Sellaisen kysymyksen vielä heittäisin, että kun itselläni on asiat aikalailla mallillaan, niin sitäkö samaa en sitten saisi kumppanilta olettaa? Ja puhun nyt koulutuksesta ja sivistyksestä, kohtuullisesta toimeentulosta, mielenterveydestä, terveellisistä ja siisteistä elämäntavoista sekä positiivisesta elämänasenteesta. Ovatko nämä nyt niitä liian korkeita vaatimuksia, joihin pyrkiminen on mieheltä liikaa vaadittu?
Edit. Oletetaan nyt vielä, että sekä mies että minä oltaisiin ulkonäöllisesti yhtä viehättäviä tai epäviehättäviä, eli unohdetaan nyt se ulkonäköön perustuva luulet-olevasi-9-vaikka-olet-2 -kortti.
Luulen että suurin osa (niin miehistä kuin naisistakin) toivoo pidempiaikaiselta suhteelta (ei siis yhden yön suhde) noita asioita.
Mutta noistakin näkee aika suuria kärjistyksiä, vaikka niistä ei välittäisi eri ihmisille osa noista sanoista tarkoittaa eri asiaa.
En nyt tarkoita termejä kuten mielenterveys.
Mutta:
- "koulutus ja sivistys":
Jotkut jopa ylpeästi kertovat että ovat viimeksi ehkä peruskoulussa jotain lukeneet, sekin taisi olla Aku Ankkaa, ovat silti töissä (luultavasti jossain fyysisessä hommassa) ja koulutus on luokkaa peruskoulu ja ammattikoulun lyhyt linja.
Toinen taas kertoo miten monta (jopa sataa) kirjaa hän on lukenut useammalla kielellä vuoden aikana, tosin on juuri nyt työtön mutta on taiteilija on piirtänyt useamman taulun mitä ei ole vaan saanut näyttelyyn saakka.
- "kohtuullisesti toimeentuleva":
Esim. tiedän kavereita jotka eivät oikeasti tiedä tuotteiden hintoja kun käyvät kaupassa. He eivät ole "erityisen" varakkaita mutta he vaan kasaavat kamaa hihnalle ja heilauttavat korttia. Eivät edes viitsi katsoa loppusummaa.
Toinen katsoo hintoja ja osaa kertoa suunnilleen budjetin millä saa sen kuukauden ruokamenot katettua jo etukäteen.
- "Terveelliset ja siistit elämäntavat":
Yksi tekee fyysistä raskasta työtä minkä takia syö lähinnä "läskisoosia ja perunaa" ehkä kävellen töihin ja kotiin ellei sitten pyöräile, oikein etsimällä etsien huomaat että joskus syö ketsuppia ja sinappia
Toinen on kasvissyöjä, yrittää huolehtia proteiinista jonkun herneproteiinin avulla, unohtamatta soijaa ja menee aina nukkumaan ennen kello 09, hän myös mietiskelee päivittäin vähintään 2 tuntia yleensä enemmän ja juo ainoastaan vihreää teetä...
-
"Positiivinen elämänasenne":
Yksi toteaa iloisesti että Suomi on hyvä maa kunhan rajat saadaan takaisin kiinni, osallistuu aktiivisesti marsseihin ja kansalaisaktiviteetteihin, ylistää Suomalaisia miehiä, naisia ja kertoo miten haluaa kovasti lapsia joille opettaa omaa agendaansa valitellen vain sitä että Persujen linja on liian löysä ja markka pitäisi saada takaisin
Toinen naureskelee Aku Ankalle ja hyväntuulisena heittelee jatkuvasti Kummeli sekä Fingerpori juttuja. Osa kavereista (varsinkin naiset) eivät ihan arvosta hänen "setämies" juttujaan mikä aiheuttaa hänelle vain lisää hupia ja naurua jos hän kuulee moisesta. Hänen mottonsa on että antaa kaikkien kukkien kukkia, kakka tekee hyvää kaikille.
Mitä yritän sanoa on: nuo termit eri ihmisille tarkoittavat eri asioita. Vaikka henkilö tupakoisi, käyttäisi alkoholia, olisi työtön, ei olisi lukenut mitään peruskoulun jälkeen ja ei osaisi kuin heikosti kirjoittaa Suomea hän voisi silti väittää ja olla omasta mielestään oikeassa että hän täyttää tuon listan oikein hyvin. Suostuu jopa kotona (äidillään) syömään ihan kaikkea mitä äiti tuo eteen (tajuamatta että se äiti tietää mitä poika haluaa joten sitä lihaa on yleensä tarjolla).
Moni sanoisi että esim. edesmennyt Juice oli epäilemättä hyvin älykäs, koulutettu ja sivistynyt, kohtuullisen toimeentuleva, positiivinen elämänasenne (tosin kännissä ilmeisesti hyvinkin ilkeä läheisiään kohtaan) mutta tuo terveelliset elämäntavat saattaa olla kohta mikä pitäisi jättää pois. Mahdollisesti hänellä oli (?) ainakin työskennellessään hyvinkin siistit elämäntavat?
Silti suurin osa naisista tuskin haluaisi sen kaltaista seurustelukumppania vaikka taas täälläkin olevien miesten mielestä hän olisi parasta 1% ryhmää jos eläisi. Eli rikas, kuuluisa, saisi naisen kuin naisen Tinderissä...
