Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sähkönmyynnin ammattilaisena sinun pitäisi tietää, että tuo iltapaskan teksti oli täyttä puppua, joten on "hieman" arveluttavaa sinun positiostasi käsin postata tänne tuollaista."Norjan valtion sähköverkkoyhtiö TSO Statnett varoitti eilen, että sähkön toimitusvarmuus on heikentynyt sillä vesitilanne on huono. Vesialtaiden täyttöasteet ovat tällä hetkellä paikoitellen vain 10–20 prosenttia normaalista."
![]()
Sähkön hinnan selvää laskua on turha heti odottaa – sähkösopimusten vaihtorumba on hidastunut
Sähkön hinta pysyy korkealla, ja se näkyy kuluttajien käytöksessä.www.is.fi
Tuohon kylppärin lattialämmitykseen sen verran ettei kannata on-off tyyliin sitä katkoa. Meillä alakerran vanhalle piialle tuli noin 2ke lasku kun laatat korkkasi lattiasta irti kun katkoi lämmitystä vuosien varrella, lattia + seinät uusiksi. Talon rakennuttaja varoitti jo tuosta mutta ei.. ei voinut uskoa.Pakko se on nyt todeta, että eletään kalliimpia aikoja ja "kaikki" kallistuu.
No lattialämmitystä kylppäristä pienennetty tuntuvasti joka olikin meillä se sähkösyöppö näköjään.
Joka päivä n. 1,5-2 kWh meni siihen lämpimään lattiaan. Eli kun normikulutus sellainen 5-8 kWh/ pv kun ei saunota, (sen lämmön alennuksen jälkeen) niin onhan se jo aika merkittävä ero.
Kannattaisikohan tämä 24kk jatkosoppari vaan hyväksyä tässä tilanteessa.. Omakotitalo vie sen 11 000kWh vuodessa.
Olet sitä mieltä, että ensi talvena on sähköpulan uhka realistinen eli markkina ei pysty korjaamaan tilannetta? Voisitko avata, mihin arviosi perustat huomioiden tuotannon, reservit, rajasiirrot ja huippukulutuksen?IS:n uutisia ei tosiaan ole tarkkuudella pilattu. Norjalaisilla on sentään selkää varoittaa ensi talven mahdollisista sähkö pulasta. Fingrid:han vain katsoo historia dataa ja tuumaa että onhan sähköä ennenkin riittänyt. Se on vain fakta että jos ostosähköä ei ole ensi talvena saatavissa meilläkin on käytön rajoitukset edessä.
Sama täällä, 1.10 päättyy Helenin 3,99c. Taidan ottaa Seinäjoen energian diilin.Helenin tekstiviesti tänään, lokakuussa loppuvaan: 11,49c / 3€
Lainaus Seinäjoen energian sivultaSama täällä, 1.10 päättyy Helenin 3,99c. Taidan ottaa Seinäjoen energian diilin.
Tällä hetkellä teemme uusia sähkönmyyntisopimuksia ainoastaan Seinäjoen kaupungin alueelle.
Sama tarjous tuli tänne myös, syyskuussa loppuvaan 4,14c/kwh /0€ sopimukseen. Jään odottelee loppukesää ja katsoo sitten uudelleen.Helenin tekstiviesti tänään, lokakuussa loppuvaan: 11,49c / 3€
Sähköpulan riski on olemassa. Vaikka OL3 toimisi talvella niin olemme ostosähkön varassa kovilla pakkasilla. Jos emme saa Etelä-Ruotsista tarvitsemaamme sähköä olemme vaikeuksissa. Etelä-Ruotsin ongelmat voivat syntyä Norjan tai Keski-Euroopan ongelmista. Sinäänsähän Suomi ei ole juuri sen huonommassa asemassa talvea ajatelle kuin viime vuonna. Olettaen tietysti että OL3 on toiminnassa.Olet sitä mieltä, että ensi talvena on sähköpulan uhka realistinen eli markkina ei pysty korjaamaan tilannetta? Voisitko avata, mihin arviosi perustat huomioiden tuotannon, reservit, rajasiirrot ja huippukulutuksen?
Jep, pari kohdetta on alueella.Lainaus Seinäjoen energian sivulta
Kokkolan energialla 3v soppari josta 2 sitovia olisi 10,86snt + 3€.Kannattaisikohan tämä 24kk jatkosoppari vaan hyväksyä tässä tilanteessa.. Omakotitalo vie sen 11 000kWh vuodessa.

Tämän aamun spottihinnoissa kuvastuu hyvin, että sitä omaa tuotantoa pitäisi olla tietty kriittinen määrä tai muuten aluehinta karkaa käsistä. Kaikissa muissa pohjoismaissa sähkö on tänä aamuna ilmaista (0,07 c/kWh), samalla kun Suomessa on tuotettu vain 2/3 omasta kulutuksesta ja hinta sitä myöten 150-kertainen (11 c/kWh).
![]()
Täällä sama tarjous pöydällä hitusen suuremmalla vuosikulutuksella. Taidan lukita tämän vaikka hinta yli tuplaantuu nykyiseen määräaikaiseen nähden. Sen verran paljon epävarmuustekijöitä on ilmassa, ettei jaksaisi käyttää tilanteen seuraamiseen yhtään sen enempää kuin mitä nyt on kulunut.Kannattaisikohan tämä 24kk jatkosoppari vaan hyväksyä tässä tilanteessa.. Omakotitalo vie sen 11 000kWh vuodessa.
Loviisassa ydinpolttoainevarasto on mitoitettu isoksi eli n. 2 kalenterivuoden mukaan. Eiköhän se ole riittävä aika löytää uusi toimittaja, käytännössä GNF, Westinghouse tai Areva.- Loviisan ydinvoimalaitos käyttää venäläistä energiaa. Korvaavan energian saanti on epävarma ajallisesti.
Kattava lista. Jos pohtii näiden nostavien ja laskevien tekijöiden vaikutuksia sähköenergian hintaan, niin osa on jo ladottu nykyiseen hintaan sisään, osa ei. Se on syytä huomioida. Markkinahinnan vaihtelu nyt ainakin kasvaa.Taas tulee lisää kustannusnouspaineita sähkönhintaan. Tällä kertaan EU:n suunnalta tulee ehdotuksia että metsähaketta ei enää luettaisi uusiutuvaksi energiaksi.
![]()
Metsähake lasketaan uusiutuvaksi, vaikka se tuottaa enemmän päästöjä kuin fossiiliset polttoaineet – Suomelle tärkeä bioenergia vaakalaudalla EU:ssa
EU:n ympäristövaliokunta linjasi viime viikolla, että metsähake ei jatkossa enää täyttäisi uusiutuvan energian kriteereitä. Linjaus on osa kriittistä keskustelua, jota parlamentissa käydään bioenergian ilmastokestävyydestä.yle.fi
Laitan tähän vähän listaa viimeaikaisista kustannusnousupaineiden aiheuttajista. Tarkemmat tiedot löytyvät kun tuon rivin tekstin kopioi googleen.
Korottavat (nyt tai tulevaisuudessa):
- Sähkön tuonti Venäjältä loppui
- Kaasun tuonti Venäjältä loppui
- Bioenergian tuonti Venäjältä loppui
- Fennovoima ydinvoimalahanke peruuntui
- Turpeen käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa on loppunut tai loppuu
- Metsähakkeen käyttö turpeen korvaavana polttoaineena on epävarmä (linkki ylempänä)
- Kaasun käytön tulevaisuus sähköntuotannossa on epävarma
- Fossiilisten polttoaineiden käyttö energian tuotannossa loppuu
- Kivihiilen käyttö energian tuotannossa loppuu
- Loviisan ydinvoimalaitos käyttää venäläistä energiaa. Korvaavan energian saanti on epävarma ajallisesti.
- Balttian maat ostavat kaiken kohtuuhintaisen sähkön mitä Suomesta on saatavilla (siirtolinjarajoitusten puitteissa)
Tasaava tai laskevat tekijä (nyt tai tulevaisuudessa)
- OL3 korvaa Venäjän sähkön tuonnin loppumisen (olettaen että laitos pääsee nopeasti normaalituotannolle)
- Tuulivoimaa tulee lisää (soveltuvaa säätövoimaa ei ole riittävästi)
- Siirtolinjaa Pohjois-Ruotsista vahvistetaan läpi Suomen (Metsälinja)
Täydentäkää listaa. Aika paljon enemmän on kustannusten nousua aiheuttavia tekijöitä kuin tasaavia.
Kattava lista. Jos pohtii näiden nostavien ja laskevien tekijöiden vaikutuksia sähköenergian hintaan, niin osa on jo ladottu nykyiseen hintaan sisään, osa ei. Se on syytä huomioida. Markkinahinnan vaihtelu nyt ainakin kasvaa.
En ymmärrä, itselleni ei tuo sähkönhinnan nousu ole sinällään ongelma koska vaikka elämisen kustannukset ovat nousseet ovat myös töistäni saama palkka noussut. Olen saanut jopa perusteltua esihenkilölleni palkankorotuksen tarpeen, vedoten luonnollisesti etätöiden aiheuttamaan kohonneeseen sähkönkulutukseen.Mulle tuli 15.2 24kk 9.19 c/kWh perusmaksu 3.00 €/kk tarjous joka raukesi maaliskuun lopussa. 19 vuotta odotellut OL3:n käynnistymistä niin ei huvittanut sitoutua yli 100% suurempaan hintaan kahdeksi vuodeksi. Sen jälkeen on Venäjältä sähköntoimitus katkaistu, kaasuntoimitus katkaistu, OL3:sta löytyy jotain vierasesineitä, hajonneita osia ja sit tutkitaan, korjataan, säädetään, lykätään...Kokkolan Energialta otin 2,5€/kk 9,95 c/kWh kvartaalisopimuksen toukokuun 12.päivästä lukien. Vajaa 2 viikkoa tuosta tuli heippa-sähköpostiviesti jossa kerrottiin 31,1% nostosta eli heinäkuun alusta 13,05c/kWh.
Nyt on ilmiselvää että tuo olisi pitänyt ottaa. Vaikka löytyisi kesän aikana joku 1v 12c/kWh soppari(sekin tuntuu hyvin epätodennäköiseltä jos nyt on 16,30c/kWh halvin kilpailuttajassa) ja vuoden päästä löytyisi joku 8c/kWh niin keskihintahan asettuu suunnilleen samalle tasolle tai korkeammalle kuin Helenin kanssa.
Teollisuus, kuten muukin kulutus tulee myös joustamaan kulutuksessaan tulevaisuudessa.Jätin teollisuuden muutokset pois tuosta listasta. Laitan niistä juttua joskus toiste.
Tuohon kylppärin lattialämmitykseen sen verran ettei kannata on-off tyyliin sitä katkoa. Meillä alakerran vanhalle piialle tuli noin 2ke lasku kun laatat korkkasi lattiasta irti kun katkoi lämmitystä vuosien varrella, lattia + seinät uusiksi. Talon rakennuttaja varoitti jo tuosta mutta ei.. ei voinut uskoa.
Helenin tekstiviesti tänään, lokakuussa loppuvaan: 11,49c / 3€
Ongelman kyllä ratkaisisi myös se, että olisi paksummat piuhat pohjois-norjasta ja -ruotsista. Silloin meille tuotaisiin enemmän sähköä lännestä ja muualla pohjoismaissa hinta vastaavasti nousisi.Tämän aamun spottihinnoissa kuvastuu hyvin, että sitä omaa tuotantoa pitäisi olla tietty kriittinen määrä tai muuten aluehinta karkaa käsistä. Kaikissa muissa pohjoismaissa sähkö on tänä aamuna ilmaista (0,07 c/kWh), samalla kun Suomessa on tuotettu vain 2/3 omasta kulutuksesta ja hinta sitä myöten 150-kertainen (11 c/kWh).
![]()
Joku tuossa ei nyt täsmää. Jos vuosi oli 2021, niim marraskuussa ei varmasti ole mistään saanut tuohon hintaan uutta sopparia.Isäni kertoi tehneensä marraskuussa nelivuotisen sopimuksen hintaan 4,90 senttiä + 2 €/kk mökkiä varten, mikä ei kuulosta mielestäni pahalta. Sama firma (muistaakseni Lumme) oli paria kuukautta myöhemmin, eli joskus tammi-helmikuun tienoilla tarjonnut sopimusta myös kotia varten (okt). Tämä 48 kk:n sopimus oli irronnut hintaan 6,70 senttiä + 2 €/kk. Siirtohintakaan ei ole paha, eli sekin jää veroineen viiden sentin tienoille. Itse en edes tiennyt näin pitkien sopimusten mahdollisuudesta.
Joku tuossa ei nyt täsmää. Jos vuosi oli 2021, niim marraskuussa ei varmasti ole mistään saanut tuohon hintaan uutta sopparia.
Joku tuossa ei nyt täsmää. Jos vuosi oli 2021, niim marraskuussa ei varmasti ole mistään saanut tuohon hintaan uutta sopparia.
Sopimus tehtiin marraskuussa 2021, ja toinen helmikuun alussa tämän vuoden puolella. Itsekin epäilin asiaa keston puolesta, ja sen osalta onko sopimuksessa ehtoja liittyen pörssihintojen nousuun, joiden perusteella sähköyhtiö voisi muuttaa hintaa. Isäni soitti noin viikko sitten sähköyhtiöön, ja siellä oli vastattu, että hinta pitää kyllä koko sopimusajan, ja oli jopa onnitteltu hyvin ajoitetusta diilistä.Joku tuossa ei nyt täsmää. Jos vuosi oli 2021, niim marraskuussa ei varmasti ole mistään saanut tuohon hintaan uutta sopparia.
Viime syksynä näin 24+24kk -mallisen tarjouksen. Tuossakin oli varmaan jälkimmäinen 24 kk sitten tilanteen mukaisella hinnalla eli ei olisi eronnut normaalista kaksivuotisesta mitenkään.Maksimi mitä olen kuullut on ollut 24kk + ostajan päätettävissä oleva 12kk päälle = 3 vuoden sopimus.
Ainakaan julkisesti ei Lumpeella ole ollut marraskuussa läheskään tuon hintaiaia uusia sopimuksia myynnissä, hinnat olivat yleiaesti silloin jo lähemmäs 10snt/kwh luokkaa ellei enemmänkin. Enkä muista myöskään nähneeni 4v sopimuksia heidän sivuillaan. Noita Lumpeen sivuja on suht aktiivisesti tullut kuitenkin mielenkiinnosta seurattua sen jälkeen kun hinnat alkoivat viime syksynä nousemaan. Olen itsekin Lumpeen asiakas.Sopimus tehtiin marraskuussa 2021, ja toinen helmikuun alussa tämän vuoden puolella. Itsekin epäilin asiaa keston puolesta, ja sen osalta onko sopimuksessa ehtoja liittyen pörssihintojen nousuun, joiden perusteella sähköyhtiö voisi muuttaa hintaa. Isäni soitti noin viikko sitten sähköyhtiöön, ja siellä oli vastattu, että hinta pitää kyllä koko sopimusajan, ja oli jopa onnitteltu hyvin ajoitetusta diilistä.
Oli niillä 2+2 vuoden soppareita tarjolla ainakin suoramarkkinointina. Nuo n. viiden sentin hintaiset toki oli jo useamman kuukauden aikaisemmin, mutta ihmisen muisti toimii niin kuin se toimii.Ainakaan julkisesti ei Lumpeella ole ollut marraskuussa läheskään tuon hintaiaia uusia sopimuksia myynnissä, hinnat olivat yleiaesti silloin jo lähemmäs 10snt/kwh luokkaa ellei enemmänkin. Enkä muista myöskään nähneeni 4v sopimuksia heidän sivuillaan. Noita Lumpeen sivuja on suht aktiivisesti tullut kuitenkin mielenkiinnosta seurattua sen jälkeen kun hinnat alkoivat viime syksynä nousemaan. Olen itsekin Lumpeen asiakas.
Puhelimessa tehty sopimus ja pidempiaikainen asiakas on kyseessä. Oli saanut tingattua hintaa hieman alemmaksi silloin marraskuussa.Oli niillä 2+2 vuoden soppareita tarjolla ainakin suoramarkkinointina. Nuo n. viiden sentin hintaiset toki oli jo useamman kuukauden aikaisemmin, mutta ihmisen muisti toimii niin kuin se toimii.
Nyt on tullut katseltua asuntoja, niin moni kivan näköinen talo ~150-200m2 vuosittainen sähkönkulutus luokkaa 25 -35 000 kwh.
Ei paljon houkuta ostaa taloa jonka sähkölasku on pahimmillaan 600€/kk
Monikohan on myymässä taloaan järjettömän hinnannousun myötä, tämän lisäksi lainojen korot kipuavat ylös.
Nyt olis varmasti kysyntää +100m2 kaukolämmitteiselle rivarille
Kyllä kaukolämpökin kallistuu, ei toki yhtä nopeasti. Ja sitä ei voi kilpailuttaa.Nyt olis varmasti kysyntää +100m2 kaukolämmitteiselle rivarille
Nyt on tullut katseltua asuntoja, niin moni kivan näköinen talo ~150-200m2 vuosittainen sähkönkulutus luokkaa 25 -35 000 kwh.
Ei paljon houkuta ostaa taloa jonka sähkölasku on pahimmillaan 600€/kk
Monikohan on myymässä taloaan järjettömän hinnannousun myötä, tämän lisäksi lainojen korot kipuavat ylös.
Nyt olis varmasti kysyntää +100m2 kaukolämmitteiselle rivarille
Nyt on tullut katseltua asuntoja, niin moni kivan näköinen talo ~150-200m2 vuosittainen sähkönkulutus luokkaa 25 -35 000 kwh.
Ei paljon houkuta ostaa taloa jonka sähkölasku on pahimmillaan 600€/kk
Monikohan on myymässä taloaan järjettömän hinnannousun myötä, tämän lisäksi lainojen korot kipuavat ylös.
Nyt olis varmasti kysyntää +100m2 kaukolämmitteiselle rivarille
No jos mökissä menee sähköä vuodessa sen 35000kWh, niin sehän on nykyhinnoilla (20c/kWh) tosiaan keskimäärin vajaat 600€/kk. Veikkaan että 10vuoden päästä hinta luokkaa 30c/kWh. En nimittäin usko, että sähkönhinta pitkässä juoksussa ainakaan laskemaan päin on.Jos talo on muuten kiva ja tarjoaa juuri sitä mitä kaipaa, niin sähkölasku ei voisi ainakaan itseäni vähempää kiinnostaa.
Kovin helpolla sellaisen ison ja vanhan talon sähkönkulutusta ei kyllä saa laskemaan.Yleensä tuollaisesta kulutuslukemasta pääsee tiputtamaan pienellä investoinnilla yläpohjan eristykseen, ilppiin ja ikkunaremonttiin.
Tämä on totta. Usein järki katoaa kun keittiön välitilassa on upean värinen pinnoite, vessassa hieno musta hana ja pihalla kaunis omenapuu. Se välittäjäkin puheli kaikkia mukaviaNiin kuin @hekeli mainitsi, sähkön kulutuslukemat on melko kaukana listalla asioista jotka saa luopumaan jonkun asunnon valinnasta.
No jos mökissä menee sähköä vuodessa sen 35000kWh, niin sehän on nykyhinnoilla (20c/kWh) tosiaan keskimäärin vajaat 600€/kk. Veikkaan että 10vuoden päästä hinta luokkaa 30c/kWh. En nimittäin usko, että sähkönhinta pitkässä juoksussa ainakaan laskemaan päin on.
Kovin helpolla sellaisen ison ja vanhan talon sähkönkulutusta ei kyllä saa laskemaan.
Kannattaa noita asuntoja ostellessa ottaa huomioon, jotta onko se ostokohde suorasähkölämmitteinen, vai vesikiertoisella lämmityksellä varustettu. Jälkimmäinen parempi, sillä tulee melkoisesti halvemmaksi päivittää se lämmitys johonkin energiataloudellisempaan.
Kun noita okt tuli kateltua omaa etsiessä niin aika usein noissa "suora" sähkölämmitteisissä taloissa missä oli korkea kulutus niin oli asukkeina eläkeläisiä. Sisätilat mukavuuslämmöllä niin näkyyhän se kulutuksessa. Lämpötilaa 3-5 astetta alemmaksi ja vaikka se ILP kaveriksi niin saanee jo aika hyvät ROIt aikaiseksi.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.