Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Nato alkaisi siirtää joukkoja Venäjän vastaiselle rajalleen mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.
Niinku nää Suomessa tehdyt tuhansien sotilaiden harjoitukset (vissii suurimmat sotaharjoitukset koskaan täällä), joissa muidenki maiden joukkoja mukana? Vieläkö se lentoharjoituskin on käynnissä.
 
Niinku nää Suomessa tehdyt tuhansien sotilaiden harjoitukset (vissii suurimmat sotaharjoitukset koskaan täällä), joissa muidenki maiden joukkoja mukana? Vieläkö se lentoharjoituskin on käynnissä.

Meinasin juuri tulla kirjoittamaan ihan samaa. Aika suuri näkyvyys noilla harjoituksilla ainakin Suomen mediassa on ollut. No ei ehkä TV uutisissa, mutta useita nettiuutisia NATO:n harjoituksista ja kaluston siirroista löytää hetkessä. Norjaan uittivat juuri jonkun lentotukialuksenkin. NATO:lla on jo venäjän länsirajan lähellä suuri määrä joukkoja, kalustoa ja tiedustelua.
 
Hämäystä varten tarvittaisiin satoja tuhansia sotilaita. Tosin jos se menisi läpi venäjällä, saattaisi se kolahtaa Ukrainan nilkkaan. Venäjällä olisi hyvä syy mennä sotatilaan ja tehdä massiiviset liikekannallepanot resevistä ja todennäköisesti maan puolustamista varten löytyy myös vielä varusteita ja aseita. Taktisten ydinaseiden käyttökin olisi taas lähempänä.
 
No kai ny Venäjä ymmärtää, että noiden takia tarvi mitää siirtää, muuten kuin propagandamielessä. Voi ne sinne jotai jonneja siirtää näyttääkseen "mahtiaan", mut fakta vain edelleen on, että siirsivät jo oikeat joukot pois sieltä. Lisäksi kaiken muunkin, minkä irti ovat saaneet kaduilta.

Mut siltikin 10-0 Nato-Venäjä. Sopii koittaa. Oltii jo aiemminki valmiita.
 
Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Nato alkaisi siirtää joukkoja Venäjän vastaiselle rajalleen mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.

Kyllä ne venäläiset tietää ettei NATO ole hyökkäämässä, joten ne voisi katsoa bluffin ihan rauhassa.
 
Meinasin juuri tulla kirjoittamaan ihan samaa. Aika suuri näkyvyys noilla harjoituksilla ainakin Suomen mediassa on ollut. No ei ehkä TV uutisissa, mutta useita nettiuutisia NATO:n harjoituksista ja kaluston siirroista löytää hetkessä. Norjaan uittivat juuri jonkun lentotukialuksenkin. NATO:lla on jo venäjän länsirajan lähellä suuri määrä joukkoja, kalustoa ja tiedustelua.
Josta hävittäjät kaiketi voivat tukea Suomea ilman ongelmaa? Eikait toi ole matka eikä mikää? Se on melkoinen määrä kamaa ilmassa.
 
Josta hävittäjät kaiketi voivat tukea Suomea ilman ongelmaa? Eikait toi ole matka eikä mikää? Se on melkoinen määrä kamaa ilmassa.

No sekin vielä ja päälle vielä se pohjoismaiden ilmavoimien yhteistyön syventäminen. En tiedä eri maiden konekantoja tai määriä, mutta voi varmaan jo hiha-arviollakin sanoa, että pohjoismaiden ilmavoimat ovat yhdessä yksi maailman vahvimmista. Jos venäjä kokisi sen voiman oikeana uhkana, niin olisi niillä varmaan aika kattava ilmapuolustus tuossa rajalla.

Välillä tuntuu, että ei siellä venäjällä ehtisi edes ydinasesiilon kansi aueta kokonaan, kun sinne jo sujahtaisi torjuntaohjus sisään jostain, mutta kaikesta paskuudesta ja Ukrainan massiivisesta tukemisesta huolimatta ne perkeleet ottivat sen Bahmutinkin lopulta...
 
Välillä tuntuu, että ei siellä venäjällä ehtisi edes ydinasesiilon kansi aueta kokonaan, kun sinne jo sujahtaisi torjuntaohjus sisään jostain
Ehkäpä se tuo just eniten ketuttaa heitä. Nousussa ku se ohjus lienee helpoin torjua. Vituttaaha se, ku tullee lähelle siihen kykenevää kalustoa. e: tai jos ei torjuntaa, mut hälyä hyvissä ajoin.
 
Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Nato alkaisi siirtää joukkoja Venäjän vastaiselle rajalleen mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.

Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Venäjä alkaisi siirtää joukkoja USA:n vastaiselle rajalle mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.
 
Toisaalta Venäjällä on vain yksi paikka johon voisivat tuollaista tehdä, ja se on aika kaukana paikasta, missä tarvitsevat sitä armeijaa juuri nyt. Eikä jenkkien tarvitsisi reagoida asiaan mitenkään. Alaskan paikallisväestö on paremmin varusteltu kuin venäjän sotilaat ja paikallinen air Force base hoitaa kyllä helposti suuremmat keskittymät, jotka yrittää tulla Beringin salmen yli.

edit: ainiin, mitä miehiä tai aseita niiden muka tarvitsisi vetää Ukrainasta pois? Miehiä ei taida montaa kymmentä olla, nekin toimii lähetystössä. Aseet on lähinnä kylmänsodan jäänteitä.
 
Niinku nää Suomessa tehdyt tuhansien sotilaiden harjoitukset (vissii suurimmat sotaharjoitukset koskaan täällä), joissa muidenki maiden joukkoja mukana? Vieläkö se lentoharjoituskin on käynnissä.
Ainakin tuossa paraatissa lensi Ranskasta Rafalee, Saksasta Eurofighteria, USA:sta F15:ttä, Ruotsista Gripeneitä ja Suomesta Hornetteja. Muutama kutakin kyllä, mutta silti olivat varmaankin koptereiden kanssa se vaikuttavin osuus paraatista kun menivät hiljakseen (450km/h) yli vain 300m korkeudessa.
 
Tästä off-topicista voisi kyllä juontaa mielenkiintoisen skenaarion, että Venäjä alkaisi siirtää joukkoja USA:n vastaiselle rajalle mahdollisimman näkyvästi ja kuuluvasti. Mielellään hyökkäämiseen sopivaa kalustoa. Pakkohan siinä olisi valtiojohdon vetää miehet ja loput torrakat pois Ukrainasta, vaikka laukaustakaan ei vaihdettaisi.
Kyllä tämäkin varmaan ihan hyvä strategia olisi Ukrainan kannalta ja varmaan myös aika vaaraton jenkkien kannalta. En vain keksi miksi menettelisivät näin.
 
Toisaalta Venäjällä on vain yksi paikka johon voisivat tuollaista tehdä, ja se on aika kaukana paikasta, missä tarvitsevat sitä armeijaa juuri nyt. Eikä jenkkien tarvitsisi reagoida asiaan mitenkään. Alaskan paikallisväestö on paremmin varusteltu kuin venäjän sotilaat ja paikallinen air Force base hoitaa kyllä helposti suuremmat keskittymät, jotka yrittää tulla Beringin salmen yli.

edit: ainiin, mitä miehiä tai aseita niiden muka tarvitsisi vetää Ukrainasta pois? Miehiä ei taida montaa kymmentä olla, nekin toimii lähetystössä. Aseet on lähinnä kylmänsodan jäänteitä.
Kyllä tämäkin varmaan ihan hyvä strategia olisi Ukrainan kannalta ja varmaan myös aika vaaraton jenkkien kannalta. En vain keksi miksi menettelisivät näin.
No nyt nykytilanteessa, kuten kirjoitin todella täysin epätodennäköinen skenaario. Mutta lähinnä viittauksena historiaan, eli Kuuban ohjuskriisiin ja kuinka käy kun suurvallat isottelee toisilleen. Silloin ei 3. maailmansota alkanutkaan, mutta ehkä nyt ollaan jopa lähempänä.

Toisaalta venäjän kyvyt on tuosta laskenut jo huomattavasti ja muilla kasvanut, joten heidän ainoa vaihtoehto on juuri tuo venäjän itäraja. Toisin sanoen, ei mitään merkitystä. Kuubassa olevat ohjukset ei nyky maailmassa muuta mitään, kun on mannertenväliset.

edit: sinne sijoitetut ohjukset on lähinnä turhia. Lyhyen matkan ballistiset näyttää olevan suht hyviä harjoitus maaleja jenkkien torjunnalle ja toisaalta he pystyisi torjumaan niitä jo nousuvaiheessa, varsinkin pidemmän kantaman ohjuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Hiljainen aika käynnissä. kotimainen valtamedia infoo jo yleisesti että eilen venäjä sanoo lyöneen hyökkäyksiä.
Jää nähtäväksi saadaanko lisää tarkempaa video materiaalia.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ukraina sanoo edenneensä pienissä määrin

lisätään vielä kartta sinisiä viivoja on piirretty
1685948985539.png

kyllä se taitaa olla että nyt se on alkanut.

E: lisätään Vipan mainitsema wagner < ru kommellus. videossa tekstitys.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Hiljainen aika käynnissä. kotimainen valtamedia infoo jo yleisesti että eilen venäjä sanoo lyöneen hyökkäyksiä.
Jää nähtäväksi saadaanko lisää tarkempaa video materiaalia.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ukraina sanoo edenneensä pienissä määrin
kyllä se taitaa olla että nyt se on alkanut.

Ukraina toki toivoo hiljaisuutta noiden joukkojen liikkeistä, mutta tuossa tokassa lähteessä kommenteista poimittuna siellä kysellään, että missä on lehdet puista, näyttäisi kommentoijien mielestä siltä, että kyseessä olisi maalis-/huhtikuu eikä kesäkuu.
Toki videon laatu on niin luokkaa peruna, ettei tuosta oikeasti voi sanoa mitään suuntaan taikka toiseen, että onko oikeasti viime päiviltä.

Ja sitten iloisempiin uutisiin (mikäli pitää paikkansa), eli Prigozhin itkee joukkojensa saaneen vähän tulitusta niskaansa Moskovian joukoilta:

Ilmeisesti Moskovian joukkojen komentaja ollut kännissä ja ollut vähän henkilökohtaista kahnausta, niin päätti sitten että "ammuskellaas vähäsen". :D Tuhosivat Ural-rekan(?). Vissiin Wagnerilaiset pidättivät kys. komentajan.
 
Viimeksi muokattu:
Ensimmäisiä varovaisia kokeiluja etelässä ja kilometreissä lasketaan päivittäinen liike. Alku kuulostaa paljolti Harkovan ja Hersonin alueen uusinnalta.
Tässä kerrotaan muuten tuosta Wagnerien ja venäjän armeijan yhteenotosta, että olisi käytetty raskaampaakin aseistusta.

04 Jun: Finally! Ukrainians TOOK BY STORM THE SOUTHERN FRONT | War in Ukraine Explained - YouTube

Josta hävittäjät kaiketi voivat tukea Suomea ilman ongelmaa? Eikait toi ole matka eikä mikää? Se on melkoinen määrä kamaa ilmassa.
Oslossa vieraili toissaviikolla USS Gerald Ford ja viimepäivät pohjoisempana Bodøn edustalla on ollut sateliittikuvista katsottuna joku lentotukialus joka voisi olla tuo samainen alus. Päivittäin alueelta lentää Grumman C-2 Greyhound yhteyskone edestakaisin etelän suuntaan, näköjään tälläkin hetkellä. Muistaakseni kesän aikana tehtävänä oli siirtyä arktiselle alueelle harjoittelemaan. Siitä en tiedä osallistuuko tämä lentotukialus tuohon nyt käynnissä olevaan lentoharjoitukseen vai onko alueella Ukrainan puskun alkamisen takia varmistuksena ettei Kuolan niemimaalta aleta lentelemään vääriin suuntiin?
 
Sotarikollinen Strelkov on kirjoitellut ajatuksiaan tuosta ylempänä olevasta venäläisten kuvaamasta videosta. Kannattaa muistaa, että Strelkovin mielestä Venäjän pitäisi julistaa täysi mobilisaatio, sotatalous ja jyrätä Ukraina täydellä voimalla. Ei mikään kiva mies, mutta aina on hyvä lueskella mitä vihollinen kirjoittelee. Laitan spoilereihin, pitkä teksti.

Googlen kääntäjä välillä kääntää väärin mm. "lakko" pitäisi olla isku tai hyökkäys. "Kuori" pitäisi olla ammus. jne. Oudon sanan kun miettii englanniksi ja valitsee sille toisen synonyymin.

05.06 klo 10.33
Puolustusministeriö ilmoitti eilen torjuneensa vihollisen laajan hyökkäyksen Volnovakhan suuntaan. Väitetään, että vihollinen yritti murtautua rintaman läpi 4 prikaatin voimilla, mutta hänet torjuttiin. Ja Gerasimov ohjasi pohdinnan henkilökohtaisesti komentopaikassaan.

Olen pitkään osoittanut Volnovakhan suunnan yhdeksi vaarallisimmista vihollisen strategisen hyökkäyksen kohteista (niiden, jotka säännöllisesti katsovat ja lukevat, tulisi muistaa sanani). Lisäksi valitsin tämän suunnan todennäköisimpänä Ukrainan asevoimien pääiskujen (tai yhden tärkeimmistä) iskuista. Siksi en sulje pois sitä, että - tällä kertaa - Venäjän puolustusministeriön lausunto sisältää huomattavan määrän totuutta ja vihollisen hyökkäys on ALKUNUT. Korostan - vain ALKU. Kaava on melko klassinen toisen maailmansodan taisteluille ja on linjassa yleisten ennusteideni kanssa:
Ensin DRG:n ja yksittäisten yksiköiden häiritsevät hyökkäykset Venäjän federaation "vanhalle rajalle", sitten - sarja häiritseviä iskuja (mukaan lukien Donetskin suuntaan), sitten - pää- (pää) ja apuiskut etelärintamalla ottamalla käyttöön reservit sinne , missä suurinta menestystä odotetaan .

Mitä nykyään tiedetään? - Apuhyökkäykset (tai tiedustelu voimassa) useilla Zaporozhye-rintaman sektoreilla ja Donetskin alueella - vihollinen epäonnistui. Vakava hyökkäys Volnovakhan suuntaan ensimmäisenä päivänä ei myöskään johtanut rintamamme läpimurtoon.

On myös jo tiedossa (omista lähteistämme), että hyökkäyksen alussa vihollinen sähköistä sodankäyntiä käyttäen "vei yhteyden" meihin noin puoleksi tunniksi hyökkäysalueelle. Se ei kuitenkaan antanut hänelle ratkaisevaa menestystä.

Nyt erot. - Komentomme julisti rohkeasti, että se onnistui pitämään kaikki asemat. Muista lähteistä (ei ukrysta) on tietoa, että tämä ei ole täysin totta - vihollinen onnistui kiilautumaan asemaamme Volnovakhan suuntaan. Tilanne palautui osittain reservien vastahyökkäyksillä, mutta paikoin vihollinen on edistynyt eilisen tulosten jälkeen. Rintamaa ei kuitenkaan ole murrettu läpi, eivätkä nämä edistysaskeleet ole suuria (1-2 vihollisen väitetysti ottamalle siirtokunnalle - en kirjoita vielä mitään, koska niistä ei ole selvää).

On kuitenkin selvää, että vihollinen ei ole vielä käyttänyt täysimääräisesti pääjoukkojaan. On mahdollista, että Volnovakhaan kohdistuva hyökkäys - suhteellisen laajamittaisesti - on vain "yksi". Ja mitä tulee pää- tai apulakkoon - ymmärrämme tämän tänään tai huomenna, koska apulakot toimitetaan ("tieteen mukaan") päivää tai kaksi aikaisemmin kuin päälakko.

Voidaan myös olettaa, että vihollisen hyökkäys Volnovakhan suunnassa ei tullut komentollemme yllätyksenä. Pari kuukautta sitten tietojeni mukaan tällä rintaman sektorilla vallitsi melko hyväntahtoinen mieliala, ja joukkomme tällä alueella olivat erittäin venyneet ja huonosti linnoitettuja. Ilmeisesti tiedustelumme pystyi paljastamaan vihollisen hyökkäyksen valmistelut juuri tällä sektorilla ajoissa ja komento ryhtyi tarvittaviin toimenpiteisiin.

Samaan aikaan, jos vihollisen hyökkäys on todella alkanut, eikä se ole "voimakoe" - lähipäivinä taisteluiden intensiteetti vain kasvaa. Taistelun lopputulos ei ole vielä täysin ennalta määrätty - se on vasta alkamassa.

Mitä muuta kirjoitettua voi lisätä? Harvoin (henkilökohtaisen mielipiteeni) - vihollinen kesti hyökkäystään. Todennäköisesti - johtuen pitkästä sateesta ja huonosta säästä, joka "peli" meidän puolellamme. Minun mielestäni vihollisen täytyi aloittaa hyökkäys 3-4 viikkoa aikaisemmin odottamatta taistelun loppua Bakhmutista (varsinkin kun hän ei käyttänyt siinä iskuvarantoaan).

Ilmeisesti tähän mennessä Ukrainan asevoimat eivät kuitenkaan olleet vielä täysin valmiita aktiivisiin toimiin. Kuitenkin "ei ole vielä ilta" - strateginen aloite on vihollisen käsissä, ja (ääritapauksissa) "valttikortti voittaa takaisin" - Transnistriassa - hänellä on edelleen "tuhoutumaton".
t.me/s/strelkovii
 
Ehkä muuten porukan kannattaisi marssia ensimmäisenä TV-keskukseen...
Ei ilmeisesti tarvinnut marssia TV-keskuksiin asti. Ei tullut joutsenlampea vaan tänään jokunen venäläinen radio- ja tv-kanava ovat lähettäneet putinin puhetta jossa putin ilmoittaa Ukrainan vallanneen Rostovin Belgorodin ja Voronezhin Kurskin, Belgorodin ja Bryanskin alueet. Samalla näiltä alueilta kehoitetaan siviilejä poistumaan ja venäjä suorittaa liikekannallepanon.
edit: alkuperäisessä twiitissä oli väärät alueet.
Viralliset venäläiset uutistoimistot ehtivät jo kumoamaan tälllaiset uutiset.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ilmeisesti tarvinnut marssia TV-keskuksiin asti. Ei tullut joutsenlampea vaan tänään jokunen venäläinen radio- ja tv-kanava ovat lähettäneet putinin puhetta jossa putin ilmoittaa Ukrainan vallanneen Rostovin Belgorodin ja Voronezhin alueet. Samalla näiltä alueilta kehoitetaan siviilejä poistumaan ja venäjä suorittaa liikekannallepanon.

Viralliset venäläiset uutistoimistot ehtivät jo kumoamaan tälllaiset uutiset.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vähän enemmän kaivattaisiin kunnianhimoa noilta deepfaken tekijöiltä.
Olisivat voineet pistää Putlerin kertomaan, että 'Ukrainalaiset pommittavat parhaillaan Kremliä, jonka vuoksi tätä lähetystä lähetetään Kremlin kellarista'...
 
kevennystä. tiedä mitä tässä tapahtuu, mutta liikettä on. Maanantain startti.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

mukavasti sieltä täältä tippuu tietoa kun jaksaa tonkia. ka-52 kopteri ollut vissiin asialla paskomassa kalustoa, kun on tarkkaa tuli. Alkaa evidenssit näyttää että kyllä kalustoa on oikeasti rikottuna.
1685970252660.png
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

mitä kalustoa nähty on se aika kevyttä kumipyörää. Ihme että raskasta ei oo ollut etunenässä tai siitä ei ole kuvamateriaalia vielä osunut.
 
Nova Kakhovkan pato Khersonissa on varmistamattomien lähteiden mukaan murtunut.
Video paikalta on aika hurjan näköinen.Tuon seurauksia voin vain arvailla. Tekojärvi alkaa varmasti tyhjentyä, miten käy ydinvoimalan jäähdytysvesien?
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Hankala tätä oli estää kun oli ihan selkeästi alusta asti venäjän suunnitelma tuhota pato ja ydinvoimala jos sotaretki sujuu huonosti.
 
"Asiantuntijat" toisaalla sanoivat että ydinvoimala on äärimmäisen turvallinen ja suunniteltu selviämään tällaisesta. Joka tapauksessa aika helvetinmoinen humanitaarinen kriisi on Ukrainalla käsissä. Voisi olla jo aika räjäyttää Kreml taivaan tuuliin.
 
Eikös tässä venäjä ammu omaan jalkaankin pahasti jos krimin vesihuolto on tämän varasssa ? Voisiko olla lopun alkua enenkö lähdetään pois, tuhotaan samalla kaikki...
 
Eikös tässä venäjä ammu omaan jalkaankin pahasti jos krimin vesihuolto on tämän varasssa ? Voisiko olla lopun alkua enenkö lähdetään pois, tuhotaan samalla kaikki...
Kyllä ampuu. Toki tämä toimi todistaa heidän uskovan, että menettävät alueita muutenkin, niin mikäs siinä, jos vähän poltetunmaan taktiikkaa käytetään. Oletus kuitenkin on, että Ukraina katkaisee tuon muutenkin. Mutta räjäytys tuo aiheuttaa ongelmia alajuoksulla ja ydinvoimalan jäähdytykselle.
 
Viimeksi muokattu:
Sitten joskus kun näitä aletaan rakentaa uudelleen niin mitä luulette kuka maksaa laskun? Vihjeeksi voin kertoa että se ei tule olemaan Venäjä.
 
Sitten joskus kun näitä aletaan rakentaa uudelleen niin mitä luulette kuka maksaa laskun? Vihjeeksi voin kertoa että se ei tule olemaan Venäjä.
Ukraina maksaa osin. Ottavat lainaa. Länsi tukee todennäköisesti jotenkin ja Venäjä osallistuu lännessä olevien varojen kanssa. Ei toki vapaaehtoisesti, mutta monissa maissa olevat Venäjän jäädytetyt varat menee tuonne.

Mutta onko tuo nyt ongelma?
 
Sitten joskus kun näitä aletaan rakentaa uudelleen niin mitä luulette kuka maksaa laskun? Vihjeeksi voin kertoa että se ei tule olemaan Venäjä.
Meinasitko että Venäjä ei tule tulevaisuudessakaan tarvitsemaan läntisiä kauppasuhteita?
 
Eipä se ongelma ole mutta kun sivusilmällä seurannut niin jotenkin vaan epäilen sitä Venäjän todellista panosta rakentamiseen. Sivulliset kulut on Venäjälle aivan sama ja isoilla ohjuksilla uhkailu pitää muut varpaillaan.

Eiköhän siinä käy niin että saadaan aikaan joku sopiva kompromissi Venäjän kannalta ja Ukraina jää oman kykynsä ja vapaaehtoisten korjaajien varaan. Tietysti EU auttaa Amerikan ja Britannian kanssa.

Venäjän suhteet palautuvat hiljalleen koska ketään ei saa eristää ja anteeksi pitää pystyä antamaan. Toivottavasti ei käy näin mutta jotenkin vaan usko minulla siihen että todelliset rikolliset saataisiin tuomittua ei ole kovin hyvä.
 
Venäjä on vähän joka kohdassa uhkaillut noilla isoilla ohjuksilla, ja se on nyt menettänyt pahasti voimansa. Oma veikkaus kuitenkin on, että Venäjä osallistuu useilla sadoilla miljardeilla jälleenrakennukseen. Joko vapaaehtoisesti, että saa vähän normalisoitua suhteita länteen, jota se oikeasti tarvitsee enemmän. Tai sitten ei niin vapaaehtoisesti ja Venäjän jäädytettyjä varoja siirretaan erillislaeilla Ukrainalle.

Venäjän suhteet saattaa palautua, riippuu vähän myös mitä tekevät vielä. Patojen räjäyttely ei tule auttamaan asiaa. Mutta asia myös riippuu siitä miten asia pysyy kansojen mielessä. Ukraina on aika hyvä käyttämään julkisuutta ja varmasti tulee julkaisemaan koviakin kampanjoita Venäjän toimista sitä vastaan, jotta sen toimet ei heti unohdu. Jos ne ei unohdu, suhteet ei normalisoidu. Länsi ei paljoa Venäjää tarvitse. Raaka-aine toimittaja, eikä se ole ainoa. Oma toive on, että mitään teknologiaa sinne ei viedä enää vuosikausiin, toivottavasti johtajat pysyy samalla aaltopituudella. Aika kuitenkin näyttää.
 
Eikös tässä venäjä ammu omaan jalkaankin pahasti jos krimin vesihuolto on tämän varasssa ? Voisiko olla lopun alkua enenkö lähdetään pois, tuhotaan samalla kaikki...
Vesiyhteys on ollut vuosia katkaistuna Krimille muutenkin. Venäjä on käsittääkseni kuljettanut vettä siltaa pitkin.
 
Osaisiko joku näyttää kartasta, minkäkokoisesta alueesta on kyse, mihin padon räjäytys vaikuttaa ihan käytännössä? Onko tämä jo niin suuri sotarikos, mikä aiheuttaa esimerkiksi NATON tai YKn aktivoitumista enemmän vai onko kyse enemmänkin sellaisesta harmillisesta "sodan sivutuotteesta", mikä nyt vain sattui tapahtumaan?
 
Tuossa arvioita telegrammista (ennen vs jälkeen):
1686034652873.png
1686034675050.png

Arviolta satoja tai tuhansia ihmisiä ja runsaasti eläimiä (ei sis. venäläisiä) kuolee. Kokonaisvahinkoja ei osata arvioida. Jokatapauksessa selkärangaton länsi ei taaskaan tee mitään.
 
Pato on tuhoutunut sen verran pahoin että sitä ei voida edes korjata..

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Nova Kakhovkan pato Khersonissa on varmistamattomien lähteiden mukaan murtunut.
Video paikalta on aika hurjan näköinen.Tuon seurauksia voin vain arvailla. Tekojärvi alkaa varmasti tyhjentyä, miten käy ydinvoimalan jäähdytysvesien?
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mun mielestäni tämä jo oikeuttaa ukrainaa saamaan 500km säteelle yltäviä täsmäohjuksia ja F16 hävittäjiä, jolla pystytään tuhoamaan krimin silta ja muuta tärkeitä kohteita sekä ajamaan venäjä helvettiin ukrainasta. Sairasta paskaa tämä. Voisi verrata melkein ydinpommiin, koska tuon padon tuhoaminen aiheuttaa niin helvetisti tuhoa.
 
Seuraava askel onkin että tuolla ydinvoimalassa sattuu joku "vahinko" josta syytetään vastapuolta.
Oma ennustus on että tämä sota loppuu valitettavasti vasta kun Naton joukot ovat Ukrainassa mukana.
Joko tästä YK toimisi ja "valtuuttaisi" operaatiota vai pitääkö odottaa sienipilveä?
 
YK ei kykene tekemään mitään, kun Venäjä vetoaa kaikki turvallisuusneuvoston päätökset.
 
Oisko Krimin sillalle yllätyspaukun vuoro.
Mun mielestäni tämä jo oikeuttaa ukrainaa saamaan 500km säteelle yltäviä täsmäohjuksia ja F16 hävittäjiä, jolla pystytään tuhoamaan krimin silta ja muuta tärkeitä kohteita sekä ajamaan venäjä helvettiin ukrainasta. Sairasta paskaa tämä. Voisi verrata melkein ydinpommiin, koska tuon padon tuhoaminen aiheuttaa niin helvetisti tuhoa.
Kerchin siltaa ei vielä kannata tuhota, koska nurkkaan ajettu eläin on vaarallinen, joten on parempi päästää rotat pois helpomman kautta ja vasta sitten tuhota Puten fallossymboli.
 
Kerchin siltaa ei vielä kannata tuhota, koska nurkkaan ajettu eläin on vaarallinen, joten on parempi päästää rotat pois helpomman kautta ja vasta sitten tuhota Puten fallossymboli.
Osittain kannattaa sitä vähän härkkiä. Rautatiesilta rikki, niin hankaloituu se huolto, jos saavat maayhteyden suljettua Venäläisiltä. Kyllä ne sieltä autoilla sit ajaa pois, ketkä haluaa.
 
Jospa ne joskus tulisivat järkiinsä ja potkisivat Venäjän vittuun sieltä. Terroristivaltion ei kuulu olla mukana turvallisuusneuvostossa.
Toisaalta länsi voi osallistua halutessaan. Ukraina on jo pyytänyt apua, joten YK:n artikla 51 mahdollistaa kollektiivisen puolustuksen järjestämisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle. Epäilen kuitenkin lännen johtajien halua tuonne osallistua.
 
Noh nyt se on tehty mitä on pitkään jouduttu odottamaan. Vahingot ilmeisen isot, mutta jo niin paljon paskaa kokenut Ukraina saa tästä todennäköisesti lisää virtaa. Venäjä menetti yhden vipuvarren kun käyttivät sen nyt.
 
Toisaalta länsi voi osallistua halutessaan. Ukraina on jo pyytänyt apua, joten YK:n artikla 51 mahdollistaa kollektiivisen puolustuksen järjestämisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle. Epäilen kuitenkin lännen johtajien halua tuonne osallistua.
Macron käy Kiinassa imemässä Xi:n nakkia ja nyt parasta aikaa ainoana NATO maana vastustaa Japanin NATO-toimiston avaamista. On aivan varma että tuo lännen ja demokratian vastainen torakka asettuisi tässäkin asiassa väärälle puolelle historiaa. Eikä varmasti olisi edes ainoa nykysistä Euroopan johtajista.

Toiseksi paras ratkaisu olisi nyt että Ukraina aseistetaan aivan tappiin ehdoittaa ja selityksittä välittömästi. Paras olisi lännen iterventio ja Venäjä sotavoimien totaalinen tuhoaminen Euroopasta.
 
Pari pätkää sodan todellisuudesta. Ukrainalainen lääkintämies paikkailemassa osumaa ottaneita kavereita. Toisella leuka lentänyt helvettiin ja toisella kintut ja räpylät jauhelihaa.

NSFW

Jatkopätkä:

Viimeksi muokattu:

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 748
Viestejä
4 887 457
Jäsenet
78 874
Uusin jäsen
zouel

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom