Subwooferin hankinta?

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 595
Juu eiköhän toimi jahka saan säädöt ajeltua uudelleen, pitää suunnata sitä ennen vielä takakajarit niin en jaksanut eilen.

Nojoo tosiaan eipä tainnut eilen illalla tulla edes mitään matalaa taajuutta että olis heräillyt, entinen naksui aika äänekkäästi päälle ja pois ja samalla leikkasi muuta ääntä. En huomannut että tämä olisi tehnyt sellaista.

Sijoitteöu on tietty helpompaa kun langaton, mutta kämpän puolesta ei ole kuin yksi nurkka jonne sopii. Perinteisesti alataajuudet kuuluu silloin vessaan ja naapuriin parhaiten :D
Joo tosiaan tuo käynnistyy ihan smoothisti ilman naksumisia ja samoin menee lepotilaan ääneti. Käynnistyessä tuntuisi että bassot tulee mukaan sellaisen vajaan parin sekunnin aikana pehmeästi, ei silleen pamauksen saattelemana. :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Onko palstalaisilla kokemuksia SVS SB-2000 -subbarista? Itselläni Revel F36:t ja niille kaipaisin kaveria, jotta saadaan tuo 20-50 Hz toistettua kunnolla niin leffoissa kuin musiikin kanssa. Tällä hetkellä muita kaiuttimia ei ole. Tilaa ei ole mahdottomasti (hellasäröä pitää myös koettaa pitää aisoissa), joten suljettu voisi olla passeli valinta. Muutoinkaan ei isot äänenpaineet ole tavoitteena. SB-2000:n pisin sivu 37cm, joten se on varsin kompakti silti. SB-1000:lla ei 20 Hz:iin päästä ja PB-2000 on kooltaan liian iso.

Onko jotain vastaavaa tarjolla muilla valmistajilla, kriteereinä toisto tuonne 20Hz:n pintaan ja suunnilleen tuota kokoluokkaa.

Tila on vajaat 4x5m kiviseinillä. Tämä kytketään Denon X1200w:n perään, joten Audyssey hoitaa tasoittelun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 595
Paapaa, sori että vastaan ilman kokemusta tuosta subista. Muta sen mitä olen siitä lukenut niin metsään sillä ei varmasti mene missään nimessä :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380

Kannattaa ostaa myös antimode.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Paapaa, sori että vastaan ilman kokemusta tuosta subista. Muta sen mitä olen siitä lukenut niin metsään sillä ei varmasti mene missään nimessä :D
Joo, tuon vaikutelman olen saanut. Mutta silti kokemukset tai vaihtoehdot kiinnostaa.

Kannattaa ostaa myös antimode.
Olen hommaamassa UMIK-1:stä, joten pitää ensin katsoa, millainen lopputulos saavutetaan sijoittelulla ja Audysseyllä. Ja sitten lisäkikkoja, jos tarve vaatii.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Joo, tuon vaikutelman olen saanut. Mutta silti kokemukset tai vaihtoehdot kiinnostaa.

Olen hommaamassa UMIK-1:stä, joten pitää ensin katsoa, millainen lopputulos saavutetaan sijoittelulla ja Audysseyllä. Ja sitten lisäkikkoja, jos tarve vaatii.
Jos pisin sivu saa olla about 33cm niin vähiin käy vaihtoehdot. Siitä seuraava hyppy olisi pykälää isommat Arendal Audio, Velodyne, Elac ... Velodyne taisi olla suljettu, noi muut käyttänee passiivisäteilijöitä, eli kokoluokka on refl ja sulj. välimaastossa. Velodyne olis helvetin hyvä mutta hinnat "pikkuisen" karkaa.. Mutta ahh, se servototeutus on parhautta.

Mitä muuten teet UMIK-1:llä ? Voit toki mitata taajuusvasteen, vasteen etc. kippurat sillä, esim. parhaan sijoituspaikan löytämiseksi, mutta Denon X1200:n Audyssey XT osaa equttaa vaan 63hz saakka. Eli vaikeimmat kuten subwoofer -taajuudet menee siltä ohitse.

Jos UMIK-1 hommaat niin hommaa sille kaveriksi MiniDSP. Rew v5 -softalla voit mitata taajuusvasteen, sekä importata sen suoraan MiniDSP:lle joka hoitaa korjaukset aina 15hz saakka. Tuolla vempeleellä saa paljon muutakin aikaan, kuten subwooferin paremman integroituvuuden koska on jyrkät filtterit (-6dB -> -48dB.. tarvittaessa)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Jos pisin sivu saa olla about 33cm niin vähiin käy vaihtoehdot. Siitä seuraava hyppy olisi pykälää isommat Arendal Audio, Velodyne, Elac ... Velodyne taisi olla suljettu, noi muut käyttänee passiivisäteilijöitä, eli kokoluokka on refl ja sulj. välimaastossa. Velodyne olis helvetin hyvä mutta hinnat "pikkuisen" karkaa.. Mutta ahh, se servototeutus on parhautta.
Pitääpä tsekata. Myös Rythmikin subeja on kehuttu, niissä myös servo.

Mitä muuten teet UMIK-1:llä ? Voit toki mitata taajuusvasteen, vasteen etc. kippurat sillä, esim. parhaan sijoituspaikan löytämiseksi, mutta Denon X1200:n Audyssey XT osaa equttaa vaan 63hz saakka. Eli vaikeimmat kuten subwoofer -taajuudet menee siltä ohitse.
UMIK:n pointti olisi tosiaan 1. löytää paras sijoittelu ennen huonekorjausta ja 2. nähdä yhteys kuullun ja todellisen mitatun muutoksen välillä ja 3. Todentaa, mitä automaattinen huonekorjaus oikeasti teki (kts. alla). Uskon käppyrään enemmän kuin korvaan :D

Mutta oletko varma tuosta 63 Hz:stä? 63 Hz on kyllä alin taajuus manuaaliselle equttamiselle, mutta tuollaista rajoitusta en muista nähneeni automaattiselle. Ja yhtälailla muistaakseni MultEQ XT:n mitatuissa käppyröissä vaste on kaunistunut paljon tuon taajuuden alapuolella.

Itseasiassa näin todetaan Ask Audyssey -foorumilla: "MultEQ XT will correct down to the lowest frequency it finds the speaker to be rolling off. It will look all the way down to 10 Hz if necessary". Oleellinen ero XT32:een on resoluutio: MultEQ XT:llä reso on 128x ja XT32:lla 512x.

Jos UMIK-1 hommaat niin hommaa sille kaveriksi MiniDSP. Rew v5 -softalla voit mitata taajuusvasteen, sekä importata sen suoraan MiniDSP:lle joka hoitaa korjaukset aina 15hz saakka. Tuolla vempeleellä saa paljon muutakin aikaan, kuten subwooferin paremman integroituvuuden koska on jyrkät filtterit (-6dB -> -48dB.. tarvittaessa)
Tosiaan meinaan ensin UMIK:llä todeta, mitä Audyssey saa aikaiseksi. Jos ei saa tarpeeksi, niin ehkä ensin päivitän XT32-malliin ja jos sekään ei riitä, niin sitten ylimääräisiä laitteita. Mihin väliin tuollainen MiniDSP muuten kytketään tyypillisen uudehkon AV-vahvarin kanssa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Pitääpä tsekata. Myös Rythmikin subeja on kehuttu, niissä myös servo.
Joo Rythmikit ovat vielä parempia kun Velodyne (lähinnä hinta / laatu -suhteeltaan). Niitä valitettavasti ei taidan vaan saada EU -alueelta atm. Joskus sai Ranskasta vaan ei enää. Kaverilla tosin olisi 12" -tuumainen josta hän ehkä saattaisi jopa luopua jos vähän puhun hälle.. paa privaa jos kiinnostaa.

UMIK:n pointti olisi tosiaan 1. löytää paras sijoittelu ennen huonekorjausta ja 2. nähdä yhteys kuullun ja todellisen mitatun muutoksen välillä ja 3. Todentaa, mitä automaattinen huonekorjaus oikeasti teki (kts. alla). Uskon käppyrään enemmän kuin korvaan :D

Mutta oletko varma tuosta 63 Hz:stä? 63 Hz on kyllä alin taajuus manuaaliselle equttamiselle, mutta tuollaista rajoitusta en muista nähneeni automaattiselle. Ja yhtälailla muistaakseni MultEQ XT:n mitatuissa käppyröissä vaste on kaunistunut paljon tuon taajuuden alapuolella.

Itseasiassa näin todetaan Ask Audyssey -foorumilla: "MultEQ XT will correct down to the lowest frequency it finds the speaker to be rolling off. It will look all the way down to 10 Hz if necessary". Oleellinen ero XT32:een on resoluutio: MultEQ XT:llä reso on 128x ja XT32:lla 512x.
Teoriassa Audyssey XT siis ulottuu koko kaistalle, totta, Ja manuaalinen tuohon 63hz. Mutta käytännössä tuo korjausresoluutio on pisteiltään niin paljon pienempi vrt. XT32 että se ei riitä kunnolla korjaamaan matalaapäätä. Toki, jos hyvin käy (vähän onneakin pelissä) ja matalapää ei ole umpipaska ilman equtusta niin voihan tuo XT sinne myös saada jotain järkeä. Toki tuo kannattaa testata, nyt kun sulla siihen mahdollisuudet on.

Mihin väliin tuollainen MiniDSP muuten kytketään tyypillisen uudehkon AV-vahvarin kanssa?
subwoofer preoutiin. eli vaffi -> minidsp -> subwoofer
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
586
Onko palstalaisilla kokemuksia SVS SB-2000 -subbarista? Itselläni Revel F36:t ja niille kaipaisin kaveria, jotta saadaan tuo 20-50 Hz toistettua kunnolla niin leffoissa kuin musiikin kanssa. Tällä hetkellä muita kaiuttimia ei ole. Tilaa ei ole mahdottomasti (hellasäröä pitää myös koettaa pitää aisoissa), joten suljettu voisi olla passeli valinta. Muutoinkaan ei isot äänenpaineet ole tavoitteena. SB-2000:n pisin sivu 37cm, joten se on varsin kompakti silti. SB-1000:lla ei 20 Hz:iin päästä ja PB-2000 on kooltaan liian iso.

Onko jotain vastaavaa tarjolla muilla valmistajilla, kriteereinä toisto tuonne 20Hz:n pintaan ja suunnilleen tuota kokoluokkaa.

Tila on vajaat 4x5m kiviseinillä. Tämä kytketään Denon X1200w:n perään, joten Audyssey hoitaa tasoittelun.
Minulla on aikalailla tuota vastaava SVS SB12-NSD tietokonesetissä Anti-Mode Dual-Coren ja Genelec M040:n kaverina. Olen ollut tyytyväinen toistoon ja etenkin siihen kuinka hyvin tuo integroituu kaiuttimien kanssa. Tosin suuri ansio jälkimmäisestä on varmaan DSP säädöllä.

Rajojen hakemista en ole harrastanut kun elokuvien katseluun on eri laitteet, mutta ainakin kohtuullisilla äänenpaineilla riittää ja soi hienosti.

Sain oman poistuvana mallina 499€ hintaan, joten hinta-laatu suhde oli melkoisen lyömätön. Eiköhän tuo nykyhintaankin silti ole aika kilpailukykyinen, tosin Klipschin R-115SW voisi olla katsastamisen arvoinen kilpailija. Jos tehot eivät riitä niin sitten voi harkita joko kahta lootaa tai 15"/18" DIY subin rakentelua.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
32
Olisi aika hankkia subbari Aurelia Aniara parin seuraksi. Subbari tulee 95% leffa/peli käyttöön ja ainakin vielä tarkoitus mennä 2.1 järjestelmällä. Huone on vanhan rintamamiestalon yläkerrassa n. 20 m2. Akustointia ei ole eikä ole suunnitteilla tehdä ainakaan lähiaikoina.

Tällä hetkellä valmiista ratkaisuista vaikuttaa kaikkein kiinnostavammalta Klipsch R-115SW. Onko 15” turhan iso Aniaran seuraksi? DIY kiinnostaa myös mutta saako n. 700€ parempaa?

Lisäksi olen miettinyt Anti-Moden hankkimista jossain vaiheessa. Vai saako Marantz 1605 lanattua vasteen sopivaksi? Toisaalta minulta löytyy jo UMIC joten ajaisiko minidsp Anti-Moden asian?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Umik-1 + MiniDSP on aina parempi kun Audyssey. Marantzin en usko pystyvän lähellekkään edellä mainittuja. DIY:llä saisit tuolla hinnalla 18" -tuumaisen (joko refl. tai suljettu)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
subwoofer preoutiin. eli vaffi -> minidsp -> subwoofer
Ok, eli REW + Umik-1 mittaa huonevasteen, ja rakentaan sopivan filtterin (targetin voinee tuunata?), joka sitten syötetään minidsp:lle? Sen jälkeen minidsp toimii itsenäisesti ilman kytkentään tietokoneeseen? Täytyy laittaa korvan taakse tuokin. Jos se kerran kytketään vahvarin ja subin väliin, voi sen näppärästi yhdistää Audysseyhyn, joka sitten osaa sovittaa yläpään subiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 054
Audysseun mikilläkin pitäisi onnistua ja sitä olen itse käyttänyt rew kanssa. Avsfoorumilta löytyy testi jossa pärjäsi hyvin erillisiä mikkejä vastaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Ok, eli REW + Umik-1 mittaa huonevasteen, ja rakentaan sopivan filtterin (targetin voinee tuunata?), joka sitten syötetään minidsp:lle? Sen jälkeen minidsp toimii itsenäisesti ilman kytkentään tietokoneeseen? Täytyy laittaa korvan taakse tuokin. Jos se kerran kytketään vahvarin ja subin väliin, voi sen näppärästi yhdistää Audysseyhyn, joka sitten osaa sovittaa yläpään subiin.
Näin juuri. Tuolla sitten enempi täsmä ohjeita
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
32
Umik-1 + MiniDSP on aina parempi kun Audyssey. Marantzin en usko pystyvän lähellekkään edellä mainittuja. DIY:llä saisit tuolla hinnalla 18" -tuumaisen (joko refl. tai suljettu)
Kiitos vastauksesta. En tiedä kuuluuko suoraan tähän ketjuun, mutta siis MiniDSP:llä onnistuu samat temput kuin Anti-Modella subbarin huonekorjauksessa?

Pitää siirtyä DIY-osastolle suunnittelemaan subbaria.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 045
Hyvin tuntuu pelittävän tämä Klipsch langaton 12SW, entiseen nähden todella jytkympi ulosanti, piti oikein säätää volume subbarista pienelle. Sen verran kovempaa puskee ettei myöhään viitti alakerran naapuria kiusata.

Audysseylla tehty uudet mittaukset, jätti melkosen kovalle tuon subin.

Voi olla vähän haastavassa paikassa kun sohvan päädyssä metrin päässä katselu / kuuntelu paikasta.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 370
Koitan tässä nyt nollabudjetilla saada järjestelmään subia ja pari asiaa mietityttää. Käytössä Onkyo TX-SR578, josta pre-outista kaapeli 2x15w Sure vahvariin, josta kaiutinkaapeli Sonyn passiivisubiin.

- Suressa L/R-liitännät ja varmaan olisi hyvä Y-kaapeli?
--> Koska tehoa Suressa ei paljoa ole, onko hyvä vetää tuplakaapelit subiin?
 
ei naarata

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 270
Toimii hienosti jos haluat polttaa vahvistimesi. :lol: Ei koskaan kytketä kahden kanavan kaiutinjohtoja yhteen!

Ei tuosta voi käyttää kuin toista kanavaa ellei Sonyn subbarissa ole tuplapuhekela eli liitäntä kahdelle kaiutinjohdolle.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 370
Toimii hienosti jos haluat polttaa vahvistimesi. [emoji38] Ei koskaan kytketä kahden kanavan kaiutinjohtoja yhteen!

Ei tuosta voi käyttää kuin toista kanavaa ellei Sonyn subbarissa ole tuplapuhekela eli liitäntä kahdelle kaiutinjohdolle.
Joo, tätä varten kysyin ennen kuin kokeilin ;)

Yhdellä kanavalla siis eli riittää vasen rca ja vasen kaiutinjohto.

Lähetetty minun G8441 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
30.06.2018
Viestejä
196
Terve enemmän ja vähemmän hifistit!

Kauan olen halunnut 2.1 järjestelmän hommata kerrostaloon mutta kun näitä vehkeitä on laidasta laitaan niin valinta on osoittautunut vaikeaksi.. Nyt eilen kuitenkin varasin liikkeestä TANGET SPECTRUM X6 BT valkoisen värisenä ja tänään käyn ne sieltä hakemassa. Mietin pitkään klipschejä r-26pf kaiuttimia ja klipschin r-112sw bassoa. Toivottavasti valintani ei mennyt kovin pahasti metsään!

Nyt kuitenkin näitä kuulematta todennäköisesti tarkoitus hommata lisäksi se erillinen basso. Ja tosiaan kuten äsken mainitsin niin klipsch r-112sw on todella vahvasti mielessä, MUTTA nyt kun tuli ostettua valkoiset kaiuttumet.. Niin teipatahan ne kyllä pystyy, mutta teipattu on aina teipattu!

Onko arvon raadilla heittää hyviä ehdotuksia valkoisen värisestä aktiivisubista? Niin ja 90/10 musiikin hyväksi se on tulossa ja tietenkin matalaa saa puskea mahdollisimman paljon. Hintaluokka sais olla tuossa r-112sw:n luokassa. Mutta tarvittaessa muutamia kymppejä enemmän voin siihen sijoittaa lisää jos ”tuo on pakko saada” fiilis tulee. Niin ja kotelon täytyy olla refleksi ! En edes ole ikinä miettinyt suljettua vai voiko voisiko muka semmoinen olla sittenkin parempi?:vihellys:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Hommaa se Klipschi ja teippaa. Et saa 12" -tuumaista refleksi tod. näk. samaan hintaan uutena.
 
Liittynyt
30.06.2018
Viestejä
196
Hommaa se Klipschi ja teippaa. Et saa 12" -tuumaista refleksi tod. näk. samaan hintaan uutena.
Tarkoitatko nuita SVS ja Arendalia ei saa samaan hintaan uutena?:D Jos ei kerta klipschista parempaa saa suhtkoht samassa hintaluokassa niin se pitää sitten laittaa!

Mites sitten se antimode onko pakollinen hankinta jossain kohtaa? Ei tosiaan mitään säätöjä ole niissa aktiivikaiuttimissa, muuta kuin treblen ja basson säätö. Ja pitääkö se antimode olla kokoajan kiinni siinä vahvistimen ja subin välissä vai voiko sillä sen korjauksen tehdä ja sitten sen voi ottaa siitä välistä pois?:eek:
 
Tarkoitan että samaan hintaan et saa 12" -tuumaisella elementillä varustettua refleksisubbaria uutena... tai ainakin vaikeeta voi olla moinen bongata. Antimode on hyvä laitos korjaamaan bassotaajuuksia, jos vahvistin ei siihen kykene... ja kyllä, se on kokoajan toistoketjussa kiinni..
 
Liittynyt
30.06.2018
Viestejä
196
Mites tämmöinen Wharfedale SW-15 699€ onko kellään kokemusta? Kohtaako hinta/laatu suhde? Voisko tämä olla klipschiä parempi vaihtoehto..o_O
 
Liittynyt
30.06.2018
Viestejä
196
Mites tämmöinen Wharfedale SW-15 699€ onko kellään kokemusta? Kohtaako hinta/laatu suhde? Voisko tämä olla klipschiä parempi vaihtoehto..o_O
Lisäksi onko minkälaista eroa sointiin/sijoittamiseen jos portti on taakse-, eteen- tai alasampuva?

Mikä on paras vaihtoehto jos subi on tv:n vieressä samalla seinustalla? Tai jos subi on sohvan vieressä tv:tä päin?:shy:
 
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
781

Eipä pitäisi laadukkaassa subbarissa eroja olla mihin päin se sohii tai mihin päin portti tuhisee..
Ehkä jossain halvoissa voi häiriö ääniä kantautua helpommin refleksiportin kautta.
Ehkä myös todella korkealla jaolla ja korkealla särötasolla voi jotain merkitystä olla mihin suuntaan subbarin elementti sohii, mutta noin niinkö normaali tilanteessa ei merkitystä pitäisi olla.

Ja jos nuo on ainoat mahdolliset sijoitus paikat niin lähtisin liikkeelle siitä, että subbari on tv seinustalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Kunhan muistaa että refleksisubbarin putkella on tilaa vähintään putken halkaisijan verran hengittää, muuten tulee ongelmia.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 351
Oisko täällä kellään suositella pitkää RCA-RCA -kaapelia subin ja vahvistimen välille? Tällä hetkellä mallia diy, mutta subi alkaa pörisemään herkästi jos esim. tv-tasoa liikuttaa. Eli liittimet on huonot. Ongelmana on se että tv-taso ja subi ovat vastakkaisilla seinillä, joten subille on pakko tehdä pitkä veto. Tällä hetkellä ei ole mahdollista laittaa sitä tv-tason viereen etuseinälle. RCA-kaapeli pitäis olla sen 10m pitkä, että saisi kulkemaan siististi listoja pitkin. Yamaha RX-V381 ja Elac S10EQ jos näillä merkitystä.

Fuj:tech koaksiaalikaapeli, uros-uros, pyöreä RCA (S/PDIF), 10 m 21,90 € Onko tämä hinta-laatu -suhteeltaan paras vaihtoehto vai saisiko pienellä lisäpanostuksella mitään parempaa/lisähyötyä?
 
Tuo on varmasti hyvä. Joskus signaalikaapelin rinnalla viety virtapiuha saattaa aiheuttaa häiriötä signaalitielle...
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 351
Tuo on varmasti hyvä. Joskus signaalikaapelin rinnalla viety virtapiuha saattaa aiheuttaa häiriötä signaalitielle...
Rinnalla ei kulje kuin RJ45-kaapeli. Toki TV-tason takana sitten on nipussa kaiken näköistä. Häiriöt loppuu kun hieman kääntää kaapelia vahvistimen/subin takana. Ongelmana taitaa olla hieman löysät liittimet + jäykkä kaapeli. Olen tehnyt tosiaan tuon kaapelin itse 75ohm teleasennuskaapelista ja halvoista kiinan rca-liittimistä, joten se on kyllä turhan jäykkää tuohon tarkoitukseen. Muutakaan ei ollut siihen hätään saatavilla ja subi piti saada heti käyttöön :lol:

Mutta pitääpä tuo laittaa tilaukseen.
 
Eikait tuohon hintaan mitä nuita saa niin kannata edes harkita tehdä itse!:cigar2:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 351
Eikait tuohon hintaan mitä nuita saa niin kannata edes harkita tehdä itse!:cigar2:
Vielä halvempihan tuo oma ratkaisu oli :lol: Kaapista kun löytyi valmiiksi rca-liittimiä ja paikallisesta sähköliikkeestä metritavarana ostettua antennikaapelia, hintaa taisi olla sen 80-90snt/m. Ja sai samana päivänä Subin käyttöön. Sivistyneempi ratkaisuhan toki tuo Verkkiksen kaapeli on, mikäli vain ei ole niin jäykkää että samat ongelmat jatkuu :facepalm::vihellys:
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
74
Juu tuo EQ olisi kätevä, jottei antimodea tarvitsisi hankkia erikseen. Toisaalta taas esimerkiksi muutamien satasien sisällä saisi esim. Klipsch R-115 SW:n, ja monta muutakin järeämpää ja laadukkaampi vaihtoehtoa varmasti olisi. Tosin sitten antimode erikseen, jos ei EQ ominaisuutta ole.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 201
Tais sitten suoraan vahvistin, jossa on tarpeeksi hyvä EQ (esim. XT32) niin voi liittää mitä tahansa laitteita miettimättä onko niissä erikseen oma EQ.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
74
Denon AVRX3400H 7.2 Surround AV-Receiver schwarz: Amazon.de: Elektronik

Tosiaan "vahvistin" on tällä hetkellä Tangent Ampster, joten olisiko sitten järkevin panostaa ensin uuteen ja järjestelmää voi sitten tulevaisuudessa laajentaa myös pidemmälle. Mietin, olisiko tuo Denonin vahvistin hyvä hintalaatu-suhteeltaan ja tuossa on käsittääkseni Audussey XT32 huonekorjaus...tuohon sitten subwoofer kylkeen eikä tarvitse huolehtia EQ:sta.

Ensin olisi tarkoitus mennä 2.1 setillä, tällä hetkellä vasta jalustakaiuttimet eli 2.0.
 
Tuo on oikein hyvä.
 
Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Tosiaan "vahvistin" on tällä hetkellä Tangent Ampster, joten olisiko sitten järkevin panostaa ensin uuteen ja järjestelmää voi sitten tulevaisuudessa laajentaa myös pidemmälle.
Tangent + Antimode yhdistelmällä ei pääse säätämään kaiuttimien välisiä viiveitä kohdalleen joka on minusta tärkein väline yhdistämään subin ja yläpään toisto saumattomasti toisiinsa.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
861
@Naska Paapuri on varmasti, mutta tuskin yhtä jäykkää kuin tuollainen kelatavara koaksaalikaapeli?
Tuskin on joo ihan noin jäykkää, sillä lähinnä tuosta varoitin kun joku käyttäjäkommentti oli linkin takana jossa valitettiin jäykkää kaapelia. Taitaa vaan olla melko vakio että paremmin suojatut kaapelit tahtoo olla väkistenkin aika tönkköä tavaraa.
 
Liittynyt
30.06.2018
Viestejä
196
Tuleeko mitään lisäkuluja, tulleja, veroja yms. jos tilaan tuolta svsound.comista? Sieltähän saa esim. sb-2000 600€ kotiin kannettuna.. Juuri olin kauppoja tekemässä tuon latexin linkkaaman torimyyjän kans mutta sen hinta toimituskuluineen on vain muutamia kymppejä halvempi tuosta uudesta..:lol: Niin eihän mitään järkeä ole ostaa muutaman kympin halvempaa käytettyä, missö ei tule edes kuittia mukaan.:vihellys:

79903D92-CECE-4D0E-A663-4492CC0AC2FD.png
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 543
Viestejä
4 190 261
Jäsenet
70 765
Uusin jäsen
Railsteri

Hinta.fi

Ylös Bottom