Kuulostaa siltä että odotukset suhteelle oli vaan liikaa toisistaan poikkeavat. Nainen tunsi itsensä ehkä syrjään jääväksi tai torjutuksi kun hänellä olisi ollut tarve tiiviimmälle suhteelle, ja sinulle se tiiviimpi suhde ei ollut sopiva kun on iso oman ajan tarve. Molempia puolia on helppo ymmärtää eikä siinä ole muuta harmillista kuin että ne on vaikea sovittaa yhteen.
Nainen yritti puhua asioista mikä on kai jokaisen suhteen elinehto, piste siitä hänelle. Jos toista osapuolta ei kinostele puhua suhdetta kuntoon niin kyllähän siinä aloitteelliselle kelmeä olo jää että eikö sen vertaa suhde merkkaa.
Samaa mieltä kuin @Frankie , on helvetin normaalia kaivata suhteessa huomiota toiselta, alkuvaiheessa etenkin mutta itse tarvitsen sitä vaimolta vuosien jälkeen yhä ja joku viikon vetäytyminen omalle ajalle tuntuisi varmasti pahalta. Sanoisin että normaalisti sitä huomiota on myös luontevaa antaa jos toisesta tykkää, happy wife, happy life.
Kummallinen ajatus että pitäisi varoa nostamasta naistaan jalustalle, ihan kuin se siitä ylpistyisi ja että nöyränä kuuluu olla ja palvella miestä ilman että liikoja kehutaan? Vaimo on minulle jalustalla ja minä myös hänelle ja molemmille hyvä niin, ollaan nyt kuotenkin toistemme nro 1 ihmiset sentään eikä mitään saman lätkäseuran pakkeja. No vähän OT.
Mutta jos useampi suhde on saman tapaiseen ongelmaan loppunut niin voithan olla suhteissa etäisempi kuin naiset keskimäärin toivovat ja se on hyvä tiedostaa jatkoa varten.

Viimeksi muokattu: