Suomen presidentinvaalit 2018 - ääniä laskettu 100%

Ymmärrät varmasti, että kun puhutaan Suomen edusta, niin tuo maahanmuuttoasia on vain pieni osanen, josta vieläpä kansalaiset ovat keskenään eri mieltä (osa meistä kun on sitä mieltä, että hädänalaisimpia tulee auttaa).

Mites sitten nämä suuremmat ongelmat:

- työttömyys
- alueellinen eriarvoisuus
- sosiaalinen eriarvoisuus
- valtion velkaantuminen
- ympäristön kuormitus
- väestön ikääntyminen

jne.

Löytyiskö näihin persuilta ratkaisuja, joista olisi pidetty ääntä julkisuudessa? Pitäisi nimittäin löytyä, ja myös todella hyviä sellaisia, jos kyseessä on Suomen etua eniten ajava puolue :kahvi:

Olipa ratkaisu noihin mikä tahansa, niin se on selvä, että täysin epäkelvon kulttuurin omaavien matujen tänne raijaaminen ja se, että tulijoilta ei vaadita sopeutumista ja SOPEUTETA tänne jääviä ei korjaa noita ongelmia.

-Työttömyys:
Työn tulisi olla "tuottavaa", matubisnes ei sitä ole. Ei siis ole ratkaisu tuohon, vaan päinvastoin.
- Alueellinen eriarvoisuus (ja loput):
Kun katsotaan kehitystä ympäri EU:ta ja etelämpänä, niin ki ihmisryhmän jäsenten tänne tuominen lisää ehdottoman selkeästi eriarvoisuutta jo suoraan, sillä ko ryhmässä enemmistössä olevien kulttuuri rakentuu puhtaasti eriarvoisuuden sanoman päälle. Lisäksi on lukuisia esimerkkejä slummiutumisista, No-Go zoneista ym ym.
Sama koskee sosiaallista eriarvoisuutta. Lisäksi MAMUBISNES vaatii PALJON rahaa, jota vuotaa mamujen kautta esim terrorijärjestöjen pyöritykseen, joten valtio velkautuu sitä vauhdikkaammin. Mamujen työllistyminen on erittäin hankalaa, kun pitäisi:
Osata paikallinen kieli.
Pitäisi osata lukea.
Pitäisi olla OIKEASTI ammatillinen pätevyys jossain täällä tarpeellisessa ammatissa.

Väestön ikääntyminen:
-Tähän mamutus auttaa: Kun terveydenhuoltoa huononnetaan kokoajan, mamujen takia, niin onhan se selvää, että keskimääräinen elinikä tulee laskemaan. Eli ns paistaa se päivä risukasaankin!
-----------------
Vaikka persut eivät tekisi noille asioille juuri mitään, niin vahinko on silti pienempi, jos törsäily ja tuottamaton haittatoiminta jätetään vähemmälle.
 
Sitä vähän ihmettelen, että kun viimeisen gallupin mukaan maahanmuuttovastaisten ja kansallismielisten ehdokkaiden kannatus on yli 20%, niin miksi tämä yli 20% äänestäjistä ei näy maahamuuttovastaisissa mielenosoituksissa, siellä kourallinen kylähulluja pyörii Marco De Witin ympärillä, siinä se. Pitäisi kansallismielisten paremmin yhdistää voimansa ja järkevät johtohahmot kehiin ja alkaisi se ääni kuuluakkin, eikä se olisi enää muiden sormella osoittelua ja naureskelua "luusereille". Sitten siitä yhteisestä kansallimielisestä liikkeestä kaikki ryssän kätyrit ja ulkomaalaiset ulos, ainakin johtotasolta, ruohonjuuritasoltahan niitä ei voi putsata pois.

Homma lähti alkujaankin väärille urille, kun ryssän äänitorvi Janitskin ja nämä ulkomaalaiset olivat koko liikkeen keulakuvina, ei ihme, ettei ihmisiä kiinnostanut leimaantua noihin porukoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä vähän ihmettelen, että kun viimeisen gallupin mukaan maahanmuuttovastaisten ja kansallismielisten ehdokkaiden kannatus on yli 20%, niin miksi tämä yli 20% äänestäjistä ei näy maahamuuttovastaisissa mielenosoituksissa, siellä kourallinen kylähulluja pyörii Marco De Witin ympärillä, siinä se. Pitäisi kansallismielisten paremmin yhdistää voimansa ja järkevät johtohahmot kehiin ja alkaisi se ääni kuuluakkin, eikä se olisi enää muiden sormella osoittelua ja naureskelua "luusereille".

Jos on yhtään järkeä päässä niin tuskin sellainen ihminen menee minnekkään "ääriliikkeiden" kylähullujen mielenosoituksiin. Koskee samalla tavalla jotain Suomi Ensin-miekkareita, Vastarintaliikkeen natseja, Anarkistien miekkareita/mellakoita ja RHC, Rasmus ja alpakka-kerholaisten hommia.

Sellaiseen kun menee niin pian oma kuva ja naama saattaa olla sadassa paikassa netissä kuvina ja videoina ja nimet ja osoitteet ja kaikki tiedot kaiveltu esiin. Toki sellainen ei itsessään haittaa, mutta saattaa sitten jäädä esimerkiksi joku työpaikka saamatta tai monoa tulla töistä kun sattuu sopivasti.

Voi olla muuten noissa Suomen presidentinvaalien mielipidemittauksissa melkoinen vaikutus niihin sillä jos joku kannattaa "ääriehdokasta" jonka kannattamista ei halua sanoa jollekkin tuntemattomalle gallup-kyselijälle. Sanoo vaikka Niinistö tai EOS vaikka kannattaakin ihan muuta ehdokasta. Ääniuurnilla sitä taas ei kukaan saa tietää minkä numeron sinne lappuun raapustaa tai piirtääkö vaikka kirkkoveneen tai töhertääkö jonkun heippalapun sinne. Mahdollisesti ensi viikolla voi riittää "uutisia" ja kolumneja siitä miksi gallupit pettivät tai vaihtoehtoisesti miksi äänestäjät hylkäsivät vaikka gallupit näyttivät vielä ennen vaaleja huimaa menestystä.
 
Aivan, siksi pitäisi löytyä kansallismielisen kentän yhdistävä liike ja puolue, jonka johdossa olisi järkevät johtomiehet, ilman ryssän kätyreitä, ulkomaalaisia ja kylähulluja salaliittoteoreetikkoja. Löytyykö se perussuomalaisista, aika näyttää, tilausta olisi, sillä kansallismielisyys on kasvava trendi. Kuitenkin jonkinlaista maahanmuuttovastaista kansanliikettä kaivattaisiin, vaikka puolueena se olisi esim. persut. Maahanmuuttovastainen kansanliike joka houkuttelisi puoleensa myös normaalit maahanmuuttovastaiset ihmiset pariinsa. Oikeilla, järkevillä johtajilla, tämä nykyinen tamperelainen kävelevä katastrofi,narsistia ja humpuukkimaakari ei sellainen ole, hänen kaltaisiaan ulkomaalaistaustaisia egoistejä ei missään tapauksessa tulisi päästää mihinkään näkyvään tai päättävään asemaan.

Mikäli edelleenkin käytetään viimeistä galluppia, niin siinä kansallismielisten ehdokkaiden kannatus on suurempi kuin esim. Haaviston ja Kyllösen yhteinen kannatus.
 
Viimeksi muokattu:
Aivan, siksi pitäisi löytyä kansallismielisen kentän yhdistävä liike ja puolue, jonka johdossa olisi järkevät johtomiehet, ilman ryssän kätyreitä, ulkomaalaisia ja kylähulluja salaliittoteoreetikkoja. Löytyykö se perussuomalaisista, aika näyttää, tilausta olisi, sillä kansallismielisyys on kasvava trendi. Mikäli edelleenkin käytetään viimeistä galluppia, niin siinä kansallismielisten ehdokkaiden kannatus on suurempi kuin esim. Haaviston ja Kyllösen yhteinen kannatus.
Tämä vaatisi myös sen, että kaikki persut tekisivät selvän pesäeron niihin tiettyihin ryhmiin.
Esim. Huhtasaari vähätteli vastarintaliikkeen osuutta 612-marssilla. Kukaan ei usko tuota "poliittisesti tunnukseton"-kuraa.
Laura Huhtasaari kehui itsenäisyyspäivän äärioikeistolaista 612-marssia ”hienoksi kulkueeksi” – ”Olen ymmärtänyt, että se on poliittisesti tunnukseton”

Edit:
Eli niihin seuraaviin isoihin vaaleihin Halla-Ahon johdolla pitää olla helvetin tiukka seula ehdokkaille. Persut tulee jäämään pienpuolueeksi, jos niistä pahimmista känniääliöistä ja möläyttelijöistä ei päästä eroon.
Tämä siis sellaisen ihmisen perspektiivistä, joka ei ole persuja äänestänyt.
 
Mielestäni Huhtasaari teki aivan oikein, ei PVL ollut muuta kuin yksi osallistuja tuossa marssissa, varsin pieni osa sitä paitsi, turhaan suurentelet. Mitä PVL:n tulee, niin Suomeen voisi kyllä perustaa ihan oman kansallissosialistisen liikkeen/puolueen, joka ei olisi ruotsalaisten käskettävänä.
 
Tämä tietyllä tavalla totta, mutta noita Hakkaraisiakin tarvitaan, aivan kuin muillakin puolueilla on omat "Hakkaraisensa".

Kuten sanottua on, tilausta on ja potentiaalia on, saa nähdä miten persut käyttävät tilaisuutensa. Samalla tietysti kansallimielisyyden nousu pakottaa muita puolueita tarkistelemaan linjojaan.
 
On ihan syytä olettaa, että koko tuo marssi on vastarintaliikkeen järjestämä. Tästä on väitelty kyllä ihan riittävästi toisessa ketjussa, joten annan tämän olla.

Silti jos vaikka oletetaan, että SVL:n jäsenet olisivatkin olleet tuolla täysin yksityishenkilöinä, niin todella suurelle osalle suomalaisia on aika iso ongelma, jos poliittisen puolueen jäsen on valmis marssimaan tiedostaen keitä tuolla marssilla on mukana. Eli jos haluaa sen suuremman joukon kannatuksen, niin on pystyttävä sanomaan SVL ja muut vastaavat ei tervetulleiksi.
Kansallissosialistinen puolue Suomessa jäisi feministipuolueen kanssa samoille kannatuslukemille, ja hyvä niin.

Tämä tietyllä tavalla totta, mutta noita Hakkaraisiakin tarvitaan, aivan kuin muillakin puolueilla on omat "Hakkaraisensa".

Kuten sanottua on, tilausta on ja potentiaalia on, saa nähdä miten persut käyttävät tilaisuutensa. Samalla tietysti kansallimielisyyden nousu pakottaa muita puolueita tarkistelemaan linjojaan.
Joo ei kaikkea särmää tarvitse toki menettää, mutta pahimmat pitää pystyä laittamaan aisoihin.
 
Kohtahan tuota PVL ongelmaa ei ole, kun liike tullaan lakkauttamaan hovioikeuden päätöksellä. Minun kansallismieliseen liikkeeseen ovat tervetulleita, niin äärivasemmistolaiset, kuin kansallissosialistit, ilman punalippuja tai hakaristilippuja, Suomen lippua heiluttaen,yhteisellä Suomen asialla.

Vaikka maahanmuuttoa vastustaa yli 40% niin nykyään kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen "skene" on vain syrjätyneiden kylähullujen temmellyskenttä, ei ihme tosiaan jos ihmiset eivät haluaa leimaantua tuohon porukkaan.
 
Voisi veikata siinä ei ehdi kissaa sanoa siinä välissä jos Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) lakkautus saa oikeudessa lainvoiman siihen kun perustuvat uuden vaikka Pohjolan vastarintaliike (PVL) nimisen kerhon tai vaikka Pohjoismaiden vastarintaliike (PVL) kerhon.

Sitten taas muutama vuosi kinastellaan oikeuslaitoksessa uuden rekisteröimättömän yhdistyksen laillisuudesta tai laittomuudesta ja ei muuta kuin taas uutta kerhoa kehiin jos laittomaksi lopulta todetaan ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen.

Vähän kuin joku ikiliikkuja tuollainen systeemi. Ilmeisesti se lakkautettavaksi haettu yhdistys ei ole Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) vaan Suomen vastarintaliike (lyhenne SVL). Toki siitäkin saa helposti n+1 kappaletta erilaisia nimimuunnoksia väännettyä.

Vaikka maahanmuuttoa vastustaa yli 40% niin nykyään kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen "skene" on vain syrjätyneiden kylähullujen temmellyskenttä, ei ihme tosiaan jos ihmiset eivät haluaa leimaantua tuohon porukkaan.

Tuo "oikeistolainen" kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen "skene" on vetänyt jo vuosikymmeniä melkoisia kylähulluja puoleensa. Jos yhtään isompaa kerhoa alkaa kasaantua niin sitten se porukka aina hajoaa ja homma menee keskinäiseksi riitelyksi kun niitä "valtakunnanjohtajiksi" itsensä ylentäviä alkaa olla merkittävä osa niistä mukana olevista.

Perinteisesti oikeustolaisuuden tuntomerkkejä ovat esimerkiksi konservatismi, markkinatalouden suosiminen ja yksilön vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Konservatismissa yhtenä jatkuvuuden turvaajana pidetään taas uskontoa.

Jos miettii näitä Suomen "kansallismielisen skenen" näkyvimpiä hahmoja esimerkiksi internetissä, niin en minä niitä oikeastaan oikeistolaisina noiden perinteisten määritelmien mukaan osaa pitää ja vielä vähemmän äärioikeistolaisina. Suurin osahan niistä elelee yhteiskunnan tukien varassa kuten vaikkapa sairaseläkkeellä, työttömyysturvalla tai toimeentulotuella. Hirveän paljoa se vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista ei ainakaan henkilökohtaisella tasolla näy ulospäin. Osalla on taas kaikenlaisia huumerikoksia taustalla ja aatemaailmakin on lähempänä ateistia kuin agnostikkoa puhumuttakaan johonkin uskontoon uskomisesta. Uuskonservatismi, joka on nykyisen konservatismin valtavirtaa, kannatetaan suunnilleen kaikenlaisia vapaakauppasopimuksia ilman ehtoja ja vastustetaan tullimuureja eivätkä nämä Suomen kansa ensin kaverit taida paljoa hurrata vapaakauppasopimuksille tai Maailman kauppajärjestö WTO neuvottelukierroksille kaupan vapauttamisesta.

Minä itse en osaa oikein luokitella noita Suomen "kansallismielisen skenen" tai "maahanmuutto skenen" näkyvimpiä tyyppejä oikein mihinkään perinteisellä oikeisto-vasemmisto–akselin janalla. Mielellään kuulisin perustelut millä perusteella joku luokittelee ne äärioikeistoon. Tarkoitan nyt vaikkapa niitä "Suomi Ensin" ja "Suomen kansa ensin" yhdistyksiä ja vaikka Mäenpään "Sinivalkoinen Rintama" puoluetta/yhdistystä. En tarkoita nyt Suomen vastarintaliike (SVL) yhdistystä kun nehän ovat aitoja natseja jotka tunnustavat kansallissosialismista väriä ja vastustavat edustuksellista demokratiaa ja ovat kyllä perinteisessä jaottelussa äärioikeistoa.

Ei taida nykyisistä Suomen presidenttivaaliehdokkaista kukaan päästä sen enempää äärivasemmiston kuin äärioikeistonkaan edustajaksi millään mittarilla. Ehdottomasti siinä olisi kuitenkin oma viihdearvo kun ehdolla olisi nyt presidentinvaaleissa myös esimerkiksi Otto Wille Kuusisen käärivasemmistolaisena kommunistina ja Pekka Siitoin äärioikeistolaisena natsina. Toki molemmat ovat olleet kuolleita jo pitkään. Olisi ainakin hyvät saumat äänestää protestina kun voisi protestoida tuollaisia ehdokkaita äänestämällä ties mitä.
 
Sitä yritin sanoa juuri, että tarvittaisiin sellainen kansallismielinen liike, joka olisi Suomen asialla ja johon voisi osallistua niin oikealta kuin vasemmalta, liikkeen idea olisi maahanmuuton vastustaminen ja suomalaisten asioiden ja etujen puolustaminen, sekä suomalaisuuden vaaliminen. Pitäisi jättää nuo vihervasemmisto/oikeisto pelleillyt kokonaan, jos tarkoituksena on tosiaan uskottavasti vastustaa maahanmuuttoa ja sen haittoja, eikä kinastella jossain marginaalissa takkujen ja punkkien kanssa.

Tuo nykyinen "kansallis"mielinen skene on täysi vitsi, mamuja, ulkomaalaisia, sivareita ja vanhoja liberaaleja narsisteja jotka nauttivat kourallisen (muutama tuhat) syrjäänjääneitten ja kaheleitten ihailusta. Mikä helvetin Suomen etujen ajaja ja maahanmuuton vastustaja Junes Lokka on esimerkiksi? Arabi-isästä, asunut Marokossa ison osan elämästään, tullut Suomeen vuonna 2005 ja liekkö ollut päivääkään töissä?

Äärioikeistoa on esim. uusliberaalit ja vapaata markkinataloutta ajavat huuhelot. Tuota nykyistä kansallismielisen skenen porukkaa ei voi edes parodiassa kutsua oikeistolaisiksi, eihän edes kansallissosialistit poliitikan mukaan sijoitu oikeistoon vaan enemmän sinne vasemmisto-keskustan akselille.
 
Laura Huhtasaarelle ääni. Joka ikinen vaalikone ei voi olla väärässä. Jos äänestäjät äänestäisivät omien mielipiteiden mukaan niin Laura äänestettäisiin presidentiksi ensimmäisellä kierroksella.
 
Vaikka maahanmuuttoa vastustaa yli 40% niin nykyään kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen "skene" on vain syrjätyneiden kylähullujen temmellyskenttä, ei ihme tosiaan jos ihmiset eivät haluaa leimaantua tuohon porukkaan.

Suurin osa siitä vastustuksesta tulee kotosalla viihtyvältä, ei kovin repäisevältä "koskakohan joku jotain?" jengiltä.
 
Caruna on esimerkki tapauksesta josta jatkuvasti valitetaan mutta harva osaa perustella miksi valittavat. Kyseessä oli loppuen lopuksi aikalailla normi diili, Fortumilla oli liiketoimintayksikkö jonka kate oli heidän kannalta huono. Joten ne halusi myydä sen pois. Joten sille etsittiin sijoittajataho jolle tuollainen vakaa mutta pieni katteinen liiketoiminta on hyvä. Ja yllättäen valtaosa noista sijoittajista on ulkomailla joten lopulta se myytiin ulkomaille.

Joten vaihtoehdot olivat:
1. Estää Fortumia myymästä tuota toimintaa. Itse Fortumin suorana (ja epäsuorana) osakkeenomistajana en kyllä tykkää siitä että valtio ottaisi noin aktiivisen roolin pörssiyhtiön johtamisessa. Toki sillä olisi oikeus tehdä se suurimpana osakkeenomistajana mutta ei tuo hirveästi luottamusta herätä.
2. Ostaa tuo toiminta Fortumilta ja perustaa oma valtion täysin omistama yritys. Varmaan käypä ratkaisu jos halutaan lisätä valtion omistuksia ja ainakin vasemmisto olisi ollut iloinen. Mutta yleensä ottaen suunta on ollut vähentää valtion omistuksia tälläisissä asioissa.
3. Pakottaa Fortum pilkkomaan tuo osiin ja myymään se monille eri paikallisille toimijoille. Tuo olisi vähintäänkin sopimusteknisesti erittäin vaikeaa ja sen sijaan että Fortum neuvottelee diiliin yhden tahon kanssa, neuvottelut pitäisi käydä kymmenien kanssa. Ja todennäköisesti lopputulos olisi huonompi markkinahinta.
4. Valittu tie.

Eli siis, mikä noista on se jonka sä haluaisit valita?
Ei niitä sijoittajia pieni ja turvallinen sijoitus oikeasti kiinnosta. Se on hyvä asia heille mutta oikeasti homma tulee menemään näin:

- Investoidaan verkkoon niihin kohteisiin joilla saadaan verkon arvo ylös mahdollisimman pienellä rahalla. Tämä siis tehdään vertaamalla EV:n hinnoittelua ja todellisia kustannuksia.
- Investoinnit oikeaan kohtaan mahdollistavat suuremmat siirtomaksut ja sallitun tuoton.
- Muutaman vuoden päästä myydään verkko taas uudelleen. Näennäesesti verkon arvo on noussut paljon mutta rahaa tähän ei oikeasti ole kulunut yhtä paljon kuin verkon arvo on noussut joten tässä vaiheessa sitten sijoittajat tienaavat kunnolla.
 
Sunnuntaina pitäisi sitten äänestää. Ei ole oikein löytynyt vielä ehdokasta mutta muutaman henkilön voi laskea ihan suoraan ulos kisasta. Kyllönen, Haatainen ja Torvalds voidaan jättää huoletta kisasta pois.
 
Huhtasaaren kampanjassa on paljon samaa kuin Haavistolla viime presidentinvaaleissa. Kummankin ympärillä kannattajat on aivan hurmoksessa ja pitää hirveää älämölöä, ja ehdokasta kannatetaan usein aivan toisarvoisilla perusteilla. Haaviston kannattajien yhtenä suurimpana argumenttina oli homon presidentin saaminen (kakkonen on ykkönen oli jopa joku puolivirallinen slogan), kun huhtisfanit puolestaan näkevät tärkeäksi asiaksi mm. ehdokkaan ulkonäön :facepalm:
 
Kyllähän se niin on että pitäs mennä osastolle käymään ja tarkistaa lääkitys jos aikoo herra istuvaa presidenttiä äänestää. Tiijä vaikka pääsee vähäs aikaa osastolle lepäilemään. Ettei ihan proput pala.
Minä luulin, että erilaisissa laitoksissa on jo liikaa porukkaa ja hoitajista pulaa, mutta että 2-3 miljoonaa ihmistä osastolle? Nostaahan se kai bkt:ta
 
Onko vähän suhteellisuudentaju taas persulla kateissa? Vaalikonetuloksista ja gallupmittauksistahan voi päätellä vain sen, etteivät vaalikoneiden käyttäjät vastaa koko äänestäjäkuntaa.

Idiootit tukeutuvat vaalikoneisiin useammin kuin esim. Niinistön kannattajat, joiden ei tarvitse.
Jopas nyt. Olet Ylellä riippumattomana hommissa. Myönnä.
 
OT: miltäköhän halliksesta tuntuu jos pelkona on se, että länsimaalainen yhteiskunta sellaisena kun se on sotien jälkeen opittu tuntemaan kuolee ellei tehdä peliliikkeitä ja että nyt on vuosisadan vakavin uhka päällä. Ja sitten mukaan lähtee lähinnä väkisinpussailevia näpistelijöitä, prujaavia kreationisteja ja yle-botteja näkeviä älypäitä
 
Huhtasaaren kampanjassa on paljon samaa kuin Haavistolla viime presidentinvaaleissa. Kummankin ympärillä kannattajat on aivan hurmoksessa ja pitää hirveää älämölöä, ja ehdokasta kannatetaan usein aivan toisarvoisilla perusteilla. Haaviston kannattajien yhtenä suurimpana argumenttina oli homon presidentin saaminen (kakkonen on ykkönen oli jopa joku puolivirallinen slogan), kun huhtisfanit puolestaan näkevät tärkeäksi asiaksi mm. ehdokkaan ulkonäön :facepalm:

Olet varmasti oikeassa tuossa asiassa, mutta minun mielestä juuri tuosta on yleensäkin kiinni kaikissa vaaleissa. Media ja puoluekoneisto rakentaa näitä mielikuvia ja yllättäen se uppoaa äänestäjiin. Luodaan niin sanottu oikea vaihtoehto, jota on trendikästä äänestää. Samalla myös synnytetään mielikuva, jotka ei ole niin trendikkäitä juttuja.
 
Saa olla aika puutteessa oleva, tai sitten omaa todella erikoisen naismaun jos pitää Huhtasaarta kauniina tai hyvänäköisenä. Minun silmiini ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen.
Tätä samaa olen ihmetellyt. Ei se mitenkään huonon näköinen ole, mutta hehkutusta en ymmärrä. Sama kuin Turun paikallispolitiikassa joskus joku (evm kuka, mutta vassari taisi olla itsekin) valitti miten Li Andersson saa kaikki äänet kun on nuori ja kaunis nainen. En ihan samalla tavalla tätäkään näe.
 
Laura Huhtasaarelle ääni. Joka ikinen vaalikone ei voi olla väärässä. Jos äänestäjät äänestäisivät omien mielipiteiden mukaan niin Laura äänestettäisiin presidentiksi ensimmäisellä kierroksella.
Tietyissä asioissa olen eri mieltä, mutta suurin prosentti tuli kyllä huhtasaarelle omissa vaalikonetesteissä. Toiseksi Väyrynen ja kolmanneksi Torvalds?!

Ääni käyty antamassa.
 
Ei tuota Huhtasaarta voi ottaa tosissaan. Kannattaa Venäjän myyrien nimittämistä puolustusvoimien johtotehtäviin kunhan pudottavat kotimaan ainoaksi kansalaisuudeksi. Aiemmin kerkesi jo ilmoittaa ettei Venäjää vastaan kannata edes puolustautua.
 
On ihan syytä olettaa, että koko tuo marssi on vastarintaliikkeen järjestämä. Tästä on väitelty kyllä ihan riittävästi toisessa ketjussa, joten annan tämän olla.

Marssi ei ollut vastarintaliikkeen järjestämä ja sillä nyt ei ole paskaakaan väliä että tuhansien ihmisten joukkoon on jotain yksittäisiä valopäitä astellut. Se että media asiasta valehtelee ja yrittää maalata sitä jonain äärioikeiston kulkueena ei asiaa muuta.
 
Ei tuota Huhtasaarta voi ottaa tosissaan. Kannattaa Venäjän myyrien nimittämistä puolustusvoimien johtotehtäviin kunhan pudottavat kotimaan ainoaksi kansalaisuudeksi. Aiemmin kerkesi jo ilmoittaa ettei Venäjää vastaan kannata edes puolustautua.

Oikeasti Huhtasaari on täysi vitsi. Täällä väännetään asioista lähinnä viihteen vuoksi. Aika sama, mikä on presidenttiehdokkaan ymmärrys Venäjästä jos esimerkiksi kovan paikan eteen joutumisesta on joku helvetin neuvottelu kesäduunikämpän vuokrauksen pidentämiseksi parilla päivällä :D
 
Mikä olisi teoriassa pienin saalis, jolla pääsee toiselle kierrokselle? Ykköselle 49%, 1% hylättyjä ja 50% jaettuna oliko seitsemälle ehdokkaalle? 7,15% jollen väärin laskenut.
 
Ei tuota Huhtasaarta voi ottaa tosissaan. Kannattaa Venäjän myyrien nimittämistä puolustusvoimien johtotehtäviin kunhan pudottavat kotimaan ainoaksi kansalaisuudeksi. Aiemmin kerkesi jo ilmoittaa ettei Venäjää vastaan kannata edes puolustautua.
Ja Saulin mielestähän presidentin ei tarvitse olla syntyperäinen suomalainen. Eli Saulin mielestä Venäjän myyrän voi nimittää Suomen presidentiksi ja puolustusvoimien ylipäälliköksi.
 
Ja Saulin mielestähän presidentin ei tarvitse olla syntyperäinen suomalainen. Eli Saulin mielestä Venäjän myyrän voi nimittää Suomen presidentiksi ja puolustusvoimien ylipäälliköksi.
Taitaa olla Saulin viimeiset vaalit koska ymmärtääkseni Suomessa ei ole Venäjän porsaanreikää, kaksi peräkkäistä kautta, eli aika sama hänelle ketä on ehdokkaina 2024
 
Eikä pelkästään Saulin, vaan myös kaikkien punavihersokeiden mielestä.
 
Ja Saulin mielestähän presidentin ei tarvitse olla syntyperäinen suomalainen. Eli Saulin mielestä Venäjän myyrän voi nimittää Suomen presidentiksi ja puolustusvoimien ylipäälliköksi.

Eikö mielestäsi kansalla pitäisi olla oikeus nimittää yli 50% enemmistöllä presidentiksi ihan kuka vaan? Joku sylivauvana Suomeen vanhempien mukana Ruotsista muuttanut voi olla kansan silmissä eri asia kuin aikuisena Venäjältä tullut, joka haluaa säilyttää ehdottomasti myös entisen kansalaisuutensa.
 
Marssi ei ollut vastarintaliikkeen järjestämä ja sillä nyt ei ole paskaakaan väliä että tuhansien ihmisten joukkoon on jotain yksittäisiä valopäitä astellut. Se että media asiasta valehtelee ja yrittää maalata sitä jonain äärioikeiston kulkueena ei asiaa muuta.
Kuten sanoin antaa tämän olla, kun tästä on jo toisessa ketjussa väännetty. Saattoi muuten olla ihan meidän kahden vääntämistä :D
Jokainen voi sitten netistä etsiä tietoa ja tehdä omat päätelmänsä.
 
Kokemuksesta sun pitäisi myös tietää, että yrittäisit pysyä poissa offtopiceista.

Sä oot ihan tosissasi sitä mieltä, että tää paska mikä täällä lentää ei ole täysin vajaata "presidentin homman oppii tekemällä" mutta pieni offtopic-vittuilu pilaa keskustelun?
 
Taitaa olla Saulin viimeiset vaalit koska ymmärtääkseni Suomessa ei ole Venäjän porsaanreikää, kaksi peräkkäistä kautta, eli aika sama hänelle ketä on ehdokkaina 2024

Välayttelihän joku demari ( Heinäluoma? ) ennen vaaleja että Tarja Halosen pitäisi asettua ehdolle, vaikka on ollut kaksi kautta jo pressana. Siinä jo kirosin pitkään että vieläkö muumimamma sinne...

Saulin viimeiset vaalit taitaa olla juu kun mies täyttää loppuvuodesta 70 v. Väykkä 71 ja RKP:n mies 72 vuotiaita. Joku ikäraja näissä olisi hyvä, onhan noilla jo pakollinen eläkeikä ohitettu, jos olisivat normaali kansalaisia...
 
Viimeksi muokattu:
No onhan se selvää että jos Venäjän ja Naton välillä syttyisi sota, valtaisi Venäjä Suomen ensimmäisenä, jos suomi olisi Naton jäsen.

Tuommoinen skenaario on kuitenkin todella kaukana, aika epätoivoisia aikoja pitää elää, että Naton ja Venäjänä välillä sota syttyisi.
Mutta kyllä se on mielestäni vähintään yhtä kaukana, että Venäjä nykyisessä tilanteessa hyökkäisi Suomeen, ja tämän estämiseksi kannattaisi liittyä Natoon.

Heti kun Suomi liittyy Natoon, siitä tulee Venäjän vihollinen, ja Suomen ja Venäjän rajalla alkaa tapahtua huonoja asioita.
Nyt menet taas offtopic. Itse sinulla on typerä logiikka. Nato jäsenyys tarkoittaa Venäjä ei todellakaan halua hyökätä Suomeen.

NATO antaa suojan!

Äänestin kuitenkin Laura Huhtasaari ehdokasta koska hän on oikeassa EU:sta ja maahanmuutopolitiikasta. Europassa on joitakin valokohtia kuten esim Puola ja varsinkin Unkari josta ainakin jälkimmäinen on rakentanut todella pitkän aidan ja ei ota vastaan maahanmuutajia jos eivät ole Europpalaista tai USA siis länsi syntymäperää.

Niinistö jos saa sanoa jotain positiivista on ainakin NATO neutraali ja ei sitä vastaan kuten sinä. En minä itke jos Niinistö voittaa. Jos Niinistö voittaa onnittelisin Niinistöä lapsesta (sitten kun se syntyy) ja voitosta.
 
Ja Saulin mielestähän presidentin ei tarvitse olla syntyperäinen suomalainen. Eli Saulin mielestä Venäjän myyrän voi nimittää Suomen presidentiksi ja puolustusvoimien ylipäälliköksi.

Ei tarvitsekaan. Kuvitteletko ettei syntyperäinen suomalainen voisi yhtä hyvin olla myyrä o_O
 
Sä oot ihan tosissasi sitä mieltä, että tää paska mikä täällä lentää ei ole täysin vajaata "presidentin homman oppii tekemällä" mutta pieni offtopic-vittuilu pilaa keskustelun?
Jos osa keskustelusta luistelee jo valmiiksi turhuuden rajamailla, niin mitäs luulet, että nämä ylimääräiset offtopicit siihen päälle tekee kokonaisuudelle?
 
Ei tarvitsekaan. Kuvitteletko ettei syntyperäinen suomalainen voisi yhtä hyvin olla myyrä o_O

Ei se nyt ihan "yhtä hyvin". Jos otetaan Venäjän kansalaisuuden omaavat vs. vain Suomen kansalaisuuden omaavat niin aika paljon voisi kuvitella että Venäjän kansalaisuuden omaavissa on enemmän näitä joilla on uskollisuus Venäjälle.

Ei puolustusvoimatkaan turhan takia kohtele Venäjän kansalaisuuden omaavia vähän eri tavalla.

Puolustusvoimat laittoi Venäjän kaksoiskansalaiset erityistarkkailuun – myös varusmiesten toimintaa on alettu rajoittaa
 
No, presidentin valinta on hieman eri asia kuin työhaastattelu, vai mitä? Se kuitenkin vaatii sitä, että pääset ensin puolueesi ehdokkaaksi, siitä toiselle kierrokselle ja toisella kierroksella vielä saat enemmistön äänistä. Minusta tuo kriteria riittää, ja se, että henkilö on Suomen kansalainen. (Toki olisi hyvä myös vaatia ehdokkaalta nuhteettomuutta, ts. ei rikostuomioita.)

"Kyllä kansa tietää." ;)
 
Ei se nyt ihan "yhtä hyvin". Jos otetaan Venäjän kansalaisuuden omaavat vs. vain Suomen kansalaisuuden omaavat niin aika paljon voisi kuvitella että Venäjän kansalaisuuden omaavissa on enemmän näitä joilla on uskollisuus Venäjälle.

Ei puolustusvoimatkaan turhan takia kohtele Venäjän kansalaisuuden omaavia vähän eri tavalla.

Puolustusvoimat laittoi Venäjän kaksoiskansalaiset erityistarkkailuun – myös varusmiesten toimintaa on alettu rajoittaa
Mutta, mutta, mutta.. Iljahan perui ehdokkuutensa kun ei saanut kortteja kasaan
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 782
Viestejä
4 539 202
Jäsenet
74 878
Uusin jäsen
RonZGi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom