Romutuspalkkio

Yksi syy on se, että se auto on jo valmistettu ja suurin osa sen elinkaaren päästöistä on jo tapahtunut, loppuiän päästöt on käytännössä olemattomat. Vähän sama kun vanhan paidan heittäsi roskiin vain koska ostaa uuden paidan, vaikka sillä vanhalla olisi olemattoman rahallisen arvon lisäksi vielä mahdollisesti paljonkin käyttöarvoa. On aika lyhyttä matematiikkaa laskea niin, että jos mahdollisimman monta halpisautoa yhtäkkiä vaihtuisi sähköautoiksi, silloin kokonaispäästöt pienentyisivät.

Parin tonnin auto on vielä uusi auto sille, joka nyt ajaa sillä tonnin autolla, luonnollisen siirtymän kautta autokanta paljon helpommin uudistuisi ja reilummin, kun tuo tukijärjestelmä suunniteltaisiin ihan toisin päin, koskemaan sitä tonnin autoa, joka vaihtaa uudempaan kahden tonnin autoon. Tai koskemaan ihan ketä tahansa, joka vaihtaa uudempaan autoon, myös ilman että se olisi tuliterä.
Vanhalla paidalla on suuremmat käytön aikaiset päästöt?

Varmaan tarkoitus on kokonaisuutena päästä vanhimmasta päästä eroon ja saada vähäpäästöistä, turvallista ja kauppaa piristävää pirssiä liikenteeseen. EU alkaa varmaan muuten antaa raippaa.

Olisi melko koomista tukea jotain 2000€ omistamista. Jeesus sentään.
 
Olisi melko koomista tukea jotain 2000€ omistamista. Jeesus sentään.
Koomista on se, jos joku näkee ainoastaan yhden ainoan absoluuttisen oikean tavan toimia tavoitteen saavuttamiseksi.

Se ihan sama tonnin auto sieltä liikenteestä poistuu molemmissa skenaarioissa ja vaihtuu uudempaan.

Esimerkiksi minä en ajattele ostavani uutta sähköautoa nyt. En myöskään ole ajatellut juuri nyt luopua mistään pihan autoista muutenkaan, siellä on muutama halpis ja sitten on parempia käytettyjä. Jos kuitenkin myös vanhan auton vaihtamista uudempaan tuettaisiin jollakin tavalla, voisin hyvinkin harkita vaihtavani jonkin niistä ihan reilustikin uudempaan ja vaikka sitten vähäpäästöisempäänkin.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan samaa paskaa ne järjestäen ovat alle 5 k€ luokassa. Huonolla pidolla ollutta ei pikkaisen kovempi hinta pelasta ja hyvällä pidolla ollutta taasen alempi arvo ei heikennä. Tuki uuteen on ainoa järkevä tapa saada kantaa reilummin uusiksi. Tässä kun on mukana myös yleinen kauppojen vauhdittaminen ja ne alv-tulot uusista…
 
No niin no, maksakaa te rauhassa satoja euroja per kk niitä lainalyhennyksiä ja arvoalenemia. Mä ajan noilla 90 luvun laitteilla ja korjaan itse, osien hinnat lasketaan parinsadan luokkaan per vuosi ja bensaan menee murto osa siitä mitä jonkun uudehkon auton lainalyhennykseen per kk. Ainiin ja semmonen pitää vielä vakuuttaakin kalliisti, mulla maksaa liikennevakuutus 100-150€ vuodessa autosta riippuen.

Ei noiden uusien hommaamisessa ole mitään järkeä eikä niille voi tehdä mitään kun ne sekoaa.
 
No se olisikin hauska yllätys, kun laittoi romun seisomaan vaikka loman ajaksi.
Muokataas nyt vielä kerran.
Saa nähdä muuttavatko tuota pykälää vielä, vai onko se tosiaan noin "tyhmä".

Itsellä kolme autoa ja kaksi moottoripyörää. Kallein joulukuussa 23k€ maksanut sähköauto on kyllä ollut jatkuvasti liikennekäytössä.

Sitten 1500€ maksanut on tällä hetkellä liikennekäytössä. Ja 1900€ maksanut on liikennekäytöstä poistettuna. Mutta nuo aika halvat autot ei sitten kävisi? Kallein on sitten muutenkin liian arvokas ja alle 10 vuotta vanha.

Toisaalta en käytä tuota romutus hommaa nyt muutenkaan, kun ei ole sille mitään käyttöä. Järvevämpää siis vain jatkaa tuolla 8 vuotta vanhalla sähköautolla ja ajaa niin pitkään kuin mahdollista :)
 
No niin no, maksakaa te rauhassa satoja euroja per kk niitä lainalyhennyksiä ja arvoalenemia. Mä ajan noilla 90 luvun laitteilla ja korjaan itse, osien hinnat lasketaan parinsadan luokkaan per vuosi ja bensaan menee murto osa siitä mitä jonkun uudehkon auton lainalyhennykseen per kk. Ainiin ja semmonen pitää vielä vakuuttaakin kalliisti, mulla maksaa liikennevakuutus 100-150€ vuodessa autosta riippuen.

Ei noiden uusien hommaamisessa ole mitään järkeä eikä niille voi tehdä mitään kun ne sekoaa.
Fiksua tosiaan opetella itse korjaamaan ja huoltamaan. Uusissa on vielä sekin, että pakko "huoltaa" kalliisti, että takuu säilyy (poislukien ehkä Tesla, jossa ei ole tuota velvoitetta?).

Jo siinä 15k€-25k€ hintaluokassakin kasko on järkevä olla ja esim tuohon omaan autoon vakuutus ja kasko maksaa 885€ ja sekin on vain kaikkein karsituin. Esim lasiturva maksaa vielä 219€ siihen lisää.

Toki jos ei itse osaa korjata, niin uusi voi olla järkevä ja ajaa se sitten paaliin. Lisäksi vaikka Dacian bensa-auto on myös järkevämpi, kuin sähköauto, koska on noin puolet halvempi ja yksinkertaisempi korjatakin? Ostamalla uuden ja ajamalla se paaliin asti, niin voihan siihenkin tehdä öljynvaihdot itse? Ei ole niin väliä merkkiliikkeen leimoista. Täytyy vain kehdata ajaa sillä Daciallaan erittäin kauan :)

Itse olen jo asennoitunut ajamaan tuolla 8 vuoden ikäisellä Model S 90D:llä tosi kauan, jos vaan toimii. Käyttöarvoa sillä on, mutta myyminen kalliilla hintaa aika mahdotonta. Sitäkin pystyi vielä itse korjaamaan. Ilmastoinnin kompressori (130tkm ajettu purkuosa, 180€) oli helppo vaihtaa itse. Ei tarvinnut laittaa autoa tietokoneeseen kiinni, kun 8/2016 FL. Täyttö toki ammattilaisella ja oikealla kaasulla ja öljyllä, mutta sekin vaan 130€.

Nyt mittarissa melkein 239tkm. Eli purkuosilla nuo kannattaa korjata. Esim motonetin tarvike kompressori olisi ollut 1300€. Uusi mutta ei siis alkuperäinen. En edes teettänyt mitään korjausarviota, vaan vähän mutulla vahdoin/räpelsin vaan toisen kompuran kiinni. Ainakin Teslaan saa aika paljon vinkkejä myös FB:stä. Teslassa myös service valikko, joka näyttää kaikki vikakoodit, eli mitään vikakoodin lukijaa ei tarvitse ostaa. Toki uudemmat Teslat vaatii erillisen maksullisen ohjelman (ainakin tiettyihin juttuihin).

1.1.2025 lähtien melkein 15tkm tullut ajettua. Ei siinä toki mitään säästöä ole tullut, kun pakettiautoksi rekattu diesel riittäisi myös omiin ajoihin.

Uskoisin silti, että 2025 bensa-auto (esim Dacia) ei olisi niin vaikea korjata? Verrattuna mihin vaan sähköautoon. Jos siis sähköauto sattuisi menemään joskus rikki. Esim moottori(t) tai akku.
 
Vaihdoin viime romutuspalkkiossa 2000-passatin hybrid yarikseen, josko ensi vuonna vaihtaisi volvon teslaan?

EU:n ilmastovaatimukset tätä ajaa (pun) ja ainakin omalla kohdalla on toiminut niin kuin lainsäätäjä on ajatellut, eli uutta vähäpäästöistä kalustoa vaihdettu paljon saastuttavien tilalle.
 
90-luvun konerikkoinen Vectra vaihtui siinä ekassa romutuspalkkiovaiheessa kans yarikseen. Silloin ei ollut vielä noita omistus- ja liikennekäyttörajoituksia.

Mutta se piti sanomani, että Yaris-tarjouksia kysellessä eri liikkeissä oli silloin aikoinaan selkeästi kaksi moodia, eli osa tarjouksista oli ~puolitoista-pari tonnia kalliimpia kuin muut- romutuspalkkio haluttiin siis siirtää täysmääräisesti liikkeen taskuun. Silloin oli kuitenkin mahdollista oikeasti saada noita alennuksia pienellä vaivannäöllä.

Onko jollain tuoreempia kokemuksia viime kierroksilta? Pelkään, että nykyaikana kaikkien liikkeiden tarjoukset jollekin merkille on "harmonisoitu" aina siihen ostajalle epäedullisempaan suuntaan, eikä tuo romutuspalkkio oikeasti ole mitään muuta kuin valtion tukea autoliikkeille.
 
Kilpailuttaa ilman pienintäkään mainintaa ja viime hetkellä vetää romutuspalkkion sitten esiin. Ei siinä pitäisi olla minkäänmoista köhimistä autoliikkeellä, tätähän kamppista ei maksateta osin autoliikkeillä? Muistelen, että jossain aiemmassa oli autoliikkeenkin/-valmistajien osuus mukana. Saattoi olla hankintatuessa.
 
Onko jollain tuoreempia kokemuksia viime kierroksilta? Pelkään, että nykyaikana kaikkien liikkeiden tarjoukset jollekin merkille on "harmonisoitu" aina siihen ostajalle epäedullisempaan suuntaan, eikä tuo romutuspalkkio oikeasti ole mitään muuta kuin valtion tukea autoliikkeille.
VW id3 sai viime romutuksen aikaan ne "päästöalet". Eli autovalmistajat myi autoja alennettuun hintaan, jos rekisteröi auton vielä joulukuun puolella. Sain siis FB puolelta VW myyjän kiinni, joka teki hyvän tarjouksen. Sitten näytin tuota tarjousta paikalliselle myyjälle, niin se myi auton samaan hintaan ja samoin ehdoin. Taisi olla 5170€ alennus, sitten romutus 2000€ ja hankintatuki 2000€.

Screenshot_2025-07-08-11-26-19-07_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg
 
Lausuntokierros: Romutuspalkkio vauhdittamaan uusien henkilöautojen kauppaa ja uudistamaan ajoneuvokantaa

Tää ois itselle ihan ok.

Miten saa eniten arvoa itselle tästä "muuvista". Eli mitä kaikkea kannattaa myydä irtonaisena autosta joka tähän menisi? Tyyliin voiko tämän romutuspalkkion lunastaa siten, että autosta revitään kaikki liikkuva pois, tyyliin vanteet jne. yms. Parit vanteet kuitenkin hyvillä renkailla ja mm. vasta vaihdetut ilmapussit yms. että kannattaako näissä romutushommissa irrottaa autosta kaikki myytäväksi kelpaava osiksi ja toriin halvalla ja sit auto romuttamolle? Auto on käytössä ja ajokuntoinen, mutta joutaisi silti romuttaa jos edut toteutuu.

Tai riittääkö et romuttamon pihalla purkaa kaiken myytävän mitä osaa (renkaat, vanteet), ilmapussit ehkä jos ottais ku oli kalliita ja jotain muuta?
Pistin 2018 romutukseen auton niin että ajoin sen Kuusankosken pihaan ja revin siellä kaiken irti mitä irrota saattaa. Toki ilmastoinnin osia, laturin, ecut kaivanut esille etukäteen niin lähti sukkelaan. Lopuksi tunkkasin vielä pihalla vanteet pois niin että jäi jarrujen varaan.

2021 piti tehdä sama mutta olisin vielä ottanut koneen ja laatikon pois mutta hoitivat hommat niin hienosti että rahat loppui kesken. Sillä sen 2ke olis saanu vielä sähköpyörään ja käytännössä varmaan tuo olikin yksi syy miksi rahat loppui kun kuittikaupalla kikkailtiin jonkin verran.
 
Meillä 4 autoa, joista uusin on vuoden -94 diesel Mersu, joka palvelee talvikäyttiksenä. Sitten mun kesäkäyttiksenä on vuoden -86 Hiace.
Vaimon oma kesäauto on -89 Chrysler Lebaron GTC (tähän on kaks identtistä kilvetöntä varaosa-autoa katoksessa.) ja sitten meidän yhteinen kesäharraste on -66 Chrysler 300.

Eipä ole aikomustakaan noista luopua. Hyviä ja luotettavia autoja. Mitään sähköautoa tai muutakaan uudempaa kotteroa en tule varmaan koskaan hommaamaan, kun ne ei kiinnosta yhtään. Liian monimutkaisia vehkeitä mulle, kun itse autoni aina korjailen ja tykkään muutenkin vanhemmasta ja yksinkertaisemmasta tekniikasta.

Hiacea ja Mersua kovasti yrittävät ostaa meiltä, vaan joutuu aina toteaa ettei ole myynnissä. Ajetaan ne loppuun itse, vaikka luultavimmin ne ajaa meidät ensin loppuun.. :lol:
 
Kiva ja ymmärrettävää.
Miten ajattelit tämän liittyvän romutuspalkkioaiheeseen?
 
Miten ajattelit tämän liittyvän romutuspalkkioaiheeseen?
Niin, no kyllä se silleen liippaa aihetta, että ompa noita yritetty ostaa pilkkahintaan juurikin siksi, että romutukseen lähtisi heti kun vaan voi. Osa sanonu sen suoraan ja osa sitten kierrellen ja kaarrellen..
 
No voit olla huoleti, kun uudessa laissa tulee todennäköisimmin olemaan sekä omistus että liikennekäytön 12 kk vaatimus. Saat ihan rauhassa ruostuttaa rautaa pihalla.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
281 691
Viestejä
4 840 527
Jäsenet
78 280
Uusin jäsen
Jommu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom