Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa

Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Täällä pienellä paikkakunnalla, kunta on uusimassa kunnallistekniikkaansa yhdellä omakotitaloalueella. Asukkaille järjestettävään tiedotustilaisuuteen on urakoitsijan edustajien lisäksi tulossa Carunan ja Elisan edustajat. En tiedä mikä Elisan osuus tuolla on, ehkä kertomassa sitä, että viimeisetkin kuparit rullataan pois ja 4G ainoa yhteys? Itse en kyseisellä urakka-alueella asu, mutta taidanpa mennä kyselemään Elisan edustajilta, josko samalla vetäisivät valokuitua sinne ja olisiko sitä mahdollista saada muuallekkin kylälle.
Nyt kannattaisi oikeasti vetää ne valokuidut samalla, kun kaivetaan muutenkin tekniikkaa. Tai ainakin vetää putkitus asuntoihin valmiiksi eli helpottaa sen kuidun tuontia myöhemmin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 047
Tiedän yhden taloyhtiön 2008 vuodelta, niin siellä oli kaapelityyppi suunnilleen cat5e:tä. Ja siellä oli toinen kaapeli pyhitetty suunnilleen puhelinlinjaksi.

Itsellä on cat5e kaapelia, niin suunnilleen samanpaksuista ku cat5 ja vertasin cat6 kaapeliin, niin se cat6 on huomattavan jäykempää/paksumpaa johtuen sisärakenteesta. Eli cat6 sisällä menee se muovi, joka jaottelee parit erikseen.

Huomaa, että cat5/cat5e on 100MHz kaapelia ja cat6 on 250MHz eli vaatii myös tarkemman asennuksen. Jos asennuksessa on jotain sössitty, niin se cat6 testi ei välttämättä mene läpi, mutta menee taas cat5e testillä.
Joo, kyllä niitä vielä 2008 vedettiin cat5e kaapeleita, mutta ei tuolla vielä tänäpäivänä ole mitään merkitystä, kun kuluttajakäytössä ei ole mitään järjestelmiä jotka cat5e kaapelia parempaa edellyttäisivät (OK, jollakulla saattaa olla antennisiirto yleisverkon yli).

Nykyiset cat6 kaapelit ovat yhtä jäykkiä/paksuja kuin cat5e kaapelit vaikka siellä se jaotinmuovi onkin, kun cat6 kaapelit tulivat markkinoille ne olivat kyllä selkeästi paksumpia.

Tuolla testistä läpimenemisellä ei sinänsä ole vielä suoraa yhteyttä siihen miten se käytännössä toimii. Esimerkiksi cat3 vastaavalla puhelinkaapelilla toimii 100M ethernet ihan hyvin kunhan matkat pysyvät kohtuullisina, vaikkei sillä ole mitään toivoakaan yrittää cat5 tason testejä läpäistä.
 
Juffex

Kinostaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
779
Nykyiset cat6 kaapelit ovat yhtä jäykkiä/paksuja kuin cat5e kaapelit vaikka siellä se jaotinmuovi onkin, kun cat6 kaapelit tulivat markkinoille ne olivat kyllä selkeästi paksumpia.
No cat6 on kyllä jäykkää ja paksua, mutta cat6a on erittäin taipuisaa ja usein myös selvästi ohuempaa kuin cat6-kaapelit.

Itselläni käytössä Cat6a S/FTP ja siltikin vielä todella taipuisaa.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Just tuossa työmatkalla ajelin Lounean kuitutyömaan ohitse. Vetävät kuituja ~10 vuotta sitten rakennetulle pientaloalueelle jossa porukka on tähän saakka ollut 4G:n varasssa. Toivottavasti uuvatit ymmärsivät ottaa kuidut kun sitä nyt sinne tuotiin. Ainakin tarpeeksi moni otti, että alue meni rakennettavaksi. Saas nähdä mitä muulle taajamalle tapahtuu, Lounea on luvannut kuiduttaa käytännössä katsoen koko kylän jos vaan liittyjämäärät täyttyy.
 
No jos myyvät esim. 1800-2000€, niin voi olla vaikeaa myydä 4G:een tilalle sitä. Porukalla on varaa ostaa se 10000€ vene tai muksuille mopoauto (ei liian kallis), mutta ei ole varaa maksaa kuidusta.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
255
Vaikka vahva 4G ja tod näk yksi ensimmäisistä 5G:gstä tulis tänne, niin silti ite tilasin tänään Elisan kuidun 2,3k:lla. Nettiä en ottanut - katon sen sit jostain kun kuitu on seinässä. Onneksi Elisan Talokuitu on oikeesti avoin kuitu - toisin kuin Telian saman niminen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070

Miten Elisan talokuitu on avoimempi kuin Telian avoinkuitu? Operaattorin päässä molemmat ovat yhtä hankalia tarjota eikä kilpailua synny kun katteet jäävät palveluoperaattorille naurettavan pieniksi että parempi ettei lähde leikkiin mukaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 320
Vaikka vahva 4G ja tod näk yksi ensimmäisistä 5G:gstä tulis tänne, niin silti ite tilasin tänään Elisan kuidun 2,3k:lla. Nettiä en ottanut - katon sen sit jostain kun kuitu on seinässä. Onneksi Elisan Talokuitu on oikeesti avoin kuitu - toisin kuin Telian saman niminen.
Tuskin tuohon muut suostuu tarjoomaan palvelua kuin Elisa mutta laita tänne tietoa ilman muuta jos onnistuu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
889
Elisa laski talokuitujen hintojaan ja meikäläinen ainakin vaihtoi vanhan 250/50 ETH viihde liittymäni 1gb/100mb vastineeseen.
Vanhan hinta oli 39,90€ ja uuden hinta on 44,90€

Ennen tuon viihteellisen gigan netin hinta oli muistaakseni päälle 60€, joten tyydyin tuohon 250 megaseen. Mutta nyt kun hintaero on vain 5€, niin miksei sitten gigasta kun uppikin nousee edes tuonne sataseen.

Lähetetty minun TA-1004 laitteesta Tapatalkilla
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Onhan taas vaihtoehdot laitettu Elisalla, nykyisin saisin 50 tai 75 VDSL2 yhteyden. Nykyinen 50 pääsee parhaimmillaan 96 nopeuteen, joten 75 tuntuu aika erikoiselta vaihtoehdolta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 142
Elisa laski talokuitujen hintojaan ja meikäläinen ainakin vaihtoi vanhan 250/50 ETH viihde liittymäni 1gb/100mb vastineeseen.
Vanhan hinta oli 39,90€ ja uuden hinta on 44,90€

Ennen tuon viihteellisen gigan netin hinta oli muistaakseni päälle 60€, joten tyydyin tuohon 250 megaseen. Mutta nyt kun hintaero on vain 5€, niin miksei sitten gigasta kun uppikin nousee edes tuonne sataseen.

Lähetetty minun TA-1004 laitteesta Tapatalkilla
Mulle saatavuushaku näyttää edelleen tällaisia hintoja:

Screenshot_20190403-113229_Chrome.jpg

Nuo siis ilman viihdettä.
 
Liittynyt
07.10.2017
Viestejä
1 100
Vaikka vahva 4G ja tod näk yksi ensimmäisistä 5G:gstä tulis tänne, niin silti ite tilasin tänään Elisan kuidun 2,3k:lla. Nettiä en ottanut - katon sen sit jostain kun kuitu on seinässä. Onneksi Elisan Talokuitu on oikeesti avoin kuitu - toisin kuin Telian saman niminen.
Minkä kaikkien operaattorien yhteyksii toho elisan talokuituun saa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
889
Juu taloyhtiö 10 megan perus nopeudella unohtu mainita.
Tälläisen viestin ne mulle lähetti.

"Saatavillasi huippunopeutta alennettuun hintaan! Laskimme kiinteän Saunalahti Kotikuitu -liittymän 250M ja 1000M nettinopeuksien hintoja merkittävästi. Uudet hinnat: 250M vain 19,90 €/kk (vanha hinta 29,90 €/kk) ja 1000M vain 29,90 €/kk (vanha hinta 59,90 €/kk). Surffaa sujuvasti netissä ja päivitä käytössäsi oleva taloyhtiön laajakaistaliittymä huippunopeuteen helposti osoitteessa elisa.fi/kiinteanetti Terveisin Elisa"

Nuo hinnat siis ilman viihdettä.

Lähetetty minun TA-1004 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879

Sua saattaa kiinnostaa toi: Nettiliittymäsi tämänhetkinen nopeus+keskustelua
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Tässä kun on nyt ollut Elisasta puhetta niin Elisa osaa kyllä olla sekava noiden hinnoittelujen ja speksien kanssa.
Itselläni on Anvian peruja oleva 100/20 kaapeli (39,90) edelleen käytössä ja siitä lähtien kun Elisa osti Anvian niin eri Elisan kusipäät yrittänyt tyrkyttää Viihde liittymää tilalle. Siinä vain on se että nopeus olisi tipahtanut 100/10, hinta pysynyt samana ja mukaan Viihde jolla on tee hevon vittuakaan. Ja kun ei ymmärretä sitä ei sanaa.. "Miksi et halua, tää on parempi mutta hinta pysyy samana nöfnöfnöf"

Jokin aika sitten taloyhtiö teki Elisan kanssa taloyhtiösopimuksen ja meidän osoitteeseen se "kytketään käyttöön" loppuvuodesta. Jatkossa 1.10.2018 päivitetyn hinnaston mukaan 100/10 kaapeli olisi 9,90 ja 250/20 sitten 29,90.

Tällä viikolla sitten soittelivat jotain tarjousta tjsp ja yrittivät tyrkyttää Viihde liittymää kymmenen senttiä halvemmalla (39,80) mutta mainosti kuitenkin että nopeus olisi 250/50. Joka on kylläkin Ethernet kohteiden nopeus. Heebo hehkutti myös sitä kuinka he nyt Elisalla päivittävät näitä liittymiään parempaan suuntaan ynnämuuta.
En nyt kyllä ymmärrä mistä tuota kaivelevat kun olen tässä hetken aikaa pläräillyt Elisan saatavuushakua taloyhtiön osoitteilla jotka on niiden sivujen mukaan kytketty ("LK sekä KTV kytketty") ja siellä 250 liittymä ei näy samalla tavalla kuin 100 eli lisätiedot napin yllä ei ole sitä vaihteluvälit tekstiä ja sen 250 liittymän hinta on 19,90 eikä 29,90, jos avaa lisätiedot niin siellä näkyy lisänopeutena listattuna 250/10 mutta jos vaihdat valitun liittymänopeuden esim 250 > 100 niin lisätiedoissa lisänopeus vaihtoehtona onkin listattu 200/10 eikä 250/10 vaikka osoite ei muuttunut miksikään.

Saavat kyllä selvittää pasmansa ensin ennenkuin edes mietin mitään muutoksia saatikka lähden puhelimitse johonkin tuollaiseen ehdotukseen josta ei löydy saatavuushausta tai palvelukuvauksesta mitään viitteitä että se nopeus olisi oikeasti olemassa.
 
Liittynyt
30.04.2017
Viestejä
279
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Noin muuten ottamatta mitään kantaa hallitusohjelmaluonnokseen niin sielläpä näkyi seuraava kohta.

Valokuitukaapeleita lisää

Hallitus aikoo rakentaa kattavan valokuituverkon koko maahan. Kaikille tulee mahdollisuus nopeaan laajakaistaan. Tämä toteutetaan asettamalle teleoperaattoreille nykyistä tiukempi yleispalveluvelvoite.

Näin Antti Rinteen hallitus muuttaisi Suomea: Tuhat uutta lääkäriä, raiskauksen määritelmä muuttuu, pakolaiskiintiö nousee
Toivottavasti mahdollistaa, että jo nykyisiin rakennettuihin verkkoihin saa myös muidenkin operaattoreiden palvelut eikä esim. paikallisen operaattorin palvelut.
 
xana

ICT Pro
Tukijäsen
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
887
"Hallitus aikoo rakentaa kattavan valokuituverkon koko maahan. Kaikille tulee mahdollisuus nopeaan laajakaistaan. Tämä toteutetaan asettamalle teleoperaattoreille nykyistä tiukempi yleispalveluvelvoite." Toivottavasti tämä toteutuu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 174
Hallitus aikoo rakentaa = hallitus määrää teleoperaattorit rakentamaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
"Hallitus aikoo rakentaa kattavan valokuituverkon koko maahan. Kaikille tulee mahdollisuus nopeaan laajakaistaan. Tämä toteutetaan asettamalle teleoperaattoreille nykyistä tiukempi yleispalveluvelvoite." Toivottavasti tämä toteutuu.
Tämä ei taida ihan toimia näin kyllä mutta hienoja ideoita on... Mutta muistakaa että yleispalveluvelvoite ei ole ilmaista ja asennuskuluthan maksaa asiakas siltikin :) Eli kohtuuhintainen liittymä 39.90€/kk vaikka 10Mbps bitistä + asennuskulut joka silti voi olla kovia - mutta ei tietenkään veloiteta ylimääräistä. Ja yleispalveluvelvoite tälläkin hetkellä on teknologia riippumaton ja niin se melkein pitääkin olla eli yhteys voidaan toteuttaa vaikka 4G:nä edelleenkin jatkossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Omaan korvaan tuo kuulostaa aika korulauseelta joten en pidättelisi henkeä sen puolesta että mitään radikaaleja muutoksia tulisi.

Valtio ei varmasti itse ainakaan ala rakentaan yhtään mitään, sen verran vahvat poliittiset traumat tuntuu vieläkin olevan aikanaan tapahtuneesta Sonera sotkusta (joka tosin oli Kaj-Erik Relanderin tekosia, mutta silloinen hallitus hoiti valtion omistajaohjausta huonosti ja antoi Relanderin toimille hyväksynnän) että mitään valtiojohtoista toimintaa ei nähdä, korkeintaan joku ympäripyöreä pykälä.

Tosin tuleva 5G voi muutenkin kannustaa operasttoreita tietyiltä osin lisäämään kuitua, varsinkin jos sen "5G kuidun" saa livautettua sinne tukirahalla rakennettavan kuidun sekaan.
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
No en minäkään kyllä ymmärrä miksi joka peräkylälle ja maatilalle pitäisi kuitu vetää verovaroilla. Ne jotka siellä haja-asutus alueella haluaa asua niin saa maksaa kuitunsa itse.

5G nyt tuonee helpotusta koska ei tarvitse maahan mitään kaivaa mutta linkkejä sitäkin tiheämmin.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Viimeksi muokattu:

Enpä usko tuohon tiheämmäksi paljon rakentamista 5G:n kanssa - ainakaan moneen vuoteen ei sitä kannata mutta tukiasemiin voidaan hyvin lisätä lisää taajuuksia. Sitähän tehdään että 800Mhz tuodaan se 1800Mhz, sitten 2100Mhz jne... 4G:lläkin riittää vielä parantamista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
No en minäkään kyllä ymmärrä miksi joka peräkylälle ja maatilalle pitäisi kuitu vetää verovaroilla. Ne jotka siellä haja-asutus alueella haluaa asua niin saa maksaa kuitunsa itse.

5G nyt tuonee helpotusta koska ei tarvitse maahan mitään kaivaa mutta linkkejä sitäkin tiheämmin.
Eihän se suurin ongelma tunnu erää olevankaan ne peräkylät kun ne on tukirahoilla kuidutettu vaan ne vanhat esikaupunki ja kaupunkialueet, erityisesti pientalo alueet joihin innostusta korvata vanha kupariverkko kuidulla ei ole kun tukea ei siihen saa.
 
Liittynyt
30.04.2017
Viestejä
279
Konkreettiset muutokset lienee olla melko pieniä nykyiseen verrattuna.

En usko hetkeäkään että valtio rupeisi omaa infraa rakentamaan, tuntuisi suhteellisen älyttömältä eikä varmaan ole tarkoitus että se kuitu kaivetaan jokaiseen taloon ilmaiseksi. Mutta että siihen olisi edes mahdollisuus järkevillä kustannuksilla.

Jotenkin toivoisin hieman paukkuja enemmän tuohon yhteisrakentaamiseen ja kuituosuuskuntiin. Jossei sitä saada nykyisellään markkinaehtoisesti toimimaan niin jotenkin sitten vaikka porkkanoiden kautta voittoon.

Eiköhän ne ns. kiinteät 5G -yhteydet ole realistisiä vaihtoehtoja tiheämmissä asutuskeskittymissä ja pientaloalueilla kuin nimeomaan haja-asutusalueen kattavaksi ja nopeaksi ratkaisuksi.

Taitaa mobiiliverkon rakentaminen ollla painottunut enemmänkin kapasiteettiin (lisää taajuuksia, kuitua tukiasemaan, uudempaa tekniikkaa) rakentamiseen nykyisin mastoihin kuin peittoon (lisää tukiasemia) ja voisin kuvitella saman linjauksen jatkuvan 5G:n kanssa seuraavat vuodet. Tarkoittaen sitä jos 4G:n kuuluvuus on huono, en usko hetkeäkään että 5G kuuluisi jotenkin mystisesti paremmin. Voi se toki nopeammin toimia mutta mainospuheiden gigabittien nopeudet voi olla melkoista toiveajattelua kovin kattavasti ainakaan.

Millimetriaallot tietysti on tilanne erikseen mutta hyvin rajattua sen toimintasäde.
 
Tarkoitan noilla 5G yhteyksillä sitä että maahan kaivamisen sijaan voidaan tehdä vaikkapa pari kevyttä tukiasemaa jotka kantaa sen signaalin sinne valokuituun asti. Varmasti halvempi kuin kaivaa joka talon kulmaan kuitu.

Tuo kuuluvuus sitten eri asia kun tarvitsee näköyhteyden. Pelkkä käsi väliin niin se signaali katkeaa siihen. Jossa uusien puhelimien suunnittelijoille töitä, monta antennia tarvitaan luuriin ettei käsi peitä niitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
991
Eikö tuo kiinteä 5G ole ihan käypä ratkaisu harvaan asutulla alueella?
Käytännössä ei. Tarpeeksi harvaan asutulla seudulla saa perustaa tukiaseman jokaista asiakasta kohden.

edit: olis varmaan pitänyt lukaista uusimmatkin viestit
 
j7u

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
306
Eihän se suurin ongelma tunnu erää olevankaan ne peräkylät kun ne on tukirahoilla kuidutettu vaan ne vanhat esikaupunki ja kaupunkialueet, erityisesti pientalo alueet joihin innostusta korvata vanha kupariverkko kuidulla ei ole kun tukea ei siihen saa.
Näin se tuntuu olevan, tästä on matkaa taNpereen keskustaan 5 km... Ei ole kuitua... ei ole kaapelia... on puhelinlinja josta tulee hikinen 11 MBn ADSL yhteys kas kun matkaa keskukseen on yli 2 km ja huonoa kuparia välissä. 4Gssä tuntuu elisan tukari olevan aivan tuubassa 25 MB alas. Telialla sentään JOPA 80 MB latausnopeutena. Kaikki tämä ihanuus vanhalla omakotialueella aivan jäähallin välittömässä läheisyydessä.
 
Ja nyttenkun vielä kotitalousvähennystäkin ollaan pienentämässä, niin eise ainakaan tue kuidun ottamista. Vähän hullunkurisesti menee nuo.
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879
Näin se tuntuu olevan, tästä on matkaa taNpereen keskustaan 5 km... Ei ole kuitua... ei ole kaapelia... on puhelinlinja josta tulee hikinen 11 MBn ADSL yhteys kas kun matkaa keskukseen on yli 2 km ja huonoa kuparia välissä. 4Gssä tuntuu elisan tukari olevan aivan tuubassa 25 MB alas. Telialla sentään JOPA 80 MB latausnopeutena. Kaikki tämä ihanuus vanhalla omakotialueella aivan jäähallin välittömässä läheisyydessä.
//OT
Kovat on lataus nopeudet 4G:ssä kun irtoaa Elisalta 200Mbps ja Telialta huimat 640Mbps :).
OT//
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 107
Eihän se suurin ongelma tunnu erää olevankaan ne peräkylät kun ne on tukirahoilla kuidutettu vaan ne vanhat esikaupunki ja kaupunkialueet, erityisesti pientalo alueet joihin innostusta korvata vanha kupariverkko kuidulla ei ole kun tukea ei siihen saa.
Telian Avoin Kuitu-hanke on jo aika monta tällaista aluetta kuiduttanut, ja kyllä asumisen laatu on ihan erilaista kuin jos joutuisi pelko perseessä käyttämään vanhaa DSL-liittymää tai kaapelimodeemia jonka kohtalona on pelkkä purku, tai sitten jotain hikistä 4G/5G-liittymää joka on aina jaettua kaistaa, oli siellä sitten teoreettisissa maksimeissa vaikka mitä gigabittiluokkia.

Toivottavasti edes DNA pitää lupauksensa ja alkaa dollarinkuvat silmillä oikeasti aggressiivisesti tuomaan sitä viipaloitua 5G:tä tällaisille alueille, joissa riittää maksukykyä myös tuohon Avoimen kuidun neljättätuhatta euroa maksavaan avausmaksuun.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 356

Miksi kupariliittymää pitäisi pelko perseessä käyttää? Elisa on ainakin panostanut noihin, tuskin siis kaapeleita pois keräävät.
 
Riippuu ainakin kuparin iästä ja pituudesta.

Itse jouduin elämään "pelkoperseessä" epävakaan adsl:n kanssa joka alkoi katkomaan ja hidastelemaan aina kevään tultua. Vanhat pitkät linjat jossa jatkoksissa vettä ja huonoja liitoksia jne jne. Asentaja kiipeili tolpissa parsimassa pari kolme kertaa vuodessa, ja sain työntää häiriöilmoituksia liukuhihnalta.

Ja kuinkas kävikään, viime syksynä Elisa todentotta keräsi kuparit pois, joskin hieman pakon sanelemana sähkökaapelisaneerauksen seurauksena. Tilalle ei varmasti olisi tarjottu kuin langatonta jos ei oltaisi nostettu riittävää mekkalaa naapurustossa. Onneksi saatiin kuitu. Yhtä onnekkaita ei oltu toisella puolella pitäjää, kun siellä ei ilmeisesti kukaan osannut olla kuitua vailla.
 
Siellä ei siis tehty kupariverkolle mitään ennen purkua. Täällä keskuksia on päivitetty vdsl2 rautaan, ei varmaan tehtäisi jos kuparit oltaisiin viemässä pois.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
634
Telian Avoin Kuitu mahdollisesti tulossa omalle alueelle. Hinnatkin jo tiedossa, nyt vain jos tarpeeksi moni ottaa tuon...

Liittymämaksu aika suolainen. 100 megainen 39,90e. Giga on sitten pari kymppiä lisää, joka kuulostaa houkuttelevalta tuohon verrattuna. Mutta hiukan tuntuu ikävältä ajatukselta maksaa 60e nettiliittymästä.
 
Paljos sun osuuden kustannusarvio
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 047
Miksi kupariliittymää pitäisi pelko perseessä käyttää? Elisa on ainakin panostanut noihin, tuskin siis kaapeleita pois keräävät.
Kyllä ainakin Vantaalla Elisa on keräämässä kupareita pois. 300m päässä tukiasema jossa kuidutkin, kuituliittymä kotiin 30000€. Kiitos. Ratkaisuksi laitettiin elisan ja Telian 4G liittymät loadbalancingilla. Katsotaan nyt miten tuo toimii.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Kyllä ainakin Vantaalla Elisa on keräämässä kupareita pois. 300m päässä tukiasema jossa kuidutkin, kuituliittymä kotiin 30000€. Kiitos. Ratkaisuksi laitettiin elisan ja Telian 4G liittymät loadbalancingilla. Katsotaan nyt miten tuo toimii.
Itselle Elisa olisi myynyt valokuidun vain 50000€ hintaan tyyliin jostain 1.5km päästä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 142
Jos tuo 1.5km pitää kaivaa, niin en yhtään ihmettele tuota hintalappua.

Siitä kun vähentää 1800e kytkennän, niin kaivuutyölle jää hintaa n.33€/metri, joka on kyllä linjassaan tämän päivän konetyön hintatasoon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 356
Kyllä ainakin Vantaalla Elisa on keräämässä kupareita pois. 300m päässä tukiasema jossa kuidutkin, kuituliittymä kotiin 30000€. Kiitos. Ratkaisuksi laitettiin elisan ja Telian 4G liittymät loadbalancingilla. Katsotaan nyt miten tuo toimii.
Helsingissä tilanne on päinvastainen, ja vdsl2 saatavuutta on parannettu ja nopeuksia nostettu. Haluavat varmaan välttää kuidun vetämistä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Raahessa näköjään pientä kilpailua, paikallinen energia-yhtiö tjsp yrittää omaa verkkoa tehä ja elisalta oli tullu mainosta että sais 900 euroon kytkettyä netin, joka on kyllä muistin mukaan hieman halvempi mitä viime vuonna kun vetivät kuidut tänne.
Paikallisella ois 600 euroon mutta menis varmaan ens vuoden puolelle kytkentä jos edes rupeavat tekemään koko hommaa.
KK-maksut ovat kyllä paikallisella vähän paremmat, siinä missä elisalla maksaa vuoden jälkeen 46 euroa 100/50, paikalliselta sais samaan hintaan gigasen netin...
Eihän tossa muuten mitään mutta tämä kämppä on semmone rotisko että viittiikö moista ruveta tekemään, tietty myydessä sitten voi todeta että kämppä o kasa paskaa mutta kuitu löytyy nii voi verhot ikkunoilla kattoa 4k po.... *krmh*
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 576
Viestejä
4 166 813
Jäsenet
70 425
Uusin jäsen
Juhizi

Hinta.fi

Ylös Bottom