Mulla on nyt takana 48 tuntia ja jos negatiivista tarvii sanoa niin väliin tulee fiilis että oon haukannu liian ison palan purtavaksi. Yleensä tykkään juosta aseet laulaen ja esimerkiksi Doom2016 (333 tuntia sisällä) Nightmare -vaikeustasolla tuntuu puistokävelyltä Sekiroon verrattuna

Turhauttavin tunne sekirossa on toi jumittumien tiettyihin bosseihin useiksi tunneiksi tai haahuilu etsien sitä yhtä pientä oksaa johon hypätä tai kielekettä tai pientä aukkoa tai luolaa. Että se eteneminen on kiinni erehdysten ja virheiden ja kokeilujen ja tiukan kuvakulman takana aka hyppy tuntemattomaan etsiskellen HUD:sta sitä pyöreetä palluraa, ja oikeaa kulmaa johon sen grapplen voi iskeä. Joihinkin alueisiin puolestaan pääsee käsiksi tietyllä varusteella/skillillä, eikä toi peli mun mielestä hirveesti alleviivaa minne seuraavaksi pitäs mennä. Toki NPC:t tuossa on apuna, mutta tää vaatii edelleen multa totuttelua, ettei ole sitä selkeää tehtävälistaa mitä seuraavaksi tehdä.
Pelirytmi tässä on myös hieman erikoinen: oot ensin tyyliin god modessa ja lahtaat porukkaa mennen tullen ja eteneminen on pala kakkua sit napista kääntämällä homma kääntyy ihan mahdottomaksi
Oon tän viikon jumittunut ihan totaalisesti kun alueita on auki rivi tolkulla ja bonfirejä/idoleita löytyy multa nyt 38 kpl. Sieltä sitten koluamaan tuota yhtä kapeaa polkua ilman tuota alleviivattua vinkkiä. Suurin osa tuosta kentällä etenemisestä on tullu mulle täysin puskista ja yllätyksenä ja voi sitä riemua kun pääsee vihdoinkin etiäpäin.
Xiit hoaxasin peliä nyt sen verran että löysin nexusmodista FPS unlockerin jolla voi kasvattaa mun makuun liian tiukkaa FOV:ia vähän suuremmaksi. Toisaalta tää rikkoo peliin suunniteltua immersiota, mut nyt ainakin mun ruudulla nuo grapple pallukat tulee paremmin esille ja pääsee näkemään hieman paremmin noita kielekkeitä ja etenemään kartalla ilman että pitää youtubesta hakea vinkkejä.