Perkeleen naapurit.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
878
Mitenhän kannattais lähteä lähestymään yhtä naapuria joka on makuuttanut autoaan samassa paikassa jo kohta 2v. Ruoho kasvaa jo vieressä ja alla on sammalta. Auto on kuitenkin kilvissä ja se ei ole edes 10v vanha. Taloyhtiön pihassa kaikki parkkipaikat on vapaasti käytettävissä, mutta ne ei oikein enää tahdo riittää edes talon asukkaille, vieraista puhumattakaan. Pitäisikö pistää kaverille suoraan siirtokehotusta vai mikä tälläisessä hommassa hyvän tavan mukaista?

Samainen kaveri on hommanut toisen auton jolla sitten ajelee ja hänellä on vieläpä taloyhtiön autotalli vuokralla, mutta siellä lienee kaikkea muuta paitsi auto, josta on myös huomautettu.

Siksi kyselen kun kyseessä on ns. hankala tapaus. Samainen kaveri teki aiemmin keittiöremonttia reilut puolivuotta aina iltaisin ja seinänaapureiden kyllästyttyä tuohon touhuun selvisikin ettei remontista oltu ilmoitettu isännöitsijälle yms. Tästä riemastuneenahan kaveri tuli linjoja pitkin kitisemään ties mistä asioista.

Hyvät vinkit tervetulleita :lol:
Mikä tässä siis on se ongelma? Se, että parkkipaikka kasvaa ruohoa, vai se, että autoa makuuttamalla vie yhden paikan?

Mikäli ensimmäinen, niin lappua luukusta, että parkkipaikka huolletaan silloin ja silloin, siirtäkää autonne (jos ette siirrä, ne hinataan).
Jos jälkimmäinen, niin yhtiökokouksessa sovitte uudet pelisäännöt parkkipaikoille, vaikkapa ilmaisia parkkipaikkoja vain 1kpl/asukas ja muuten maksullisiksi (saattaa osua myös omaan nilkkaan, jos on kaksi autoa...).

Jos paikat on vapaassa käytössä, niin eihän se naapuri silloin tee mitään väärää, kuin ehkä moraalisessa mielessä. Mitään "siirtokehotuksia" tuskin siinä mielessä voi alkaa lähettämään, vai mikä niissä olisi laillinen peruste (se, että naapureita vituttaa, kun yksi paikka on viety, ei riitä tähän)?

Edit: Edellisessä taloyhtiössä missä asuin, eräs mummeli makuutti autoaan katospaikalla, ei liikahtanut kertaakaan sinä 7 vuotena mitä siinä itse asuin. Mutta eipä sille mitään voinut, kun maksoi maksunsa kumminkin. Ihmetytti vaan miksi maksaa paikasta ja ylipäätään pitää sitä autoa, mutta kai hänellä syynsä sitten oli.
 
Viimeksi muokattu:

a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
787
Jos on ongelmaa, ettei parkkipaikat riitä, niin taloyhtiö muuttaa tuota sääntöä. Muuta mahdollisuutta ei ole, koska on menty ihan taloyhtiön sääntöjen mukaan.

Jos taloyhtiön autotallissa on oikeasti kielletty muun, kuin auton varastointi, niin vuokrasopimuksen voi purkaa.
Mikä tässä siis on se ongelma? Se, että parkkipaikka kasvaa ruohoa, vai se, että autoa makuuttamalla vie yhden paikan?

Mikäli ensimmäinen, niin lappua luukusta, että parkkipaikka huolletaan silloin ja silloin, siirtäkää autonne (jos ette siirrä, ne hinataan).
Jos jälkimmäinen, niin yhtiökokouksessa sovitte uudet pelisäännöt parkkipaikoille, vaikkapa ilmaisia parkkipaikkoja vain 1kpl/asukas ja muuten maksullisiksi (saattaa osua myös omaan nilkkaan, jos on kaksi autoa...).

Jos paikat on vapaassa käytössä, niin eihän se naapuri silloin tee mitään väärää, kuin ehkä moraalisessa mielessä. Mitään "siirtokehotuksia" tuskin siinä mielessä voi alkaa lähettämään, vai mikä niissä olisi peruste (se, että naapureita vituttaa, kun yksi paikka on viety, ei riitä tähän).
Mun puolesta se saa kasvaa vaikka pusikon sisään, mutta parkkipaikat on joskus tiukassa, niin sen jälkeen alkaa villit pysäköinnit ja autoja on nurmikolla ja roskiskatoksen edessä ettei roskakuski pääse sitä tyhjentämään.

Ja ongelmahan on juurikin se ettei noista pihan parkkipaikoista ole mitään sääntöjä. Ainoastaan autotalleista on, mutta sekään ei ota kantaa pihan parkkipaikkoihin tai niiden riittävyyteen. Ainoastaan autotallien säännöissä huomioidaan se jos joku muu haluaisi kanssa autotallin, niin silloin romuvarastoina olevat autotallit on liipasimella, ellei sitä palauteta oikeaan käyttötarkoitukseen. Täytyy joku sääntöhahmotelma varmaan tehdä noista parkkipaikoista seuraavaan hallituksen kokoukseen.

Tuo siirtokehotus pihan kunnostöiden takia varmaan tepsisi alkuun ja toivottavasti ei auto edes palaisi takaisin paikoilleen.. :think:
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
965
Ei ole muuten ihan yksi tai kaksi rivitaloa, joissa makuuhuoneen ikkunasta on metri ajotiehen, joka esimerkiksi koneellisesti aurataan talvisin. Olen kokeillut. Ei ollut kivaa, vaikka muuta ajoa ei ollutkaan kuin asukkaiden muuttaessa tai muuten kuljettaessa raskaita tavaroita ovelle asti. Kävelykin kuului, melkein hengitys kulkijoiden mennessä metrin päästä. En kuitenkaan alkanut mölistä taloyhtiön puheenjohtajalle, ettei siitä saisi kävellä öisin tai päivällä nukkuessani. Toki talo oli suunniteltu siltä osin typerästi, mutta naapurin seinän läpi ei mitään kuulunut. Kerrostalossa tilanne lienee vähän eri.
Tää on kyllä todella ärsyttävä juttu, kuinka hyvin kulkuväyliltä kulkeutuu äänet - ja tosiaan melkeinpä jopa se hengitys - sisälle taloon kun etäisyyttä on vain muutama metri. Rivi- ja kerrostalojen parkkipaikkojen vierellä ja vielä jopa 2. tai 3. kerroksenkin kohdalla ihan ajankohtainen juttu. Ääni kantaa todella hyvin rakenteita pitkin jos joku sattuu sopivaan kohtaan pysähtymään juttelemaan esim. puhelimessa.

Nyt asutaan erillistalossa jossa on muuten hyvä äänieristys uusittujen ikkunoiden myötä, mutta autokatos muodostaa oikein kunnon kaikukopan johon tulee äänet autotieltä pihatietä pitkin. Pihatietä reunustaa pensasaita ja autokatos on kiinni rakennuksessa ja siten umpiseinää kolmelta puolelta. Autokatoksen kohdalla on sisäänkäynnit sekä kodinhoitohuoneeseen että eteiseen. Joskus kuuluu sisälle asti erittäin hyvin naapureiden keskustelut jos sattuvat oikealle kohdalle osumaan, samoin esim. lenkkeilijöiden yms. äänet kuuluvat todella voimakkaasti sisälle juuri pihatien edustalta. Pihatie on soraa, paitsi katoksen kohdalta pihakivetystä. Ovet on uusittu mutta kun ei ole erillisiä eteisiä vaan ulko-ovesta tullaan aina suoraan sisään, niin sekään ei vaimenna ääniä.

Muuten ei haittaisi mutta koirat ovat sen verran herkkiä että välillä haukahtavat ohikulkijoiden ääniä.
 
Liittynyt
03.04.2019
Viestejä
171
Itsellä asui joku huumehörhö tyttökavereineen yläkerrassa, säännöllisiä tappeluita, panoja, iltarientoja tiistaisin aamu viiteen, painimisen ääniä, laattaa ja muuta kivaa vähän väliä rapussa. Erityisen hyvin jäi mieleen kun ukolla oli vieraana spugekaverit ja joku näistä kertoi ihan vitun kovalla äänellä miten linnassa kaikki oli paremmin, tämä siis tottakai arki-iltana ja meno jatkui sinne aamuneljään.
Tuolloin tuli tavaksi käyttää korvatulppia joka yö. Nyt kun meno on rauhoittunut on huomannut että se on ihan hyvä systeemi edelleen. Ei häiritse rapunovien äänet tai paukkuvat pakoputket tai mikään muukaan.
Sama tapa toimii erinomaisesti myös ulkomaanmatkoilla missä todella usein sattuu äänekkäitä huoneita, jumputus diskosta, huonekaverin kuorsaus tai vaikka mopojen äänet jos on jossain Thaikuissa.

Suosittelen kaikille herkkäunisille, hetki menee toki totutella tulppiin ja voi jopa teettää customsetit jos ei normit kelpaa.
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
36
Nyt on kyllä kirjaimellisesti normaaleja elämisen ääniä. Sellaisia ne lapset on. Jos töminä ja möly tapahtuisi yöaikaan niin sitten asia olisi eri.
Totta, aivan normaaleja ääniä normaaliin aikaan lapsiperhe todellisuuksissa, mutta tietysti todella perseestä alakerran aamu-unista nauttiville ihmisille varsinkin viikonloppuisin. Kaikilla kun ei ole välttämättä taloudellista mahdollisuutta asua rivi tai ok-taloissa isoissa kaupungeissa joissa asuminen maksaa maltaita.

Lapsivapaat kerrostalot olisi kiinnostava konsepti lapsivapaiden ravintoloiden ja hotellien lisäksi. Varmasti kysyntää riittäisi erittäin paljon jos tälläinen olisi jotenkin mahdollista toteuttaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
778
Nyt on kyllä kirjaimellisesti normaaleja elämisen ääniä. Sellaisia ne lapset on. Jos töminä ja möly tapahtuisi yöaikaan niin sitten asia olisi eri.
Se että kakarat saavat riehua ympäri asuntoa ei tee niistä äänistä yhtään hyväksyttävimpiä. Satunnaiset kolahdukset yms. ovat normaalia, mutta koko päivän jatkuva töminä ei enää välttämättä ole normaalia. Voisinhan vaikka ostaa kakaroille trampoliinin sisälle. Sehän olisi ok, koska äänien aiheuttajat ovat lapsia?
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 427
itellä yläpuolella asuvat ymmärtää vissii senverra etse melukuuluu, niin kakarat riehuu vain makuhuoneessa päiväsaikaa, niin mulla se melu jää sinne
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 201
Nyt on kyllä kirjaimellisesti normaaleja elämisen ääniä. Sellaisia ne lapset on. Jos töminä ja möly tapahtuisi yöaikaan niin sitten asia olisi eri.
Normaaleja elämisen ääniä, mutta kyllä minä hyvin ymmärrän ärsyyntymisen jatkuvaan töminään.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 427
enemmä vituttaa ku 7-23 kuuluu alakerrasta telvisio senverta hyvin että kuulen kaikki vuorosanatki ohjelmista. kohta aattelin käydä repii sen kämpän oven helvettiin
 
80286

Premium-jäsen
Liittynyt
13.03.2017
Viestejä
257
Joitain vuosia sitten, asuessani toisella paikkakunnalla vielä, oli alakerrassa asukkaana vanha erittäin huonokuuloinen eläkeläinen jolla jo dementiakin painoi.

Eläkeläisellä oli jonkinlainen turvapuhelin tjsp jossa oli ulkoiset kaiuttimet todella kovalla voluumilla.

Eläkeläinen soitteli turvapuhelimellaan jonnekin päivystykseen luokkaa 01-02 aikoihin yöllä ja kyseli lääkkeidensä annostuksia ja kertoili vaivojaan ja valitteli että kun ei saa nukuttua - no ei siinä kukaan muukaan nukkunut , kun eläkeläinen huusi täysiä sinne luuriin ja minkä lie terveyspäivystäjän ääni sieltä toisesta päästä kuului eläkeläiselle ~130 dB äänenvoimakkuudella niiden ulkoisten kaiuttimien kautta. Tuohon mökään ei auttaneet edes korvatulpat...
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
308
Se että kakarat saavat riehua ympäri asuntoa ei tee niistä äänistä yhtään hyväksyttävimpiä. Satunnaiset kolahdukset yms. ovat normaalia, mutta koko päivän jatkuva töminä ei enää välttämättä ole normaalia. Voisinhan vaikka ostaa kakaroille trampoliinin sisälle. Sehän olisi ok, koska äänien aiheuttajat ovat lapsia?
Saahan äänet häiritä ei siinä mitään, mutta lähinnä tarkoitin, että vaikuttaminen asiaan voi olla hieman hankalaa. Varsinkin kun kuvatussa tapauksessa toimintaa on silloin tällöin viikonloppuisin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 425
Toisaalta mikäli PJ ei asu talonyhtiössä niin kyseessä voi silloin olla asuntosijoittaja ja näin ollen hänen intressinään voi olla asumismukavuuden ja -toimintojen parantamisen sijaan olla maksimoida omistamansa osakkeen tuotto.
Totta. Sehän taas on niiden muiden perkeleen naapurien vastuulla pitää huolta siitä, millaisen kaverin valitsevat puheenjohtajaksi tai ylipäänsä hallitukseen.

Yleensähän käsittääkseni tällainen muualla asuva hallituksessa toimiva osakas on entinen tai tuleva asukas, eikä satunnainen asuntosijoittaja. Asuntoa on vaihdettu isompaan eikä ole tarvinnut laittaa vanhaa lihoiksi rahoituksen takia, tai ehkä asunto on peritty ja siihen aiotaan muuttaa eläköityessä tms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
878
Lapsivapaat kerrostalot olisi kiinnostava konsepti lapsivapaiden ravintoloiden ja hotellien lisäksi. Varmasti kysyntää riittäisi erittäin paljon jos tälläinen olisi jotenkin mahdollista toteuttaa.
Toisaalta, lapsiperheissä on yleensä hiljaista siitä n. kello 21 eteenpäin kun mukula nukkuu. Mitenkähän asia olisi tuommoisessa "lapsivapaassa". Mieluummin ainakin ottaisin lapsiperheitä naapureiksini kun jotain pari-kolmekymppisiä sinkkuja.

Onhan noita senioritaloja olemassa nykyään, niissä varmaan on aika hiljaista kun ainoat äänet on villasukkien suhina, tai toki huonolla tuurilla joku puolikuuro huudattaa telkkaria. :)
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
238
Harmi vaan että pitää olla itsekin seniori että saa moiseen muuttaa. Vois olla hiljaista juu. Seuraava kämppä johon muutan niin pitää kyllä paljon tutkimusta tehdä ennen muuttoa. Naapureiden syntyperästä, mahdollisista lapsista ja etenkin siitä ettei lähistöllä ole jotain leikkipuistoa tai päiväkotia. Plussapisteet vielä jos lemmikit kiellettyjä niin ei olisi räksyttäviä rakkejakaan.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
84
Ai hitto, naapuri ovella vihjailemassa ruumiillisesta kurittamisesta, jos lapseni juoksee sisällä. :D Voi olla, että ruumiillinen kurittaminen kohdistuu johonkin muuhun kuin lapseeni tuossa kohtaa.

Vakavasti puhuen: Jos kyseinen kirjoittaja ei ole trolli (vahva epäilys että on), suosittelen huopatossuja omiin jalkoihin. Ne omat askeleet kuuluvat alakertaan myös, ellet asu katutasossa. Seuraavana suosittelen muuttamaan rivitaloon, paritaloon tai omakotitaloon. Vai että oikein 8-9 aikaan alkaa ravaaminen. :facepalm:
Mitä?
Oliko tämä vastaus mun viestiin?
En todellakaan ole menossa uhkailemaan enkä ehdottamaan lapsille mitään piiskausta.
Jos ovelle menen, niin ihan hyvässä hengessä meinasin mennä keskustelemaan, että se töminä kuuluu meille tosi kovaa. Voi tulla vaikka kuuntelemaan sitä jyminää. Ei sitä hillumista hirveesti tarvitse hillitä, niin se menee jo elämisen ääniin.
Koko elämäni olen asunut kerrostaloissa ja kaikkea on tullut kuultua ja koettua, enkä todellakaan valita mistään pikku rapinoista. En edes jaksaisi. Mutta kun muakin pitkä pinnaisempaa puolisoa alkaa töminä häiritä, niin koen että silloin oikeasti häiritsee.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 616

Sinua seurannut kommentti vihjaili jotain sen suuntaista. Kannattaahan siellä käydä kyselemässä josko joku kompromissi löytyy :tup:
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
84
Jeps. Olinkin unohtanut koko kommentin ja siksi ihmettelin. Ja kyllä lapset uskoo ja oppii kun niille järkevästi sanoo.
Enkä halua tähän mitään kasvatusblogi keskustelua perään, tai muuta juupas eipäs hommaa.

Myös muutto on ollut harkinnassa ja tänään vielä vakavammin, kun joku latvaroso soitteli viime yönä pianoa klo 01 aikaan. Mukava lähteä klo 06 töihin, kun yhtenäistä unta alla noin 4h.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
165
Lapsivapaat kerrostalot olisi kiinnostava konsepti lapsivapaiden ravintoloiden ja hotellien lisäksi. Varmasti kysyntää riittäisi erittäin paljon jos tälläinen olisi jotenkin mahdollista toteuttaa.
Samaan syssyyn koiravapaat kerrostalot. Lapsiperheitä on ollut, mutta niistä ei ole koskaan ollut haittaa. Haukkuvat koirat sitten sitäkin enemmän...
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 427
naapurille meni viesti puoliksi perille. vielä kuuluu tv pulinaa mut enää ei selvää saa vuoropuhelusta
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 021
Totta. Sehän taas on niiden muiden perkeleen naapurien vastuulla pitää huolta siitä, millaisen kaverin valitsevat puheenjohtajaksi tai ylipäänsä hallitukseen.

Yleensähän käsittääkseni tällainen muualla asuva hallituksessa toimiva osakas on entinen tai tuleva asukas, eikä satunnainen asuntosijoittaja. Asuntoa on vaihdettu isompaan eikä ole tarvinnut laittaa vanhaa lihoiksi rahoituksen takia, tai ehkä asunto on peritty ja siihen aiotaan muuttaa eläköityessä tms.
Jostain syystä edes sinne talonyhtiön hallitukseen on todella harvoin tunkua ainakin omien kokemusten mukaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
335
Toisaalta, lapsiperheissä on yleensä hiljaista siitä n. kello 21 eteenpäin kun mukula nukkuu. Mitenkähän asia olisi tuommoisessa "lapsivapaassa". Mieluummin ainakin ottaisin lapsiperheitä naapureiksini kun jotain pari-kolmekymppisiä sinkkuja.
Tämä. Jos joku valittaa lasten töminästä päivisin ei taida olla kokenut sitä nautintoa kun ylä- tai alapuolella on joku ikiteini työtön jolla bileet joka ilta pikkutunneille. On tuo tullut tuo jumputus koettua ja aikamoinen helvetti, ellei sitten itse ole se bilehiiri joka jytää illat ja aamulla krapulassa kaikki vituttaa, jopa pieni töminä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
927
No ei poliisi tietenkään kahdeksassa minuutissa saapunut, jos päättelet tuosta viestin kirjoittamisesta ja muokkaamisajankohdasta. Idean ensimmäisestä ehdottamisesta kului yli tunti, eli soitostakin saattoi olla tunti.

Toki tuo toisella tavalla arvioitu 20 minuuttia on myös uskomattoman nopeaa. Onnistuu vain tuurilla, kun kiireellisiä ei ole, kahvit on jo juotu ja partio sattuu olemaan lähellä.
Hei unohdit ne donitsit...:tup:
 
Liittynyt
29.11.2016
Viestejä
258
Naapurit on oksettavia, tämä kuvaa hyvin:

Nyt kaiken huippuna saunaosastolla uudet vaaleat lauteet ja lyhyessä ajassa kaikenmaailman roisketta ja länttiä. Nyt siellon tod. näk jonkun menkka veretkin . Kumma kun ei porukka osaa laudeliinaa käyttää. Vanhoissa lauteissa ei näkynyt niin hyvin, mutta ruskeita länttejä kyllä muissa puisissa penkeissä mitä saunaosastolla. Kaiken huippuna tietty olematon siivoustoiminta taloyhtiössä.
 
Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
58

Yleisten saunojen yleinen kirous. Olen huomannut saman asian valitettavasti itsekin. Esimerkiksi uimahallien saunat ovat ties mitä yllätyksiä täynnä. Omalla vakiporukallamme kun käydään taloyhtiön saunassa niin käytetään aina loppuminuutit siihen, että siivotaan omat jäljet. Sellainen kuin esimerkiksi lauteiden huuhteluttaminen lopuksi saunakiulun kanssa on ihan hyvä metodi. Kevyt pyykäisy siihen päälle vielä jos vaatii. Lähtee roiskeet ja läntit, paitsi tietysti ne jotka niihin on jo aiemmilta kerroilta pinttyneet.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
157
Tuohon yläkerran askeljytinä keskusteluun sen verran että yläkerrassa asuu mun mielestä kaksi aikuista ihmistä ja niiden kävelystä kuuluu mun asuntoon samanlainen matala bassojytinä, kuin kuuluu amis Corollasta joka popittaa subwoofereita täysillä.

Joskus laitan kuulosuojaimet päähän kun ei vaan jaksa sitä. Ostin suljetut uudet kuulokkeetkin television katselua varten kun vanhoista kuului läpi.

Talohan on valmistunut viime joulukuussa. Rakennusalan kirjallisuudesta löytyy ainakin vuodelta 2011 lähtien moitteita siitä, kuinka äänieristysmääräyksissä ei oteta huomioon alle 100 hertsin äänitaajuuksia
ja vaikka määräykset täyttyisivät niin alapuolelle voi kuulua erittäin häiritsevät askeläänet.

Tähän tuli muutos 2018 alusta, pari kuukautta liian myöhään joten ei koske tätä taloa. Entiset määräykset ehtikin olla voimassa 2000-2017, eli aika monta taloa on ehditty sinä aikana rakentaa.

Olis varmaan noin 5000 euron urakka asennuttaa kattoon raskaat äänieristyslevyt ja siihen sitten panelointi päälle. Toki se saa maksaa joka häiriintyy.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
157
enemmä vituttaa ku 7-23 kuuluu alakerrasta telvisio senverta hyvin että kuulen kaikki vuorosanatki ohjelmista. kohta aattelin käydä repii sen kämpän oven helvettiin
On vastaava tullut koettua aiemmin. Vuoden 86 kerrostalo jossa joku vanhus kuunteli radiota ja TV:tä sellaisella voimakkuudella että asunnossa kuului ison osan päivästä jatkuva puheensorina. Ei kestänyt tuo ajanjakso kuin 5 vuotta eli siihen kun muutin pois :beye:
 
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
648
Yläkerrassa on viikolla hiljaista, mutta nyt on useana peräkkäisenä viikonloppuna joku isä tuonut sinne vanhemmilleen lapsensa hoitoon. Mukelolla on vaan sellainen ihana tapa että juoksee norsutyyliin ees taas sitä kämppää ja käytännössä melkein koko ajan. Välillä tietty hypitään tai hypätään alas jostain sängyltä tai tuolilta. Viikonloppuna olisi mukava nukkua vähän pidempään, mutta klo 8-9 aikaan aikaa tää töminä ja jytinä. Pahimmillaan meillä helisee astiat kaapissa siitä riehumisesta.
Viime viikonlopun isänpäivä oli sitten oikein mölyn ja jytinän multihuipentuma, kun siellä oli vissiin muutakin sukua. Tuntui että tulevat katosta läpi.
Oon päättänyt, että jos tää hilluminen jatkuu, niin tulevana viikonloppuna käyn asiasta sanomassa.
Ite asun vanhassa pienessä puukerrostalossa missä on kaksi kerrosta, ja ylemmässä kerroksessa asun. Mulla oli joskus alakerran naapurina aikamoinen omaa naapansa tuijottava pikkusielu, jos vähääkään pidin jotain ääntä, esim. koska on vanha puutalo, niin äänieristys on mitä on, ja lattia narisee tietyistä kohdista kun kävelee, niin eikös tämä alakerran naapuri tullut pari kertaa huomauttamaan minulle että kun tömistelen niin kovaa että hänen lasinsa putoavat hyllyistä alas.

Ja muuten olen todella hiljainen naapuri, en pidä mitään juhlia tai kuuntele musiikkia liian kovalla tai muutakaan mekkalaa. Luojan kiitos ei ole enää minun naapurini tuo.

Tarinan opetus, jos ei kestä elämisen ääniä, niin muuttakoot metsään asumaan.
 
Kiitos opetuksesta. Ja kyllä, olen asunut kerrostaloissa käytännössä koko elämäni. Ja kyllä, ymmärrän täysin, että elämänäänet kuuluu kerrostaloon.
Kerroin vain yhden tarinan millaista elämää mun naapurissa on. Esimerkiksi tänä viikonloppuna tuo tömistelevä lapsi ei siellä ole ollut ja jos on ensi viikonloppuna, niin sittenhän on koska nyt on saatu taas levätä kunnolla.
En vertaa tuota tömistelevää ipanaa mihinkään narkkikämppään jossa biletetään 24/7/365 ja olen hiton onnellinen, että ongelmani on näin pieni.
Ihmetyttää vain se, että kyllähän nää tämän tömistelijän isovanhemmat (?) kuulee ja tietää että se lapsi siellä hilluu ja eivät pyydä/opeta/käske lopettamaan.
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
199
Ei taida olla kokemusta lapsen/lasten kasvattamisesta?
Siis kenellä ei ole kokemusta? Isovanhemmilla?
Mielestäni lasten "turha" hyppiminen ja metelöinti olisi kohteliasta pitää minimissä jos asutaan kerrostalossa, lapsi voi leikkiä/riehua ulkona. Tottakai noista ääntä lähtee tavalla tai toisella, mutta ei vaadi vanhemmilta kovin paljoa estää pahimmat ylilyönnit varsinkin jos metelöinti on jatkuvaa ja säännöllistä.
Itseltä löytyy kaksi leikki-ikäistä. Asutaan kaksikerroksisessa rivitalossa ja meillä pidetään huolta että portaissa ei leikitä/hypitä, sen lisäksi että se on vaarallista, niin sivutuotteena on vittumainen "jytinä" naapurin kämppään. Tätä toimintaa lapset eivät tarvitse kehittyäkseen niin miksi kiusasin naapuria sallimalla tämän?
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
464
Upea kokemus saada uusia naapureita. Olen siis pitänyt 1. kuvan mukaisesti autoani takapihallani siitä lähtien kun tähän muutin. Tontin raja menee siis erittäin typerästi tuosta katajalta tuohon leikkimökin kulmalle. Edellisiä naapureita ei harmittanut, että toinen eturengas oli välillä heidän puolella. He käytti siis tuota autoni ja leikkimökin välistä tilaa polkupyörien säilyttämiseen. Kaikki oli iloisia jne.

volvo.png

Noh, nyt tuli uudet naapurit ja sieltä tuli palautetta, että voisin siirtää auton pois takapihaltani, että heidän on helpompi pyöritellä peräkärryä pihalla. Kuulemma riskinä on että Volvooni tulee naarmuja, koska naiset ajaa kärryllä siinä ja ne ei osaa tehdä sitä kunnolla jne. Ilmoitin, ettei mun tarvitse siirtää autoa sen takia, että joku ei osaa ajaa. Siirsin kuitenkin autoani taaksepäin, joten se ei ole enää naapurin tontilla ollenkaan.

volvo1.png

Eipä se naapurille vissiin kelvannut, koska nyt alkoi sitten tämä perisuomalainen naapurisota ja lopputulos on allaolevassa kuvassa. Naapuri alkoi säilyttämään vittuilun vuoksi kärryään tossa tontin rajalla niin, että nyt se on sitten minun tontin puolella osittain. Heillä on muutenkin 3x suurempi piha kuin minulla ja kärry on tuossa vaikka heidän piha on täysin tyhjä ja sen voisi laittaa muuallekin. Upeeta toimintaa ja nyt selvisi siis itsellenikin, että miten nämä suomalaiset naapuririidat oikein saavat alkunsa.

kärry.png

Kattoremontista kun naapuri minulle ilmoitti, niin vastasin vaan että kunhan ilmoittaa työmiehille mihin autonsa jättää. Juujuu, ilmoittaa hän ja tulee oikein paikanpäälle sen tekemään. Taisi olla 2. remonttipäivä, kun kotiin tullessani takapihaltani löytyi remonttifirman auto ja etupihan nurmikko oli täynnä vanhaa kattopeltiä. :facepalm:
Mutta pääasia, että heillä olisi tilaa leikkiä omalla ja naapurin pihalla peräkärryn kanssa!
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
464
No nyt on reipasta menoa. Meinaatko keskustella asiasta vielä rakentavassa hengessä vai aloitatko vastatoimet.. :rolleyes:
Ajattelin siirtää tuon auton tuosta etupihalle tänään ja katson, ottaako naapuri enemmänkin mun tonttia haltuunsa. Katsotaan sitten sen jälkeen miten aloitetaan keskustelu. :D

Hänelle on kaikenlisäksi toimitettu kuva kaavapaperista, josta selviää miten tonttien rajat menevät. Ei voi ainakaan sanoa, ettei olisi ollut tietoinen asiasta. :vihellys:
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
100
Siis kenellä ei ole kokemusta? Isovanhemmilla?
Mielestäni lasten "turha" hyppiminen ja metelöinti olisi kohteliasta pitää minimissä jos asutaan kerrostalossa, lapsi voi leikkiä/riehua ulkona. Tottakai noista ääntä lähtee tavalla tai toisella, mutta ei vaadi vanhemmilta kovin paljoa estää pahimmat ylilyönnit varsinkin jos metelöinti on jatkuvaa ja säännöllistä.
Itseltä löytyy kaksi leikki-ikäistä. Asutaan kaksikerroksisessa rivitalossa ja meillä pidetään huolta että portaissa ei leikitä/hypitä, sen lisäksi että se on vaarallista, niin sivutuotteena on vittumainen "jytinä" naapurin kämppään. Tätä toimintaa lapset eivät tarvitse kehittyäkseen niin miksi kiusasin naapuria sallimalla tämän?
Karjalaa tarkoitin. Periaatteessa olen samaa mieltä että turhaa meluamista pitää vältää, varsinkin kerrostalossa. Aina se ei vain ole mahdollista, tästäkin uusioperheestä löytyy joka toinen vklp 5kpl 4-13v ipanoita aiheuttamassa elämisen ääntä. Kaksi nuorimmaista on semmoisessa uhmaiässä että ei olis voinut vanhemmista penskoista kuvitellakkaan. Ehkä ollaan vaan paskoja vahempia sitten mutta lakia rikkomatta lapsia ei vaan aina saa hiljaiseksi, niitäkin kun on aikalailla montaa erityyppistä mallia... No osittain sen takia ei asutakaan kerrostalossa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
349
Alkutilanne on ollut se, että @Sasos autosi on ollut naapurin puolella, mistä hän ei ole pitänyt. Edellisen naapurin lupa ei luonnollisesti siirry suoraan omistuksen vaihtuessa, ja hallintaoikeutta noin yleisesti toisen tontille ei ole. Naapurin reagointi on sitten mennyt kovasti yli, jos tuo kärry taas on sinun puolellasi.

Itse en hyväksyisi ensimmäistäkään rajaloukkausta, joillakin kun on ihme tapa laajentaa vaivihkaa toimintaansa tyyliin: eihän se polkupyörän säilyttäminenkään haitannut, miksipä kaivinkone olisi eri asia. Enkä nyt tarkoita, että sinulla olisi tarkoitus laajentaa pihaa toisen puolelle.

Itse en vain henkilökohtaisesti ottaisi vastaan yhtään "mitä se nyt haittaa" -argumenttia omalla tontillani olevasta vieraasta autosta.
 
a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
787
Upea kokemus saada uusia naapureita. Olen siis pitänyt 1. kuvan mukaisesti autoani takapihallani siitä lähtien kun tähän muutin. Tontin raja menee siis erittäin typerästi tuosta katajalta tuohon leikkimökin kulmalle. Edellisiä naapureita ei harmittanut, että toinen eturengas oli välillä heidän puolella. He käytti siis tuota autoni ja leikkimökin välistä tilaa polkupyörien säilyttämiseen. Kaikki oli iloisia jne.

Noh, nyt tuli uudet naapurit ja sieltä tuli palautetta, että voisin siirtää auton pois takapihaltani, että heidän on helpompi pyöritellä peräkärryä pihalla. Kuulemma riskinä on että Volvooni tulee naarmuja, koska naiset ajaa kärryllä siinä ja ne ei osaa tehdä sitä kunnolla jne. Ilmoitin, ettei mun tarvitse siirtää autoa sen takia, että joku ei osaa ajaa. Siirsin kuitenkin autoani taaksepäin, joten se ei ole enää naapurin tontilla ollenkaan.

Eipä se naapurille vissiin kelvannut, koska nyt alkoi sitten tämä perisuomalainen naapurisota ja lopputulos on allaolevassa kuvassa. Naapuri alkoi säilyttämään vittuilun vuoksi kärryään tossa tontin rajalla niin, että nyt se on sitten minun tontin puolella osittain. Heillä on muutenkin 3x suurempi piha kuin minulla ja kärry on tuossa vaikka heidän piha on täysin tyhjä ja sen voisi laittaa muuallekin. Upeeta toimintaa ja nyt selvisi siis itsellenikin, että miten nämä suomalaiset naapuririidat oikein saavat alkunsa.

Kattoremontista kun naapuri minulle ilmoitti, niin vastasin vaan että kunhan ilmoittaa työmiehille mihin autonsa jättää. Juujuu, ilmoittaa hän ja tulee oikein paikanpäälle sen tekemään. Taisi olla 2. remonttipäivä, kun kotiin tullessani takapihaltani löytyi remonttifirman auto ja etupihan nurmikko oli täynnä vanhaa kattopeltiä. :facepalm:
Mutta pääasia, että heillä olisi tilaa leikkiä omalla ja naapurin pihalla peräkärryn kanssa!
Siis ajat oman autosi naapurin pihan läpi tuohon vai miten tuo piha oikein menee? Tarpeeksi veemäiseksi kun jompikumpi osapuoli heittäytyy nii tuohon nousee luvaton lauta-aita.... Tuollaiset epämääräiset tonttirajat on juuri niitä pahempia, etenkin sitten kun uusi tontin omistaja ei ole yhtään joustava.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
464
Alkutilanne on ollut se, että @Sasos autosi on ollut naapurin puolella, mistä hän ei ole pitänyt. Edellisen naapurin lupa ei luonnollisesti siirry suoraan omistuksen vaihtuessa, ja hallintaoikeutta noin yleisesti toisen tontille ei ole. Naapurin reagointi on sitten mennyt kovasti yli, jos tuo kärry taas on sinun puolellasi.

Itse en hyväksyisi ensimmäistäkään rajaloukkausta, joillakin kun on ihme tapa laajentaa vaivihkaa toimintaansa tyyliin: eihän se polkupyörän säilyttäminenkään haitannut, miksipä kaivinkone olisi eri asia. Enkä nyt tarkoita, että sinulla olisi tarkoitus laajentaa pihaa toisen puolelle.

Itse en vain henkilökohtaisesti ottaisi vastaan yhtään "mitä se nyt haittaa" -argumenttia omalla tontillani olevasta vieraasta autosta.
Laitoinkin auton samantien niin, että se on täysin omalla tontilla. Tässä koko skenaariossa on lähinnä se, että naapuri ei kunnioita tontinrajoja ollenkaan ja samalla vaatii, että minun täytyy tehdä tilaa omalle tontilleni, jotta he voivat touhuta peräkärryn kanssa paremmin. Ja kun tuohon en suostunut, niin nyt se kärry on vedetty tuohon parkkiin.

Siis ajat oman autosi naapurin pihan läpi tuohon vai miten tuo piha oikein menee? Tarpeeksi veemäiseksi kun jompikumpi osapuoli heittäytyy nii tuohon nousee luvaton lauta-aita.... Tuollaiset epämääräiset tonttirajat on juuri niitä pahempia, etenkin sitten kun uusi tontin omistaja ei ole yhtään joustava.
Kyllä, ajan takapihalleni naapurin pihan läpi ja silloin kun tontti on halkaistu, niin erikseen merkattu että heidän on pakko pitää kulku vapaana, jotta takapihalle pääsee. Kyllä se uusi naapuri jo kyseli, jos vetäisi jonkun aidan tuohon tielle, koska heidän lapsi on niin ADHD ettei se pysy pihalla ilman aitoja. En oikein lämmennyt ajatukselle, että mun pitäisi jotain aitaa availla aina kun haluan lähteä takapihalta auton kanssa.
 
a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
787
Onko tuo tontti sitten niin perällä ettei omaa liittymää ole saatu tehtyä vai miksi noin erikoinen ratkaisu? Tuossa on meinaan aika hyvä pohja kunnon rajakiistalle.

Kuka sen aidan maksaa ja kumman se on ja jos siihen joku portti tulee niin sitten voi naapuri kettuilakseen laittaa sen lukkoon jos tympääntyy oman tonttinsa läpiajoon.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 959
Tuokin on ikävä tilanne, kun ei laista suoraan löydy pykälää mikä tuon kieltäisi. Ellei sitten tuo kärry totaalisesti tuki kulkureittiäsi.
Hallinnan loukkaus olisi vissiin lähimpänä, mutta noin vähäisestä asiasta ei voi rangaista.

Mutta ehkä voisit sitten pitää sitä eturengasta naapurin tontilla jos naapuri pitää kärryään osittain sinun tontilla. Jos valittaa niin sanot että siirtyy heti kun kärry siirtyy.
Ja naarmut auton kyljessä on helppo laskuttaa naapurilta mikäli niitä rupeaa ilmestymään.
 
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 310
Laitoinkin auton samantien niin, että se on täysin omalla tontilla. Tässä koko skenaariossa on lähinnä se, että naapuri ei kunnioita tontinrajoja ollenkaan ja samalla vaatii, että minun täytyy tehdä tilaa omalle tontilleni, jotta he voivat touhuta peräkärryn kanssa paremmin. Ja kun tuohon en suostunut, niin nyt se kärry on vedetty tuohon parkkiin.
Käy siirtämässä se kärri pois omalta tontilta, saattaa tietysti aiheuttaa muuta mukavaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 552
Oppisikohan käyttämään bluetooth kuulokkeita jos ostaisit sille? o_O
Varmaan kävisi niin, että kyseinen vanhusoletettu olisi tämän tästä oven takana kyselemässä miten nää toimii:bored: Ai mistäkö, no ei liikaa teknoligiaa jos on yhtään syytä epäillä että ongelmat vain kasvaa.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
464
Noniin, tästä ns. tonttikiistasta puuttuikin se, että uusi naapuri pitää koiraa vapaana ja tietenkin se juoksee myös meidän pihan puolella. Tuo on jopa laitonta toimintaa pitää koiraa vapaana, koska pihaa ei ole aidattu. Taidan laittaa tänään heille viestiä asiasta. Ja viestinä ihan saan sen takia, että jos on tarpeen myöhemmin todistaa, että asiasta on jo aikaisemmin käyty keskustelua.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 768
Omassa talossa asuessa vanhemmat totesi lumitöistä jotain naapureille ja se oli sen naapurisuhteen loppu :D
Saas nähdä alkaako täällä naapureiden huomauttelu, kun kaikille jaettavassa kylän tiedotuslehdessä väitettiin, että on tontin omistajien vastuulla poistaa lumet ajoradan keskilinjaan asti ja pyöräteiltä. :facepalm:

Näinhän ei siis ole, vaan lumenpoisto ajoradalta ja pyöräteiltä kuuluu kokonaisuudessaan kunnalle. Lumenpoisto jalkakäytävältä (jollaisia kylällä ei ole) ja ajoradan puoliskon puhtaanapito (johon ei lumienpoisto kuulu, vaan se on kunnossapitoa) on tontin omistajan hommaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
778
Noniin, tästä ns. tonttikiistasta puuttuikin se, että uusi naapuri pitää koiraa vapaana ja tietenkin se juoksee myös meidän pihan puolella. Tuo on jopa laitonta toimintaa pitää koiraa vapaana, koska pihaa ei ole aidattu. Taidan laittaa tänään heille viestiä asiasta. Ja viestinä ihan saan sen takia, että jos on tarpeen myöhemmin todistaa, että asiasta on jo aikaisemmin käyty keskustelua.
Tuolla ei voi mitään, koska poliisia tai ketään muutakaan ei kiinnosta ennen kuin se käy ihmisen kimppuun.
Tai tietysti koiran voi ottaa kiinni ja odottaa että naapuri tulee kyselemään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
92 407
Viestejä
1 892 415
Jäsenet
39 719
Uusin jäsen
Themightyyg

Hinta.fi

Ylös Bottom