Perkeleen naapurit.

Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620
Juuri noin tuleekin elää. Yleensä hiljaisuus on yöllä ja se tarkoittaa ainoastaan, että tulee välttää kovia ääniä aiheuttavaa mekastusta. Se ei tarkoita, että ei saisi jutella normaalisti, keittää kahvia, käydä suihkussa, vetää vessaa yms. Olet siis toiminut täysin oikein. Kaikenlaisia turhasta valittajia on maailma täynnä mutta riittää, että eletään normaalien sääntöjen ja kohteliaisuuden mukaan (kuten oletkin toiminut).
Yleensä siinä "jutellessa normaalisti ja kahvia keitellessä" vaan lentelee ne tavarat lattialle ja rysähtelee ne huonekalut huomaamatta rakenteisiin kovaakin, jolloin taatusti herää seinän toisella puolella ja se menee taas häirinnän puolelle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 573

En heti keksi mitä olisin viimeksi tiputellut lattialle tai heitellyt rakenteisiin. Olisiko ollut vastikelappu mikä tippui sivupöydältä lattialle mutta onneksi oli A4-paperi jottei kovin kovasti toivoakseni naapureita häirinnyt - tämä noin iltaseiskan maissa. Rakenteita lähimpänä oleva usein liikuteltava asia on keittiön tuolit, tosin ainakaan vuoden aikaan eivät ole kertaakaan osuneet oman keittiön ja makkarin väliseen väliseinään. En sitten ole varma miten Leopardin luona tavaroita käsitellään mutta tutulta ei tuo kuulostanut.. :)
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Joskus lukot on niin jumissa, että ovi pitää painaa kiinni tai sitten paiskata. Jos tuollaisen lukon huomaan, öljyän sen, mutta harva sellaista osaa tehdä.
Voi olla, voi olla myös että paiskomisella on saatu lukon vastarauta vituilleen, sen jälkeen sitä saakin paiskoa ja painella kiinni. "Muutamia" ovia käynyt eri paikoissa korjaamassa kun niistä ei yksinkertaisesti osata kulkea, toki yleensä julkisivujen oveja, alumiinisia tai teräksisiä, mutta yhtälailla semmosetkin saa paskaksi kun suurimmalla osalla ei ole järkeä päässä.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125

Niin tai sitten se ovi on paskana ja sen takia sitä pitää paiskoa, että menee kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Niin tai sitten se ovi on paskana ja sen takia sitä pitää paiskoa, että menee kiinni.
12vuotta vääntänyt erilaisia ovia, asentanut niitä sekä korjannut, ne harvemmin itsestään yhtäkkiä muuttuvat rikkinäisiksi, kyllä se yleensä ihmisen toiminta on se joka sen aiheuttaa. Menee offtopicin puolelle joten jätän tämän oviväännön nyt tähän.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Tänään taloyhtiön hallituksen kokous. Joku eläköitynyt naapuridosentti tiesi postilaatikolla kertoa, että yhtiö on melko vasemmalla kädellä hoidettu. Ei silleen koske mua, kun oon vuokralla, mutta kuitenkin kiinnostaa tuleva suuri remontti. Tai ne kustannukset siis ja vaikutukset vuokraan. Esim. kokouksen asialista ei kuulemma ole ollut osakkaiden luettavissa ennen kokousta. Mitä helvettiä?

Kaikki on rullannut itellä ihan hyvin tähän asti, mitä nyt nimeä ei taloyhtiö tai kukaan ole saanut postilaatikkoon kuukauteen. Tein ite tussilla ja säästin.

Tosin nolla mamua, eläkeläisiä ja pääosin keski-ikäisiä katumaasturiboomereita asustelee. Ovatko tottuneet lupsakkaan meininkiin, ja sitten tämä paperinpyörittelijä kiinnostui ihan oman oikeusturvan(sijoituksen) takia?

Tavallaan hyvä, että on joku joka tajuaa miten hommat pitää hoitaa jos huomaa epäkohdan.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Muuttuuko tilanne yöllä normaalin elämisen suhteen jos talossa on esim puolet päiväeläjiä ja toisella puolikkaalla on se oma aika yöaikaan? Eihän kaikkia naapureita voi vain mitenkään yrittää ottaa huomioon. Tai jos kaikkien oma aika osuu yöaikaan? En todellakaan ole ostanut osaketta kerrostalosta sen takia että stressaisin että missähän vuorossa naapuri on töissä tms. Elän ihan normaalisti silloin olen kotona, toki en nyt leffoja tai musaa huudata keskellä yötä - taasen jos on esim vieraita niin hyvin voi jutella silloin, saattaahan vieraillakin olla sellainen aikataulu että ne pitää viedä keskellä yötä esim kentälle tms. Ottavatko naapurit tämän huomioon?
Taloyhtiössä on säännöt, joihin on voinut halutessaan tutustua ennen huoneiston osakkeen ostoa. Niiden puitteissa vähintään tulisi elää. Jos elää niin, että yöllä häiritsee naapureitaan... hyvin usein tulee jossain vaiheessa "seinä vastaan" ja naapurikin alkaa, toivottavasti edes taloyhtiön sääntöjen puitteissa, elämään naapuristaan välittämättä.
Pahimmillaan sitten ollaan koston kierteessä?

Suosittelen edelleen tuon "radiotestin" tekoa... uusissa taloissa ei enää niin hirveästi tarvitse sitä elämäänsä muuttaa, jotta kaikilla on kohtuullisen mukavaa. Samalla tutustuu naapureihinsa? Jos pitää bileitä, niistä on hyvä keskustella naapureiden kanssa etukäteen. Voi niille tilapäisille vieraille kohteliaasti sanoa, että pidetään yöllä vähän hiljaisempaa ääntä seurustelun siitä juurikaan kärsimättä.

Jos kaikkien valveillaoloaika osuu yöaikaan, niin eikös asiosta voida yhdessä sopia.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Eniten ärsyttää nykyisissä naapureissa se kun ei osata ulko-ovea sulkea normaalisti vaan se pitää paiskata täydellä voimalla kiinni niin että kajahtaa koko rakennus. Usein käy vielä niin että tuo paiskaaminen toistetaan 3-kertaa kun se lukko ei napsahda kiinni.
Kiva herätä kun 12 aikaan yöllä joku paiskoo sitä ovea niin kovaa että koko sänky tärähtelee ja tavarat kilisee kaapeissa.

Sanominen ei ole kaikille tehonnut, joten olen aina aamulla klo 5 käynyt pimpottelemassa niiden ovikelloa samalla kun lähden töihin, jos olen yöllä paiskomiseen herännyt.
Talo on sen mallinen että tietää kyllä ketä sitä ovea paiskoo.
Ikävää, että tilanne on noin pahaksi päässyt. Noi lukot on joskus asennettu niin (mm. liian pieni ovirakoa) että kieli ei painu sisään helposti. Painamalla lukon kieltä kädellä vähän sisäänpäin saa sulkeutumisesta aiheutuvan äänen hyvin pieneksi.
Kokeile naapurisi kanssa, josko pääsisitte hyvään yhteisymmärrykseen
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Tänään taloyhtiön hallituksen kokous. Joku eläköitynyt naapuridosentti tiesi postilaatikolla kertoa, että yhtiö on melko vasemmalla kädellä hoidettu. Ei silleen koske mua, kun oon vuokralla, mutta kuitenkin kiinnostaa tuleva suuri remontti. Tai ne kustannukset siis ja vaikutukset vuokraan. Esim. kokouksen asialista ei kuulemma ole ollut osakkaiden luettavissa ennen kokousta. Mitä helvettiä?

Kaikki on rullannut itellä ihan hyvin tähän asti, mitä nyt nimeä ei taloyhtiö tai kukaan ole saanut postilaatikkoon kuukauteen. Tein ite tussilla ja säästin.

Tosin nolla mamua, eläkeläisiä ja pääosin keski-ikäisiä katumaasturiboomereita asustelee. Ovatko tottuneet lupsakkaan meininkiin, ja sitten tämä paperinpyörittelijä kiinnostui ihan oman oikeusturvan(sijoituksen) takia?

Tavallaan hyvä, että on joku joka tajuaa miten hommat pitää hoitaa jos huomaa epäkohdan.
Meneekö sinulla nyt hallituksen kokous ja yhtiökokous sekaisin? Hallituksen kokouksista ei ole tapana lähettää esityslistaa kuin hallituksen jäsenille ja pöytäkirjakin jakaminen osakkaille on hallituksen päätettävissä.

Valitettavan usein taloyhtiöiden hallitusten toiminta on lähinnä amatöörien puuhastelua vaikka siinä hallinnoidaan miljoonaomaisuutta. Hommaa ei juuri kukaan halua ja ne jotka haluavat niin yleensä itsekkäillä motiiveilla. Itse olen toiminut meidän taloyhtiössä puheenjohtajana nyt kolme vuotta eli sen aikaa kun olen asunnon omistanut. Muut hallituslaiset ovat istuneet pallilla talon rakennuksesta asti jo yli kymmenen vuotta. Eivät enää hommassa haluaisi olla, mutta kun ei muitakaan löydy. Samaan aikaan yhtiössä on osakkaina kunnanvaltuutettua, tilintarkastajaa, rakennusinsinööriä ja vastaavanlaisia henkilöitä, joiden ammattitaitoa hallituksessa kaipaisi. Tämän takia hallitustoiminta saattaa keskittyä vaikkapa pihan kukkaistutusten pohdintaan kun oikeasti pitäisi miettiä suurempia linjoja.

Kummastuttaa muutenkin miten osakkaita ei kiinnosta osallistua kokouksiin vaan yhtiökokouksessa istuu juurikin hallitus ja pari muuta aktiivia. Sitten talkoissa avaudutaan viinipäissään kun hallitus ei ole hoitanut sitä ja tätä asiaa tai on tehty huonoja päätöksiä. Parhaimpana esimerkkinä aikaisemmin mainitsemani tilintarkastajana työskentelevä osakas, joka valitti taloyhtiön raha-asioiden hoidosta, mutta yllättäen kyseinen henkilö ei ole ikinä osallistunut kokouksiin ja vielä vähemmän haluaa olla hallituksessa.

Tämä ei nyt enää varsinaisesti liity ketjun aiheeseen, joten jatkot voi ottaa täällä Taloyhtiön hallitus
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
494
Tuosta ovien paiskomisesta. Minulla ainakin käy usein niin että ovi lähtee itsekseen käsistä jos esim. ikkuna on auki. Se repäisee sen oikein voimalla kiinni, joskus on meinannut jäädä sormet tai koira väliin. Välillä olen ajatellut että naapurit varmaan pitävät minua jonain sekopäänä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 573
Taloyhtiössä on säännöt, joihin on voinut halutessaan tutustua ennen huoneiston osakkeen ostoa. Niiden puitteissa vähintään tulisi elää. Jos elää niin, että yöllä häiritsee naapureitaan... hyvin usein tulee jossain vaiheessa "seinä vastaan" ja naapurikin alkaa, toivottavasti edes taloyhtiön sääntöjen puitteissa, elämään naapuristaan välittämättä.
Pahimmillaan sitten ollaan koston kierteessä?

Suosittelen edelleen tuon "radiotestin" tekoa... uusissa taloissa ei enää niin hirveästi tarvitse sitä elämäänsä muuttaa, jotta kaikilla on kohtuullisen mukavaa. Samalla tutustuu naapureihinsa? Jos pitää bileitä, niistä on hyvä keskustella naapureiden kanssa etukäteen. Voi niille tilapäisille vieraille kohteliaasti sanoa, että pidetään yöllä vähän hiljaisempaa ääntä seurustelun siitä juurikaan kärsimättä.

Jos kaikkien valveillaoloaika osuu yöaikaan, niin eikös asiosta voida yhdessä sopia.
Taloyhtiön säännöt on tiedossa - niin tässä nykyisessä asunnossa kuin aiemmassakin oli. Elän niinkuin parhaaksi koen enkä todellakaan ajattele mitä naapurin akka miettii jos käyn kolmelta yöllä suihkussa tai esim juttelen kaverin kanssa puhelimessa tai livenä. Tai panen yöllä jotain mimmiä joka sattuukin olemaan vähän keskimääräistä äänekkäämpi.

Noin 15 vuotta opiskelun jälkeistä kerrostaloasumista on takana eikä ensimmäistäkään heippalappua tai valitusta metelistä tai mistään muustakaan. En nyt ihan heti näe tarvetta alkaa tekemään radiotestejä. Taidan tätä ketjua sivusta seuranneena omistaa joko hyvät naapurit ja tai asua hyvin rakennetussa yhtiössä - tai molempia. Ja olla turhista stressaamatta. :)
 
Viimeksi muokattu:

Kyllä naapureilta ymmärrystä tietyille äänille yleensä löytyy :) . Välinpitämättömyys naapureista on sitten eri asia.
Noin 15 vuotta opiskelun jälkeistä kerrostaloasumista on takana eikä ensimmäistäkään heippalappua tai valitusta metelistä tai mistään muustakaan. En nyt ihan heti näe tarvetta alkaa tekemään radiotestejä. Taidan tätä ketjua sivusta seuranneena omistaa joko hyvät naapurit ja tai asua hyvin rakennetussa yhtiössä - tai molempia. Ja olla turhista stressaamatta. :)
Viestini ei olleet kenellekään erityisesti suunnattu, ihan yleisellä tasolla siis.

Tää sulle: Jos naapurit eivät valita, niin asiat on kohdallasi hienosti. Asut ilmeisesti kohtuu uudessa talossa, etkä yksiössä Tai pidät yleisesti hyväksyttyä äänitasoa eläessäsi yöllä. Isommissa asunnoissa KPH pyritään nykyään sijoittamaan niin, ettei suihkuttelu makuuhuoneisiin kuuluisi, hyvä niin.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Tämä, pari naapuria (rivari) on sellaisia ovien paiskojia että aina välillä säpsähdän dataillessa kun koko talon rakenteet paukkuu sen myötä. Ja eihän se kauaa enää menekään normisti lukkoon kun sitä on paiskottu, sitten valitetaan isännöitsijälle/talkkarille että miten näin uudet ovet voi olla niin huonoja. Hohhoijaa..
Vähän sama juttu täälläkin aina välillä.Omien kokemusten mukaan noi "paiskojat" voi olla jotain pikkulapsia joilla ei riitä se voima laittaa se kiinni hiljaa,myöskin sisäveto voi ihan vahingossa paiskata sen oven kiinni.Sama juttu kun avaat oven niin jos et ole varoinen niin se pamahtaa naapurin oveen.Ulkoovikin aina välillä voi paiskautua seinään tai mennä lujaa kiinni jos esim tuulee.Ainakin tietetynlaisissa taloissa se meteli voi muuten kuulua ihan ulkootakin ihan hiton hyvin.Nuoruudessa kuullut kun paikalliset pyörävarkaat keskusteli ikkunan alla mitä tekevät ja asuin ylimmässä kerroksessa(taisi olla 5-7 kerros missä asuin ja ikkuna oli auki kesällä ja ikkuna ei ollut kadulle päin. :srofl: :kahvi:
 
GadnenMulkoSilmä

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
294

Varmaan läpivetoon voi varautua, jos ikkunat selällään kämpässä. Mutta kun ei kiinnosta. Tunteehan se jo siitä, kun avaat välioven, että tuuli nyt vähän puhaltaa.

Itseäkin vituttaa ovia paiskovat naapurit, oli se mistä syystä hyvänsä. Harvemmin varmaan läpiveto, lapset tms.

Itse lapsille opettanut että ovia ei paiskota ja osaan öljytä lukot niin ettei paiskomista tarvita myöskään esim lasten toimesta.
Tämä pätee myös autoon. Vittuako sitä pitää vetää kaikin voimin se auton ovi/takakontti kiinni? En ymmärrä.
Menisi ihan pienellä kädenliikkeelläkin.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Tuosta ovien paiskomisesta. Tässä taloyhtiössä nuo ovet on pikkuisen huonot ja itsekin joutuu joskus aamusella pari kertaa oven laittamaan kiinni että menee lukkoon, mutta mistään paiskomisesta ei ole kyse, enemmänkin asettelusta. Varmaan naapureilla vielä vähän huonommat ovet kuin itsellä kun niin kovasti hakkaavat.

Mutta silloin kun on naapurin auto parkeerattuna tuohon ihan oman makuuhuoneen vierelle melkein, rivitalossa kun ollaan. Niin miksi niitä autojen ovia paiskotaan se
10-20kertaa? :hmm: Jos pitää purkaa tavaraa autosta ja viedä ovelle niin eikö niitä autojen ovia voi pitää auki niin kauan että toimenpide on suoritettu?
Näin minä ainakin teen jos nyt jostain syystä pari kertaa vuodessa pitää parkkeerata se oma pirssi siihen ihan oven edustalle, jos on tavaraa mitä ei voi kantaa parkkipaikalta asti.

Mutta tuolla naapurilla on se auto joka viikko tuossa oven edessä ja ovia paiskotaan ees-taas, ei hajuakaan mitä ne tekee.
Jos oikein sääntöjen mukaan mennään, niin tuohon ovelle tätä pihatietä pitkin ei saisi edes ajaa autolla, ainoastaan hälytysajoneuvoille on sallittu ajo.

Myönnän että itsekin kierrän sääntöä pari-kolme kertaa vuodessa kun joskus on niin raskasta tavaraa mitä purkaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 887
Mutta silloin kun on naapurin auto parkeerattuna tuohon ihan oman makuuhuoneen vierelle melkein, rivitalossa kun ollaan. Niin miksi niitä autojen ovia paiskotaan se
10-20kertaa? :hmm: Jos pitää purkaa tavaraa autosta ja viedä ovelle niin eikö niitä autojen ovia voi pitää auki niin kauan että toimenpide on suoritettu?
Tätä on tullut itsekin ihmeteltyä, varsinkin kun yrittää saada illalla unta niin niitä ovia valehtelematta paiskotaan se 10-20 kertaa vai onko jossain autossa tosiaan noin monta ovea?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Jos oikein sääntöjen mukaan mennään, niin tuohon ovelle tätä pihatietä pitkin ei saisi edes ajaa autolla, ainoastaan hälytysajoneuvoille on sallittu ajo.
En nyt epäile sinua, mutta huomautan yleisesti. Tuo on melko harvinaista ja näiden kielletty ajosuunta-, ajo kielletty- ja moottoriajoneuvolla ajo kielletty-, kuten myös pysäyttäminen kielletty-merkkien käyttö pihoissa on silloinkin usein vähän epäselvää ja pahimmillaan ilkivaltaista.

Hyvin yleistä taas on pysäköintikielto lisäkilvellä pelastustie tai typerä yksinäinen lisäkilpi, jollaista ei kuuluisi olla. Mikäkö tässä on pointti? No, aika usein olen törmännyt etenkin iäkkäämmillä sellaiseen käsitykseen, että tämä kieltäisi ajon.
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
Olen muuttamassa toiseen kerrostaloon ja siellä talossa asuu joku kuuluisa valittajamummo.. Minäkin oon saanut jo ensimmäiset valitukset tosin ei tullut minulle siitä mitään sanomaan vaan valittanut muille asukkaille ja isännöitsijälle. Syy - auton pitäminen väärässä paikassa..
ajan talon eteen autotielle jossa kyllä pysähtymiskieltomerkki mutta muuttohan on huoltoajo josta puran tavaroita.. Mummo tietää hyvin että olen tekemässä muuttoa mutta siitä huolimatta pitää valittaa että väärin pysäköity. Kohta lähden viemään taas tavaroita ja eiköhän tänää tule taas valitus väärin pysäköidystä autosta ja ties mistä muuta se nyt keksiikään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
401
En nyt epäile sinua, mutta huomautan yleisesti. Tuo on melko harvinaista ja näiden kielletty ajosuunta-, ajo kielletty- ja moottoriajoneuvolla ajo kielletty-, kuten myös pysäyttäminen kielletty-merkkien käyttö pihoissa on silloinkin usein vähän epäselvää ja pahimmillaan ilkivaltaista.

Hyvin yleistä taas on pysäköintikielto lisäkilvellä pelastustie tai typerä yksinäinen lisäkilpi, jollaista ei kuuluisi olla. Mikäkö tässä on pointti? No, aika usein olen törmännyt etenkin iäkkäämmillä sellaiseen käsitykseen, että tämä kieltäisi ajon.
Jep, kyllä sen auton saa siihen pihaan ajaa jos tarvitsee autoa lastata tai purkaa. Tässä omassakin taloyhtiössä joku vanha kääpä jaksaa aina tuossa pihalla päivystää kun joku siihen auton ajaa, että "jos sieltä nyt tulisi ambulanssi niin voi voi" piha on kyllä niin suuri, että siihen mahtuu sitä pelastuslaitoksen kalustoa vaikka se oma kottero nyt sattuisi siinä juuri silloin olemaankin ja jos oikea hätä on niin ne kyllä puskevat ne edessä olevat autot helvettiin. Ei se mikään parkkipaikka tietysti ole ja pysäköidähän tuohon ei saa niin kuin joku nuori kloppi joskus muinoin tuossa teki, kävivät sitten laputtamassa sen auton jolloin se pysäköinti loppui siihen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Ei edes omakotilassa voi (lue: saa) puhua normaaliäänellä/ kuunnella TV:tä kovalla kun puoliso nukkuu viereisessä huoneessa. Onneksi on kuullokkeet keksitty.
Jaa, en kyllä ole yleensä herännyt, vaikka viereisessä huoneessa kokataan aamupalaa ja keskustellaan. Ovena on sellainen muovinen haitariovi, joka on siis lähinnä näköeste, ääntä se ei eristä millääntavoin ja valoakin vain osittain, kun on niin hatara.. Yleensä, kun herääminen tapahtuu, niin silloin on jo senverran unta kuulassa, että herää "väkisin" muutenkin.

Meluherkkyys on myös ihan totuttelukysymys ja ihan oman hyvinvoinnin kannalta kannattaa siedättää itseään jonkinverran, sillä melua nyt on aina välillä silloinkin, kun haluaa levätä. Päivätirsat on joskus tullut vedettyä huoneen sohvalla, jossa on ollut 2-4 muuta henkilöä samassa huoneessa ja katsottu esim TV:tä. Kerrankin luulin ihan vain pikkaisen ummistaneeni silmiä, kun oli väsy (Ei ollut joutanut nukkumaan, kuin 4 tuntia ed yönä) ja olin kuulemma ollut täysin "offline" siinä puolitoista tuntia. Linja-autoissa on tullut nukuttua todella paljon. Jos on ollut väsy, niin ennätys on ollut se, että kuski puuhasi lähtiessä jotain, heräsin ja olimme vielä samassa kaupungissa..
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
Tuolla ylempänä kerroinkin uudessa talossa asuvasta valittajamummosta. Kysymys kuuluukin kuinka tulla toimeen valittajamummon kanssa joka kuvittelee omistavansa koko kerrostalon!? Tämä tapaus pesee talon ulkoseiniäkin omalla luvalla ja kyylää niin saatanasti!
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
1 891

Siis onko mummeli se perinteinen kerrostalokyttääjä. :( :rolleyes:
 
Melun haittavaikutukset ovat hyvinkin yksilöllisiä. En itsekään häiriinny kovin helposti. Melu häiritsevyys riippuu paljon myös missä vaiheessa unesi on. Kun olet riittävän väsynyt nukut vaikka ajaisit mopolla ilman kypärää 50Km/h, kokemusta on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Tuolla ylempänä kerroinkin uudessa talossa asuvasta valittajamummosta. Kysymys kuuluukin kuinka tulla toimeen valittajamummon kanssa joka kuvittelee omistavansa koko kerrostalon!? Tämä tapaus pesee talon ulkoseiniäkin omalla luvalla ja kyylää niin saatanasti!
Jompikumpi teistä muuttaa pois. Sinä muualle tai mummeli hautuumaalle.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
231
Tuolla ylempänä kerroinkin uudessa talossa asuvasta valittajamummosta. Kysymys kuuluukin kuinka tulla toimeen valittajamummon kanssa joka kuvittelee omistavansa koko kerrostalon!? Tämä tapaus pesee talon ulkoseiniäkin omalla luvalla ja kyylää niin saatanasti!
Kun on yleisesti tiedossa, että kyseessä on valittajamummo niin eipä sille tarvitse tehdä yhtään mitään. Sarjavalittajan oma ongelma on toki se, ettei kukaan ota häntä tosissaan; ei isännöitsijä, ei huoltoyhtiö, ei hallitus, ei muut asukkaat, joten mummon sanoilla ei ole mitään painoarvoa.

Jos varman päälle haluaa pelata, niin voi vaikka hallituksen puheenjohtajalta varmistaa, että valittajamummon maine on heillä(kin) tiedossa.

Isäni oli aikoinaan isännöitsijä ja hänellä oli tapana suhtautua (aiheettomiin) sarjavalittajiin niin, että kuunteli puhelimessa myötätuntoisena ja siinäpä se. Puhelun päätyttyä asian käsittely loppui siihen. Toki ensin isännöitsijän piti ensin saada jostain tieto, että kyseessä on sarjavalittaja, tosin ennen pitkäähän sen kyllä huomaa joka tapauksessa.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
494
Tuolla ylempänä kerroinkin uudessa talossa asuvasta valittajamummosta. Kysymys kuuluukin kuinka tulla toimeen valittajamummon kanssa joka kuvittelee omistavansa koko kerrostalon!? Tämä tapaus pesee talon ulkoseiniäkin omalla luvalla ja kyylää niin saatanasti!
Kannattaa olla super asiallinen ja ystävällinen antamatta näille periksi jos tulevat russuttamaan jostain. Olen huomannut että tuo ajaa nuo lähes psykoottisen raivon partaalle. Ja näin ollen saa heidät myös vaikuttamaan hulluilta jolloin näistä on helppo tehdä valitus/rikosilmoitus. Muille naapureille kannattaa myös olla ystävällinen siltä varalta että tarvitset jossain vaiheessa säälipisteitä tai kenties lisä-allekirjoituksia valituskuponkeihin. Jos valittaja-mummo alkaa olla huonokuntoinen voi hänestä huolestuneena soittaa paikalliseen terveyskeskukseen huoli-ilmoituksen, jolloin saattavat kuskata tämän johonkin mummo-säilömöön odottamaan kuolemaa.
 
Jos aiheettomasti niin, anna hampaattoman mummon kyylätä. Kunhan ei päälle käy tai kotiisi tunge.
Turhaa tuollaisista on oloaan "heikentää", suhtautuminen on muuten omista asenteista kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 647
Kannattaa olla super asiallinen ja ystävällinen antamatta näille periksi jos tulevat russuttamaan jostain. Olen huomannut että tuo ajaa nuo lähes psykoottisen raivon partaalle. Ja näin ollen saa heidät myös vaikuttamaan hulluilta jolloin näistä on helppo tehdä valitus/rikosilmoitus. Muille naapureille kannattaa myös olla ystävällinen siltä varalta että tarvitset jossain vaiheessa säälipisteitä tai kenties lisä-allekirjoituksia valituskuponkeihin. Jos valittaja-mummo alkaa olla huonokuntoinen voi hänestä huolestuneena soittaa paikalliseen terveyskeskukseen huoli-ilmoituksen, jolloin saattavat kuskata tämän johonkin mummo-säilömöön odottamaan kuolemaa.
Tuo on kyllä totta. Kun vaan oma kasetti ja pokka pitää, niin todella positiivisella parhaimmalla ystävällisyydellä ikävät ihmiset saa hyvinkin sekaisin:giggle:
Pätee melkein asiassa kuin asiassa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
399
Kannattaa olla super asiallinen ja ystävällinen antamatta näille periksi jos tulevat russuttamaan jostain. Olen huomannut että tuo ajaa nuo lähes psykoottisen raivon partaalle. Ja näin ollen saa heidät myös vaikuttamaan hulluilta jolloin näistä on helppo tehdä valitus/rikosilmoitus. Muille naapureille kannattaa myös olla ystävällinen siltä varalta että tarvitset jossain vaiheessa säälipisteitä tai kenties lisä-allekirjoituksia valituskuponkeihin. Jos valittaja-mummo alkaa olla huonokuntoinen voi hänestä huolestuneena soittaa paikalliseen terveyskeskukseen huoli-ilmoituksen, jolloin saattavat kuskata tämän johonkin mummo-säilömöön odottamaan kuolemaa.
Ylipäätään peräänkuuluttaisin vähän naapurien kanssa tekemisissä olemista enemmän, kun tuntee naapurit myös heidän tapojaan sietää tai ymmärtää paremmin. Ja toisaalta taas on helppo pyytää naapurilta nimi paperiin, jos jonkun hullun kanssa tulee riitaa ja tarvii tehdä virallisempi valitus.

Todella outoa, kun rapussa jotkut naapurit eivät edes moikkaile, kulkevat vain katse lattiassa.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 166
Ulko-oven paiskomisen välttämiseksi on olemassa aika hyvä kikka. Kun siihen lukkoon laittaa avaimen ja kääntää sitä kuin olisi avaamassa lukkoa, voi oven painaa kiinni lähes äänettömästi. Tuon kun ottaa tavaksi niin ei enää koskaan unohda avaimiakaan sisälle.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Meneekö sinulla nyt hallituksen kokous ja yhtiökokous sekaisin? Hallituksen kokouksista ei ole tapana lähettää esityslistaa kuin hallituksen jäsenille ja pöytäkirjakin jakaminen osakkaille on hallituksen päätettävissä.
Hups, juu taisi mennä. Kiitos selvennyksestä, nää on itelle outoja juttuja.
 
Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620
Oho, tuo on kyllä selkeä askel parempaan suuntaan. Onkohan 2020 talot jo tae tuosta ja koskeeko rivitaloja?

Sitten on toki vielä eri asia että onko rakentajaa kiinnostanut noudattaa olemassaolevia säädöksiä.
Tähän sain vastauksen kaupungin rakennusvalvonnasta. Taitaa olla aika epätodennäköistä että tuollaista 50Hz taloa löytyy vielä muutamaan vuoteen mistään :D

Määräykset koskevat asuntoja, eli myös rivitaloja. 2020 vuotena valmistuneet talot eivät välttämättä ole tämän asetuksen piirissä. Kuten mainitsit, niin rakennuslupa tulee olla haettu voimaantulopäivän jälkeen. Normaalisti rakennusaika luvan myöntämisen jälkeen on 5 vuotta ja toisinaan myös luvalle voidaan myöntää jatkoaikaa.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
Eipä taida tämäkään olla ihan normaalia asumista.
Paskan keskellä asutaan.Varmaankin on hajuhaittoja
tullut talon muihinkin huoneistoihin.
Siihen sitten kaikkia syöpäläisiä,torakoita,lutikoita,ym,ym..

Taskulampun valokeila paljasti karmivan totuuden kauhuvuokralaisen asunnosta – uudet kuvat ihrakuoriaisia vilisseestä täystuhosta julki
Ja miten vitussa tuolla kukaan selviää edes hengissä se tässä se kysymys on.. On muuten melkosen raju luukku hyi helvetti!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 359
Mulla on melkoinen määrä roskapusseja. Sossun kustantamat siivojat tulee huomenna siivoamaan. Katotaan miten menee.
 
Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620
Monet joutuvat jossain elämänsä vaiheesssa tuohon vielä palaamaan. Tosin, onneksi noi ongelmanaapurit ovat selvänä vähemmistönä.
Ei voi kyllä ymmärtää miksei suosita enemmän näitä erillistalokokonaisuuksia, joissa on joku autokatos/talli asuntojen välissä, tai muuten vaan erillään rakenteet. Onko se sitten niin paljon tuottavampaa vaan sijoittajille.

Käytännössä tuo ratkaisisi 99% häiriöistä, ja kulut ei sen suuremmat kuin rivarissakaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 250

Nostaahan se hintaa jos tehdään enemmän ulkoseinää ja vähemmän väliseinää.
En osaa arvata kuinka paljon mutta varmaankin merkittävästi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Riittävästi kun valitetaan ja valittajia on useita, niin asiat etenee onneksi. Täällä vihdoin päästään eroon yläkerran mölyäjästä, kun kaveri sai häädön kämpästään. Nyt sitten täytyy vaan toivoa, että seuraava asukas ei samoja ongelmia aiheuttaisi.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Melun haittavaikutukset ovat hyvinkin yksilöllisiä. En itsekään häiriinny kovin helposti. Melu häiritsevyys riippuu paljon myös missä vaiheessa unesi on. Kun olet riittävän väsynyt nukut vaikka ajaisit mopolla ilman kypärää 50Km/h, kokemusta on.
Se että nukahdat niin ettet sitä pysty estämään vaatinee todennäköisesti 3-4 päivän valvomisen.nimimerkki kokemusta on. Jos ei uni meinaa olla tullakseen jos joku naapuri meluaa niin ulkoliikuntaa ja joku kuuma suihku/amme ja korvatulpat sekä oikea ruoka auttaa omien kokemusten mukaan.Yksi mikä auttaa on myös ryyppääminen jolloin tosin sammut et nukahda.:rofl2::kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Varmaan läpivetoon voi varautua, jos ikkunat selällään kämpässä. Mutta kun ei kiinnosta. Tunteehan se jo siitä, kun avaat välioven, että tuuli nyt vähän puhaltaa.

Itseäkin vituttaa ovia paiskovat naapurit, oli se mistä syystä hyvänsä. Harvemmin varmaan läpiveto, lapset tms.

Itse lapsille opettanut että ovia ei paiskota ja osaan öljytä lukot niin ettei paiskomista tarvita myöskään esim lasten toimesta.
Lasten kanssa ei mulla ainakaan ole niin yksinkertaista. Osaan ottaa läpi vedon huomioon, mutta 7v saati nuoremmat ei välttämättä pysähdy tunnustelemaan väliovesta tuntuvaa vetoa.

Nuo pienemmät myös keksivät yhtäkkiä, että on kiva leikki paiskoa ovia, kun siitä tulee niin kiva ääni. Ja vielä kivempi ääni tulee ilmeisesti isistä sen jälkeen.

Mutta toisaalta asunkin omakotitalossa, niin näistä paiskomisista kärsin vain minä ja väliovet.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Kuva jostain on automaattisesti todiste siitä että olet syyllinen asiaan, vaikka et edes itse näy kuvassa tekemässä sitä asiaa mistä sinua syytetään., kunhan vain ikkunasi näkyy. Vituttaa. Eli joku kumipää ottanut valokuvan meidän rapun etusesta jossa tupakantumppeja, ja tuli mulle kirje että siivoa tai maksa. Muuten hyvä mutta en polta pihalla vaan ikkunasta ja laitan natsat kuppiin. Tiedän kyllä ketkä polttaa mutta en kehtaa olla vittumainen naapuri. Mutta jos saan tietoon sen kyylän nimen niin käyn ystävällisesti puhuttelemassa.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272

Mitäpä tuosta vittuuntumaan. Kirje samaan paikkaan kuin muukin roskaposti ja elämä jatkuu.:thumbsup:
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Kuva jostain on automaattisesti todiste siitä että olet syyllinen asiaan, vaikka et edes itse näy kuvassa tekemässä sitä asiaa mistä sinua syytetään., kunhan vain ikkunasi näkyy. Vituttaa. Eli joku kumipää ottanut valokuvan meidän rapun etusesta jossa tupakantumppeja, ja tuli mulle kirje että siivoa tai maksa. Muuten hyvä mutta en polta pihalla vaan ikkunasta ja laitan natsat kuppiin. Tiedän kyllä ketkä polttaa mutta en kehtaa olla vittumainen naapuri. Mutta jos saan tietoon sen kyylän nimen niin käyn ystävällisesti puhuttelemassa.
Jospa tuossa kyse on ns. haulikolla ammunnasta. Laitetaan kirje kaikille teoreettisesti mahdollisille ehdokkaille. Toivoen, että omatunto alkaisi kolkuttaa...
Kun sulla se on puhdas, miksi siitä pitäis oloaan huonommaksi itse tehdä. Heitä roskiin ja ole tyytyväinen itseesi.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Jospa tuossa kyse on ns. haulikolla ammunnasta. Laitetaan kirje kaikille teoreettisesti mahdollisille ehdokkaille. Toivoen, että omatunto alkaisi kolkuttaa...
Kun sulla se on puhdas, miksi siitä pitäis oloaan huonommaksi itse tehdä. Heitä roskiin ja ole tyytyväinen itseesi.
Ainut henkilö jolle se kirje tuli tässä rapussa, maksumieheksi joudun kuitenkin jos en siivoa niin lupauduin siivoamaan, ei se ole kuin 15 minuutin homma. Minun sanani isoa yhtiötä vastaan, ja jos aletaan jossain oikeudessa riitelemään jostain satasen laskusta, niin varmasti häviän vaikka mitään en olisi tehnyt.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 386
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom