Tuossa edellä oli keskustelua siitä, että naisten on helpompi löytää kumppaniehdokkaita, ja käytiin keskustelua "katkeruudesta" tähän liittyen.
Itse tunnustan olevani
kateellinen siitä, että homma on naisille niin paljon helpompaa, mutta en ole
katkera! Näissä on iso ero. Eihän naiset ole minulle mitään pahaa tehneet, eikä heidän pariutumisensa helppous ole syy oman pariutumiseni vaikeuteen. Voi siis olla kateellinen olematta katkera tai naisvihamielinen.
Mutta kieltämättä joskus ärsyttää, että naiset eivät kykene kovin hyvin eläytymään miesten maailmaan tässä aiheessa. Siitä sitten seuraa, että keskustelussa naiset helposti kokevat miesten kuulostavan "katkerilta" - ja miehiä taas ärsyttää se, että nainen ei tunnista hankaluuksien koskevan enemmän miehiä, vaan alkaa "womansplainata" miten jokainen on itse vastuussa pariutumisestaan, pitää katsos kehittää itseään, kyllä naisenkin on vaikeaa löytää hyvä kumppani, jne.
Kyllä tuollainen puhe naisen suusta kieltämättä vähän ylimieliseltä tai vähättelevältä kuulostaa, kun samaan aikaan naispuolisten kaverien kanssa keskustellessa on tajunnut, miten paljon sitä huomiota ja mahdollisuuksia heille siunaantuu ihan nolla efortilla normi arjen ohessa.
Olen viime aikoina jutellut muutamankin naispuolisen kaverin kanssa siitä millaista on jäädä sinkuksi ja yrittää pariutua uudestaan. (Eikä nyt puhuta mistään seksiseuran saamisesta kadulta, vaan kumppanin hakemisesta.) Maailmat minun ja näiden naisten kokemusten välillä eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ja heistä nyt kukaan ei ulkonäöllisesti ole todellakaan mitenkään kummoisia. Samat naiset sitten kertovat mulle, että "eihän sulla ole mitään huolta, sulla nyt on vientiä vaikka mihin, naiset varmasti suorastaan jonottavat sun luokse kun kuulevat sun olevan vapaana..."
Tuossa kohtaa yleensä olen purskahtanut nauruun ja selittänyt leideille, että miehen elämässä se homma vaan ei mene ollenkaan noin. Se effortin määrä mitä tällaisena suht haluttavanakin miehenä (yliopistokoulutus, arvostettu työ, sosiaalinen, hyvät keskustelutaidot, vakaa tilanne ja elämänhallinta, ei lapsia, pitkä ja normaalipainoinen, pärstäkin ok näköinen ja hiukset päässä) joutuu tekemään, verrattuna ulkoisesti below-average naisiin, on jotain mistä nämä naiset eivät ole ollenkaan perillä. Joo, mulla nyt edes jonkun verran vientiä on, että sinänsä en valita. Mutta lähinnä huvittaa, että näillä samoilla spekseillä varustettuna naisena mä olisin varmaan tyyliin max kuukauden sinkkuna suhteiden välillä - ja henkisesti isona erona on just se, että kovin paljon efforttia asian eteen ei tarvitsisi tehdä.
Asian pihvi: On aika iso ero yleisfiiliksessä, tuntuuko homma tosi työläältä vai tuleeko tarjouksia vähän sieltä sun täältä ilman isompaa vaivannäköä. Vaikka näiden kahden lopputulos pariutumisessa on lopulta sama (mies ja nainen löytävät toisensa), niin kyllä se luo jotenkin kivemman elämänfiiliksen elää runsaiden mahdollisuuksien maailmassa vs. niukkuuden maailmassa, jossa sulla on koko ajan perusfiilis että joudut mielettömästi kilpailemaan ja ponnistelemaan (saavuttaaksesi suhteen, jossa siinäkin miehenä saat tehdä koko ajan enemmän töitä pitääksesi sen kasassa). Mut joo, elämä ei ole reilua, ja onhan mulla miehenä sitten vielä jäljellä joitain etulyöntiasemia, esim. pitempi aikaikkuna lasten tekoon.
Vähän ikävä oma havainto on ollut myös tuo,
@AnnaKoo ylläolevassa jaottelussakin esiin nostama asia, että parisuhteelle avoimien vapaiden naisten määrä on itse asiassa aika pieni. Tuolla kaduilla liikkuu kyllä yksinasuvia naisia, mutta kuinkahan moni heistä on avoin parisuhteelle? Siinä olisi mielenkiintoinen tutkimusaihe. (Ja "avoin parisuhteelle" ei nyt tarkoita sitä AnnaKoon listan ensimmäistä naiskategoriaa, jotka passiivisesti odottavat josko kohdalle sattuisi Herra täydellinen...)
Joka tapauksessa kyllä kaikesta aistii, että nuorilla miehillä on juuri nyt keskimäärin paljon tukalammat olot kumppanin etsinnän suhteen kuin on ollut aikoihin. On tosi paljon isompi joukko nuoria miehiä, jotka kaipaavat suhdetta ja joille sellaisen löytäminen on ihan objektiivisesti arvioituna vaikeaa, kuin vastaavassa asemassa olevia nuoria naisia. Eikä sitä asiaa ihan täysin yksilöiden ongelmaksi voi laskea. Minusta pitää olla pikkaisen sokea, jos ei tätä kykene tunnistamaan. Kyllä omista naispuolisista tutuistakin useimmat tämän keskustelussa lopulta myöntävät.
Enpä kyllä pari vuotta sitten pitkästä suhteesta sinkuksi jäädessäni arvannut, miten vaikeaksi tämmöinen elämän perushomma on sillä välin mennyt! Vähän huumorillakin tätä jo alkaa ottaa - miten me ihmiset saadaankin kaikesta tehtyä niin pirun vaikeaa. Ei kyllä katastrofaaliset syntyvyystilastot ihmetytä enää
