Kannattaa jos esim renkaan käyttöikä lähenee loppua. Jos renkailla on tarkoitus ajaa enää vuosi tai kaksi niin 40 euron panostus vanhaan renkaaseen ei ole kannattavaa. Aivan hyvin siinä kestää se autotarvikeliikkeestä ostettu vitosen kamelipaikka vuotamatta sen mitä renkaalla enää ajetaan.
Taisin toimia tyhmästi, kun menin laittamaan puoli vuotta aiemmin paistettuun muutaman viikon auton alla olleeseen Goodyear Efficientgripiin kamelinpaskan omin käsin. Vahinko sattui vielä kilometrin päässä kotoa Espoossa, jossa olisi ollut ammattimaista renkaanpaikkausta ihan lähistöllä.
Ostin Auriksen tehdastilauksena. Sain auton alkuvuodesta 2016 lähes päivälleen yhdeksän vuotta sitten. Melko pian vaihdoin nuo tuliterät kesä-Goodyearit alle. Alle kuukauden kuluttua yksi rengas alkoi suhisemaan. Appiukon oven edestä lähtiessä ei vielä sihissyt, mutta minuuttia myöhemmin postilaatikolla pysähtyessä suhisi. Vuoto oli hidas, joten pääsin ajamaan kilometrin päässä olevaan kotipihaan. Edes rengaspainevahti ei aktivoitunut, koska paine oli laskenut 0,1-0,2 bar. Sylki kuitenkin kupli ja sihinä kuului, joten hain sisältä Motonetistä noin vitosella hommatun viiden paikan setin. Tuikkasin paikan paikalleen 04/2016, ja siellä se ollee edelleen. Tai oli ainakin 11/2024, kun vaihdoin kitkarenkaat. Ei se ole ilmaa vuotanut sen enempää kuin kolme muutakaan kesärengasta 5 kk talvitauon aikana. Kilometrejä on kertynyt kesärengaskausilla yhteensä noin 40 tuhatta. Kulutuspintaa on vielä 4,5 mm, mutta viime kesänä ikä alkoi näkyä mikrohalkeamina. Märkäpitokin on nähnyt parhaat päivänsä, joten kaipa nuo voisi uusia ennenkuin tulee 10 v täyteen. Kamelinpaska näemmä kestää kauemmin kuin upouusi rengas. Sitkeää tavaraa se onkin, kun ei meinaa huonoilla sivuleikkureilla mennä poikki. Mattopuukolla menee näppärämmin. Mitään vulkanointiaineita en käyttänyt, enkä näe tarvetta, kun kerran raspaamalla ja survomallakin kesti vuotamatta paikoillaan pidempään kuin laaturengas kestää. On muuten olleet erinomaiset renkaat. Ei runkovikaa eikä kertaakaan jouduttu tasapainottamaan.
Tuona aikana olen paikannut viisi muutakin rengasta kolmesta eri autosta. Muuten olivat ruuveja suht uusissa renkaissa, mutta yksi oli viimeistä kauttaan alla. Noista kahteen autoon kausivaihdan aina renkaat, enkä ole sen jälkeen huoltiksella paineita nostaessa huomannut paikatuissa renkaissa olevan sen enempää vajausta kuin muissakaan. Ilmaa on siis tihkunut venttiilin kautta, eikä paikatusta kohdasta.
Kuusi rengasta paikattu ja hintaa noin 1 € per reikä. Teippaan aina paikkapaketin tiiviisti ja säilytän kotona pimeässä, jotta pysyvät tuoreina. Yhden kerran olisi ollut hyötyä olla paikat mukana, kun kaverin autosta puhkesi rengas kauempana kotoa.
Aikaisemmin paikkautin Rengasmaailmassa, jossa ottivat 20-30 € kamelinpaskasta. Jättivät vielä katkaisun liian pitkäksi, joten oli ikävä möykky pitkän aikaa. Voisi kuvitella, ettei tee tiiviydelle hyvää, että knölliä painellaan auton massalla 500 kertaa kilometrin matkalla. Sellainen muistikuva, että isällä olisi aikoinaan hissukseen vuotanut ammattilaisen laittama kameli.
@jarskii-