• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
262
Jep, siinä ero. Sai potkut. Halla aho sen sijaan antaa näiden öykkäreiden mellastaa vapaasti ja käyttää "pojat on poikia" argumenttia pestäkseen kädet näistä jutuista.

Joten PS saa syyttää itteänsä, kun eivät tehneet mitään näille vatipäille. Nyt sitten muut hoiti rangaistuksen niiden puolesta.:)
Vaikka en kyllä puolueesta pahemmin perusta, niin kannattaa kuitenkin huomioida että Perussuomalaiset Nuoret ja Perussuomalaiset ovat käytännössä erillään olevia järjestöjä, eikä esimerkiksi persunuori ole välttämättä ollenkaan Perussuomalaisten jäsen. Joten ne konkreettiset toimet paheksunnan ja julkisen 'harjaamisen' lisäksi Halla-aholla ovat kyllä aika olemattomat.

Ei sillä, muidenkin puolueiden tapauksessa tuossa olisi mahdolliset reagointitavat aika vähissä. Käytännössä tuon julkisen paheksunnan lisäksi koko nuorisojärjestön erottaminen puolueesta.

Perussuomalaisethan poikkeaa siinä mielessä jännästi muista puolueista, että sen lisäksi, että persunuoret ovat irrallinen järjestönsä, niin kaikki puolueen jäsenet kuuluvat suoraan itse puolueeseen. Mikä tarkoittaa sitä, että puoluehallitus pystyy kenkäisemään yksittäisen puolueen jäsenen halutessaan.

Muissa puolueissa jäsenet kuuluvat yleensä johonkin alue- tai alajärjestöön, jolla on täysi päätäntävalta siihen, ketä ottavat jäsenikseen tai asettavat ehdokkaikseen. Emopuolue tai puoluehallitus ei siten pysty suoraan kenkäisemään yksittäistä jäsentä pihalle vaan vain koko alajärjestön, mikäli kokevat että järjestö alkaa sooloilemaan liikaa.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Puoluekokous tampereella. Puolusihteeriksi valittiin Simo Grönroos.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Riikka Purrasta ensimmäinen varapuheenjohtaja. Purran on hyvä jatkaa siitä, kun Halla-aho päättää astua sivummalle.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Arja Juvonen. 2017 tapahtumien takia hieman kyseenalaistan henkilön motiiveja ja lojaalisuutta vieläkin.

Omaa spekulointia ja kohta taas valitaan uudet henkilöt.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Arja Juvonen. 2017 tapahtumien takia hieman kyseenalaistan henkilön motiiveja ja lojaalisuutta vieläkin.
Kaikesta huolimatta on aina ollut looginen sen suhteen, että Suomen pitää auttaa omia hädänalaisia eikä mitään turvapaikkashoppareita.
Erittäin outo kombinaatio, koska on aika lailla suvakki, mutta sillä erotuksella, että vain suomalaisia kohtaan.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Oon tavannut Arjan useamman kerran henkilökohtaisesti ja en jaksaisi hänen kohdallaan miettiä 2017 tapahtumia sekunttiakaan.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Halla-aho julisti perussuomalaiset pääoppositiopuolueeksi linjapuheessaan Tampereella – "Linja pitää"
Halla-ahon mukaan Suomen sanavapaustilanne on surkealla tolalla. Vääränlaisina pidettyjä mielipiteitä ei hänen mielestään suvaita.

– Väärien mielipiteiden ilmaisestimisesta joutuu yhä useammin taloudellisten tai juridisten sanktioiden kohteeksi. Oikeusvaltiolle on tuhoisaa, että mielipiteen vapautta rajoitetaan. Vielä tuhoisampaa on se, että kukaan ei oikeastaan enää tiedä, mikä on laillista ja mikä ei.

Hän vertasi tilannetta aikaan, jolloin Neuvostoliiton arvostelu saattoi johtaa arvostelijan poliittiseen paitsioon.

– Maahanmuutosta, islamista, seksuaalivähemmistöistä, EU:sta ja eräistä muista kysymyksistä on tullut uusi Neuvostoliitto, Halla-aho sanoi.

Hänen mukaansa sanavapaus on perussuomalaisille keskeinen arvo ja ihmisoikeus. Sananvapauden rajoittamiseen on puututtava muuttamalla sanavapautta rajoittavaa lainsäädäntöä, Halla-aho sanoi.
Ehdin jo toivoon että tästä naurettavasta soinilaisesta homorummutuksesta päästäisiin eroon Halla-ahon myötä mutta vissiin ei...
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Halla-aho julisti perussuomalaiset pääoppositiopuolueeksi linjapuheessaan Tampereella – "Linja pitää"

Ehdin jo toivoon että tästä naurettavasta soinilaisesta homorummutuksesta päästäisiin eroon Halla-ahon myötä mutta vissiin ei...
Vähän petyin itsekin kun asia piti mainita. Parempi olisi vain koko asiasta hiljentyä täysin eikä ottaa mitään kantaa. Ne joilla ei ole mitään homoja vastaan, mutta ihmiset äänestäisivät kyllä persuja siltikin vaikka eivät asiasta mitään sanoisikaan, nyt on riskinä että karkoittaa laajemmin ihmisiä tuollaisella irrelevantilla asialla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Kuinka paljon media pakottaa homojuttua? Jatkuvasti tulee pride, homotubettaja, vuoden homo ym. tuubaa kaikista medioista. Siihen nähden aika maltillista ollut halliksen kannanotot aiheesta.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ai, tuliko väärä mielipide? En kuitenkaan aloittanut :)
Homorummutus, homosaatio, mediapakotus, aivopesumädätys, diiba daaba. Koita nyt vaan elää sen kanssa, että laskutavasta ja mielipiteestä riippuen LBGT-sateenvarjon alle osuvia on aika suuri osuus väestöstä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Homorummutus, homosaatio, mediapakotus, aivopesumädätys, diiba daaba. Koita nyt vaan elää sen kanssa, että laskutavasta ja mielipiteestä riippuen LBGT-sateenvarjon alle osuvia on aika suuri osuus väestöstä.
Mitä tässä voi muuta kuin elää sen kanssa, kun joka tuutista tulee vastaan? Voi vastakkaisenkin mielipiteen ilmaisujen kanssa elää, ei niihin tarvi alkaa edes vastailemaan.
 
Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500
Kuinka paljon media pakottaa homojuttua? Jatkuvasti tulee pride, homotubettaja, vuoden homo ym. tuubaa kaikista medioista. Siihen nähden aika maltillista ollut halliksen kannanotot aiheesta.
Musta tää ''jatkuvasti tulee homosaatio juttuja'' on aika epärehellistä. Pride on kerran vuodessa ja siitä uutisoidaan ajankohtaisesti silloin ihan samalla tavalla kuin vaikka lätkän MM-kisoista (lätkän mm-kisoista tulee vaan hieman enemmän juttua). Vuoden homotubettaja, vuoden homo on sitten samaa iltasanomien paskaa kuin vuoden hot rod jne.

En tiedä mitä medioita ihmiset lukee, jos jatkuvasti tulee homotusta vastaan. Ilmeisesti medioita mitä tälläset 102,7% heterot ei lue. :smoke:

Mielipide ''homot on iljettäviä'' on ihan ok. Ei kaikkien pidä tykätä kaikista, mutta älkää olko siitä sitten epärehellisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Musta tää ''jatkuvasti tulee homosaatio juttuja'' on aika epärehellistä. Pride on kerran vuodessa ja siitä uutisoidaan silloin ihan samalla tavalla kuin vaikka, kun lätkän MM-kisoista (lätkän mm-kisoista tulee vaan hieman enemmän juttua). Vuoden homotubettaja, vuoden homo on sitten samaa iltasanomien paskaa, kuin vuoden hot rod jne.

En tiedä mitä medioita ihmiset lukee, jos jatkuvasti tulee homotusta vastaan. Ilmeisesti medioita mitä tälläset 102,7% heterot ei lue. :smoke:

Mielipide ''homot on iljettäviä'' on ihan ok. Ei kaikkien pidä tykätä kaikista, mutta älkää olko siitä sitten epärehellisiä.
Ei minulla ole mitään homoja vastaan, juttuja tulee vain mielestäni liikaa omaan makuun. Uutisia seuraan lähinnä amppareista :smoke:

Haku - Ampparit.com
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Kuinka paljon media pakottaa homojuttua? Jatkuvasti tulee pride, homotubettaja, vuoden homo ym. tuubaa kaikista medioista. Siihen nähden aika maltillista ollut halliksen kannanotot aiheesta.
So fucking what? Media pakottaa ties mitä juttuja. Mua ei kiinnosta pätkääkään mitä jotku vitun Kardashianit tekee, kuka ei enää tanssi tähtien kanssa tai mitä paskaa läppää Putouksessa on. Ei mun tarvi tehdä tuosta poliittista kysymystä vaan ratkaisen homman pois elämästäni niin että en vaan seuraa noita aiheita. Jolloin sillä ei ole sitten mitään käytännön vaikutusta mun elämään.

Toki jos naapurin Pentin perse näyttää sulle paremmalta mitä enemmän media "homorummuttaa" niin sitten ehkä voin ymmärtää että haluat tehdä tuosta poliittisen kysymyksen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Ehkä tässä nyt oli enempi kysymys siitä, että kun hallis sanoo yhtenä esimerkkinä uudestaa neuvostoliitosta homotuksen, reaktio on ylimitoitettu. Mutta oikeassahan hän näyttää olevan tämänkin mielipiteen aiheuttaman kuhinan todistamana. Pitäisi kuulemma olla hiljaa tai ottamatta kantaa :psmoke:
 
Se että Halla-aho nostaa seksuaalivähemmistöt (eli henkilöiden luontainen ominaisuus johon he eivät voi vaikuttaa) samaan lauseeseen EU:n, islamin ja maahanmuuttopolitiikan kanssa kertoo jotain aika helvetin huolestuttavaa Persujen prioriteeteista.

*edit*
Jälkimmäiset kolme ovat niin kansallisia kuin globaaleja akuutteja aiheita joilla voi olla (ja onkin) suuria vaikutuksia kaikille ihmisille maapallolla. Tai ainakin Euroopassa ja Suomessa.
Ensimmäinen taaskin on ihmisten henkilökohtainen asia jonka pitäisi kiinnostaa poliittisia agendoja vain ja ainoastaan sen verta että varmistetaan että kaikilla kansalaisilla on yhtäläiset oikeudet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Se että Halla-aho nostaa seksuaalivähemmistöt (eli henkilöiden luontainen ominaisuus johon he eivät voi vaikuttaa) samaan lauseeseen EU:n, islamin ja maahanmuuttopolitiikan kanssa kertoo jotain aika helvetin huolestuttavaa Persujen prioriteeteista.
Edelleen, se oli esimerkki aiheesta josta ei saa olla eri mieltä. Ihan yhtäläinen oikeus ihmisillä pitäisi olla tykkäämättä tai tykätä kaurapuurosta, homoista, heteroista, sääskistä. Mutta jos esim. omaan mieleeni asiaa tuputetaan liikaa, se ei tunnu olevan sallittu mielipide, eikä mielipidettä voi vain jättää omaan arvoonsa vaan sitä pitää ruoskia.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Edelleen, se oli esimerkki aiheesta josta ei saa olla eri mieltä. Ihan yhtäläinen oikeus ihmisillä pitäisi olla tykkäämättä tai tykätä kaurapuurosta, homoista, heteroista, sääskistä. Mutta jos esim. omaan mieleeni asiaa tuputetaan liikaa, se ei tunnu olevan sallittu mielipide.
Saa olla eri mieltä mutta päätyy sellaiselle rosvosektorille, että moro vaan "pääministeripuolue" :)
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Olihan tuo aika iljettävää yleltä katselella pridesta kuvia kun seassa pieniä lapsia. Kyllä hetero viikkoa voitais pitää ihan hyvin. Vaikka kutema järven rannalla Päivi Räsäsen puhuessa Halliksen kanssa henkeviä.
 
Meinaatko, että aikuiset lasten seurassa saa sulle aina jonkun kieron mielleyhtymän aikaan?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Edelleen, se oli esimerkki aiheesta josta ei saa olla eri mieltä. Ihan yhtäläinen oikeus ihmisillä pitäisi olla tykkäämättä tai tykätä kaurapuurosta, homoista, heteroista, sääskistä. Mutta jos esim. omaan mieleeni asiaa tuputetaan liikaa, se ei tunnu olevan sallittu mielipide, eikä mielipidettä voi vain jättää omaan arvoonsa vaan sitä pitää ruoskia.
Niin ja ne muut esimerkit olivat maahanmuutto, EU ja islam. Kaikki asioita jotka Persut ovat nähneet aika helvetin tärkeiksi poliittisiksi kysymyksiksi ja ainakin omasta mielestään tukevat sitä "sensuroitua" linjaa noista aiheista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Niin ja ne muut esimerkit olivat maahanmuutto, EU ja islam. Kaikki asioita jotka Persut ovat nähneet aika helvetin tärkeiksi poliittisiksi kysymyksiksi ja ainakin omasta mielestään tukevat sitä "sensuroitua" linjaa noista aiheista.
En ymmärrä mitä tarkoitat persujen sensuroidulla linjalla, lähinnä he kannattavat sanan- ja mielipiteenvapautta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Kun ei se vaan vaaleilla ratkea jos ei muut suostu yhteistyöhön. Saisi nyt Tynkkynen edistää sitä asiaa, jonka sentään ymmärtää.
Tarkoitinkin vaaleja ja sen jälkeisiä hallitusneuvotteluja. Kyllä Tynkkynen varmaan hyväksyy kaikenlaiset mielipiteet.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
En ymmärrä mitä tarkoitat persujen sensuroidulla linjalla, lähinnä he kannattavat sanan- ja mielipiteenvapautta.
Siis tarkoitan sitä että tuossa ainakin tämän persujen mytologian mukaan EU, islam ja maahanmuutto ovat aiheita joita ei saisi kritisoida. Ja nuo kaikki kolme ovat niitä aiheita joita persut tykkävät kritisoida aika ankarasti.
Nyt Halla-aho sitten nostaa myös seksuaalivähemmistöt tuohon samaan kastiin. Joka tuntuu siltä että Halla-aho haluaa jatkaa tällä soinilaisella 2000+ vuotta vanhaan myyttikokoelmaan nojaavalla ihmisten oman kontrollin ulkopuolella olevien henkilökohtaisten asioiden kritisoinnin linjalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Siis tarkoitan sitä että tuossa ainakin tämän persujen mytologian mukaan EU, islam ja maahanmuutto ovat aiheita joita ei saisi kritisoida. Ja nuo kaikki kolme ovat niitä aiheita joita persut tykkävät kritisoida aika ankarasti.
Nyt Halla-aho sitten nostaa myös seksuaalivähemmistöt tuohon samaan kastiin. Joka tuntuu siltä että Halla-aho haluaa jatkaa tällä soinilaisella 2000+ vuotta vanhaan myyttikokoelmaan nojaavalla ihmisten henkilökohtaisten asioiden kritisoinnin linjalla.
Ymmärrän mitä ajat takaa. Mutta näethän itsekin miten paljon vääntöä tuli kun kirjoitin "Mielestäni homojuttuja tuputetaan liikaa".
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Ymmärrän mitä ajat takaa. Mutta näethän itsekin miten paljon vääntöä tuli kun kirjoitin "Mielestäni homojuttuja tuputetaan liikaa".
Niin koska aiheena oli Persut ja tuo Halla-ahon puhe jolloin tuo sun lause tulkitaan suht helposti Halla-ahon puheen tukemiseksi.

*edit*

Lisäksi se että sun kirjoitusta kritisoidaan ankarasti on eri asia kuin sua kielletään sanomasta sitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Niin koska aiheena oli Persut ja tuo Halla-ahon puhe jolloin tuo sun lause tulkitaan suht helposti Halla-ahon puheen tukemiseksi.

*edit*

Lisäksi se että sun kirjoitusta kritisoidaan ankarasti on eri asia kuin sua kielletään sanomasta sitä.
Kritisoitaisiinko minua yhtä ankarasti jos kertoisin pitäväni homoista? Tai jos olisin homo ja kertoisin etten pidä heteroista? Suomettumisen ilmapiiri oli samanlainen Neuvostoliitosta puhuttaessa, ja tästä persut puhuvat ja olen asiasta samaa mieltä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kritisoitaisiinko minua yhtä ankarasti jos kertoisin pitäväni homoista? Tai jos olisin homo ja kertoisin etten pidä heteroista? Suomettumisen ilmapiiri oli samanlainen Neuvostoliitosta puhuttaessa, ja tästä persut puhuvat ja olen asiasta samaa mieltä.
Epäsuosittujen mielipiteiden julkisen esittäjän on syytä varautua epäsuosioon. Ei se silti tarkoita, että olisit jonkun väärän kohtelun uhri.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Kritisoitaisiinko minua yhtä ankarasti jos kertoisin pitäväni homoista? Tai jos olisin homo ja kertoisin etten pidä heteroista? Suomettumisen ilmapiiri oli samanlainen Neuvostoliitosta puhuttaessa, ja tästä persut puhuvat ja olen asiasta samaa mieltä.
Siis häh?
Jos lauot jotain epäsuosittuja mielipiteitä niin sua kritisoidaan enemmän kuin jos lauot suosittuja mielipiteitä. Noin katsos tämä keskustelu toimii.

Suomettumisessa kyse oli siitä että pelättiin sitä saatanan isoa supervaltaa siinä naapurissa jolloin välteltiin niiden kannalta provosoivia aiheita. Oikeastaan voidaan sanoa että islamin kohdalla on nykyään myös samoja piirteitä.

Seksuaalivähemmistöillä taaskaan ei ole paria miljonaa miestä ja paria kymmentätuhatta tankkia Ruotsissa valmiina hyökkäämään Suomeen jos täällä dissataan homoja. Eikä lentokoneissakaan tarvitse pelätä homoja. Tai siis, poislukien tämä:
 
Viimeksi muokattu:

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Siis koko jutussa oli kyse sananvapaudesta? Väittääkö joku että nämä samat vihervasemmistolaiset tahot eivät nouse varpailleen ja älähdä samalla tavalla kuin muistakin aiheista jos kirjoittaa jotain ei positiiviseen sävyyn seksuaalivähemmistöistä? Mikä siinä nyt oli väärin jos tämä todetaan?

Ei tuosta nyt kannata vetää herneitä suotta nenään. Halla-aho ei ole jaksanut ottaa puolueena kantaa edes homoliittoihin kun on vaan todennut että enemmistö kannattaa niitä ja se riittää hänelle asiasta. Johonkin Soinin homofiksaatioon on vähän turha yrittää alkaa vertaamaan.
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
1 022
Tässä asiallista pohdintaa siitä, miksi persut eivät tule nousemaan todennäköisesti koskaan hallitukseen, mikäli linja ei muutu. Tämä on persuille kyllä hankala paikka, koska jos he muuttavat linjauksiaan ja tuomitsisi esim. suoraan öyhöttäjät, rasismin, seksuaalivähemmistöjen lokaamisen, lopettaisi ilmastoasioiden väheksymisen jne heidän kannatuskin laskisi heti ja tulos olisi sama = ei asiaa hallitukseen. Halla-ahonhan pitäisi keksiä populistihatustansa jotain , mitä ei ole olemassa jos hallitusvastuuta joskus haluavat.

HS-analyysi: Perussuomalaisten on ratkaistava suhteensa äärisuuntauksiin, muuten asiaa hallitukseen ei ole

On myös vaikea kuvitella, että Halla-aho edes on enää seuraavien vaalien aikaa mukana menossa. Todennäköisesti persuissa hommat vaan sakenee vuosi vuodelta , kuten on tapahtunutkin Soinin jälkeen. Soini kun "harjasi" jne... pahimmat sekoilijat veke, sekä otti suoraan kantaa "että ei vetele" ja Halla-aho taas nostanut heillä ja heidän öyhöttämisellä suosiota. Persut on nykyään aivan liian ristiriitainen ja populistinen puolue, että he pystyisi koskaan muodostaan hallitusta itse tai, että heitä haluttaisiin mukaan. On myös mahdollista, että puolue hajoaa toistamiseen, sen verran paljon osa persuista jo kritisoi johtajaansa, koska johtaja ei niin suoraan ole lähtenyt puoleen piirissä suosittuun etnonationalismiin ja esim tasa-arvon vastaisiin kantoihin mukaan, vaikka antaakin niille hiljaisen ja periaatteellisen hyväksyntänsä.
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
1 022
:facepalm:

Nyt on sakeaa tekstä, kesälomalla korkki auennut jo aamusta?
Kyllä tämän voi havaita jokainen joka seuraa vähänkin persujen kuvioita. Eivät he edes itse kiellä tätä ja monet julistavat ihan avoimesti tätä asiaa myös julkisesti. Asiaa myös käsitelty paljon julkisesti, jopa ihan puolueen johtajienkin toimesta, jotka kiertelee ja kaartelee asian ympärillä, koska ei kehtaa tai voi suoraan asiaa myöntää. Ei tämä ole kenenkään keksimä asia. Ei tarvitse kun käydä vilkaisemassa persupoliitikkojen fb sivuja, lausuntoja, twitteriä, persujen kannattajien juttuja jne asia tulee hyvin selkästi esille. Kyllä rotuoppi ja siihen liittyvät asiat ovat suosiossa persuissa, kuten myös seksuaalivähemmistöjen lokaaminen, ilmastoasioiden kieltäminen jne... siitä ei pääse mihinkään.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Etno ei ole suosittua persujen keskikuudessa. Se on vaan hesarin levittämää legendaa. Mutta kummasti sitä pitää vaan toitottaa totena. Olisi mukavaa jos pysytään tosiasioissa. Tynkkönenkin oli avokkinsa kansa ihan eturivissä puoluekokouksessa ja ei tainnut hänen suuntautumisensa ketään häiritä.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543

Puolet puolueen mepeistä on puhunut neekerukoista televisiossa
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Siis koko jutussa oli kyse sananvapaudesta? Väittääkö joku että nämä samat vihervasemmistolaiset tahot eivät nouse varpailleen ja älähdä samalla tavalla kuin muistakin aiheista jos kirjoittaa jotain ei positiiviseen sävyyn seksuaalivähemmistöistä? Mikä siinä nyt oli väärin jos tämä todetaan?

Ei tuosta nyt kannata vetää herneitä suotta nenään. Halla-aho ei ole jaksanut ottaa puolueena kantaa edes homoliittoihin kun on vaan todennut että enemmistö kannattaa niitä ja se riittää hänelle asiasta. Johonkin Soinin homofiksaatioon on vähän turha yrittää alkaa vertaamaan.
Joo noita asioita joista joku taho alkaa metelöimään löytyy monia. Mutta se pointti oli se että Halla-aho valitsi neljä asiaa jotka erikseen mainitsi. EU, maahanmuutto, islam ja seksuaalivähemmistöt. Noista kolme ensimmäistä on selkeitä valituksen aiheita persuilla joten on aika selvää että ne nostetaan esiin. Neljäs on ollut valituksen aihe Soinin aikana mutta toivoin, ja vieläkin toivon, että Halla-ahon aikana päätäisiin eroon tuosta valittamisesta. Jonka takia tuo paistoi läpi aika negatiivisena merkkinä tuosta Halla-ahon puheesta.

*edit*
Ja siihen kun vielä lisätään se että ekat kolme ovat ihan järkeviä kritiikin kohteita kun taaskin neljännen kritiikki on vain sellaista yleistä vittumaisuutta jota yleensä harrastaa vain jotku hihhulit niin se vaan pahentaa tilannetta.
Hitto, olisi nyt edes valinnut neljänneksi ilmastonmuutoksen niin sekin olisi ollut järkevämpi kommentti.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Kyllä tämän voi havaita jokainen joka seuraa vähänkin persujen kuvioita. Eivät he edes itse kiellä tätä ja monet julistavat ihan avoimesti tätä asiaa myös julkisesti. Asiaa myös käsitelty paljon julkisesti, jopa ihan puolueen johtajienkin toimesta, jotka kiertelee ja kaartelee asian ympärillä, koska ei kehtaa tai voi suoraan asiaa myöntää. Ei tämä ole kenenkään keksimä asia. Ei tarvitse kun käydä vilkaisemassa persupoliitikkojen fb sivuja, lausuntoja, twitteriä, persujen kannattajien juttuja jne asia tulee hyvin selkästi esille. Kyllä rotuoppi ja siihen liittyvät asiat ovat suosiossa persuissa, kuten myös seksuaalivähemmistöjen lokaaminen, ilmastoasioiden kieltäminen jne... siitä ei pääse mihinkään.
Niin en tiedä kuinka selvemmin tämän voi sanoa, tämä ei vain pidä paikkaansa. Jopa hommafoorumilla nämä etnottajat ovat marginaalissa ja saavat kylmää kyytiä muilta kirjoittajilta. Voit asian ihan itsekkin tarkastaa. Persut taas ovat vielä maltillisempia kuin hommalaiset.

Voit varmaan nyt listata näitä persupoliitikoiden etnonationalistisia lausuntoja? Suomen Sisun jäsenet eli Immonen, Simula ja ketähän muita siihen kuuluikaan varmasti hiljaa hyväksyvät etnottajien jutut mutta eivät niitä kyllä ainakaan julkisesti aja. Sisulaisetkin ovat pieni vähemmistö, kyse on muutamasta henkilöstä.

Rotuoppi ei ole suosiossa persuissa (kisaa suosiossa De Witin kanssa) eikä ole kyllä ilmastoasioiden kieltäminenkään. Sehän oli herranjestas yksi iso vaaliteema, etkö seurannut vaalipaneeleja?

Puolet puolueen mepeistä on puhunut neekerukoista televisiossa
Junttius ei ole sama asia kuin että kannattaa etnonationalismia.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Joo noita asioita joista joku taho alkaa metelöimään löytyy monia. Mutta se pointti oli se että Halla-aho valitsi neljä asiaa jotka erikseen mainitsi. EU, maahanmuutto, islam ja seksuaalivähemmistöt. Noista kolme ensimmäistä on selkeitä valituksen aiheita persuilla joten on aika selvää että ne nostetaan esiin. Neljäs on ollut valituksen aihe Soinin aikana mutta toivoin, ja vieläkin toivon, että Halla-ahon aikana päätäisiin eroon tuosta valittamisesta. Jonka takia tuo paistoi läpi aika negatiivisena merkkinä tuosta Halla-ahon puheesta.

*edit*
Ja siihen kun vielä lisätään se että ekat kolme ovat ihan järkeviä kritiikin kohteita kun taaskin neljännen kritiikki on vain sellaista yleistä vittumaisuutta jota yleensä harrastaa vain jotku hihhulit niin se vaan pahentaa tilannetta.
Hitto, olisi nyt edes valinnut neljänneksi ilmastonmuutoksen niin sekin olisi ollut järkevämpi kommentti.
Siis se mainitsi ne sen takia koska puhe oli sananvapaudesta ja seksuaalivähemmistöt on yksi aihe joka menee tämän nykyisen sensuurihengen alle mistä ei ole sopivaa puhua muuten kuin tiettyyn sävyyn. Ei sitä mainittu sen takia että se olisi jotenkin oleellinen tai tärkeä asia puolueelle.

Kyllä seksuaalivähemmistöistä pitää saada puhua ihan samaan tapaan kuin muistakin vähemmistöistä ja asioista.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Siis se mainitsi ne sen takia koska puhe oli sananvapaudesta ja seksuaalivähemmistöt on yksi aihe joka menee tämän nykyisen sensuurihengen alle mistä ei ole sopivaa puhua muuten kuin tiettyyn sävyyn. Ei sitä mainittu sen takia että se olisi jotenkin oleellinen tai tärkeä asia puolueelle.
Niin muuten vaan ne kolme muuta mainittua kohtaa sattuivat olemaan niitä puolueen kärkiteemoja :rolleyes:
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Niin muuten vaan ne kolme muuta mainittua kohtaa sattuivat olemaan niitä puolueen kärkiteemoja :rolleyes:
Siis se toteaa ihan selvästi tuon puheen alussa että käsittelee sananvapautta.

"
Halla-ahon mukaan Suomen sanavapaustilanne on surkealla tolalla. Vääränlaisina pidettyjä mielipiteitä ei hänen mielestään suvaita.

– Väärien mielipiteiden ilmaisestimisesta joutuu yhä useammin taloudellisten tai juridisten sanktioiden koh... "
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Siis se toteaa ihan selvästi tuon puheen alussa että käsittelee sananvapautta.
Niin puheessa puoluekokouksessa ja sitten valitsee esimerkeiksi kolme kohtaa jotka ovat selkeästi puolueen kärkiteemoja. Jos siihen sitten vielä lisää sen yhden lisää niin kyllä siitä sellaisen kuvan saa että myös tuokin asia on tärkeä puolueen linjan kannalta. Toki voi olla että Halla-aho ei miettinyt tuota noin pitkälle mutta huolestuttavalta tuo näyttää.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 227
Kyllä seksuaalivähemmistöistä pitää saada puhua ihan samaan tapaan kuin muistakin vähemmistöistä ja asioista.
Sanoisin että tällä hetkellä seksuaalivähemmistöistä sanotaan asioita joita ei ole pitkään aikaan "saanut" sanoa muista vähemmistöistä.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Saa seksuaalivähemmistöistä sanoa, ja sanotaankin, mitä haluaa. Se että aikuinen ihminen tekee itsensä tietoiseksi naurunalaiseksi ja sen jälkeen itkee että ei saa sanoa typeryyksiä pilkkaamatta on surullista. Monesti samat vajukit ovat kärppänä paikalla kun suvakit ja transut töräyttelevät twitteriin aivokuolleita viestejä.

Tuollainen uhriutuminen on säälittävää. Typeriä ajatuksia saa esittää ja niitä saa myös kritisoida. Kasvattakaa selkäranka.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 562
Viestejä
4 166 408
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom