Robottiruohonleikkuri kokemuksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Osaako joku sanoa, miksi myös latausaseman takana on oltava 2m suoraa rajakaapelia?
Etupuolen ymmärtän, että laite ehtii asemoida itsensä oikein, mutta kun se kuitenkin seuraa myötäpäivään tuota rajakaapelia loppumatkan laturiin niin en hoksaa miksi sitä pitää olla noin paljon toisellakin puolella, Lähinnä vainj yritän sisäistää laitteen logiikkaa.

8BCB9317-DAB8-41D0-891B-C9CE2DFBB7A5.jpeg
Muistaakseni omassa ohjeessa oli 30 cm ja tuntunut sillä toimivan. Ehkä kyseessä on jokin reunaleikkausta helpottava mitta(?).
 
Muutaman päivän kokemuksella Cramer RM1000, Seppo, vaikuttaa ihan ok peliltä. Suurin osa n. 750 m2 nurmialueesta jo leikattu siistiksi, vaikka Seppo painanut hommia vain päivisin.

Sen olen huomannut, että Seppo kääntyy aina samaan suuntaan kuin viimeksi, paitsi jos kääntyminen ei kahden yrityksen jälkeenkään onnistu; silloin suunta vaihtuu. Mietin, mahtaisiko työnjälki olla parempaa, jos vaihtaisi kääntymissuuntaa myös satunnaisesti? Mitenkäs muun merkkiset laitteet?

Parissa kohtaa täytyy siirtää (ex-asukkaan asentamaa) rajalankaa optimaalisen lopputuloksen saamiseksi. Lisäksi täytyy kokeilla laittaa toinen ohjauslanka, kun nyt Seppo jää yhdelle useita "elementtejä" sisältävälle alueelle pyörimään epätoivoisesti. Joka kerta on löytänyt lopulta pois, mutta viettää aikaa alueella turhan paljon. Josko ohjauslanka helpottaisi? Crameriin saa siis kaksi ohjauslankaa.

Roboimureista oppineena voin sanoa, että kyllä Seppo lähtee kiertoon, kun markkinoille tulee loogisesti (karttapohjaisesti) navigoiva roboleikkuri, jonka hinta pysyy järkevällä tasolla. Niinpä tulenkin seuraamaan mm. Segway Navimowin kehitystä...
 
Viimeksi muokattu:
Tuli ostettua vuosi sitten tarjouksesta Brucken RM500. Aiemmin ei ollut ongelmia, mutta olin kesäkuun ulkomailla ja n. 4-5 päivää ennen kuin palasin takaisin, robotti oli jäänyt latausasemaan eikä suostunut lähtemään enää käyntiin. Muutoin oli matkan aikana vain kerran jäänyt jumiin, kun oli jokin isompi oksa tarttunut leikkurin alle. Vaihtoivat Tokmannilla takuuseen emolevyn, mutta nyt en pysty enää appin kautta käyttämään robottia. Sarjanumero on muuttunut ihan erilaiseksi kuin akun vieressä oleva QR-koodi. Täällä oli muillakin mennyt robotin emolevy vaihtoon, onko onnistunut vielä sen jälkeen appin käyttö?
 
Sinun pitää parittaa laite uudelleen appin kanssa. Brucken app itselle vieras, niin en osaa sanoa onnistuuko sarjanumeron perusteella - olettaisin kuitenkin että onnistuu.
 
Sen olen huomannut, että Seppo kääntyy aina samaan suuntaan kuin viimeksi, paitsi jos kääntyminen ei kahden yrityksen jälkeenkään onnistu; silloin suunta vaihtuu. Mietin, mahtaisiko työnjälki olla parempaa, jos vaihtaisi kääntymissuuntaa myös satunnaisesti? Mitenkäs muun merkkiset laitteet?
Ainakin kun tuota Gardena seurannut niin kääntyy useita kertoja samaan suuntaan ja sitten kun vaihtaa kääntymis suuntaa niin sitten se taas kääntyy useita kertoja samaan suuntaan. Lisäksi tekee sitä että vaikka ei törmää mihinkään niin pysähtyy vain ja vaihtaa suuntaa.
Tuo kanssa jää monesti pyörimään paikkaan missä paljon kohtuu lähekkäin esteitä. Ajatellut että kun kääntyisi useammin erisuuntiin niin pääsisi monesti pois noista paikoista vikkelämmin.
Kertaakaan tuo ei ole vielä itseään saanut minnekään jumiin niin että olisi luovuttanut. Harvat kerrat kun on joutunut käydä avittaa, koska on pysähtynyt, on johtunut rajan sijainnista. Mennyt liika liki jotain estettä johonka mahdollisuus jäädä jumiin.
 
Nyt muutama päivä Stiga Stig E600 powerkitillä pörrännyt pihassa. Minulle ensimmäinen robottileikkuri ja täytyy minunkin todeta että robotti-imureihin verrattuna nämä ovat todella iso askel taaksepäin käytettävyyden kannalta. Tämä tosin ei taida olla Stigan vika, vaan yleinen näiden laitteiden ”ominaisuus”.

Itse Stig on kyllä näppärä menemään, appi on suht selkeä ja toimiva eikä laite ole vielä saanut itseään jumiin kuin kerran (kiipesi matalalta reunalta isohkon kiven päälle). Menee hienosti ahtaammistakin väleistä kunhan löytää ne. Suunnanvaihto törmätessä vaikuttaisi aika satunnaiselta, joskin kääntyy aika paljon kerrallaan vaikka jos laite näkisi niin tietäisi että vähänkin riittäisi. Tarpeeksi monta esteeseen tai rajalankaan törmäystä pienessä tilassa vaikuttaa saavan laitteen palaamaan omia jälkiään pois. Useamman aloituspisteen ansiosta toimii monimuotoisellakin pihalla.

Vähän vielä epäilyttää leikkuujäljen tasaisuus, tai siis se että kuinka vehje saa leikattua joka paikan saman mittaiseksi. Meidän n. 550-600m2 nurmialue G tai E mallisena ei ainakaan Stigan mainostamalla 2 leikkuuta päivässä taktiikalla ole parissa päivässä siistiytynyt yhtääm, päin vastoin. Täytyy lisätä leikkuukertoja tai kokeilla isommalla akulla. Tällä 2,5AH akulla leikkaa noin 1,5-2 tuntia kerrallaan.

Näppärän oloinen ja kokoinen laite loppujen lopuksi, plussaa vielä että sen voi puutarhaletkulla tarvittaessa huuhtoa. Tälle pihalle kaipaisin ehkä isompaa akkua (E1200 powerkit) ja ihmettelen kyllä että miksei leikkuuleveyttä ole kasvatettu isommaksi, nythän se on varmaan puolet koneen leveydestä.
 
Itsellä meni n. 3 päivää RM500 kun sai n. 550m2 pihan siistiksi 6h päivä leikkuulla.
 
No jos se on 600neliön kone ja piha on noin 600 niin paa maksimi leikkuuaika ja arvostele tulosta vasta viikon päästä. Mun 600neliö husse leikkaa 600neliö pihaa sen noin 6h päiväs(leikkuuaika)
 
Joo, appiin kun syötti pihan koom, niin laittoi oletukseksi 2x1,5h. Tuplasin tämän aamulla, katsotaan miten käy.
 
Pihanhan pitäisi olla jo siisti, kun robon vetää käyntiin. Käytännössä vain ylläpitää sitten tuota pituutta.
 
Näinhän se pitäisi mennä, minä laitoin robotin leikkaamaan ruohon matalammaksi kuin olin työnnettävällä leikannut, siitä tuo korkeusero ja epäsiisti alku tulee.
 
Viimeksi muokattu:
Gardenan/Husqvarnan terät näkyy menevän ruuveineen "bolt-on" Brucken RM500:lle. Just vaihoin alkuperästen tilalle. Millin pari taitavat jäädä lyhemmiksi kun Brucken alkuperäset, eli ei käytännön merkitystä.

Jossain vaiheessa pitää kokeilla huvikseen piirtää uus terälautanen neljälle terälle. Vois samalla kokeilla erinäisiä jippoja sille terien jumitusongelmalle. Luulis kai tuon Nylonista/hiilikuidusta tulostettuna kestävän, kun kunnolla tasapainottaa. Ei tuo kovin kummonen lätyskä tuo alkuperänenkään oo ja jollain tais tässä threadissa mennäkkin rikki kiviosumasta?

Edit: Sattu vahingossa nettiä selatessa eteen: Orbex RM-sarjalaiset näkyy olevan ihan samaa Sunseekerin leikkuria kun Brucke, sieltä vaan löytyy mallia joissa on vielä Bruckea ja Sheppachiakin isommat akut. (Pienimmät mallit 2,5Ah ja isommat 5Ah).
 
No sinäpä se jaksat tuunailla. Täällä Brucke painaa hommia, ei tarvitse paljon puuttua sen touhuihin. Mitä nyt joskus jumissa jossain, ja sitten oli E4 -taulussa, vaan sehän oli "user error" lopulta.

Mitä noihin RM -sarjalaisiin tulee, niin katselin jo aiemmin tässä ketjussa mainittua jotain RM1000, RM1500 jne valmistajalta x jota en muista. Oli kyllä niin paljon samaa näköä, jotta todennäköisesti samaa kiinalaista suunnittelua nekin.
 
Johonkinhan se nurmen leikkuussa säästetty aika on käytettävä :D Ei tosiaan, hommia se painaa täälläkin. Hemmetin hyvää jälkeä kyllä tekee. Jos olis tienny että nämä näin hyviä on, niin olis pitäny ostaa samasta tarjouksesta toinen tuolle toiselle nurmialueelle.

Tällasella halpiksella on vaan mielenkiintosta testailla erilaisia virityksiä. Joskus kun tuosta sähköt luovuttaa (ilmeisesti emolevyvikoja jonkin verran), eikä osia saa mistään, niin voi tyrkätä vaikka jonkun Ardumowerin tmv. aivot valmiiseen hyväksihavaittuun runkoon.
 
Tuli hankittua tuollainen Einhell Freelexo robottileikkuri.

Osaako nämä ajaa latausasemaan ns. Koppiin sisään? Ohjeissa on että lanka tulisi suoraan asemaan ja lähtee samaa suoraa pois aseman takaa. Itsellä ajatuksena että latausasema olisi terassin alla ja kone ajaisi sinne aina suojaan ja lataukseen.

Kuvassa sininen terassi ja punainen rajalanka. Osaako kone ajaa tuonne noin että sen täytyy 90 astetta kääntyä?

Edit. Osaa.

Screenshot_20220720-120321_Samsung Notes.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Gardenan/Husqvarnan terät näkyy menevän ruuveineen "bolt-on" Brucken RM500:lle. Just vaihoin alkuperästen tilalle. Millin pari taitavat jäädä lyhemmiksi kun Brucken alkuperäset, eli ei käytännön merkitystä.

Jossain vaiheessa pitää kokeilla huvikseen piirtää uus terälautanen neljälle terälle. Vois samalla kokeilla erinäisiä jippoja sille terien jumitusongelmalle. Luulis kai tuon Nylonista/hiilikuidusta tulostettuna kestävän, kun kunnolla tasapainottaa. Ei tuo kovin kummonen lätyskä tuo alkuperänenkään oo ja jollain tais tässä threadissa mennäkkin rikki kiviosumasta?

Edit: Sattu vahingossa nettiä selatessa eteen: Orbex RM-sarjalaiset näkyy olevan ihan samaa Sunseekerin leikkuria kun Brucke, sieltä vaan löytyy mallia joissa on vielä Bruckea ja Sheppachiakin isommat akut. (Pienimmät mallit 2,5Ah ja isommat 5Ah).
Se on hyvä että virittelijöitä löytyy, pitäiskö Bruckelle avata oma keskustelu? Ei taida saada tämän keskustelun "alle".
 
Kysyin tehtaalta ja vastaus oli tämä:
"The V7.4 is from the factory, and we don’t recommend it We are trying to remove the V7.4."

Tiedoksi myös @olli111 !
Jatkoa Grouw M800 kokemuksiin:
Laitoin tehtaalle kyselyä, miksi unohtaa kaikki asetukset, kun laitteen sammuttaa näppäimistön power-napista taikka leikkuri sammuttaa itsensä, kun jää jumiin. Erittäin hankala ongelma, sillä samalla myös pin-koodi nollautuu oletusasetuksiin.

Schou asiakaspalvelu sanoi:
The reason to the factory setting is because the machines backup battery is used up and needs replacing – se attached how to change it
Back up battery is a standard CR1220
Pariston vaihto-ohje

Yleinen kysymys: riittääkö terien vaihtoväliksi 1v?
 
Viimeksi muokattu:
brucke.jpg
Vanhemmilleni tuli Brucke RM500, jota yrittivät saada käyttöön. Oletus 0000 pin koodi antaa erroria,kuten mikä tahansa muukin. Kuvien mukaan tuon lukon alla ei ole yleensä pisteitä. Liekö tuo tarkoittaa, että pin on jo 10 kertaa annettu väärin? USB-porttia en löytänyt masiinasta, josta pitäisi jonkun ohjeen mukaan saada tikulla PUK-koodi.
 
Kokeilitko jo resetoida? Olikohan start,home ja ok -nappulat pohjaan hetkeksi ja tulee teksti rst. Sitten joku tovi odottelua.
 
USB-paikka on akun kannen alla, eli leikkurin takaosassa sen "diffuusorin" alla. Kaks ristipääruuvia auki ja kansi pois, niin sieltä se löytyy.

@N1kkee

Tuskin mahtuu kun on tuon muotoinen. Ja vaikka saiskin mahtumaan, niin tohon liittimeen menee neljä johtoa, Bruckellä sinne menee vaan +/- ja akun lämpötila-anturilta n.10kOhm.

@iltanen

Onpas erikoinen varkaudenesto, jos koodin saa nollattua ottamalla patterin irti.
 
Kiitos, kokeillaanpa tuota. Ei ohjeissa mainittu resetin ohjeita. Ainoastaan "Talleta asetettu PIN-koodi varmaan paikkaan, koska PIN-koodin unohtaminen aiheuttaa laitteen jokaisen mahdollisen numerosarjan läpikäymisen (0000–9999) ja jokaisen 10 väärin syötetyn koodin jälkeen, 10 minuutin odottamisen. PIN-koodia ei voi resetoida ilman vanhaa, laitteeseen asetettua PIN-koodia. " -> kuulostaa hauskalta puuhalta.
 
USB-paikka on akun kannen alla, eli leikkurin takaosassa sen "diffuusorin" alla. Kaks ristipääruuvia auki ja kansi pois, niin sieltä se löytyy.

@N1kkee

Tuskin mahtuu kun on tuon muotoinen. Ja vaikka saiskin mahtumaan, niin tohon liittimeen menee neljä johtoa, Bruckellä sinne menee vaan +/- ja akun lämpötila-anturilta n.10kOhm.

@iltanen

Onpas erikoinen varkaudenesto, jos koodin saa nollattua ottamalla patterin irti.
Niin juu. Onko kukaan sitten löytäny Bruckeen isompaa akkua esim. 4Ah? Ettei tarvis ite alkaa rakenteleen kuten joku täällä oli
 
Eikös Robottileikkurin idea ole, että se ostetaan ja laitetaan pörräämään?
Brucken virittelijät voisivat tehdä oman ketjun.

Ihmetyttää sinänsä miksi porukka ostaa jotain Einhelliä tai Bruckea, kun tarjolla on laatukamaakin. Säästetään satanen tai kaksi ja sitten toivotaan että kestäisi ja toimisi?

Jotkut vaan sattuvat olemaan sellaisia, jotka tykkäävät viritellä :D. Eikä toi satanen tai kaksi aivan pidä kyllä paikkansa. Esim Brucken leikkuualaa vastaava Gardena Sileno City maksaa 1199€, ja Brücke 449€. Sitä paitsi Brücken voi saada alennuksesta alle kolmensadan, eli hintaero on melkoisen suuri.

Gardena Sileno City 500 Lona: Gardena Smart Sileno City 500 Lona -robottiruohonleikkuri 1 199,00
 
Eikös Robottileikkurin idea ole, että se ostetaan ja laitetaan pörräämään?
Brucken virittelijät voisivat tehdä oman ketjun.

Ihmetyttää sinänsä miksi porukka ostaa jotain Einhelliä tai Bruckea, kun tarjolla on laatukamaakin. Säästetään satanen tai kaksi ja sitten toivotaan että kestäisi ja toimisi?
Eikö Brucke tai Einhell kestä tai toimi? Mikäs niissä on vikana? Itse ostin just tollasen einhell Freelexo 600m2 masiinan ajatuksella ostan ja laitan pörräämään. On se nyt eilisestä lähtien ainakin pörrännyt ihan hienosti... Hintakin oli sopiva 469e poistotuotteena.
 
Tämmöistä taas tällä kertaa. Ensin sateesta takkiinsa ottanut Bosch oli huollossa 2,5 viikkoa. Pakkausmerkintöjen perusteella mennyt ensin Espooseen ja sieltä jatkanut Ruotsin puolelle. Sitten olin viikon verran reissussa, enkä ehtinyt todeta robotin kunnosta huollon jäljiltä kuin sen, että käynnistyy ja rikkinäisenä olleet painikkeet toimivat. Valitteli kuitenkin rajalangasta. Nyt ehdin reissun jälkeen todeta, että myös telakka on hajonnut. Kunnon saksalaista laatua. :dead:
 
Oho, aikamoista. Luulis Boschin toimivan hienosti, mutta ei vissiin. Tuskin maanantaikappalekkaan on jos telakkakin rikki.
 
Eikös Robottileikkurin idea ole, että se ostetaan ja laitetaan pörräämään?
Brucken virittelijät voisivat tehdä oman ketjun.

Ihmetyttää sinänsä miksi porukka ostaa jotain Einhelliä tai Bruckea, kun tarjolla on laatukamaakin. Säästetään satanen tai kaksi ja sitten toivotaan että kestäisi ja toimisi?

Mitä ihmettä? Ihan hyvää hyvyyttäni jaoin tietoa siitä miten saat Brucken (joka taitaa olla täällä kirosana) halvimman mallin akun päivitettyä parilla kympillä vastaamaan kapasiteetiltaan kalliimpaa mallia. Eikö onnistu laatukaman kanssa ajoaikojen softarajoitusten takia, vai mikä se noin paljon harmittaa? Onko tämän foorumin prossuketjuissakin virittelystä puhuminen jotenkin kiellettyä? Miks ostaisin pihaan heti jonkun yli tonnin leikkurin ja toivoisin että se toimii just tässä meidän pihalla halutulla tavalla? Tommonen *kirosana* ei maksa käytännössä mitään, sen virittelyt on ykköskymppien touhua. Kestää minkä kestää. Sit joko viritellään lisää jos motivaatio riittää, tai ostetaan uus robottileikkuri.

Mutta asia selevä, ei jaeta virittelyitä, niin ei tule persekipua kellekkään. Ostakaa vaan reiluun hintaan "parasta/kestävintä" valmista mitä saa. Ja niihin vaikka niitä mahdollisesti hyvän hintasia alkuperäsiä akkuja, koska ei kai sinne laatuvehkeeseen nyt mitään tarvikeakkuja laitella.

Jatkakaa, meikäläinen ei tuhlaa enempää aikaa tähän ketjuun.
 
On tietty ok jakaa vinkkejä yms.
Se pitäisi vain miettiä milloin uusi ketju olisi sopiva. Mutta enpä minä ole mikään mode, niin jatka vain..

Lähinnä mietin sitä miksi porukka ostaa halpiskamaa Tokmankilta tai Biltemasta kun se laadukkaampi ja koeteltu tekniikka ei maksa paljoa enempää.
Esim Husquissa /Gardenoissa tekniikka on 20-25 vuoden aikana loppunsa hiottu. Monella samat laatuvehkeet rullannut vuosikausia ilman ongelmia.

Lähinnä harmittaa muiden puolesta jos ne tuhlaa rahansa Boschiin, Brückeen tai bilteman vehkeisiin.
Muutama vuosi sitten porukka tilasi jostain nettikaupasta roboja ja nyt kun ne on alkaneet mennä rikki, niin kauppa on mennyt konkurssiin. Itsekkin meinasin rahani työntää sellaiseen.

Lähinnä siis vinkkinä : se 200-500e extra ei ole paljoa näistä paremmista laatuvehkeistä, kun ne kestää ihan hemmetin kauan. Oma husqu leikannut 1884 tuntia. Pari kertaa vaihtanut terät.
Häiritseekö se jotenkin sinua jos täällä jaetaan Brückeen tai johonkin muuhun leikkuriin vinkkejä tai virittelyohjeita? Jos häiritsee niin voi varmaan olla huomioimatta ja ajattaa ihan rauhassa sitä Plug and Play "laatuvehettä".
 
Husqun 450x painaa kolmatta kesää. Mittarissa 3100 tuntia ja 7000 kilometriä. Ei mitään ongelmia alkuvaikeuksien jälkeen.
 
Onko täällä muuten kellään jäänyt esim. siilejä leikkurin alle? Aloin pohtimaan, että onko noita siilikuolemia roboleikkurin takia kuinka paljon.
 
Siilit liikkuu illalla. Kannattaa siilien takia ajastaa robon leikkuu päättyväksi esim 20-20.30.

Jossain oli juttua joskus että kyllä noi siilit tappaa tehokkaasti jos jättää yöksi päälle.

Ok, no pitääpä ajastaa. ja eikös nuo ns. partateräleikkurit käännä terät pois näkyvistä jos tulee joku isompi este kun ruohikko?
 
Onko täällä muuten kellään jäänyt esim. siilejä leikkurin alle? Aloin pohtimaan, että onko noita siilikuolemia roboleikkurin takia kuinka paljon.
Ei ole siilejä jäänyt, mutta jonkun loukkaantuneen linnun oli Robomow silpunnut tuusannuuskaksi viimekesänä. Ihmettelin sulkien määrää ruohikolla ja seurasin niitä hieman, niin löytyi loputkin aika heikosti tunnistettavassa kunnossa.
 
Oho, aikamoista. Luulis Boschin toimivan hienosti, mutta ei vissiin. Tuskin maanantaikappalekkaan on jos telakkakin rikki.
Ohjekirjan mukaan leikkuri ja telakka ovat vain IPX4-suojattuja, eli kestävät vain pieniä roiskeita. Ei kuulosta sopivalta 24/7 ulkona maantasalla vaakatasossa oleskelevalle laitteelle.
 
Tai sitten ostaa 500m2 alalle Gardenan sileno Minimon 640eurolla verkkokauppa.comista

Gardenan 700m2 versio maksaa siellä 900euroa.

Husqun 105 (600m2) maksaa 900e. Eli ei tarvitse ihan 1200euroa maksaa.

Spekseiltään Brücke on mielenkiintoinen, mikäli kestää. Yllättävän isoon kaltevuuskulmaankin pystyy leikkaamaan.
Onko siinä mobiilisovellusta bluetoothilla?

Edit: näköjään Brückessa on latausasema ipx4
on mobiilisovellus bluetoothilla ja langattomalla verkolla.

Edit, itsellä ollut RM500 nyt käytössä n. Kuukauden päivät ja aivan pätevä vehje 280e kotiintuotuna.

Siististi piha leikattu, eikä ole kiukunnut mitään.
 
Ei ole siilejä jäänyt, mutta jonkun loukkaantuneen linnun oli Robomow silpunnut tuusannuuskaksi viimekesänä. Ihmettelin sulkien määrää ruohikolla ja seurasin niitä hieman, niin löytyi loputkin aika heikosti tunnistettavassa kunnossa.
Olikos siinä Robomowissa ne ns. oikeat terät, eli sellaset, kun normaalissa leikkurissa?
 
Ohjekirjan mukaan leikkuri ja telakka ovat vain IPX4-suojattuja, eli kestävät vain pieniä roiskeita. Ei kuulosta sopivalta 24/7 ulkona maantasalla vaakatasossa oleskelevalle laitteelle.
Onpa outoa... Ei vissiin siellä saksanmaalla sada vai? :D
 
Viimeksi muokattu:
Jatkoa Grouw M800 kokemuksiin:
Laitoin tehtaalle kyselyä, miksi unohtaa kaikki asetukset, kun laitteen sammuttaa näppäimistön power-napista taikka leikkuri sammuttaa itsensä, kun jää jumiin. Erittäin hankala ongelma, sillä samalla myös pin-koodi nollautuu oletusasetuksiin.

Yleinen kysymys: riittääkö terien vaihtoväliksi 1v?

Vaidoin omaani äsken pariston, ongelma korjaantui. Nyt ei enää kadota asetuksia. Iso kiitos vinkistä!
 
Muutaman päivän kokemuksella Cramer RM1000, Seppo, vaikuttaa ihan ok peliltä. Suurin osa n. 750 m2 nurmialueesta jo leikattu siistiksi, vaikka Seppo painanut hommia vain päivisin.

Sen olen huomannut, että Seppo kääntyy aina samaan suuntaan kuin viimeksi, paitsi jos kääntyminen ei kahden yrityksen jälkeenkään onnistu; silloin suunta vaihtuu. Mietin, mahtaisiko työnjälki olla parempaa, jos vaihtaisi kääntymissuuntaa myös satunnaisesti? Mitenkäs muun merkkiset laitteet?

Parissa kohtaa täytyy siirtää (ex-asukkaan asentamaa) rajalankaa optimaalisen lopputuloksen saamiseksi. Lisäksi täytyy kokeilla laittaa toinen ohjauslanka, kun nyt Seppo jää yhdelle useita "elementtejä" sisältävälle alueelle pyörimään epätoivoisesti. Joka kerta on löytänyt lopulta pois, mutta viettää aikaa alueella turhan paljon. Josko ohjauslanka helpottaisi? Crameriin saa siis kaksi ohjauslankaa.

Roboimureista oppineena voin sanoa, että kyllä Seppo lähtee kiertoon, kun markkinoille tulee loogisesti (karttapohjaisesti) navigoiva roboleikkuri, jonka hinta pysyy järkevällä tasolla. Niinpä tulenkin seuraamaan mm. Segway Navimowin kehitystä...
Yhtä asiaa kaipaan: mahdollisuutta keskeyttää laitteen toiminta etänä, jos Seppo jää esimerkiksi jumiin. Nyt se vain lähettää virheilmoituksia 10-15 min välein, ilman että pystyn tekemään asialle mitään. Eli virhe-tilasta ei pääse pois kuin laitteen fyysisellä Stop-painikkeella.

Edit: Eilen Cramerin app ei saanut muutamaan tuntiin yhteyttä palvelimelle, joten Seppo joutui lomautetuksi. Sitä kun ei saa ohjattua kuin appin kautta, ja laite sattui olemaan telakassa pysäköitynä (viikko-ohjelmasta poiketen). Tämä kannattaa Cramer / Greenworks roboleikkurin ostoa harkitsevan huomioida.
 
Viimeksi muokattu:
Myin pari vanhaa Gardenaa pois ja sain vaihdossa itselleni upean 305 Husqvarnan. 1300+ tuntia körötellyt kone ja kovasti vaikuttaisi siltä, että ainoa vika on terämoottoria, jonka laakerit on menneet. Perusteellinen huolto koneelle ja laitetaan kiertoon.
IMG_20220723_203610.jpg
 
Tämmöistä taas tällä kertaa. Ensin sateesta takkiinsa ottanut Bosch oli huollossa 2,5 viikkoa. Pakkausmerkintöjen perusteella mennyt ensin Espooseen ja sieltä jatkanut Ruotsin puolelle. Sitten olin viikon verran reissussa, enkä ehtinyt todeta robotin kunnosta huollon jäljiltä kuin sen, että käynnistyy ja rikkinäisenä olleet painikkeet toimivat. Valitteli kuitenkin rajalangasta. Nyt ehdin reissun jälkeen todeta, että myös telakka on hajonnut. Kunnon saksalaista laatua. :dead:
Kyllä on huonoa tuuria sulla. Mulla Bosch vaihdettiin kerran heti alussa kun ei tuntenut lankaa. Sain tilalle onneksi paremman version eli 400 vaihtui 400S:ään. Ei mitään huolta sen jlk ja on pihalla pyörinyt useamman vuoden. Kerran olen terät uusinut. En sateella käynnistä leikkausta, kun on niin liukasta, mutta kyllä se joskus yöllä on sateessakin ajellut ongelmitta. Toivotaan, että telakan vaihto riittää.
 
Onko kukaan lisännyt Brucke RM500:aan keulapainoja? 35% mäki menee helposti mutta 40-50% mäessä kun tulee vielä kuoppa niin nousee koko laite pystyyn ja luulee olevansa ylösalaisin. Liimattavilla rengaspainoilla saisi helposti lisää massaa keulaan. Täytyy varmaan kokeilla.
Häkkäämistä vartenhan RM500 on tehty, nytkin 314€ Tokmannissa.
 
Itsellä on tuo Gardena Sileno Life 1000 nyt asennettuna ja mietin jos tuota yrittäisi optimoida hieman koska se leikkaa aluetta A1 nyt turhan paljon sillä kun se sinne pääsee ni se ei tunnu enää pääsevän sieltä pois alueelle A2, joten A1 saa aivan liikaa leikkuuaikaa ja A2 liian vähän. A3 toimii hienosti sillä sinne vievä käytävä on se speksin minimi eli 90cm leveä jonne kone harvemmin vahingossa menee, yleensä ainoastaan kun päättää hakulankaa seurata ja aloittaa sieltä kuten on määritetty. Kuvassa on punaisella siis rajalangat ja vihreällä hakukaapeli. Keltaisella on hiekkalaatikko ja kiikku jotka aiheuttavat ongelmia A1 ja A2 alueiden kanssa. Lisäsin kuvaan nyt vielä yhden idean jota pitäisi testata (ja olisi hyvä jos joku tietäisi toimiiko) eli A1 ja A2 väliin nuo sinisellä piirretyt mutkat rajalankaa: Niiden etäisyydeksi toisistaan 10cm että ne tunnistuvat vielä rajoina mutta kone ns ylittää ne molemmin puolin sen verran että leikkaa nurmikon myös lankojen päältä. Väliin jättäisi sen 90cm leveän käytävän jossa menee hakukaapeli niin se osaisi vielä mennä jokaiselle alueelle määritysten mukaan (irroittautumisetäisyys per alue). Kokeilemalla kait tuo selviää parhaiten, ei tuossa paljoa mene kaapelia hukkaan jos ei toimikaan. Myös muita ideoita otetaan vastaan jos joku hoksaa mitä voisi tehdä paremmin.

alueet.png
 
Hain kans Tokmannilta aamulla leikkurin. Yhdistin bt-llä Android appiin enkä laittanut wifiä ollenkaan enkä firmispäivitystä, kun se on joillakin aiheuttanut jotain ropleemia. Ihan hyvin pelaa appi näin.

Ekan kesän nurmikkoa on varmaan joku 800m2 parissa eri tasossa etu ja takapihalla. En ole leikannut kertaakaan kun on kasvanut niin huonosti kuivuudesta johtuen. Paikoin on tuuheaakin ja välissä kuivaa, että pölisee. Värkkäsin langat alemmalle tasolle ensin ja siinäkin kierrellään uima-allasta yms. sokkeloa, mutta siinäpä kierrelkööt vehjes. Pitää hakea lisää lankaa ja kiinnikkeitä että pääsee tekemään myös yläpihalle alueen ja käytävän kulkua varten.

Ensivaikutelmaltaan hyvä vehje alle 300€.
 
Segway Navimow on kyllä mielenkiintoinen tapaus. Pääsin sellaisen näkemään viime viikolla ihan livenä, joskin vain paketista pois nostettuna. Ensivaikutelma oli laadukas hintaisekseen, vetävien pyörien kumipinta oli kyllä hieman veltto, joten kestävyydestä on paha sanoa pidemmällä aikavälillä. Terät on kiinankopiot Husqvarnan teristä ja jostain syystä terien kiinnitysruuvit ovat sähkösinkityt. Korjaustietoja lähettävä viiteasema oli kyllä melkoinen viritys. Kooltaan n. 10x10 senttinen, matala lätkä. Hintalappu on kyllä houkutteleva, jos kone oikeasti toimii.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 717
Viestejä
5 103 882
Jäsenet
81 699
Uusin jäsen
rasvakeitin666

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom