Työkalut ja muut vehkeet

Pitäisi saha ostaa. Mietin alkuun echon polttomoottorillista cs 4920 mallia. 500€ hinta on vain kaikkien suvun setämiesten mukaan paljon, mutta kukaan niistä ei ole mikään metsuri ja varmaan koskenut sahaan viimeksi ysärillä.

Täällä on todennäköisesti aktiivisempaa porukkaa niin onko noista akkuvehkeistä mihinkään? Jos tarve on puunkaato omiin lämmitys tarpeisiin koivikosta sekä muut perus tekemiset. Puut ovat paksuimmillaan 45cm halkaisijaltaan mutta suurin osa ohkasempaa ehkä noin 30cm.

Eli siis tekeekö akku koneilla mitään? löytyy milwaukeen muita laitteita.
Polttomoottorinen, onko tuo echo liian iso ja kallis ja pienempi sekä edullisempi riittäisi?
Tarvitsen sahaa kerran vuodessa, katkon sillä kolmisen pinokuutiota valmiiksi halkaistuja metrin mittaisi halkoja takkaan mahtuviksi eli kolmeen osaan. Itse ajattelin kokeilla akkusahoja kun omistamani uudempi saha oli Partner vuodelta 2000 ja sen käynnistäminen oli joka vuosi enemmän tai vähemmän hankalaa.
Kokeiluun lähdin kevyesti ostamalla Einhell edullisen yhden akun version. En ottanut ihan pienintä mallia, en muista tarkkaa mallia mutta se oli tarjouksessa jotain satasen pintaan.
Kestäisikö tuo sahausta 4 Ah akulla 15 - 30 min? Siis puhdasta sahausta. Töitä tietenkin tulee kauemmin, kun puita pitää siirtää pukkiin ja liiteriin. Yllättävän tehokas tuo on ja riittää omiin hommiin todella hyvin. Yksi iso ilo tuossa on että saha ei ole koko ajan käynnissä ja ääntähän tuosta lähtee huomattavasti vähemmän joten voi työskennellä ilman kuulosuojaimia. Mun hommissa riittäisi kolme 4 Ah akkua tauottomaan työskentelyyn, kahdella akulla ei ihan toinen akku ehdi latautua kun toinen loppuu.
Mun mielestä riippuu ihan käyttötarpeesta riittääkö akkusaha. Puun kaatoon en tuolla lähtisi, mutta satunnaiseen pienten puiden katkaisuun (30cm?) pihapiirissä ihan toimiva peli. Ja tämä on siis pieninpiä malleja ja saa noin satasella kaupasta ilman akkua.
E: Mun saha taitaa olla Fortexxa 18/30 Solo
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

E: Tuossa sahataan vähän paksumpaa puuta
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/shorts/OzPZcjSXb0g

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=dWvlT8ieI80
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä on Stihlin pienemmän pään akkusaha, nykyinen vastaava malli saattaa olla MSA 70 C-B. Olen katkaissut tuolla täysikasvuista männynrunkoa, onnistuu vaikka laipasta loppuukin pituus kesken. Karsimiseen ja muuhun tuo on tietysti omiaan. Pääsin käyttämään vastaavankokoista polttomoottorilaitetta, on tuo akkusaha vaan paljon parempi. Toki urakkahenkilöille teho ei riitä ja itselläkin saisi olla toinen akku varalla.
 
kyllä on tuskaisen hitaan näköistä tuossa videossa. Vaikuttaa kyllä ennemminkin että terä on tylsä, tai sitten käyttäjä "säälii" laitetta ja keventää koko ajan, jotta saha ei puudu.
Halvallakin polttomoottorisahalla tuollainen pölli kyllä menee muutamassa sekunnissa.

Poikkihan se tuollakin menee, mutta kyllä itsellä menisi hermot tuohon odotteluun jos jokunen runko pitäisi tuota vauhtia pätkiä.
 
Niin kuin sanoin niin ei tuo ole puun kaatoon sopiva laite, mutta hätätilanteessa tuollainenkin homma onnistuu. Tuo on kuitenkin pieni saha eikä ole tarkoitettu tuohon hommaan. Pihahommiin kuitenkin hyvä laite, ei ole polttomoottori sahaa ollut ikävä 🙂
 
Täällä echon cs390esx, harrastekäytössä menee kyllä ihan täysin 35cm puutkin poikki ja isommatkin kun kiertää ympäri. Toki isompi ois parempi isoille puille, mutta tuota jaksaa ohuempikin kaveri heilutella useamman tunnin ja pienemmille puille kiva.
 
700€ tarjous tuli setistä mihin kuuluu tuo echon ”paras” harrastekäytön saha eli cs 4920. Hintaan sisältyy housut, kypärä, hanskat, varaketju, ohjaussarja, terotusviila x2, teräketjuöljy 3l, pienkone bensaa 5l, viilankahva?

Ei tuo pahalta kuulosta jos sillä sen 15v+ ajelee muutamat kerrat vuodessa. Toki kuluvia osia vaihtelee.
 
Itsellä on Stihlin pienemmän pään akkusaha, nykyinen vastaava malli saattaa olla MSA 70 C-B. Olen katkaissut tuolla täysikasvuista männynrunkoa, onnistuu vaikka laipasta loppuukin pituus kesken. Karsimiseen ja muuhun tuo on tietysti omiaan. Pääsin käyttämään vastaavankokoista polttomoottorilaitetta, on tuo akkusaha vaan paljon parempi. Toki urakkahenkilöille teho ei riitä ja itselläkin saisi olla toinen akku varalla.
Mikä siitä teki paljon paremman?🤔
 
Jos yhdellä sahalla, niin Stihl 201 14" laipalla. Tuolla tekee kaikki ja on kevyt.
Jos tarvitsee vielä järeempää, niin tuo yllä mainittu Echo on varmaan ihan soiva peli.
Itsellä tuon Stihlin lisäks Huskun 353G, 18" laipalla ja ratastettuna.
 
Mitenkä tälläinen Lidl kiillotuskone? Mitä näissä pitää tietää? Riittääkö tollanen, jos käyttö maksimissaan 2 autoa? Vai jääkö näissä tehoja uupumaan että kannattaisi olla johdollinen ? Minkä ostaisitte?

1770306972532.png
 
Luultavasti vuokraisin ammattilaitteen jos mahdollista. Ei tuollaita paskaa kannata kaapissa säilyttää tyhjänpanttina
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 741
Viestejä
5 107 509
Jäsenet
81 694
Uusin jäsen
Markus.K

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom