Robottiruohonleikkuri kokemuksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Gardena se jaksaa odotuttaa karttoja. Hetken jo innostuin kun tunnit tippui 19h asti. Noh, pian viikkoon ei ole tunnit (taaskaan) vähentyneet. Ei sovi hätäisille tämä Lona, luultavasti kausi ehtii loppua ennen kartan valmistumista. Muuten laite toimii hienosti, mutta se kauan odotettu ominaisuus antaa odottaa.
 
Yhtä asiaa kaipaan: mahdollisuutta keskeyttää laitteen toiminta etänä, jos Seppo jää esimerkiksi jumiin. Nyt se vain lähettää virheilmoituksia 10-15 min välein, ilman että pystyn tekemään asialle mitään. Eli virhe-tilasta ei pääse pois kuin laitteen fyysisellä Stop-painikkeella.

Edit: Eilen Cramerin app ei saanut muutamaan tuntiin yhteyttä palvelimelle, joten Seppo joutui lomautetuksi. Sitä kun ei saa ohjattua kuin appin kautta, ja laite sattui olemaan telakassa pysäköitynä (viikko-ohjelmasta poiketen). Tämä kannattaa Cramer / Greenworks roboleikkurin ostoa harkitsevan huomioida.
Cramerin app on useina peräkkäisinä päivinä kärsinyt palvelinongelmista. Koska laitteessa ei ole näppistä (eikä näyttöä), ei laitetta pysty tuolloin ohjaamaan - jos ja kun siis olisi tarve. Tämä saanut jo harkitsemaan laitteen palauttamista, kun se vielä taitaa nippanappa olla mahdollista...

Onko muilla ollut näitä ongelmia Cramereiden kanssa?
 
Viimeksi muokattu:
Edge täpät kun saa aktivoitua niin ei tarvitse rajakaapeleiden kohtia erikseen leikellä.
Enpä tajunnut edes katsoa schedule puolelta, vaan yritin vaan klikkailla siitä päänäytöltä klikata siitä "Return/Working/Edge" nappuloista. Aikataulutettuna kyllä leikkaa näköjään rajalangankin, vaan ei käskemällä.
Gardenaa saa 640eurolla mutta eipä sekään mene yhtä jyrkkää luiskaa ylös kuin brucke.
Ihan älytön peli jos vain toimii
Kaikkein suurin etu tässä on täysin vapaasti appista muokattava aikataulu. Mulla tuo leikkaa hieman yli 1000m² aluetta ongelmitta. Vaikka onkin toki aika heikkokasvuista ja maahumalaa/sammalta paljon seassa.
Husku/Gardena mallistoissahan vuorokausittainen leikkuuaika on mallikohtaisesti kiinteästi lukittu. Eri neliömäärälle markkinoitavien mallien lähes ainut ero on vain softassa sallittu aika per vuorokausi. Tuhannen neliön leikkuuajalle softattu husqvarna maksaa aika monta kertaa enemmän kuin brucke.
 
Minulla Brucke leikkaa rajan käskemällä. Yhteys blutoothilla ja robotti telakassa. Tällöin edge leikkuu muuttuu (harmaa -> valkoinen). Iphone. Firmistä en ole päivittänyt. (10/21)
 
I stand corrected. Asiaan perehdyttyäni kyllä tuo Brucke vaikuttaa ihan hemmetin hyvältä laitteelta jos se saa nurmen leikattua edes parin vuoden ajan.
Täällä on kaksi kesää nyt leikannut. Ei ole ollut valittamista, muuta kun saisi olla enemmän pitoa renkaissa ja itsellä ei tuo appi toimi.
 
Onko mitään järkevää ja kestävää tapaa asenta ruohonleikkurille langat maahan pihatyön yhteydessä? Mietin jotain putkitusta niin ei katkea helposti tai pitäisikö tehdä reunakivetykset niin osaako niiden sisällä pysytellä ilman lankaakin?
 
Kyllä se lanka sinne pitää vetää, ei toimi leikkuri jos ei ole rajalangalla ympäröity aluetta (ei ainakaan Gardena). Eipä tuo normaali kaapeli helpolla katkea, autolla en päältä ajelisi tai soran sekaan asentaisi. Voihan sen putkittaa vaikka tavallisella asennusputkella, mutta liekö hintansa arvoinen viritys. Kaivaa piuhan 2-5 cm maan alle niin pitäis kyllä mullassa pysyä ehjänä. Itellä pysynyt pintavetona ehjänä pari vuotta. Ainoastaan huonot liitokset ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia
 
Ei taida olla kovin halpoja noi asennuslangan asennus vehkeet. Kätevä kyllä ajella ympäri tonttia sellasella kun laittaa piuhan maan alle ja sulkee kolon peräänsä.
 
Onko mitään järkevää ja kestävää tapaa asenta ruohonleikkurille langat maahan pihatyön yhteydessä? Mietin jotain putkitusta niin ei katkea helposti tai pitäisikö tehdä reunakivetykset niin osaako niiden sisällä pysytellä ilman lankaakin?
Itsellä valmistui alkukesästä pihatyöt, ja sanoisin että ihan perinteisellä tavalla maahan upottaminen oli hyvin helppoa kun sen tekee heti nurmikon kylvämisen jälkeen (tai ennen kuin nurmikko on itänyt). Tällöinhan multa on hyvin pehmeää jolloin uran voi vetää vaikka sormella ja sitten peittää ja taputtaa kiinni. Tosin itsellä multa oli niin kuivaa että se oli osittain kuin pölyä, eli piti jostain kohti laittaa kiinnityspiikeillä vielä maahan. Kuitenkin hyvin paljon helpompaa oli kuin edellisen kodin pihaan jonne asensin pintavetona vanhan nurmikon sekaan (jolloin väkisinkin robotti nosti lankaa sieltä sun täältä ja katkaisi sen aina välillä). Toki joka tapauksessa vaatii kyykistelyä aika lailla :)
 
Hyvä pointti tuo multaan asennus jo nurmikon istutusvaiheessa! Itse tökin pistolapiolla viistosti uran koko vanhan nurmialueen ympäriltä ja konttasin toisen kierroksen johtokela kainalossa. Tuo kaapelin istutus sujui nostaen toisella kädellä nurmikosta "tukistaen" ja toisella kädellä sujauttaen kaapelin uraan. Ei ole noussut piuha, eikä muutenkaan katkeillut ei edes nurmikko kuollut.

Tapeilla olisi tietty säästänyt varmaankin yli puolet asennusajassa, mutta riskinä katkeileva kaapeli (joko ruohonleikkurista tai jonkun kompastumisesta johtuen) ja maahan tulisi roskamuovia tarpeettoman paljon. Kaikki nämä riskit on naapurissa tullut vastaan, kun hän ei jaksanut kaivaa
 
Itse ihan moralla vetänyt uraa ja sormel painanut kaapelin perään. Konttaus housut jalkaan niin suht nopeasti se kaapeli sinne menee
 
Tapeilla olisi tietty säästänyt varmaankin yli puolet asennusajassa, mutta riskinä katkeileva kaapeli (joko ruohonleikkurista tai jonkun kompastumisesta johtuen) ja maahan tulisi roskamuovia tarpeettoman paljon. Kaikki nämä riskit on naapurissa tullut vastaan, kun hän ei jaksanut kaivaa
Melkoinen mestari ollut naapurissa vetämässä kaapelia. Ite vetänyt kolmeen pihaan kaapelit, pintavetona. Yhdessäkään ei kaapeli ole katkennut yllä mainituista syistä saati kukaan niihin kompastellut. Naapuri vetänyt kaapelit omaan pihaan nelisen vuotta sitten, pintavetona. Ei mitään ongelmia. Käytännössä kaapeli kadonnut nurmikkoon kesän aikana eikä sitä tahdo löytää vahingossa tai etsimällä.
Onhan sen kaivaminen varmasti ekologisesti parempi vaihtoehto, mutta aina se ei ole edes mahdollista. Toisaalta, myös uusien alueiden lisääminen sujuu helpommin kun kaapelia ei tarvitse kaivaa kovin syvältä. Itellä näitä alueita tulee silloin tällöin uusien istutusten tai muiden rajausta vaativien kohteiden takia
 
Pientä updatea tuohon Gardenan Lonan kartoitukseen. Uskon, että keksin syyn miksi kartoitus kesti ja kesti, eikä tunnit vähentyneet. Itsellä oli alueiden leikkaukset säädetty niin, että leikkuri ei juuri pyörinyt alueella 3 (joka on varjossa ja kasvaa huonosti). Käytännössä 5% ajasta oli uhrattu siihen. Nyt kun säädin kaikille kolmelle alueelle 31% ja loput 7% siihen latausaseman läheisyyteen, alkoi tunnit vähenemään. Nyt jäljellä 10h.

Ihan loogista, mutta voisi tuo sovellus hieman ohjeistaa tai ilmoittaa mikä alue vaatii enemmän aikaa tms.
 
Itse tökin pistolapiolla viistosti uran koko vanhan nurmialueen ympäriltä ja konttasin toisen kierroksen johtokela kainalossa. Tuo kaapelin istutus sujui nostaen toisella kädellä nurmikosta "tukistaen" ja toisella kädellä sujauttaen kaapelin uraan.
Tällaisen kun kerran hankkii, niin yllättäen sille löytyykin käyttöä vähän joka projektissa: Kanttausrauta Fiskars Solid
Näkyvillä paikoilla kuten pihatien vierellä, talon seinustalla, kulkuväylien kohdalla upotin kaapelin maahan, kuin myös leikattavan alueen läpi saarekkeelle menevät kaapelit. Pitkillä sivuilla missä ei kuljeta tai katsella, vedin pintaan ja kiiloja sinne tänne syvempien kuoppien kohtiin harvakseltaan.
Upotuksiin painelin kanttausraudalla urat ensin valmiiksi koko pätkältä kerrallaan ja pudotin kaapelin valmiiseen uraan. Kaapeli putoaa sinne melkein itsestään, tai vähän sormella avittamalla. Ihan nurmikon juuriston tuntumaan, parin tai muutaman sentin syvyyteen sen saa silti jäämään melkein automaattisesti, ei ole tarkoitus haudata 20cm syvyyteen. Sitten kävelemällä painellaan ura kiinni.
Clasun myymä pyöreällä vantaalla varustettu asennustyökalu oli täysin hyödytön romu. Se ei pystynyt vanhaan nurmikkoon lainkaan, edes kantapäällä askel askeleelta potkimalla. Kanttausraudalla tulee nätimpi ja suorempi, lopulta myös nopeammin.

Lisäksi kaikki tulevat kaivuuprojektit kukkapenkistä parkkipaikan kautta terassin pohjaan tuli myös aloitettua kanttausraudalla rajaamalla. Todella paljon kätevämpi ja nopeampi kuin tavallinen lapio. Nätimpi siistimpi lopputuloskin.
 
Onko täällä kellään kokemusta noista Clas Ohlsonin rajakaapelin sinkilöistä? Kestääkö, kun ovat jotain biohajoavaa?
 
Onko täällä kellään kokemusta noista Clas Ohlsonin rajakaapelin sinkilöistä? Kestääkö, kun ovat jotain biohajoavaa?

Hyvin kestää asentaessa paukutella kumivasaralla. Siitä ei kyllä vielä kokemusta, että kauanko niiden hajoamisessa maan sisällä kestää.
 
Lähinnä siis vinkkinä : se 200-500e extra ei ole paljoa näistä paremmista laatuvehkeistä, kun ne kestää ihan hemmetin kauan. Oma husqu leikannut 1884 tuntia. Pari kertaa vaihtanut terät.

Perässä tullaan. Täällä 1330 h / 1868 km, ei ole ollut valittamista. Kerran terät on vaihdettu ( Hussse 420 )
 
Mulla on pihassa ihmeellinen paikka jossa leikkuri unohtaa aina seurata hakulankaa.
Lanka tekee siinä luupin eli kääntyy takaisin tulo suuntaan ja menee kahden männyn välistä.
Olen tehnyt siihen vaikka minkälaisia variaatioita langan reitistä, mutta edelleen se siinä karkaa, mutta nyt se karkaa niin että törmää hakuun uudestaan niin ei aihuta ylimääräisiä harharetkiä kuitenkaan.
Aluksi se karkasi leikkuulle mennessä, mutta kun sen sai kuriin niin alkoi karkaamaan palatessa.
Toimii yleensä paremmin jos tekee tiukat mutkat, mutta jos on tiukat mutkat ja leikkuri ajaa tosi lähellä hakulankaa niin sitten se vetää aina yht'äkkiä poikittain siihen langalle, pysähtyy ja lähtee leikkaamaan.
Tuota poikittain menemistä sattuu muissakin kohdissa silloin tällöin enkä ole oikein keksinyt sillekään mitään syytä, mutta yleensä aina samoissa kohdissa, monesti siinä on joku kinkare/epätasaista tai mutka.
Karkailua ei ole koskaan tapahtunut muissa kohdissa.

Onko muilla ollut mitään vastaavia ongelmia?

Leikkurina Gardena Sileno Life 1000.
 
S

Onko näiden vempeleiden mitoitukset tontin koon vai nurmikon pinta-alan mukaan? Järkeni sanoo että voin ostaa linkittämäni 1000 m2:lle mitoitetun laitteen kun tontti on 1400 m2 mutta sen päällä on talo, autotalli, pihatie, perunamaa, marjapensaita, pensaita jne. Nurmikkoa lienee max. 800-900 neliötä.

Ihan hyvin voit ostaa tuollaisen laitteen. Käytännössä sen ei tarvitse edes joka päivä ajella kun alkukesän kasvupyrähdys taittuu. Ellet kylvä pihalle raeruohon nopeudella kasvavaa tavaraa ja kastele joka päivä.
 
s-l400.png

Lisäsin Worx Landroid M500 roboon tällaiset motocross renkaan nastat ja ensituntuma on, että ei liukastele enää märällä nurmikolla rinteessä kuten aiemmin.

Renkaaseen piti esiporata reiät ennen ruuvausta.
 
Mulla on pihassa ihmeellinen paikka jossa leikkuri unohtaa aina seurata hakulankaa.
Lanka tekee siinä luupin eli kääntyy takaisin tulo suuntaan ja menee kahden männyn välistä.
Olen tehnyt siihen vaikka minkälaisia variaatioita langan reitistä, mutta edelleen se siinä karkaa, mutta nyt se karkaa niin että törmää hakuun uudestaan niin ei aihuta ylimääräisiä harharetkiä kuitenkaan.
Aluksi se karkasi leikkuulle mennessä, mutta kun sen sai kuriin niin alkoi karkaamaan palatessa.
Toimii yleensä paremmin jos tekee tiukat mutkat, mutta jos on tiukat mutkat ja leikkuri ajaa tosi lähellä hakulankaa niin sitten se vetää aina yht'äkkiä poikittain siihen langalle, pysähtyy ja lähtee leikkaamaan.
Tuota poikittain menemistä sattuu muissakin kohdissa silloin tällöin enkä ole oikein keksinyt sillekään mitään syytä, mutta yleensä aina samoissa kohdissa, monesti siinä on joku kinkare/epätasaista tai mutka.
Karkailua ei ole koskaan tapahtunut muissa kohdissa.

Onko muilla ollut mitään vastaavia ongelmia?

Leikkurina Gardena Sileno Life 1000.
kuinka tiukka tuo käännös on, eli kuinka pitkän kaarron tekee? Mikä on etäisyys hakukaapelin välillä tuossa kun tekee luupin? Entä etäisyys reunalankaan? Etäisyys reunalankaan pitäisi olla vasemmalla min.30cm ja oikealla muistaakseni metrin luokkaa.

Onko näiden vempeleiden mitoitukset tontin koon vai nurmikon pinta-alan mukaan? Järkeni sanoo että voin ostaa linkittämäni 1000 m2:lle mitoitetun laitteen kun tontti on 1400 m2 mutta sen päällä on talo, autotalli, pihatie, perunamaa, marjapensaita, pensaita jne. Nurmikkoa lienee max. 800-900 neliötä.
Mitoitus on leikattavan pinta-alan mukaan. Riittää varmasti tuolle pihalla tuo 1000m2 kone
 
kuinka tiukka tuo käännös on, eli kuinka pitkän kaarron tekee? Mikä on etäisyys hakukaapelin välillä tuossa kun tekee luupin? Entä etäisyys reunalankaan? Etäisyys reunalankaan pitäisi olla vasemmalla min.30cm ja oikealla muistaakseni metrin luokkaa.

140 cm tällä hetkellä halkaisija eli hakukaapelista-hakukaapeliin. Menee kyllä toisessa suorassa kohtaa lähempänäkin mutta ei siinä paikkaa mitään ongelmia ole ollut ja ongelmia oli kun menivät vielä kauempana toisiaan.
Reunalankaan on kyllä ohjeiden mukaiset etäisyydet ja enemmänkin. Olen katsonut leikkurin huoltovalikosta hakulangan signaalitietoja siinä kohtaan, jossa lähtee omille teilleen, eikä niissä ole mitään poikkeavaa. Leikkuri vaan jatkaa matkaansa vaikka signaali heikkenee.
Ja on tosiaan kokeiltu monenlaista mutkaa laajaa ja tiukkaa, mutta aina siinä joku ongelma on.
Sähköjohtoja ei maassa pitäisi tuossa mennä. Vasemmalla heti kuvan ulkopuolella on auton romu ilman renkaita osittain maata vasten. Miettinyt että voiko se aiheuttaa ongelmia.
20220802_215554[1].jpg

Vihreä haku
Musta raja
Punainen mittauskohta
Vasen tulee laturilta päin, laturille taitaa olla tästä kohdasta joku 25 metriä
Kohta ei tasamaata vaan männylle on nousua
Toinen mänty tosiaan on kuvaajan vieressä, jäi pois kuvasta
 
Outoa, yleensä tuollaisen aiheuttaa liian lähellä olevat muut kaapelit tai saarekkeeseen menevä kaapeli (jos hakukaapeli ylittää sen).
Oletko testannut ajaako leikkuri tuon kohdan yli testiohjelmalla?
Etäisyyden mittaaminen latausasemasta
1. Aseta laite latausasemaan
2. Liiku nuolinäppäimillä ja OK-painikkeella valikkorakenteen kohtaan Asetukset > Aluekattavuus > Alue 1-3 > Kuinka kauas?
3. Aseta nuolipainikkeilla etäisyydeksi 500 metriä.
4. Paina OK-painiketta.
5. Siirry nuolipainikkeilla ja OK-painikkeella valikkorakenteen kohtaan Asetukset > Aluekattavuus > Alue 1-3 > Lisää > Testi.
6. Paina OK-painiketta.
7. Paina STOP-painiketta, kun laite on valitsemallasi mittausetäisyydellä. Etäisyys näkyy näytössä.

edit. vielä lisäyksenä pari kyssäriä:
- Mikä versio softasta koneessa on?
- Oletko kokeillut palauttaa koneen tehdasasetukset ja kalibroida hakukaapelia?
Outo vika kun palatessa karkaa, itellä teki tuota lähtiessä leikkuupaikkaan (Syylliseksi paljastui häiriöt hakukaapelissa, jotka johtuivat liian lähellä sijaitsevasta rajakaapelista. Syynä ollut rajakaapeli ei sijainnut siinä kohtaa missä kone karkaili. Toisella kertaa vikana oli toisistaan erkaantuneet kaapelit, jonka yli hakukaapeli meni)
 
Nyt se on muuten taas alannut karkailemaan myös leikkuulle mennessä tuossa männyn lähistöllä. Mitään ei ole kyllä muutettu tuossa kohtaa, muualla kyllä kun jyrsittiin kantoja pois. Riippuu myös millä etäisyydellä se ajaa kaapelista, joillakin etäisyyksillä se ei karkaa.
Silloin kun karkaili leikkuulle mennessä ja teki testiä tai kalibrointia niin samanlailla karkasi, yleensä taisin sen sitten keskeyttää siihen.

Versio oli uusin ainakin juhannuksen aikaa kun laite tuli. Täytyy numero tarkistaa myöhemmin.
Tehdaspalautusta en ole tehnyt, mutta tuota kalibrointia kyllä.

No olisiko mullakin sitten lopulta kiinni tuosta että menee jossain kohdissa liika läheltä rajakaapelia, kun sellaisia paikkoja on kyllä, mutta ei tosiaan tuossa kohtaa. Lisäksi mulla on noita paikkoja joissa hakukaapeli menee saarekkeelle menevien johtojen yli, mutta niiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.

Onko sulla tapahtunut sitä poikittain ajoa? Seuraa hakukaapelia lähellä ajaen ja sitten yht'äkkiä ajaa poikittain langalle, pysähtyy ja lähtee leikkaamaan.
 
Mulla on teki nimenomaan yhdessä kohtaa niin, että ruohonleikkuri pysähtyi, kääntyi ja lähti ajamaan. Leikkuupiste oli metrien päässä tuosta kohtaa. Ei aina, mutta aika usein. Tuolloin myös leikkuri tykkäsi lähteä karkuun yhdessä loivassa kurvissa - lähti kaartamaan, mutta kaartaminen meni "leveäksi" ja jatkoi matkaansa ilman hakukaapelia.

Silloin ongelma oli juurikin tuo, että hakukaapeli meni parista kohtaa liian lähteltä rajakaapelia. Kavensin myös tuota aluetta, mitä kone käyttää hakukaapelin ympärillä:
"Hakukaapelin kalibrointi alkaa, kun laite saavuttaa käynnistyspisteen. Laite liikkuu poispäin kohtisuoraan hakukaapelista vasemmalla puolella (latausasemaan päin katsottuna) enintään 1.35 metriä tai kunnes se osuu rajakaapeliin tai esteeseen. Tämä etäisyys asetetaan käytävän enimmäisleveydeksi"

Mulla se oli maksimissaan ja tuolloin tykkäsi harhautua varsinkin kurveissa pois hakulangalta kun kulki käyttäen maksimileveyttä
 
Cramerin app on useina peräkkäisinä päivinä kärsinyt palvelinongelmista. Koska laitteessa ei ole näppistä (eikä näyttöä), ei laitetta pysty tuolloin ohjaamaan - jos ja kun siis olisi tarve. Tämä saanut jo harkitsemaan laitteen palauttamista, kun se vielä taitaa nippanappa olla mahdollista...

Onko muilla ollut näitä ongelmia Cramereiden kanssa?
Nyt on menty päiviä ilman ongelmia. Kysyin asiasta jälleenmyyjältä, joka puolestaan oli kääntynyt maahantuojan puoleen, saaden ohjeen appin uudelleen asennuksesta. Olisihan sitäkin toki voinut kokeilla, vaikka en usko sen olevan ratkaisu palvelinongelmaan.

Seppo se vain painaa piiiiitkäääää päivää.
 
Yhteensä kolme aluetta voi määritellä. Niitä voi muokata niin paljon kuin haluaa. Kartta lienee pilvessä ja tilikohtainen. Isoimmat juuret peittäisin maalla, kertaakaan ei ole jäänyt juuriin kiinni, mutta terät ja terälautanen ei tykkää. Kovin alas en teriä laittais, itellä 4.5cm
 
Sen verran vielä lisäyksenä, että tuo GPS:ään perustuva systeemi ei todellakaan ole tarkka. Sijainti heittää useita metrejä. Ei kannata sen varaan laskea, isompia alueita tuolla olen määritellyt, esim. Kun olen paikannut nurmikkoa
 
Yhden päivän taas siirtelin piuhoja pihassa ja nyt ei enää mene raja- ja hakukaapeli liika liki missään kohtaan.
Karkailu, kyllä muuttui, mutta ei korjaantunut. Nyt karkaa kaikilla etäisyyksillä kumpaankiin suuntaan, kun aiemmin vain jollain etäisyyksillä. Ja karkailu kohdassa piuhoihin ei ole koskettu.
Kokeilin myös luoda uuden aluesignaalin laitteen valikoista, mutta ei vaikutusta.
 
Mulla on pihassa ihmeellinen paikka jossa leikkuri unohtaa aina seurata hakulankaa.
Lanka tekee siinä luupin eli kääntyy takaisin tulo suuntaan ja menee kahden männyn välistä.
Olen tehnyt siihen vaikka minkälaisia variaatioita langan reitistä, mutta edelleen se siinä karkaa, mutta nyt se karkaa niin että törmää hakuun uudestaan niin ei aihuta ylimääräisiä harharetkiä kuitenkaan.
Aluksi se karkasi leikkuulle mennessä, mutta kun sen sai kuriin niin alkoi karkaamaan palatessa.
Toimii yleensä paremmin jos tekee tiukat mutkat, mutta jos on tiukat mutkat ja leikkuri ajaa tosi lähellä hakulankaa niin sitten se vetää aina yht'äkkiä poikittain siihen langalle, pysähtyy ja lähtee leikkaamaan.
Tuota poikittain menemistä sattuu muissakin kohdissa silloin tällöin enkä ole oikein keksinyt sillekään mitään syytä, mutta yleensä aina samoissa kohdissa, monesti siinä on joku kinkare/epätasaista tai mutka.
Karkailua ei ole koskaan tapahtunut muissa kohdissa.

Onko muilla ollut mitään vastaavia ongelmia?

Leikkurina Gardena Sileno Life 1000.

Itselläni Mcculloch teki vastaavaa kun olin tehnyt hakukaapeliin jatkon ja liitos olikin huono. Karkasi samassa kohdassa molemmista suunnista testattaessa vaikka lähtikin seuraamaan lankaa normaalisti. Karkasi hieman ennen uutta liitoskohtaa, eli signaali alkoi heiketä liikaa siinä kohtaa. Kannattaa tarkastaa liitokset molemmista päistä (ja luonnollisesti mahdollisesti jatkokohdat jos sellaisia on) ja tarkastaa hakukaapeliin kunto niiltä paikkeilta mistä se karkaa.
 
Olen tuota miettinyt kanssa että voisiko se johto olla jotenkin huono siinä kohtaa, vaikka päällisin puolin on ehjä ja toimii hyvin ennen ja jälkeen sen paikan. Se vain kun eri suuntiin mennessä ei karkaa samassa kohtaa vaan eroa on pari-kolme metriä.
Jatkoksia mulla ei itse hakukaapelissa olekaan, mutta reunakaapelissa kyllä telakan ja hakukaapelin liitoskohdan välissä.

Luulisi tuon heikon signaalin näkyvän niissä leikkurista nähtivstä arvoista. Olen leikkuria lykkinyt kaapelia pitkin ja vahdannut lukemia, mutta niissä ei tosiaan näy mitään poikkeavaa.
Täytyy vielä tutkia ja kokeilla vaihtaa se pätkä johtoa uuteen.

Googletin tätä vähän ja ilmeisesti jonkun verran on ongelmia ihmisillä ollut näiden McCulloch/Gardena/Flymo/Husqvarna 100-sarja laitteiden kanssa tämän hakukaapelin toimimisen suhteen.
 
Miten metrimäärän saa laitteen kautta selville?
Etäisyyden mittaaminen latausasemasta
1. Aseta laite latausasemaan
2. Liiku nuolinäppäimillä ja OK-painikkeella valikkorakenteen kohtaan Asetukset > Aluekattavuus > Alue 1-3 > Kuinka kauas?
3. Aseta nuolipainikkeilla etäisyydeksi 500 metriä.
4. Paina OK-painiketta.
5. Siirry nuolipainikkeilla ja OK-painikkeella valikkorakenteen kohtaan Asetukset > Aluekattavuus > Alue 1-3 > Lisää > Testi.
6. Paina OK-painiketta.
7. Paina STOP-painiketta, kun laite on valitsemallasi mittausetäisyydellä. Etäisyys näkyy näytössä.
 
Täytyy vielä tutkia ja kokeilla vaihtaa se pätkä johtoa uuteen.
Eipä auttanut kaapelin vaihto karkailu ongelmaan.
Mutta nyt kun kaapeli oli katkaistu niin sain sitä jatkettua, joten tein kauhean määrän ylimääräistä mutkittelua ja kiertelyä siihen kohtaan niin nyt tuntuisi pysyvän kaapelissa kiinni. Seurataan tilannetta.
 
Kysellään löytyisikö täältä kokemuksia noista SEON:on leikkureista.
SEON E1800S robottiruohonleikkuri (1500m²) sopisi alennuksessa sopivasti omaan budjettiin ja leikattavaan alaan. Eli tekeekö noilla mitään?
Ei ole tuttu, mutta muutama huomio kun katsoin linkkaamaasi sivua. Esittelyvideossa olevassa laitteessa lukee "Lawnba" (sama laite?), jolla nimellä laitetta myy ainakin HalpaHalli (norm. 899e, eli tuon Seonin ovh voi olla hatusta vedetty). Videossa pistää silmään robotin todella nopea etenemisvauhti (ehtiiköhän leikata kaikki ruohonkorret; mikä on leikkuujälki?), sekä nopeat/terävät käännökset. Kun leikkurin nostaa pystyyn, pyörii terät vielä pari seukuntia ennen pysähtymistä (eikö niiden pitäisi pysähtyä välittömästi kun leikkuri nostetaan?). Mutta kuten todettu, outo merkki, eikä mitään kokemusta. Mitenkähän firmispäivitykset, onko mahdollista päivittää itse? Ainakin HalpaHallin sivujen mukaan leikkurissa on runsaasti ominaisuuksia, ja jos ne toimivat yhtään niinkuin on tarkoitus, on ~650e hinta mielestäni varsin kohtuullinen noinkin isolle nurmikolle tarkoitetusta koneesta.
 
Toista viikkoa Brucke niittänyt pihaa. Erittäin hyvä laite ollut. Pitäisi vaan liimata Husqvarna tarrat kylkiin, niin saisi naapuritkin pysymään kateellisina. Onko tuossa sadetunnistin? Miten sen on tarkoitus toimia? Mielestäni laite huilasi latauksessa viimeksi kun satoi vettä, en ole ihan varma kun on satanut niin vähän oliko kyse vaan jostain muusta vai sateesta.
On siinä sadetunnistin, siinä STOP-painikkeen takana. Siihen kun sataa vettä niin ne metallit yhdistyy ja leikkuri huomaa sateen -> ei lähde ajamaan tai palaa laturiin. Ei mitään hajua mikä on se odotusaika valmiiksi asetettuna, mutta appsista saa kyllä säädettyä. (Voi laittaa vaikkapa että sadetunnistimen huomatessa sadetta leikkuri odottaa 5h ja sitten alkaa leikkaamaan)
 
Oletusasetuksilla sadetunnistin päälle ja 3 tunnin odotusaika. Itse tiputin odotusajan kahteen tuntiin.
 
Hei kaikille,

Pidän tätä hyvänä foorumina niin ajattelin kantaa korteni kekoon - josko siitä olisi muille jotain hyötyä.

Eli tuli hommattua Evxstoresta Robomow RK1000 -leikkuri, ja voin kyllä suositella omasta puolestani. Ei ole ollut mitään ongelmia.

Nurmikko kylvettiin toukokuun lopulla ja tuli palloteltua pitkään perinteisen ja robottiruohonleikkurin välillä. Leikkuupituutena olen pitänyt 50mm. Ehkä ensi kesänä lyhennän leikkuupituutta 10mm. Leikkuualue on n. 500m2. Akkutrimmeri on ollut vaikeiden paikkojen apuna.
 
Liitteet

  • 20220811_200201.jpg
    20220811_200201.jpg
    4,3 MB · Luettu: 262
Tämmöistä taas tällä kertaa. Ensin sateesta takkiinsa ottanut Bosch oli huollossa 2,5 viikkoa. Pakkausmerkintöjen perusteella mennyt ensin Espooseen ja sieltä jatkanut Ruotsin puolelle. Sitten olin viikon verran reissussa, enkä ehtinyt todeta robotin kunnosta huollon jäljiltä kuin sen, että käynnistyy ja rikkinäisenä olleet painikkeet toimivat. Valitteli kuitenkin rajalangasta. Nyt ehdin reissun jälkeen todeta, että myös telakka on hajonnut. Kunnon saksalaista laatua. :dead:
Robo on vihdoin takaisin työntouhussa. Android-sovelluksen mukaan 24.6. oli edellinen leikkaus. Melkein 3 viikkoa oli telakka huollossa, käytännössä kokonaan vaihdettu sisuskalut.

Rajalangan halusi leikkuri käydä uudelleen läpi, mutta kartta ja keskellä nurmea olevat puskat näkyivät kyllä heti, eli ei ollut unohtanut ihan kaikkea.
 
Mitkähän silenossa pitäisi olla nuo parit signaaliarvot jotka poikkeaa muista? Alkanu kadottamaan hakukaapelin käytävän, itse hakukaapelin kyllä löytää palatessaan mutta ei osaa irrottautua oikeassa paikassa lähtiessä
Screenshot_20220820-104532_GARDENA Bluetooth App.jpg

E: Tarpeeksi kun kiroilee niin taas tuntuu toimivan, painoin sitä alue määrityksen testiä ja meni perille, samoin seuraavalla normiajolla. Nuo signaaliarvot taitaa olla suhteessa laitteeseen kun pyörivät positiivisen ja negatiivisen välillä joten niistä ei ymmärrä yhtään ovatko kunnossa
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa jokunen viesti aiemmin painin juuri tuon ongelman kanssa että karkaa kaapelista aina samoissa paikoissa mennen tullen. Kannattaa lukea läpi.
Varsinaista syytä ei löytynyt mutta tein ylimääräisiä mutkia siihen jossa karkaili niin nyt se pysyy kaapelissa kiinni.

Tuon apin näyttämistä signaaliarvoista en tiedä mitä pitäisi näyttää kun ovat aivan erit kuin mitä leikkurin valikosta nähtävät.
 
Veikkaan että oma ongelmani on tuo käytävän leveys, se tosiaan ajaa aina tuossa käytävässä hakulangan päälle ja lopettaa siihen, hakukaapelin vasemmalla puolella on vain se speksattu minimi 60cm, tuon voisi kokeilla levittää mitä tuossa kohdin mahtuu jolloin siihen saisi ehkä 75cm leveyttä.

Täytyy myöntää että kaksi pienempää leikkuria olisi ollut järkevämpi vaihtoehto, pari bruckea olisi ollut myös 400€ halvempi sijoitus. Hyvä laite tuo sileno silti muuten on ja varmasti monessa pihassa ongelmaton.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 657
Viestejä
5 102 175
Jäsenet
81 698
Uusin jäsen
flawice

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom