Postaa kokkauskuvia

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
304
Sit tein ”ruotsalaiset” lihapullat, alla bearnaisesoosi ja ranskuissa currymajo ja ketsuppia.
Pakko puuttua tohon "ruotsalaiset" eli mikä niistä sen tekee sen? Toki sinäkin sen lainausmerkkeihin laitoit, mutta ite opin vuonna -91 yläasteella köksäntunneilla, että ruotsalainen lihapulla keitetään ja sen jälkeen toki jälkivaiheet voivat olla vaikka mitä. Googlain montaa vaihtoehtoa, ja tuntuu että swe mb is smaller than ita mb. :D

Joka tapauksessa, nautinnollista settiä, iso peukku.
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
490
Mä taas olen oppinut että siihen lisätään 1dl kylmää kermaa ja koko seos vatkataan ihan tasaiseksi mössöksi, vähän kuten wallenbergin pihvi. En tiiä mikä siirä tekee ruotsalaista
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
688
Kaupasta ostettua skyria ja itsetehtyä uuniomenasosetta suomalaisista omenoista.

Tuli viikonloppuna justiinsa nähtyä Strömsö jakson loppu ja siinä naposteltiin omenaherkkuja. Silmääni sattui uuniomenasose. Kiinnostus heräsi ja kaupassa käydessä tuli taas ostettua omenoita.

Kuorin ja lohkosin (siemenkota poies ja ne kodan pienet jämät myös) omenat (1 kilo) uunivuokaan, desi sokeria ja kanelia, sekotin vähän. Sitten 180 asteiseen uuniin. Annoin olla päälle tuntisen. Ohjeita oli vaikka minkälaisia, niin vähän yhdistelin eri aspekteja.

Sitten kun oli aika kulunut, uunista poies ja sauvasekoittimella sileäksi. Maku on aika intensiivisen kirpeä tai hapokas, muttei kuitenkaan hampaat irvessä syö. Varmasti menisi hyvin jonkin makean kanssa, vaikka jäätelön?

1635182504104.png
 
Liittynyt
17.01.2019
Viestejä
572
Pottuhampurilainen

Lidlin alppiviikoilta ostan röstin tapaisia perunalättyjä pakkaseen. Niistä saa nopeasti itselle ja vieraillekin koostettua "kerroshampurilaisen" monenlaisilla täytteillä. Kuvan tapauksessa kolmen lätyn väliin meni Lidlin tilsitiä ja palvikinkkua. Ja näistä tulee todella hyvänmakuisia - ja parempaa moneen hampurilaiseen verrattuna!

Pottuhampurilainen5.jpg
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
103
Jonkun aikaa myös aasialaisesta safkasta pitäneenä, opettelin itse keskenäni Thai-curryn saloja. Muutama Youtube-pätkä tuli myös vaklattua...

Tuli ensin tehtyä ns. ohjeen mukaan alkuperäistä kunnioittaen ja olikin ihan mukiinmenevää, mutta tässä viimeisin (ehkä lopullinen) iteraatio omasta eeppisestä "kotimaistetusta" Thai-currystä:

20211009_203142.jpg 20211009_210849.jpg 20211009_210918.jpg

[Disclaimer: Tämä ei ole red, green, yellow, massaman, panang tai mikään muukaan vaan ihan omaa suuhun sovitettu curry]

Pikkasen tulee juksattua tuolla valmiilla curry-pastella, mutta ei kai kellään ole aikaa tunteja mortteloida aineksia, kun tännekin pitää ehtiä kuvia jakamaan... ;)
(itse asiassa {pun intended} aika paljon Thai-kokkeja käyttää täällä Suomessa noita valmiita tahnoja - ei ole huonoja)

Ja tottakai "left over rice" = legendaarinen egg fried rice ja tämäkin valitettavasti omalla twistillä (sorry Uncle Roger)

20210728_163352.jpg 20210728_164715.jpg

Wokkia ei tuolla surkealla EU-sertifioidulla keraamisella liedellä pysty operoimaan, niin tässä on käytössä Fiskars All Steel, joka pitää suhteellisen hyvin lämpöä tuolla liedellä (sorry Uncle Roger).

Ainekset näkyykin suht hyvin kuvissa = kaikki vuoronperään omalla ajallaan yhteen astiaan = resepti :thumbsup:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
103
Ruski Standard se oma sovellutus, joka pyöristää vikatkin maut suunmukaiseksi? :asif:
Hyvännäköstä settiä!
Kaikennäköistä sitä tuleekin pikku-hönössä tarinoitua, mutta jäi tosiaan mainitsematta tuo Hard Kokkimainen viikonloppukokin pullo :rofl:
 
Adasme

Tukijäsen
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
656
Lindströminpihvejä,muusia, dijonsinappikastiketta sekä sipulirenkaita. Kuvasta puuttuu vielä perusvihersalaatti.
Itsellä oli 600g sika-nauta jlihaa, 0.35 dl punajuurilientä ja 0.5dl ruokakermaa joihin turvotin korpujauhon,muuten ohjeen mukaan täysin.

Lindströminpihvit:

400 g jauhelihaa (esim. sika-nauta)
0,5 dl ruokakermaa (tai maitoa)
0,25 dl etikkapunajuurien lientä
0,5 dl korppujauhoja
1 (puna)sipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 tl timjamia (kuivattu)
0.5 tl mustapippuria rouheena
150g etikkapunajuuria (2-4kpl)
1-2 rkl vehnäjauhoja (pitää pihvit koossa ja imee ylimääräisen nesteen pois)

Ruskeakastike:

50 g voita
1 Sipuli
3 rkl vehnäjauhoja
1/2 l vettä
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
(lihaliemikuutio/lihaliemijauhetta 1tl)
dijonsinappia 2tl (mauste ehdotus)

Ota jauheliha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta.
Sekoita ruokakerma, punajuurien liemi ja korppujauhot keskenään reilun kokoisessa kulhossa.
Anna turvota muiden valmistelun ajan.

Kuori ja hienonna sipuli pieneksi silpuksi.
Raasta punajuuret (tai hienonna ne pieneksi silpuksi veitsellä). Raastetta tulee noin 2 dl.
Yhdistä kaikki pihvien ainekset ja sekoita hyvin kulhossa (esim. isolla lusikalla).
Muotoile massasta 10 palloa, ja litistä ne reilu 1 cm paksuisiksi pihveiksi.
Anna takinan maustua hetki viileässä. Muotoile taikinasta pihvejä kylmään veteen kostutetuin käsin/muovihanskat käsissä.

Paistaminen uunissa:
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Muotoile pihvit pellille leivinpaperin päälle.
Paista noin 20 minuuttia, kunnes pihvit ovat läpikypsiä.

Ruskeakastike:

Kuullota sipuli silppu pienessä määräsä voita. Ota syrjään.
lisää loppu voi kuumalle pannulle sekä vehnäjauho, ruskista sekoitellen tumman ruskeaksi, mutta älä polta.
Lisää sipulit ja vesi, sekoita hyvin, mausta ja anna kiehua hiljalleen 15- 20 min.

Muuntaa voit: maustamalla pippureilla, sinapilla, ketsupilla, kermalla ...

Kylkeen vielä rosamunda perunamuusia, kuullotettuja sipulirenkaita sekä vihersalaattia. ;)
 
Liitteet

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 003

Sattupas sopivasti. Itse tein (tai ainakin yritin) ensimmäistä kertaa ruskeakastiketta alusta loppuun itse. Palapaistiin. En ole vielä maistanut kun tuolla hautumassa ja menee vielä jokunen tunti.

On kyllä ilo tehdä liharuokia kun on kunnon lihaa. Paikallisesta Prismasta saa LihaSampon tuotteita ja mä oon kyllä niiden suuri fani. Kaikki niiden tuotteet on kyllä hyviä. Kesällä tulee usein grillattua niiden pintamaustettua nasen ulkofileetä. Upeaa grillata lihaa joka on maustettu mutta ei pumpattu täyteen vettä. Grillipintakin on ihan erilainen kuin vesipihveissä. Maksaahan toki noi, mutta laadusta maksaa mielellään.

Palapaistiin ostin Lihasampon karjalanpaistilihoja ja kyllä näyttää hyvältä! Ihan eri planeetalta kuin läskiset ja jänteiset Atriat ja Snelmannit.
2021-10-31 12.19.27.jpg

Nyt tosiaan hautumassa ja usean tunnin päästä sitten näkee tuliko mitään :D
Pitää laittaa kuvaa jos ei ihan pieleen menny.
 
Valtsu_82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.03.2021
Viestejä
305
Sattupas sopivasti. Itse tein (tai ainakin yritin) ensimmäistä kertaa ruskeakastiketta alusta loppuun itse. Palapaistiin. En ole vielä maistanut kun tuolla hautumassa ja menee vielä jokunen tunti.
Minulla ruskeakastike nousi aivan uudelle tasolle kun aloin käyttämään rouxia. Tai onhan tuo ruskistettu jauhorasvaseoskin eräänlaista rouxia, mutta kun sen tekee kunnolla niin se ottaa aikaa mutta on erittäin maukasta. Erittäin tumman ruskean rouxin tekemiseen menee noin 45 minuuttia, joten sitä kannattaa tehdä isompi satsi ja pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 152
Jos tekee tuollaista lihapataa mikä hautuu tunteja uunissa, kannattaa suurustaa se vasta sen haudutuksen jälkeen. Helpompaa, ei tarvitse kuin sekoittaa jauhot tilkkaan vettä ja sekoittaa soossin joukkoon. Hetki vielä kypsytystä.
 
Valtsu_82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.03.2021
Viestejä
305
Jos tekee tuollaista lihapataa mikä hautuu tunteja uunissa, kannattaa suurustaa se vasta sen haudutuksen jälkeen. Helpompaa, ei tarvitse kuin sekoittaa jauhot tilkkaan vettä ja sekoittaa soossin joukkoon. Hetki vielä kypsytystä.
Tämä on mielestäni pahin ongelma ruskeakastikkeessa, johon lisätään jauhot hätäisesti ilman kunnollista kypsytystä. Kannattaa joskus verrata kumpi maistuu paremmalta, jauhonmakuinen ruskeanharmaa mössö vai täyteläisiä tummia makuja täynnä oleva roux. Itse teen sitä 500g voipaketin kerrallaan ja pakastan 20 x 50 g annoksina, jolloin yhden annoksen tekemiseen kuluu vähän yli pari minuuttia eli ei ole kiinni edes ajan säästöstä ja työmäärästä.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
688
En ole pitkään ruskettunutta rouxia koskaan tehny. Jotenkin pitäs löytää semmonen sopiva lämpötila, että sitä kehtaa siellä pitääkki kauemmin.

Mutta ruskistamisesta, itse olen aika paljon ruskistettua voita käyttäny jälkkäreitä ja leivonnassa (pulla, piirakat, kauraomenapaistos). On kyllä mielenkiintoinen ero siihen, kun vain sulatettais pelkästään voi.
 
Valtsu_82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.03.2021
Viestejä
305
1,6kg Tammisen porsaan pikkukinkku yli 4 tuntia miedolla lämmöllä uunissa.

Sisälämpötila 80°C astetta.

Perunalaatikkoa ja kinkkunesteestä tehty kermakastike + kauratyyny lisukkeina.

Täydellisen näköistä omaan makuun. Itsekin tavoittelen noin 80 astetta, jossa liha on mureaa, vähän jopa murenevaa mutta silti vielä pysyy kasassa. Kuvan perusteella mehevyys on kohdallaan, ei vielä kuivaa vaan lihasneste ja rasva hieman kiiltelee viipaleissa.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890

Tosiaan annoin olla 80 asteeseen saakka ja sitten 30 minuutiksi lepäämään, kunnes poistin verkon ja laitoin vielä grillivastuksen alle 225 asteeseen vartiksi saamaan väriä pintaan.

Käytiin välissä saunassa ja annoin kinkun olla vielä 1½ tuntia uunissa jälkilämmöissä, sen aikaa kun sain lämmitettyä airfryerissä perunalaatikon ja tehtyä kastikkeen valmiiksi.

Luultavasti samalla tavalla tulen tekemään joulukinkun. 76 astetta on ehkä liian kostea palvikinkku.

Tämä ei ollut kuivaa, mutta silti pystyi repimään paloja sormilla ja leikatessa ei hajonnut muruiksi.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
688
Viime vuotisia hilloja oli pakkasessa, joten tein niistä sitten hilloa (siemenet jätetään prkl!), kun ei noin vain huvita isoa satsia hilloja syödä. Siinä sitten herahti kielelle vanha kunnon jälkiruoka; leipäjuustoa, kermaa, kanelia, uuniin ja hillojen kanssa tarjota.

Hyvä kun Juustoportilta oli semmosia pieniä leipäjuustokiekkoja kahden paketissa, niin parille illalle herkutteluun sopivaa, eikä jää lojumaan jääkaappiin (vaikka leipäjuusto on semmonen kiva pureskeltava kun hiukoo hieman).

Tuli kyllä lapsuus mieleen hyvällä tavalla :D

1636294866446.png 1636294904771.png
 
Valtsu_82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.03.2021
Viestejä
305
Kariniemen kalkkunafileerulla 60% alennuksella Prismasta joskus aiemmin syksyllä. Ajattelin, että nyt syödään hyvää kalkkunan rintafilettä savustettuna. Sisältöön tarkemmin perehtymättä laitoin pellettigrilliin 125 asteeseen pari tuntia ja siitä viimeinen tunti 150 asteessa, jotta kypsyminen nopeutuu. Rulla pois grillistä kun sisälämpö oli 70 astetta. Rulla lepäämään folion alle ja kasvislisäkkeen valmistus sillä aikaa.

Otin viimeisen päälle teroitetun viipalointiveitsen ja odotin näkeväni täydellisiä, meheviä ja ohuita viipaleita smokeringillä. Rullassa vaikutti olevan jonkinlainen kuori (valmistusaineista päätellen kaura-bambukuituinen kuori), onneksi veitsi oli terävä ja puri hyvin melko kovaan kuoreen, viipaleista tuli ehjiä ja tasaisia. Seuraavaksi ihmettelin lihamurekemaista leikkuupintaa ja smokeringin puuttumista (johtuu kuorista). Tarkemmin katsottuna fileerulla onkin erikokoisia kalkkunan lihan palasia tungettuna kuoriin.

Kaikenlaista paskaa sitä myydäänkin. Varmaan nimi on teknisesti oikein, liha (75%)on varmaan kalkkunafileen palasia pakattuna rullaan. Melkoisen jätepötkön näköistä tuo on kuitenkin valmiina ja leikattuna. Ei olisi kannattanut tuhlata aikaa savustamiseen. Saman lopputuloksen olisi saanut rullan keittämällä. Onneksi en maksanut täyttä hintaa. En ottaisi jatkossa vaikka saisin ilmaiseksi.

1636310626962.jpeg
 
Varmaan sen takia tuota sanotaankin rullaksi. Sama se on kinkuissakin, kaikkea missä on sana "rulla" kannattaa välttää. Niihin on kirjaimellisesti rullattu kaikki jämäpalat mitä on jäänyt.
 
Liittynyt
18.04.2021
Viestejä
447
Jonkinmoista pataa, alunperin proteiinin piti olla 800g porsaan etuselkää, mutta onneksi kauppa ei voinut toimittaa koska ei ollut valmiina (onneksi koska samalla tilattu kertakäyttöfoliovuoka olikin yllättävän pieni eikä tuo olisi sinne mahtunutkaan.
Tilasin toisesta kaupasta maustamattomia kinkkusuikaleita 300g koska oli ainoa naturel sianlihatuote joka oli woltin kautta tilattavissa.

No, ruskistus ja paistoöljyineen vuokaan ja sitten uunijuurekset.. no ei sinne paljoa mahtunut kuten kuvasta näkyy.
Alkuliemi oli lihalientä, lisäsin tarvittaessa lisää hanavettä.

uunipata2.jpg

Oli uunissa 5,5 tuntia, joten liha oli mureaa (ja riittää vielä myös huomiselle)
En sekoitellut tuota laisinkaan joten muutama porkkanan pala ja punasipuli saivat mukavan paahtopinnan.
Lämmöt alussa hetken 180C, sitten palloiltiin loppuaika 100-120C ilman foliokantta.
Mausteet : Lihaliemi (aika laiha, yksi pala täyteen kattilaan), mustapippuri, ripaus suolaa ja paprikajauhetta (ruskistamisen yhteydessä) ja yksi ruokalusikallinen aika mietoa chilisoossia.
 
Liittynyt
18.04.2021
Viestejä
447
Hampurilainen: Pohjana K-kaupan Naughty brgr 205g valmisburgeri (brios-sämpylä, pihvi, pieni pala jotain juustoa (pakkaus sanoo : "Juusto") ja majo (en käyttänyt)).
Pohja oli paremmassa järjestyksessä ja enemmän sipulia kuin tuossa kuvassa, mutta ketsuppi, sinappi, suolakurkku, punajuuri ja sipuli. Sekä kananmunan kuoren palasen otin myös pois kun kasasin (oli tullut toisesta projektista).
hamp.jpg

Ja lopullinen tuote tomaatin ja jääsalaatin kanssa.
Sämpylä oli ihan ok, kuten myös pihvi, tosin paistoin nuo kaikki pannulla enkä mikrossa kuten ohje sanoi. Juustosta en osaa sanoa kun lisäsin itse lisää, todella pieni palanen oli pakkauksessa sekä majo on avaamattomana jääkaapissa.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367

Nyt on hyvän näköinen. Tuli nälkä.
 
Six

Liittynyt
17.04.2020
Viestejä
443
Pulled pork lasagne -ohjeella(x 2) suurinpiirtein tehty....omassa lisätty reilusti vielä lisukkeeksi valkosipulia, pekonia ja chiligoudaa. Päälle parmesaani lastuja.

IMG_20211119_153340.jpg
IMG_20211119_160532.jpg
IMG_20211119_162859.jpg

Nyt maistettu...Niiii ***** hyvää! Ylivoimaisesti paras lasagne mitä tehnyt. Ja syönyt!
 
Viimeksi muokattu:

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890
1kg naturel siipiä omilla mausteilla

- Ruokaöljyä
- Viiden pippurin maustetta
- Hot paprikamaustetta
- Hot currymaustetta
- Umamia
- Mineraalisuolaa
- Grillimaustetta

Maustoin siivet jo eilen valmiiksi ja syötiin lisukkeena pannulla paistettuja Noisetteja.

180°C / 25 minuuttia.

Princess 182065 airfryer-uuni.

IMG_20211119_154510.jpg IMG_20211119_154743.jpg
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
1kg naturel siipiä omilla mausteilla

- Ruokaöljyä
- Viiden pippurin maustetta
- Hot paprikamaustetta
- Hot currymaustetta
- Umamia
- Mineraalisuolaa
- Grillimaustetta

Maustoin siivet jo eilen valmiiksi ja syötiin lisukkeena pannulla paistettuja Noisetteja.

180°C / 25 minuuttia.

Princess 182065 airfryer-uuni.

Mitä nuo noisetit on?
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890
Mitä nuo noisetit on?
Itsellenikin uusi tuttavuus, mutta on tosi hyviä kun paistaa pannulla rapean pinnan ja sisusta on pehmeää.

Maistuu käytännössä ranuilta.

Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Itsellenikin uusi tuttavuus, mutta on tosi hyviä kun paistaa pannulla rapean pinnan ja sisusta on pehmeää.

Maistuu käytännössä ranuilta.

Näyttää houkuttelevilta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 663
Viestejä
4 220 985
Jäsenet
71 092
Uusin jäsen
Joose Roivas

Hinta.fi

Ylös Bottom