Rallin MM-sarja Kausi 2024

Mikä tossa oli Solbergin puolelta väärää? Kuulostaa kyl hurjalta aikahyvitykseltä mm-kärkikuskin takana olemisesta, mihin se perustui? Estelikö Solberg 40 sekunnin verran todistettavasti? Jos näin, niin "turha" protesti.

Kabinetissa voitettu mestaruus. Mikä maistuisikaan sen paremmalta. Sekin oli helvetinmoinen vääryys, kun Alenilta aikoinaan vietiin mestaruus kabinettipäätöksellä.
Mihin tämä taas liittyy? Kyl Solberg iha ajamalla on kärjessä. e: kaiketi tähän:
Lisäksi protestoija oli ilmoittanut valittavansa Rosselin aikahyvitystä koskevasta päätöksestä, joten asia on nyt Kansainvälisen valitustuomioistuimen ratkaistavana.

Pajarilla ja Rosselillahan on molemmilla vielä yks pistekisa ajamatta. Solbergilla on kauden pisteet kerättynä ellei sit tosiaan Rosselia hyvitetty liikaa, mut en usko että rupeavat tuloksia enää jälkikäteen muuttaan.
 
Viimeksi muokattu:
Täyskäännös – lohduttomia tietoja rallin sisäpiiristä

Ei hyvältä vaikuta MM rallin tulevaisuus jos näin on
Eli miten? Mut avasin nyt linkin ja toimin puolestasi:
-Subaru ei sittenkää ehkä palaa.
-Huhuttu hyundain poistuminen tehdastallina
-ennen uusia sääntöjä 2027, tuskin ketää uutta (ainakaa tehdastallia) on tulossa.

Itse taas nään lohdullisena, että luultavasti kulisseissa paljon väännetään siitä mitä kukainenki taho tahtoo. Vain kaksi kautta välissä ja jos sopimuksiin päästään, nii sen jälkee voisi olla enemmän osanottajia.
 
Joo olisi pitänyt tiivistelmä laittaa mutta kuitenki juuri tuo että jos huhuttu Hyundai ajaa vain ensikauden niin toyota olisi ainoa tehdastalli -26 vuonna ja m-sportti yksityistallina vastassa niin koko kausi olisi yhtä Toyotan dominointia.
Se 2027 onki vähän mielenkiintoisempaa että onko sinne enään sitten edes tulossa ketään kun ralli ei näyttäydy kovin ekologiselta maapallon kannalta ja ne arvot tuntuu painavan nykyisin autovalmistajilla ja kuluttajilla enemmän vaakakupissa
 
Ekologisuus ei ole enää määräävä tekijä vaan puhtaasti panostetun rahan hyöty. Ei Toyotaa huvita pistää isoja rahoja kiinni kun tietää että saa ajella yksin, se näyttääkin tyhmältä.

Oma veikkaus on että 2027 sarja on pakotettu menemään WRC2+ autoihin. Sarja ajetaan ns. yksityistalli sarjana.
 
Kabinetissa voitettu mestaruus. Mikä maistuisikaan sen paremmalta. Sekin oli helvetinmoinen vääryys, kun Alenilta aikoinaan vietiin mestaruus kabinettipäätöksellä.
Jos virheellisesti hylätään ja todetaan sitten autot laillisiksi, ei annettu ajaa kisaa niin mitä muuta voi tehdä kuin mitätöidä kisan? Lancia järjesti tulosluettelon haluamakseen mikä ei olisi muuten onnistunut. Jos nyt oikein muistan niin järjestäjä eli italialaiset eivät päästäneet Pösöjä viivalle, kun ne olivat heidän mielestä laittomia, mutta FIA totesi autot laillisiksi.
 
Jos nyt oikein muistan niin järjestäjä eli italialaiset eivät päästäneet Pösöjä viivalle, kun ne olivat heidän mielestä laittomia, mutta FIA totesi autot laillisiksi.
Niin rallista oli ajettu 3/4 osaa kun pösöt hylättiin, huhujen mukaan Lancian protestin takia, sivuhelmojen takia. Katsastajan mukaan ne olivat laittomat. FISA kuitenkin totesi helmat laillisiksi ja rallin tulokset mitätöitiin. Kaikissa muissa ralleissa pösöt oli todettu laillisiksi joten ainut vääryys tapahtui kun pösöt hylättiin
 
Ekologisuus ei ole enää määräävä tekijä vaan puhtaasti panostetun rahan hyöty. Ei Toyotaa huvita pistää isoja rahoja kiinni kun tietää että saa ajella yksin, se näyttääkin tyhmältä.

Oma veikkaus on että 2027 sarja on pakotettu menemään WRC2+ autoihin. Sarja ajetaan ns. yksityistalli sarjana.
Ja jos noin käy, niin ainakin Kalle lopettaa aivan varmasti rallin. Pajarin kannalta olisi helvetillinen sääli, kun noihin aikoihin voisi odotella läpimurtoa ja menestystä sarjassa, ellei sitten aiemmin tapahdu.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
254 463
Viestejä
4 425 579
Jäsenet
73 367
Uusin jäsen
Hissimies

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom