Playerunknown's Battlegrounds (PC)

Olipa hyvät aamun pelit kaverin kans: #3, #10, #1 ja #2. Viimeinen matsi minä ja yksi hengissä. Kaveri tien toisella puolella viimeisellä alueella muurin takana ja itse rakennuksessa. Kar:lla vetäisin tyylikkäästi puhtaan headshotin (olis siis ollut) omaan ikkunankarmiin. Alue pieneni nollaan ja menin keskelle. Kaveri jäi henkiin, kun healasi toisella puolella.

...ja tulipa yksi kaveri 390 metriinkin tapettua.

Itsellä ei ole kyllä tällä kokoonpanolla ollut käytännössä yhtään lagia, kun selvisi, että hiiri oli aiemmin lagin syy. Lentokone tietysti vähän kartassa stutteroi, mutta muuten peli on kyllä todella sulava jo.

Äänistä säädin compressionilla ihan vähän vain terävintä piikkiä pois, niin ei tarvinnut volumeen enää koskea tykistön ja ylilentojen aikana. Sen vain huomasin, että jos kaveri sattui puhumaan esim. ylilennon aikana, niin vaimensi senkin äänen ihan kuiskaukseksi. Mutta siis paransi ehdottomasti pelikokemusta ja suosittelen kaikille laittamaan tuon.
 
Viimeksi muokattu:
80 tuntia alla ja täytyy sano, että ollakseen peli jossa ei ole mitään muuta päämäärää kuin ampua vihollispelaajat, on juurikin se onnistuttu toteuttamaan kaikkein epävarmimmin. Onhan tämä nyt ihan ihan OK räiskettä kavereiden kanssa, mutta en suoranaisesti ymmärrä tämän suosiota tässä mittakaavassa.
Mikäs se tämmösen pelin päämäärä sit pitäis olla?
 
Varmaan jotain unlockeja, rankkijärjestelmää tms.? En itse pitäisi huonona, mutta kyllähän tämä ilmankin tosi viihdyttävää on ja itse en kaipaa. Mutta isommalle yleisölle ja erit. lapsille/teineille nuo olis varmaan tärkeitä.
 
Mun mielestä peli on taas hämmentävän hyvä, kun juuri ajatellaan että tässä tehdään vaan sitä mitä tehdään. Pitkän aikaa vieläpä tasan yhdellä kartalla.
Eka BR peli mulle, ja en olisi ikinä uskonut että jaksan satoja tunteja sitä hakata. Etenkin kun saattaa mennä kokonainen ilta ilman voittoa.
 
Mistä muuten näki total hours played?
Itse ihan Steamin kirjastosta katsonut. Ei mulla ainakaan ole mitään hirveän pitkiä idlauksia main menussa.
Mitään käryä onko itse pelissä jotain all-time total hours played, joka siis jättäisi valikkoidlaukset pois.
 
Pitääkö Steamiin tosiaan siirtää rahaa ennen kuin tavaraansa voi kaupata kauppapaikalla?

Näkeekö peliaikaa muualta kuin Steamistä?
 
Öö, ei kai? Mitä se oikeen herjaa

Kauppapaikka on poissa käytöstä seuraavista syistä:

  • Sinun on tullut tehdä onnistunut ostos Steamissä, joka on tehty 30 päivää sitten viimeisen vuoden aikana, ilman viimeaikaisia takaisinveloituksia tai maksukiistoja. Poistaaksesi tämän rajoituksen tee ostos Steam-kaupassa. Lompakon saldon nosto, pelit ja niiden lisäsisällöt kelpaavat.
 
Osta vaikks joku parin sentin skini pubgiin jos sillä ratkeis...
 
Itellä oli tuo sama ongelma steamissa. Ostin jonku halvan 0,99€ pelin ja nyt oottelen 30 päivää, että kauppapaikka aukee.
 
Mikäs se tämmösen pelin päämäärä sit pitäis olla?
Lähinnä tarkoitin sitä että kun pelissä on ainoana tavoitteena hoitaa muut pelaajat pois päiviltä, on juurikin se osa-alue toteutettu aika epävakaasti. Välillä luodit menee juuri sinne mihin tahtoo, välillä ei. Tuohon tietysti vaikuttaa sen tuhat ja sata eri palikkaa aseessa ja tähtien asentokin. Välillä vain ihmetyttää kun vihollinen nakuttelee pääosumia liikkeestä, kun taas omat luodit paikaltaan/ kyykystä laukaistuna pölisee lähinnä vihollisen takana olevalle nurmikolle.
Myös toisinaan ja aika useinkin vihollisiin saa takoa ammuksia aivan hävyttömän paljon, veri roiskuu mutta osumat ei ilmeisesti rekisteröidy. Tätä on naurettu jo parin muunkin kaverin kanssa, kun ei vihollinen vain kaadu vaikka selkeitä osumia vetelee. Siihen lisäksi vielä satunnaista lagia, eikä pingiä taida nähdä mistään jotta voisi edes arvailla olisiko fiksumpaa vain poistua matsista ja etsiä uutta.

Kyllä tätä pelaa mukavana välipalana, etenkin kavereiden kanssa, mutta en kyllä käsitä miten tämä voi olla näin teknisesti ailahteleva vielä tässäkin vaiheessa. Ei pitäisi olla resursseista kiinni.
 
Jännästi oli broidin steam-accounti hackattu tuon War mode -eventin jälkeen(ehkä liittyy tähän, ehkä ei). Sähköpostiin tullut salasanan resetoimiskoodikaan ei ollut hidastanut menoa vaan siellä oli käyty vähän RU-serverillä pelaamassa pubgia, ja tänään oli napsahtanut permbanni pubgiin cheattaamisen takia.
Ilmeisesti steam-tilien korkkaaminen ei ole vaikeimmasta päästä, kävin katsomassa kenen kanssa tämä hackeri oli pelannut ja siellä on pilvin pimein accounteja joilla on ensin pelattu EU-servereillä ja sitten yhtäkkiä vaihdettu RU-serveriin...

Hyvää bisnestä tämä on toki kaikille osapuolille, Steam ja pelinkehittäjät saavat lisää rahaa kun uusi pubg pitää ostaa jos meinaa jatkaa pelaamista.
 
Oliko steam guard käytössä?
 
Oliko steam guard käytössä?
Jatkona tähän, jos missä vaan on mahdollisuus lisätä 2FA (two-factor authentication) niin ehdottomasti käyttöön.
Blizzardilla niiden oma, ja monissa muissa pelipalveluissa kuten EA ja Ubisoft saa sitten Google Authenticatorin käyttöön.
Pätee toki ylipäätään nettipalveluihin eikä vain peleihin liittyviin. Esim. PayPal.
Varsinkin authenticator mobiilisoftilla se on niin vaivatonta, ettei oikein ole syytä olla ottamatta käyttöön.
 
Oliko steam guard käytössä?

Ei tainnut olla silloin, tosin sehän taitaa toimia samalla tavalla kuin tuo salasanan resetoiminenkin(jos siis käyttää sähköpostiversiota steam guardista) joten ei olisi vissiin auttanut mitään. Ilmeisesti olisi tuo mobile versio pitänyt olla päällä, ja tietysti jos käyttää steamia vain yhdellä koneella niin blockaa loginit kaikista muista koneista mitä nyt sitten laitettiinkin päälle, mutta oletuksena se ei tietysti ole päällä.
 
En kyl tiiä enää ketään, kenellä ei oo puhelinvarmistusta... Se auttaa jo kummasti tuommosiin. :D
 
Millä logiikalla luotien otto maasta toimii? Kun välillä hiiren oikealla ottaa sen verran kun mahtuu ja välillä ei ota yhtäkään..
 
Minäkin laitoin puhelinvarmistuksen vasta puoli vuotta sitten kun se vaadittiin pelitavaran myyntiin, muuten ei olisi varmaan vieläkään. Ilmeisesti Fortniten suosion takia myös Epic Games alkoi pommittamaan sähköpostiani ja suositteli laittamaan tilin lisävarmistuksen päälle.
 
Viimeksi muokattu:
Millä logiikalla luotien otto maasta toimii? Kun välillä hiiren oikealla ottaa sen verran kun mahtuu ja välillä ei ota yhtäkään..
Ei ole logiikkaa :D jos sinulla on repussa tilaa 10 patille ja maassa oleva stäkki on 30 patia niin se saattaa ottaa siitä vain 10, jos maassa oleva stäkki on vaikka 100 niin se ei ote siitä sitä 10 patia vaan jättää ottamatta yhtään. Logiikka siis käytännössä jos stäkki ei ole paljoa isompi kuin tila niin se osaa laskea sen mahtuvan määrän, mutta jos on liian iso niin ei jaksa alkaa laskemaan ja jättää ottamatta.

Tuohon Steam-tilin pöllimiseen:
Itelläki oli sähköpostissa yksi yö tullu 3 salasanan vaihtopyyntöä Steamilta, mutta minulla kyllä on puhelinvarmistus päällä, että en tiedä oliko joku vain muistanu käyttäjätunnuksensa väärin. Tästä siis muutama viikkoa ja kaikki toiminut edelleen. En tiedä pääsiskö noihin jotenkin enemmän kiinni kun ne ei kerro esim. mistä päin maailmaa tämä pyyntö on laitettu.
 
99,9999% tilanteista, joissa steamtili pöllitään on salasana ollut jossain toisessa palvelussa sama ja kyseinen palvelu on korkattu. 0,00001% tilanteista on taas ujutettu jokin haittaohjelma tietokoneelle jolla kaapattu tili.
Ei tainnut olla silloin, tosin sehän taitaa toimia samalla tavalla kuin tuo salasanan resetoiminenkin(jos siis käyttää sähköpostiversiota steam guardista) joten ei olisi vissiin auttanut mitään.
Eli sähköposti oli saatu haltuun? Eipä tuossa voi syyttää muuta kuin tyhmää loppukäyttäjää.
Millä logiikalla luotien otto maasta toimii? Kun välillä hiiren oikealla ottaa sen verran kun mahtuu ja välillä ei ota yhtäkään..
Etkö oo pelannu jo muutaman kuukauden pubgia? Miten voi olla tällaset perusasiat vieläkin hakusessa? Ilmeisesti olet syystä ignoressa mulla täällä.
Minäkin laitoin puhelinvarmistuksen vasta puoli vuotta sitten kun se vaadittiin pelitavaran myyntiin, muuten ei olisi varmaan vieläkään. Ilmeisesti Fortniten suosion takia myös Epic Games alkoi pommittamaan sähköpostiani ja suositteli laittamaan tilin lisävarmistuksen päälle.
Sulla ei taida olla kovin montaa peliä libraryssä kun ei ole aiemmin kiinnostanut?
 
99,9999% tilanteista, joissa steamtili pöllitään on salasana ollut jossain toisessa palvelussa sama ja kyseinen palvelu on korkattu. 0,00001% tilanteista on taas ujutettu jokin haittaohjelma tietokoneelle jolla kaapattu tili.

Eli sähköposti oli saatu haltuun? Eipä tuossa voi syyttää muuta kuin tyhmää loppukäyttäjää.

Etkö oo pelannu jo muutaman kuukauden pubgia? Miten voi olla tällaset perusasiat vieläkin hakusessa? Ilmeisesti olet syystä ignoressa mulla täällä.

Sulla ei taida olla kovin montaa peliä libraryssä kun ei ole aiemmin kiinnostanut?

Ja sinä koit tarpeelliseksi tulla vain aukomaan päätösi tänne ilman mitään rakentavaa sanottavaa. No jokainen tavallasn tietty:cigar2:.
 
Kyllä tää peli rupesi vaikuttaa P2W-peliltä ku päivitti koneen i7-8700k settiin. ;)
Edellinen kone oli z400 workstationi 1060 näyttiksellä ni oli aika surkeeta se fps heittely.
 
No nyt on event mode. Voi olla melko hupaisaa. :D
Pelimuoto muuten ihan normi 100-man, ja karttana toki Erangel koska Ghillie puvut.

Alkoi jo, ja loppuu maanantaina 05.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Saakos eventeissä avattua saavutuksia? :D Ei niillä muuten väliä, mut kaverin kans menos vähän semmonen leikkimielinen kisailu niiden kanssa ja toi crossi missio tuntuu toivottomalta? :D
 
Ei ole logiikkaa :D jos sinulla on repussa tilaa 10 patille ja maassa oleva stäkki on 30 patia niin se saattaa ottaa siitä vain 10, jos maassa oleva stäkki on vaikka 100 niin se ei ote siitä sitä 10 patia vaan jättää ottamatta yhtään. Logiikka siis käytännössä jos stäkki ei ole paljoa isompi kuin tila niin se osaa laskea sen mahtuvan määrän, mutta jos on liian iso niin ei jaksa alkaa laskemaan ja jättää ottamatta.

Tuohon Steam-tilin pöllimiseen:
Itelläki oli sähköpostissa yksi yö tullu 3 salasanan vaihtopyyntöä Steamilta, mutta minulla kyllä on puhelinvarmistus päällä, että en tiedä oliko joku vain muistanu käyttäjätunnuksensa väärin. Tästä siis muutama viikkoa ja kaikki toiminut edelleen. En tiedä pääsiskö noihin jotenkin enemmän kiinni kun ne ei kerro esim. mistä päin maailmaa tämä pyyntö on laitettu.

Tutkin asiaa niin se menee niin, että jos maassa on luoteja se ottaa hiiren oikealla sen verran kun mahtuu. Jos luodit ovat ruumiin inventaariossa ja koko pino ei mahdu omaan inventaarioon se ei ota yhtäkään. Tämän voi kiertää niin, että ottaa cntr pohjassa 1 luodin jolloin loput luodit tippuvat maahan josta sitten voi hiiren oikealla automaattisesti ottaa sen verran kuin mahtuu. Eihän tuossa ole mitään järkeä, että on näin mutta kaipa ne jossain vaiheessa sen muuttaa.
 
En vanno 100% varmasti, mutta mielestäni jos kaverilla on vaikka 20 patia kun luuttaat ja mahtuu 10 niin kyllä se ottaa ne 10 siitä 20 päkistä. Monesti kaveria kun luuttaa niin päkit on isompia. Jos siis ekana otat ctrl pohjassa 50 ja niitä mahtuu vielä vaikka 20 ja siellä on enää 50 stäkki niin se osaa niistä ottaa repun täyteen, mutta 100 stäkistä ei. (ainakin jossain versiossa ollut näin onko nyt , niin en osaa sanoa)

maasta otettavat stäkit on aina pieniä (max 30 patia)
 
Itselläkin sellainen mielikuva, että koskemattomista stäckeistä ottaa sopivan määrän, mutta ruumiilta/pudotetuista ei osaa ottaa sen verran kuin omaan inventoryyn mahtuu.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Siittä uusin pätkä! Saa tykkäillä ja vaikka oikee tilata kanavanki :D
 
Eli sähköposti oli saatu haltuun? Eipä tuossa voi syyttää muuta kuin tyhmää loppukäyttäjää.

Oltiin jo sähköpostintarjoajaan yhteydessä ja niitten mukaan ei näkynyt mitään ihmeellistä tai viitteitä siitä, että joku muu olisi päässyt siihen käsiksi. Tosin kuinka tarkkaan ne nyt jaksoi sitä tutkia on vähän kysymysmerkki. Eli vielä on vähän mysteeri miten steam-tilille oli päästy, tai miksi salasanaa oli yritetty resetoida.
 
En vanno 100% varmasti, mutta mielestäni jos kaverilla on vaikka 20 patia kun luuttaat ja mahtuu 10 niin kyllä se ottaa ne 10 siitä 20 päkistä. Monesti kaveria kun luuttaa niin päkit on isompia. Jos siis ekana otat ctrl pohjassa 50 ja niitä mahtuu vielä vaikka 20 ja siellä on enää 50 stäkki niin se osaa niistä ottaa repun täyteen, mutta 100 stäkistä ei. (ainakin jossain versiossa ollut näin onko nyt , niin en osaa sanoa)

maasta otettavat stäkit on aina pieniä (max 30 patia)
Tule minun talooni ja ensimmäisenä näet maassa ison (100<) stäkin kuteja ja 8x scopen heti ovella/ovelta. Tosin samalla sekunnilla lentää luotia onnesta selällään olevien silmiesi väliin. :happy:

Jengi tajuaa jo clearata mahdolliset väijyspotit ennen loottimista kun peliä on mennyt hetki ja ampuvat istujaa naamaan tyyliin "ei helvetti miten tossa jaksaa aina joku tonttu istua" :btooth:
 
Saakos eventeissä avattua saavutuksia? :D Ei niillä muuten väliä, mut kaverin kans menos vähän semmonen leikkimielinen kisailu niiden kanssa ja toi crossi missio tuntuu toivottomalta? :D
Se crossi missio tulee aika helpolla kun jaksaa vaan alusta nostaa sen ja pistelee yhdellä nuolella niitä liivittömiä jamppoja, tai sitten vaan päähän, 50m päähän vielä suht helppoa kun ei tarvitse kauheasti ennakoida
 
Täytyy varmaa tänää yrittää :D
 
Saakos eventeissä avattua saavutuksia? :D Ei niillä muuten väliä, mut kaverin kans menos vähän semmonen leikkimielinen kisailu niiden kanssa ja toi crossi missio tuntuu toivottomalta? :D
Itse sain soolovoitto-saavutuksen eventissä, jossa pelattiin 8 pelaajan tiimeissä. Voin vain kuvitella miltä pelin koodi näyttää:
Koodi:
if (teamSize == 4) {
    steam.giveAchievement (fourDinner);
} else if (teamSize == 2) {
    steam.giveAchievement (duoDinner);
} else {
    steam.giveAchievement (soloDinner);
}
 
Tule minun talooni ja ensimmäisenä näet maassa ison (100<) stäkin kuteja ja 8x scopen heti ovella/ovelta. Tosin samalla sekunnilla lentää luotia onnesta selällään olevien silmiesi väliin. :happy:

Jengi tajuaa jo clearata mahdolliset väijyspotit ennen loottimista kun peliä on mennyt hetki ja ampuvat istujaa naamaan tyyliin "ei helvetti miten tossa jaksaa aina joku tonttu istua" :btooth:
Mä onnistuin kyllä kerran pääsemään kakkoseksi tuollaisella väijytyksellä. Peliä kolme pelaajaa jäljellä ja kyykin yhdessä viimeisistä rakennuksista etuoven vieressä. Jätin ihan tavallisen ensiapupaketin, sellaisen jolla ei edes tee paljon mitään tässä vaiheessa peliä, keskelle huonetta. Ja eikös vaan joku tonttu juokse ovesta sisään ja ala poimimaan pakettia innoissaan, jättäen selkänsä loistavaksi maalitauluksi. Viimeisen jantterin kanssa kävi kehnompi mäihä.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Miten tällä krossilla oikeesti pitää ampua? Mä en osu tällä ikinä mihinkään. :(
 
Hah, tuntuu olevan aika tuuripeliä +50 metriin... Tän viikonlopun eventissä on hyvä treenailla :D 4 tapon kana-ateria tuli aika helposti :cool:
 
Miten tällä krossilla oikeesti pitää ampua? Mä en osu tällä ikinä mihinkään. :(
Perus tähtäimellä tähtäsit kilometrin yli ja niin kuin huomasit niin 2x on aivan surkea tuon kanssa ja hidastuksestakin näit että nuoli meni jälleen 2metriä vihun yli. Crossbowssa ei ole käytännössä ollenkaan droppia efektiivisellä matkalla.
 
Itse en osaa crossbowista oikein muuta sanoa kuin, että kannattaa käyttää sitä crossin omaa red dot-tähtäintä, josta löytyy nuo 0m, 50m, 100m ja 200m tähtäyspisteet. Vähän arpapeliä tuon käyttäminen on kaikkiin, paitsi lähellä oleviin paikalla pysyviin kohteisiin. Tuolla matkalla varmaan vihollinen onnistui tuolla sivuttaisliikkeellä väistämään ne oikein tähdätyt ja muut meni yli. Vaikea sanoa paljon tuossa oli matkaa mutta karkeasti arvioisin 75-100m eli tähtäys tuonne toiseksi ja kolmanneksi ylimmän pisteen väliin. Toki niin teitkin tuossa alussa loottauksen aikana.

Tässä joku infopläjäys tuosta crossbowista:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ellen muista väärin niin crossbowin vakio tähtäin on nollattu 50m, jos siihen laittaa esim. 3x se on vakiona nollattu 100m ja nuoli menee reilusti yli siitä mihin tähtäsi.
 
Eilen tuli kaverin kanssa kokeiltua monen kuukauden tauon jälkeen 4 peliä ja parhaat sijoitukset #2 ja #1.
Parasta tässä pelissä on, kun pääsee vaikeuksien ja huonojen lähtökohtien jälkeen voittamaan.
Tuossa voittopelissä hyppäsin vihollisten kanssa miranmarissa siihen betonimörskään missä on katolla ja tallissa tavaraa. Nyt ei sitten löytynyt aseen asetta koko paikasta ja lähdin juoksemaan karkuun.
Tipuin kielekkeeltä ja menin knokkiin. Kaveri kerkesi juuri ja juuri ressimään.
Saatiin sitte kuitenkin lootittua M4 molemmat ja 2x ja 3x scopet.
Alueelle juostessa jatkuvan sarjatulen alla ja monta kertaa kävi healit ihan 1hp ja healit ihan lopussa, kaveri vielä kerran knokissa kun sai karista päähän.
Top 10 päästiin, niin kummallakaan ei ollut mitään healia. Sain yhden vihun tiputtaa jolla oli 3 reppu ja hitosti healia sielä.
Loppujen lopuksi kovaa taistelua ja paljon meni lopussakin healia, mut meikäläisen 5 tappoa ja kaverille 2 ja kana-ateria.
Feels good man.:cigar2:
 
Eilen tuli pitkästä aikaa pelattua soloa. Droppi tuli viereen, joku sen kävi hakemassa ja asteli taloon jossa katselin tilannetta. Kaveri pois päiviltä ja itselle siitä sitten hyvät kamat.

Ai että sitä onnea kun Mk14 8x skoopilla ja ~ 15 pelaajaa jäljellä melko avoinaisessa maastossa. Spottaan vihollisen ikkunasta joka katselee toiseen suuntaan / pysyy paikallaan, asetan tähtäimen pään kohdalle, olen valmiina painamaan liipasinta ja sitten A PLAYERUNKOWN'S BATTLEGROUNDS process has crashed.

Ei juma!
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 983
Viestejä
5 058 613
Jäsenet
81 015
Uusin jäsen
kusakka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom