Työttömän elämä -thread

Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
66
Mä sanoisin sen että tuskin mutiaisilla ja mustilailaisilla on samanlaista venkslaamista rahojen kanssa. Eiköhän hyö saa korvauksensa automaattisesti ilman senkummempia tutkimuksia. Vantaalla on ulkomaalaisille ja kantikselle omat ovensa työkkärissä niin sopii epäillä miksi näin on.

Suomessa kuulut työttömänä kahteen eri kategoriaan. Kategoria 1, kyykytetään. Kategoria 2, ei kyykytetä. Voitte "arvata" etnisyyden perusteella kumpaan kuulutte.
 
living_death

★ Still alive ™
Tukijäsen
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
3 265
Romaneilla taitaa ensisijaiset avustusmuodot olla työmarkkinatuki ja eläkkeet.

Työkyvyttömyyseläkettä voi hakea 16-64 vuotias henkilö.

On myös käsitöiden tekijöitä ja niitä harvoja, jotka jopa opiskelevat ammatin ja työllistyvät, tai sitten yksityisyrittäjät esim. autokauppiaat yms.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
498
Toimeentulotukea ei voi leikata peräkkäisiltä kuukausilta, vain kun jättää tekemättä jonkin velvoitteen, silloinkin leikataan vain määräajaksi. Esim. 40% ensimmäiseltä kuulta ja 20% toiselta kuulta.
Toki jos työnhausta ei tahdo tulla mitään, mutta jotain ihan random harjoittelua sattuu tarjolle, niin kannattaa kokeilla jotain uutta "työtä". Useampikin kaveri saanut jatkoi noista harjoitteluista, itsekin aloitin työurani vuosituhannen vaihteessa juurikin työkkärin harjoittelun kautta. Menin paikkaa jossa aluksi ei ollut mitään hajua mitä minun pitää tehdä tai mitä menin firmaan tekemään. Lopulta kun keksin mitä tehdä niin palkkakin alkoi juoksemaan.

Kaverit ovat vaihtaneet alaa ihan kokonaan, eli työllistyneet alalle jonne ei ollut mitään aikomusta. Mutta kun harjoitteluun pääsee/joutuu, ja siellä jotenkin hommat sujuu, saattaa olla että saa jatkossa ihan palkkaakin. Aina ei onnistu, itsekin vasta kolmannella harjoittelulla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 745

Voi olla että parikytä vuotta sitten oli vähän erilainen meininki..
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
498
Työkkärin "harjoitteluista" ja vastaavista voi työllistyä, mutta prosenttiluku työpaikkaan johtaneista taisi olla yksinumeroinen jos en väärin muista.
Mahdollisesti vaikuttaa todennäköisyyteen jos työtön voi jollain tavalla vaikuttaa minne pääsee harjoitteluun. On tietysti paikkoja jotka ovat työttömien sijoituspaikkoja, joka vastaa lähinnä kuntouttavaa toimintaa, silloin mahdollisuudet aika pienet.
 
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
117
Toimeentulotukea ei voi leikata peräkkäisiltä kuukausilta, vain kun jättää tekemättä jonkin velvoitteen, silloinkin leikataan vain määräajaksi. Esim. 40% ensimmäiseltä kuulta ja 20% toiselta kuulta.
Jos oikein muistan niin tämä ei pidä täysin paikkaansa. Ainakin yhdessä tapauksessa kyseessä oli henkilö joka kieltäytyi ilmoittautumasta työttömäksi työnhakijaksi te-toimistoon jolloin toimeentulotukea alennettiin kuukaudesta toiseen 40% ties kuinka pitkään ja tästä oli joku oikeuden päätöskin että ihan oikein toimittu tuo alennus.

Mahdollisesti vaikuttaa todennäköisyyteen jos työtön voi jollain tavalla vaikuttaa minne pääsee harjoitteluun. On tietysti paikkoja jotka ovat työttömien sijoituspaikkoja, joka vastaa lähinnä kuntouttavaa toimintaa, silloin mahdollisuudet aika pienet.
Kunta-ala ja erityisesti kunnan hoitoala kouluineen ja päiväkotineen on varmasti suurin työkokeilijoiden käyttäjä. Sinne ei sitten niin vain työllistytä kokeilun jälkeen johtuen koulutusvaatimuksista ja tietenkin siitä että uusi ilmainen kokeilija saadaan jo pikapuoliin. Olisi kiinnostavaa nähdä vähän tarkempia tilastoja minne työllistytään tai mille alalle työkokeilun jälkeen varmimmin tai edes jotenkin eriteltynä eikä vain könttänä kaikkien kokeilujen työllistymisprosentteja. Tästäkään ei saisi ihan todenmukaista kuvaa, monet menevät työkokeiluun sukulaisen tai tutun kautta jolloin työllistyminen on varmempaa ellei jopa ennalta tiedossa.

Työkokeilun tarkoitushan ei edes ole työllistyminen vaan uuteen alaan tutustuminen, ylipäätänsä kokeileminen jaksaako töissä tai mahdollinen kouluttautuminen kyseiselle alalle jos ala tuntuu oikealta. Toki sitä käytetään tästä huolimatta myös tavallaan ylimääräisenä perehdyttämis- tai koeaikana.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 226
Jos oikein muistan niin tämä ei pidä täysin paikkaansa. Ainakin yhdessä tapauksessa kyseessä oli henkilö joka kieltäytyi ilmoittautumasta työttömäksi työnhakijaksi te-toimistoon jolloin toimeentulotukea alennettiin kuukaudesta toiseen 40% ties kuinka pitkään ja tästä oli joku oikeuden päätöskin että ihan oikein toimittu tuo alennus.
Tuossahan tulee uusi laiminlyönti jokaiselle kuukaudelle.
 
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
117
Tuossahan tulee uusi laiminlyönti jokaiselle kuukaudelle.
Kyllä mutta Kelan omien sivujen mukaan samasta syystä ei voi alentaa kuin kaksi kuukautta kerrallaan ja sitten pitäisi palautua taas ylemmälle tasolle ainakin hetkeksi. Muistaakseni tuossa mainitsemassani tapauksessa 40% alennus oli jatkunut vuoden tai vuosia.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
666
Voi olla että parikytä vuotta sitten oli vähän erilainen meininki..
8v kortistossa ollut pitkäaikaistyötön kaverini meni työkkärin kautta jollekin konepajakurssille tms. ja opetteli sorvaamaan. Teki 9€/päivä harkkaa aika pitkään ja keskiviikkona sai vakisopparin 2300€/kk. Että kaikki on mahdollista, vaikka pitkäänkin maatuis vaan kotona.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
498
Se itsensä aliarvioiminen oli kyllä kaikkein pahinta parikytä vuotta sitten. Harjoittelut tuntuivat ettei näistä nyt mitään hyvää seuraa, mutta onpahan jotain tekemistä, sitten löytyi jotain mitä en osannut haluta, ja homman opin. Lopulta ekassa työpaikassa itsetunto kuntoon. Sitten taas jossain vaiheessa useampi vuosi työttömyyttä. Kävin lisää kouluja ja nyt olen pöydän toisella puolen, joitakin henkilöitä palkannutkin oma-alotteisesti työnantajalleni. Eikä nykyistäkään työtä osannut nuorempana edes kuvitella olevan olemassa.

Siis itsekin olen ollut noissa paikoissa missä ei edes mahdollisuutta työllistyä, mutta joskus täytyy vähän kokeilla monenlaista ennenkuin tajuaa mitä oikeasti haluaa tehdä. Nuoruuteni haave olikin aika paskaduunia minun tyyppiselle henkilölle, arvelin että mikrotuki ja tietokoneongelmien ratkonta olisi se minun juttu. Mutta lopulta olikin ihan muut ongelmat joita kiva ratkoa, vaikka niissä tietokonetta käytänkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 286
Kuulin yhdeltä ammattilaiselta, kun oli ilmanvaihtoalalla tekemässä niitä pömpeleitä niin puolet ajasta oli 9€/päivä ja toiset puolet palkalla niin oli kyllä kyrpiintynyt, kun oli alusta asti osannut ne hommat niin käytettiin tuolla tavalla röyhkeästi hyväksi.
Valitettavasti, jos työnantaja vähänkään vilauttaa persaukisuus-korttia niin ei hyvä sekä ylläpitää sitä haukkumisella/aliarvioimisella.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
498
En tiedä onko kukaan käyttänyt TE-toimiston palveluja siten kuin on mahdollista. Eli jos sanoo työkkärissä että harjoittelusas ei enää opi mitään uutta, ja teetätetään vain hommia joita jo osaa itsenäisesti, silloin pitäisi voida purkaa harjoittelusopimus ja etsiä uusi paikka. Tai vaihtoehtoisesti odottaa uutta harjoiteltavaa tehtävää, tai oikeaa palkkaa työstä. Harjoittelunhan kuuluisi olla sellaista että kokoajan on ohjaaja paikalla pyydettäessä.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
528
Muistan varmaan loppuelämän ajan episodin noin kymmenen vuoden takaa kun työttömyysjakso alkoi ja rahnoo ei vaan kuulunut kassasta. Siinä sitten sai pimputella keskusneitien ja byrokraattien pompoteltavana ja lopulta ongelmiin oli se, että poliittinen lausunto oli mennyt kassan sijasta kelaan. Julkisella puolella tämä on varmaan ihan normaalia, että näin pientä tarkistettavaa asiaa ei tehdä asiakkaan puolesta, mitään seuraamuksia ei kuitenkaan tule. Pitää varmaan joskus kokeilla hakeutua julkiselle puolelle töihin, onko siellä todella hyvät kampaviinerit?
 
Dr. Who

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 404
8v kortistossa ollut pitkäaikaistyötön kaverini meni työkkärin kautta jollekin konepajakurssille tms. ja opetteli sorvaamaan. Teki 9€/päivä harkkaa aika pitkään ja keskiviikkona sai vakisopparin 2300€/kk. Että kaikki on mahdollista, vaikka pitkäänkin maatuis vaan kotona.
Tämäkin vain todistaa sen että kun halua on niin töitäkin löytyy, sitten alkaa se seuraava nillitys "miten 2300€ tulee muka toimeen!?"

Jostain se on aloitettava, itse sain kesätöissä 5000mk kuukaudessa, ekassa vakityöpaikassa tais olla 1800€ ja nykyään alkaa vitosella.

Kun sen nuorena aloittaa niin näin amispohjaltakin saa ihan mukavat tienistit toimistossa istuen.
 
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
117
En tiedä onko kukaan käyttänyt TE-toimiston palveluja siten kuin on mahdollista. Eli jos sanoo työkkärissä että harjoittelusas ei enää opi mitään uutta, ja teetätetään vain hommia joita jo osaa itsenäisesti, silloin pitäisi voida purkaa harjoittelusopimus ja etsiä uusi paikka. Tai vaihtoehtoisesti odottaa uutta harjoiteltavaa tehtävää, tai oikeaa palkkaa työstä. Harjoittelunhan kuuluisi olla sellaista että kokoajan on ohjaaja paikalla pyydettäessä.
Te-toimisto tai työkokeilupaikka voi purkaa työkokeilun esim. poissaolojen vuoksi. Työkokeilija voi lopettaa työkokeilun mutta sillä saattaa olla vaikutusta työttömyysetuuden saantiin mikä yleensä tarkoittaa vähintäänkin selvityspyyntöjä ja katkoksia tukiin. Jos haluaa pysytellä työttömyysetuudella niin ehkä ei kannata keskeyttää kokeilua mistään syystä.

Nykyisin ei muuten ole enää työkkärin työharjoitteluja vaan ne ovat nimeltään työkokeiluja. Työkkärin koulutuksissa taidetaan puhua vielä työharjoittelujaksoista. Se on totta että edelleenkään työkokeilija ei saa olla työpaikalla yksin.

Muistan varmaan loppuelämän ajan episodin noin kymmenen vuoden takaa kun työttömyysjakso alkoi ja rahnoo ei vaan kuulunut kassasta. Siinä sitten sai pimputella keskusneitien ja byrokraattien pompoteltavana ja lopulta ongelmiin oli se, että poliittinen lausunto oli mennyt kassan sijasta kelaan.
Mm. tämä on käynyt itsellenikin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
Nuorena aloitin amispohjalta, se oli kympin tunti, nyt 12vuoden jälkeen se on tuommoset 2300-2400e :D
Eikä pelkoakaan että joutus toimistossa istumaan, hallissa kädet paskasena!

Ei siinä, nykyinen työpaikka on ihan jees, harmi vaan ettei noista hommista makseta enempää, vaikka olisi mikä osaamistaito.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
700

Aika kova kyllä jos saa 2300-2400e/tunti :p
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
700
Tämä on yksi ay-toiminnan ongelmista. Kun sille täysin uuvelollekin kaverille täytyy maksaa keskinkertaisen kaverin palkka (+siitä ei pääse eroon), niin parhaillekaan ei voi juuri enempää maksaa.
Tuo eroon pääseminen on kyllä yksi mikä nostaa kynnystä palkata porukkaa vakituiseen työsuhteeseen aivan hitosti. Aika usein kuulee juttua kavereista mitkä sen koeajan tekee ihan hyvin hommia, mutta kun koeaika loppuu niin alkaa kaikenlainen velttoilu ja perseily ja niistä on aivan helvetin vaikea päästä eroon.
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
251
niin parhaillekaan ei voi juuri enempää maksaa.
Tää on ihan höpöhöpö hommaa. Kyllä parhaille olisi varaa maksaa, mutta halua ei ole ja miksi olisi? Poikkeuksena ehkä riittävän pienet yritykset, joissa voisi halua olla, mutta taas varaa ei välttämättä ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 974
Harvoin olen tavannut pomoa, joka ei haluaisi maksaa alaisilleen enemmän. Kyllä se palkankorotuskielto tulee yleensä ylempää organisaatiosta.
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
251
Harvoin olen tavannut pomoa, joka ei haluaisi maksaa alaisilleen enemmän. Kyllä se palkankorotuskielto tulee yleensä ylempää organisaatiosta.
Näin varmaan muualla kuin Suomessa, missä perinteisesti pomo on valmis maksamaan 100€ että alainen ei saa viittäkymppiä.

Mutta tosiaan nyt mennään ohi aiheen tässä ketjussa. Ja uskon kyllä että tämä ”kateus kulttuuri” on hiljalleen poistumassa myös täältä pohjolasta.
 
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
125
Tämäkin vain todistaa sen että kun halua on niin töitäkin löytyy
Samalla logiikalla voidaan päätellä lottoamisen olevan tuottoisa bisnes. Voittaahan siinäkin aina joku jotain joka kerta.

Näin varmaan muualla kuin Suomessa, missä perinteisesti pomo on valmis maksamaan 100€ että alainen ei saa viittäkymppiä.
Mielenkiintoisesti jakautuvat nämäkin näkemykset tässä säikeessä. Jotkut ovat sitä mieltä, että hyvälle työntekijälle ei voida maksaa hyvää palkkaa, koska niille huonoimmille maksetaan ollenkaan palkkaa, kun taas jotkut sitä, että matalapalkkaduuneista ei voida maksaa toimeentulon mahdollistavaa palkkaa, koska suuri osa yhteiskunnan varoista menee eliitin älyttömiin palkkoihin ja eläkkeisiin. Mikähän lienee todellisuus? Itse veikkaan jälkimmäistä, mutta olenhan toki ihmisroska, joten mielipiteeni on automaagisesti väärä tai vähintään vääristynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
498
Niin pitkään kuin raha kiertää kotimaassa tai vaihtoehtoisesti vienti vetää tuontia kovemmin, on vara maksaa mitä tahansa palkkaa.
Kun vienti ei ole tuottoisaa, palkat laskee. Kun joutuu kuitenkin ostamaan autot, elektroniikan, vaatteet, osan ruoasta yms. ulkomailta, niin palkkoja rajoittaa se kuinka paljon ulkomailla halutaan maksaa suomalaisista tuotteista. Huonekaluista kohtuullinen osuus tuotetaan ulkomailla. Varmasti kun alkaa miettimään niin aika iso osuus omasta omaisuudesta on kotoisin jostain muualta.

Euroopan Unioni vähän sekoittaa tätä ajatusta, kun Euroopan sisämarkkinoista on tarkoitus tehdä tämä talousalue jossa viennin ja tuonnin suhde merkkaa, sisämarkkinoita voidaan tasoittaa rahasiirroilla, joka on EU:n tärkein ominaisuus. Toki pitäen huolta että Saksa pysyy vauraana, ihan samaan tapaan kuin Helsinki haluaa pysyä vauraana verrattuna muuhun Suomeen.

Itse en usko että TES:sin noudattaminen on vaikeaa yksityisellä sektorilla, lähinnä se vakauttaa kilpailutilannetta. Kun kilpailijoiden kesken on oltava joku palkkatasa-arvo, jos joku matalapalkkafirma pystyy vastaamaan asiakkaan tarpeisiin, ei se normaalipalkkaa saavien firma tarjousta voita.

Vientiä tietysti saisi enemmän aikaan jos palkkoja leikattaisiin, voitettaisiin kilpailutuksia ulkomaille. Tässä sitten valintana että pudotetaanko kaikkien palkkoja, vai valitaanko joukosta muutama jotka saavat menestyä ja pudotetaan muiden palkkoja vielä reilummin. Jotta ei ihan orjatyövoimaksi muutettaisi vientiteollisuutta (osaavat ammattilaiset hakeutuisivat äkkiä julkiselle hoiva-alalle tienaamaan), kaikenlaista yritystukea voi lisätä. Näin Viennin kasvattamiseen osallistuu myös julkisella puolella työskentelevät isompina veroina, eikä hyvinvointia revitä pelkästään viennin ammattilaisten selkänahkasta.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
157
Tämäkin vain todistaa sen että kun halua on niin töitäkin löytyy, sitten alkaa se seuraava nillitys "miten 2300€ tulee muka toimeen!?"

Jostain se on aloitettava, itse sain kesätöissä 5000mk kuukaudessa, ekassa vakityöpaikassa tais olla 1800€ ja nykyään alkaa vitosella.

Kun sen nuorena aloittaa niin näin amispohjaltakin saa ihan mukavat tienistit toimistossa istuen.
Pidätkö itseäsi jonain Jumalana ja/tai auktoriteettinä kun voit mielestäsi tuollaisia todistuksia laukoa? :D

No, ehkä se johtuu siitä amistaustasta(olen käynyt itsekin amiksen ja päälle yliopiston), ettei ole oppinut kriittistä ajattelua, siis että vedät noin suoran johtopäätöksen "kun 1 ihminen saanut töitä kun on halunnut = todistaa että kaikki saa"

Ei tässä maailmassa ole mitään karmaa tai taustalogiikkaa joka takaisi esim. niille työhaluisille töitä, vaikuttaa enempi siltä että haluat vaan vahvistaa omaa käsitystä laiskoista työttömistä tämän avulla, tai jotain sellaista.

Tiedän useita miehiä ja naisia joilta löytyy halua ja monenlaista koulutusta, yksikään ei ole päihdeongelmainen, laiska, tyhmä tai kusipää. Ja jokaisella on ollut ongelmia löytää töitä, vaikka työhaluja on kaikilla.

Siis oikeisiin töihin, mielellään siihen mihin ovat kouluttautuneet. Eikä heillä ole mitään höpötutkintojakaan.

Työttömiä on vaan liikaa niin 100% varmasti moni pätevä ja halukas jää ilman, kun ei paikkoja riitä kaikille eikä kaikki sovi kaikenlaisiin töihin.

Ja olisihan se ihan haaskausta yrittää tunkea joku huippuälykäs teoreettisempi, mutta sosiaalisesti kömpelö tyyppi sorvin ääreen, tuskin olisi siinä niin hyvä kuin joku kädentaidoilla siunattu.

Suomessa menee monen koulutus hukkaan kun pitäisi pitkän korkeakoulutuksen jälkeen mennä puhelinmyyjäksi vaikka lahjoja olisi muuhunkin
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
367
Tiedän useita miehiä ja naisia joilta löytyy halua ja monenlaista koulutusta, yksikään ei ole päihdeongelmainen, laiska, tyhmä tai kusipää. Ja jokaisella on ollut ongelmia löytää töitä, vaikka työhaluja on kaikilla.

Siis oikeisiin töihin, mielellään siihen mihin ovat kouluttautuneet. Eikä heillä ole mitään höpötutkintojakaan.

Suomessa menee monen koulutus hukkaan kun pitäisi pitkän korkeakoulutuksen jälkeen mennä puhelinmyyjäksi vaikka lahjoja olisi muuhunkin
Tässähän se Suomen ongelma on. On pätevää porukkaa ja valtavasti avoimia työpaikkoja, mutta kun on kouluttautunut ortotopologiksi, niin alan työpaikka on löydettävä.

Työpaikkaa ei haeta sen vuoksi, että ollaan kouluttauduttu jollekin alalla, vaan sen vuoksi, että saadaan hankittua elinkeino itselle ja parhaassa tapauksessa joillekin muillekin. Koulutuksella ei ole periaatteessa mitään tekemistä asian kanssa.

Kun työura avautuu, normaalisti työnantaja näkee, että ihminen on kykenevä pitkäjänteiseen työhön ja asiat kehittyvät ja paranevat ajanmyötä - myös palkka ja työtehtävien sisältö. Jos on heti alussa liian vaativa, lähtee homma kyllä heti saman tien metsikköön.
 
Tämä, ollaan käyty lukio ja siihen päälle yliopistoa ja kun työura katkeaa niin ainoa mitä osataan tehdä on hakea sitä saman alan työtä kuin ennen. Ei siinä mitään väärää ole, mutta kun muutaman vuoden kuluttua ei ole vieläkään töissä ja haukutaan järjestelmää kun ei ole työpaikkoja niin onhan siinä peiliin katsomisen paikka.
 
jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
441

Veikkaisin että aika harva hakee ainoastaan yhteen mahdolliseen työhön. Jos on vaikka yliopistossa opiskellut tietojenkäsittelyä/tietotekniikkaa pääaineena ja sivuaineena kaupallista, niin voi hakea hyvin monenlaisiin eri töihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
36
Nuorena aloitin amispohjalta, se oli kympin tunti, nyt 12vuoden jälkeen se on tuommoset 2300-2400e :D
Eikä pelkoakaan että joutus toimistossa istumaan, hallissa kädet paskasena!

Ei siinä, nykyinen työpaikka on ihan jees, harmi vaan ettei noista hommista makseta enempää, vaikka olisi mikä osaamistaito.
Konepaja-alalla palkat ei ole siellä jakauman yläpäässä. Toki noheva kaveri voi päästä ihan hyville ansioille osaamisen ja aikaansaamisen kautta joissain yrityksissä. Paljolti kiinni yrityksen palkkapolitiikasta.

Teknologia-alalle on tarve noin 55000 uudesta työntekijästä neljän vuoden aikana. Näistä 60% korkeakoulutettuja ja 40% ammattikoulutettuja. Pääosa korvaamaan suurten ikäluokkien eläkkeelle jääntiä. Varsinkin ammattikoulutetuista näyttäisi olevan huutava pula, noin 2/3 tarpeesta tullaan täyttämään ulkomaisella, Suomeen muuttavalla työvoimalla.
 
living_death

★ Still alive ™
Tukijäsen
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
3 265
Reilun viikon sisään pitää tehdä ensimmäisen kerran videohaastattelu itsestäni työkokeiluun pääsemiseksi.

Tähän mennessä olen skipannut kaikki työhakemukset, joissa pakotetaan siihen, mutta kai se nyt sitten on pakko tehdä tällä kertaa.

Tämä on taas näitä kaupungin juttuja, joista tuskin tulee saamaan pysyvää työpaikkaa.
 
jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
441
Teknologia-alalle on tarve noin 55000 uudesta työntekijästä neljän vuoden aikana. Näistä 60% korkeakoulutettuja ja 40% ammattikoulutettuja. Pääosa korvaamaan suurten ikäluokkien eläkkeelle jääntiä. Varsinkin ammattikoulutetuista näyttäisi olevan huutava pula, noin 2/3 tarpeesta tullaan täyttämään ulkomaisella, Suomeen muuttavalla työvoimalla.
Uskoo ken haluaa. Tätä suurten ikäluokkien eläköitymistä ja sen kautta tulevaa työvoimapulaa on rummutettu jo ainakin 10 vuotta, mutta silti suurin osa työpaikoista on tullut nousukauden ansiosta. Seuraavaksi ollaan menossa taas laskukaudelle (ellei olla jo) ja työpaikkojen määrä tulee vähitellen vähenemään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
595

Kuuluu kyllä ihan normaaliin talouteen, nyt ei mennä niin pohjalle kuin 2008 toivotaan että nykyisistä työpaikoista suurin osa pysyy ja taas kun nousukausi alkaa niin palkata porukkaa. Yleensäkin tämä loppuvuosi ja alkutalvi on vähän heikompaa tilausten kysyntää mutta kyllä se helmi maaliskuussa lähtee taas rullaamana normaaliin tapaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 157
Uskoo ken haluaa. Tätä suurten ikäluokkien eläköitymistä ja sen kautta tulevaa työvoimapulaa on rummutettu jo ainakin 10 vuotta, mutta silti suurin osa työpaikoista on tullut nousukauden ansiosta. Seuraavaksi ollaan menossa taas laskukaudelle (ellei olla jo) ja työpaikkojen määrä tulee vähitellen vähenemään.
Viimeinen suuri ikäluokka oli (tulkinnasta riippuen) '49 tai '50 syntyneet. Näille ikäluokille ylin eläkeikä on 68 vuotta, joten viimeisimmät ovat jääneet eläkkeelle viime vuonna (elleivät ole matkustaneet lähellä valonnopeutta, mihin taas lainsäädäntö ei taida osata ottaa kantaa).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 974
Konepaja-alalla palkat ei ole siellä jakauman yläpäässä. Toki noheva kaveri voi päästä ihan hyville ansioille osaamisen ja aikaansaamisen kautta joissain yrityksissä. Paljolti kiinni yrityksen palkkapolitiikasta.

Teknologia-alalle on tarve noin 55000 uudesta työntekijästä neljän vuoden aikana. Näistä 60% korkeakoulutettuja ja 40% ammattikoulutettuja. Pääosa korvaamaan suurten ikäluokkien eläkkeelle jääntiä. Varsinkin ammattikoulutetuista näyttäisi olevan huutava pula, noin 2/3 tarpeesta tullaan täyttämään ulkomaisella, Suomeen muuttavalla työvoimalla.
Suuret ikäluokat ovat olleet eläkkeellä jo pitkää. Viimeinen ”suuri ikäluokka” oli 1950-vuoden aikana syntynyt porukka ja melkein kaikki heistä ovat olleet eläkkeellä jo hyvän tovin. 45 syntyneet jo kymmenen vuotta.

edit: pitäisi lukea koko threadi ennen vastaamista...
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
251
Mutta kyllä noi -60 luvun ikäluokatkin ovat suurempia kuin nyt työikäiseksi tulevat luokat. Mutta automaatio hoitanee, eikä työvoimapulaa pääse todellisuudessa syntymään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
595
Automaatio tulee vasta 10-20 vuoden päästä varmasti joka paikkaan, tehokkuus vain nousee niin voi käydä jopa että palkkaavat enemmän väkeä. Omassa työpaikassa roboteilla on ainakin työllistävä vaikutus tietyssä määrin ja tarvii enemmän populaa töihin.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
528
Tuo kolmas velvoite on aikalailla puhelinmyyntiä, mutta laitetaan kaikkiin hakemusta. Puhelinmyynti on ehkä yksi vähiten sopivista töistä ihmisille joka ei tykkää puhua puhelimessä kun hikikarpalot valuu jo pelkästään kavereille soittaessa
:ssweat:
Tosiaan irtisanouduin itse viimeisestä työpaikasta joten siitä tuli automaattinen 3kk karenssi, toista 3 kuukautta ei mielellään ottaisi. Työtön ollut nyt kuukauden.
Noita ei sitten saa tulla kahta puolen vuoden sisään tai tulee karenssi toistaiseksi. Mulle kävi niin, ja pääsin takaisin ansiosidonnaiselle kolmen kuukauden työssäolon jälkeen. Neljä kuukautta meni ilman tukia, ennen duunipaikan löytymistä.

Mullehan kävi sitten ton jälkeen niin, että käskettiin hakea yhtä työpaikkaa, jota sitten hainkin. Omaa alaa, mutta ihan paskaduuni. Tiedän tämän, koska olin ainoa hakija, ja minut siihen sitten valittiinkin. Kuukauden ollut töissä, mutta tuntuu huomattavasti pitemmältä ajalta.
 
Viimeksi muokattu:

jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
441
Mutta automaatio hoitanee, eikä työvoimapulaa pääse todellisuudessa syntymään.
Ei ehkä ihan näinkään kuten Artsikin totesi, voi tosin hieman vaikuttaa ja riippuu alasta. Jos ja kun esimerkiksi kaupan kassat korvataan kaikki automaattikassoilla ja siivoojat siivousroboteilla, niin nykyisiä työntekijöitä ei ehkä enää tarvita töihin, mutta toisilla aloilla voi olla eri juttu. Vie kuitenkin vielä jonkin aikaa ennen kuin näin tapahtuu.

Mitä olen kuullut kavereilta, jotka ovat teollisuuden aloilla ja hoitoalalla töissä, niin suurimmaksi osaksi eläkkeelle jääneiden tilalle ei vaan yksinkertaisesti palkattu ketään säästösyistä, vaan työt jaettiin jo töissä olevien kesken. Eli lisää kuormitusta jo työssä oleville.
 
Viimeksi muokattu:

cl0

Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
130
Saa nähdä jos tässä kuukauden päästä pääsisi kunnalle työkokeiluun. Siitä olisi sitten helppo edetä kouluun jos ala vielä kiinnostaa. Saisi työttömyys jo loppua.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
617
Ei ehkä ihan näinkään kuten Artsikin totesi, voi tosin hieman vaikuttaa ja riippuu alasta. Jos ja kun esimerkiksi kaupan kassat korvataan kaikki automaattikassoilla ja siivoojat siivousroboteilla, niin nykyisiä työntekijöitä ei ehkä enää tarvita töihin, mutta toisilla aloilla voi olla eri juttu. Vie kuitenkin vielä jonkin aikaa ennen kuin näin tapahtuu.
Siivoojia ei kyllä ihan hetkeen roboteilla korvata. Koneiden motoriikka ei moiseen kykene lähitulevaisuudessa. Lisäksi hommassa tarvitaan soveltavaa ajattelua "onko tämä matto niin likainen, että täytyy lähettää pesulaan" tai "onko tämä esine roska vai löytötavara"? Ja kaiken päälle siivoojat ovat verrattain edullisia, joten heidän korvaaminen koneella ei ole taloudellisesti niin järkevää kuin vaikkapa lentäjän - ihmettelisin muuten, jos ei 10 vuoden sisään hyväksytä lentoliikenteessä yhtä automaatiota tarkkailevaa koneessa mukana olevaa lentäjää nykyisen kahden sijaan.
 
Lentoteknikko putosi pois vaatimuksista jossain välissä, nykyisin riittää kaksi lentäjää. Epäilen että menee vielä kymmeniä vuosia ennenkuin apupilotti jää turhaksi, kun muuten tulisi jonkun ohjelmoida lentosuunnitelma koneeseen uusiksi jos kenttää lähestyessä laskeutumissuunta vaihtuu poikkeuksellisten olojen takia toiseksi. Laskeutuminen ja nousu kyllä onnistuu koneelta, mutta ei kaikissa tilanteissa. Poikkeustilanteeseen tarvitsee jokatapauksessa manuaalin lukijan, onhan noita tilanteita kun koneesta häviää sähköt mutta tullaan silti turvallisesti alas.

Ehkä palveluhenkilökuntaa voisi vähentää, kun juomien annostelun saisi tehostettua niin yksi käsipari riittäisi siihen mitä nykyinen työpari jakaa juomat ja välipalat. Silti uskon että lentokoneissa muutos tulee hitaimmin.

Itsepalvelukassoissa yksi henkilö operoi yli kuutta kassaa helposti, siivotessa yksi robottien esimies valvoo muutamaa siivouskonetta. Puhelinmyyjät voisivat olla soittorobotteja, robotti hoitaisi perusmyyntipuheen ja epäselvissä tapauksissa puhelu jatkuisi ihmisen kanssa. Metsässä harvesteri ja juontokone toimivat itsenäisesti ohjeiden mukaan. Maanviljelys tapahtuu jo nyt (euroopassa) niin että yksi kuski ohjaa traktorilaumaa kerralla, traktorin anturit keilaavat tiedot lannoitustarpeesta (typen mittaus videokuvasta) ja ohjaa lannoituksen sinne missä tarvitaan. Tienrakennuksessa maansiirtokoneille voidaan antaa mittapiirustukset joiden mukaan kone itse säätää puskulevyn kohdalleen jotta ajoneuvoramppi rakentuu puoliautomaattisesti oikealla jyrkkyydellä ja oikeaan paikkaan. Metsäarvio tehdään nykyisin pääosin kaukokartoituksella, jatkossa ehkä jää vielä koealojenkin mittaukset pois, metsänhoitaja ei metsässä kävele. Eli pieni tiimi hallinnoi helposti miljoonan hehtaarin metsäaluetta.

Postinjakelu voisi uudistua kohtuu nopealla tahdilla, periaatteessa postipaketeille voisi olla yksi katos lisää, vaikka siihen roskakatoksen viereen, jossa olisi pakettiautomaatti johon robotti toimittaa paketit ja kirjeet. Itseajavat autot alkavat jo olla valmiita paikallisiin testeihin, parin kymmenen vuoden päästä voi olla ettei taksikuskeja enää tarvita. Ihan vain muutamia ammatteja mainitakseni, noiden toimintojen suunnittelijoilla on sitten töitä reilummin.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
887
Jatkan vähän tätä OT linjaa..koska kuitenkin automaatiot ja työpaikkojen väheneminen tähän ketjuun olennaisesti liittyy. Uskon että just Suomessa tämä homma etenee tuohon suuntaan (enemmän ja nopeammin kuin monessa muussa länsimaassa) koska täällä ei oikein haluta tai osata maksaa palvelusta. Se tuntuu olevan täysin ok että asiakas kaataa kahvit, kantaa jutut pöytään/pöydästä, hoitaa kassatehtävät jne. jne. Tuolla palvelusektorilla olisi varmaan eniten työtä joka kannattaisi tehdä palkatun työvoiman toimesta mutta Suomessa ei sitä tehdä (kuka vaan pystyy keksimään ihan järkeviä duuneja tälle alueelle mitä Suomessa ei teetätetä palkoillisilla vaan asiakkaat tekee).

Automaatio ja asiakkaiden tekemät työt kun pikkuhiljaa lisääntyy niin samaa tahtia myös yksitellen työpaikat poistuu. Tietysti uusia työpaikkoja tulee myös tämän kehityksen myötä mut uskon että paljon vähemmän. -> työn hakeminen vaikeutuu koko ajan.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
579
Siivoojia ei kyllä ihan hetkeen roboteilla korvata. Koneiden motoriikka ei moiseen kykene lähitulevaisuudessa. Lisäksi hommassa tarvitaan soveltavaa ajattelua "onko tämä matto niin likainen, että täytyy lähettää pesulaan" tai "onko tämä esine roska vai löytötavara"? Ja kaiken päälle siivoojat ovat verrattain edullisia, joten heidän korvaaminen koneella ei ole taloudellisesti niin järkevää kuin vaikkapa lentäjän - ihmettelisin muuten, jos ei 10 vuoden sisään hyväksytä lentoliikenteessä yhtä automaatiota tarkkailevaa koneessa mukana olevaa lentäjää nykyisen kahden sijaan.
Juuri näin, tulevaisuudesta voi olla vaikea mennä arvailemaan. Saattaa olla että jotkut hommat mitä kuvittelisi roboteilla korvattavan, säilyvät ja samalla ne mitä moni ajattelee ettei helpolla korvata, korvautuvat.

Ajatellaan vaikka että siivoojia tarvitaan yhä (kaikki unelmoineet siivousroboteista jo 50-luvulta). Samalla monet toimistoduunit poistuvat mitä on helposti korvattavissa ohjelmistoilla ja automaatiolla.

Yksi iso juttu on johtajat, joiden hommat ovat vähenemässä itseohjautuvuuden mutta myös teknisten ratkaisujen ansiosta.

... Tietysti uusia työpaikkoja tulee myös tämän kehityksen myötä mut uskon että paljon vähemmän. -> työn hakeminen vaikeutuu koko ajan.
Mihin perustuu tämä ajatus että uusia työpaikkoja tulee mutta paljon vähemmän?

USA:ssa on tällä hetkellä täystyöllisyys. Toki AI ja robotit ovat edenneet siellä kokoajan.
 
jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
441
Mihin perustuu tämä ajatus että uusia työpaikkoja tulee mutta paljon vähemmän?

USA:ssa on tällä hetkellä täystyöllisyys. Toki AI ja robotit ovat edenneet siellä kokoajan.
Et kysynyt minulta, mutta ajattelin kuitenkin kommentoida.

Kun robotiikka ja automatisaatio lisääntyy, yksi ihminen on vastuussa isommasta kokonaisuudesta ja tämän myötä myös koulutusvaatimukset kasvavat. Ei välttämättä tarvita enää 100 ihmistä töihin liukuhihnalle kun robotit valmistaa tuotteen ja pari ihmistä voi vain seurata tietokoneelta robotteja. Ei välttämättä tietysti käytännössä mene ihan näin yksinkertaistettuna.

Yhdysvalloissa on hyvä työllisyystilanne, koska Trump on tuonut paljon töitä takaisin Kiinasta ja elvyyttänyt taloutta ja tätä kautta on tullut myös töitä. Myös tuontitulleilla on ollut osuutta asiaan, eli protektionismi on toiminut. Yhdysvalloissa on myös paljon sellaisia töitä, joita Suomessa ei ole, kuten hissipoikia jne. Näistä monet toimii Suomessa itsepalveluna kuten demas mainitsi.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
579
...

Tässä olet nähdäkseni väärässä. Kauppalehdessä oli hiljattain juttu jonka mukaan USA:ssa Trumpin puheista huolimatta suurin osa uusista töistä on palveluissa ja ns. alustatöissä. Osa tehdastöitä on tullut takaisin, mutta suunta on selkeä ja siellä mennään työn murroksessa edellä esim. Suomea.

Juuri tämän murroksen takia näyttää siltä että robotit eivät ole viemässä töitä ihan siihen malliin mitä jotkut luulevat, ja myöskään työn karkaaminen Kiinaan ei ole ihan niin iso juttu kuin luulisi.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
579
Monet varmasti muistavat murobbs:n "robotit vievät meidän työt" -säikeen, jossa maalailtiin kovasti kaikenlaisia "kauhuskenaarioita". On sinänsä luonnollista että kun maan talous sakkaa ja työt vähenee, esitetään syyksi: "Nyt tuli se robotisaatiovallankumous", "Nyt nähdään miten ne mamut on vienyt meidän työt" yms.

Noissa skenaarioissahan robottejen piti korvata ihmiset hurjalla tahdilla ja "ihan lähitulevaisuudessa".

Kumma juttu tosiaan että Suomessa/USA:ssa työllisyys alkaa olemaan huippua vaikka robotisaatio on edennyt kokoajan. Noh, varmaa on että kun nyt talous hieman taantuu niin taas alkaa ulvonta kuinka se on nimenomaan robotisaation (mamujen, vassareiden....) vika ;)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
84 379
Viestejä
1 739 899
Jäsenet
37 473
Uusin jäsen
hujatsu

Hinta.fi

Ylös Bottom