• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

USAn presidentinvaalit 2024

Juutalaisvastaisuus on nykyään wokea?
Eiköhän tämä nyt ole viimeistään selvä jos on seurannut yhtään mitään uutisia viimeisen kuukauden ajalta? Wokettajat yms. äärivasemmisto vaatii juutalaisten ja Israelin tuhoa USA:ssa, Euroopassa ja Suomessa tai ihan minimissään valkopesee sitä. Viimeksi Suomessa eilisessä itsenäisyyspäivän mellakassa ja USA:ssa eilen julki tulleessa merkittävien yliopistojen johtajien puheessa:

Samat yliopistot on pakottaneet kaikenlaista woke-paskaa aikaisemmin ja pilanneet viattomien ihmisten elämät, mutta nyt alkaa valkopesu kun juutalaisia päästään vainoamaan:
1701926806208.png
1701926824481.png
 
No aika ilmiselvää on kyllä että kaikki mistä ei tykkää on wokea. Eli ei edes ole mitään keinoa olla ei-woke jos naama ei miellytä. Ja tämä on samalta porukalta jonka mielestä termi rasismi on menettänyt kaiken merkityksen ylikäytettynä

Israel on muuten eri asia kuin juutalaisuus <- ja tämäkin on tietylle porukalle wokea
 
Vivek R löi lisää löylyä. Jos oikein kertakuulemalta tulkitsin niin sanoi mm että
- hallitus on valehdellut saudien osuudesta 911-iskuihin 20 vuotta
- loppiaisen hassuttelu oli sisäpiirin juttu
- 2020 vaalit varastettiin ja Trump oli oikea voittaja
- 2016 vaaleissakin oli epäselvyyksiä ja Trumppia kohdeltiin kaltoin

edit. Ja väestönvaihto ei ole salaliittoteoria vaan suorastaan demokraattien puolueohjelmassa. Ja koska väänsin tästä puoli kesää Vivek sanoi nimenomaan great replacement

On nollaa suurempi mahdollisuus että tuossa on tuleva presidentti ja kaverilla on ikää ja kuntoa olla kaksi kautta. Todennäköisemmin ehkä joku liikenneministeri (jos varapressaehdokas on nainen ja Trump voittaa) tai iso somejulkkis vuoden päästä sikäli kun demokraatti voittaa. Kaverillahan on joitain miljoonia rahaa mutta ei käsittääkseni yhdysvaltalaisella mittapuulla mikään gigarikas
 
Se on ihan sama millaisia uhriutuvia ja häiriintyneitä salaliittoteoriata levität tai demokraatit ja heidän kannattajat levittää, mutta se ei tule auttamaan Bidenia voittamaan vaan tukee suoraan Trumpin kampanjaa.

Demokraateilla on _kaikki_ mahdollisuudet kaataa Trump kantamalla vastuu niistä katastrofeista mitä he ovat aiheuttaneet ja ne mille he eivät ole tehneet mitään. Demokraatit ja Biden voivat ihan milloin vain täydellä republikaanien tuella aktiivisesti alkaa hoitamaan etelän rajakriisiä ja pakolaisongelmaa kuriin, juutalaisvastaista antisemitismiä ja muuta woketusta yms. Laitavasemmistolaisten rasistien/natsien ja sekopäiden mielipiteellä ei ole mitään merkitystä koska heidän on joka tapauksessa äänestettävä Bidenia.

Tosiasia on kuitenkin se että median valehtelusta huolimatta demokraatit ovat kiihkomaisia absolutisteja jotka ovat täysin valmiita mädättämään ja tuhoamaan USA:n eivätkä jousta milliäkään siitä tavoitteesta. Eivät edes vaivaannu valehtemaan äänestäjille sen vertaa että Bidenin toinen kausi saataisiin lyötyä lukkoon.

Trumpin hulluudesta huolimatta trendi USA:ssa on sama kuin Euroopassa. Jos vallassa oleva eliitti ei suostu korjaamaan ongelmia niin sitten äänestetään mitä tahansa muuta vaihtoehtoa ja jenkeissä on vain yksi vaihtoehto.

Trump on vallankaappausta yrittänyt raiskaaja rikollinen, jolla on suunnitelmissa olla USA:n diktaattori.

Ja se on mitä MAGA kultistit haluaa.

Trumpilla on tiimi joka vääntää Project 2025 pamflettia, miten hallintaan hoidetaan päivästä 1 alkaen. Ehdoton lojaalisuus Trumpille on tärkein asia (eikä lojaalisuus Yhdysvalloille) ja kaikessa voidaan hyödyntää presidentin ehdotonta aemahdusoikeutta, niin rikosten tekeminen ei oo niin justiinsa.

Tässä vähän esimerkkiä, minkälaista porukkaa Trumpin hallintoon oltaisiin tunkemassa:

Ja ovat myös skannaamassa tuhansia ihmisiä somepostauksia myöten, koska virkamieshallinnolle annetaan fudut ja korvataan Trumpille uskollisilla kultisteilla.

Noissa vaaleissa on kyse demokratia vs. diktatuuri.
 
Jos touhu tuollaiseksi olisi menossa, niin lopulta Putin saisi juuri sen mitä oli tavoitteenakin eli USA:n hajoaminen.

En oikein usko, että monet "siniset" osavaltiot jäisi tuollaista pelleilyä katsomaan. Enkä myöskään usko, että Trump saisi esimerkiksi kansalliskaartin/armeijan maaniteltua sitä estämäänkään.

Korkein oikeus ei kyllä välttämättä tälläkään kertaa olisi täysin Trumpin käsikassara...
 
Viimeksi muokattu:

Suunnitelmissa on Insurrection Actin laukaiseminen ensimmäisestä päivästä lähtien ja pressalla on aika paljon valtaa se tehdä=armeija kaduille.

Sen halusi tehdä jo viimeisimpi viikkoina, mutta silloin oli vielä jotain typeriä perustuslaille uskollisia työntekijöitä, jotka sen estivät.

Ja korkein oikeus? Trump tykkää nimittää tuomareita ja ajatteli nimittää 9 lisää!

Ja nämä nimitykset eivät varmasti tule Federalist Societyn listalta.
 
Suunnitelmissa on Insurrection Actin laukaiseminen ensimmäisestä päivästä lähtien ja pressalla on aika paljon valtaa se tehdä=armeija kaduille.
Viimeeksi armeija ei kyllä tainnut ollut mikään Trumpin suurin fani, ja jos Trump yrittäisi valjastaa armeijaa oman diktatuurinsa välineeksi, niin saattaisipa huonosti käydä hänelle itselleen.

Mieti nyt, USA:n armeija haluaisi ja yrittäisi orjuuttaa esimerkiksi New Yorkin ja Kalifornian. Niin varmaan. Ja jos jotain kähinää tulisi niin sitten ainakin se olisi liittovaltion loppu. Tai Trumpin. Jomman kumman.

Trump voi saada paljon pahaa aikaan, mutta siinäkin on raja mitä ihmiset ja osavaltiot sietää. Tietenkään mitään diktatuuria ei tulla hyväksymään.
 
Viimeeksi armeija ei kyllä tainnut ollut mikään Trumpin suurin fani, ja jos Trump yrittäisi valjastaa armeijaa oman diktatuurinsa välineeksi, niin saattaisipa huonosti käydä hänelle itselleen.

Mieti nyt, USA:n armeija haluaisi ja yrittäisi orjuuttaa esimerkiksi New Yorkin ja Kalifornian. Niin varmaan. Ja jos jotain kähinää tulisi niin sitten ainakin se olisi liittovaltion loppu. Tai Trumpin. Jomman kumman.
Nimittää oikeaa väkeä oikeisiin paikkoihin. Siellä on tällä hetkellä ylennykset ollu aika pitkään jo jäissä.
 
Viimeeksi armeija ei kyllä tainnut ollut mikään Trumpin suurin fani, ja jos Trump yrittäisi valjastaa armeijaa oman diktatuurinsa välineeksi, niin saattaisipa huonosti käydä hänelle itselleen.

Sitä aivan varmasti yrittää. Kuten todettua, ketään joka puhuisi Trumpin ympäri ei tule hänen hallinnossaan olemaan. Päinvastoin, siihen varmasti kannustetaan.

Mieti nyt, USA:n armeija haluaisi ja yrittäisi orjuuttaa esimerkiksi New Yorkin ja Kalifornian. Niin varmaan. Ja jos jotain kähinää tulisi niin sitten ainakin se olisi liittovaltion loppu. Tai Trumpin. Jomman kumman.

Trumpia ei taida sen suuremmin kiinnostaa kuin oma perse ja koetuille vihollisille kostaminen. USAlla ei siinä ole niin väliä.

Ja otetaan vielä huomioon se, että Trump yritti vallankaappausta vaikka ei ollut edes vankilareissun riskiä olemassa.
 
Nimittää oikeaa väkeä oikeisiin paikkoihin. Siellä on tällä hetkellä ylennykset ollu aika pitkään jo jäissä.
USA:ssa asuu 330 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa ei todellakaan tule hyväksymään mitään diktatuuria, etenkään isoissa sinisissä osavaltioissa. Ihan sama ketä Trump nimittää ja mihin.

Ja armeijakin koostuu ihmisistä. Ihan sama kuka on pomona.

Toivottavasti Putin kuolee ennen kuin näkee sen päivän kun USA hajoaa.
 
Ja jo tuossa kohtaa Moskovassa on onnistuttu.
 
No aika ilmiselvää on kyllä että kaikki mistä ei tykkää on wokea. Eli ei edes ole mitään keinoa olla ei-woke jos naama ei miellytä. Ja tämä on samalta porukalta jonka mielestä termi rasismi on menettänyt kaiken merkityksen ylikäytettynä

Israel on muuten eri asia kuin juutalaisuus <- ja tämäkin on tietylle porukalle wokea

Yleisesti ottaen woke on laitavasemmistolaista pölhöilyä ja yksi laitavasemmiston inhokki on ollut Israel, aina siitä lähtien kun neukkula siirtyi arabien tukijaksi. Siksi niiltä irtoaakin sellaisia knee-jerk reaktioita että vaaditaan ei-halutun kansan tuhoamista kun suuressa pahuudessaan menevät häiritsemään vapausjoukkoraiskaajia, vapauskansanmurhaajia ja vapausryöstelijöitä. Onhan se touhu kyllä jollain tavalla kieroutunutta, että vaaditaan ns. turvallisia tiloja, potkitaan porukkaa pois jos ei suostu kutsumaan jotakuta identiteettivaivaista juuri sillä nimityksellä kuin tämä vaatii, mutta heti seuraaassa hetkessä kyllä ollaan valmiita vaatimaan kansanmurhaa ja kiusaamaan toisen kansanryhmän jäseniä ja sen kuuluu olla ihan ok. Sellaisen porukan vaatimuksiin suostuminen olisi kyllä mielenvikaista touhua.

Niin, ja Israel = juutalaisen kansan kotimaa. Woke-porukka pääsääntöisesti haluaisi redusoida juutalaisuuden pelkäksi uskonnoksi mitä se ei ole.
 
Yleisesti ottaen woke on laitavasemmistolaista pölhöilyä
ok. Tämä on yksi ihan yleinen määritelmä. Ei toki päde heti kun sanan tarvitaan tarkoittavan jotain muuta mutta voidaan pitää lähtökohtana. Itse olen tarpeeksi vanha muistamaan viime kuun kun eräs Elon Musk oli sitä mieltä että länsimaalaiset juutalaiset ansaitsevat kaiken saamansa paskan koska levittävät vihaa valkoisia kohtaan. Oliko se wokea?
ja yksi laitavasemmiston inhokki on ollut Israel, aina siitä lähtien kun neukkula siirtyi arabien tukijaksi.
Täysin mahdollista ja tuota porukkaa varmasti on useita. Jason Hinckle tulee mieleen
Siksi niiltä irtoaakin sellaisia knee-jerk reaktioita että vaaditaan ei-halutun kansan tuhoamista kun suuressa pahuudessaan menevät häiritsemään vapausjoukkoraiskaajia, vapauskansanmurhaajia ja vapausryöstelijöitä.
täysin mahdollista mutta nyt päästään jo siihen varsinaiseen ongelmaan että jos woke tarkoittaa sitä porukkaa jonka mielestä Hamasille ei tarvitse tehdä mitään pahaa koska ovat niin ihkuja tuo kattaa alla prosentin länsimaalaisista. Mikä taas pilaa idean että woke on kaiken pahan alku ja juuri
Onhan se touhu kyllä jollain tavalla kieroutunutta, että vaaditaan ns. turvallisia tiloja, potkitaan porukkaa pois jos ei suostu kutsumaan jotakuta identiteettivaivaista juuri sillä nimityksellä kuin tämä vaatii, mutta heti seuraaassa hetkessä kyllä ollaan valmiita vaatimaan kansanmurhaa ja kiusaamaan toisen kansanryhmän jäseniä ja sen kuuluu olla ihan ok. Sellaisen porukan vaatimuksiin suostuminen olisi kyllä mielenvikaista touhua.
Totta
Niin, ja Israel = juutalaisen kansan kotimaa.
nykyinen Israel on 40-luvulla perustettu about sinne missä juutalaista kansaa asui joskus pronssikaudella. Juutalaisuus ei vaadi kansalaisuutta eikä päinvastoin. Se vasta hassu ajatus olisikin että ihmisistä koostuva hallitus ei voisi tehdä virheitä koska Hamas on paha ja heitä vastaan
Woke-porukka pääsääntöisesti haluaisi redusoida juutalaisuuden pelkäksi uskonnoksi mitä se ei ole.
Sinulla on täysi oikeus uskoa näin
 
ok. Tämä on yksi ihan yleinen määritelmä. Ei toki päde heti kun sanan tarvitaan tarkoittavan jotain muuta mutta voidaan pitää lähtökohtana. Itse olen tarpeeksi vanha muistamaan viime kuun kun eräs Elon Musk oli sitä mieltä että länsimaalaiset juutalaiset ansaitsevat kaiken saamansa paskan koska levittävät vihaa valkoisia kohtaan. Oliko se wokea?

Muskin kommentti taisi olla kohdistettu enemmänkin ADL:n suuntaan.

täysin mahdollista mutta nyt päästään jo siihen varsinaiseen ongelmaan että jos woke tarkoittaa sitä porukkaa jonka mielestä Hamasille ei tarvitse tehdä mitään pahaa koska ovat niin ihkuja tuo kattaa alla prosentin länsimaalaisista. Mikä taas pilaa idean että woke on kaiken pahan alku ja juuri

En tiedä sinun ideoistasi woken suhteen, itse näen sen lähinnä kokoelmana hölmöjä ja osin vaarallisia aatteellisia ideoita ja "arvoja", mitkä näyttävät maistuvan vähän liian hyvin niin sanotulle älymystölle ja yleistyessään aiheuttaa normaaleille ihmisille turhia ongelmia, vaikka varsinainen kannattajakunta onkin pieni (joskin sitäkin äänekkäämpi ja fanaattisempi).

nykyinen Israel on 40-luvulla perustettu about sinne missä juutalaista kansaa asui joskus pronssikaudella. Juutalaisuus ei vaadi kansalaisuutta eikä päinvastoin. Se vasta hassu ajatus olisikin että ihmisistä koostuva hallitus ei voisi tehdä virheitä koska Hamas on paha ja heitä vastaan

Sille on syy miksi juutalaisille haluttiin perustaa kansallinen koti, eikä vähäisimpänä suinkaan ollut juutalaisten läpi historian kokema syrjintä. Ja juutalaisia asui nykyisen Israelin alueella kyllä läpi historian. Se on vähän sama miksi suomalaiset halusivat itsenäisen Suomen suomalaisten kansalliseksi kodiksi sen sijaan että olisi eletty ruotsalaisten tai venäläisen vallan alla. Tai miksi virolaiset haluavat elää omassa maassaan ja päättää asioistaan. Heittosi virheiden tekemisestä taas on ihan tyylipuhdas olkiukko. Mutta tästä aiheesta ehkä kannattaa jatkaa jossain muussa ketjussa...
 
Muskin kommentti taisi olla kohdistettu enemmänkin ADL:n suuntaan.

Juujuu, se, että komppaa juutalaisten olevan valkoisen rodun kansanmurhan takana ei ole mitään tekemistä antisemitismin kanssa.

Ja sitten samat ihmiset sanoo, että "from river to the sea" huutaa juutalaisten kansanmurhaa.
 
Muskin kommentti taisi olla kohdistettu enemmänkin ADL:n suuntaan.
Tottakai. Näytätkö siitä lainatusta viestistä tai Muskin vastauksesta ne sanat mistä näin tulkitsit niin pääsen samalle sivulle?
En tiedä sinun ideoistasi woken suhteen, itse näen sen lähinnä kokoelmana hölmöjä ja osin vaarallisia aatteellisia ideoita ja "arvoja", mitkä näyttävät maistuvan vähän liian hyvin niin sanotulle älymystölle ja yleistyessään aiheuttaa normaaleille ihmisille turhia ongelmia, vaikka varsinainen kannattajakunta onkin pieni (joskin sitäkin äänekkäämpi ja fanaattisempi).
eli eri määritelmä kuin eilen. Olin väärässä kun luulin että eri ihmisillä on eri määritelmät. Näköjään samoilla ihmisillä on päivästä riippuvat määritelmät. Tässä tämän vuoden aikana wokea ovat olleet esim Budweiser, Disney ja Rockstar Games.

tykkäsin vanhasta termistöstä. Vajakista pystyi vähän päättelemään mitä sillä yritettiin tarkoittaa mutta jos woken kääntää tarkoittamaan nigger lover pääsee aika hyvin kärryille siitä mitä se nykynetissä tarkoittaa

Sille on syy miksi juutalaisille haluttiin perustaa kansallinen koti, eikä vähäisimpänä suinkaan ollut juutalaisten läpi historian kokema syrjintä. Ja juutalaisia asui nykyisen Israelin alueella kyllä läpi historian. Se on vähän sama miksi suomalaiset halusivat itsenäisen Suomen suomalaisten kansalliseksi kodiksi sen sijaan että olisi eletty ruotsalaisten tai venäläisen vallan alla. Tai miksi virolaiset haluavat elää omassa maassaan ja päättää asioistaan. Heittosi virheiden tekemisestä taas on ihan tyylipuhdas olkiukko. Mutta tästä aiheesta ehkä kannattaa jatkaa jossain muussa ketjussa...
Toki. Valitse ketju. Minä vastustin juutalaisten syrjintää jo kesällä kun siitä vitsaili kaksi ministeriä tai väännettiin onko holokaustin kieltämisen takana (((ne))) tai kun sitä käytettiin Zelenskyä vastaan tai kun Trump hyökkäsi juutalaista toimittajaa vastaan tai kun Charlottesvillen sekopää sanoi että Trumpin ainut vika on antaa juutalaisen panna tytärtään
 
Kun lukee tämmöisiä uutisia republikaanien touhuista, niin pistää miettimään millaiset naiset oikein voivat äänestää republikaaneja. Tuossakin tapauksessa nainen voi tulla hedelmättömäksi.
Siksi varmaan aborttioikeus onkin vahvistettu jokaisessa osavaltiossa, missä republikaanit ovat uskaltaneet laittaa sen äänestyslistalle. Sinisissä osavaltiossa se taitaa olla jo lähtökohtaisesti hyväksytty.
 
Kongressi hyväksyi lain, jonka mukaan presidentti (trump) ei voi vetää USA:ta pois Natosta ilman senaatin hyväksyntää. Eiköhän siitä huolimatta trump uhoa vaalikentällä pois vetämisellä, vaikka ei ole mitään mahdollisuutta saada senaatissa tarpeeksi tukea asialle.
 
Ärsyttävintä tuossa on että jotkut ihmiset kuvittelee että ne voi vaatia Ukraina tuen lopettamista (koska X ja Y) ilman että ne käytännössä tukevat putinia, "minä olen puolueeton tässä asiassa, mutta Ukrainaa ei saa auttaa".
Vastaan tänne kun ei liity xitteriin.

Tässä on mielestäni hauska jako koska Yhdysvaltalainen maga-väki on pääosin valinnut puolekseen Ukrainan vastaisuuden, eli käytännössä Putin-mielisyyden. Suomalaiselle tämä taas ei mene läpi koska talvisodasta on vielä liian vähän aikaa. Ja ehkä tästä syystä foorumilla on aika vähän Ukrainaa kritisoivaa tekstiä pistänyt omaan silmään.

Ukraina ei ole täydellinen eikä Zelensky mutta Putinia on katsottu naapurista koko vuosituhat ja tuloksia on nähty kalsareista, dopingtestien kautta denatsifikaatioon
 
Suomalaiselle tämä taas ei mene läpi koska talvisodasta on vielä liian vähän aikaa. Ja ehkä tästä syystä foorumilla on aika vähän Ukrainaa kritisoivaa tekstiä pistänyt omaan silmään.
No on siihen aika paljon muitakin syitä kuin "talvisota".

Tiettyjen kyselyiden ja empiiristen havaintojen perusteella Suomi saattaa olla Putin-vastaisiin maa ja kansa koko maailmassa, ainakin jossei Ukrainaa lasketa tai jopa siitä huolimatta.

Baltian maissa on isot venäjänkieliset vähemmistöt, joten ne ei ilmeisesti pääse Putin-vastaisuudessa ihan meidän tasolle.
 
Tässä on mielestäni hauska jako koska Yhdysvaltalainen maga-väki on pääosin valinnut puolekseen Ukrainan vastaisuuden, eli käytännössä Putin-mielisyyden. Suomalaiselle tämä taas ei mene läpi koska talvisodasta on vielä liian vähän aikaa. Ja ehkä tästä syystä foorumilla on aika vähän Ukrainaa kritisoivaa tekstiä pistänyt omaan silmään.

Olen netissä muutamalta maga öyhöltä / trumpistilta kysynyt että ymmärtäähän ne että kun ne vaatii Ukrainan tuen lopettamista ne käytännössä tukee putinia, mutta kukaan ei tunnusta tukevansa putinia vaan kyse on siitä että hoidetaan omat asiat ensin. Kognitiivinen dissonanssi on vahvana heissä.
Osa on sanonut aika suoraan ettei niitä vittuakaan mitkään Ukrainat kiinnosta.

Tiettyjen kyselyiden ja empiiristen havaintojen perusteella Suomi saattaa olla Putin-vastaisiin maa ja kansa koko maailmassa, ainakin jossei Ukrainaa lasketa tai jopa siitä huolimatta.

Mitähän mieltä palstan trumpistit on Ukrainan tuen lopettamisesta?
 
Olen netissä muutamalta maga öyhöltä / trumpistilta kysynyt että ymmärtäähän ne että kun ne vaatii Ukrainan tuen lopettamista ne käytännössä tukee putinia, mutta kukaan ei tunnusta tukevansa putinia vaan kyse on siitä että hoidetaan omat asiat ensin. Kognitiivinen dissonanssi on vahvana heissä.
Osa on sanonut aika suoraan ettei niitä vittuakaan mitkään Ukrainat kiinnosta.
Liian kaukana omasta elämästä. Ei minullakaan ole mitään kantaa Armenian ja Azerbeijanin rähinöihin
 
Liian kaukana omasta elämästä. Ei minullakaan ole mitään kantaa Armenian ja Azerbeijanin rähinöihin

Juuripa tämä, toisaalta nykyään ei eletä enää pullossa joten jos kansainvälinen politiikka ei kiinnosta niin silloin ei välttämättä kannataisi enää äänestääkkään vaan keskittyä siihen banjon soittoon. Toivottavasti eurooppa muistaa tämän jos/kun jenkit tai ainakin republikaanit tarttee apua.
 
Liian kaukana omasta elämästä. Ei minullakaan ole mitään kantaa Armenian ja Azerbeijanin rähinöihin
Ei ole kovin järkevää verrata jotain pikku rähinää täyteen sotaan, jossa toisena osapuolena on Venäjä kaikella voimallaan ja kavereidensa voimalla myös, ja tarkoituksenaan miehittää valtava Ukrainan valtio ja kansakunta. Näin aluksi.

Yhtä hyvin voitaisiin sitten verrata toista maailmansotaa johonkin "Armenian ja Azerbaijanin rähinöihin".

Kaukana toki ollaan MAGA-porukan elämästä joka tapauksessa, mutta niin oltiin 80 vuotta sittenkin.

Ja sehän tässä on niin naurettavaa, että MAGA-porukka haluaa siis tehdä "Amerikasta suuren taas", vaikka oikeasti ne haluaa tehdä Amerikasta pienen ja mitättömän, jolle nauraa naakatkin.
 
Ei ole kovin järkevää verrata jotain pikku rähinää täyteen sotaan, jossa toisena osapuolena on Venäjä kaikella voimallaan ja kavereidensa voimalla myös, ja tarkoituksenaan miehittää valtava Ukrainan valtio ja kansakunta. Näin aluksi.

Yhtä hyvin voitaisiin sitten verrata toista maailmansotaa johonkin "Armenian ja Azerbaijanin rähinöihin".
En tarkoittanut että nuo kaksi konfliktia olisivat yhtä suuria tai merkittäviä tai verisiä tai helppoja valita puolta. Halusin vain henkilökohtaisella anekdootilla näyttää että edes me eurooppalaiset ei tiedetä kaikkea mitä maailmalla tapahtuu ja seurata tasapuolisesti

Otetaan toinen esimerkki: luultavasti useampi amerikkalainen seuraa Gazan tilannetta aktiivisemmin vaikka sota on yhtä kaukana ja paljon pienempi kuin Ukrainan
 
En tarkoittanut että nuo kaksi konfliktia olisivat yhtä suuria tai merkittäviä tai verisiä tai helppoja valita puolta. Halusin vain henkilökohtaisella anekdootilla näyttää että edes me eurooppalaiset ei tiedetä kaikkea mitä maailmalla tapahtuu ja seurata tasapuolisesti
Varmasti "me eurooppalaiset" ja etenkin "me suomalaiset" seuraamme maailman tapahtumia kokonaisvaltaisemmin kuin minkään muun maanosan kansat. Ja myös objektiivisimmin.

On tuosta Azerbaijanin ja Armenian jutustakin ollut paljon puhetta ja varmaan keskiverto suomalainen tietää siitä jotain.

Israel/Gaza -kuviosta nyt puhumattakaan. Toisaalta sehän oli juuri Putinin tarkoituskin, että toi konflikti kerää kaiken huomion. Joten sikäli...
 
Varmasti "me eurooppalaiset" ja etenkin "me suomalaiset" seuraamme maailman tapahtumia kokonaisvaltaisemmin kuin minkään muun maanosan kansat. Ja myös objektiivisimmin.
no siksi kehtasin sanoa että edes me eurooppalaiset. Siinä stereotypiassa on totta taustalla etteivät amerikkalaiset seuraa ulkomaailmaa
On tuosta Azerbaijanin ja Armenian jutustakin ollut paljon puhetta ja varmaan keskiverto suomalainen tietää siitä jotain.

Israel/Gaza -kuviosta nyt puhumattakaan. Toisaalta sehän oli juuri Putinin tarkoituskin, että toi konflikti kerää kaiken huomion. Joten sikäli...
On täysin mahdollista että olen itse keskivertoa huonommin perillä. Mikä olisi hyvä juttu koska en ole aivan täysin kuutamolla

Kehutaan nyt Putinia ja vanhaa kunnon KGB:tä sen verran että kun totuudella ja ihmishengellä ei ole mitään arvoa ja kaveri on noinkin älykäs ja kokenut pystyy kyllä pelaamaan aika monella tasolla yhtä aikaa
 
Tosiaan jostain Texasin todellisuudesta katsoen sota Euroopassa on kuin sota toisella planeetalla. Ei siellä valtaosa porukasta osaa sijoittaa sen enempää Ukrainaa kuin Suomeakaan kartalle, ja Venäjän pelkokin on nykyään paljon abstraktimpi tunne kuin kylmän sodan aikaan.

Ainoa mitä amerikkalaiset tuntuvat oikeasti pelkäävän on (terrori)isku omalla maaperällä, ja se on ihan ymmärrettävää. Jenkkien näkökulmasta muualla maailmassa on aina sodittu jossakin.
 
Tosiaan jostain Texasin todellisuudesta katsoen sota Euroopassa on kuin sota toisella planeetalla. Ei siellä valtaosa porukasta osaa sijoittaa sen enempää Ukrainaa kuin Suomeakaan kartalle, ja Venäjän pelkokin on nykyään paljon abstraktimpi tunne kuin kylmän sodan aikaan.
Vaikka eivät edes välittäisi sodasta sinänsä tuon taivaallista, niin luulisi kuitenkin, että kiinnostaisi sodan implikaatiot liittyen esimerkiksi USA:n puolustusteollisuuteen ja suurvalta-asemaan jatkossa.

Ja sitten taas toisaalta, taitaa tätä MAGA-porukkaa kuitenkin kiinnostaa potentiaalinen konflikti Kiinan kanssa (ei USA:n maaperällä vaan Taiwanin suunnilla), tai ainakin heidän Fuhrerinsa Trump kovasti aina Kiinasta paasaa. Taiwan on vielä kauempana Texasista kuin Ukraina...
 
Jenkkien näkökulmasta muualla maailmassa on aina sodittu jossakin.
Usein niin että Yhdysvalloilla on joku lehmä ojassa. Heitän ihan stetsonista tarkistamatta että 1776-2023 välillä on alle 50 vuotta joiden aikana yhdysvaltalaisia joukkoja ei olisi aktiivitoimissa. Ja CIA siihen päälle
 
Totta. Ja tästä tuli vuosi sitten New Orleansissa juteltuakin yhden Euroopassa komennuksella olleen ex-sotilaan, nykyisen golfmailakauppiaan kanssa. Hänkin mainitsi amerikkalaisten erikoisen sotasuhteen, kun tosiaan manner-USAssa ei ole sodittu sitten sisällissodan vaikka patrioottiset jenkit aina kannustavatkin omia poikiaan ympäri maailman. Varsinaisesti sotien uutisarvo on silti maassa aika pieni, media ei esimerkiksi taustoita eri konflikteja juuri mitenkään eikä se ihmisiä kiinnostakaan. Tärkeintä on että amerikkalaiset voittavat ja demokratiaa levitetään.
 
Tärkeintä on että amerikkalaiset voittavat ja demokratiaa levitetään.
Voi kun olisikin yhä edelleen. Vähän tuntuu kyllä laantuneen, ja nyt siis tärkeintä on, että amerikkalaiset käpertyvät kuoreensa ja fasistidiktaattorit voittaa. Etenkin Putinin kaltaiset ihanat homoseksikkäät anti-wokeistajat.
 
Vaikka eivät edes välittäisi sodasta sinänsä tuon taivaallista, niin luulisi kuitenkin, että kiinnostaisi sodan implikaatiot liittyen esimerkiksi USA:n puolustusteollisuuteen ja suurvalta-asemaan jatkossa.

Ja sitten taas toisaalta, taitaa tätä MAGA-porukkaa kuitenkin kiinnostaa potentiaalinen konflikti Kiinan kanssa (ei USA:n maaperällä vaan Taiwanin suunnilla), tai ainakin heidän Fuhrerinsa Trump kovasti aina Kiinasta paasaa. Taiwan on vielä kauempana Texasista kuin Ukraina...

MAGAA, eli mikä republikaanipuolue on, ei kiinnosta sotateollisuus tai USA:n toimiminen maailmanpoliisina.

Ei kiinnosta myöskään Taiwanin puolustaminen. Se on ollut kätevä keppihevonen Ukrainan tukemisen vastustamisessa ja Trump avoimesti ihailee Xin rautaista otetta.
 
Maailmantalouden ja sitä kautta oman hyvinvoinnin luulisi sentään kiinnostavan. Maailmantalous ei oikein tykkää siitä, että Venäjä ja Kiina sotivat suursotia ja valloittavat demokraattisia maita. (Etenkin kun Taiwan on tyyliin maailman puolijohdeteollisuuden keskus...)
 
Maailmantalouden ja sitä kautta oman hyvinvoinnin luulisi sentään kiinnostavan. Hyvinvointi ei oikein tykkää siitä, että Venäjä ja Kiina sotivat suursotia ja valloittavat demokraattisia maita. (Etenkin kun Taiwan on tyyliin maailman puolijohdeteollisuuden keskus...)

Luuletko että siellä Texasin perukoilla banjon soidessa mietitään maailmantalouden suhdetta omaan hyvinvointiin yhtään enempää kuin Ukrainan menettämistä venäjälle?
 
Luuletko että siellä Texasin perukoilla banjon soidessa mietitään maailmantalouden suhdetta omaan hyvinvointiin yhtään enempää kuin Ukrainan menettämistä venäjälle?
En pidä MAGA-porukkaa ylipäätään minään älyn jättiläisinä, joten en todellakaan kuvittele.

Pointti olikin, että jos pelattaisiin älyllisesti rehellisillä, ja vaikka sitten itsekkäilläkin pelikorteilla. Vaikka ei moraali ja kristilliset arvotkaan painaisi vaakakupissa pätkän vertaa, eikä oman maan status ja aseteollisuus, niin oman hyvinvoinnin luulisi silti painavan..
 
No itseasiassa jenkkien aseteollisuus työllistää ihan helvetisti porukkaa ("The US Defense Market size is estimated at USD 613.18 billion in 2023"), joten siitä ollaan hyvinkin kiinnostuneita. Ironista tässä on se että ne aseet ostetaan kummiskin verorahoilla, mutta nyt on kauhea ongelma lähettää ne vanhat aseet Ukrainaan ja ostaa uusia tilalle kun siihen menee verorahaa (jota siihen menee muutenkin koska Ukrainasta riippumatta jenkit tulee käyttämään hitosti rahaa asevarusteluun). Muistaakseni republikaanit yleeensä on olleet innokkaimpia pistämään rahaa aseisiin ollessaan vallassa.
 
Luuletko että siellä Texasin perukoilla banjon soidessa mietitään maailmantalouden suhdetta omaan hyvinvointiin yhtään enempää kuin Ukrainan menettämistä venäjälle?
Kyllä niitä tuntuu kiinnostavan. Tosin vain se foxin esittämä puoli. Kuulemma menee aivan päin peetä, vaikka indexit vetelee ennätyksiä, työllisyys ennätys korkealla jne.
 
Kyllä niitä tuntuu kiinnostavan. Tosin vain se foxin esittämä puoli. Kuulemma menee aivan päin peetä, vaikka indexit vetelee ennätyksiä, työllisyys ennätys korkealla jne.

Jenkeissä ongelmana on vain se että mikään noista ei takaa että asiat olisi kansalla hyvin.

Täystyöllisyys on tietysti kiva juttu, mutta vaikka tekisit minimipalkalla kolmea työtä päivässä niin tilastossa se näyttää hyvältä mutta elät todennäköisesti silti köyhyydessä.
Vaikka talous laukkaa ja on täystyöllisyyttä niin alimman 10% tulot ovat tippuneet ja tuloerot jatkavat kasvuaan, joten ei ole mitenkään yllättävää että osalla porukkaa menee entistä huonommin vaikka talous porskuttaisi.

"At the 10th percentile, 10% of the households had income at or below $15,660 in 2021, a decline of 4.4% from 2020 ($16,386).
However, at the 90th percentile, 10% of households in 2021 had income above $211,956, not statistically different from the 2020 estimate of $211,438.
The ratio of the 90th- to 10th-percentile increased from 12.90 in 2020 to 13.53 in 2021. That means income at the top of the income distribution was 13.53 times higher than income at the bottom, a 4.9% increase from 2020.
In addition, the ratio of the 50th- to 10th-percentile (inequality between the middle and bottom of the income distribution) also increased — up 4.0% from 4.34 in 2020 to 4.52 in 2021.
Meanwhile, the ratio of the 90th- to 50th-percentile (inequality between the top and middle of the income distribution) was not significantly different over this period, further indicating that inequality did not change in the upper end of the income distribution. "

Tää tulee päätymään liittovaltion korkeimpaan oikeuteen aivan varmasti.
Bidenilla olisi nyt tuhannen taalan tilaisuus nimittää vähän lisää tuomareita korkeimpaan oikeuteen.. ;) ;)

Tosin ei kai se nyt Trumpin kohtaloa sinetöi, vaikkei Coloradossa ehdolle pääsisikään... Kai. Mutta haluaako republikaanit sitten enää itsekään päästää Trumpia läpi esivaaleista, kun tällaisia turhia lisämuuttujia tulee koko ajan mutkiksi matkaan...
 
Bidenilla olisi nyt tuhannen taalan tilaisuus nimittää vähän lisää tuomareita korkeimpaan oikeuteen.. ;) ;)
Milläs nimität, kun vaatii senaatin hyväksynnän. Epäilen että Manchin ei ole ainut senaattori, joka vastustaa court packingia.
Tosin ei kai se nyt Trumpin kohtaloa sinetöi, vaikkei Coloradossa ehdolle pääsisikään... Kai. Mutta haluaako republikaanit sitten enää itsekään päästää Trumpia läpi esivaaleista, kun tällaisia turhia lisämuuttujia tulee koko ajan mutkiksi matkaan...
Riippuu keneltä kysytään. Kentällä trumpin kannatus on 50 % hujakoilla. Jonkun (Nikki Haley) pitää voittaa Trump iowassa, new hamsphiressa tai etelä carolinassa, niin on toivoa saada joku muu ja ihmiset saaattaisi ryhmittyä tämän jonkun taakese. Muutoin trup kerää koko potin. Ja republikaaneilla riittää että voittaa pluralityn äänistä, kussakin osavaltiossa, saadakseen sen osavaltion äänet kokonaisuudessaan.
 
Milläs nimität, kun vaatii senaatin hyväksynnän. Epäilen että Manchin ei ole ainut senaattori, joka vastustaa court packingia.
Vähän veikkaan, että tämä pikkuseikka ei kuitenkaan tule estämään Trumpia ja republikaaneja mahdollisen vaalivoiton jälkeen 2025 alkaen... :smoke:

Kiltit nössöt kuten demarit ja Biden jäävät jalkoihin, siksi Ukrainan apupakettikaan ei ole edennyt. Trump todellakin tekee kaikkensa, jotta koortti todellakin päkätään.
 
Ei se trumpkaan tule nimittämään uusia tuomareita vaikka voittaisi vaalit, ellei demokraatit ole nimittäneet niitä lisää ennen vaaleja. Ja edelleen senaatissa pitää saada vähintään 50 +vp jotta menee läpi, eikä kaikki republikaanit tätä tule hyväksymään.

Joten alas ennustaa senaatin voimasuhteita(nevada, arizona, Mighigan, wiskonsin, pensylvania, ohio, länsiwirginia) ja ketkä kaikki republikaaneista on mukana. Voin jo heti kättelyssä sanoa että alaskan senanaattori Lisa Murkowski ja utahin senaattori Mitt Romney ei tule hyväksymään, eikä todennäköisesti myöskään mainen senaattori Susan Collins.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 807
Viestejä
4 539 682
Jäsenet
74 880
Uusin jäsen
krisek

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom