Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa

Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
2 378
 
Liittynyt
30.04.2017
Viestejä
279
Tuo on sinänsä vähän surullista kun osuuskuntia (tuohan ei ollut edes osuuskunta vaan osakeyhtiö, mutta näitä kuidun rakentelijatahoja oli se muoto mikä tahansa) löytyy ympäri suomea jotka ovat jääneet hieman retuperälle kehityksen kehittyessä. Ymmärrän toki että paukut ja mielenkiinto saattaa vähän loppua siinä vaiheessa kun on saanut itselleen sen kuidun, mutta onhan se kieltämättä vähän väsynyttä jos 50 Mbit/s liittymän saa 40e/kk ja 100Mbit/s liittymästä saa maksaa 60€/kk. No joo, en minä ostamatta tai käyttämättä jättäisi tietysti mutta onhan tuo näin 2020 vuonna jo vähän menneen talven lumia.

Mutta kun noita osuuskuntia tuntuu olevan siellä sun täällä jotka ovat jämähtäneet sinne noin 100 Mbit/s vauhteihin. Ja kun ei se tunnu olevan edes mitenkää halpaa välttämättä. Ja jos hinnat on kohdillaan, luulisi lisätulot kelpaavan nopeampien nopeusluokkien myötä. Sama tietysti koskee tietysti tuota Elisaa, tosi outoa että niillä tuntuu olevan vieläkin satkuja kytkinportteja ympäriinsä. Luulisi että kauppa kävisi paremmin kun olisi gigasia portteja ja saisi myytyä kalliimpia liittymiä, mutta tiedä sitten. :D

Harmi että ensin upotettu valtava määrä resursseja verkon rakentamiseen ja sitten ylläpito lässähtää. Hyvä että meni paikalliselle toimijalle, niin voisin kuvitella että eiköhän tuossa ainakin kuluttajat voita.

Voisin kuvitella että Avoin kuitu -konsepti olisi useamalle osuuskunnalle/kunnan omalle kuituyhtiölle huomattavasti fiksumpi ratkaisu kun nykyiset joissa itse leikitään ISP:iä mutta ei oikein paukut riitä hoitaa asiaa. Netplaza tietysti painii ihan omassa sarjassaan jos sellaisen sattuisi saamaan.
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
611
Liian pieniä yhteenliittymiä kun tulee niin ei jaksa isompia operaattoreitakaan oikein kiinnostaa.
 
Liittynyt
05.07.2017
Viestejä
74
Voisin kuvitella että Avoin kuitu -konsepti olisi useamalle osuuskunnalle/kunnan omalle kuituyhtiölle huomattavasti fiksumpi ratkaisu kun nykyiset joissa itse leikitään ISP:iä mutta ei oikein paukut riitä hoitaa asiaa. Netplaza tietysti painii ihan omassa sarjassaan jos sellaisen sattuisi saamaan.
Mikä ihmeen "Avoin kuitu" -konsepti? "Avoin kuitu" on käytännössä yhtä avoin kuin minkä tahansa operaattorin kuitu. Valinnanvaraa ei käytännössä ole, sillä Valokuitunen (ent. Telia avoin kuitu) omistaa verkon ja näin ollen Telian yhteys on aina halvin tuohon verkkoon. Valinnanvapaus on illuusio ja "Avoin kuitu" -lähinnä markkinointitermi. Osuuskuntamalli on aivan toimiva, kunhan laskelmat tehdään huolellisesti ja mitään useiden kilometrien vetoja ei lähdetä tekemään naurettavan halvalla liittymähinnalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Osuuskuntamalli on aivan toimiva niin kauan kun siellä on osaavat aktiivit hääräämässä hommaa vetämässä. Jos ne osaavat aktiivit katoaa, niin kyllä homma silloin tahtoo pysähtyä koska toisin kuin yrityksillä tuossa ei ole suoraa rahallista motiivia kun sen tarkoitus ei ole tuottaa suoraa voittoa omistajilleen.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Mikä ihmeen "Avoin kuitu" -konsepti? "Avoin kuitu" on käytännössä yhtä avoin kuin minkä tahansa operaattorin kuitu. Valinnanvaraa ei käytännössä ole, sillä Valokuitunen (ent. Telia avoin kuitu) omistaa verkon ja näin ollen Telian yhteys on aina halvin tuohon verkkoon.
Ei ole kuin mikätahansa.
Siellä oikeasti vaihtoehto nettipalveluntarjoajista.
Itse viimeistenmetrien fyysisen kuidun saattoi omistaa Teli (nykyään Valokuitunen), tai sitten joku muu.
Omisti/omistaa sen kuka tahansa, niin automaattisesti Telian yhteys ei halvin, ja palveluissakin eroja.
Samaan pysty hankkimaan eri palveluntarjoajien yhteyksiä.

Valinnanvapaus on illuusio ja "Avoin kuitu" -lähinnä markkinointitermi.
Markkinointitermi ilmanmuuta. Ja se ei tarkoittanut sitä että jossain kaapissa on kylmät kuidun päät, joihin sitten piti haalia jostain jotain aktiivista. Mutta kuidun omistaja ei ollut tuohon ikuisesti sidottu, eli jos kuvio ei mielyttänyt niin sopparin sitoumuksen jälkeen voi sitten katsoa mitä vaihtoehtoja tarjolla. (huomioitava että kuidun omistaja on tässä eriasia kuin se kuidun liittymä asiakas)

Osuuskuntamalli on aivan toimiva, kunhan laskelmat tehdään huolellisesti ja mitään useiden kilometrien vetoja ei lähdetä tekemään naurettavan halvalla liittymähinnalla.
Osuuskunta on riippuvainen osakkaista.

Joissain tapauksissa avoinkuitu on ollut ihan varteenotettava ratkaisu osuukuntakuidulle, tässä osuukunnalla tarkoitain niitä kuviota missä liittyjät ovat osuukunnan jäseniä ja siihen pääomaa laittaneet ja riittävän samansuuntaiset tavoitteet. Mutta jos ihan yhtenevät tarpeet, niin voi olla järkevämpää kilpailuttaa palvelun hankinta ja kaikille sitten sama.
 
Liittynyt
30.04.2017
Viestejä
279
Kuten varmaan jo selvisikin, mutta Avointa kuituahan on siis tarjolla kumppaniverkoille missä kumppani (eli vaikka sitten osuuskunta tai paikallinen energiayhtiö) omistaa kuidut itsessään ja asiakkaat voi ostaa sitten palvelun myös joltain muulta kuin Telialta jos haluaa.

Käytänössähän uudet kuituosuuskunnat tuntuu minun kokemuksien mukaan olevan useimmiten juurikin Avointa kuitua tai Netplazaa. Onhan niitä toki paikallisia toimijoita tai Elisa ja ties mitä.
 
knx

Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
51
Nykyinen kuituosuuskunta tarjoaa palveluntarjoajan vaihdon myötä tarjouksena 1 gigan yhteyttä ja mieleni tekisi tarttua siihen. Minkälaisia erityisvaatimuksia tuo nopeus luo esim. kaapeloinnille? Asun haja-asutusalueella ja nykyisessä kiinteistössä on vedetty jotain perus ethernet-kaapeleita jolla 100 megaa tulee kiltisti läpi, mutta mitenkäs tuo 1000 megaa? Tuon gigan yhteyden kylkiäisenä tarjotaan Intenon EG400AC:tä 99 euron hintaan, joka lienee ihan kohtuullinen purkki tuohon hintaan?
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 263

Jos sieltä se ethernet-kaapelointi löytyy, niin uskon että toi giganen ei oo mikään ongelma. Ja tuosta Intenosta ei oo mitään kokemuksia, niin en ota kantaa sihen.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
359
Jos sieltä se ethernet-kaapelointi löytyy, niin uskon että toi giganen ei oo mikään ongelma. Ja tuosta Intenosta ei oo mitään kokemuksia, niin en ota kantaa sihen.
Ei se ihan noinkaan taida olla? Jos on joku iänkaikkisen vanha cat-5 -kaapeli, ja pitkät vedot niin ei siitä ihan älyttömiä kai läpi saa. Joku verkkotekniikan ammattilainen varmaan voi täsmentää mutta nyrkkisääntönä jotain tällaista:

1594709909618.png

Mutuilisin että ennen vuotta 2000 vedeltiin vitosilla ja 2000 eteenpäin 5e mutta tosiaan, jollain muulla on varmasti pitävämpää tietoa aiheesta.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
899
...Sama tietysti koskee tietysti tuota Elisaa, tosi outoa että niillä tuntuu olevan vieläkin satkuja kytkinportteja ympäriinsä. Luulisi että kauppa kävisi paremmin kun olisi gigasia portteja ja saisi myytyä kalliimpia liittymiä, mutta tiedä sitten. :D
Kyllähän Elisa rahastaa sen verran hyvin noilla 100Mbit liittymillä, että tuskin niillä kiire on monopolialueilla niitä kytkimiä päivittää.
100/50 47€/kk.
1000/100 57€/kk.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
En nyt jaksanut koko threadia selata, mutta mitä teillä on kustantanut valokuitu omakotitaloon?

Tuli just viesti, että tänne taajamaan vedetään kuitu ja avaimet käteen pakettina 2600€. Kk-maksu 100/100Mbit/s yhteydellä 46€/kk.

Melko kallista. Kinostaa, mutta ei näillä hinnoilla.
Mökille liittymismaksu 2000 euroa. Kuukausimaksu taitaa olla samaa luokkaa 50 Mbit yhteydestä, satanen olisi sitten n. kympin kalliimpi.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
359
Tulin sadattelemaan ja purkamaan turhautumista. Disclaimer: Seuraava paatos sisältää turhaa 1st world marinaa, aikuisen mieslapsen kiukuttelua eikä ole soveliasta luettavaa kenellekään:

Ollaan asunnonvaihtohommissa ja kaksi mukavaa kortteerikandidaattia ( paritaloja ) löyty tuosta tämänhetkisestä asumuksesta n. 1km päästä poispäin kaupungin keskustasta ( nyt etäisyyttä n. 3,5km ). Nykyiseen kämppään tulee DNA:n kuitu ( giganen yhteys jotain 35€/kk tms ) ja internetelämä on ollut leppoisaa.

Tuossa pellon toisella puolella näihin potentaalisiin torppiin, rakennettu 2007 ja 2004, tulee kumpaiseenkin puhelinlinja. Siis vittu ADSL. Kiristää pikkasen siirtyä halvasta(?) kuidusta 24/2 n. 50€/kk käyttäjäksi.

Ihmettelin tätä ääneen ja vastaukseksi sain että "Kyllä ne joskus DNA:lta jonkun kyselyn teki mutta ei me sitte vastattu ku ei me silleen mitään nettiä..." ja toisaalla kuulemma saa ihan semmosseen ilmanetin (tarkottavat 4G). Välittäjää myöten silmät kirkkaana selittävät kerta toisensa jälkeen kuinka ihan hyvin tulee toimeen, kato telkkarinkin kautta saa netin kautta sitte ohjelmaa.. Helvetin kiva että heidän tarpeisiinsa riittää kasvavalla asuinalueella yhden tukiaseman varassa oleva 4G -tolppa satunnaisten salkkareitten katsomiseen.

Telia tarjoaa "hybridlaajakaistaa" ( ilmeisesti osa kaistasta tuodaan DSL:ää pitkin ja loput mobiiliverkosta? ). Ihan 100MBIT/s asti! Voi jössen perkele, armon vuonna 2020 keskisuuren kaupunkin taajamalähiössä.

Eniten korpeaa tuo tyhjähousujen kirkassilmäinen vakuuttelu sen 4G:n riittävyydestä. Täysin mitään tekniikasta ymmärtämättömät ihmiset vakuuttelee omalla satunnaisella saatana facebooksuffailukäytöllään kuinka hienosti riittää. Entäs jos ei riitä? Entäs jos päätelaitteita ja youtubea streamaavia mukuloita on ensvuonna huomattavasti enempi ( lapsiperhealuetta -> käyttäjämäärä kasvussa )? Entäs sitä seuraavana vuonna? Kiva koittaa hakea hetuja kynärissä kun pingi pomppii 20ms ja 800ms välillä sen mukaan millä laadulla naapurin Viljo-Einoeerikki katsoo minecraftvideoita.

Toivoa on, koska likelle on kaavoitettu uusi kohtuu iso koulu ja asuinalue. Sinne ei varmasti 4G tukari riitä joten jotain tietoliikenneyhteysmälväystä varmasti tulee tapahtumaan. Mutta kaupunki on rutiköyhä etenkin nyt tämän koronapaskan jäljiltä niin tiedä sitten koska ne alkaa edes rakentamaan mokomaa.
Jatkan tarinaa.

Olen kuunnellut lisää tätä mobiiliverkkovittuilua ja kuinka "meillä otettiin semmonen mokkula ja kyl pelittää hienosti! On tabletit kiinni ja telkkariki!". Jätin yhteydenottopyynnön DNA:n pientaloasukaskuituveijareille mutta sieltä ei ole otettu yhteyttä - ei uskoisi että siellä on niin kiirusta kun tuntuu että kuitutilanne ei ole edennyt sitte 2010 mihinkään. Kai siellä ollaan kesälomilla tms.

Nyt on kuitenkin tullut uusi muuttuja yhtälöön. DNA:n yhytesvalintatyökalun mukaan sinne saisi nyt 5G -yhteyden. Olen koittanut funteerata että kuinkakohan kaukana se masto on mutta en ole vielä yhyttänyt tukaria.

1594711512497.png

Onko jollain kokemuksia näistä 5G -virityksistä? Mainospuheiden mukaan pitäisi pystyä vaikka stadionilliselle ihmisiä tarjoamaan kuitutason viiveettömät yhteydet mutta tässä kun on ikää tullut niin samassa tahdissa on kasvanut kyynisyys
kravattimiestesn hypepuheita kohtaan. Mitähän tämä tarkoittaa tulevaisuuden kuituverkolle alueelle? Kuten edellisessa avautumisessani sanoin, alueelle ollaan rakentamassa kohtuukokoista koulua muutaman vuoden sisään - meinaavatko nämät nyt hoitaa koko IT-infran näiden
5G -kilkkeiden varaan?

Eniten ehkä ahdistaa tämä:
1594711868544.png

Jos toleranssit on tuolla tasolla, niin kuinka kova luotto voi olla siihen että toimitaan päiväsaikaan mielummin tuolla ylärajan tuntumilla eikä niin että keskiarvo liukuu jatkuvasti ( käyttäjämäärän kasvu ) enempi ja enempi tonne alarajaan päin?
Korpeaisi aika kovasti maksaa gigaisesta netistä joka käytännössä olisi lähempänä 10/4:sta kuin 1000/100:sta. Ja tuo klausuuri "5G verkon ulkopuolella liittymä toimii 4G verkossa" epäilyttää myös. Voiko olla ettei alueella edes ole vielä 5G tukareita vaan maksan
preemiota 4G verkosta sillä ajatuksella että sitten joskus - koska varmasti 4G verkon läpi päästään myös tuolle naurettavan laajalle nopeushaarukalle. Hittolainen; 3G HSPA+ verkkokin täyttäisi nuo vaatimukset..

Toinen asia joka vähän nakertaa, mutta lähinnä eettismoraalisesti ja ei ole varsinainen game changer; DNA käyttää Huawein vehkeitä. Modeemina olisi tuo H112 ( HUAWEI 5G CPE Pro Specifications | HUAWEI Global ) joka varmaan teknisesti on ihan ok - ja vaikkei siinä olisikaan mitään Kiinan valtion takaportteja niin ajatus Kiinan kommarien tukemisesta ei ole kauhen lämmittävä.
 
knx

Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
51
Ei se ihan noinkaan taida olla? Jos on joku iänkaikkisen vanha cat-5 -kaapeli, ja pitkät vedot niin ei siitä ihan älyttömiä kai läpi saa. Joku verkkotekniikan ammattilainen varmaan voi täsmentää mutta nyrkkisääntönä jotain tällaista:

Mutuilisin että ennen vuotta 2000 vedeltiin vitosilla ja 2000 eteenpäin 5e mutta tosiaan, jollain muulla on varmasti pitävämpää tietoa aiheesta.
Kuitukaapeli on vedetty noin 5 vuotta sitten, joten uskoisin että on vähintään Cat-5e, mutta tästä ei ole varmuutta, koska en itse ollut mukana sitä vetämässä/hankkimassa. Jos kaivaudun tuonne sähköpääkeskukseen, onko kaapelityyppi merkitty itse kaapeliin?
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
359
Kuitukaapeli on vedetty noin 5 vuotta sitten, joten uskoisin että on vähintään Cat-5e, mutta tästä ei ole varmuutta, koska en itse ollut mukana sitä vetämässä/hankkimassa. Jos kaivaudun tuonne sähköpääkeskukseen, onko kaapelityyppi merkitty itse kaapeliin?
Juu, pitäisi olla merkitty kaapelin kylkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Kuitukaapeli on vedetty noin 5 vuotta sitten, joten uskoisin että on vähintään Cat-5e, mutta tästä ei ole varmuutta, koska en itse ollut mukana sitä vetämässä/hankkimassa. Jos kaivaudun tuonne sähköpääkeskukseen, onko kaapelityyppi merkitty itse kaapeliin?
On kaapeleihin, mutta voi olla liittimiinkin kun katsot tarkkaan onko pientä pränttiä liittimen naamassa.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
399
Onko jollain kokemuksia näistä 5G -virityksistä?
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta täältä voi lukea: 5G Liittymät ja kokemukset

Mitähän tämä tarkoittaa tulevaisuuden kuituverkolle alueelle?
DNA ei lähtökohtaisesti rakenna valokuitua alueelle jossa on 5G-peittoa.

Kuten edellisessa avautumisessani sanoin, alueelle ollaan rakentamassa kohtuukokoista koulua muutaman vuoden sisään - meinaavatko nämät nyt hoitaa koko IT-infran näiden
5G -kilkkeiden varaan?
Koululle toimitetaan valokuituliittymä, muut saa pärjätä olemassa olevalla infralla ja mokkuloillaan.

Korpeaisi aika kovasti maksaa gigaisesta netistä joka käytännössä olisi lähempänä 10/4:sta kuin 1000/100:sta.
Tässähän se asian ydin on. Loivassa alamäessa ja myötätuulessa 5G-verkko toiminnee hyvin. Jos kuitenkin tulee paha päivä vastaan, niin valittaminen ei auta jos bittiä tulee vähintään sen 10/4.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
493
Jos toleranssit on tuolla tasolla, niin kuinka kova luotto voi olla siihen että toimitaan päiväsaikaan mielummin tuolla ylärajan tuntumilla eikä niin että keskiarvo liukuu jatkuvasti ( käyttäjämäärän kasvu ) enempi ja enempi tonne alarajaan päin?
Eikö tuota saa testiin verkkokaupan kautta, ja palauttaa, jos ei bitti kulje?
 
Liittynyt
05.07.2017
Viestejä
74
Jos toleranssit on tuolla tasolla, niin kuinka kova luotto voi olla siihen että toimitaan päiväsaikaan mielummin tuolla ylärajan tuntumilla eikä niin että keskiarvo liukuu jatkuvasti ( käyttäjämäärän kasvu ) enempi ja enempi tonne alarajaan päin?
Korpeaisi aika kovasti maksaa gigaisesta netistä joka käytännössä olisi lähempänä 10/4:sta kuin 1000/100:sta. Ja tuo klausuuri "5G verkon ulkopuolella liittymä toimii 4G verkossa" epäilyttää myös. Voiko olla ettei alueella edes ole vielä 5G tukareita vaan maksan
preemiota 4G verkosta sillä ajatuksella että sitten joskus - koska varmasti 4G verkon läpi päästään myös tuolle naurettavan laajalle nopeushaarukalle. Hittolainen; 3G HSPA+ verkkokin täyttäisi nuo vaatimukset..
DNA:n saatavuushaku tarjoaa tuota 5G-liittymää koko Suomeen. Se että onko oikeasti kuuluvuusalueella selviää sitten myöhemmin. Karttoihinkaan ei voi oikein luottaa, sillä data (mittaukset) ovat vielä aika tuoreita.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851

Jep ja osoitteen mukaan DNA tarjoaa 200Mbit/s 4G:tä, 400Mbit/s 5G:tä ja 1000Mbit/s 5G:tä vaikka kuuluvuutta ei lähimain. Enkä usko, että lähellekkään päästään 1Gbit/s edes 4G-verkossa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Jos toleranssit on tuolla tasolla, niin kuinka kova luotto voi olla siihen että toimitaan päiväsaikaan mielummin tuolla ylärajan tuntumilla eikä niin että keskiarvo liukuu jatkuvasti ( käyttäjämäärän kasvu ) enempi ja enempi tonne alarajaan päin?
Mobiililiittymiin ei luvata, eikä voikkaan luvata kuin suurta vaihteluväliä ja sekään ei ilmeisesti aina tarvi toteutua (mutu).

Eriasia sitten on ns kiinteät 5G liittymät, jotka myydän "Kiinteäksi" ja niissä operaattorit voivat luvata parempaa palvelua ja sellainen voi olla vaihtoehto vaikeasti saatavalle (kohtuuttoman kalliille) kuidulle. Nykypykälin operaattori voi jollain asteella jakaa resursseja eri asiakkaille, 5G lähitulevaisuudessa teknisesti tehdä niin että voivat moista luvata. Hintaakin voivat pyytää enemmän kuin halppis mokkulaliittymät.

Mobiililiittymissä kannattaa muistaa tutkia se palvelukuvaus laajemminkin, julkinen IP ei ole itsestään selvyys ja jos sellainen palvelu tarjolla, niin ei ole itsestään selvä että yhtä avoin kuin kiinteissä, ja silloinkaan ei saa kuin yhden julkisen IPn.

Onko jollain kokemuksia näistä 5G -virityksistä? Mainospuheiden mukaan pitäisi pystyä vaikka stadionilliselle ihmisiä tarjoamaan kuitutason viiveettömät yhteydet mutta tässä kun on ikää tullut niin samassa tahdissa on kasvanut kyynisyys
kravattimiestesn hypepuheita kohtaan. Mitähän tämä tarkoittaa tulevaisuuden kuituverkolle alueelle? Kuten edellisessa avautumisessani sanoin, alueelle ollaan rakentamassa kohtuukokoista koulua muutaman vuoden sisään - meinaavatko nämät nyt hoitaa koko IT-infran näiden
5G -kilkkeiden varaan?
Tekniikan tulevaisuuden mahdollisuuksia ei kannata liioitella itselleen, saati mieltää että sellaisia toteutetaan, puhettakaan että tänäpäivänä olisi saatavilla jossain ..... sitten se oma käyttöpaikka on ihan uniikki tapaus. No suhtauduit hyvin varauksella mielikuviin mitä sinulle oli muodostunut.

Sitten on ne operaattorien tuotteiden markkinointi, joka lupauksissaan voi jollain käyttöpaikalla jossain tilanteessa teoreettinen mahdollisuus jollain kuvitteellisella laitekokoonpanolla, heillä tosin nuo kaivamasi selkeämmät kuvaukset.

Mutta, joo tarkoittaa kärjistäen samaa kuin 4G aikoinaan kiinteille, on siis jopa uhka jo nykyisille huonossa hapessa oleville kuituhankkeille. Tällä tarkoitain sitä että jos alueelle on suunnitteilla kuitu, uskottavalla taloudella, niin kannattaa tarttua ja kannustaa muita tarttumaan. Silti toki ynnättä liittymisen riski. (siis se että kuituyhtiö kaatuu, tai hinnoitellaan käyttö niin kalliiksi ettei oma hyötyä/tarve sitä kestä)

4-5G tuotteissa musitettava että tekniikka harppoo sitä tahtia että pitää sille modeemillekkin hintalaskea, per kk.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
359
Mobiililiittymiin ei luvata, eikä voikkaan luvata kuin suurta vaihteluväliä ja sekään ei ilmeisesti aina tarvi toteutua (mutu).

Eriasia sitten on ns kiinteät 5G liittymät, jotka myydän "Kiinteäksi" ja niissä operaattorit voivat luvata parempaa palvelua ja sellainen voi olla vaihtoehto vaikeasti saatavalle (kohtuuttoman kalliille) kuidulle. Nykypykälin operaattori voi jollain asteella jakaa resursseja eri asiakkaille, 5G lähitulevaisuudessa teknisesti tehdä niin että voivat moista luvata. Hintaakin voivat pyytää enemmän kuin halppis mokkulaliittymät.
Ymmärrän kyllä operaattorin tarpeen iskeä suuri haarukka koska etenkin kuuluvuusalueen rajamailla tai ruuhkatilanteissa ( festarit, urheilutapahtumat jne. ) voi tilapäisesti yhteydet kyykätä alas. En minä sähköyhtiöltäkään odota 100% toimitusvarmuutta.
Mutta näin kuluttajan kannalta on aivan käsittämätöntä että jossain jota myydään, esim. nyt 1000M kuvauksella, voi pienellä präntillä sanoa että "nojuu, oikeesti voi toimia vaan 1% nopeudella siihen nähden mistä maksat" sen enempää määrittelemättä että kuinka usein näin voisi tapahtua - onko se poikkeus vai sääntö. Luulisi että voisivat luvata jonkun tarkemman haarukan haetun osoitteen perusteella, vaikka esikaupunkialueella <3km päässä kävelykadusta 90% ajasta toimii vähintään 80% nopeudella tms. Toisi edes jotain luottoa markkinmiesten käärmeöljykauppoihin.

Joskin jos on niinkuin @Juusto ja @kurkimies sanovat, että lupaavat sen liittymän nykyään asuinpaikasta riippumatta, niin sittenhän heillä ei selkeästi ole mitään logiikkaa sen osoitehaun mukaan. Paitsi tosiaan että voivat myydä gigasen 5G liittymän vaikka 3G haja-asutusalueelle ja silti pääsevät pykälien mukaisiin ehtoihin.

Ei uskoisi että Suomessa - "Insinöörien luvatussa maassa" - täytyy armon vuonna 2020 vielä miettiä tällaisia asioita.
 
Liittynyt
30.04.2017
Viestejä
279
Onhan tässä toki eroja, siis puhun nyt kodin kiinteistä liittymistä mitä tarjoaa kun syöttää osoitteen. DNA tarjoaa nykyisin 1000Mbit/s 5G ilmeisesti joka osoitteeseen.

Itselle tarjottaisiin Telialta osoitteen perusteella 50Mbit/s ja 100Mbit/s liittymiä (kuuluvuskartan mukaan max 225Mbit/s "peruskuuluvuus" eli käytänössä kai tosi huono, tukiasema ties missä monen kilometrin päässä, 800+1800Mhz ja Elisalta 100Mbit/s ja 300Mbit/s liittymiä (kuuluvuskartan mukaan max 100Mbit/s, 800+1800 parin kilsan päässä näköyhteydellä).

Että sinänsä hieman lähempänä totuutta sentään Telian ja Elisan sivut kun ei yritetään kai edes suurinpiiirtein sinnepäin sopivaa liittymää tarjota eikä vaan gigabitin 5G kaikkialle :D
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
@haskapakkeri huvittavaa itelläkin, kun Telian saatavuushaku ilmoittaa:

Paras saatavilla oleva tekniikka 4G+ vaihteluväli 10-225 Mbit/s Max 225 Mbit/s ja heti alle ilmoitetaan: 4G vaihteluväli 10-100 Mbit/s Max 100 Mbit/s

Eli en tiedä, millä tavalla he arpoo tuloksia ja hyvä, jos tulee sitä 25-40/5-10Mbit/s tuloksia. Ja eipä DNA:n tulokset oo yhtään sen parempia. Ainoastaan Elisan tulokset ovat olleet parhaimpia eli mennään pääsee helposti päivällä 60/10Mbit/s ja päivällä jopa 120/20Mbit/s. Ja jos kävelen muutama sata metriä, niin Elisa ilmoittaa jopa 600Mbit/s ja oman talon kohtaalle 300Mbit/s.
 
Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
2 378
@haskapakkeri huvittavaa itelläkin, kun Telian saatavuushaku ilmoittaa:

Paras saatavilla oleva tekniikka 4G+ vaihteluväli 10-225 Mbit/s Max 225 Mbit/s ja heti alle ilmoitetaan: 4G vaihteluväli 10-100 Mbit/s Max 100 Mbit/s
Tuossahan on 4G+ ja 4G ilmoitettu erikseen, etli LTE-A -laitteella saa CA:n ansiosta paremmat maksimit. Mutta jos ei ole kuin vanha perus-LTE-modeemi, sillä max 100 Mbit/s
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Tuossahan on 4G+ ja 4G ilmoitettu erikseen, etli LTE-A -laitteella saa CA:n ansiosta paremmat maksimit. Mutta jos ei ole kuin vanha perus-LTE-modeemi, sillä max 100 Mbit/s
Niin no joo, mutta en ole vieläkään nähny lähellekkään omassa kodissa 100Mbit/s ja Telian verkkokartan mukaan tulossa tässä ihan heinä-syyskuu 2020 välissä 4G päivitystä.
 
Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
2 378
Cellu OT, mutta kannattaa muistaa sekin, että operaattorin kuuluvuus pitää parhaiten paikkansa ulkona/ulkoantennilla. Jos ei nyt teltasta puhuta, niin sisällä kuuluvuus on aina enemmän tai vähemmän huonompi, eikä sitä eroa voi kovin standardisti ilmoittaa, koska oikeat käyttöpaikat rakenteineen vaihtelevat paljon.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Ymmärrän kyllä operaattorin tarpeen iskeä suuri haarukka koska etenkin kuuluvuusalueen rajamailla tai ruuhkatilanteissa ( festarit, urheilutapahtumat jne. ) voi tilapäisesti yhteydet kyykätä alas. En minä sähköyhtiöltäkään odota 100% toimitusvarmuutta.
Mutta näin kuluttajan kannalta on aivan käsittämätöntä että jossain jota myydään, esim. nyt 1000M kuvauksella, voi pienellä präntillä sanoa että "nojuu, oikeesti voi toimia vaan 1% nopeudella siihen nähden mistä maksat" sen enempää määrittelemättä että kuinka usein näin voisi tapahtua - onko se poikkeus vai sääntö. Luulisi että voisivat luvata jonkun tarkemman haarukan haetun osoitteen perusteella, vaikka esikaupunkialueella <3km päässä kävelykadusta 90% ajasta toimii vähintään 80% nopeudella tms. Toisi edes jotain luottoa markkinmiesten käärmeöljykauppoihin.

Joskin jos on niinkuin @Juusto ja @kurkimies sanovat, että lupaavat sen liittymän nykyään asuinpaikasta riippumatta, niin sittenhän heillä ei selkeästi ole mitään logiikkaa sen osoitehaun mukaan. Paitsi tosiaan että voivat myydä gigasen 5G liittymän vaikka 3G haja-asutusalueelle ja silti pääsevät pykälien mukaisiin ehtoihin.
Hups, DNAlla onkin aika paha viritys tehty, kun vielä mainostavat 5G kotiliittymää että saatavuuden löytää kun tekee osoitehaulla.

Eli kokeilin postinumerolla jonka alueella tai viereisillä alueilla ei ole 5G peitoa, nii nätisti ko osoitteeseen 1Gb 5G liittymää tyrkyttivät , ei tosin 5G kotiliittymä, mutta mistä oikeastaan tunnistaa 5G koti liittymän, noista tarjoituista.

Osa operaattoreista edes arpoo koti 5G/4G tarjonan sen mukaa mitä ehkä voi saada kohtuudella. 4G ja 5G lupaukset sellaisia että asiallisilla kiinteillä asennuksilla voi olla mahdollista.

Siis huomioiden se että hyvin vaikea karkealla tusilla paikallisia mahdollisuuksia ennustaa, saati sitten osoitekohtaisesti, ja siksi eivät lupaa, siksi yleensä katumusaika. Ja osassa tuotteissa on ennen sitovaa sopimusta testaus/mittaus.

Ei uskoisi että Suomessa - "Insinöörien luvatussa maassa" - täytyy armon vuonna 2020 vielä miettiä tällaisia asioita.
Arivointi on vaikeaa, mutta jos syytät sitä että DNA myy ihan väärää kamaa osoitteeseen johon sitä ei voi toimittaa, niin villi arvaus että tuskin (öljy) insinööritaustaa on ollut toteuttamassa.

No otsikon aiheeseen, tehokkaasti DNA pilaa koti 5G netin maineen, Valokuitunen, vai mikä se oli, varmaan taputtaa käsiään, lisää tälläistä niin kuitu alkaa kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
@pulatunnus Aika hyvin Elisan saatavuushaku piti paikkaansa, kun joskus koitin heidän 600Mbit/s puhelinliittymässä ja he ilmoittaa 300Mbit/s kuuluvuuskartassa, aika tarkkaan parhaimmillaan sitä n. 300Mbit/s tuli 4G-verkossa.

Ja sen verran hyvä tarjous tuosta Elisan 4G mobiililaajakaista superista eli 100Mbit/s 14.90€/kk 24kk ajan eli en näe järkeä maksaa 2x hintaa 300Mbit/s liittymästä. 300Mbit/s 34.90€/kk, jos katson osoitteen mukaan ja 29.90€/kk, jos mobiililiittymän mukaan. Näyttää normihinta olevan 23.90€/kk tuolle 100Mbit/s.

Sain vaan sillä 24kk ajaksi hinnan noin alas, kun olin irtisanomassa mobiililiittymää.

Ja tiedän siitä, että kovempaakin tulee, kun monesti saanut 130-145/15-20Mbit/s
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
No otsikon aiheeseen, tehokkaasti DNA pilaa koti 5G netin maineen, Valokuitunen, vai mikä se oli, varmaan taputtaa käsiään, lisää tälläistä niin kuitu alkaa kiinnostaa.
Lisää mutinaa, DNA markkinoia Koti 5G tuotetta.

<otteita>
Vain kodillesi varattu kiinteä 5G-kaista
Omalla ruuhkattomalla kaistalla netti toimii luotettavasti nyt ja tulevaisuudessa. Vauhtia riittää aina kaikkeen mihin nettiä tarvitset. Nopeutta jopa 1000M asti!

Takuunopea netti
Takuunopean yhteyden ansiosta netti ei pätki, joten pelaat, viihdyt ja etätyötkin sujuvat. Myös turvajärjestelmät, älylukot ja muut nettiä tarvitsevat kodin laitteet toimivat luotettavasti.

Avaimet käteen -asennus
Asentajamme tuo kaikki laitteet mukanaan, mittaa ulkovastaanottimelle parhaan paikan ja varmistaa, että tukiasemaan luodaan vahva 5G-yhteys. Myös kotiverkko laitetaan käyttövalmiiksi: WiFi-laitteiden avulla asentaja luo kotiverkon ja liittää tärkeimmät laitteesi siihen.

Tarkista osoitehausta, onko DNA Koti 5G mahdollista toteuttaa jo sinunkin kotiisi.
Jos tilaus on mahdollinen: osoitehaun jälkeen sivulla näkyy pinkki banneri, jota klikkaamalla pääset tilaamaan DNA Koti 5G:n.
Jos ei, jätä yhteystietosi tämän sivun lomakkeella ja otamme sinuun yhteyttä, mikäli kotiisi tulee mahdolliseksi asentaa DNA Koti 5G.

Osoitehaulla 5G liittymiä tarjotaan käyttöosoitteille jossa ruuhkainen yksitaajuus 4Gkin haastava.
Osoitehaulla Pinkkiä on paljon , mutta en väitä että testatuille osoitteilla juuri Koti 5Gtä tarjottiin, vaan samanhintaista 5G 1000M liittymää (ei siis koti sanaa), mistä sen arvaa, ja kuka lukee pienellä präntätyn kun juuri on lukenut isolla tärkeimmät.

Kuuluu ketjuun sentakia että tuota markkinoidaan kuidun vaihtoehdoksi.

Edit:
Ja selitys ei ole se kiinalaiset verkko-operoijat mokanneet, samaa tulosta tulee ihan DNA omallakkin mobiilialueella, yhteisverkossa ei edes 5Gtä.

Tytyväisyytakuu, toivottavasti mahdollisimman moni tilaa ja palauttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Kyllähän Elisa rahastaa sen verran hyvin noilla 100Mbit liittymillä, että tuskin niillä kiire on monopolialueilla niitä kytkimiä päivittää.
100/50 47€/kk.
1000/100 57€/kk.
Mitä Elisan yhteisössä ollut, niin siellä on jotkut melkein itkeneet, ettei Elisa päivitä kytkimiä 100Mbit/s -> 1000Mbit/s. Ja noita 100Mbit/s kytkimiä on ympäri suomen ja nehän kehuu pikku hiljaa vaihtavansa.

Vissiin ajelevat niin kauan, kun kytkimet kestävät. Katselin yhtä taloyhtiöosoitetta, että sielläkin sen 10v jälkeen vaihdettiin ethernet-kytkin 100Mbit/s -> ethernet-kytkimeksi 1Gbit/s.

Ja sitä jotkut ovat ihmetelleet, että Elisa on valokuituliittymissä asentanut 1Gbit/s päätelaitetta ja ties kuinka pitkään toiseen päähän sitä 100Mbit/s kuitukytkintä.

Mitä itse tuossa Lounean valokuidussa nostin nopeutta 100/50Mbit/s -> 500/250Mbit/s ja nopeus nousi sovittuna päivänä 500/250Mbit/s. Yllättävän nopeasti kävivät muuttamassa 100Mbit/s portista 1Gbit/s porttiin eli joutuivat käymään muuttamassa eri kytkimeen ja 1Gbit/s moduuli.
 
  • Tykkää
Reactions: itm
Liittynyt
17.05.2017
Viestejä
652

Kyllä ne upgradettaa, kun pistää viestiä. kestää toki ainakin 3kk..

Eero
 
Liittynyt
07.10.2017
Viestejä
1 100
Kyllä ne upgradettaa, kun pistää viestiä. kestää toki ainakin 3kk..

Eero
En nyt tiedä liittyykö tää suoraan tähän, mutta edellisessä uudehkossa kerrostalokämpässä jossa asuin 5vuotta, oli alusta saakka elisan valokuitu joka jaettiin ethernet kaapeloinnilla kämppiin. Maksimi nopeus jonka tohon sai oli 100/10. Eivät suostuneet elisalta nostamaan nopeutta koko viiden vuoden aikana, koska "se ei ollut mahdollista."
 
Ite asuin tuossa muutaman vuoden 2015 valmistuneessa talossa, niin siellähän oli asennettu heti Elisan toimesta 1Gbit/s kytkin ja 250/50Mbit/s mahdollinen tilata. Myöhemmin Elisa päivitti saatavuuden 1000/100Mbit/s ja mitä muutaman kerran kokeilin, hyvin se pyöri 880-945/95Mbit/s välillä. Eiköhän suurinosa ollut tilannu 10/10 <-> 100/10Mbit/s väliltä nopeudet.

Veikkaan, että Elisalla oli sen verran paljon varastossa vanhoja 100Mbit/s portilla olevia kytkimiä, että he ajoivat varastot tyhjiksi eli olivatko sitten tilanneet halvalla liikaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Ei niitä 100 megan asiakasportilla olevia kytkimiä ole enää vuosiin asennettu uusiin kohteisiin mutta olevien kytkinten vaihtaminen nopeampiin ei ole ihan pikku juttu kun niitä on niin. Vaikka se kytkin itsessään maksaa vain joitain satoja euroja niin se vaihtamisen työ tekee toisen mokoman lisää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Nyt olisi DNA:n kuitu tulossa. Vanha 60 - 70- luvulla rakennettu ~50 asunnon okt- alue, johon aloitettiin sähköjen maahan vetäminen ja kuitu vedetään sitten samalla. Ensi kuun loppuun mennessä liittyminen 1300e ja myöhemmin sitten normihinta 2300e, itse kuitu vedetään silti jokaisen talon seinälle odottelemaan otti tai ei. Kaapelointien pitäisi valmistua myöhemmin kesällä ja kuitujen kytkennät sitten joskus syksyllä. Eipä tarvinnut miettiä edes kahta kertaa kun pistin jo tilauksen vetämään. En olisi tähän reilu 3v sitten muuttaessa arvannut, että tämän vuoden loppuun mennessä yhteydet tulee kuitua pitkin.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
@SandWiz Noinhan se kuuluiski rakentaa, että kuidut jätetään talojen nurkalle kaivuun aikana ja sehän on aina kalliimpaa kaivaa myöhemmin kuitu yksittäiselle asukkaalle. Mutta kuuluuko tuohon hintaan myös KTV-palvelu? Ainakin teille tulee kunnon yhteydet käyttöön ja minkälaiset nopeudet tulee käyttöön?
 
KTV liittyminen nyt samassa tarjouksessa 0e. Tietty kk- maksullinen palvelu ja siinä oli 24kk määräaikainen tarjous 4,69e / kk ja siihenkin tuli tartuttua. Nettiyhteyksissä ei ollut mitään tarjouksia, mutta tuli nyt silti otettua kalliihko 1000 / 100 54,90e / kk hintaan. Taitaa silti nämä okt:n yhteydet usein olla vähän kalliimpia kun taloyhtiöillä taitaa olla useammin tarjouksia niiden suhteen?
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
En nyt tiedä liittyykö tää suoraan tähän, mutta edellisessä uudehkossa kerrostalokämpässä jossa asuin 5vuotta, oli alusta saakka elisan valokuitu joka jaettiin ethernet kaapeloinnilla kämppiin. Maksimi nopeus jonka tohon sai oli 100/10. Eivät suostuneet elisalta nostamaan nopeutta koko viiden vuoden aikana, koska "se ei ollut mahdollista."
Voi hyvinkin johtua kiinteistön kaapeloinnista. Niin pitkät vedot tai ylikuulumista, jolloin ei mene samat megahertsit läpi kaapeleista - kuin paremmissa olosuhteissa. Joskus tullut tässäkin ketjussa jutuksi, että on vaihdettu perus puhelinkaapelin tilalle Cat6 tms piuhat - mutta vain siksi että saa tehtyä tslon sisäisellä VDSL tms ratkaisulla sen asuntoon menon. Tällöin kaapelin mitalla ei ole samaa enimmäispituutta kuin Ethernet käytössä. Yleensä 100 megaisena saa yhteyden toimimaan paremmin tehdyssä ylipitkässä Cat6 vedossa kuin 1000 megaisen. Tämä on voitu kartoittaa jossain käänteessä että mitä talon johdoista läpi menee ja siitä nostaa tuo 100/10 raja liittymille.
 
Ylipitkissä? kyllähän ne asennusvaiheessa mitataan. elisalla on vaan telejakamot täynnä vanhaa cisco 100M romua..

Eero
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Tämä on voitu kartoittaa jossain käänteessä että mitä talon johdoista läpi menee ja siitä nostaa tuo 100/10 raja liittymille.
Poimin tuon viimeisen tuosta... Sillä kaapelilla oikeasti ei ole merkitystä tuon uploadin suhteen... En olisi puuttunut mikäli olisit kirjoittanut "100/100"...

Ja se on totta myös, että operaattorit haluavat käyttää wanhat laitteensa elinkaaren loppuun ("ei se asiakas kuitenkaan tarvitse sitä nopeinta...")

Itseä harmittaa, että tähän metsäkämppään on jo sähköt vedetty kaivamalla...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Itseä harmittaa, että tähän metsäkämppään on jo sähköt vedetty kaivamalla...
Täälläpä Järvi-Suomen Energia kaivaa sähköt maihin tänä kesänä ja Blue Lake Communications suunnittelee kuituprojektia ensi kesälle... Ja molemmat urakat on kyllä olleet useamman vuoden suunnitteilla, mutteivät tunnu haluavan tehdä yhteistyötä syystä tai toisesta.

8km kuitua maantien varteen kaivettava runkoyhteyttä varten, JSE näytti laittaneen 192 kuitua sinne muuntamoitansa varten. On kyllä rahojen tuhlausta kaivaa tuokin kahdesti, tonttiosuuksista jne puhumattakaan...
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 260
Miksi nämä Suomen yhteydet ovat aina 1000/100 tai 100/10 tai 10/1 download/upload- suhteella?

Keski-Eurooppalaisilla pelikavereilla on kuidut ja muut liittymät järkiään 500/500 tai vastaavasti 1/1 ja ne menee kyllä netti liittyemiensä kanssa selkeästi edelle tuosta minun 1000/100-liittymästä, eikä parempaa ole luvassa.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 506

No, tämä on tätä suurimpien operaattoreiden politiikkaa ja ajatusmaailmaa...

Mitä ilmeisimmin ko. operaattoreiden tavoite on yrittää tehdä jotakin eroa kuluttaja ja yritysliittymien välille...
Pienemmiltä "kioskeilta" saa ihan symmetristäkin, esim. 100/100, 500/500 ja 1000/1000.

Paras lohkaisu tuli ehkä telialta joskus pari vuotta sitten: "nopea upload aiheutaa häiriöitä verkkoon"... :lol:
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 260
No, tämä on tätä suurimpien operaattoreiden politiikkaa ja ajatusmaailmaa...

Mitä ilmeisimmin ko. operaattoreiden tavoite on yrittää tehdä jotakin eroa kuluttaja ja yritysliittymien välille...
Pienemmiltä "kioskeilta" saa ihan symmetristäkin, esim. 100/100, 500/500 ja 1000/1000.

Paras lohkaisu tuli ehkä telialta joskus pari vuotta sitten: "nopea upload aiheutaa häiriöitä verkkoon"... :lol:
Vielä jos joku osaisi kertoa, että onko tuohon 10/1 download/upload suhteeseen joku tekninen syy, esimerkiksi jotkut purkit, joita operaattorit käyttävät ja niiden uusinnasta aiheutuisi kustanannuksia vai ihan vanhan tavan mukaanko ne tarjoavat vain näitä hitaan uploadin liittymiä?

Eniten minua ihmetyttää nähdyt esimerkit 5G liittymsitä, kun siellänäyttää olevan käytössä tuo sama suhde tulevan ja lähtevän yhteyden nopeudessa.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 506
Eniten minua ihmetyttää nähdyt esimerkit 5G liittymsitä, kun siellänäyttää olevan käytössä tuo sama suhde tulevan ja lähtevän yhteyden nopeudessa.
Olisiko siinä on ajatusmaailma se, että käytetään suurin osa kaistasta siihen downloadiin, niin saadaan paremmalta vaikuttavia lukemia tyyliin dl 1000mbps, mutta upload luokkaa ~30mbps.
Foorumeillakin saa lukea tiuhaan että "kyllä kulkee" kun nopeustestistä saa näitä 1000/30mbps lukemia.

On varmasti vielä paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä netin olevan kaksisuuntainen, ja siitä nopeasta upista on todennäköisesti heillekin hyötyä.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Vielä jos joku osaisi kertoa, että onko tuohon 10/1 download/upload suhteeseen joku tekninen syy,
ADSL aikaan asiakkaan Download oli SE mitä tarvittiin enemmän kuin Upload kaistaa.
Siiitä nimi tekniikalle Asymmetric Digital Subscriber Line.

No mikäs vittu sitten KTV netissä sitte on kun nekin on 1000/50 tms. Vähän sama ongelma. Download kaista saadaan aikaan suurella modulaatiolla, mutta media on fullduplex. Siinä pitäs saada samalla tv kanavat tulemaan ruutuun full hd:lla jne. Miten se sitten luonnistuu. No kaistaa on käytössä, vedetään hatusta 500MHz. Jos se jaetaan 6Mhz siivuihin ja moduloidaan siirtokyvvn maksimoinniksi. 6MHz siivulla saa 19Mbps taikaa aikaiseksi. Tms joten 500/6*19 = saat käsityksen mikä on kokonaiskapasiteetti. Jos kaikkeen laitetaan 256QAM modulaatio, tiedonsiirto menee puuroksi. Siksi sinne tehdään vaihtelua ja niin päin että download kapaa on enemmän koska sitä kuluu enemmän.

3g/4g/5g lähetysteho kännykässä / mobiilireitittimessä on hyttysen ininää, jos vertaat sitä maston 2kW virtalähteestä wattia imevään tukiaseman radioyksikköön.. ja taas arvannet miksi down/up on epäsuhtaisia.

Mutta mutta sitten se hyvä kysymys on, miksi halwatussa FTTH kuidussa on sama nopeusjako. Sitä en ymmärrä alkuunkaan. Ei ainakaan mitään syytä minun tiedossani. Lähetystehot, molemmissa päissä samat. Aallonpituudet Bidirissä omansa per lähtevä/tuleva, eivätkä risteä. Tai sitten on omat tx/rx kanavat dedikoiduilla kuiduilla.

Ehkäpä se on enemmän siksi, että näin on kaikki aiemmat tekniikat toimineet? Paitsi ISDN..

Edit; siis tämä yllä kuvattu on kirjoitettu antamaan suuntaviivoja sille, miksi eri tekniikoilla on erilaisia down/up kyvykkyyksiä. Ei täysin teknisesti defacto materiaalia - mutta kansankielisesti tarpeeksi sinne päin. Imho.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Vielä jos joku osaisi kertoa, että onko tuohon 10/1 download/upload suhteeseen joku tekninen syy, esimerkiksi jotkut purkit, joita operaattorit käyttävät ja niiden uusinnasta aiheutuisi kustanannuksia vai ihan vanhan tavan mukaanko ne tarjoavat vain näitä hitaan uploadin liittymiä?

Eniten minua ihmetyttää nähdyt esimerkit 5G liittymsitä, kun siellänäyttää olevan käytössä tuo sama suhde tulevan ja lähtevän yhteyden nopeudessa.
Ethernet ja kuituliittymissä epäsymmetrisyydelle ei ole mitään teknistä syytä. Mobiililaajakaistoissa kyse on osittain radiotien siirtokaistan jaosta painottaen siinä perinteisessä netinkäytössä tärkeämpää download kaistaa. Tosin mobiilipuolella operaattorit ovat myös hoksanneet että upload kaistan voi "myydä erikseen"

Elisa - Laitenetti

DNA Laitenetti Plus | DNA
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 329
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom