Ensin oli hukassa vapaa tahto. Nyt näyttää olevan hukassa kaikkivaltius.
Kristinuskon maailmankuvan mukaan alussa oli olemassa Jumala, eikä mitään muuta. Ja Jumala on olemassa ajan ulkopuolella, koska aika on materian aiheuttama ilmiö. Eli aika ei ole olemassa sinänsä, vaan aika on seurausta materian olemassaolosta. Ajan ulkopuolella on olemassa syiden ja seurausten suhteita ja loogisia suhteita, mutta ei mitään "ennen" tai "jälkeen".
Kaikkivaltius tarkoittaa sitä, että kaikki, mikä on olemassa, on olemassa siksi, että Jumala antoi sille olemassaolon. Ja kaikesta, mikä on olemassa, on olemassa myös totuus siitä asiasta. Nämä kaksi asiaa, olemassaolo ja totuus, ovat Jumalan kaksi ensimmäistä persoonaa. Kolmas persoona on tahto tai rakkaus, joka kohdistuu näihin totuuteen ja olemassaoloon. Ehkä Jumala olisi olemassa tahtomattaankin, mutta nyt vaan on niin, että Jumala myös tahtoo olla olemassa.
Tässä sellainen versio siis kolminaisuusopista, mitä ei ikinä kuule missään protestanttisessa yhteydessä, mutta mikä käsittääkseni on aivan standardi keskiajan katolisuudessa.
Samoin kuin kaiken olemassaolo on seurausta Jumalan olemassaolosta, niin kaikki sen olemassaolon mukainen tietäminen ja tahtominen on yhtä Jumalan tietämisen ja tahtomisen kanssa. Tässä korostan, että sen olemassaolon mukainen tietäminen ja tahtominen. Ei mikä tahansa tietäminen tai tahtominen.
Hyvä ja paha tai synti ja pyhyys kuuluvat kuvaan sillä tavalla, että kun Jumala loi asioita, niin luotujen asioiden kokonaisuuteen kuuluu sekä aineettomia tietoisuuksia, kuten enkelit, joista langetessaan tuli demoneita, että materiaalinen maailma. Jälkimmäinen koostuu elottomasta aineesta ja elollisesta. Näistä taas jälkimmäinen jakantuu kasveihin ja eläimiin. Ihminen on siitä erityinen tapaus, että ihmisessä on sekä aineeton henki, kuten enkeleillä, että aineellinen ruumis, kuten eläimillä.
Ihmisen tietoisuuteen siis kuuluu äly, jolle on mahdollisia sellaiset kysymykset kuin että mitä voisi olla tai mitä pitäisi olla. Kun ihmisen tietoisuus tekee näitä koskevia päätelmiä, se asettaa näkemänsä hyvät asiat, siis asiat, jotka ovat olemassa, tai joiden olemassaoloa se tahtoo palvella tai edistää, johonkin järjestykseen. Sitten se valitsee tästä järjestyksestä sen asian, minkä se katsoo itselleen tärkeimmäksi, tai minkä olemassaoloa se lähtee edistämään.
Tässä maailmankuvassa on aksiomaattista, että Jumala sinänsä, Jumalan tunteminen ja Jumalan tahdon mukaan eläminen on oikeasti tärkein ja arvokkain asia. Siksi, koska siitä riippuu kaikki muu, kaikki vähemmän tärkeä ja arvokas, vaikka se muu olisikin sinänsä tärkeää ja arvokasta. Mutta se on sitä ehdollisella ja konditionaalisella tavalla, joka on riippuvainen Jumalan ehdottomasta tärkeydestä ja arvokkuudesta.
Tässä maailmankuvassa synti tarkoittaa sitä, että tällainen äly tai tietoisuus kuin ihmisellä on, valitsee tärkeimmäksi tai arvokkaimmaksi jonkin muun asian kuin Jumalan. Enkeleillä, koska ne ovat aineettomia, ei tapahdu sitä, että niiden pitäisi miettiä asiaa. Ne tietävät välittömästi luomisensa hetkellä kaiken, minkä ne koskaan tulevat tietämään, ja tekevät sen seurauksena välittömästi valinnan, jossa ne asettavat Jumalan tai itsensä etusijalle.
Nyt pitää muistaa, että Jumala ei ollut vain satunnainen hahmo jossain, vaan kaiken olemassaolon ja totuuden alkuperä. Valitsemalla itsensä puolesta ja Jumalaa vastaan ne valitsivat olla vastaan olemassaoloa ja totuutta sinänsä, ja tästä tuli niiden pysyvä olemus. Ihmisellä on tämän saman valinnan tekemiseen koko maanpäällisen elämän verran aikaa.
Diili on se, että valitsemalla Jumalan ensin, siis olemassaolon ja totuuden sinänsä, ja kaiken muun vasta sen valossa ja sen seurauksena, ihminen saa siinä mukana myös koko oman potentiaalinsa tai parhaan version itsestään. Mutta valitsemalla itsensä, tai jonkin rajallisen tai ajallisen hyödyn Jumalan edelle tai tilalle, ihminen menettää sen lopulta, ja sen jälkeen kaiken muunkin.
Sanat eivät ole asioita. Sanat ovat viittauksia asioihin. Jos sanoilla viittaa asioihin, jotka eivät ole olemassa todellisuudessa tai olemassa järjen mukaan, niin sellaisilla sanoilla ei ole merkitystä. Jumalan kaikkivaltius siis kattaa kaikki asiat, mitkä ovat olemassa ja mitkä ovat totta. Itsensä kumoavat tai loogisesti mahdottomat asiat eivät sisälly kaikkivaltiuteen.
"Niin suuri kivi, ettei Jumala jaksa sitä nostaa" ja "tietoisuus, jonka ei ole mahdollista tahtoa jotain muuta kuin Jumalaa itselleen tärkeimpänä ja arvokkaimpana asiana" ovat loogisesti mahdottomia eli itsensä kumoavia, eivätkä siten sisälly kaikkivaltiuteen. Jumala loi eläimet ja kasvit, joilla ei ole sellaista älyä tai tietoisuutta, joka voisi langeta syntiin.
Tässä samalla siis tuli myös osoitettua, että synti on käsitteenä täysin looginen ja seuraa tämän maailmankuvan muista lähtökohdista. "Mahdollisuus luoda omaa olemassaoloa koskeva tärkeysjärjestys" ja "mahdollisuus langeta syntiin" ovat sama asia ilmaistuna eri sanoilla.
Ihmisen täydellisyys on suhteellinen käsite. Jumala on absoluuttisen täydellinen, tai täydellisin kaikesta, mitä on olemassa. Ihmisen täydellisyyttä on asteeltaan ja laadultaan monenlaista. Asian täydellisyydellä tarkoitetaan sitä, miten paljon asia piirteiltään tai olemukseltaan muistuttaa Jumalaa tai sisältää piirteitä Jumalasta. Joten mitä paremmin ihminen tuntee Jumalan ja rakastaa Jumalaa, sitä täydellisempi ihminen on. Koska Jumala tuntee itsensä täydellisesti ja siten myös rakastaa itseään täydellisesti, tietenkin täydellisen hyvästä syystä.
Katolisuus ei tunnetusti perustu Raamattuun, vaan Raamattu perustuu katolisuuteen. Raamatun opillisesta sisällöstä on 95 % mahdollista ymmärtää vain katolisen tradition ja metafysiikan valossa. Protestantismi perustuu siihen viiteen prosenttiin.