- Liittynyt
- 25.04.2017
- Viestejä
- 2 509
Terve itsereflektio on aina paikallaan, oli suhteessa tai ei. Omakohtainen kokemukseni tosiaan oli sellainen, että kumppani teki hyvin samaa, mitä Boilers kuvaili. Itse pidin toimintaa aluksi myös aivan sairaana, kunnes itsellä paloi vedet pohjaan ahdistuksen ja muun toimesta. Nostin asian pöydälle ja käytiin erittäin pitkä ja hankala keskustelu. Selvisi, että kumppanilla oli oman toimintani vuoksi turvaton olo jota en ollut tajunnut lainkaan edes tekeväni. Ei ne isoja juttuja ollut, mutta lopulta tajusin itse, että ihmiset on vaan taustoiltaan erilaisia ja eletty elämä vaikuttaa siihen hurjan paljon. Kumppanillani hyvin pienet asiat mitä tein, sai ihan massiiviset mittasuhteet ja katastrofiajattelumalli ei auttanut hänen asiaansa. Piti vain osoittaa joka päivä, että en ole lähdössä mihinkään. Nykyään rauhoittunut ja erittäin tasaista.
Onnellisesti edelleen saman kumppanin kanssa, edelleen vahvalla liimalla ja kyllä se vaatii työtä ja oman toiminnan tarkastelua myös jos toisen ihmisen käytösmalli ei miellytä. Itse en vaihtaisi tätä ihmistä mihinkään.
Hienoa. Lopputulos oli positiivinen. Hän oli siis selvästi taipuvainen ahdistukseen tms., muttei uinut kovin syvällä. Tämän tapauskuvauksen olisi voinut toki antaa aiemmin, niin kommenttisi taustaa olisi ollut huomattavasti helpompi ymmärtää.


