3.2 Räjähdys
Yleisellä tasolla räjähdykset voidaan erotella viideksi eri lajiksi. Nämä lajit on
räjähdekirjassa luokiteltu seuraavasti: räjähdysaineen, räjähdysaineseoksen, paineastian,
kaasu- tai pölyseoksen sekä ydinreaktion aiheuttama räjähdys. (Korhonen 2005, 22.) Kolme
jälkimmäistä räjähdyslajia on rajattu kokonaan tämän opinnäytetyön ulkopuolelle.
Räjähdyksessä räjähdysaine tai räjähdysaineseos hajaantuu nopeassa kemiallisessa
reaktiossa ja hajaantumisessa syntyvät aineet hapettuvat. Hapettumis- eli palamistuotteina
syntyy vesihöyryä, hiilidioksidia, hiilimonoksidia, typpeä ja muita palamistuotteita.
Vapautunut energia muuttuu lähinnä lämmöksi ja työksi. Se millainen suorituskyky kullakin
räjähdysaineella tai -seoksella on, riippuu siitä, kuinka paljon siitä räjähdyksen yhteydessä
vapautuu energiaa, paljonko se kehittää räjähdyskaasuja painoyksikön suhteessa
aikayksikköön sekä aineen räjähdysnopeudesta. (Korhonen 2005, 22.)
Räjähdyksen ilmentyminen voidaan edelleen jakaa kahteen eri tapaan; detonaatioon ja
deflagraatioon. Detonaatiossa räjähdysaineessa aiheutuu ääntä nopeampi isku- eli
shokkiaalto, jota räjähdyskaasut pitävät yllä laajentuessaan. Detonaatiossa räjähdysnopeus
on noin 500-9000 m/s. Räjähdyskaasut tekevät laajetessaan mekaanista työtä, mikä ilmenee
paineaaltona. Deflagraatio eli humahdus eroaa detonaatiosta siten, että sen räjähdysnopeus
on äänennopeutta pienempi eli alle 330 m/s. Räjähdysreaktio etenee lämmönjohtumisen ja
10
lämpösäteilyn avulla, ei paineaaltona. Tällöin ympäristöön voi purkautua palavia kaasuja ja
kipinöitä. Mikäli deflagraatio tapahtuu suljetussa tilassa se voi paineen äkillisesti noustessa
muuttua detonaatioksi. (Korhonen 2005, 22-23.)