Eipä ole ilmailu lähellä sydäntä, mutta sen verran verorahojen käyttö kiinnosti, että lukasin Siivet-lehdestä luppohetken yllättäessä kirjastossa pari F35 juttua ja jäin suu auki ihmettelemään, että oliko ne suomennettu jostain markkinointimateriaalista suoraan kun oli sellaista ylistyslaulua ilman mitään arvostelua... vai onko siinä lehdessä aina sellaisia juttuja.
Olisihan se kiva oikeasti tietää onko se F-35 oikeasti niin paljon kehittyneempi kuin sanotaan ja onko siitä oikeasti hyötyä niin paljon. Jotenkin näin maallikolle tulee noista jutuista sellainen kuva, että nykyaikaisen sodan syttyessä koko taivas on niin täynnä kaikkea signaalisotaa ja -häirintää, ettei kellään toimi loppujen lopuksi mikään ja koko homma taantuu konekiväärillä ampumiseksi Red Baron tyyliin. Toisena epäilyksenä tulee mieleen, että eikä sillä summalla saisi niin hirveän määrän kaikkea ilmatorjuntaohjutsa yms ettei kukaan tulisi lentämään ilmatilaan.
Et nyt huomaa peräkkäisissäsi kappaleissasi mitään ristiriitaa? Epäilet, että lentokoneista ammuttavat tutkat ja ohjukset ei toimi, ja tarjoat ratkaisuksi ilmatorjuntahjuksia joita ammutaan maassa olevien tutkien tulenjohdolla
Kuinka usein (tai pitkään, että ehdit tähtäämään ilman että tutkasi toimivat) arvelet vihollisekoneiden lentävän "konekiväärikantaman päässä" niistä ilmatorjuntaohjuksistasi tai ilmatorjuntatykeistäsi?
Lentokoneet lentävät satoja metrejä sekunnissa. Siellä "konekiväärikantamalla" ei vahingossa viivytä kovin monia sekunteja. Jo 1950-luvulla lentokoneiden nopeudet nousivat niin suuriksi, että lentokoneissa viimeisetkin konekiväärit vaihdettiin tykkeihin lähinnä juuri tykkien paremman kantaman takia. (monet maat tekivät tämän vaihdoksen jo 1940-luvulla).
Ja jo toisen maailmansodan aikana ilmasota muuttui hyvin erilaiseksi kuin "punaisen paronin aikana". Todettiin, että paljon fiksumpaa kuin yritää kaartaa toisen perään on syöksyä ylhäältä kimppuun, ampua, ja nousta takaisin ylös. Tämä on se taktiikka, millä Suomen ilmavomat pärjäsi paljon vahvempia neuvostoliiton ilmavoimia vastaan. Ja tämä on sama taktiikka, millä kaartokyvyltään ylivoimaiset A6M Zerot teurastettiin F6F Hellcateillä, P-38 lighthingeilla ja F4U Corsaireilla. Tämä on se taktiikka, millä P-51t nujersivat Luftwaffen länsirintamalla.
Jos joku pilotti yritti toisessa maailmansodassa lentää punaisen paronin taktiikoilla, hän ei elänyt pitkään kohdatessaan päteviä vihollispilotteja. (Jos hänellä oli ketterä kone allaan, kuten A6M Zero, hän saattoi elää ja pärjätä hyvin niin kauan, kun ei kohdannut päteviä vihollispilotteja)
Että niinkuin oikeasti epäilet, että ilmataistelussa taannutaan tasolle, missä ei oltu edes 2. maailmansodan aikana, ilman tutkia ja muuta elektroniikkaa?
(toisen maailmansodan aikana tutka oli vain yöhävittäjässä)
Ja viimeisten n. 30 vuoden aikana ylivoimaisesti suurin osa ilmavoitoista on tullut ilmataisteluohjuksia käyttäen. Vietnamin sodasta nykyhetkeen on enemmän aikaa kuin ensimmäisestä maailmansodasta oli Vietnamiin. Ohjukset ovat "hieman" kehittyneet Vietnamin jälkeen. Vietnamin sodan aikaiset muinaiset AIM-7 Sparrowin varhaiset mallit olivat epäluotettavia. Sparrowin 1980-luvun versiot jo paljon luotettavampia, ja sen jälkeen tulleet AIM-120 AMRAAMit vielä paljon tappavampia.
Vietnamissa AIM-7 -Sparrowin "tappotarkkuus" (pudotettuja koneit/ammuttu ohjus) oli jotain 10% luokkaa, persianlahden sodassa Sparrowin myöhemmillä versiolla 27%. AIM-120 AMRAAMin "tappotarkkuus" oli vuoteen 2013 mennessä 63%, 19 ohjuksella 12 pudotusta todellisissa sotatilanteissa. (Ja suurin osa näistäkin on tapahtunut AMRAAMin vanhoilla versiolla, AMRAAMin hakupäätä on jatkuvasti kehitetty paremmaksi)
Falklandin sodassa Britannian Harrrier-koneiden ampumat ohjukset saavuttivat 73% tappotarkkuuden, käyttäen infrapunahakuisia Sidewindereitä melko lyhyeltä matkalta ammuttuna.