Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kerran käynyt mullekin noin että talot on näkymättömiä ja sisälle pystyy ampumaan, 40 tuntia pelattu. Iso osa näistä huijareista voi olla tuota bugia eksploittaavia tyyppejä. Tilaisuus tekee varkaan rehellisestäkin.Joskus noi seinät ei lataa ollenkaan, tietyn alueen talot löytyy jostain Yasnajan järven yläpuolelta tai meren yläpuolelta, jos näin sattuu käymään nii pystyy ampumaan seinien läpi. Itselle tapahtunut vissiin kerran 500 tuntiin. Ton pystyy tekee myös
Katselin aamulla junaa odotellessani JoshOGn striimiä, ja Josh kertoi pelailun ohessa että pelin matchmaking ottaa huomioon jollain tapaa pelaajien rankin pelejä luodessaan, eli vastaan pitäisi tulla noin suunnilleen saman tasoisia ihmisiä. Googlettelin asiaa ja viimeisen kuukauden aikana useilla foorumeilla asiasta on keskusteltu, ja aika moni muukin näyttäisi olevan vakuuttunut asian olevan näin. Itsehän hölmönä uskoin edelleen sitä ilmeisesti vanhentunutta tietoa maaliskuulta, joka löytyy PUBG wikin Q&A osiosta, jossa sanotaan jonkinlaisen elo ratingiin perustuvan matchmakingin olevan vasta suunnitteilla. Frequently Asked Questions (FAQ) - PLAYERUNKNOWN'S BATTLEGROUNDS Wiki
Olenkin hieman ihmetellyt kuinka voittojen napsiminen on muuttunut jatkuvasti yhä vaikeammaksi. Jotenkin kai oletin ihmisten vain kehittyneen pelissä paremmiksi. Olen myös ihmetellyt miksi aina uuden/aloittelevan kaverin kanssa pelatessa vastaan tulee todella löysästi pelailevia joukkioita, jotka ammuskelevat lähinnä sinne päin. Veljen kanssa duoa ja varsinkin soolona pelatessa saa taas aina ihan tosissaan vääntää voiton eteen. Tämä myös selittää sen, miksi soolon pelaajat ovat viimeisten muutaman viikon ajan vaikuttaneet ylivoimaisesti vaikeammilta vastustajilta kuin duon/squadin.
Tarkempaa virallistettua tietoa en kuitenkaan tästä asiasta löytänyt, eli kyse lienee edelleen vahvasta oletuksesta. Jollekin toiselle tämä saattaa hyvinkin olla vanhaa tietoa tai itsestäänselvyys, mutta jotenkin vain uskoin sitä mitä olin joskus mennyt Q&A osiosta lukemaan.
Hölmö olohan siitä itselle tuli kun nyt vasta asian sisäistin, vaikkakin olin sitä jo pitkään epäillyt. Toisaalta tämä myöskin tarkoittaa, että en ole niin huono tässä pelissä, kuin mitä olen kuvitellut. Samalla selvisi syy sille miksi omiin peleihin osuu jatkuvasti kaikenmaailman Shivejä ja Bierbankeja pilaamaan ilon ja varastamaan voitot.Matchmaking toimii kyllä, ollut tiedossa jo aika pitkään. Epätietoisuus liittyy vain siihen miten hyvin se toimii ja toimiiko se kaikissa pelimuodoissa yhtä hyvin. Tällä hetkellä näyttää siltä että matchmaking toimii parhaiten squadeissa ja ylivoimaisesti huonoiten solossa. Esim kaveri joka on pelannut noin 10 matsia solossa(NA), omaa ratingin ~1400, sai kuulan kalloonsa Grimmmzilta noin viikko sitten. Tätä voidaan selittää vähäisellä pelaajamäärällä tiettyyn aikaan, mutta se on melko epätodennäköistä. Joka tapauksessa, homma toimii pääpiirteittäin hyvin jo nyt, vaikka kehitys on kesken.
Voihan se progameri painaa vaan servulistan kautta johkin random servulle, eikä mennä mm:n kautta. Jos rankin ottaa riittävän vakavasti ja olet viiden parhaan pelaajan joukossa, niin todennäköisesti sattumalta itse valittu servu listalta on heikkotasoisempi kuin statsien perusteella mätsätty. Tälläisestä toiminnasta autistin arvonimi on jo ehkä ansaittua.Matchmaking toimii kyllä, ollut tiedossa jo aika pitkään. Epätietoisuus liittyy vain siihen miten hyvin se toimii ja toimiiko se kaikissa pelimuodoissa yhtä hyvin. Tällä hetkellä näyttää siltä että matchmaking toimii parhaiten squadeissa ja ylivoimaisesti huonoiten solossa. Esim kaveri joka on pelannut noin 10 matsia solossa(NA), omaa ratingin ~1400, sai kuulan kalloonsa Grimmmzilta noin viikko sitten. Tätä voidaan selittää vähäisellä pelaajamäärällä tiettyyn aikaan, mutta se on melko epätodennäköistä. Joka tapauksessa, homma toimii pääpiirteittäin hyvin jo nyt, vaikka kehitys on kesken.
Voihan se progameri painaa vaan servulistan kautta johkin random servulle, eikä mennä mm:n kautta. Jos rankin ottaa riittävän vakavasti ja olet viiden parhaan pelaajan joukossa, niin todennäköisesti sattumalta itse valittu servu listalta on heikkotasoisempi kuin statsien perusteella mätsätty. Tälläisestä toiminnasta autistin arvonimi on jo ehkä ansaittua.![]()
Kyllä mulla ainakin eilen oli vielä.PuBG:ssa ei ole serverilistaa mistä valita.
Jep. Tais tulla jo ekassa monthly patchissa tuo mahdollisuus.Kyllä mulla ainakin eilen oli vielä.
Custom match siitä playn vierestä.Mistä kohtaa nuo voi valita?
Custom match siitä playn vierestä.
Custom serverillä voi olla täysin eri säännöt kuin normi pelissä joten ei ne pelaajat voi olla samassa matsissa matchmaking kautta tulevien kanssa.Voihan se progameri painaa vaan servulistan kautta johkin random servulle, eikä mennä mm:n kautta.
En nyt googlettelemaan jaksa, mutta eikös toi nyt lähtökohtaisesti näytä kaikki servut, custom tai ei? Miksi se suodattaisi virallisia pois.Custom serverillä voi olla täysin eri säännöt kuin normi pelissä joten ei ne pelaajat voi olla samassa matsissa matchmaking kautta tulevien kanssa.
Ei näytä. Miksi custom servujen listassa näkysi muita kuin custom servuja.En nyt googlettelemaan jaksa, mutta eikös toi nyt lähtökohtaisesti näytä kaikki servut, custom tai ei? Miksi se suodattaisi virallisia pois.
Koska se on custom match, ei custom servers. Tällä viitataan mielestäni melko suoraan match makingin ulkopuoliseen serverin valintaan. Jos jollakin on pelit menossa niin voisi kurkata ja kertoa meille totuuden.Ei näytä. Miksi custom servujen listassa näkysi muita kuin custom servuja.
Koska se on custom match, ei custom servers. Tällä viitataan mielestäni melko suoraan match makingin ulkopuoliseen serverin valintaan. Jos jollakin on pelit menossa niin voisi kurkata ja kertoa meille totuuden.
Melko eksoottista suodattaa omat servut pois, mutta uskotaan sanaa jos kerran totuus on.Ok, totuus: Custom Matchit ovat eri asia kuin viralliset.
edit: Ja Customia painamalla saa vain custom-pelit näkyviin.
Mä oon varmaan vielä ollu liian oldschooli kun allekirjoituksessa speksitOlis kyllä kiva kun porukka kehuu näitä fps boosteja, niin tietää koneen speksit. Tohon profiilikuvan alle kun ne voi laittaa niin kätevästi. Vink vink.
Millä asetuksilla? Vai voidaanko olettaa että kaikilla tryhard asetukset eli minimissä kaikki?itsellä ei mitään fps eroa.
i7 7700k
16gb DDR4 2666 MHz
asus 1060 gtx
Ei tosin oo alusta astikkaan ollu fps ongelmia
Millä asetuksilla? Vai voidaanko olettaa että kaikilla tryhard asetukset eli minimissä kaikki?
Tein nyt pienen rallienglannilla höystetyn videon tähän mennessä kohtaamistani, omasta mielestäni varmoista hakkereista. Uskoakseni valtaosa hakkereista pyrkii kuitenkin hieman paremmin pelaamisellaan peittelemään huijausohjelmien käyttämistä, mutta toisaalta tämä on vain oma uskomukseni eikä sen vuoksi välttämättä millään tavalla sidoksissa todellisuuteen. Uskotteko itse näiden kahden herran syyllistyneen epärehellisyyteen ja muuhun ilkeyteen?
Tein nyt pienen rallienglannilla höystetyn videon tähän mennessä kohtaamistani, omasta mielestäni varmoista hakkereista. Uskoakseni valtaosa hakkereista pyrkii kuitenkin hieman paremmin pelaamisellaan peittelemään huijausohjelmien käyttämistä, mutta toisaalta tämä on vain oma uskomukseni eikä sen vuoksi välttämättä millään tavalla sidoksissa todellisuuteen. Uskotteko itse näiden kahden herran syyllistyneen epärehellisyyteen ja muuhun ilkeyteen?
Edit. Äh, olenhan minä kohdannut kolmannenkin noiden lisäksi. Tuo videon ensimmäinen kaveri tuli kuitenkin tänään vastaan.
Jokin bugi ilmeisesti ettei iso osa jengistä pysty hyppäämään koneesta, kaikki laskeutuu samaan paikkaan ja nyrkeillä saa hemmetisti tappoja![]()
Jokin bugi ilmeisesti ettei iso osa jengistä pysty hyppäämään koneesta, kaikki laskeutuu samaan paikkaan ja nyrkeillä saa hemmetisti tappoja![]()
Mulle tuli tää bugi uusimman päivityksen jälkeen. Lentokone warppailee ja koneesta ei pysty itse hyppäämään. Muillakin samaa ongelmaa Plane Glitch? - Rebinding F key
Itellä sama bugi, kone lagaa/jumittaa enkä pääse hyppäämään. Forcella heittää mapin äärilaidassa pois.
Harhaanjohtavasti jotku tuolla puhuu tosta binding pugina vaikkei sillä ole ongelman kanssa mitään tekemistä.
Tässä pelissä on huijareita todella vähän. Yhdellä sormella pystyy edelleen laskemaan ne kerrat jolloin on joku niputtanut oman squadin ilman luotien ääniä tms. selvää huijaria.Pelit menneet ihan hyvin, mutta hakkereita on suhteellisen paljon. Toivottavasti keksivät ratkaisun noihin ilmiselviin tapauksiin pian. Juuri ammuttiin prätkän päältä yli satasen vauhdista varsijousella näkymättömistä.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.