Usko (Jeesus Kristus ynnä muut)

Jos jumala valitsee ihmisen eikä ihminen jumalaa, niin miksi jotkut uskoo muuhun jumalaan kuin sinä. Onko jumalia useita?

Edelleen vaikea puhua muiden puolesta. En tiedä mihin he uskovat. On toki olemassa vain yksi Jumala. Raamattu sanoo että taivaan portit ovat ahtaat. Kaikki eivät sinne mahdu.
Vierastan ajatusta jostain Jumalan valinnasta. Tänään uskon Allahiin. Huomenna Buddhaan. Ylihuomenna Jeesukseen. Jne.

Miksi Jeesus antoi lähetyskäskyn jos kerta Jumala voi itsekin valita itselleen ihmisen?

Se liittyy syntienanteeksiantoon.
Raamatussa ei sanota kirjaimellisesti että Jeesus Kristus on uusi Jumala. Jeesus on Jumala lihassa. Joka vapahtaa synnit ja ihminen pääsee ikuisiksi ajoiksi hoilaamaan itkuvirsiä taivaaseen. Jos katuu pahoja tekojaan riittävästi. Kristityillä Jeesus Kristuksen status tuottaa tuskaa. Kyseessä ei ole jokin alempi tai uusi Jumala.

Ovathan juutalaiset Jumalan valittua kansaa.
 
Mitä helvettiä. Vähän aiemmin kerroit että Jumala valitsee eikä ihminen.

_Mielipiteeni_
Kristinuskoahan haukutaan heikkojen uskonnoksi. Ihminen on perseillyt ja on paljon syntejä niskassa. Valitaan Jeesus antamaan ne anteeksi. Sitten unohdetaan Jeesus ja taas voi jatkaa perseilyään. Ad infinatum. Ei se näin mene.
 
En voi puhua muiden puolesta. Mutta mielipiteeni on että: Jumala valitsee ihmisen. Ihminen ei valitse Jumalaa.
En pyytänyt sinua puhumaan muiden puolesta. Miksi uskonto, joka suojelee mielestäsi vaikka ja miltä, ei näy tilastoissa? Vai pelaako Jumalasi nollasummmapeliä, jos jotain uskovaista autetaan pitää vastaavasti jotain toista uskovaisista koulia? Ajattele hetken edes niillä tieteellesillä aivoilla jotka sinulla pitäisi olla.
 
Jännä tarina, mutta ei kyllä liittynyt yhtään siihen, kun ihmettelin valitseeko se jumala ihmisen vai ihminen jumalan.
 
En pyytänyt sinua puhumaan muiden puolesta. Miksi uskonto, joka suojelee mielestäsi vaikka ja miltä, ei näy tilastoissa? Vai pelaako Jumalasi nollasummmapeliä, jos jotain uskovaista autetaan pitää vastaavasti jotain toista uskovaisista koulia? Ajattele hetken edes niillä tieteellesillä aivoilla jotka sinulla pitäisi olla.
Olen vastannut jo ainakin 3 kertaa tähän kysymykseen.
 
En tiedä mistä puppugeneraattorista nuo hölynpölysi oikein vedät. Mutta luetunymmärtäminen ontuu sinulla.

Mikä puppugeneraattorin hölynpöly?

Mistä tietää, että jumala on valinnut ihmisen eikä ihminen jumalan. Tämä varsinkin kun jumalia on niin monia ihmiskunnan historiassa ja nykyisyydessä.
 
Sanallakaan et ole ottanut kantaa miksi tilastoissa uskonnon väittämäsi edut ei näy. Tieteellisessä maailmassa kysymyksen ohi vastauksia ei lasketa, itse asiassa ne vievät henkilön uskottavuutta. Yritä kerrankin vasta kysymkseen eikä ohi.

Minun väittämäni? Keksit oman olkinuken jota pölisyttelet. En ota kantaa näihin sekaviin hölynpölyihin.
 
Mikä puppugeneraattorin hölynpöly?

Mistä tietää, että jumala on valinnut ihmisen eikä ihminen jumalan. Tämä varsinkin kun jumalia on niin monia ihmiskunnan historiassa ja nykyisyydessä.

Sinun tekstisi ovat hölynpölyä, koska en ole väittänyt mitään näistä. Joten en voi kommentoida sinun olkinukkeihin.
 
Itseä on Jumala jeesannut suurinpiirtein aina. Itseasiassa pelottavaa ajatella missä olisin jos Jumala ei olisi selkäni takana aina.
Jossain kaupungissa on minun kimppuun hyökännyt humalaisia ja ties mitä jengejä. Mutta minä olen aina kävellyt voittajana joka taistelusta, koska minun liittolaiseni on vahvimmista vahvin.
En itseasiassa pelkää enää yhtään mitään. Jumala käskee olla ottamatta taka-askelia. Mustelmat paranevat, mutta kunniaa ei saa menettää.
Syksyllä telttailin karhu- ja susialueella viikon, ilman kummempaa aseistusta. Oli minulla tanto. Joskus kannan katanaa mukanani. Mutta oli leppoisaa nukkua metsän sylissä. En pelännyt että susilauma tulee kurkkuihin yöllä.
Viimeiseen 20v en ole päivääkään ollut kipeä. Ei edes kuumetta. En ole luita katkonut ikinä, vaikka olen fillarilla kaatunut 50km/h+ vauhdeista monia kertoja. Joka kerta maassa maatessani olen ollut varma että nyt ovat luut poikki. Kypäriä on mennyt ainakin 4 paskaksi. Mutta ei. Pieni jomotus ja ylös.
Tässähän kehut kuinka Jumalasi pelastaa susilta, rosvoilta ja taudeilta. Ilmeisesti Jumalasi ei ole muistiasi saanut kuntoon.
 
Joko muistisi on palannut ja voit kommentoida? Miksi tilastoissa ei näy että Jumalasi terveyttä parantava vaikutus?
Näin sivusta seuraajana mietin, että miten tilastossa voi näkyä joku mitä ei voi mitata? Tai siis voiko uskossa olemista mitata? Kirkollisveron maksu ei mielestäni riitä vielä, että on 'oikeasti' uskovainen.

Tänne ei pitäisi kyllä kirjoittaa mitään mutta menköön.
 
Hänhän väitti että Jumalansa suojelee taudeilta. Selitätkö miksi tätä ei voi mitata?
 
Siis viittasin oikeastaan tähän sinun kommenttiisi.

Usaatko sanoa miksi uskovaiset ei erotu muista kun katsotas sairauksien tai onnettomuuksien tilastoja?
Onko niissä tilastoissa siis näkyvissä myös uskovaiset? Mikä on uskovainen? Miten se mitataan?
 
Siis viittasin oikeastaan tähän sinun kommenttiisi.

Onko niissä tilastoissa siis näkyvissä myös uskovaiset? Mikä on uskovainen? Miten se mitataan?
Uskovaisuus mitataan kysymällä henkilöltä. Luulisi olevan uskovaisten etu näyttää kuinka paljon vähemmän heillä on syöpiä, flunssia, katkenneita luita ym. kun he uskovat valitsemaansa Jumalaan. Tästähän tulisi hyvä kisa Jumalten välillä kuka on paras.

Oikeasti kun mitään tieteellisen tarkastuksen kestäävää dataa Jumalten olemassaolon puolesta ei ole, kerrotaan yksittäisen henkilön kokemuksia. Näillä on sama painoarvo kuin tarinalla naapurista joka eli 100 vuotiaaksi vaikka poltti koko elämänsä.
 
En ota kantaa näiden kahden trollin höpinöihin. Kun vastaus on annettu ties kuinka monta kertaa. Täytyy ilmeisesti kirjoittaa jokin ohjelma postaamaan vastaus googolplex kertaa. Mutta ei, kommentoidaan olkinukkeja. Kommunikaatio-ongelmia kun en ymmärrä sanaakaan heidän höpinöistään.

Mutta ihminen ei voi valita Jumalaa. Hylätä kylläkin. Koska vapaa tahto.
 
Näin sivusta seuraajana mietin, että miten tilastossa voi näkyä joku mitä ei voi mitata? Tai siis voiko uskossa olemista mitata? Kirkollisveron maksu ei mielestäni riitä vielä, että on 'oikeasti' uskovainen.

Tänne ei pitäisi kyllä kirjoittaa mitään mutta menköön.

Nämä "sivusta seuraajat", "asioita neutraalisti katsovat" ja "puolueettomat" ihmeellisesti kyseenalaistavat aina uskontoja kritisoivia kirjoituksia.
 
Enkö maininnut että on olemassa vain yksi Jumala. Esim. Jeesus Kristus ei ole jokin toinen tai alempi Jumala. Nämä muut "jumalat" Zeus/Thor/Ukko ylijumala/... ovat väärinkäsityksiä tai jopa satanistisia luonteeltaan.

Eli nämä väärät ja jopa satanistiset jumalat ovat valinneet ihmisiä?
 
Uskoo johonkin jumalaan = uskovainen
Epäilen, että tätä dataa ei löydy onnettomuus- tai sairaustilastoista.

Uskovaisuus mitataan kysymällä henkilöltä. Luulisi olevan uskovaisten etu näyttää kuinka paljon vähemmän heillä on syöpiä, flunssia, katkenneita luita ym. kun he uskovat valitsemaansa Jumalaan. Tästähän tulisi hyvä kisa Jumalten välillä kuka on paras.

Oikeasti kun mitään tieteellisen tarkastuksen kestäävää dataa Jumalten olemassaolon puolesta ei ole, kerrotaan yksittäisen henkilön kokemuksia. Näillä on sama painoarvo kuin tarinalla naapurista joka eli 100 vuotiaaksi vaikka poltti koko elämänsä.
Siinä kävis kuitenkin vaan niin, että ne tosiuskovaiset vaan sanois, että Jumala vaan koettelee ja olis paljon pahempi tauti tms. jos en uskoisi Jumalaan jne.

Tosin veikkaan, että moni uskovainen ei ajattele Jumalan laittavan asioita ihmisen puolesta kuntoon vaan Jumala nähdään ennemminkin voimana joka auttaa selviämään eri haasteista yms. Ja sehän on ihan ok jo ihminen näin ajattelee vaikka mitään Jumalan osallisuutta asioissa ei olisikaan.

Se olisikin jännä jos joku pystyisi tieteellisesti todistamaan Jumalan olemassa olon. Kai siinä pitäisi sitten alkaa uskovaiseksi kun on faktat pöydässä. :D

Nämä "sivusta seuraajat", "asioita neutraalisti katsovat" ja "puolueettomat" ihmeellisesti kyseenalaistavat aina uskontoja kritisoivia kirjoituksia.
Tämän kommentin veikkasinkin tulevan. :D Tässä on todella vaikea keskustella ilman, että joku leimaa jollekin puolelle kuuluvaksi. Vähän sama homma nykyään kaikessa muussakin. Milloin ollaan natseja, suvakkeja, tyhmiä, fiksuja, rikkaita tai köyhiä kun sanot jonkun, omasta mielestä neutraalin, kommentin.
 
Eli nämä väärät ja jopa satanistiset jumalat ovat valinneet ihmisiä?

Ihmiset ovat valinneet ja keksineet nämä muut "jumalat". Toki jos siitä kokee jotain hyötyvänsä. Niin hieno juttu.
Jotkut uskovat enkeleihin. Mutta raamattu ei kerro koska "enkelit" luotiin. Vai luotiinko ollenkaan. Joten en näe että on olemassa jotain alempia "jumalia".

Kyseessä on Taivaallinen Isä. Ja Isä pitää huolta lapsistaan. Näin sen näen.
 
Ei näytä pitävän.
 
Joo joo... muut jumalat ovat keksittyjä paitsi sinun jumalasi. Olisiko sinulla todisteita, että asia on oikeasti näin, eikä vain ole kyseessä sinun uskomuksesi.
 
Tämän kommentin veikkasinkin tulevan. :D Tässä on todella vaikea keskustella ilman, että joku leimaa jollekin puolelle kuuluvaksi. Vähän sama homma nykyään kaikessa muussakin. Milloin ollaan natseja, suvakkeja, tyhmiä, fiksuja, rikkaita tai köyhiä kun sanot jonkun, omasta mielestä neutraalin, kommentin.

Veikkasit että tulee ja ilmeisesti aiheesta kun näin arvelit. Seuraavalla kerralla sitten oikeasti neutraalisti tai sitten rehellisesti kertomalla omat uskomukset ja niiden pohjalta näkemykset.
 
Tietysti katana, tantot, wakizashit ja muut ovat minun harrastus. Aamulla viimeksi treenasin katanalla. Ruutiaseiden ja katanoiden välillä valitsen aina katanan.
Elämä on valintoja.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Veikkasit että tulee ja ilmeisesti aiheesta kun näin arvelit. Seuraavalla kerralla sitten oikeasti neutraalisti tai sitten rehellisesti kertomalla omat uskomukset ja niiden pohjalta näkemykset.

Selkeästi aiheesta. Kiihkolasit kun ottaa silmiltä, niin tuon neutraalin pointin ymmärtää kyllä helposti.

1706970591054.png
 
Minähän en ole datasta keskustellut, mutta keskustellaan nyt.

Ei varmasti löydy dataa uskovaisuuden vaikutuksista tilastoista. Toisaalta kristittyjen jumala suojelee uskoviaan pahalta, mutta sitten taas koettelee uskoviaan aiheuttamalla harmia.

Edit: uskovaisuutta ei tarvitse mitata. Se on binääri.
 
Nämä "sivusta seuraajat", "asioita neutraalisti katsovat" ja "puolueettomat" ihmeellisesti kyseenalaistavat aina uskontoja kritisoivia kirjoituksia.

Uskontoa kritisoiva kirjoitus oli siis, että miksei uskovaisuuden vaikutus näy tilastoissa, ja "sivusta seuraaja" mietti sitä, että miten ne voisikaan näkyä. Tuolla "Ei varmasti löydy dataa uskovaisuuden vaikutuksista tilastoista." kyseenalaistat nyt sitä uskontoa kritisoivaa kirjoitusta. Pitäisikö sinun nyt omaa logiikkaasi seuraten vain rehellisesti kertoa, että mihin jumalaan oikein uskot?
 
Jesse oli 40 päivää syömättä erämaassa Saatanan kiusattavana. Koska tapahtumalla ei ollut ilmeisestikään silminnäkijöitä, niin on siinä kuuntelijoiden usko koetuksella, kun Jesse kertonut koettelemuksistaan Saatanan kanssa. "Tuli pörrättyä 40 päivää syömättä erämaassa enkelit, Pyhä henki ja Saatana seurana".

Toinen kertomus on kun Jesse on yksin jutustelemassa Jumalan kanssa puutarhassa ennen pidätystään, kun pelottaa tulla ristiinnaulituksi. Jessen on ilmeisesti pitänyt pidätyksen jälkeen kertoa jollekkin vankikaverilleen taikka vierailijalle, että "tuli juteltua Jumalan kanssa henkeviä mitä tulee tapahtumaan". On siinä ollut jutuissa sulattelemista.
 
Tilastot ei myöskään oikein tue Suomessa ajatusta että jumalaan uskovat olisi jotenkin suojassa, vaan nämä maakunnat missä jumal uskovaisia paljon keikkuun myös niissä tilastoissa missä "sairauksia". se ei titenkään suoraan voi noin tulkita.
 
Voi ainakin tulkita että Jumalaan uskominen ei merkittävästi vähennä sairastumisia. Tämä ei tietysti tarkoita etteikö tähän tai flat earth:n saaisi uskoa.
 
Jesse oli 40 päivää syömättä erämaassa Saatanan kiusattavana. Koska tapahtumalla ei ollut ilmeisestikään silminnäkijöitä, niin on siinä kuuntelijoiden usko koetuksella, kun Jesse kertonut koettelemuksistaan Saatanan kanssa. "Tuli pörrättyä 40 päivää syömättä erämaassa enkelit, Pyhä henki ja Saatana seurana".

Toinen kertomus on kun Jesse on yksin jutustelemassa Jumalan kanssa puutarhassa ennen pidätystään, kun pelottaa tulla ristiinnaulituksi. Jessen on ilmeisesti pitänyt pidätyksen jälkeen kertoa jollekkin vankikaverilleen taikka vierailijalle, että "tuli juteltua Jumalan kanssa henkeviä mitä tulee tapahtumaan". On siinä ollut jutuissa sulattelemista.

Lukuisat kirjailijat ympäri maailman ovat kertoneet miten heidän kirja syntyi ikään kuin virrasta mikä tuli heidän ulkopuoleltaan, ei siis mielestä ja ajatuksista. Esim. Wayde Dyer 1. kirja.
Muistaakseni raamattu oli myös osittain ainakin samanlaista, ei siis tarinoita vaan opetuslapsien kirjoittamia tekstejä jotka on saattanut tulla heille Jumalalta suoraan. Ei siis kuulopuheisiin perustuvia muisteloita / tarinoita.
ovatko ne sitten satua vai henkikirjoitusta, jokainen itse muodostakoon oman mielipiteensä
 
Uskontoa kritisoiva kirjoitus oli siis, että miksei uskovaisuuden vaikutus näy tilastoissa, ja "sivusta seuraaja" mietti sitä, että miten ne voisikaan näkyä. Tuolla "Ei varmasti löydy dataa uskovaisuuden vaikutuksista tilastoista." kyseenalaistat nyt sitä uskontoa kritisoivaa kirjoitusta. Pitäisikö sinun nyt omaa logiikkaasi seuraten vain rehellisesti kertoa, että mihin jumalaan oikein uskot?

Mitä uskontoa kritisoivaa kirjoitusta kyseenalaistin?
 
Veikkasit että tulee ja ilmeisesti aiheesta kun näin arvelit. Seuraavalla kerralla sitten oikeasti neutraalisti tai sitten rehellisesti kertomalla omat uskomukset ja niiden pohjalta näkemykset.
Niin se olisi voinut tulla mistä näkökulmasta tahansa. Sinun tyylisi keskustella ei ole kovin neutraali vaan melko hyökkäävä.

Ei täällä varmaan mikään pakko ole kertoa omia uskomuksia vaan voi ihan osallistua pelkästään keskusteluun. Olisitko kuitenkin ystävällinen ja kertoisit mikä kommenteissani ei ollut neutraalia kun kerta siihen johtopäätökseen tulit?
 
Aloitit tällä

Tänne ei pitäisi kyllä kirjoittaa mitään mutta menköön.

Ja onhan tämä viesti siitä, että ketjun ihmiset tyhmiä ja olet parempi ihminen.
 
[/QUOTE]
Aloitit tällä

Ja onhan tämä viesti siitä, että ketjun ihmiset tyhmiä ja olet parempi ihminen.
Sulla tuntuu menevän mutkat suoriksi. Mutta siis tuo kommenttiko nyt ei ollut riittävän neutraali? Avataan nyt sen verran, että siksi tämän kaltaisiin ketjuihin ei yleensä sivullisena kannata osallistua kun aina jollain nousee tunteet pintaan. Sinänsä ihan ok, mutta pointtini meni esimerkiksi sinulta ohi. Muutama muu tuntui kuitenkin ymmärtävän mitä tarkoitin.
 
Sulla tuntuu menevän mutkat suoriksi, koska olet sitä mieltä että tähän ketjuun ei kannata kirjoittaa ja silti kirjoitat. Ja muutama muu ei tunnu ymmärtävän mitä tarkoitit.
 
Mielelläni osallistun keskusteluun mutta tiedostan, että joissain aiheissa se voi nostaa tunteita esiin vaikka miten yrittäisi kirjoittaa.

Lopetan offtopicin omalta kohdaltani tähän. Mukavaa illan jatkoa.
 
Lukuisat kirjailijat ympäri maailman ovat kertoneet miten heidän kirja syntyi ikään kuin virrasta mikä tuli heidän ulkopuoleltaan, ei siis mielestä ja ajatuksista. Esim. Wayde Dyer 1. kirja.
Muistaakseni raamattu oli myös osittain ainakin samanlaista, ei siis tarinoita vaan opetuslapsien kirjoittamia tekstejä jotka on saattanut tulla heille Jumalalta suoraan. Ei siis kuulopuheisiin perustuvia muisteloita / tarinoita.
ovatko ne sitten satua vai henkikirjoitusta, jokainen itse muodostakoon oman mielipiteensä

On ymmärtääkseni yleisesti tutkijoiden parissa tunnustettu että uuden testamentin kirjat on kirjoitettu 60-80v jessen kuoleman jälkeen toisen käden tarinoiden pohjalta, eli ne ei ole silminnäkijä kuvauksia kuten moni kuvittelee. Vähän sama kun minä kirjoittaisin silminnäkijäkuvauksia talvisodasta tarinoiden perusteella, moni tuskin hirveästi antaisi kirjoituksilleni autenttisuuden arvoa sen takia.

Yhtä outoa on että Tacitusta käytetään todisteena historiallisen jeesuksen olemassaolosta, vaikka hän syntyi 56AD eli ~25v jeesuksen väitetyn kuoleman jälkeen. Jokainen voi vetää johtopäätökset kuinka paljon kyseinen henkilö on voinut todistaa tapahtumia ja kuinka paljon on taas kirjoiteltu esson baarin juttuja.
 
Katotaan? Otanko maikkarin TV-ryhmän kuvaamaan jotain realityä. Tämähän kuulostaa järjettömältä.
Jos olet treenannut taistelulajeja. Niin toiminta tulee alitajunnasta/hypotalamuksesta. Siinä ei mietitä vaan toimitaan vaistojen varassa.
Toistot mitä on treenattu tuhansia kertoja tulee automaattisesti. Jos narkki hyökkää niin tilanne on ohi hyvin nopeasti. Joko pakenet tai taistelet.
Maikkaria varmasti kiinnostaa joku liehuviittainen katana-pyöräilijä favelassa. Kannattaa todella olla heihin yhteydessä. :D

Niin siis oikeasti meinaat että kun olet treenannut taistelulajeja niin sulle ei löydy kengittäjää? Et varmaankaan ole juuri matsannut jos oikeasti olet tuota mieltä. Ei sun tarvitse kuin tehdä yksi virhearvio niin se olet sinä kuka on maassa. Toki, jos jumala kannattelee niin kannattaa se katanakin jättää kotiin ettet kohta istu kiven sisässä. :lol:

En voi puhua muiden puolesta. Mutta mielipiteeni on että: Jumala valitsee ihmisen. Ihminen ei valitse Jumalaa.
Avaa ihmeessä miksi jumala (tai yksi niistä) valitsisi juuri sinut. Mitkä mielestäsi ovat ne syyt miksi hän olisi valinnut juuri sinut maskotikseen? Ihan vaan ranskalaiset viivat riittää tähän. :thumbsup:
 
Elämä on valintoja.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jos katsot Ukrainan sotaa niin ruutiaseista on panokset aina loppu.

Maikkaria varmasti kiinnostaa joku liehuviittainen katana-pyöräilijä favelassa. Kannattaa todella olla heihin yhteydessä. :D

Niin siis oikeasti meinaat että kun olet treenannut taistelulajeja niin sulle ei löydy kengittäjää? Et varmaankaan ole juuri matsannut jos oikeasti olet tuota mieltä. Ei sun tarvitse kuin tehdä yksi virhearvio niin se olet sinä kuka on maassa. Toki, jos jumala kannattelee niin kannattaa se katanakin jättää kotiin ettet kohta istu kiven sisässä. :lol:

Avaa ihmeessä miksi jumala (tai yksi niistä) valitsisi juuri sinut. Mitkä mielestäsi ovat ne syyt miksi hän olisi valinnut juuri sinut maskotikseen? Ihan vaan ranskalaiset viivat riittää tähän. :thumbsup:

Cool story bro.

Jumalaa ei ikinä saa laittaa testiin. Siksi en lähde haastamaan riitaa kenenkään kanssa turhan takia.
Olet varmasti tietoinen että Jeesus kehoitti myymään viittansa ja ostamaan miekan?
Jeesus mainitsi että hän ei tullut tuomaan Maan päälle rauhaa vaan riidan. Ei Jeesus mikään pehmopoika ollut.

Jumala valitsee ihmisen. Muuten ihmisen uskonto on siitä kiinni mihin maahan on sattunut syntymään. Intiaan niin olet Hindu jne.
Matthew 22:14: “For many are called, but few are chosen.”

Monet "kristityt" käyvät sunnuntaina kirkossa 9:00 ja prostituoidulle klo 15:00.

Ei se minusta parempaa ihmistä tee että Jumala minut valitsi. Koen sen suurena etuoikeutena. Jumalan palvominen on 24/7 duunia. Ei siitä kannata olla kateellinen.
Koko elämäntarkoitus on Jumalan palvominen.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
301 633
Viestejä
5 139 890
Jäsenet
82 003
Uusin jäsen
Suoli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom