• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774
Ilman Lokkaa Oulun raiskauskeissi ei olisi varmaan ikinä palajastunut. Onko Helsingissä tuotu esiin vastaavaa? Kuka uskoo ettei sellaista muka olisi kaupungissa, missä on vielä enemmän potentiaalisia uhreja sekä groomaajia?
Junekselta puuttuu käytöstavat ja itsesensuuri, mutta silti se paljastaa asioita, jotka muuten jäisivät piiloon.
Luulen että jos Lokka ei olisi asiasta mölyä pitänyt olisi juttu yritetty vaieta kuoliaaksi mediassa, vähän niin kuin Rochdale child sex abuse ring - Wikipedia
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 362

Eihän tuota vaeittu kuoliaaksi mediassa siinä vaiheessa kun homma eteni oikeuteen. Ongelma tuossa tapauksessa oli se että poliisi ei toiminut pitkään siitä huolimatta että niille ilmoitettiin tuosta toiminnasta. Sitten kun vihdoin oikeusjärjestelmä alkoi tekemään työnsä niin brittien media kirjoitti tuosta non-stoppina.

Oulun tapauksessa poliisit ja oikeuslaitos olivat jo aktiivisia. Ja media kyllä seuraa perässä, viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa tulemaan tuomioita.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 914

Juu sehän olisikin ollut hienoa että oltaisiin uutisoitu siinä vaiheessa kun tuomiot langetettiin. Kivasti juuri vähän eduskuntavaalien jälkeen. Varmaan olisi kelvannut tällainen menettely tietyille piireille.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Eihän tuota vaeittu kuoliaaksi mediassa siinä vaiheessa kun homma eteni oikeuteen. Ongelma tuossa tapauksessa oli se että poliisi ei toiminut pitkään siitä huolimatta että niille ilmoitettiin tuosta toiminnasta. Sitten kun vihdoin oikeusjärjestelmä alkoi tekemään työnsä niin brittien media kirjoitti tuosta non-stoppina.

Oulun tapauksessa poliisit ja oikeuslaitos olivat jo aktiivisia. Ja media kyllä seuraa perässä, viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa tulemaan tuomioita.
Tosin kyllä tuost pitää puhua jo aikaisemminkin, jotta mahdollisimman suuri osa ko rötöksistä saadaan menemään kerralla syyttäjälle. Ja muutenkaan ei ole haittaa, että kansalaiset tietävät jo aikaisemmassa vaiheessa olla varovaisia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 362
Tosin kyllä tuost pitää puhua jo aikaisemminkin, jotta mahdollisimman suuri osa ko rötöksistä saadaan menemään kerralla syyttäjälle. Ja muutenkaan ei ole haittaa, että kansalaiset tietävät jo aikaisemmassa vaiheessa olla varovaisia.
Ja kyllä media yleensä puhuu aiemmin. Sen takia sanoinkin että viimeistään siinä vaiheessa kun tuomiot tulee julki.
Niin paljon kun Suomen mediasta ja sen puolueellisuudesta itketään ja valitetaan että se piilottelee asioita niin nyt ihan rehellisesti, mitä yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita Suomen media on oikeasti yrittänyt haudata ja piilotella sitten Kekkosen ajan?
Meinaan jos katsotaan esim. merkittäviä rikoksia niin kyllä ne tulee julki median kautta aika tehokkaasti.
 
Miten vaikka ensialkuun se 2015 pakolaiskriisi jolla toitotettiin täysin valheellista kuvaa YLE:n ja Hesarin toimesta että meille tulee lapsiperheitä syyriasta kun suurin osa oli irakilaisia ja afganistalaisia nuoria miehiä ja syyrialaisia oli oikeasti murto-osa? ja kuinka tämä ja muu propaganda myös suunniteltiin ihan tarkoituksellisesti etukäteen.

Sisäministeriö pelästyi turvapaikanhakijoiden määrää – pyysi viestintägurut ideoimaan "valtavaa myrskyä"

YLE:lle myös voisi vähän antaa erityismainintaa kuinka Nergin "Jokaisen tulijan taustat tiedetään" näkemyksiä, ei yhtään sen kummemmin yritetty haastaa.
 
Viimeksi muokattu:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Ja kyllä media yleensä puhuu aiemmin. Sen takia sanoinkin että viimeistään siinä vaiheessa kun tuomiot tulee julki.
Niin paljon kun Suomen mediasta ja sen puolueellisuudesta itketään ja valitetaan että se piilottelee asioita niin nyt ihan rehellisesti, mitä yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita Suomen media on oikeasti yrittänyt haudata ja piilotella sitten Kekkosen ajan?
Meinaan jos katsotaan esim. merkittäviä rikoksia niin kyllä ne tulee julki median kautta aika tehokkaasti.
Valitettavasti Suomen media ei ole ollenkaan luotettava, kun kyse on esim turvapaikan hakijan tekemistä rikoksista. Asioita ja faktoja yritetään piilotella ja haudata. Tarvitaan joku kolmas osapuoli "päästämään kissan pussista", niin sitten asiasta uutisoidaan, koska pimittämistä ei voida enää tehdä..

Tuota oikeudenkäunnin jälkeistä uutisointi "pakkoahan" on yritetty korjata sillä, että mamujen tekemät rötökset yritetään saada mahdollisimman suuressamäärin salaisiksi. Tästä muutoksestahan oli jokuaika sitten puhetta. Nyt kun monet asiat on julkisia, ainankin osittain, niin pimittäminen ei oikein onnistu, kun joku kuitenkin ottaa asian esille ja tiedotusvälineet joutuvat auttamatta, nykyistä rankemmin huonoon valoon.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 362
Miten vaikka ensialkuun se 2015 pakolaiskriisi jolla toitotettiin täysin valheellista kuvaa YLE:n ja Hesarin toimesta että meille tulee lapsiperheitä syyriasta kun suurin osa oli irakilaisia ja afganistalaisia nuoria miehiä ja syyrialaisia oli oikeasti murto-osa?
Ja taas mennään:
Turvapaikanhakijoiden määrä nousemassa ennätykseen tänä vuonna
ETENKIN SOMALIALAISET ovat hakeneet turvapaikkoja Suomesta enemmän kuin ennen. Useampi kuin joka kolmas turvapaikkahakemus oli toukokuussa somalialaisten tekemiä.
...
Somalialaisten ohella myös irakilaisten turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut tänä vuonna mutta ei yhtä voimakkaasti. Myös irakilaisia hakijoita saapui toukokuun loppuun mennessä noin 450.
...
Myöskään taisteluiden riivaamasta Syyriasta ei ole alkanut tulla suuria määriä hakijoita Suomeen.
Lähi-idän ja Afrikan hätä tuntuu nyt Suomenkin rajoilla
Nykyinen viikkotahti ennakoi tälle vuodelle 8 000 turvapaikanhakijaa, mikä olisi uusi ennätys. Eniten tulijoita on Irakista.
...
PELKÄSTÄÄN tämän viikon maanantain, tiistain ja keskiviikon aikana saapui 114 turvapaikanhakijaa.

Heistä 34 oli Irakista, 22 Somaliasta ja 12 Albaniasta. Ukrainalaisia oli seitsemän, afganistanilaisia kuusi, syyrialaisia neljä.
Suomeen ennätysmäärä turvapaikanhakijoita – uusia vastaanottokeskuksia avataan ehkä syksyllä
Kuluvan vuoden aikana turvapaikkaa on hakenut Suomesta noin 3 500 henkilöä, kun koko viime vuonna hakijoita oli 3 651. Eniten tulijoita on saapunut Irakista, Somaliasta ja Albaniasta.
Ja sitten tietenkin tämä:
”Miksi lähes kaikki ovat nuoria miehiä?” – Eurooppaan saapuvat turvapaikanhakijat antavat väärän kuvan pakolaiskriisistä
Joka on käytännössä täysin siitä että Suomeen ja Eurooppaan saapuu juurikin nuoria miehiä yksin siinä missä perheet jäävät konfliktin lähialueille.

Eli jälleen kerran, kannattaa oikeasti lukea sitä Hesaria (tai Yleä) ennen kuin alkaa sokkona dissamaan niitä.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 914
Ja taas mennään:
Turvapaikanhakijoiden määrä nousemassa ennätykseen tänä vuonna

Lähi-idän ja Afrikan hätä tuntuu nyt Suomenkin rajoilla

Suomeen ennätysmäärä turvapaikanhakijoita – uusia vastaanottokeskuksia avataan ehkä syksyllä

Ja sitten tietenkin tämä:
”Miksi lähes kaikki ovat nuoria miehiä?” – Eurooppaan saapuvat turvapaikanhakijat antavat väärän kuvan pakolaiskriisistä
Joka on käytännössä täysin siitä että Suomeen ja Eurooppaan saapuu juurikin nuoria miehiä yksin siinä missä perheet jäävät konfliktin lähialueille.

Eli jälleen kerran, kannattaa oikeasti lukea sitä Hesaria (tai Yleä) ennen kuin alkaa sokkona dissamaan niitä.
Löytyykö YLE:ltä vastaavia juttuja joissa oikeasti kerrotaan asia ja mieluummin ennen kuin vasta 2015 puolivälissä? Tuo ei todellakaan ollut se kuva joka välittyi tuolloin uutisista vaan se narratiivi oli että tulee lapsiperheitä Syyriasta.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Valitettavasti Suomen media ei ole ollenkaan luotettava, kun kyse on esim turvapaikan hakijan tekemistä rikoksista. Asioita ja faktoja yritetään piilotella ja haudata. Tarvitaan joku kolmas osapuoli "päästämään kissan pussista", niin sitten asiasta uutisoidaan, koska pimittämistä ei voida enää tehdä..

Tuota oikeudenkäunnin jälkeistä uutisointi "pakkoahan" on yritetty korjata sillä, että mamujen tekemät rötökset yritetään saada mahdollisimman suuressamäärin salaisiksi. Tästä muutoksestahan oli jokuaika sitten puhetta. Nyt kun monet asiat on julkisia, ainankin osittain, niin pimittäminen ei oikein onnistu, kun joku kuitenkin ottaa asian esille ja tiedotusvälineet joutuvat auttamatta, nykyistä rankemmin huonoon valoon.
Ellen väärin muista, niin persujen nousu alkoi tuosta Oulukeissistä ja jatkui näihin päiviin saakka.
Medialla oli tiedossa Al-Taenkin kirjoitukset, mutta eivät julkaisseet. Yanterikin alkoi vasta vaalien jälkeen ulvomaan, kun ei halunnut persuja vaalivoittajaksi. No, onnistui näköjään.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Löytyykö YLE:ltä vastaavia juttuja joissa oikeasti kerrotaan asia ja mieluummin ennen kuin vasta 2015 puolivälissä? Tuo ei todellakaan ollut se kuva joka välittyi tuolloin uutisista vaan se narratiivi oli että tulee lapsiperheitä Syyriasta.
Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että Suomeen tuli todella suuri määrä Irakin sotilaskarkureita. Tämä oli tiedossa jo silloin, kun ne tulivat, mutta se pimitettiin kansalta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 362
Valitettavasti Suomen media ei ole ollenkaan luotettava, kun kyse on esim turvapaikan hakijan tekemistä rikoksista. Asioita ja faktoja yritetään piilotella ja haudata. Tarvitaan joku kolmas osapuoli "päästämään kissan pussista", niin sitten asiasta uutisoidaan, koska pimittämistä ei voida enää tehdä..
Joo niinhän sitä aina väitetään mutta aika heikot ovat todisteet tuon osalta.

Tuota oikeudenkäunnin jälkeistä uutisointi "pakkoahan" on yritetty korjata sillä, että mamujen tekemät rötökset yritetään saada mahdollisimman suuressamäärin salaisiksi. Tästä muutoksestahan oli jokuaika sitten puhetta. Nyt kun monet asiat on julkisia, ainankin osittain, niin pimittäminen ei oikein onnistu, kun joku kuitenkin ottaa asian esille ja tiedotusvälineet joutuvat auttamatta, nykyistä rankemmin huonoon valoon.
Ei muuta kuin esimerkkejä tuosta. Rikoksia joiden tuomioita salataan kun tekijä on mamu mutta ei salata kun tekijä on kantasuomalainen. Ja pienenä vinkkinä että turha yrittää listata alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koska noihin liittyviä tietoja salataan käytännössä aina riippumatta siitä että onko tekijä mamu vai ei. Ja salauksen syy on uhrin henkilöllisyyden ja yksityisyyden suojaaminen.
Tekijän nimi, rikos josta hänet on tuomittu ja siitä saatu rangaistus ovat aina julkista tietoa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 362
Löytyykö YLE:ltä vastaavia juttuja joissa oikeasti kerrotaan asia ja mieluummin ennen kuin vasta 2015 puolivälissä? Tuo ei todellakaan ollut se kuva joka välittyi tuolloin uutisista vaan se narratiivi oli että tulee lapsiperheitä Syyriasta.
No otin artikkelit 2015 puolivälistä alkaen koska silloin Suomeen alkoi tulemaan noita tulijoita oikein kunnolla.
Ja Ylen osalta:
Miksi syyrialaisia turvapaikanhakijoita ei tule Suomeen?
Ylivoimainen enemmistö on miehiä – Yle kokosi tuoreimmat faktat turvapaikanhakijoista

Tuossa on haastateltu kuutta turvapaikanhakijaa joista jokainen on miehiä, 5 on irakista ja yksi syyriasta. Iät on 15, 16, 17, 25, 30, 40. Ne jotka puhuvat jotain perheestään sanovat että tulivat itse ja perhe on vielä lähtömaassa (tai muualla). Luulisi että jos tarkoitus olisi osoittaa että sieltä tulee perheitä niin tuossa olisi haastateltu edes yhtä perheellistä.
Keitä ovat turvapaikanhakijat? – Lue kuusi tarinaa

Artikkeli josta voi katsoa mistä mihinkäkin EU-maahan tulee pakolaisia:
Täältä turvapaikanhakijat tulevat – klikkaa ja tutki

Että joo, yllättäen taas olet saanut jotenkin ihmeessä täysin todellisuudesta poikkeavan kuvan Ylen ja Hesarin uutisoinnista.
 
Ei nuo muutamat uutiset sitä muuta että se päänarratiivi oli tuolloin että meille on tulossa sodan jaloista naisia ja lapsia. Eikä se nyt ole yllättävää että joutuivat kertomaan asioiden todellisenkin laidan jossain vaiheessa tai olisivat joutuneet täysin naurunalaiseksi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 362
Ei nuo muutamat uutiset sitä muuta että se narratiivi oli tuolloin että meille on tulossa sodan jaloista naisia ja lapsia.
No sitten varmaan osaat näyttää niitä Ylen ja Hesarin juttuja joissa yritetään korostaa sitä Suomeen tulee naisia ja lapsia.

Eikä se nyt ole yllättävää että joutuivat kertomaan asioiden todellisenkin laidan jossain vaiheessa tai olisivat joutuneet täysin naurunalaiseksi.
Vittuako sä nyt oikein höpiset? Esim. nuo Hesarin artikkelit olivat ihan siitä lähtien kun Suomeen alkoi tulemaan reippaasti turvapaikanhakijoita. Ja heti mainittiin mistä maasta valtaosa tulee.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 362

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 914
Miksi sitten Yle teki noin paljon juttuja siitä että sieltä ei todellakaan tullut paljon lapsia Suomeen vaan pääasiassa nuoria miehiä Irakista?
Miksi YLE käytti valtaossassa juttuja joissa käytännössä melkein kaikissa puhuttiin muusta kuin tulijoiden iästä ja sukupuolesta kuvituksena lapsia ja naisia?
 
Painkiller

Panomies
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
951
Tarkoituksen hakuistahan tuo oli ja siihen syyllistyivät lähes kaikki mediatalot. Toimi kyllä helvetin hyvin...

Poikkeus kuvavirrassa - Journalisti

Ei sillä senkus julkaisee, mielestäni saisivat julkaista kaikki kauheudet mitä noissa kulttuureissa tapahtuu. Sensuuri kokonaan pois. Tuo vain oli omiaan vääristämään käsitystä saapuvista pakolaisista.
 
Tällaisia poikkeuksia ei myöskään koskaan satu kun joku muslimi on lanannut rekalla torillisen ihmisiä.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Mutta jos palataan itse asiaan, niin hs syytti 2017 Halla-ahoa siitä että kertoi asioista niiden oikeilla nimillä. Juttu on maksumuurin takana mutta lööppi kertoo oleellisen.
HS-analyysi: Kirjoituksia maahanmuutosta, islamista ja raiskauksista – tällaisia mielipiteitä hallituskriisin aiheuttanut Jussi Halla-aho on julkaissut vuosien varrella
"Halla-aho olisi siis ollut iso ongelma, etenkin kokoomukselle. Eduskuntavaalit lähestyvät, ja puolue on huolissaan liberaalien äänestäjien katoamisesta vihreisiin."

Ja miten kävikään... :lol:
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 718
Ei taida kovin moni noista turvapaikanhakijoista liikkua Suomessa AK kädessä.
Niin koska kaikkien taustat tunnetaan, insinöörejä kaikki, tervetuloa. Lauletaan yhdessä: Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat.
Ruoka ei kelpaa koiralle, no, vaimo saa syödä. Monikulttuurisuus on rikkaus.
Vain rasitit epäilevät näiden prissien motiiveja.

Samaa vihervasemiston jargonia kuten viestisi. Yllätikö kun haittamaahanmuuttajilla ei olleet rynkyt mukana?
 
Liittynyt
21.01.2017
Viestejä
545
Tällaisia poikkeuksia ei myöskään koskaan satu kun joku muslimi on lanannut rekalla torillisen ihmisiä.
Onhan perussuomalaisten EU-ryhmän johtajakin muslimi ja hänen kanssaan perussuomalaiset tekevät hyvin yhteistyötä. Turhaan tuo muslimisuus liitetään automaattisesti terrorismiin.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Joo niinhän sitä aina väitetään mutta aika heikot ovat todisteet tuon osalta.

Ei muuta kuin esimerkkejä tuosta. Rikoksia joiden tuomioita salataan kun tekijä on mamu mutta ei salata kun tekijä on kantasuomalainen. Ja pienenä vinkkinä että turha yrittää listata alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koska noihin liittyviä tietoja salataan käytännössä aina riippumatta siitä että onko tekijä mamu vai ei. Ja salauksen syy on uhrin henkilöllisyyden ja yksityisyyden suojaaminen.
Tekijän nimi, rikos josta hänet on tuomittu ja siitä saatu rangaistus ovat aina julkista tietoa.
Kun suomen mediat vääristelivät ja jättivät kertomatta asioita oikein urakalla, meille tuli mm vaihtoehtoismediaa, joka sitten julkaisi ko asiat, niinkuin ne olivat ja sitten sekaan omaa agendaansa. Todisteet on nähty vuosien varrella, nyt edes VÄHÄN omaa viitseliäisyyttä hommaan!

Salaaminen hoitui s.e. kun mamu teki rikoksen, esim raiskasi, niin silloin:"Mies raiskasi". Kun kansalaisuuden ssanut mies raiskasi, niin "Suomalainen mies raiskasi". Mamu tausta pyrittiin hävittämään negatiivisissa uutisissa, aina kun mahdollista. Jos oli oikeasti kanttis rötöstelijä, niin sitten löytyi kyllä monasti tarkemmat tiedot. Kaikki vain alkoivat oppia nuo tiedotusvälineiden metkut, niin homma kävi kusemaan..

Siksi tämä asia myös täytyy ottaa esille, aina ja jokakerta, kun media alkaa lipsumaan, vähäsenkin, muutoin on taas täysin sama tilanne, eikä se ole suomalaisten etu, millääntavoin. Onneksi sentään perussuomalaiset ja jotkut yksittäiset muut ajavat asiaa.. Eli Lokka teki siis erittäin arvokasta työtä Oulussa.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 718
. Turhaan tuo muslimisuus liitetään automaattisesti terrorismiin.
Turhaan automaattisesti mutta itsemurhapommit ovat suosittuja ko. uskonnon vaikutuksen alaisena oleville, uskonto lupaa neitsyeitä, joka taasen on haluttua tavaraa koraanin mukaan.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 026
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 616
Tuossa googlen hakukoneessa on niinkin kätevä ominaisuus, kuin aikajana ja yksityiskohtaisen haun saa esimerkiksi komennolla site:yle.fi

Aikajanaksi kun laittaa esimerkiksi 1.1.2015-31.12.2015 hakusanaksi: pakolainen+lapsi site:yle.fi

Kukin voi sitten vetää omat johtopäätökset uutisoinnista, en jaksa masentaa itseäni tutkimalla asiaa.

Ehkä hieman off topikkia, mutta vähentäisi tuota spekulointia uutisoinnista ihan konkreettisella faktalla.
 
gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Mitäs silakat tykkää kun ovat listattuna ramismi , vihapujiksi tämmösen porukan toimesta.

Suomen sekulaarit maahanmuttajat RY

Suomen viharyhmälista - Suomen Sekulaarit Maahanmuuttajat ry

Silakkaliike
Rasismi, terrorismin ja islamismin puolustaminen, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, järjestäytynyt toiminta mainittujen asioiden edistämiseksi. Vihaista keskustelua käydään Facebook-ryhmissä ja sosiaalisen median alustoilla.

Jos niin vinkkais niin varmaan 2 viikoa pohtisivat että kuinkas se nyt näin
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Oot varmaan tietoinen, että Sekumamut on käytännössä Anter Yasan blogi ja hän on pitempään ollut vähän joka tahon kimpussa noiden syyttelyidensä kanssa.

Sivusto näkyy olleen muutenkin täysin kuollut viime kesästä ja samoin Yasan twitteri. Että sellainen järjestö.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
Mitäs silakat tykkää kun ovat listattuna ramismi , vihapujiksi tämmösen porukan toimesta.

Suomen sekulaarit maahanmuttajat RY

Suomen viharyhmälista - Suomen Sekulaarit Maahanmuuttajat ry

Silakkaliike
Rasismi, terrorismin ja islamismin puolustaminen, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, järjestäytynyt toiminta mainittujen asioiden edistämiseksi. Vihaista keskustelua käydään Facebook-ryhmissä ja sosiaalisen median alustoilla.

Jos niin vinkkais niin varmaan 2 viikoa pohtisivat että kuinkas se nyt näin
Miksi tämä on Perussuomalaiset-ketjussa?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 686
Tynkkyseltä taisi päästä pieni freudilainen lipsahdus.

Kyllähän minä tiedän, ettei sinulta mitään oikeaa lainausta löydy muuten kuin tällaisia redditin mukahassuteluita.

Kysyn kuitenkin: Mitähän muuta se Niinistö sanoi?
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Kyllähän minä tiedän, ettei sinulta mitään oikeaa lainausta löydy muuten kuin tällaisia redditin mukahassuteluita.

Kysyn kuitenkin: Mitähän muuta se Niinistö sanoi?
Tässä koko puhe, jos olit missannut.

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Tämä tyttöhallituksen hoitajapulaan tekemä muutos.

Se on vain ansa, koska he saatavat tietää että PS tulee voittamaan
vaalit ja olemaaan PM puolue.

Hommahan meni niin että , heppulis tehdään muutos luvataan
lisää hoitajia mutta vasta seuraavien vaalien jälkeen rahoitus.

Mutta uskon että PS ei tuuohon lannistu vaan nyt on isompi mandaatti
nostaa hoitajatasoja ja ottaa rahat maahanmuuton kuluista.

Asia on ihan helppo ymmärtää toisinkin päin jos ps olisi hallitus vastuussa
ja tekisi lain että bensan hinta tippuu 40 centtiin litra... mutta se tuleekin voimaan vasta
seuraavalle hallituskselle toteuttaa ja etsiä rahat.

Niin läpipaistava silmlumetemppu kuin menisi ravintolaan
söisi mahansa täyteen ja seuraava asikas maksaisi laskun.

Näin selkeän töppäyksen voi vain tyttöhallitus tehdä.
ja tämäkin vaan sataa persujen laariin. :thumbsup:
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 914

Opetus ja kulttuuriministeriö päätti tehdä reippaan ylimääräisen leikkauksen perussuomalaisten nuorten avustusrahoihin tälle vuodelle perusteena viime vuoden tapahtumat.
 
gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Politiikkakkaan ei ole enää vapaata suomessa. Hälyttävästi alamme näyttää
totalitarismi valtiolta jossa on vain yksi totuus.

Harmittaavaa nämä räikeät dekrokratian romutukset.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Täysin neutraali twwiitti, eikä persuja mainittu sanallakaan

Johon persujen rautaisen tiimin osa (hänen omasta biosta) ja #päivänmäkelä heti ilmoittautumassa keskusteluun.

Edes tällä foorumilla ei tule ihan noin paskoja "ELI SÄ OLET SIIS SITÄ MIELTÄ ETTÄ ÖYHÖTI-KÖYHÖTI!!!" -argumentteja.
(tai no joo, on täälläkin väitetty toisten "kannattavan raiskauksia jne)
Kehtaan väittää, että kumpikaan kyseisistä herrasmiehistä ei tiedä tuosta kirjasta hevonvittua, mutta pakko päästä kertomaan asiasta mielipiteitä.

Tässä nyt ei ole ihan kovin kauaa aikaa, kun persut ilmoitti profiloituvansa asiallisen keskustelun puolueeksi. Tuollainen nyt vaan taas toimii vaan siihen porukkaan, joka tulee äänestämään persuja joka tapauksessa.

Tähän voi sitten taas tullatietyt tyypit kertomaan jotain lieventäviä asiahaaroja tämänkin perseilyn osalta, mutta kyllä tuosta nyt pitäisi järkevän ihmisen nähdä, että vähän voisi miettiä mitä sinne twitteriin postaa.
 
Pitäisi tutkia katsoa kys. viestejä ja sanomaa ja lähteitä tarkemmin mutta eikö Ranskan keltaliiveistä ole ihan luotettavia lähteitä kun Macronin Stormtrooperit pätkivät ihmisiä kadulla tjs. Keltaliiviketjussa. Eikä ne ole mitään trollausta ja asialla tuntuu olevan aika monella hiljainen hyväksyntä. Oletan kyllä että Mäkelä ja Kotro tuntevat Annastiinan viestihistoriaa ja kantaa tarkemmin kun ottivat itse kantaa asiaan. Joidenkin mielestä Macronin hallinnon puolustelu on väkivallan puolustelua kun sitä nyt näyttää kadulla olevan hallinnon toimesta.
 
Osoitatko tuosta toimittajan Twiitistä tai siitä kirjasta Macronin hallinnon puolustelut, kiitos?
Vähän samaa sulle, kuin noille kahdellekin.
Sanoisin että varsinkaan tuota Mäkelän kommentointia ei ole koskaan hidastanut, vaikka ei jostain asiasta perillä olisikaan. Twiittaa noita lyhyitä "servauksiaan" useampia päivässä. Ei ole mikään Halla-ahon tyyolinen kaveri.

Toisekseen tuossa Twiitissä ei missään kielletä poliisin käyttämää väkivaltaa. Siinä otetaan kantaa juuri siihen, miten tietyt tahot lietsoo narratiivia jossa Ranska on romahduksen partaalla noiden jatkuneiden mielenosoitusten takia. Huomaatko kuinka itsekin ehkä tahattomasti lähdit viemään keskustelua vähän sivuraitelle :)
 
Eli he vastaavat täysin kontekstin ulkopuolelta tuohon viestiin vai mitä sä oikein yrität hakea takaa?
Tuossa viestissä ei mitenkään puolustella ihmisten pieksentää eikä siinä myöskään sanota että mielenosoitukset olisivat "pikkujuttu".
Vaan siinä sanotaan että puheet siitä että koko Ranska olisi romahduksen partaalla on liioiteltuja.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 914
Osoitatko tuosta toimittajan Twiitistä tai siitä kirjasta Macronin hallinnon puolustelut, kiitos?
Vähän samaa sulle, kuin noille kahdellekin.
Sanoisin että varsinkaan tuota Mäkelän kommentointia ei ole koskaan hidastanut, vaikka ei jostain asiasta perillä olisikaan. Twiittaa noita lyhyitä "servauksiaan" useampia päivässä. Ei ole mikään Halla-ahon tyyolinen kaveri.
En ole lukenut kys. kirjaa mutta jos sinä olet niin ei siitä sitten mitään.

Toisekseen tuossa Twiitissä ei missään kielletä poliisin käyttämää väkivaltaa. Siinä otetaan kantaa juuri siihen, miten tietyt tahot lietsoo narratiivia jossa Ranska on romahduksen partaalla noiden jatkuneiden mielenosoitusten takia. Huomaatko kuinka itsekin ehkä tahattomasti lähdit viemään keskustelua vähän sivuraitelle :)
Kuten sanoin niin pitäisi nähdä ne uutiset nyt ensin. Näkemättä voin arvata että "Ranska on romahduksen partaalla" ei suinkaan ole ainoa asia tai sanoma mikä siinä on vaan asiaa todennäköisesti on mm. myös Ranskan poliisiväkivallasta ja jos Annastiina leimaa koko jutut joksikin trollaukseksi niin kyllä helposti sanoisin minäkin että nyt mennään Hallinnon puolustelun kannalle.

"Ranska on romahduksen partaalla" voi myös käsittää aika monella tavalla.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 485
Viestejä
4 192 679
Jäsenet
70 744
Uusin jäsen
Dunlop

Hinta.fi

Ylös Bottom