Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:30 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>
Robomow MC500 on palvellut suht hyvin vuodesta 2016, mutta vähän alkaa houkuttamaan että mitä ominaisuuksia uudemmilla malleilla olisi tarjota. Haaste tuon kanssa on kaksiosainen piha, jossa kulku pienempään osaan on kapeahko, n. 1m ja pienempi osa on muutenkin hankala muodoiltaan kasvimaan ja pihavajan takia. Robomow kyllä yleensä löytää sinne, mutta siksakkia menevänä leikkurina tulos ei välttämättä ole paras. Ja toinen ärsyttävä piirre on että se jää usein pyörimään tuohon alueiden väliselle kulkuväylälle leikatessaan pääaluetta vaikka sen ei periaatteessa pitäisi siihen mennä (rajakaapelissa on luuppi jonka pitäisi tämä estää, ei kuitenkaan estä). Ruohosilput levittyvät siis liuskekiville ja värjää ne vihreiksi.
Systemaattisemmin etenevät leikkurit olisivat ehkä parempia erityisesti tämän pienemmän alueen hoitamiseen ja toivottavasti niistä löytyy ominaisuuksia että voi sanoa esim. ettei mene tuolle kulkuväylälle lainkaan paitsi alueiden välillä siirtyessä?
Toinen mitä mietin että jos vaihdan Robomown esim. Gardenaan niin onko kellää kokemusta voiko samaa rajalankaa käyttää ongelmitta? Noita luuppihommia joutunee tietenkin säätämään kunkin mallin softan mukaiseksi, mutta itse se reunalanka, kelpaako sellaisenaan? Robomown MC500:ssa langan saa laittaa aika lähelle reunaa, minulla taitaa nyt mennä n. 20cm reunasta. Kelpaakohan tämä Gardenan kapeille malleille?
Pitäisi ensimmäinen robottiruohonleikkuri hommata, nurmikkoa ehkä n. 600m2. Ei puita, puskia tai kukkaistutuksia. Simppeli alue varmasti vetää lanka.
Onko kellään näistä kokemuksia?
349,50€ GROUW ROBOTTIRUOHONLEIKKURI 800M2 APP
449,00€ Robottiruohonleikkuri RM500
499,50€ WORX WI-FI ROBOTTIRUOHONLEIKKURI 1000 M2 (edit: näyttäs olevan loppu)
599,00€ Robottiruohonleikkuri RM1000
Vai kannattaako suosiolla katsella esim. Gardenaa? Hinta saisi olla lähempänä viittäsataa kuin tonnia.
Tuttavilla ollut noita "hinnat alkaen" Gardenoita ja ne ainakin hyvin pelittäneet...
Sama lanka toimii.
Nähtävästi laitteessa ei ole hakulankaa, sillä voisi laittaa menemään tuonne pienemmälle osiolle esimerkiksi 20% latauksen jälkeisistä lähdöistä.
Osta kaveriksi joku halpa kone ja ajat eri koneilla eri alueet. Itsellä oli jossain vaiheessa tällainen setup.
Sukulaiselle piti sitten myydä toinen kone kun väkisin halusi. Sen jälkeen latausasemaa siirtänyt alueiden välillä.
Siksakkia leikkaava kone on nurmikolle paljon parempi kuin järjestelmällisesti liikkuva. Ruoho tulee leikattua monesta eri suunnasta eikä siihen tule sellaista typerää koneajon jälkeistä laskostumaa mikä sitten seuraavalla sateella pomppaa ylös. Ja näyttää kuin paikka paikoin ei olisi ollenkaan ajettu koneella.
Vaikuttaa siltä, että kovin varma ei voi olla.Tunnistaako nämä siilet jo nykyään? Mökille menis hienosti mutta en kyllä ota pienintäkään riskiä...
Mihin syvyyteen brücken hakukaapelin sopii syvimmillään asentaa? Koitin selailla manuaalia, mutta ei osunut omaan silmään.
Tuotesivulta bongattu; ”Asenna rajalanka huolellisesti nurmikon päälle käyttäen apuna rajalangan kiinnitystappeja (älä upota rajalankaa maan alle). Rajalanka häviää näkyvistä ajan kuluessa nurmikon ja muun kasvillisuuden kasvaessa sen päälle.”
Viime viikolla laitoin pariksi päivää leikkaamaan (eli sen verran että koko piha tuli leikattua). Ei ihan jokapaikasta tosin nurmikko vieläkään kasva, mutta tarkoituksena (ainakin ajatuksen tasolla) oli se, että leikattu silppu toimisi lannoitteena ja edistäisi nurmikon kasvua.Onkos joku ehtinyt jo aloittamaan leikkuusesongin? Oma laite vielä tallissa odottelemassa. Ehkä kohta..
Ajoin syksyllä autolla robon päältä ja viime viikolla laitoin kuntoon ja leikkaamaan. Ainoat viat oli rikkoontunut seis painike ja toinen rengas ei pyörinyt, mutta sieltä oli onneksi vain akselista katkennut tappi niin tuli kuntoon. Maalattiin tytön kanssa leppäkerttuksi ja nyt sen huomaa hieman paremmin kuin aiemminOnkos joku ehtinyt jo aloittamaan leikkuusesongin? Oma laite vielä tallissa odottelemassa. Ehkä kohta..

Varmaan helpointa vaan tehdä tuosta kaistaleesta sivualue ja heittää käsin robotti sinne kerran viikossa pörräämään. Sora-alue voi pidemmän päälle käydä terien päälle ja muistaakseni robotille ei saa asetettua "kulkuväyliä" joissa se ajaisi vain hakukaapelin vieressä seuraavalle nurmikkoalueelle (voin olla väärässäkin?).Gardena sileno minimo 500 odottaa asennusta. Osaatteko neuvoa saanko asennettua kaapelit näin kuten kuvassa? Robotin pitäisi päästä kulkemaan tuolta varaston takaa soraa pitkin tuonne pienelle kaistaleelle leikkaamaan, onkohan tämä mahdollista? vai pitääkö tehdä oma alue ja nostella sinne? Leveyden pitäisi riittää, että saa myös tuon hakukaapelin väliin. Saako tuota siis kulkemaan jotenkin tuon sora-alueen yli? Leikkuuala on n. 350m2 yhteensä.
Saattaisi jopa onnistua. Huomioisin kuitenkin, että onko kuinka tasainen tuo sora ja kuinka alhaalle leikkuri säädetty. Lisäksi tuon varaston nurkan hakukaapelin käännös näyttää aika jyrkältä kuvassa, Gardenalla oli jotkut ohjearvot tuohon kuinka jyrkkä käännös voi olla. Tuon vuoksi voi joutua hieman leventämään käytössä olevaa käytävää nurkan kohdalla. Aloitus kohtien säätämisellä saa hieman vähenettyä turhaa soralla ajelua.Gardena sileno minimo 500 odottaa asennusta. Osaatteko neuvoa saanko asennettua kaapelit näin kuten kuvassa? Robotin pitäisi päästä kulkemaan tuolta varaston takaa soraa pitkin tuonne pienelle kaistaleelle leikkaamaan, onkohan tämä mahdollista? vai pitääkö tehdä oma alue ja nostella sinne? Leveyden pitäisi riittää, että saa myös tuon hakukaapelin väliin. Saako tuota siis kulkemaan jotenkin tuon sora-alueen yli? Leikkuuala on n. 350m2 yhteensä.
Gardena sileno minimo 500 odottaa asennusta. Osaatteko neuvoa saanko asennettua kaapelit näin kuten kuvassa? Robotin pitäisi päästä kulkemaan tuolta varaston takaa soraa pitkin tuonne pienelle kaistaleelle leikkaamaan, onkohan tämä mahdollista? vai pitääkö tehdä oma alue ja nostella sinne? Leveyden pitäisi riittää, että saa myös tuon hakukaapelin väliin. Saako tuota siis kulkemaan jotenkin tuon sora-alueen yli? Leikkuuala on n. 350m2 yhteensä.
![]()
Gardena sileno minimo 500 odottaa asennusta. Osaatteko neuvoa saanko asennettua kaapelit näin kuten kuvassa? Robotin pitäisi päästä kulkemaan tuolta varaston takaa soraa pitkin tuonne pienelle kaistaleelle leikkaamaan, onkohan tämä mahdollista? vai pitääkö tehdä oma alue ja nostella sinne? Leveyden pitäisi riittää, että saa myös tuon hakukaapelin väliin. Saako tuota siis kulkemaan jotenkin tuon sora-alueen yli? Leikkuuala on n. 350m2 yhteensä.
![]()
Täällä Oulun korkeudella on kans leikkuusesonki nyt aloitettu. Samalla ajatuksella.Viime viikolla laitoin pariksi päivää leikkaamaan (eli sen verran että koko piha tuli leikattua). Ei ihan jokapaikasta tosin nurmikko vieläkään kasva, mutta tarkoituksena (ainakin ajatuksen tasolla) oli se, että leikattu silppu toimisi lannoitteena ja edistäisi nurmikon kasvua.

Vieläköhän tuollainen 2019 vuoden Worx Landroid L1500 WR153E olisi kannattava hankinta? Löytyisi nimittäin pari mallikappaletta poistohintaan ~800-900€. Voihan siinä tietysti olla jo akut hieman kärsineet, kun on pari vuotta vain seissyt hyllyssä.
Nurmikkoa löytyy arviolta noin 700-800m², joten esim. Worxilta M700 mallikin riittäisi.
Hellou,
Eilen lähti Gardenan Smart Sileno Life 750 (2022) tilaukseen Klasun ylimääräisen 200m asennuspaketin kera. Tontilla on leikattavaa suunnilleen tuon 700 - 800m2 riippuen mitä osia laskee mukaan. Kysyisinkin näin robotti noobina miten vetäisitte tuon kuvan osoitaman alueen? Vetääkkö rajalanka suosiolla "pihan" puolelle aitaa vaiko tuohon tien reunaan ja luottaa siihen, että Gardenan aparaatti ymmärtää tuossa olevan aidan? Aidan ja tien välissä oleva alue on noin 1,5m leveä ja laajuutta noin 100m2 verran. Alkuperäinen ajatus oli, että vetäisin alla olevasta kulmasta ohjauslangan oikealla olevalle isommalle alueelle tien ja aidan väliin.
Entäs jos vetäisi ohjauslangan tuonne väliin? "Oikealaita" olisi käytännössä aivan aidassa kiinni ja rajalanka luonnollisesti tien varressa. Tuohon jäisi silloin "vasemmalle" noin 80cm ohjauslangan ja rajalangan väliin ajokaistaa. Mietin itsekseni vain miten tuo aparaatti mahtaa tunnistaa tuon aidan, kun ei pääse siitä lävitse ja raja on toisella puolella...?Itsellä sama leikkuri (tosin viimevuoden malli, onko eroja sitten en tiedä) mutta hyvä peli! Joudut vetämään rajalangan "pihanpuolelle" En usko, että saat toimimaan tuolla kapealla kaistalla ulkopuolella. Saahan sitä sitten muutettua (jatkettua rajalankaa) jos joskus haluaa kokeilla tuota kapeaa kaistaletta mutta en usko, että toimii.
Segwayn Navimow on saatavilla myös Suomessa
Nopeimmille pitäisi olla bonuksena differentiaaliantenni![]()
Segway Navimow H800E -robottiruohonleikkuri
Navimow H800E -robottiruohonleikkuri hyödyntää virtuaalista rajaa ja leikkaa järjestelmällisesti. Sopii noin 800 m2 pihalle. Lue lisää.www.segwaypowersports.fi
tiedä sitten onko täällä...![]()
Navimow robot lawn mower from Segway launches in Europe this month with gift for first customers
Segway has announced that its Navimow robot lawn mower will be available in 12 European countries from the end of May. The countries on the list include the UK, Netherlands, Sweden and Italy. The Navimow comes in three models, with the largest able to mow an area up to 3,000 m² (32,392 ft²)...www.notebookcheck.net
Mikähän tota leikkuualueen kokoa rajoittaa? akun kapasiteetti? Mietin kun omalla pihalla leikattavaa olisi n.950 neliötä ja mietin nyt noiden kahden mallin välillä (H800 ja H1500) Mahtaako H800 tuosta suoriutua?
No näiden kahden mallin välillä akun kapasiteetti, vaikka muistelen, että isommissa malleissa akku olisi ollut tismalleen sama. Joka tapauksessa ohjelmoitu rajoite leikkuuajalle ja leikkuuaika määrittelee leikkuualan. Suoraan ei kannata mallinumeroa perästä katsoa, että mihin laite kykenee. Itse leikkaan tällä hetkellä päivittäisin 600:lla leikkurilla päälle 1000m2 areaa. Leikkuutunnit (rajatut) riittävät erinomaisesti koko pihan hoitoon. Enemmänkin suoriutuvuuteen vaikuttaa leikattavan alueen monimutkaisuus tai muut alueen haasteet. Pistä hankintaan ja kirjoittele kokemuksia.![]()
Kiitti vastauksesta. Kyllä mä sitten ton 800 pistän tiluuseen. Kirjoitellaan ensikokemuksia jahka ne saa noita ameriikasta tänne asti.
Aloitettu on täälläkin ja viimeiset viilaukset tehty! Nyt leikkuri ajelee ilman jumitteluja 99% varmuudella…
Tuossa kurkistin terien kuntoa ja ihmeellinen multakerros on tarttunut terien päälle. Toki tässä ekan viikon testissä on monenlaista matkalta löytynyt mutta johtuuko tuo kerrostuminen siitä kun ei ole paljoa kunnon nurmikkoa mitä leikata?
Sama M500 löytyy. Itse suunnittelin ensisijaisesti virtalähteen päivitystä kun melkein tuo latausaika on se mikä eniten rajoittaa leikkuuaikaa. Näistä virtalähteistä oli jossain saksalaisella foorumilla hyviä kokemuksia (linkkikin taisi olla tässä ketjussa joskus).Oliko joku ehtinyt tilailla Landroidiin uutta ja/tai isompaa akkua? Täältä löytyy M500, missä 2.0 Ah akku. 4.0 Ah akkuja löytyy ja näemmä isompiakin, mutta varmaankin alkuperäisen kapasiteetin tuplaaminen riittäiisi. Saksan eBayssa näytti olevan jotain tarvikeakkuja reiluun 30e hintaan (+postit). Onkohan niistä mihinkään?
Laturi näytti olevan 1,5 mA, senkin voisi päivittää isommaksi. M700 on vielä sama laturi vaikka 4.0 Ah akku ja taas L1000 niin ikään 4.0 Ah akku, mutta 3 mA laturi.
4.0 Ah + 3mA olisi varmaan se näppärin yhdistelmä.
Ok, kiitos vinkistä. Oisko linkkiä foorumille? Voisi kokeille lueskella. Tosin ei suoraan näyttäny olevan ulkokäyttöön sopiva laturi, joten vaatii jotain kikkailuja. Tuossa olis Italiasta aito Worx: WA3762 - Power supply for Landroid WR143E, WR153 and WR155ESama M500 löytyy. Itse suunnittelin ensisijaisesti virtalähteen päivitystä kun melkein tuo latausaika on se mikä eniten rajoittaa leikkuuaikaa. Näistä virtalähteistä oli jossain saksalaisella foorumilla hyviä kokemuksia (linkkikin taisi olla tässä ketjussa joskus).
Alkuperäiset akut on sen verran tyyriitä ettei kiinnosta, mutta nuo tarvikeakut toki järkevämmän hintaisia. Dysonin imuriin hommasin aiemmin jonkun tarvikeakun eBaysta ja ihan toimiva peli se on.
Alkaa tuo 10 vuotta vanha briggs&stratton moottorilla varustettu perinteinen vetelemään viimeisiään ja katselin, että Robomow RX20u irtoo kohtuu edullisesti 549€:
Robomow RX20u ‐robottiruohonleikkuri 549,90 €
Meillä nurmialue varsin simppeli, ei mitään mäkiä tai isompia istutuksia, ainoastaan vaja ja leikkimökki, mites noi sellaisiin suhtautuu? Täytyykö rajata jotenkin etteivät ajaudu nurmikolta ympäröivälle soralle.
Tuossa RX20u-mallissa oli suosituksena 200m^2 piha, max. 300m^2, täytyy vähän mittailla meneekö tuohon haarukkaan.
Tuolta se löytyi: Robottiruohonleikkuri kokemuksiaOk, kiitos vinkistä. Oisko linkkiä foorumille? Voisi kokeille lueskella. Tosin ei suoraan näyttäny olevan ulkokäyttöön sopiva laturi, joten vaatii jotain kikkailuja. Tuossa olis Italiasta aito Worx: WA3762 - Power supply for Landroid WR143E, WR153 and WR155E
Tarvikeakun saattaisi saada 40-50e saksan ebaysta. Varmaan ihan okei sellainenkin.
Tuollaisen tasaisen yksinkertaisen pihan leikkaa hyvin käytännössä mikä vaan laite. Tässä tapauksessa kiinnittäisin ehkä itse huomiota takuun pituuteen ja säädettävyyteen (riittääkö pelkkä BT-ohjaus luurilla vai haluatko WiFi-valmiuden joka tarjoaa myös etähallinnan ja hälytykset).Noniin 4 vuotta vielä sinniteltiin vanhalla ruohonleikkurilla, viime syksynä sanoi lopulta itsensä irti. Aika vaihtaa robottileikkuriin ja alkaa speksaamaan sopivaa vaihtoehtoa näin 2250 viestiä myöhemmin. Piha aikalailla 500 neliötä, tasaista ja leikattavan alan sisällä pihavaja ja leikkimökki, ne ilmeisesti kierretään kaapelilla.
![]()
Nopealla vilkaisulla Verkkokauppa.comista seuraavat mallit osui silmään, tuleeko mieleen kokemuksien perusteella jotain mitä ehdottomasti pitää ottaa huomioon tai vielä muita harkitsemisen arvoisia vaihtoehtoja, kiitos:
![]()
Gardena Sileno Minimo 500 -robottiruohonleikkuri 748,99
Ketterä ja hiljainen pienen pihan robottileikkuri SILENO minimo 500 hoitaa 500 m²:n nurmikon leikkaamisen luotettavan tarkasti. Helppo käyttää GARDENA Bluetooth® -sovelluksella jopa 10 m:n etäisyydeltä. Leikkaa myös sateella.www.verkkokauppa.com
![]()
Bosch Indego S500 -robottiruohonleikkuri
Kätevä robottiruohonleikkuri Indego S 500 puutarhan vaivattomaan ja täysin automaattiseen leikkaamiseen maks. 500 m² pihalla. Indego leikkaa puutarhaa älykkäästi jopa 70 % nopeammin kuin umpimähkäisesti leikkaava leikkuri.www.verkkokauppa.com
Tuollaisen tasaisen yksinkertaisen pihan leikkaa hyvin käytännössä mikä vaan laite. Tässä tapauksessa kiinnittäisin ehkä itse huomiota takuun pituuteen ja säädettävyyteen (riittääkö pelkkä BT-ohjaus luurilla vai haluatko WiFi-valmiuden joka tarjoaa myös etähallinnan ja hälytykset).
3v mobiilinetti kuuluu hintaan, miten siitä eteenpäin? Harmi kun, WiFi on vain tuossa pienimmässä.Kiitti vastauksesta. Kyllä mä sitten ton 800 pistän tiluuseen. Kirjoitellaan ensikokemuksia jahka ne saa noita ameriikasta tänne asti.
Pitääkin se vielä selvittää kun vaasan jämy ottaa yhteyttä kun leikkuria on saatavilla.3v mobiilinetti kuuluu hintaan, miten siitä eteenpäin? Harmi kun, WiFi on vain tuossa pienimmässä.
Hellou,
Eilen lähti Gardenan Smart Sileno Life 750 (2022) tilaukseen Klasun ylimääräisen 200m asennuspaketin kera. Tontilla on leikattavaa suunnilleen tuon 700 - 800m2 riippuen mitä osia laskee mukaan. Kysyisinkin näin robotti noobina miten vetäisitte tuon kuvan osoitaman alueen? Vetääkkö rajalanka suosiolla "pihan" puolelle aitaa vaiko tuohon tien reunaan ja luottaa siihen, että Gardenan aparaatti ymmärtää tuossa olevan aidan? Aidan ja tien välissä oleva alue on noin 1,5m leveä ja laajuutta noin 100m2 verran. Alkuperäinen ajatus oli, että vetäisin alla olevasta kulmasta ohjauslangan oikealla olevalle isommalle alueelle tien ja aidan väliin.
Mistä lähti Gardenan Smart Sileno Life 750 (2022) matkaan?
Yrittänyt itse katsella hyvää tarjousta tuosta tai 1000 Smart versiosta, mutta ei ole vielä löytynyt :O
Helsingin j-myyjä ei kertonut muuta, kuin laitteen tulevan myöhemmin kesällä.Pitääkin se vielä selvittää kun vaasan jämy ottaa yhteyttä kun leikkuria on saatavilla.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.