Oma kotimaanpaketti Espoosta Turkuun on nyt viime viikon maanantaista 26.4. pyörinyt Vantaan logistiikkakeskuksen karusellissa. Välillä alkoi jo toivoa olla, kun kolmen päivän jälkeen oli lajiteltu, mutta palasi pyöriin rekisteröitäväksi.
Eipä ollut tietoa tästä Vantaan logistiikkakeskuksen laajemmasta ruuhkasta niin olen nyt neljänä peräkkäisenä päivänä soittanut Postin aspaan, että joskus edes tekisivät jotakin. Kolme kertaa sanottiin laitettavan ilmoitusta menemään selvitykseen. Tänään sit aspa kuitenkin sanoi, etteivät ole saaneet laittaa hetkeen mitään uutta ilmoitusta selvityskeskukseen, koska tilanne on hyvin ruuhkautunut ja haluavat purkaa ensin ruuhkan pois. Joko hyvä valehtelija, mutta sanoi kuulemma siitä huolimatta laittavan tämän mun paketin sinne ja otti itelleen seurantaan ja soittelee mulle jos etenee. Veikkasi, että todennäköisesti tämänkään viikon aikana ei tule tapahtumaan mitään edistystä. Hienoa asiakaspalvelua, jos aspaa ohjeistettu kusettamaan näillä "laitetaan ilmoitusta eteenpäin", kun todellisuudessa he eivät saa tehdä ilmoituksia eteenpäin.
Tietenkin sen oikeasti kiireellisen paketin piti jumiutua tuonne. Oli tulossa käytetty tuote, mutta pakottaa ostamaan turhaan uuden tilalle ja toimitus Schenkerillä kerran tuon rumban päättymisestä ei ole mitään tietoa. Toisella Belgiasta tulevalla paketilla varmaan sama Postin käsittely, kun 2-3 päivän toimitusajan paketti on 1,5 viikkoa matkalla ja viimeisin merkintä poistuminen maasta. Kuitenkin lojuu jossakin Postin rullakossa kuittaamatta.
26.04.2021 23:58
Lähetys on rekisteröity.
Posti Logistiikkakeskus
26.04.2021 22:54
Lähetys on rekisteröity.
Posti Logistiikkakeskus
Jne...
Tuo Postin sovellus on äärimmäisen hidas omassakin joitakin vuosia vanhassa luurissa 8 gb RAMilla. Vaatii yhden epäonnistuneen käynnistämisen ja sivun uudelleen lataamisen. Aikaisempi versio toimi täysin ilman ongelmia.