Kuten @Mikkos totesi, magneettikiinnitteiset ovat ihan toimivia, niistä ei hajoile osia. Ja mitä itsellä on kelloissa tuollaisia ollut niin ei mitään ongelmaa. Vastaavasti taas en missään tapauksessa haluaisi varsinkaan johonkin urheilukelloon jotain eitiivistä liitintä kuten usbia. Sitä voisi pitää suunnittelun kukkasena.
Tämä on tietysti käyttötarvekohtaista. Koen tavallaan kellon ja puhelimen rinnasteisiksi, koska minulla on aina päällä joko molemmat tai ei kumpaakaan - siis jos käytössä on joku ranneke, nyt ei ole vähään aikaan ollut. Puhelimissakin se liitin, yleensä USB-C, on kyllä jossain määrin riesa, mutta ei se kellossa sen pahempi ole. Lisäksi se USB-A on erittäin hyvin tiiviinä toteutettavissa. Senhän ei tarvitse olla täysikokoinen metallirunkoinen liitin, vaan pelkkä litteä levy jossa hyvät kontaktipinnat ja helposti pyyhittävissä ennen porttiin tai suojukseen työntämistä.
Joka tapauksessa se laitekohtainen erikoispiuha on niin valtava rasite ja harmi, että se vaatii todella kovat perustelut ja ehdottoman välttämättömän tarpeen, muuten en edes harkitse. Samalla perusteella tuomitsen magneettilataustaskulamput suunnittelun kukkasiksi.
Eli se erikoispiuha on aika välttämätön paha. Tosin sen ei todellakaan tarvitsisi olla saman valmistajan joka ainoassa laitteessa erilainen.
Täydellisessä maailmassa olisi käytössä yleinen standardi magneettikiinnitteiselle vaihtoehtoiselle latausjohdolle, jota käytetään kaikenlaisissa kasteltavissa/sutattavissa laitteissa. Se saattaisi olla jopa yleisempi perustarvike joka kodissa kuin USB-C-kaapeli.
Niinikään täydellisessä maailmassa olisi olemassa kaikenlaista ihanaa kuten työkaluakkujen laajasti käyttöönotettu yhteensopivuusstandardi. Siitä vaan ollaan aika kaukana ja jokainen autotallissa valmistava kioski yrittää omille paskoille marginaalituotteilleen vendor lock innia, koska niin nyt vaan kuuluu tehdä. Ihme, että edes talosähkön pistorasioissa on yleiset standardit. Tähän vallitsevaan maailmanjärjestykseen sopisi, että olisi erikseen olemassa Apple-asuntoja joissa pistorasioissa on sekunnin jaksoissa päälle ja pois kytkeytyvä 100 voltin tasajännite ja tähän kytkettäisiin yksikontaktinen tulppa kierreliikkeellä, nollapotentiaalin löytyessä laitteen pohjan jousikuormitetulla nastalla rosterisista pöytätasoista ja lattiakiskoista.
Kohtahan tuo ongelma katoaa kun kelloissa ja vastaavissa on entistä enemmän langatonta latausta. Nykyisellään läheskään kaikilla ei vielä ole langattomasti latautuvia laitteita joten joka tapauksessa otat jotain mukaasi jos aiot varmuudella ladata muualla kuin kotona. Ja pitäähän langattomuuden yleistyä powerbankeissakin. Muutoin se langaton laturi voi olla laite, jota kannat yksittäisen laitteen vuoksi mukana. Sekään ei kuulosta järkevältä.
Toki täysi langattomuus on monissa laitteissa ihanne. Sen kehitystä ja käyttöönottoa on ikävästi hidastanut se, että puhelimissa lupaavan alun jälkeen langattomasta latauksesta tehtiin tahallaan tuotesegmenttiero. Olin muutama vuosi sitten aivan pöyristynyt kun huomasin, että se ei edelleenkään ollut keskihintaisissa puhelimissa itsestäänselvyys vaan harvinaisuus. Siihen kun oli jo päässyt tottumaan.
Jotenkin en vaan voi päästä yli siitä, miten "hölmöltä" kuulostaa pyörittää jotain turbiinia että saadaan 240V seinään, millä sitten ladataan akkua, jotta voidaan purkaa akkua ja ladata langattomasti toista akkua.
Moni tekninen ratkaisu kuulostaa äkkiseltään hölmöltä, mutta kun miettii vaihtoehtoja, se onkin lopulta hyvin perusteltua. Ennenhän matkapuhelimissa oli yleensä käyttäjän irrotettavat akut, ja osittain tätä hyödynnettiin lataamalla niitä erikseen ja vaihtamalla akkua. Nykyisin päästään siihen verrattuna aika helpolla. Osa käyttäjistä toki pärjää ilman powerbankkeja ja kikkailua, kuten myös entisaikaan osa käyttötapauksista onnistui ilman akun vaihtoja. Irtoakkujen valtakauden loppuvaiheessahan ominaisuuden pääasiallinen hyöty oli korjattavuus, ja rakenne oli pitkään lähinnä perinne ja legacyjäänne.
USB-C -liittimestä kaikki (?) tykkäävät, minusta siinä on vähän kukkasen makua.
Puhelimen latausliitin menee taskussa ollessaan täyteen pölyä, minkä jälkeen johto ei mene enää paikalleen kunnolla. Kun liitin on tarpeeksi täynnä, lataus ei onnistu enää ollenkaan.
Liittimen saa puhdistettua esim. kaivamalla pienellä paperisuikaleella sotkut pois, mutta kuinkahan moni puhelin hylätään tai korjautetaan ihan vain tämän ongelman takia?
Itsekin yritin korjata ongelmaa useammalla uudella latauskaapelilla ennen kuin älysin puhdistaa puhelimen liittimen. Kerran vaihdoin liittimen puhelimen päästäkin, tosin siinä saattoi olla jo oikea kontaktiongelmakin.
Mainitsemasi ongelma on todellinen ja helvetin ärsyttävä, mutta käytännössä kaikkiin aikaisempiin ratkaisuihin verrattuna USB-C on kokonaisuutena niin kiva, että siksi siitä tykätään. Micro-USB oli aika paska. Nokian pyöreät latausliittimet keräsivät USB-C:n tapaan paskaa ja olivat lisäksi mekaanisesti vaurioherkkiä. Komeuden kruunasi se, että datayhteyttä varten tarvittiin vielä poppikaapeli joka oli sekin itsetuhoutuvaa poropietarikamaa eikä pitänyt kontaktia luotettavasti.
E: Kontaktipintojen puhdistussuihkeen ja paineilman tukemana hyvä työkalu USB-C:n hoitoon on muuten varoen käytetty muovinen hammastikku, kunhan se on oikean mallinen. Sellainen kaksitoiminen hammaslankain on hyvä, ja tietysti käytetään tikkupäätä asiakaspäänä ja lankapäätä kahvana. Ohutkärkinen, ei-taittuva ja melko joustava piikki on hyvä. Esimerkiksi Humble Companyn höpöhöpölankain.