Pizzan valmistus kotona, reseptit, tekniikat ja välineet

Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
275
Tuli haettua pussi valmiita Fazerin palloja varuiksi pakkaseen kun edelliset loppuivat. Ekassa ostamassani pussissa oli viis palloa neljän sijasta, niinkuin monella muullakin, eli yksi ylimääräinen. Nyt piti kaupassa hypistellä pussia. Tulos: neljä palloa. Sitten kokeilin alemmalla hyllyllä olevia, ja bingo! viis palloa. Kyllä sitä ihminen voi pienestä asiasta tulla iloiseksi :rofl:
Päiväyksiä en hoksannut verrata. Oisko alkuun lipsahtanut ylimääräinen pallo pussiin ja uudemmissa painoksissa moka korjattu?

Eihän nuo itsetekoista taikinaa voita, mutta huomattavasti parempia kuin muut pakasteena myytävät valmiiksi kaulitut pohjat.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
648
Niille tiedoksi muuten jotka ei ole jo kartalla niin Ndujaa saa ainakin pääkaupunkiseudulla Cittareista semmoisissa öpaut puolentoistakilon mönteissä 16€ kilo, jos ei omasta cittarista löydy niin laittakaa niille palautetta niin ne hommaa hyllyyn (näin tein itse). Ite olen käännyttänyt varmaan +15 ihmistä Ndujan käyttöön, ihan useammassa tarkoituksessa, mutta toki ylpein olen yhdestä semikasvissyöjästä joka tuota viikko sitten duunattua pizzaa(tälläkin kertaa ekan Nduja pizzan jälkeen sitä laitettiin ihan joka pizzaan) maistettuaan palasi ruotuun :D
Ite oon ostanu omasta cittarista jo 4 noita puolentoista kilon mönttejä, pari jäi tutuille kun tyypit ihastu tuohon hyvin nopeasti. Itse tutustuin tavaraan Via Tribunalin Diavolassa alunperin
Onko mitään käryä miten kauan tuollainen köntti säilyy avattuna?

Sinänsä kysymys on ehkä turha kun hyvin todennäköisesti tuo ei kahta viikkoa kauempaa vanhene kaapissa njudan himoissani :D Joskus Italiassa asuessani ostin kaupasta sellaisessa metallituubissa ns. säilykeversiota (vastaavaa kun tomaattipyrettä löytyy) ja sekin oli oikein maukasta ja siitä tulikin leivän päälle sipaistua pieni kerros aina aamuisin.
 
Liittynyt
03.04.2019
Viestejä
525

Eka pötkö oli ainakin pari kuukautta avattuna jääkaapissa ja sen verran kuivaa kamaa ettei mennyt miksikään, pidin toki kumilangalla pussukkaa kiinni.

"SÄILYVYYSAIKA VALMISTUKSESTA
180 pv"
Luulisi että tuo kohtapuoliin on jo vakiotuote Cittareissa kun niin monet nykyään itse pizzaa duunaa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Tommonen jäätävä Nduja-köntti ois varmaan fiksuinta purkittaa pienempiin ilmatiiviisiin purkkeihin ja pakastaa ne.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 673
Luulisi että tuo kohtapuoliin on jo vakiotuote Cittareissa kun niin monet nykyään itse pizzaa duunaa
Hyvinkin mahdollista! Itse en kyllä tule ostamaan, vaikka tekisin tuhat pitsaa kotona ;-)

Tässä halpauuni, tosin ei ihan tukes- tai kotivakuutuskamaa ;-)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 673
Tuon viimeisimmän tyylinen Illillo Extreme "pizzauuni" piti kokeeksi tilata, mutta eihän ne lähetä Suomeen! Nno, koitin piruuttani mitä Effeunon värkin postit olisivat, ei tunnista taaskaan sivu Suomea. Tää on kyllä Italiassa huonoa: kysyin myös espressolusikoita yhdestä kaupasta, eivät vastaa mitään, eikä myöskään Bezzeran espressokonetehdas vastaa ikinä mitään...
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Fazerin viimeisestä pizzapallosta kinkku-salami-jalapenopizza.

Valitettavasti jouduin raastamaan edamia kun ei ollut mitään muutakaan juustoa ja ei huvittanut lähteä räntäsateessa kauppaan.

1.jpg

2.jpg

3.jpg
 
vokE

Tukijäsen
Liittynyt
01.06.2017
Viestejä
558
Oletteko sattumalta löytäneet jotain täydellisesti 300g taikinapalloille sopivaa muovikippoa. Itselläni on yksi kilon margariinipötikkä, ensi kerralla kokeilen mahtuisiko pallo kohoamaan siellä. :kahvi: Ei millään tavalla tarpeellinen asia mutta kun ne kerran useamman päivän on jääkaapissa niin saisi ne pallot sinne edes jotenkin fiksusti.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 673
Mulla koko leipä/ pitsataikina samana mönttinä, leikkaan siitä sopivia vasta pitsoja tehdessä. Jostain tokmannista ostin muutamat muovirasiat.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Tullut tehtyä itse pizzataikinaa n. 10 viimeisintä kertaa. Myös tomaattikastikkeen olen tehnyt itse. Jotenkin sitä on aina ajatellut että nämä kaksi operaatiota olisivat jotenkin rakettitiedettä. Not.

@living_death Kannattaa kokeilla laittaa juustoraaste tomaattikastikkeen päälle. Sitoo paremmin täytteet pitsaan. En tiedä oletko kokeillut, älä ota itseesi. :)
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
685
Aloin miettimään, kun näin refulksi henkilönä pitsa pistää mahan aika sekaisin, niin miten saisi sellaisen pitsan joka ei sitä aiheuta.

Tomaattikastike on niin ja näin. Kevyttä juu, mutta saattaa olla aika hapokasta. Juustokastike pohjaa kokeilin kerran, eikä se oikein napannut ja rasvaa. Lörtsyiset täytteet ovat hyviä (salami, meetvrusti), mutta sitä itseeän. Juusto on myös hyvää, mutta rasvaista.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
275
Mitäs suosituksia Fazerin taikinapallojen kanssa? Koska huoneenlämpöön yms?
Muutamaa tuntia (3-4) ennen pitsan tekoa olen ottanut huoneenlämpöön ja käyttänyt ihan reilusti jauhoa pohjaa muotoillessa.
Tuntuu että jos ovat liian kauan huoneenlämmössä, niin tahtoo tarttua enemmin pöytään ja käsiin kiinni.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 866
Tekeekö kukaan pannupizzoja? Siirryin noihin normaalissa uunissa kun hommasin valurautapannun. Toimii melko hyvin kun uuni menee sentää 275 asteeseen.

Koda 16:sta odotellessa..
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
872
Tekeekö kukaan pannupizzoja? Siirryin noihin normaalissa uunissa kun hommasin valurautapannun. Toimii melko hyvin kun uuni menee sentää 275 asteeseen.

Koda 16:sta odotellessa..
Minä teen. Kuumennan pannun ensin uunissa ja laitan sitten levylle keskilämmölle, sipaisen öljyä ja laitan pohjan siihen. Sitten täytän pitsan ja heitän uuniin siksi aikaa että juusto on sulanut. Olen kokeillut sekä valurautapannulla että hiiliteräspannulla ja lopputulos hyvin pitkälti samanlainen eli rapea pohja.
 
Ah, itse teen päinvastoin. Laitan pohjan ja pitsan kylmälle pannulle. Sitten uuniin. Uunista ulos ja tarkistan pohjan tilan, jos ei ole hyvä niin sitten vähän aikaa liedellä kunnes pohja on haluttu. Tuntuu toimivan näinkin päin.

Yksi asia mitä voisi toki kokeilla on tuo sinun metodisi ja sitten grillivastus uunissa päällisille.
 
Liittynyt
11.11.2018
Viestejä
189
Itse pistän öljyä kylmälle valurautapannulle, pohja siihen ja keskilämmölle levylle. Siinä sitten heittelen täytteet päälle ja kun pohja on sopivasti ruskistunut pistän uuniin grillivastuksen alle kunnes juusto sopivaa. Muistaakseni joltain jenkkiläiseltä youtubettajalta tämän tavan aikanaan opettelin.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
872
Täytyypä koittaa tuotakin. En ehkä kylmälle pannulle mutta kuitenkin antaa pohjan tekeytyä hyvän aikaa ja sitten täyttää ja käyttää grillivastusta uunissa. Jotenkin vaan kylmälle paistinpannulle ei osaa laittaa mitään, kun yleensä kaikki räjähtää kiinni, pohja nyt tuskin niin tekee.
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 758
Millä reseptillä ootte tehneet noita pannupizzoja? Sama taikina kuin Napolilaisetkin? Vai kaipaako erilaista taikinaa? Vois tuotakin huvikseen testata.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
872
Ihan perustaikina hiivalla tai leivinjauheella. Antaa rauhassa kohota vaikka sen pari tuntia. En ole muutenkaan kokeillut tuota napolilaista pohjaa kuin syötynä ravintolassa Napolissa.
 
Liittynyt
11.11.2018
Viestejä
189
Itse olen tehnyt suurin piirtein samalla reseptillä. Välillä pannupizzojen taikinan olen antanut nousta vähän pidempäänkin (100h+), kun siinä ei niin paljon sitkoa tarvi.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 866

Tämä on toiminut. Aluksi annoin olla 12+ tuntia. Totesin että paremman tuloksen saa jos heti aamulla tekee ja antaa olla vain 6-8 tuntia. Varsinkin kesällä lyhempi aika on parempi.

Tässä just etsin ideoita uuteen reseptiin hapanjuurelle. Ehkä teen saman, mutta korvaan hiivan hapanjuurella ja annan olla pidempää.

Täytyypä koittaa tuotakin. En ehkä kylmälle pannulle mutta kuitenkin antaa pohjan tekeytyä hyvän aikaa ja sitten täyttää ja käyttää grillivastusta uunissa. Jotenkin vaan kylmälle paistinpannulle ei osaa laittaa mitään, kun yleensä kaikki räjähtää kiinni, pohja nyt tuskin niin tekee.
Reilusti öljyä pohjalle niin tulee maukas hyvä eikä jää kiinni. Annan myös tuon ylemmän ohjeen mukaisesti pohjan levätä pannulla pari tuntia ennen paistoa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.11.2018
Viestejä
189
Täytyypä koittaa tuotakin. En ehkä kylmälle pannulle mutta kuitenkin antaa pohjan tekeytyä hyvän aikaa ja sitten täyttää ja käyttää grillivastusta uunissa. Jotenkin vaan kylmälle paistinpannulle ei osaa laittaa mitään, kun yleensä kaikki räjähtää kiinni, pohja nyt tuskin niin tekee.
Öljyä reilusti pannuun ja vähän karkeita jauhoja, niin ei jää kiinni lainkaan. Pohja voi myös näin tehdessä rauhassa levätä (ja levitä) pannulla ennen paiston aloittamista.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Kävin noukkimassa paikallisesta Prismasta uutta jauhoa.

Saa nähdä minkälaista tulee.

signal-2021-03-22-105106.jpeg
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 219
Onkos täällä joku väsännyt itse pizzalapiota?
Millaisesta vanerista sellanen olis hyvä tehdä? Onko esim K-Raudassa jotain sopivaa?
Sitähän ei vamaan sahaamisen ja hiomisen lisäksi mitenkään käsitellä?
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Ei kai nyt sentään vanerista? Sehän on sellaista monesta puuviilusta yhteen liimattua puuta.

Tekisin jostain bambusta tai muusta kunnollisesta materiaalista ja muotojen leikkaamisen jälkeen alkaisin kaventamaan lapio-osaa ja jättäisin kahvan paksummaksi.

Bauhausissa myydään tämmöistä.

Oonin pizzalapio on tämmöinen ja ei näyttäisi olevan kovin vaativa tehdä.

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ei kai nyt sentään vanerista? Sehän on sellaista monesta puuviilusta yhteen liimattua puuta.

Tekisin jostain bambusta tai muusta kunnollisesta materiaalista ja muotojen leikkaamisen jälkeen alkaisin kaventamaan lapio-osaa ja jättäisin kahvan paksummaksi.

Bauhausissa myydään tämmöistä.

Oonin pizzalapio on tämmöinen ja ei näyttäisi olevan kovin vaativa tehdä.

Nuohan ovat yhteenliimattua puuta. :hmm:

Ei sillä, en minäkään vanerista alkaisi tuollaisesta tekemään.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Ei vanerissa välttämättä mitään vikaa ole, ellei pizzalapion pidä olla jonkinlainen sisustuselementti. Nuo liimapuuta olevat ovat sen sijaan yleensä pizzalapioiksi liian paksuja (luokkaa yli sentin) ja jyrkkäreunaisia ollakseen käteviä käyttää. Parempia leikkuulautoina. Omasta mielestäni hyvä puinen pizzalapio on maksimissaan puolisen senttiä paksu ollakseen kätevä käyttää.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 219
No siis mä vaan luin että jotkut tekee vanerista ja ajattelin että siitä olisi tosi helppo tehdä, mihinkään liimailuihin en lähde.
Osaako joku vaan heittää jonkun sopivan k-raudasta, oli sit vaneria tai ei?
En tee isoja pizzoja vaan idea olisi saada sähköiseen pizzauuniin mahdollisimman helposti pizza siirrettyä, joten mikään sentin paksuinen sen ei tarvitse, eikä saakkaan olla.
Olen todella Paska tossa siirrossa, aina jää nykyiseen metalliseen kiinni niin siksi pohdin josko puisella saisi paremmin...
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 219
Ei kai nyt sentään vanerista? Sehän on sellaista monesta puuviilusta yhteen liimattua puuta.

Tekisin jostain bambusta tai muusta kunnollisesta materiaalista ja muotojen leikkaamisen jälkeen alkaisin kaventamaan lapio-osaa ja jättäisin kahvan paksummaksi.

Bauhausissa myydään tämmöistä.

Oonin pizzalapio on tämmöinen ja ei näyttäisi olevan kovin vaativa tehdä.

Nyt on kyl pakko sanoo että toi bauhaussin lapio on niin nätin näköinen ja ihan Törkeän halpa että melkein tekis mieli vaan käydä tuo hakemassa, tuskin mä tolla 11 eurolla saisin edes sopivan kokoista levyä itse ostettua :D
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Nyt on kyl pakko sanoo että toi bauhaussin lapio on niin nätin näköinen ja ihan Törkeän halpa että melkein tekis mieli vaan käydä tuo hakemassa, tuskin mä tolla 11 eurolla saisin edes sopivan kokoista levyä itse ostettua :D
Mitat: 53,5 x 30,5 x 1,2 cm

Onnea vaan siihen, että tollasella 12-millisellä lakatulla krikettimailalla saa mitään muuta kuin pakastepizzan ehjänä uuniin asti. :D

1616447968792.png
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 219
Mitat: 53,5 x 30,5 x 1,2 cm

Onnea vaan siihen, että tollasella 12-millisellä lakatulla krikettimailalla saa mitään muuta kuin pakastepizzan ehjänä uuniin asti. :D

No voihan vittu.

Edelleen, ehdottakaa sit mistä pitäis tehdä :D
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
No voihan vittu.

Edelleen, ehdottakaa sit mistä pitäis tehdä :D
Käy jostain lähellä olevasta bauhausista tmv. leikkauspalvelun omaavasta puljusta vaikka kysymässä onks niillä mitään jämäpaloja, saattavat antaa vaikka ilmaiseksi. Jos ei niin pyydä leikkaamaan ohuesta vanerista pätkä. Sellaisessa on luontaisesti tosi hyvin liukuva pinta pienen jauhotuksen kanssa. Tuskin paljon velotavat, jos vetävät viiston reunan, jos itellä ei ole työkaluja. Ei oo kallis kokeilu.

Mulla on kaks puolikuun muotosta pikkulapiota molemmille käsille, jotain parimillistä ohutta vaneria ja toimii oikein kivasti. Vähän ne tietty flexaa, mutta mun mielestä se on vaan positiivinen asia tossa yhteydessä. Pitäis teettää/löytää joku yksosanen isompikin lapio, mutta sen pitäis väistämättä olla vähän paksumpi, ettei taivu liikaa ja se tekee homman aina vähän hankalammaksi. Mulla oli aikanaan iso teräslapio, mutta vei helvetisti tilaa ja oli muutenkin mielestäni vähän hankala käyttää.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148

Juuri meinasin ehdottaa tätä. Siellä leikkuupalvelussa on yleensä vinot pinot levyjen ylijäämäpaloja, joita yleensä antavat ilmaiseksi. Ei muuta kuin rohkeasti kysymään.
Itse valititsisin tuohon koivuvanerin, sekun tuppaa olemaan yleensä parhaimman laatuista. Tokihan havuvaneriakin on hyvälaatuisena, mutta koivu tietysti kovempaa/parempaa.

Itse tein liimaamalla lautoja yhteen, ja höyläämällä sen kiilaksi. Muuten meni hyvin, mutta leikkasin sen päin v*ttua. Enkä ole vielä saanut aikaiseksi tehdä sitä uudestaan. Pitäisi varmaan etsiä ensin jotain parempaa kuin havulautaa.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Kävin noukkimassa paikallisesta Prismasta uutta jauhoa.

Saa nähdä minkälaista tulee.

Kerro toki kokemukset. Onko paketissa selitystä tuolle artesaanille? Pakkaus ainkin on melko huvittava, kun lukee että 2-3 pellillistä pizzaa, ja kuvassa pyörä pizza.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Kerro toki kokemukset. Onko paketissa selitystä tuolle artesaanille? Pakkaus ainkin on melko huvittava, kun lukee että 2-3 pellillistä pizzaa, ja kuvassa pyörä pizza.
Ei ainakaan pakkauksessa, eikä myöskään valmistajan sivuilta paljoa tietoa löytynyt artesaanille.

Vähän hälytyskelloja soittavia sanoja tai lauseita tosiaan löytyy: "kaulita" ja "2-3 pellillistä pizzaa".

Menee varmaan PE tai LA testiin, kunhan ensin on takana 3 päivän taikinan jääkaappikohotus.

Fazer Leipurit Artesaani pizzajauho 660 g - Fazer
Artesaani pizzajauhosta valmistuu kätevästi herkullinen pizzapohja, joka ei liiaksi täytteitä tarvitse. Laadukkaat, hienoksi jauhetut kotimaiset vehnäjauhot takaavat onnistuneen ja maistuvan pohjan, jota on erittäin helppo käsitellä ja kaulita.

Yhdestä paketista valmistuu noin 2-3 pellillistä pizzaa. Pakkauksesta löytyvät ohjeet kertovat miten onnistua. Pizzajauhosta onnistuu tehdä myös taikina yön yli nostattamalla, jolla pohja saa entistä rapeammat ja kuohkeammat reunat. Lisäksi pakkauksesta löytyy herkullisia täytevinkkejä maistuviin pizzoihin.

Pizzajauho on valmistettu kotimaisesta vehnästä eikä se sisällä lisättyä sokeria. Tuotteelle on myönnetty Hyvää Suomesta Joutsenlippu -alkuperämerkki. Pakkauksessa on myös merkintä tuotteen sopivuudesta vegaaniseen ruokavalioon. Pakkauksen voi kierrättää kartonkikeräyksessä.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Itse suosin kyllä peltistä pizzalapiota puisen sijaan. Ja ei ole kyllä hintaakaan senvertaa että maksaa vaivaa alkaa tekemään itse. Esim Dangrill pizza-lapio | Karkkainen.com verkkokauppa
Muistaa vain käyttää vaikka durumia lapion kanssa.
Käyttötarkotuksellakin tietty aika paljon väliä. Tollanen on ihan eri tavalla paikallaan jossain kesäkeittiössä Oonin kyljessä kuin kerrostalossa sähkölieden kyljessä erillisen pizzakiven kaverina. Ihan näin omana mielipiteenä tollasen hervottoman lapion kanssa kerrostalokeittiössä joskus heiluneena...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
300
Tätä jauhoa tuli hankittua ja tarkoitus testata tällä viikolla, muutaman päivän kohotus ilman lisättyä hiivaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
573
Käyttötarkotuksellakin tietty aika paljon väliä. Tollanen on ihan eri tavalla paikallaan jossain kesäkeittiössä Oonin kyljessä kuin kerrostalossa sähkölieden kyljessä erillisen pizzakiven kaverina. Ihan näin omana mielipiteenä tollasen hervottoman lapion kanssa kerrostalokeittiössä joskus heiluneena...
Noita voi myös käyttää ilman kahvaa. Eikä oonin lapiokaan ole kuin rosteripeltilevy ilman kahvaa. En kyllä tiedä miten mikään vanerinpala olisi yhtään erilaisempi siinä sähkölieden kyljellä.
Tuo linkkaamani lapio oli vain esimerkki peltisestä lapiosta ja kuinka halpoja ne on.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 558
Viestejä
4 190 641
Jäsenet
70 766
Uusin jäsen
Kotitie

Hinta.fi

Ylös Bottom