• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Aivan kuin sitten EU vastaisuus liittyisi mitenkään Venäjän vastustukseen?

Väite oli että puolueena on ollut johdonmukaisesti kriitinen Venäjää kohtaan toisin kuin muut puolueet monessa kysymyksessä kuten Halla-aho selitti, joka pitää ihan paikkansa.

Kerrataan:

" –Perussuomalaiset on ainoa Venäjään ja Venäjän kehitykseen johdonmukaisen kriittisesti suhtautunut puolue Suomessa. Me olemme ainoa puolue, joka on johdonmukaisesti vastustanut viisumivapautta Venäjän kanssa, Venäjän kaksoiskansalaisten pääsyä puolustuksen kannalta tärkeisiin virkoihin, venäläisten maakauppoja, olemme vastustaneet Suomen liittymistä Ottawan maamiinat kieltävään sopimukseen, Halla-aho listasi Ylellä. "
Kerrataan nyt tätäkin sitten:

Niiden [Yhdysvaltain asettamien Venäjä-pakotteiden] motiivi on väärä. Sisäpolitiikalla yritetään tehdä ulkopolitiikkaa. On naiivia ajatella, että vain Venäjä olisi yrittänyt vaikuttaa toisen maan vaaleihin.” (Laura Huhtasaari (PS), IL 17.8.2017).

Helsingin Hietalahden telakka on nykyisin venäläisomistuksessa. Arctech Helsinki Shipyardin omistajista venäläinen United Shipbuilding Corporation on Yhdysvaltain pakotelistalla. Jos olet pakotelistalla, et ole mukana kilpailussa. Toivottavasti Trump purkaa Yhdysvaltojen Venäjä-pakotteet. Suomi on saanut tästä taloussodasta pahasti takkiin.” (Laura Huhtasaari (PS), US-blogi 26.1.2017).

Jos kasvua haetaan, sitä saa Venäjältä. Pakotteet ovat huonoja meille. Venäjä teki väärin, mutta niitten alueitten [Itä-Ukrainan] kansalaisten oma näkemys pitäisi ottaa huomioon. He kuuluisivat mieluummin Venäjään kuin Ukrainaan.” (Juho Eerola (PS), Verkkouutiset 31.3.2018).

En usko Venäjän olevan Salisburyn hermomyrkkyiskun takana. Jos Venäjän syyllisyys pystytään puolueettomasti ja luotettavasti toteamaan, kannatan esitetyn kaltaisia sanktioita.” (Tom Packalén (PS), US-blogi 28.3.2018).

Suomen ulkopoliittiselta johdolta vaaditaan rohkeutta vaatia faktoja pöytään. Ennen niiden näkemistä ja arviointia emme voi lähteä [Venäjä-]pakotteisiin. Pakotteet haittaisivat merkittävästi jo nyt huonossa kunnossa olevaa taloutta. Lisäksi ne kärjistäisivät kriisiä, johon pitäisi etsiä liennytystä.” (Tom Packalén (PS), US-blogi 25.7.2018).

Tosi johdonmukaista kriittisyyttä...
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827

Jälkiviisastelu on suht. helppoa 4-5 vuoden taikaisiin asioihin kun moni suhtautui Venäjään siten että Ukrainan konfliktin liennyttely olisi paras vaihtoehto.

Siltikin nuo ovat vain yksittäisiä huuteluja puoleen viralliseen linjaan nähden.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Jälkiviisastelu on suht. helppoa 4-5 vuoden taikaisiin asioihin kun moni suhtautui Venäjään siten että Ukrainan konfliktin liennyttely olisi paras vaihtoehto.
Vastustiko kukaan muu puolue yhtä kiivaasti pakotteita, siis niitä pakotteita jotka suoraa vaikutti Venäjän sotakassaan? En ainakaan itse muista. Melkoista aivojumppaa vaatii kyllä, että kaiken tuon jälkeen näkee Persut jotenkin _johdonmukaisesti_ venäjävastaisena.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Vastustiko kukaan muu puolue yhtä kiivaasti pakotteita, siis niitä pakotteita jotka suoraa vaikutti Venäjän sotakassaan? En ainakaan itse muista. Melkoista aivojumppaa vaatii kyllä, että kaiken tuon jälkeen näkee Persut jotenkin _johdonmukaisesti_ venäjävastaisena.
Miten niin kukaan muu puolue? Ei persut puolueena niitä vastustaneet. Muutama huutelija puolueesta löytyi joita oli muissakin puolueissa.

Puolueen johdossa oli myös Suomen kenties Venäjävastaisin poliitikko.

Venäjä-pakotteet huolestuttavat: "Juuri näitä Suomen tulee vastustaa" - MTVuutiset.fi

"

Valtiovarainministeri Antti Rinteen mukaan Suomi tekee kaikkensa, että Venäjä-pakotteet pystytään huomenna estämään.
MTV Uutisten tietojen mukaan pakotteet iskisivät konkreettisesti Suomen talouteen. Ne pysäyttäisivät lähes 200 miljoonan euron hankkeet, joilla kohennettaisiin rajanylityspaikkoja ja teitä.
Myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan pakotteita tulisi vastustaa.
"

Kyllä niitä Venäjäpakotteita on aikalailla vastustettu monella taholla ihan yli puoluerajojen.
 
Viimeksi muokattu:

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 790
Persut jotenkin _johdonmukaisesti_ venäjävastaisena.
No, se on vähän miten ottaa. Nuo eivät edusta puolueen virallista linjaa, vaikka venäjän ymmärtäjiä olikin päässyt aika korkealle puolueen hierarkiassa. Halla-aho paimentamalla piti huolen ettei venäjän ymmärtäminen pääse puolueen linjaan.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Puolueen johdossa oli myös Suomen kenties Venäjävastaisin poliitikko.
Heidi Hautala oli kyllä aikanaan Vihreiden johdossa. Venäjävastaisuus toi hänelle myös porttikiellon Venäjälle. Niin vai oliko se Zyskowicz, aikanaan Kokoomuksen puheenjohtajistossa, ja johdonmukaisesti Venäjä- ja NL-vastainen jo yli viisi vuosikymmentä.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Heidi Hautala oli kyllä aikanaan Vihreiden johdossa. Venäjävastaisuus toi hänelle myös porttikiellon Venäjälle. Niin vai oliko se Zyskowicz, aikanaan Kokoomuksen puheenjohtajistossa, ja johdonmukaisesti Venäjä- ja NL-vastainen jo yli viisi vuosikymmentä.
Antaisin nykyisellään itse tittelin Halla-aholle. En ole Hautalalta tai Beniltä kauheasti lukenut kannanottoja Ukrainaan liittyen.
 
Liittynyt
28.02.2019
Viestejä
409
Voidaanko nämä Perussuomalaisia nyt mollaavat ja maalittavat henkilöt mieltää Venäjän trolleiksi? jotka yrittää saattaa Perussuomalaiset huonoon valoon, koska kaikki tietävät PS olevan kaikista eniten Venäjä kriittinen puolue?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Itse haastaisin ne johtopäätökset tuosta gallupista. Se että halutaan vähemmän EU:n keskusjohtoa politiikan ja diplomatian suhteen ei mitenkään ole mitään venäjävastaisuutta tai sen puutetta. Täysin eri asia. Se että ihmisiä pitäisi/ei pitäisi rangaista osallistumisesta Ukrainan sotaan aikalailla eri asia myös ja siinä PS:n kanta ei edes ole mitenkään mihinkään suuntaan kallellaan muihin puolueisiin nähden. "Pitäisikö EU:n purkaa pakotteita 2019" ainoa noista jonka jotenkin voisi tulkita Venäjävastaisuudeksi/sen puutteeksi mutta siinäkin kyse on myös muista asioista. Suomen talous nyt isoimpana ja usko siihen että liennytyspolitiikka tuolloin olisi ollut fiksu ratkaisu ja siinä PS on käytännössä ihan samoissa kuin keskusta, hitusen edellä ja huomautuksena tuohon että PS:n kin ehdokkaistakin yli puolet oli sitä mieltä että pakotteiden purkamista ei pitäisi tehdä.

Oltaisiin voitu tuossa gallupissa kysyä vaikka että pitäisikö Venäjän siirtolaisaseen käytössä rajat saada helposti suljettua ehdottomasti ja hupsista vihreät ja vasemmistoliitto ja kumppanit olisivatkin olleet venäjämyönteisiä kun siellä on suuria vaikeuksia tuossa asiassa. Onko se sitten esim. ISIS myönteisyyttä jos on sitä mieltä että Isisäitejä ei pidä rangaista?
 
Viimeksi muokattu:

Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Uskomatonta selkärangatonta kiertelyä, kaartelua ja whataboutismia.

Ne oli edelleen is:n vaalitentin kysymyksiä, eikä mikää kolme kyssärin gallup. Onko ps joku lahko mitä ei saa nykyään mistään kritisoida? Ei edes lähteiden kanssa. Jännä juttu muuten miten lähes jokainen eu-vastainen puolue Euroopassa on ollut lähes poikkeuksetta myös Venäjä myönteinen. Sattumaako?

Olisi tässäkin voitu myöntää kaksi sivua sitten, että kyllä on tehty Krimin valtauksen jälkeen myös persuissa Venäjä myönteistä politiikkaa ja pakotteiden vastustus oli tyhmää.

Sen sijaan keksitään tarinaa, kuinka Persut on ollu johdonmukaisesti venäjävastainen, kun kaikki muut puolueet pyllistäneet itään.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Sen sijaan keksitään tarinaa, kuinka Persut on ollu johdonmukaisesti venäjävastainen, kun kaikki muut puolueet pyllistäneet itään.
Ei se mitään tarinaa ole vaan ihan fakta hyvin monen asian suhteen kuten maakaupat, viisumivapaus, kaksoiskansalaisten asema sekä Ottawan miinasopimus.

Eivät kaikki puolueet ole pyllistäneet itään, jos tässä tarkoitetaan positiivisessa mielessä mutta jotkut puolueet kyllä ovat hyvinkin lämpimästi sinne päin suhtautuneet. Eräs puolue tulee mieleen Putinia lääppivine naispresidentteineen jonka jäsenet saaneet ruplarahoitusta.

Olisi tässäkin voitu myöntää kaksi sivua sitten, että kyllä on tehty Krimin valtauksen jälkeen myös persuissa Venäjä myönteistä politiikkaa ja pakotteiden vastustus oli tyhmää.
Miksi pitäisi myöntää teidän valheita kun persut on kannattaneet pakotteita? Edelleen pari huutelijaa ei merkkaa mitään jos puolueen linja ja kokonaisuudessaan kannattaa jotain toista ja on vielä bonuksena jyrkän venäjävastaisen puheenjohtajan alla.
 
Viimeksi muokattu:

Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Ei se mitään tarinaa ole vaan ihan fakta hyvin monen asian suhteen kuten maakaupat, viisumivapaus, kaksoiskansalaisten asema sekä Ottawan miinasopimus.

Eivät kaikki puolueet ole pyllistäneet itään, jos tässä tarkoitetaan positiivisessa mielessä mutta jotkut puolueet kyllä ovat hyvinkin lämpimästi sinne päin suhtautuneet. Eräs puolue tulee mieleen naispresidentteineen.

Miksi pitäisi myöntää valheita kun persut on kannattaneet pakotteita?
Tässähän se tuli malliesimerkki. Johdonmukaisesti kielletään tai jätetään mainitsematta kaikki venäjämielinen politiikka, mitä on persuissa tehty.

Toinen kappale whataboutismia.

Eiköhän tämä ollu tässä.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 690
Avaatko vähän. Miksi se naurattaa, että tuossa on 3 kysymystä? Pitäisikö olla enemmän tai vähemmän, ettei naurattaisi? Ja nuo vastaukset oli siis otettu IS:n vaalikoneesta.
Tuskin iltapäivälehden klikkiotsikoinnista voi vetää johtopäätöksiä jonkin puolueen kannasta johonkin asiaan. Jo valitsemalla oikeat kysymykset vaalikone kysymyksistä saadaan haluttu "vastaus" jotta saadaan lehteä kaupaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550

Et puhunut otsikosta, enkä kysynyt mitään otsikosta. Kirjoitit "Kolmen kysymyksen galluppi :rofl:".

Musta väitteet 1 ja 2 varsinkin ovat aika selkeitä, eivät johdattelevia ja asettavat PS:n aika selkeään asemaan muihin verrattuna. Mutta jos sulla on vastaavanlaisia vaalikonevastauksia, jotka antavat ihan toisen - ja mielestäsi todenmukaisemman - kuvan, niin laita ihmeessä. Tai ehkä tuossa samassa vallikoneessa olikin paljon muita Venäjä-kysymyksiä, jotka tarkoituksella jätettiin pois. Niistäkin voi laittaa listan tuloksineen. En itse löytänyt.

Mutta ehkä rakentavampaa olisi vain myöntää, että okei, PS näköjään on noissa kysymyksissä ollut 2019 Venäjä-myönteisempi ja miettiä tälle syitä, eikä yrittää selitellä noita tuloksia.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 790
Ne oli edelleen is:n vaalitentin kysymyksiä, eikä mikää kolme kyssärin gallup. Onko ps joku lahko mitä ei saa nykyään mistään kritisoida? Ei edes lähteiden kanssa. Jännä juttu muuten miten lähes jokainen eu-vastainen puolue Euroopassa on ollut lähes poikkeuksetta myös Venäjä myönteinen. Sattumaako?

Olisi tässäkin voitu myöntää kaksi sivua sitten, että kyllä on tehty Krimin valtauksen jälkeen myös persuissa Venäjä myönteistä politiikkaa ja pakotteiden vastustus oli tyhmää
Valitut kysymykset vaikuttaa paljon. Kun valitaan sopivat kysymykset, niin saadaan sopivia vastauksia.

Kuten @ATE sanoi jos olisi kysytty itärajan sulkemisesta, jos putin käyttää siirtolaisasetta olisi yhtkäkkiä kuva ollut ihan toinen. Ja minusta jos suhtautuu eritavalla isis äiteihin, kuin ukrainaan venäjän puolelle lähteneisiin on kyseessä kaksoisstandardit.

Lisäksi mitä tulee pakotteisiin niin eikös ne lähinna aiheuttanut meille vahinkoa, eikä esim saksa kärsinyt niistä juurikaan eikä eu edes korvannut menetyksiä. Lisäksi ne oli vaikutuksiltaan venäjälle lähinnä symbooliset niin tässä mielessä ymmärrän halun purkaa niitä.

Itse vain vedin samoista faktoista johtopäätökset toiseen suuntaan, eli pakotteit pitäisi kiristää ja ottaa myös kaasu ja muu energia sektori mukaan. Mutta saksa ei ollut tähän valmis ja halusi maksattaa muilla symbooliset pakotteet.
 
Jepjep
Väärät kysymykset ja median ajojahti persuja kohtaan.

Pakotteet ei vaikuttanu Venäjään ja koski vain Suomea. Itse olit myös oikeat johtopäätökset vetäny, mutta Saksa veti maton alta. Sovitaan sitten niin.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 790
@Rullis lopeta jo tuo olkiukkoilu. Jos et osaa keskustella, niin tyydy vain seuraamaan sivusta.
Jepjep
Väärät kysymykset ja median ajojahti persuja kohtaan
En puhunut mitään ajojahdista. Venäjämielisyyttä ei voida mitata pelkästään noilla kysymyksillä, sillä se venäjämielisyys voi olla monenlaista ja venäjän uhkaan on syytä varautua monella eri rintamalla. Esim maakaupat ja kaksoiskansalaisten pääsy erilaisiin virkoihin sekä maamiina kielto vaikuttavat myös meidän kykyyn torjua venäjän uhkaa, mutta näistä ei haluttu kysyä. Lisäksi heikompi eu ei aina tarkoita rähmällään oloa itään.

Lisäksi Venäjä voi hankkia valtaa euroopassa monin eri tavoin. Suora korruptio tai rahoittaa eu-vastaisia puolueita(PS ei tietääkseni ole saanut rahoitusta idästä) on vain yksi keino ja sitä vaikutusvaltaa voidaan hankkia myös kaupallisin keinoin, kuten ollaan nähty, kaasuputki -jonka piti olla pelkästään laillinen kaupallinen hanke- onkin muodostunut venäjän vallankäytön välineeksi.

Pakotteet ei vaikuttanu Venäjään ja koski vain Suomea. Itse olit myös oikeat johtopäätökset vetäny, mutta Saksa veti maton alta. Sovitaan sitten niin.
Niin, nyt puhun vuonna 2014 asetetuista pakotteista. Tänävuonna asetetut pakotteet ovat vaikuttavuudeltaan ihan toista luokkaa.
Ja näinhän se oli. Halla-ahokin totesin niiden vaikuttavuuden aika pieneksi.(tarkasti kysyttäessä vastasi että "kyllä ne jotain auttaa", eli siis tulkitsen että rivien välistä myöntää hyödyt varsin pieniksi.). Eihän ne pakotteet hidastaneet venäjän perseilyjä eikä ymmärtääkseni heidän talouttakaan.

Ehkäpä sinä voit kertoa näkemyksesi vuoden 2014 pakotteiden merkityksestä. En tosin pidättele hengitystä, sillä kumminkin vaan trollaat ja olkiukkoilet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Lisäksi heikompi eu ei aina tarkoita rähmällään oloa itään.
Ajatteletko, että jos esim. EU:ta ei olisi, niin pakotteet Venäjää vastaan olisivat nykyistä isompia tai edes nykyisen kokoisia? Mä veikkaan, että ne olisivat huomattavasti kevyempiä kun maat kilvan syyttelisivät toisiaan ja toteuttaisivat pakotteita, joilla olisi minimaalinen vaikutus omaan talouteen. Kun yhteinen päätöksentekokoneisto puuttuu, olisi paljon helpompi poimia rusinoita pullasta ja lopputuloksena kukaan ei ottaisi iskuja vastaan.

Olen äärimmäisen iloinen, että meillä on vahva EU ja EU-vastaiset populistipuolueet eivät juuri ole päässeet paskomaan pakoterintamaa. Unkarin populistipelle toki yrittää kaikkensa, mutta on onneksi vain pieni osa kokonaisuutta.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 790
Ajatteletko, että jos esim. EU:ta ei olisi, niin pakotteet Venäjää vastaan olisivat nykyistä isompia tai edes nykyisen kokoisia?
Eihän eu niitä pakotteita ole ainakaan minun tietojen mukaan määrännyt, vaan ne on päätetty hallitusten välisissä neuvotteluissa. Jos eu olisi enemmän kauppaliitto ja yhteistyöelin ja vähemmän tulonsiirtounioni keskuspankkisosialismilla niin edelleen voidaan nuo pakotteet määrätä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Eihän eu niitä pakotteita ole ainakaan minun tietojen mukaan määrännyt, vaan ne on päätetty hallitusten välisissä neuvotteluissa. Jos eu olisi enemmän kauppaliitto ja yhteistyöelin ja vähemmän tulonsiirtounioni keskuspankkisosialismilla niin edelleen voidaan nuo pakotteet määrätä.
Mä veikkaan, että mitä heikompi EU olisi, sitä heikommat pakotteet ja sitä enemmän niistä irtauduttaisiin. Mutta en toki voi asiaa todistaa.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
@Rullis lopeta jo tuo olkiukkoilu. Jos et osaa keskustella, niin tyydy vain seuraamaan sivusta.

En puhunut mitään ajojahdista. Venäjämielisyyttä ei voida mitata pelkästään noilla kysymyksillä, sillä se venäjämielisyys voi olla monenlaista ja venäjän uhkaan on syytä varautua monella eri rintamalla. Esim maakaupat ja kaksoiskansalaisten pääsy erilaisiin virkoihin sekä maamiina kielto vaikuttavat myös meidän kykyyn torjua venäjän uhkaa, mutta näistä ei haluttu kysyä. Lisäksi heikompi eu ei aina tarkoita rähmällään oloa itään.

Lisäksi Venäjä voi hankkia valtaa euroopassa monin eri tavoin. Suora korruptio tai rahoittaa eu-vastaisia puolueita(PS ei tietääkseni ole saanut rahoitusta idästä) on vain yksi keino ja sitä vaikutusvaltaa voidaan hankkia myös kaupallisin keinoin, kuten ollaan nähty, kaasuputki -jonka piti olla pelkästään laillinen kaupallinen hanke- onkin muodostunut venäjän vallankäytön välineeksi.

Niin, nyt puhun vuonna 2014 asetetuista pakotteista. Tänävuonna asetetut pakotteet ovat vaikuttavuudeltaan ihan toista luokkaa.
Ja näinhän se oli. Halla-ahokin totesin niiden vaikuttavuuden aika pieneksi.(tarkasti kysyttäessä vastasi että "kyllä ne jotain auttaa", eli siis tulkitsen että rivien välistä myöntää hyödyt varsin pieniksi.). Eihän ne pakotteet hidastaneet venäjän perseilyjä eikä ymmärtääkseni heidän talouttakaan.

Ehkäpä sinä voit kertoa näkemyksesi vuoden 2014 pakotteiden merkityksestä. En tosin pidättele hengitystä, sillä kumminkin vaan trollaat ja olkiukkoilet.
2014 pakotteet olivat aivan liian heikot. Vähän nyt ihmettelen vain, että kuinka niidenkin vastustaminen on venäjäkriittisyyttä?

Minun keskustelutaidoistahan tämä on kiinni. Jos vain osaisin kommunikoida niin näkisin, miten Persut eivät ole tehneet venäjämyönteistä ja eu vastaista politiikkaa, vaan johdonmukaisesti olleet kriittisiä venäjää kohtaan.

Itse tosin epäilen, että sinulla ja parilla muulla kirjoittajalla on Persut niin lähellä sydäntä, että kaikkia kritiikkiä ei pystytä objektiivisesti käsittelemään, vaan se spinnataan niin, että se tukee sitä omaa ja turvallista narratiivia.

Minusta Persut ja niiden jytky oli hyvä asia kotimaiselle politiikalle. Kännisekoilut ja venäjämielisyydet ei.
 
Eikä nämä tuohon loppuneet.
9E0C0E93-A6CD-4BA8-BC8E-43C4B5B52749.jpeg

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Eikä nämä tuohon loppuneet.

Mitäköhän tälläkin mahdetaan tarkoittaa? Kyllä itsekin luotan siihen että Putin yrittää mielessään ajaa Venäjän parasta ja suurvalta-asemaa ja Trumppiin luotan että yrittää ajaa omaa politiikkaansa ja muutenkin yritätkö nyt jotenkin hämärtää aihetta kun tässä kysellään äänestäjien tai kannattajien näkemyksiä joka nyt aika eri asia.
 
Eikö siinä ole aika selvä takaisinkytkentä: Populistipuolueet erityisesti, mutta muutkin toki, usein ajavat sellaista politiikkaa kuin heidän jäsen-, äänestäjä- ja kannattajakuntansa haluaa - ja vastaavasti sitten myös saavat sitä kautta uusia samanmielisiä äänestäjiä.
Toisin sanoen se takaisinkytkentä on, että puolueet sekä tekevät äänestäjiensä näköistä politiikkaa että saavat politiikkansa mukaisia äänestäjiä.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 790
2014 pakotteet olivat aivan liian heikot. Vähän nyt ihmettelen vain, että kuinka niidenkin vastustaminen on venäjäkriittisyyttä?
Ei niiden vastustaminen ole venäjäkriittisyyttä. Mutta ps puolueena on virallisesti ainakin kannattanut niitä pakotteita ja pj on pitänyt tästä huolen. Yksitäiset edustajat, jopa osa puolue johdosta on esittänyt omaa ajattelua ja siinä keihään kärki ymmärtääkseni on ollut että ne pakotteet haittaavat paljolti suomea ilman että niistä on paljoa hyötyä. Samaan aikaan Saksa saa käydä vapaasti kauppaa Venäjän kanssa, kun pakotteet ei koske Saksalle tärkeitä tuotteita. Myös esim Italia sai käydä omilla tuotteillaan kauppaa.

Eli tiivistettynä pakotteiden vastustamisen on että logiikka turhaa me pidetään pakotteita, kun ne haittaa meitä, muttei muita eikä me saada juurikaan edes hyvitystä.
Minun keskustelutaidoistahan tämä on kiinni. Jos vain osaisin kommunikoida niin näkisin, miten Persut eivät ole tehneet venäjämyönteistä ja eu vastaista politiikkaa, vaan johdonmukaisesti olleet kriittisiä venäjää kohtaan
Perusuomalaiset puolueena, kyllä. Yksittäiset edustajat, ei aina. Lisäksi pulueessa PJ määrittelee puolueen linjan, joten puolue(ei kaikki jäsenet) on ollut johdonmukaisesti kriittisiä Venäjää kohtaan.

Mitä tulee tuohon eu kritiikkiin, niin on se kumma kun ongelmien kritisointi ja esiim tuominen onkin venäjämyönteisyyttä. Ikäänkuin eu on pyhälehmä ja itseisarvo, riippumatta miten se tomii tai mitä päätöksiä se tekee, yms.

Itse tosin epäilen, että sinulla ja parilla muulla kirjoittajalla on Persut niin lähellä sydäntä, että kaikkia kritiikkiä ei pystytä objektiivisesti käsittelemään, vaan se spinnataan niin, että se tukee sitä omaa ja turvallista narratiivia
Itse ainakin pyrin käsittelemään objektiivisesti ja myönnän että perussuomalaisissa on kehitettävää eikä se ole täydellinen puolue. Siellä on monenlaista hiihtäjää, kuten myös muissakin puolueissa. Ps saisi tehdä tarkempaa työtä karsiessa ehdokkaita sekä heittää idiootteja nopeammin pihalle.

Mutta vastaavasti en myöskään niele vääriä syytöksiä joita joillakin on tarve esittää esimerkisi tahallisen väärinymmärtämisen kautta mustamaalataksekseen puoluetta.

Minusta Persut ja niiden jytky oli hyvä asia kotimaiselle politiikalle. Kännisekoilut ja venäjämielisyydet ei
Tästä olen samaa mieltä. Pitää myös muistaa erottaa puolueen linja yksittäisten edustajien linjasta. Valitettavasti välillä jopa puolueen johdossa on ns sitä omaa ajattelua tuotu esiin, eikä edistetty puolueen linjaa. 2017 tuli puolueessa niin suuri mullistus, että jopa osa johtoon valituista ei ollut tehtävään sopivia. Uskoisin että nyt kun puolueen tilanne on saatu vakautettua ei puolueen johtotehtäviin valita idiootteja.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Ei niiden vastustaminen ole venäjäkriittisyyttä. Mutta ps puolueena on virallisesti ainakin kannattanut niitä pakotteita ja pj on pitänyt tästä huolen. Yksitäiset edustajat, jopa osa puolue johdosta on esittänyt omaa ajattelua ja siinä keihään kärki ymmärtääkseni on ollut että ne pakotteet haittaavat paljolti suomea ilman että niistä on paljoa hyötyä. Samaan aikaan Saksa saa käydä vapaasti kauppaa Venäjän kanssa, kun pakotteet ei koske Saksalle tärkeitä tuotteita. Myös esim Italia sai käydä omilla tuotteillaan kauppaa.

Eli tiivistettynä pakotteiden vastustamisen on että logiikka turhaa me pidetään pakotteita, kun ne haittaa meitä, muttei muita eikä me saada juurikaan edes hyvitystä.

Perusuomalaiset puolueena, kyllä. Yksittäiset edustajat, ei aina. Lisäksi pulueessa PJ määrittelee puolueen linjan, joten puolue(ei kaikki jäsenet) on ollut johdonmukaisesti kriittisiä Venäjää kohtaan.

Mitä tulee tuohon eu kritiikkiin, niin on se kumma kun ongelmien kritisointi ja esiim tuominen onkin venäjämyönteisyyttä. Ikäänkuin eu on pyhälehmä ja itseisarvo, riippumatta miten se tomii tai mitä päätöksiä se tekee, yms.

Itse ainakin pyrin käsittelemään objektiivisesti ja myönnän että perussuomalaisissa on kehitettävää eikä se ole täydellinen puolue. Siellä on monenlaista hiihtäjää, kuten myös muissakin puolueissa. Ps saisi tehdä tarkempaa työtä karsiessa ehdokkaita sekä heittää idiootteja nopeammin pihalle.

Mutta vastaavasti en myöskään niele vääriä syytöksiä joita joillakin on tarve esittää esimerkisi tahallisen väärinymmärtämisen kautta mustamaalataksekseen puoluetta.

Tästä olen samaa mieltä. Pitää myös muistaa erottaa puolueen linja yksittäisten edustajien linjasta. Valitettavasti välillä jopa puolueen johdossa on ns sitä omaa ajattelua tuotu esiin, eikä edistetty puolueen linjaa. 2017 tuli puolueessa niin suuri mullistus, että jopa osa johtoon valituista ei ollut tehtävään sopivia. Uskoisin että nyt kun puolueen tilanne on saatu vakautettua ei puolueen johtotehtäviin valita idiootteja.
Niin puheenjohtajan kanta (tai näkyvän johtohahmon) helposti koetaan puolueen kannaksi tai sitten ei riippuen keneltä kysytään. Tässä pari päivää sitten Persut tekivät välikysymyksen "energiasta"
Siinä 1:01:21
Vas. Mai Kivelä
- Siteeraan edustaja Halla-ahoa "Jos vihreän siirtymän on tapahduttava, se tapahtukoon sitten tässä kohdassa pakon edessä, tämä on se taitekohta historiassa, jossa on sekä välttämätöntä että poliittisesti mahdollista vapautua öljystä, hiilestä ja kaasusta." Kivelä jatkoi "Toivottavasti tämä oppimiskokemus välittyy jossain vaiheessa myös muille perussuomalaisille, eikä tallaisia välikysymyksiä tarvitse enää"

Halla-aho ei asiaan vastannut, vaan poistui kesken istunnon. Tosta siis jäi käsitys, että Halla-aho olisi tota mieltä, vastoinko Persujen yleistä linjaa?

Me ihmiset olemme hyvin taitavia lukemaan kommentit ja kallupit omankantamme mukaisina.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Tietysti hyvin huvittavaa tämä venäjämielisyydestä itkeminen lähinnä muutaman äänekkään ihmisen lausuntojen perusteella ja sen rinnastaminen koko puolueeseen, kun maahan mahtuu poliitikkoja jotka on ollut/on hyvin rähmällään Venäjän suuntaan, Heinäluoma, Aho, Halonen, Pekkarinen, Väyrynen, Tuomioja, Lipponen, Kyllönen, Rinne, Rönnholm, Harkimo nyt muutama eismerkiksi. Kyseessä on kuitenkin muiden puolueiden kärkinimiä ja SDP vahvasti yliedustettuna.

edit: tietysti sama kööri pitänyt Halla-ahoa kaappiryssänä koulutustaustan takia, mutta Ukrainan tapahtumien jälkeen sekin keppihevonen on heitetty nurkkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Tietysti hyvin huvittavaa tämä venäjämielisyydestä itkeminen lähinnä muutaman äänekkään ihmisen lausuntojen perusteella ja sen rinnastaminen koko puolueeseen, kun maahan mahtuu poliitikkoja jotka on ollut/on hyvin rähmällään Venäjän suuntaan, Heinäluoma, Aho, Halonen, Pekkarinen, Väyrynen, Tuomioja, Lipponen, Kyllönen, Rinne, Rönnholm, Harkimo nyt muutama eismerkiksi. Kyseessä on kuitenkin muiden puolueiden kärkinimiä ja SDP vahvasti yliedustettuna.
Eivät he välttämättä ole olleet rähmällään, vaan ymmärtäneet tosiasian ,minkä puutteesta nyt kärsimme, että olemme saaneet Venäjältä halpaa energiaan ja työtä Suomalaisille. Se, että joku sanoo, että olet Trumpisti tai Putinisti , EUisti tai Suomettunut on ko. henkilön oman sisäisen maailmankuvan peili eikä se mitään muuta oikeasti välttämättä tarkoita sen toisen henkilön kohdalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Eivät he välttämättä ole olleet rähmällään, vaan ymmärtäneet tosiasian ,minkä puutteesta nyt kärsimme, että olemme saaneet Venäjältä halpaa energiaan ja työtä Suomalaisille.
Tämä tekee Hakkaraisen, Packalenin, Niikon kaltaisten ulostuloista suhteutettuna vahinkoon aika vähäpätöisiä, hyödyllisiä idiootteja joka tapauksessa, en sitä kiellä.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Eikö siinä ole aika selvä takaisinkytkentä: Populistipuolueet erityisesti, mutta muutkin toki, usein ajavat sellaista politiikkaa kuin heidän jäsen-, äänestäjä- ja kannattajakuntansa haluaa - ja vastaavasti sitten myös saavat sitä kautta uusia samanmielisiä äänestäjiä.
Toisin sanoen se takaisinkytkentä on, että puolueet sekä tekevät äänestäjiensä näköistä politiikkaa että saavat politiikkansa mukaisia äänestäjiä.
Mitä tämä nyt taas meinaa? Mielestäsi siis ERITYISETI populistipuolueet (kuten?), mutta muutkin toki (kuten mitkä?), "ajavat sellaista politiikkaa kuin heidän jäsen-, äänestäjä- ja kannattajakuntansa haluaa - ja vastaavasti sitten myös saavat sitä kautta uusia samanmielisiä äänestäjiä"

Voitko vääntää rautalangasta mitkä puolueet eivät tätä tee, tai mitkä puolueet jotka eivät ole "populistipuolueita" tekevät tätä? Tai miten "populistipuolueiden" ja "ei-populistipuolueiden" tapa toimia eroaa toisistaan?
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Ollaan sitä mieltä millä saadaan ääniä vs. Ollaan jotain mieltä ja saadaan ääniä samanmielisiltä.
Voitko vääntää ihan rautalangasta millä mielipiteillä saadaan ääniä niiltä jotka eivät ole samanmielisiä asioista? Kerroppa oikein puolue, asia jota ajavat ja mitä mieltä ihmiset ovat niistä kun äänestävät.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001

Persut vaikuttaa valinneen tiettyjä teemoja tietäen että ne ovat polarisoituneita. Voin kertoa lisää jos oikeasti kiinnostaa eikä ole vain joku väittelyä väittelyn ilosta kommentointi.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
1 298
Vaalit näköjään lähestyy, kun täälläkin alkaa keskustelu aktivoitumaan. Ajattelin olla äänestämättä ketään, mutta kun näitä avautumisia täällä lukee, niin pakostakin täytyy ihan vittuillakseen äänestää persuja. Sama kun työpaikalla jotkut natsifioi persuja. Eikö nämä ymmärrä että tekevät vaalityötä persuille?
 
Vaikka itselläni ei juuri persusympatioita ole, niin edustan sellaista ajattelua, että tärkeintä vaaleissa on, että ihmiset äänestävät. Vaikka sitten niitä persujakin. Parempi sekin kuin jäädä kotiin.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 790
Vaikka itselläni ei juuri persusympatioita ole, niin edustan sellaista ajattelua, että tärkeintä vaaleissa on, että ihmiset äänestävät. Vaikka sitten niitä persujakin. Parempi sekin kuin jäädä kotiin.
Itse olen osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä.

Kyllä, haluaisin että mahdollisimman moni kävisi äänestämässä, riippumatta äänestääkö kokkareita tai kommareita. Kuitenkin olen sitä mieltä että ei saisi äänestää tunteella, vaan se päätös pitäisi olla harkittu ja perusteltu ja jos ei tähän kykene, on parempi jäädä kotiin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että haluaisin rajoittaa äänestysoikeutta, yms, vaan jos ihminen haluaa äänestää tunteella, niin se on hänen oikeus. Ei me voida alkaa määrittelemään ja tutkimaan onko joku äänestänyt tunteella vai oliko päätös harkittu ja perusteltu.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Parempi jättää äänestämättä jos tuntuu että on vain paskoja vaihtoehtoja.
Tai ennemmin ehkä kuitenkin kannattaa antaa äänensä sille mielestään vähiten paskalle vaihtehdolle. Äänestämättä jättäminen kun yksinkertaisesti antaa kaiken päätösvallan niille, jotka äänestävät. Silloin se voi tarkoittaa sitä sun mielestä eniten paskaa.

(Tosin vaalimatematiikassa meidän vaalijärjestelmässä äänestämättä jättäminen keskimäärin suosii sitä, jolla on varmimmin äänestävä äänestäjäkunta, eli monessa vaalipiirissä silloin Kokoomusta. Toki tämä sillä oletuksella, että äänestämättä jättävä ei itse äänestäisi kokoomusta, jos äänestäisi.)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
177
Hirveän vaikeaksi nämä tuntuu menevän. Todella moni valtio, puolue ja poliitikko ovat tehneet aivan päin persettä hommia.

Suomessa PS:ssa on useita aivan dillejä/opportunisteja henkilöitä vaaleilla valittu päättämään. Sama koskee muitakin puolueita. Niitä ehkä vielä paremmin, koska vaikuttaminen valtarakenteisiin ja korruptio kulkee syvemmällä, kuin nuorella puolueella.

Ukrainan olisi varmaan ollut hyvä alkaa mobilisoimaan viimeistään Krimin jälkeen. Olisi pari miljoonaa ukkoa helposti kasassa.

Täysin munaton Saksa on isolta osin vastuussa koko Euroopan kriisistä. Jenkit ovat aiheuttaneet lähi-idän ja Afrikan toimillaan täysin hallitsemattoman kriisin Eurooppaan, koska vasalli-EU on heille hyvä asia. Kiina hakee maailman hegemoniaa hinnalla millä hyvänsä, ja ryssistä lienee turha edes paasata.

Ainii, ja Sanna jortsuttaa somessa siirtäen kaikki päätökset virkamiehille, jotka taas odottavat valtion johdolta poliittista ohjausta.

Kohta ampuvat isoilla paukuilla. Toivottavasti on Falloutit pelattu ja The Road hyvässä muistissa.

Uskomatonta!
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Taas vaihteeksi saatiin muistutus siitä kuinka uskovaisarvokonservatiivista väkeä Persut ovat.
OmaTahto2020 äänestyksessä 3 persua äänesti puolesta, 31 vastaan.

Muut ei äänet tulivat ei-yllättäen KD:sta (kaikki 5), 4 Kepusta (19 äänesti kyllä) ja luonnolisesti Turtiaisen sekopäältä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645

Olen nyt yrittänyt löytää perusteluita kyseiseen äänestyskäyttäytymiseen, mutta en ole onnistunut sellaista löytämään mistään.

Äkkiseltään olen asiasta eri mieltä, mutta silti kiinnostaisi vastakkaisen mielipiteen perustelut. Mm. Hallis äänesti vastaan, käsittääkseni ei ole mikään hihhuli.
 
Liittynyt
03.03.2018
Viestejä
1 200

Ei niistä hirveästi keskustelua ole, muuta kuin syntymättömän lapsen etu edellä meneminen. 20 viikkoinen sikiö on jo esim. melko kehittynyt, mutta ei vielä ihan pärjää omillaan. Varsinkin hoitoalalla monet näiden kanssa tekemisessä olevat ovat aborttivastaisia. Näyttää kuitenkin jo täysin pieneltä ihmiseltä (paljon aiemminkin). Toisaalta taas naisella pitää olla päätäntävalta omaan kehoon, niin onhan tuo moraalisesti monimutkainen seikka ja varmasti vaikeita päätöksiä, kenen kohdalle epätoivottu tilanne sattuukin.

Tavallaan ymmärrän molempia näkökulmia asiaan, eli ei sinällään yllätä jos esim. uskovaisten ääniä/kannatusta ylläpidetään tällä päätöksellä. Muutoin jyrkästi tähän asiaan reagoivat olisivat saattaneet valua KD:lle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Olen nyt yrittänyt löytää perusteluita kyseiseen äänestyskäyttäytymiseen, mutta en ole onnistunut sellaista löytämään mistään.

Äkkiseltään olen asiasta eri mieltä, mutta silti kiinnostaisi vastakkaisen mielipiteen perustelut. Mm. Hallis äänesti vastaan, käsittääkseni ei ole mikään hihhuli.
Aika usein tuo uskontoon pohjautuva arvokonservatiivisuus on iskostunut syvälle ihmisiin vaikka kyseinen henkilö ei enää olisikaan itse erityisen uskovainen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom