Parisuhteen kiemurat

[hb81]

Jessus toi oli hämmentävää alussa ku ajattelin et vastaat mulle suoraan. Mä rupesin jo käärimään hihoja et nytkö se vastaan väittely alkoi (vaikka tykkäsit mun viestissä, joka lisäsi hämmennystä), mut toi lainaamani osa onneksi selvensi et hihat saa olla rauhassa .

Joo vastasin kompatakseni mutta lopulta tajusin että meni vähän väärin. Siksi editoin ja lisäsin lopun

 

[Zolttu]

Poistoon

 

[Zolttu]

Täytyy täältäkin kysyä, että onko normaalia, että naisella mieliala vaihtelee oikeasti todella nopeaa. Alkuun saattaa olla todella hyväntuulinen, kiltti, koskettelee. Menee vessaan, 5min päästä helvetin kiukkunen, ei puhu ja pysyy omissa oloissa. Kysyttäessä ei kerro mikä on. Tätä tapahtuu myös muuallakin. Oltiin muutaman päivän reissulla toisessa kaupungissa jossa myös mieliala ja mielentila vaihdellut kyseisellä tavalla. Saanut myös nolattua minut vanhempieni edessä tuolla tavalla. Miettinyt, että voiko olla normaalia tuollaiset mielialan vaihtelut, onko kyseessä vaan temperamenttinen ihminen vai onko jokin sairaus tjsp joka aiheuttaa tuon. Kotona esim teen lähes aina ruoan, käyn kaupassa, pidän huolen, että jääkaapissa on ruokaa, pesen pyykkiä, siivoan eli kotitöistä ei ainakaan pitäisi olla kiinni jos se hiertäisi. Läheisyys on myös alkanut kadota viimeaikoina. Itse olen todella läheisyyttä kaipaava ihminen. Teen alotteita, kosketan, pussaan, en valita, en vaadi mitään yms, mutta en oikein saa mitään takaisin.
Noin puolitoista vuotta seurustelua takana ja reilu vuosi yhdessä asumista ja koko aikana ollut tuota. Aivan helvetin raastava ja välillä miettinyt miksi sitä kärsii tätä. Kokoajan saa miettiä mitä tekee, millon tekee, että ei vaan suututtaisi toista vaikka ei kuulemma minusta johdu. Aivan mahtava persoona, kun kaikki on hyvin, mutta niitä hetkiä on harvoin...

8 vuotta narsistin kanssa seurustelleena. Välit poikki ja kohti parempaa huomista. Testaa mitä siedät ja suunta ei tule olemaan parempi myöhemminkään

Narsisti nainen/mies parisuhteessa - 7 merkkiä | Eliittikumppani

Oletko parisuhteessa tai deittailetko narsistista miestä tai naista? Eliittikumppani listasi 7 merkkiä, joiden avulla tunnistat narsistin.

www.eliittikumppani.fi

Edit: Lisätty linkki.

 

[BongisKhan]

Täytyy täältäkin kysyä, että onko normaalia, että naisella mieliala vaihtelee oikeasti todella nopeaa. Alkuun saattaa olla todella hyväntuulinen, kiltti, koskettelee. Menee vessaan, 5min päästä helvetin kiukkunen, ei puhu ja pysyy omissa oloissa. Kysyttäessä ei kerro mikä on. Tätä tapahtuu myös muuallakin. Oltiin muutaman päivän reissulla toisessa kaupungissa jossa myös mieliala ja mielentila vaihdellut kyseisellä tavalla. Saanut myös nolattua minut vanhempieni edessä tuolla tavalla. Miettinyt, että voiko olla normaalia tuollaiset mielialan vaihtelut, onko kyseessä vaan temperamenttinen ihminen vai onko jokin sairaus tjsp joka aiheuttaa tuon. Kotona esim teen lähes aina ruoan, käyn kaupassa, pidän huolen, että jääkaapissa on ruokaa, pesen pyykkiä, siivoan eli kotitöistä ei ainakaan pitäisi olla kiinni jos se hiertäisi. Läheisyys on myös alkanut kadota viimeaikoina. Itse olen todella läheisyyttä kaipaava ihminen. Teen alotteita, kosketan, pussaan, en valita, en vaadi mitään yms, mutta en oikein saa mitään takaisin.
Noin puolitoista vuotta seurustelua takana ja reilu vuosi yhdessä asumista ja koko aikana ollut tuota. Aivan helvetin raastava ja välillä miettinyt miksi sitä kärsii tätä. Kokoajan saa miettiä mitä tekee, millon tekee, että ei vaan suututtaisi toista vaikka ei kuulemma minusta johdu. Aivan mahtava persoona, kun kaikki on hyvin, mutta niitä hetkiä on harvoin...

Eihän tuo nyt ihan normaalia käytöstä ole. Kuten tuolla muutkin on jo todenneet, niin puhumalla ne asiat selviää, tavalla tai toisella.

Valitset hyvän hetken ja otat asian puheelsi. Keskustelu ei tule olemaan helppo ja varmasti mielesi tekee lykätä sitä ja katsoa jos asiat lähtisivätkin paranemaan. Luultavasti ne eivät kuitenkaan itsestään mihinkään parane, koska jotainhan tuossa on taustalla oltava.

Sen keskustelun kanssa kannattaa vaan sitten muistaa olla aika hienotunteinen. Liian suoralla tenttauksella ja syyllistämisellä saat ainoastaan hänet puolustuskannalle. Puhu ainakin alkuun enemmän itsestäsi ja siltä miltä hänen käytöksensä sinusta tuntuu ja sitä kautta yritä saada häntä reflektoimaan omaa käytöstään.

Toki on mahdollista, että hän ei silti halua puhua aiheesta ja vetää joka tapauksessa defenssit päälle, mutta sitten kokeilet myöhemmin uudestaan.

Toisaalta jos homma ei useammankaan keskustelun tai keskusteluyrityksen jälkeen lähde aukeamaan, niin sitten kannattaa ihan oikeasti miettiä antaako tuo parisuhde sinulle enemmän kuin ottaa, ja minkälaisena aidosti näet teidän yhteisen tulevaisuutenne.

Voin kokemusasiantuntijana kertoa, että sen toisen pitää tulla vastaan, etkä sinä yksin voi asioita korjata vaikka kuinka toivoisit parasta ja rakastaisit kuinka syvästi. Yhdellä eksällä oli ilmiselvästi jonkinlainen mielialahäiriö tai vastaava, mutta hän ei toistuvista aneluistani huolimatta suostunut hakemaan ammattilaisapua. Toinen taas oli ihan pesunkestävä narsisti. Molempien kanssa ainoa ja paras ratkaisu oli nostaa kytkintä.

 

[SamCer]

@Jermulison Mikä hän on mentaali tapaus, jota on myös veikkailtu + plus mun veikkaaman kolmas pyörä mukana niin muista, että SINÄ et ole vastuussa hänestä! Kukaan selväjärkinen ei ala syyttämään sua, jos haluat eroon hänestä oman mielenterveytesi tähden. Sinä olet vastuussa ITSESTÄSI, et kenestäkään muusta!

Sanon vielä uudestaan mitä sanoin jo aikaisemmin: Eroaminen ei ole maailmanloppu. Takaan ja vannon, että sua pelottaa ja se eroaminen TAKUULLA SATTUU! Jos ei satu, silloin sä oot narsisti ja/tai psykopaatti (en tiä lohduttaako toi vai ahdistaa, mutta se on vaan totuus). Viestiesi perusteella voin vain valitaa, että olet vain ihminen. Ihmisillä nyt vaan sattuu olemaan tunteet.

Minä uskon sinuun, että uskallat, jaksat ja kykenet tekemään sen oikean päätöksen, mikä se päätöksesi nyt onkaan!

 

[No Future]

Suhteilla on elinkaarensa, ja toi nyt vaikuttaa yhdeltä tavalta lopetella suhdetta. Mutta näin aikuisena täytyy tietysti suositella että puhukaa, puhukaa, puhukaa. Aina se ei sillä parane, mutta toivottavasti selkenee ainakin.

 

[jexa]

Täytyy täältäkin kysyä, että onko normaalia, että naisella mieliala vaihtelee oikeasti todella nopeaa. Alkuun saattaa olla todella hyväntuulinen, kiltti, koskettelee. Menee vessaan, 5min päästä helvetin kiukkunen, ei puhu ja pysyy omissa oloissa. Kysyttäessä ei kerro mikä on. Tätä tapahtuu myös muuallakin. Oltiin muutaman päivän reissulla toisessa kaupungissa jossa myös mieliala ja mielentila vaihdellut kyseisellä tavalla. Saanut myös nolattua minut vanhempieni edessä tuolla tavalla. Miettinyt, että voiko olla normaalia tuollaiset mielialan vaihtelut, onko kyseessä vaan temperamenttinen ihminen vai onko jokin sairaus tjsp joka aiheuttaa tuon. Kotona esim teen lähes aina ruoan, käyn kaupassa, pidän huolen, että jääkaapissa on ruokaa, pesen pyykkiä, siivoan eli kotitöistä ei ainakaan pitäisi olla kiinni jos se hiertäisi. Läheisyys on myös alkanut kadota viimeaikoina. Itse olen todella läheisyyttä kaipaava ihminen. Teen alotteita, kosketan, pussaan, en valita, en vaadi mitään yms, mutta en oikein saa mitään takaisin.
Noin puolitoista vuotta seurustelua takana ja reilu vuosi yhdessä asumista ja koko aikana ollut tuota. Aivan helvetin raastava ja välillä miettinyt miksi sitä kärsii tätä. Kokoajan saa miettiä mitä tekee, millon tekee, että ei vaan suututtaisi toista vaikka ei kuulemma minusta johdu. Aivan mahtava persoona, kun kaikki on hyvin, mutta niitä hetkiä on harvoin...

Kuulostaa tutulta, tosin mun tapauksessa noi syklit luetaan päivien aikajänteellä, mutta kuitenkin. Yhtäkkiä vaan tunnelma vaihtuu jäätäväksi, mutta mikään kuulemma ei ole vikana ja enemmän jos koittaa kysellä, tai vaikka halata, kun selkeesti joku on pielessä, niin vielä pahemmaksi menee. Luimistelet sitten odottaen että tilanne paranee ja oot itse ihan paskana ja luottamus tulevaisuuteen alkaa hajoilla. En tiedä saako tuolla diagnoosia, mutta kuten muutkin sanoi, niin kannattaa kyllä miettiä jatkoa, tai olet pian kaulakiikussa kun et jaksa. Psykan mukaan (mun, koska hänessä ei ole vikaa niin ei syytä käydä) voi olla hormonaalista, mutta eipä se oikein mulle käy selityksestä, vrt. ei turpaankaan saa mätkiä kun on tota testosteronia kato hei...

Avaudun nyt itsekin, niin joku ehkä jättää nää samat virheet tekemättä... mun tapauksessa jotenkin tuohon yhdistyy kyvyttömyys tunnistaa muiden ihmisten negatiivisia tunteita ja niiden syitä, sekä vastata niihin empaattisesti (kyökkipsykologina arvelen, että tää aiheuttaa sen, ettei niitä tunnista itsessäänkään ja siitä outo käyttäytyminen). Täähän aiheuttaa senkin, että jos toinen loukkaa sinua, niin ei tajua, ei pyydä anteeksi, ei edes vaikka itse sanoo, että nyt tuntui ikävältä, koska tää ei vaan rekisteröidy. Keskustelu muutenkin mahdotonta tai vaikeaa.

Täähän ei meillä alkuvuosina ollut ongelma, kun arki meni hyvin. Noi jääkaudetkin oikeastaan alkoi kunnolla vasta, kun oli tullut investoitua taloon jne. ja sitten sitä ajatteli, että kai tämä ohi menee, on kuitenkin talo jne. niin ei kannata hätiköidä Tässäkin vaiheessa kannattaisi juosta, talo menee kaupaksi jne...

Sitten kun tulee vähän ongelmia, niin tilanne perkelöityy... Itsellä terveys alkoi reistaamaan, stressi puskemaan, lapsen syntymä, lisää stressiä, lisää terveyshuolia, burnout, läheisten kuolemia vähän liian tiheään... Tässähän kaipaisi sitten tukea toiselta mut oho, eipä sitä tulekaan, kun toinen ei tunnista negatiivisia tunteita, hätää, pelkoa, tuskaa jne. Kommentit on vaan voi voi ja joskus jopa sarkastista vittuilua. Muutenkin, kun et itse enää jaksa olla se entinen iloinen itsesi, niin toisen käytös alkaa muuttumaan muiltakin osin kylmäksi ja välinpitämättömäksi ja jossain vaiheessa sit saatkin kuulla miten olet syyllinen, kun suhde hajoaa käsiin, toisessa ei kuitenkaan voi olla mitään vikaa, vain sinussa, vaikka toinen tekee itse just niitä asioita mihin sait kuulla syyllistyneesi.

Sitten itket joka ilta yksiksesi ja pohdit, että onko pienelle taaperolle parempi katsoa kuilun partaalla olevaa iskää, joka kuitenkin jaksaa kaikki energia kohdistamalla telmiä ja leikkiä ipanan kanssa, lohduttaa, halata, kehua ja sanoa rakastavansa joka päivä monta kertaa. Vai kestää vanhempien ero ja se, ettei äiskä ymmärrä eroa känkkisitkun ja todellisen hädän ja pelon välillä ja saattaa käyttäytyä tän vuoksi lasta kohtaan torjuvasti, ellei iskä tulisi hätiin kertomaan että nyt on lapsella hätä... Tai kun äitillä on kylmä kausi menossa, niin kyllä se lapseenkin kohdistuu ja iskänä sit otat lapsesta kopin, mikä ei onnistu jos ei olisikaan lähiviikko. Ei hän huono äiti ole, mutta noi tunnehommat...

Sit ainoa ihminen joka kuuntelee, on työkaveri. Ja se työkaveri kuuntelee ja kommentoi empaattisesti ja kyselee saikunkin aikana, että miten jakselet. Mietit, että on se niin perkeleen epäreilua, että puoliso kohauttelee olkiaan kun itket ja työkaveri ainoa joka on huolissaan. Ja tajuat, että et voi enää koskaan moralisoida työkaverin mukaan avioliitosta lähteneitä ihmisiä. Mun tapauksessa se ei ole mahdollista, mutta ymmärrän.

Ja kaikki tää sen vuoksi, että et usko varoitusmerkkejä, vaan toivot vaan että kyllä se siitä. Käy kuin sammakolle kattilassa. Joo ei, kannattaa juosta, mahdollisuus on siihen asti kun ei ole lapsia. Sit menee ainakin ikävämmäksi, toki ei mahdottomaksi.

 

[Benji]

Täytyy täältäkin kysyä, että onko normaalia, että naisella mieliala vaihtelee oikeasti todella nopeaa. Alkuun saattaa olla todella hyväntuulinen, kiltti, koskettelee. Menee vessaan, 5min päästä helvetin kiukkunen, ei puhu ja pysyy omissa oloissa. Kysyttäessä ei kerro mikä on. Tätä tapahtuu myös muuallakin. Oltiin muutaman päivän reissulla toisessa kaupungissa jossa myös mieliala ja mielentila vaihdellut kyseisellä tavalla. Saanut myös nolattua minut vanhempieni edessä tuolla tavalla. Miettinyt, että voiko olla normaalia tuollaiset mielialan vaihtelut, onko kyseessä vaan temperamenttinen ihminen vai onko jokin sairaus tjsp joka aiheuttaa tuon. Kotona esim teen lähes aina ruoan, käyn kaupassa, pidän huolen, että jääkaapissa on ruokaa, pesen pyykkiä, siivoan eli kotitöistä ei ainakaan pitäisi olla kiinni jos se hiertäisi. Läheisyys on myös alkanut kadota viimeaikoina. Itse olen todella läheisyyttä kaipaava ihminen. Teen alotteita, kosketan, pussaan, en valita, en vaadi mitään yms, mutta en oikein saa mitään takaisin.
Noin puolitoista vuotta seurustelua takana ja reilu vuosi yhdessä asumista ja koko aikana ollut tuota. Aivan helvetin raastava ja välillä miettinyt miksi sitä kärsii tätä. Kokoajan saa miettiä mitä tekee, millon tekee, että ei vaan suututtaisi toista vaikka ei kuulemma minusta johdu. Aivan mahtava persoona, kun kaikki on hyvin, mutta niitä hetkiä on harvoin...

Syökö nainen kenties e-pillereitä? Exällä aikanaan pillerit sekotti pään. Harmitteli jälkikäteen, että kukaan ei ollut hänelle kertonut mieltä sotkevista sivuvaikutuksista.

 

[Tatuks]

Kuulostaa tutulta, tosin mun tapauksessa noi syklit luetaan päivien aikajänteellä, mutta kuitenkin. Yhtäkkiä vaan tunnelma vaihtuu jäätäväksi, mutta mikään kuulemma ei ole vikana ja enemmän jos koittaa kysellä, tai vaikka halata, kun selkeesti joku on pielessä, niin vielä pahemmaksi menee. Luimistelet sitten odottaen että tilanne paranee ja oot itse ihan paskana ja luottamus tulevaisuuteen alkaa hajoilla. En tiedä saako tuolla diagnoosia, mutta kuten muutkin sanoi, niin kannattaa kyllä miettiä jatkoa, tai olet pian kaulakiikussa kun et jaksa. Psykan mukaan (mun, koska hänessä ei ole vikaa niin ei syytä käydä) voi olla hormonaalista, mutta eipä se oikein mulle käy selityksestä, vrt. ei turpaankaan saa mätkiä kun on tota testosteronia kato hei...

Avaudun nyt itsekin, niin joku ehkä jättää nää samat virheet tekemättä... mun tapauksessa jotenkin tuohon yhdistyy kyvyttömyys tunnistaa muiden ihmisten negatiivisia tunteita ja niiden syitä, sekä vastata niihin empaattisesti (kyökkipsykologina arvelen, että tää aiheuttaa sen, ettei niitä tunnista itsessäänkään ja siitä outo käyttäytyminen). Täähän aiheuttaa senkin, että jos toinen loukkaa sinua, niin ei tajua, ei pyydä anteeksi, ei edes vaikka itse sanoo, että nyt tuntui ikävältä, koska tää ei vaan rekisteröidy. Keskustelu muutenkin mahdotonta tai vaikeaa.

Täähän ei meillä alkuvuosina ollut ongelma, kun arki meni hyvin. Noi jääkaudetkin oikeastaan alkoi kunnolla vasta, kun oli tullut investoitua taloon jne. ja sitten sitä ajatteli, että kai tämä ohi menee, on kuitenkin talo jne. niin ei kannata hätiköidä Tässäkin vaiheessa kannattaisi juosta, talo menee kaupaksi jne...

Sitten kun tulee vähän ongelmia, niin tilanne perkelöityy... Itsellä terveys alkoi reistaamaan, stressi puskemaan, lapsen syntymä, lisää stressiä, lisää terveyshuolia, burnout, läheisten kuolemia vähän liian tiheään... Tässähän kaipaisi sitten tukea toiselta mut oho, eipä sitä tulekaan, kun toinen ei tunnista negatiivisia tunteita, hätää, pelkoa, tuskaa jne. Kommentit on vaan voi voi ja joskus jopa sarkastista vittuilua. Muutenkin, kun et itse enää jaksa olla se entinen iloinen itsesi, niin toisen käytös alkaa muuttumaan muiltakin osin kylmäksi ja välinpitämättömäksi ja jossain vaiheessa sit saatkin kuulla miten olet syyllinen, kun suhde hajoaa käsiin, toisessa ei kuitenkaan voi olla mitään vikaa, vain sinussa, vaikka toinen tekee itse just niitä asioita mihin sait kuulla syyllistyneesi.

Sitten itket joka ilta yksiksesi ja pohdit, että onko pienelle taaperolle parempi katsoa kuilun partaalla olevaa iskää, joka kuitenkin jaksaa kaikki energia kohdistamalla telmiä ja leikkiä ipanan kanssa, lohduttaa, halata, kehua ja sanoa rakastavansa joka päivä monta kertaa. Vai kestää vanhempien ero ja se, ettei äiskä ymmärrä eroa känkkisitkun ja todellisen hädän ja pelon välillä ja saattaa käyttäytyä tän vuoksi lasta kohtaan torjuvasti, ellei iskä tulisi hätiin kertomaan että nyt on lapsella hätä... Tai kun äitillä on kylmä kausi menossa, niin kyllä se lapseenkin kohdistuu ja iskänä sit otat lapsesta kopin, mikä ei onnistu jos ei olisikaan lähiviikko. Ei hän huono äiti ole, mutta noi tunnehommat...

Sit ainoa ihminen joka kuuntelee, on työkaveri. Ja se työkaveri kuuntelee ja kommentoi empaattisesti ja kyselee saikunkin aikana, että miten jakselet. Mietit, että on se niin perkeleen epäreilua, että puoliso kohauttelee olkiaan kun itket ja työkaveri ainoa joka on huolissaan. Ja tajuat, että et voi enää koskaan moralisoida työkaverin mukaan avioliitosta lähteneitä ihmisiä. Mun tapauksessa se ei ole mahdollista, mutta ymmärrän.

Ja kaikki tää sen vuoksi, että et usko varoitusmerkkejä, vaan toivot vaan että kyllä se siitä. Käy kuin sammakolle kattilassa. Joo ei, kannattaa juosta, mahdollisuus on siihen asti kun ei ole lapsia. Sit menee ainakin ikävämmäksi, toki ei mahdottomaksi.

Itse aika pitkälti olen sitä mieltä että kun suhde on ajautunut tiettyyn pisteeseen, niin on hyvä kysyä että muuttuuko tämä suhde joskus niin paljon että voi elää onnellisena elämänsä loppuun saakka rakastavan puolison kanssa.

Vastaushan on että aika harvoin todella mädäksi mennyt suhde siitä enää paranee mihinkään ja tilanteessa pysytään joko rahan, lapsien tai muutoksen pelon takia.

Varsinkin jos löytää eron jälkeen uuden puolison jonka kanssa homma tuntuu paremmalta, niin silloin viimeistään kyselee itseltään että mitä helvetin järkeä oli roikkua huonossa parisuhteessa.

 

[Raxama]

Kysytäänpäs täältä apua. Kyseessä ei ole parisuhde, mutta jo jonkun aikaa jatkunut tapailusuhde. On sovittu, ettei tapailla muita, on puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ym.

Naisella on erittäin läheinen miespuolinen kaveri. Nyt selvisi, että näillä on ollut juttua aikanaan (ei kuitenkaan seksiä), mies olisi halunnut parisuhteen, mutta nainen halusi jatkaa kaverina. Jotenkin tuntuu, että tällä miehellä on edelleen tunteita. Noh, nämä ovat hyvin läheisiä kavereita, ovat matkustelleet yhdessä ja hengaavat paljon. Ilmeisesti on myös ollut semmoista, että on ollut toisen luona myöhään, bussit eivät ole enää kulkeneet ja on jääty toisen luokse nukkumaan (ei ilmeisesti samaan sänkyyn).

Olenko itsekäs ja mustasukkainen, jos tuo asetelma tuntuu epämiellyttävältä? Ensinnäkin mietin, roikkuuko toinen mies rakastuneena parisuhteessa ja toivoo, että joku päivä vielä koittaisi tilaisuus vakavampaan. Tuo tilanne ei kuulosta hirveän hyvältä kaverisuhteelta, mutta toki toinen on siihen vapaaehtoisesti jäänyt. Olen itse myös kokenut, miltä tuntuu olla epätoivoisesti friendzonella. Lisäksi kahdestaan yhdessä reissaaminen tai yhdessä nukkuminen on sekin hyvin epämiellyttävältä tuntuva tilanne.

Luotan naiseen 100 prosenttisesti ja mekin ollaan edetty hyvin hitaasti fyysisen suhteen kohdalla. Luotan siihen, että tällä ei ole kuin kaverillisia tunteita, eikä näiden välillä tapahtuisi mitään romanttista tai seksuaalista. Nainen ei kuitenkaan halua, että rajoitan esimerkiksi sitä, missä yöpyy. Samassa sängyssä nukkumisesta toki oli valmis luopumaan. Kuitenkin lähinnä tuon miehen ja mahdollisten tunteiden takia epävarmuuden siemen on istutettu ja en tiedä, miten tästä pääsisi eteenpäin. Ehkä jos tutustuisi tähän mieheen ja pääsisi oppimaan näiden suhteesta, mutta tuota ilmeisesti ei ole hetkeen tapahtumassa. Naisen mielestä tuo ei ole hyvä idea tässä vaiheessa

Tuli yllättävän iso sotku, kun otin asian puheeksi. En halua olla ihminen, joka rajoittaa toista. Ilmeisesti kuitenkin naisesta tuntuu siltä. Mutta toisaalta tuollaisesta epämukavuuden tunteesta on pakko puhua, tuntui se rajoittamiselta tai ei. Yksinkertaisesti ei tunnu hyvältä, jos nainen hengaa yön yli kahdestaan miehen kanssa, jota en tunne ja jolla on vieläkin mahdollisesti tunteita, vaikka mitään ei tapahtuisi.

Lukasin ketjun vasta nyt läpi ja aikamoinen draaman kaari tossa parin sivun aikana käytykin läpi, mut onko tää asia tästä oikeastaan edenny mihinkään?

Jälkiviisaana toki hyvä tulla pätemään, mut ite näkisin et ehkä olennaisin juttu on tässä se, että mun ymmäryksen mukaan ootte kuitenkin vielä tapailuvaiheessa, tai ainakaan virallisesti ei parisuhdetta oo tullu vielä alotettua. Pointtina ehkä enemmänkin se et tossa vaiheessa on mun mielestä aika iso virhe lähteä sääntöjä laatimaan tai muutenkaan mustasukkaisuutta näyttämään sen suuremmin, kun ei kumpikaan osapuoli varsinaisesti mihinkään oo sitoutunut. Homma levii käsiin jos on levitäkseen, ja kumpi tahansa osapuoli on edelleen vapaa tekemään aikalailla mitä lystää. Se on sit täysin eri asia et kuinka tahdikasta se sit on.

Ollaan suurinpiirtein saman ikäsiä ja mitä ainakin opiskelujen aikana sivusta seurannut niin on kyllä vähän kaikennäköstä räpellystä päässyt näkemään ihmissuhteiden osalta et sinällänsä ei tääkään nyt niin omituiselta kuulosta kun muihin samantyyppisiin tapauksiin vertaa. Oma näkemys tosta tapailuvaiheesta on vähän sellanen et en mä ainakaan ite henkilökohtasesti siihen vaiheeseen kenenkään kanssa etene ellei päämääränä olis se parisuhde, enkä oikeen äkkiseltään keksi et miks kukaan kaverisuhteesta varsinkaan tuohon pomppais ellei tarkotuksena olis mennä pidemmällekkin. Samasta syystä tossa epämääräsessä tilanteessa viipyminen ei mulle ainakaan kovin pitkään maistu, koska periaatteessa ne kaikki kortit pitäis olla aika nopeasti pöydässä molempien osalta, eikä siinä sit pitäs olla enää sen suurempaa ihmeteltävää. Tai jos on niin sit siinä on varmaan joku hyvä syy tai muuten vaan ei välttämättä ihan niin paljoa kiinnosta, mikä sit vuorostaan kertois mulle ainakin sen et ei se parisuhde varmaan sit oikeasti kovin fiksu veto siinä tapauksessa kuitenkaan olis. Ne on kovia käpyjä nieltäväks, koska siinä vaiheessa on kuitenkin ite jollain tapaa jo tunteensa laittanu peliin, mut minkäs teet, en kovin järkeväks koe jäädä siihen välimalliinkaan kovin pitkäks aikaa roikkumaan.

Kuukaudessa toki varmaan kerinny asioita tapahtumaan, ainakin toivottavasti, oli ne sit miellyttävään suuntaan tai ei. Mua kanssa vähän ihmetyttää toi et tapailette ja ootte sopinu ettette tapaile muita, niin mikä ero tolla ja varsinaisella parisuhteella sit oikeastaan edes on?

 

[Welmari]

Syökö nainen kenties e-pillereitä? Exällä aikanaan pillerit sekotti pään. Harmitteli jälkikäteen, että kukaan ei ollut hänelle kertonut mieltä sotkevista sivuvaikutuksista.

Tässä tämä näin.

Meillä pillerit sekoitti naisen myöskin aika "hyvin".
Jälkeenpäin kertonut, että saattoi alkaa itkemään, kun sukka tippui maahan sitä pukiessa. Myöskin hiukan synkempiäkin ajatuksia oli kuulemma ollut välillä pään sisällä. Nuo ajatukset yhdistettynä siihen, että ilmoitin suhteen loppuvan tähän paikkaan jos tuo vittumainen käytös ei muutu sai aluksi googlailemaan ja sitä kautta tajuamaan, että pillerit eivät todellakaan sovi hänelle. Lääkärin mielestä tosin olisi pitänyt kokeilla toista merkkiä, mikä sisältää vähemmän keltarauhashormonia, mutta naikkonen päätti hylätä ne samantien.

Eipä siinä kauaa mennyt, kun käytös muuttui takaisin normaaliksi. Sekin on kironnut sitä, miksi niin vähän noista oireista puhutaan. Ja on omalta osaltaan kertonut kyllä eteenpäin kavereilleen yms omista kokemuksistaan.

 

[DädiFinn]

Meillä kokeiltiin pillereitä muutaman kk ajan reilu vuoden seurustelun jälkeen. Kesti 2-3 vuotta ennenku puoliso "palasi ennalleen". Ei ikinä enää.

 

[make_k]

Mua kanssa vähän ihmetyttää toi et tapailette ja ootte sopinu ettette tapaile muita, niin mikä ero tolla ja varsinaisella parisuhteella sit oikeastaan edes on?

Taisi olla niin, että edetään hitaasti fyysisellä puolella. Eli kettu ei ole käynyt kolossa, ei tämän "kaverimiehen", eikä @Lare nkaan.. tuossa vaiheessa nyt en vielä parisuhteeksi tilannetta kutsuisi. Nainen ei tuntunut tietävän kumpaa haluaa vai haluaako kolmatta? Kiva tähän olisi joku päivtys saada, onko tilanne "ratkennut" suuntaan tai toiseen.

 

[Lare]

Sanotaanko, että tuosta asiasta päästiin keskustelemalla yli. Juttu kaatui sitten muihin ongelmiin

 

[hinku]

Täytyy täältäkin kysyä, että onko normaalia, että naisella mieliala vaihtelee oikeasti todella nopeaa. Alkuun saattaa olla todella hyväntuulinen, kiltti, koskettelee. Menee vessaan, 5min päästä helvetin kiukkunen, ei puhu ja pysyy omissa oloissa. Kysyttäessä ei kerro mikä on. Tätä tapahtuu myös muuallakin. Oltiin muutaman päivän reissulla toisessa kaupungissa jossa myös mieliala ja mielentila vaihdellut kyseisellä tavalla. Saanut myös nolattua minut vanhempieni edessä tuolla tavalla. Miettinyt, että voiko olla normaalia tuollaiset mielialan vaihtelut, onko kyseessä vaan temperamenttinen ihminen vai onko jokin sairaus tjsp joka aiheuttaa tuon. Kotona esim teen lähes aina ruoan, käyn kaupassa, pidän huolen, että jääkaapissa on ruokaa, pesen pyykkiä, siivoan eli kotitöistä ei ainakaan pitäisi olla kiinni jos se hiertäisi. Läheisyys on myös alkanut kadota viimeaikoina. Itse olen todella läheisyyttä kaipaava ihminen. Teen alotteita, kosketan, pussaan, en valita, en vaadi mitään yms, mutta en oikein saa mitään takaisin.
Noin puolitoista vuotta seurustelua takana ja reilu vuosi yhdessä asumista ja koko aikana ollut tuota. Aivan helvetin raastava ja välillä miettinyt miksi sitä kärsii tätä. Kokoajan saa miettiä mitä tekee, millon tekee, että ei vaan suututtaisi toista vaikka ei kuulemma minusta johdu. Aivan mahtava persoona, kun kaikki on hyvin, mutta niitä hetkiä on harvoin...

Läheisriippuvuudellasi kuristat suhteen hengiltä.

 

[Muumi]

Minulla on ollut parisuhteessa kiemuroita melkein sen alusta asti, eli noin vuoden ajan. Oli tarkoitus kirjoitella ongelmista tähän ketjuun jo aiemmin talven mittaan, mutta en oikein tiennyt edes mistä aloittaa. Se mitä @Jermulison ja @jexa tarinoivat naisten mielenoikuista, tuntui sattumalta koskettavan myös itseä ja omaa tilannettani. Tuo mitä tähän ketjuun vastailtiin varsinkin Jermulisonille, niin on todella arvokasta tukea myös muille vastaavissa tilanteissa eläville, ainakin itselleni. Ajattelin itsekin kirjoittaa lyhyesti omiakin kokemuksia nykyisestä suhteesta, koska se helpottaa ajattelua ja voin saada uusia näkökulmiakin.

Ollaan naikkosen kanssa tultu pääosin aivan hyvin juttuun. Asutaan erillään tunnin ajomatkan päästä melkein etäsuhteessa. Yleeensä ollaan ainakin pari viikonloppua kuukaudessa yhdessä ja usein olen myös viikot naisen luona jos ei ole mitään ihmeellisiä menoja. Ei ole mitään lapsia tai muuta.

Kuitenkin aika vuoristorataa on tuntunut olevan naisen mielialoissa. Välillä se on maailman ihanin tyttöystävä, huomioi, hoivaa ja hoitaa oman osuutensa arjen ja suhteen jutuista enemmän kuin hyvin. Hän on silloin hyvinä hetkinä todella reagoiva, huomiova, ja jopa yliystävällinen. Sanotaan vaikka esimerkiksi, että jos mulla vähänkin pää pyörii puolelta toiselle, niin hän heti reagoi kysymällä mitä etsin, tai voi olla, että aavistaa mitä etsin ja ojentaa tavaran minulle. Tuo nyt tollainen tyhmä esimerkki, mutta sellainen vähän ylikorostuneen avulias jne.

Aika pienestäkin vastoinkäymisestä käytös voi muuttua ihan päinvastaiseksi, jolloin jättää täysin huomiotta ja käyttäytyy melkein kuin minua ei olisi. Yleensä taustalla se, että naikkonen loukkaantuu jostain aika mitättömästä asiasta. Tavallaan siitä alkaa sellainen mykkäkoulu, vaikka saattaa kysymyksiin vastata juu tai jaa. Jonkin ajan kuluttua, yleensä seuraavaksi päiväksi palautuu. Noita on ollut silloin tällöin ja ne ovat vituttaneet minua aivan kunnolla. Asiasta on puhuttu ja temppuilu on vähentynyt ja se on maltillisempaa, mutta ei ole loppunut kokonaan. Nyt se on opetellut puhumaankin mykistelyn sijaan, mutta perusongelma taustalla on pysynyt; todella helppo loukkaantumaan pienistäkin jutuista. Aiheesta on keskusteltu, muutosta on tapahtunut parempaan, mutta ei lopulta paljon. Tavallaan sellainen ilmapiiri on, että joko olen varpaillani tai saan kokea tuota henkistä väkivaltaa. Koska en yleensä ole varpaillani, niin ongelma toistuu silloin tällöin.

Lisäksi suhteessa on ollut vähän sellaista ongelmaa, kun minä itse tykkään saada paljon omaa aikaa ja pärjään mielelläni viikon tai parikin ihan yksin harrastusten ym. parissa. Tyttöstävän kanssa voin toki päivittäin jonkun viestin vaihtaa, mutta siitäkin voi tulla vittuilua, jos en vastaile tarpeeksi nopeasti jne. Nyt kevättäalvella olen ollut enemmän omassa kodissa ja en ole nyt viettänyt viikkoja hänen luonaan. Tyttöystävä tarvitsee enemmän jatkuvaa huomiota, ja haluaisi nähdä enemmän, ja kun ei tavata, niin pitäisi olla sitten päivittäin videopuhelua ja sellaista. Ollaan niitä harrastettu, mutta tuntuu että hän haluaisi paljon enemmnän huomiota kuin mitä jaksan antaa. Omasta mielestäni olen joustanut tässä asiassa ns. maksimit antamalla enemmän huomiota kuin mikä minusta tuntuu hyvältä. Mutta se ei riitä ja tuntuu kyllä pahalta saada siitä kritiikkiä.

Tuon kanssa on pärjäilty. Mutta en näe, että pidemmän päälle edes oikein sovitaan yhteen. Tytön käytös on välillä niin luotaantyöntävää ja ahdistavaa, että en usko hankkivani hänen kanssaan lapsia, vaikka hän jo kovasti suunnittelee aihetta. Olen rehellisesti ja avoimesti hänelle kertonut, että en ole lähiaikoina tekemässä lapsia. Sillä itsellään toki on jo 27 vuotta mittarissa, eli kello tikittää siellä.

Oloni ei kokonaisuudessaan ole rakastettu suhteessa, jossa olen välillä toiselle kuin ilmaa. Silloinkin kun menee hienosti, niin sitä tavallaan osaa jo miettiä, että tämäkään ei ole aina tällaista, ja pianko se jostain taas kiukuttelee ja ilo kääntyy vitutukseksi. En ihan tosissaan edes ole varma, mikä tyttöystävän persoona oikeasti edes on. Se on niin vaihtelevaa. Hänellä on myös lisäksi erittäin voimakas silmä silmästä -asenne ja kostonhalu. Yhtenä esimerkkinä, että katseltiin elokuvaa sylikkäin. Tyttöystävä hiplaaa minun kämmentä, mutta se kutittaa koska olen aika herkkä sellaiselle kosketukselle. Otan käden pois ja vaihdan asentoa niin että ei pääse enää kutittamaan hiplailullaan. Hän tietää, että olen herkkä tuolla tavalla. No kuluu muutama minuutti, niin hieron hänen selkäänsä siinä elokuvan pyöriessä. Hän työntää minut kyynärpäällä pois ja sanoo että älä koske, hän on herkkä. Hän siis loukkaantui ja osoitti mieltään, ja matki minua. Tuo nyt vaan yhtenä esimerkkinä.

Suhde on nyt rakoillut viime kuukaudet siihen malliin, että tyttöystävä vei vaatteensa ja tavaransa minun luota ja otti myös avaimen kotiinsa pois minulta. Ollaan vähän niin kuin lähtökuopissa oltu kohti eroa. Minäkin vein valtaosan tavaroistani pois hänen kotoaan pari kuukautta sitten. Ei kai olla ongelmia sen syvemmin yritetty ratkoa, mutta tytöllä on välillä ollut suunnitelmia yhteisestä asunnosta ja vastaavia suunnitelmia, niin olen suoraan sanonut että meidän suhde voi huonosti ja tuollaisista ei ole nyt ajankohtaista puhua.

Viime viikonloppuna minula tuli mitta täyteen ja erottiin. Kyllä se ero minun aloitteestani tuli, mutta tavallaan yhdessä siinä edettiin. Ehdittiin siinä jonkin aikaa jutella asioita selväksi, mutta sitten olikin jo aika viedä naikkonen junalle. Hän on nyt viikonlopusta saakka soitellut minulle ja laittanut viestejä, mutta olen vastannut vain viesteihin satunnaisesti. Hän halaisi jatkaa suhdetta ja hänellä on ikävä, hän haluaa muuttua jne. Minua ei homma kiinnosta. Ja nyt kun kirjoitin tätä tähän auki, niin taitaa kiinnostaa vielä vähemmän.

Minä en osaa oikein ottaa selvää, että mikä sitä vaivaa. Jotain hämärää hänessä kyllä on. Ja tietysti nyt kun taas yksi suhde päätyy eroon, niin tuntuu että itsessäkin on jotain vialla.

 

[taski]

Kyllähän se niin on että kun kerran ne fiilikset menee, niin vaikea niitä on saada takaisin. Rationaalisesti miettien, haluatko olla suhteessa henkilön kanssa joka "aikoo muuttua" vasta kun se ero on jo konkreettisesti tehty. Aika pitkä ja vaikea tie on edessä, jos toisen fiiliksiä ei oteta tosissaan ennen kuin maito on jo kaatunut.

 

[Muumi]

@taski voin allekirjoittaa viestisi. Mitä en tähän tarinaan laittanutkaan, niin oli sellainen juttu, että syksyllä nainen jätti aika yllättäen minut. No se katui sitä ja halusi nopeasti palata yhteen. Laitoin kokemattomuuden ym. piikkiin, sulattelin asiaa jonkin aikaa ja palattiin yhteen. Mutta tuon jälkeen jokin kipinä kyllä katosi kokonaan.

Tähän kun kirjoitan näin paljon tällaista paskaa mitä suhteessa on ollut, niin varmaan kuulostaa siltä että jatkuvaa draamaa ja sen sellaista, että ihan kauheaa. No onhan sitä liikaa, mutta en tietenkää niitä hyviä hetkiä tähän juuri kirjaillutkaan.

 

[Tonnin Seteli]

@taski voin allekirjoittaa viestisi. Mitä en tähän tarinaan laittanutkaan, niin oli sellainen juttu, että syksyllä nainen jätti aika yllättäen minut. No se katui sitä ja halusi nopeasti palata yhteen. Laitoin kokemattomuuden ym. piikkiin, sulattelin asiaa jonkin aikaa ja palattiin yhteen. Mutta tuon jälkeen jokin kipinä kyllä katosi kokonaan.

Tähän kun kirjoitan näin paljon tällaista paskaa mitä suhteessa on ollut, niin varmaan kuulostaa siltä että jatkuvaa draamaa ja sen sellaista, että ihan kauheaa. No onhan sitä liikaa, mutta en tietenkää niitä hyviä hetkiä tähän juuri kirjaillutkaan.

Tuollaiseen käytökseen(viitaten siis kuvailemaasi kokonaisuuteen lähinnä pidemmässä viestissä) nykyään kannustetaan ja se on niin yleistä, että siitä on jo tullut "normaalia". Sehän ei silti ole normaalia, tervettä tai hyväksyttävää vaan jonkinasteinen patologia, vaikka ei olekaan enää marginaalissa. Mitään sille ei oikein yksilötasolla voi.

 

[sonof]

@taski voin allekirjoittaa viestisi. Mitä en tähän tarinaan laittanutkaan, niin oli sellainen juttu, että syksyllä nainen jätti aika yllättäen minut. No se katui sitä ja halusi nopeasti palata yhteen. Laitoin kokemattomuuden ym. piikkiin, sulattelin asiaa jonkin aikaa ja palattiin yhteen. Mutta tuon jälkeen jokin kipinä kyllä katosi kokonaan.

Tähän kun kirjoitan näin paljon tällaista paskaa mitä suhteessa on ollut, niin varmaan kuulostaa siltä että jatkuvaa draamaa ja sen sellaista, että ihan kauheaa. No onhan sitä liikaa, mutta en tietenkää niitä hyviä hetkiä tähän juuri kirjaillutkaan.

Seurustelitte vain vuoden ja nainen puhui jo lapsien hankkimisesta. Tuollaista päätöstä ei saa mennä tekemään vuoden seurustelun perusteella.

Voi olla, että suhteen ongelmat naisen osalta, kiukuttelu ja muu, juontaa juurensa siitä, että hän ei ollut varma sinusta. Roikuit mukana, koska kello tikittää ja olet periaatteessa paperilla kiva mies ja varmasti hyvä isä. Et kuitenkaan sytyttänyt muuten riittävästi.

Syksyllä saattoi jopa kenties olla kiikarissa toinen potentiaalinen kumppaniehdokas, mutta se kariutui ja sinut otettiin nopeasti takaisin.

Hyvä kuitenkin että erositte. Lasten myötä ongelmilla on tapana paisua ja silloin panokset kasvavat eksponentiaalisesti, koska kyse ei ole enää kahdesta aikuisesta.

 

[Frankie]

Nää on aina hiukan mutkat suoriksi -analyysejä. Ja sitten asioissa on aina vähintään kaksi puolta. Otetaan nyt esimerkiksi tuo lapsiasia. Ei siinä ole mitään aikarajaa asian esille nostamisen suhteen. Ja vaikka asiasta keskustellaan, ei se aina tarkoita sitä, että ihan oikeasti suunniteltaisiin lapsentekoa. Minusta on ihan luonnollista, että kerrotaan mahdollisimman ajoissa oma kanta lapsien haluamiseen. Se on monelle aika tärkeä asia. Ja toiseksi, 27-vuotiaalla ei todellakaan kello vielä tikitä, kaukana siitä.

Ja sitten tässä on vielä toinen puoli. Minusta tämä on ollut enemmänkin säännöllistä tapailua kuin vakava parisuhde. Eikä minusta vuoden viikonlopputapailun kohdalla olla lähelläkään sitä pistettä, missä oikeasti suunnitellaan tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä. Ei sillä, että olisin tuon kuvauksen perusteella lyönyt kovinkaan suurella panoksella vetoa siitä, että se olisi kestänyt kovinkaan pitkään saman katon alle muuttamisen jälkeen. Sitä omaa aikaa harrastuksille toki löytää, jos on yhtään konsensusta. Mutta silloin puhutaan hiukan lyhemmistä ajoista kuin viikko, kahdesta puhumattakaan. Mutta jos toinen haluaa yli viikon erämaavaellukselle ja toinen ei, niin kyllä tuollainen pitäisi onnistua terveessä suhteessa. Riippuu aina siitä harrastuksesta ja frekvenssistä. Ja parisuhteessa yleensä kumpikin tekee jotain kompromissejä. Ihan normaalia toisen huomioonottamista. Mutta tietämättä faktoja, mutkia vetää helposti suoraksi.

 

[IoOras]

Minulla on ollut parisuhteessa kiemuroita melkein sen alusta asti, eli noin vuoden ajan. Oli tarkoitus kirjoitella ongelmista tähän ketjuun jo aiemmin talven mittaan, mutta en oikein tiennyt edes mistä aloittaa. Se mitä @Jermulison ja @jexa tarinoivat naisten mielenoikuista, tuntui sattumalta koskettavan myös itseä ja omaa tilannettani. Tuo mitä tähän ketjuun vastailtiin varsinkin Jermulisonille, niin on todella arvokasta tukea myös muille vastaavissa tilanteissa eläville, ainakin itselleni. Ajattelin itsekin kirjoittaa lyhyesti omiakin kokemuksia nykyisestä suhteesta, koska se helpottaa ajattelua ja voin saada uusia näkökulmiakin.

Ollaan naikkosen kanssa tultu pääosin aivan hyvin juttuun. Asutaan erillään tunnin ajomatkan päästä melkein etäsuhteessa. Yleeensä ollaan ainakin pari viikonloppua kuukaudessa yhdessä ja usein olen myös viikot naisen luona jos ei ole mitään ihmeellisiä menoja. Ei ole mitään lapsia tai muuta.

Kuitenkin aika vuoristorataa on tuntunut olevan naisen mielialoissa. Välillä se on maailman ihanin tyttöystävä, huomioi, hoivaa ja hoitaa oman osuutensa arjen ja suhteen jutuista enemmän kuin hyvin. Hän on silloin hyvinä hetkinä todella reagoiva, huomiova, ja jopa yliystävällinen. Sanotaan vaikka esimerkiksi, että jos mulla vähänkin pää pyörii puolelta toiselle, niin hän heti reagoi kysymällä mitä etsin, tai voi olla, että aavistaa mitä etsin ja ojentaa tavaran minulle. Tuo nyt tollainen tyhmä esimerkki, mutta sellainen vähän ylikorostuneen avulias jne.

Aika pienestäkin vastoinkäymisestä käytös voi muuttua ihan päinvastaiseksi, jolloin jättää täysin huomiotta ja käyttäytyy melkein kuin minua ei olisi. Yleensä taustalla se, että naikkonen loukkaantuu jostain aika mitättömästä asiasta. Tavallaan siitä alkaa sellainen mykkäkoulu, vaikka saattaa kysymyksiin vastata juu tai jaa. Jonkin ajan kuluttua, yleensä seuraavaksi päiväksi palautuu. Noita on ollut silloin tällöin ja ne ovat vituttaneet minua aivan kunnolla. Asiasta on puhuttu ja temppuilu on vähentynyt ja se on maltillisempaa, mutta ei ole loppunut kokonaan. Nyt se on opetellut puhumaankin mykistelyn sijaan, mutta perusongelma taustalla on pysynyt; todella helppo loukkaantumaan pienistäkin jutuista. Aiheesta on keskusteltu, muutosta on tapahtunut parempaan, mutta ei lopulta paljon. Tavallaan sellainen ilmapiiri on, että joko olen varpaillani tai saan kokea tuota henkistä väkivaltaa. Koska en yleensä ole varpaillani, niin ongelma toistuu silloin tällöin.

Lisäksi suhteessa on ollut vähän sellaista ongelmaa, kun minä itse tykkään saada paljon omaa aikaa ja pärjään mielelläni viikon tai parikin ihan yksin harrastusten ym. parissa. Tyttöstävän kanssa voin toki päivittäin jonkun viestin vaihtaa, mutta siitäkin voi tulla vittuilua, jos en vastaile tarpeeksi nopeasti jne. Nyt kevättäalvella olen ollut enemmän omassa kodissa ja en ole nyt viettänyt viikkoja hänen luonaan. Tyttöystävä tarvitsee enemmän jatkuvaa huomiota, ja haluaisi nähdä enemmän, ja kun ei tavata, niin pitäisi olla sitten päivittäin videopuhelua ja sellaista. Ollaan niitä harrastettu, mutta tuntuu että hän haluaisi paljon enemmnän huomiota kuin mitä jaksan antaa. Omasta mielestäni olen joustanut tässä asiassa ns. maksimit antamalla enemmän huomiota kuin mikä minusta tuntuu hyvältä. Mutta se ei riitä ja tuntuu kyllä pahalta saada siitä kritiikkiä.

Tuon kanssa on pärjäilty. Mutta en näe, että pidemmän päälle edes oikein sovitaan yhteen. Tytön käytös on välillä niin luotaantyöntävää ja ahdistavaa, että en usko hankkivani hänen kanssaan lapsia, vaikka hän jo kovasti suunnittelee aihetta. Olen rehellisesti ja avoimesti hänelle kertonut, että en ole lähiaikoina tekemässä lapsia. Sillä itsellään toki on jo 27 vuotta mittarissa, eli kello tikittää siellä.

Oloni ei kokonaisuudessaan ole rakastettu suhteessa, jossa olen välillä toiselle kuin ilmaa. Silloinkin kun menee hienosti, niin sitä tavallaan osaa jo miettiä, että tämäkään ei ole aina tällaista, ja pianko se jostain taas kiukuttelee ja ilo kääntyy vitutukseksi. En ihan tosissaan edes ole varma, mikä tyttöystävän persoona oikeasti edes on. Se on niin vaihtelevaa. Hänellä on myös lisäksi erittäin voimakas silmä silmästä -asenne ja kostonhalu. Yhtenä esimerkkinä, että katseltiin elokuvaa sylikkäin. Tyttöystävä hiplaaa minun kämmentä, mutta se kutittaa koska olen aika herkkä sellaiselle kosketukselle. Otan käden pois ja vaihdan asentoa niin että ei pääse enää kutittamaan hiplailullaan. Hän tietää, että olen herkkä tuolla tavalla. No kuluu muutama minuutti, niin hieron hänen selkäänsä siinä elokuvan pyöriessä. Hän työntää minut kyynärpäällä pois ja sanoo että älä koske, hän on herkkä. Hän siis loukkaantui ja osoitti mieltään, ja matki minua. Tuo nyt vaan yhtenä esimerkkinä.

Suhde on nyt rakoillut viime kuukaudet siihen malliin, että tyttöystävä vei vaatteensa ja tavaransa minun luota ja otti myös avaimen kotiinsa pois minulta. Ollaan vähän niin kuin lähtökuopissa oltu kohti eroa. Minäkin vein valtaosan tavaroistani pois hänen kotoaan pari kuukautta sitten. Ei kai olla ongelmia sen syvemmin yritetty ratkoa, mutta tytöllä on välillä ollut suunnitelmia yhteisestä asunnosta ja vastaavia suunnitelmia, niin olen suoraan sanonut että meidän suhde voi huonosti ja tuollaisista ei ole nyt ajankohtaista puhua.

Viime viikonloppuna minula tuli mitta täyteen ja erottiin. Kyllä se ero minun aloitteestani tuli, mutta tavallaan yhdessä siinä edettiin. Ehdittiin siinä jonkin aikaa jutella asioita selväksi, mutta sitten olikin jo aika viedä naikkonen junalle. Hän on nyt viikonlopusta saakka soitellut minulle ja laittanut viestejä, mutta olen vastannut vain viesteihin satunnaisesti. Hän halaisi jatkaa suhdetta ja hänellä on ikävä, hän haluaa muuttua jne. Minua ei homma kiinnosta. Ja nyt kun kirjoitin tätä tähän auki, niin taitaa kiinnostaa vielä vähemmän.

Minä en osaa oikein ottaa selvää, että mikä sitä vaivaa. Jotain hämärää hänessä kyllä on. Ja tietysti nyt kun taas yksi suhde päätyy eroon, niin tuntuu että itsessäkin on jotain vialla.

Sellainen vinkki, suurin osa naisista on tarinasi mukaisia ja se johtuu vain siitä että heillä ei ole hyvä olla, he eivät tiedä mitä haluavat ja keneltä.

Sinä selvästi tiedät mitä haluat, joten suosittelen pysymään kaukana näistä en tiedä ihmisistä.

 

[Frankie]

Sellainen vinkki, suurin osa naisista on tarinasi mukaisia ja se johtuu vain siitä että heillä ei ole hyvä olla, he eivät tiedä mitä haluavat ja keneltä.

Sinä selvästi tiedät mitä haluat, joten suosittelen pysymään kaukana näistä en tiedä ihmisistä.

Mä väitän, että sä et tunne suurinta osaa naisista. Todella lapsellinen kommentti.

Mä tuossa äsken rivien välissä suosittelin sinkkuna pysymistä, jos parisuhde tuntuu noin vaikealta asialta.

 

[IoOras]

Mä väitän, että sä et tunne suurinta osaa naisista. Todella lapsellinen kommentti.

Mä tuossa äsken rivien välissä suosittelin sinkkuna pysymistä, jos parisuhde tuntuu noin vaikealta asialta.

Silloin joskus kauan kauan sitten kun olin parisuhdetta hakemassa, niin näitä tämän tarinan kaltaisia naisia oli kahdeksan kymmenestä.

Kiukuttelu, mielentilan äkilliset muutokset, mykkäkoulu ja toisen huomiotta jättäminen ei kuulu mihinkään parisuhteeseen.

Puoliso on tuosta täysi vastakohta, vaikka raskas ja vaikea päivä töissä niin hänellä on aina aikaa keskustella minun kanssa ja päinvastoin.

Jos hänellä on paha olla, ei hän pura sitä minuun, vaan asioista puhutaan ja yritän auttaa, joskus pelkkä kainalossa oleminen riittää.

Myöskään puolisoa ei haittaa vaikka lähtisin kuukaudeksi reissuun tai päinvastoin.

Tuon tarinan nainen on näitä jotka nostaa itseään jalustalle ja joita pitää huomioida 24/7 tai muuten mies saa huomata, terve parisuhde ei toimi niin.

 

[Frankie]

Järkyttävää yleistystä, mutta antaa olla. Etsiminen tuppaa loppumaan ensimmäiseen osumaan. Mutta voisko olla niin, että antamalla alussa sitä huomiota todistaa olevansa fiksumpi kuin suurin osa suomalaisista junttikundeista eikä mikään miesluolaan linnoittautuva introvertti. Paitsi jos ihan oikeasti on sellainen. Silloin joutuu todennäköisesti etsimään yksisarvistaan hiukan pitempään.

Meidän avioliitossa muuten molemmat ottavat toisen huomioon. Minusta se on aika kiva juttu.

 

[IoOras]

Järkyttävää yleistystä, mutta antaa olla. Etsiminen tuppaa loppumaan ensimmäiseen osumaan. Mutta voisko olla niin, että antamalla alussa sitä huomiota todistaa olevansa fiksumpi kuin suurin osa suomalaisista junttikundeista eikä mikään miesluolaan linnoittautuva introvertti. Paitsi jos ihan oikeasti on sellainen. Silloin joutuu todennäköisesti etsimään yksisarvistaan hiukan pitempään.

Meidän avioliitossa muuten molemmat ottavat toisen huomioon. Minusta se on aika kiva juttu.

Kauhean henkilökohtaisesti otat tämän asian, sä itse yleistät ja luet asioita rivien välistä?

Meidänkin avioliitossa molemmat huomioidaan ja se on mukava asia. Muuminkin tarinassa naista huomiotiin ja silti käytös oli mitä oli.

Sain tarinasta käsityksen että muumi itse oli se kuka yritti keskustella asioista ja vaikka käytös hetkeksi muuttui niin ei se kauaa kestänyt.

Intuitio on se mihin itse luotan ja jos toisessa joku mättää niin parisuhteessa ei ole hyvä olla vaikka mitä tekisi.

Aloittaja on mielestäni toiminut täysin oikein tässä ja tehnyt asian selväksi että asutaan erillään, tutustutaan ja katsotaan miten se arki ja yhteiselo alkaa toimimaan ja jos ei toimi niin aina voi palata omaan asuntoon.

Ainoa mitä itse olisin tehnyt nopeammin niin eron.

 

[Frankie]

Kauhean henkilökohtaisesti otat tämän asian, sä itse yleistät ja luet asioita rivien välistä?

Meidänkin avioliitossa molemmat huomioidaan ja se on mukava asia. Muuminkin tarinassa naista huomiotiin ja silti käytös oli mitä oli.

No mä kyllä kerroin, että näissä vuodatuksissa ja varsinkin niihin tulevissa vastauksissa vedetään helposti mutkat suoraksi. Toinen yleispiirre on se, että homma polarisoituu herkästi. Musta olisi joskus hauskaa lukea myös sen toisen osapuolen kuvaus asioista.

Mutta kiva, jos teilläkin kumpikin osaa hoitaa parisuhdetta. Ton ekan kuvauksesi perusteella olisin voinut onnitella sua siitä, että löysit itsellesi äidin.

Sen verran vielä noista ”kaikista naisista”, mä en ole ikinä törmännyt tuollaiseen prinsessaan, jota olisi pitänyt kohdella prinsessana. Ehkä mä en vaan kiinnostu pinnallisista ihmisistä, enkä pyörinyt juurikaan paikoissa, joissa noihin todennäköisimmin törmää.

 

[bahis]

Sellainen vinkki, suurin osa naisista on tarinasi mukaisia ja se johtuu vain siitä että heillä ei ole hyvä olla, he eivät tiedä mitä haluavat ja keneltä.

Sinä selvästi tiedät mitä haluat, joten suosittelen pysymään kaukana näistä en tiedä ihmisistä.

Voin kyllä hyvin uskoa tuon. Siihenhän nykyään kaikkia (varsinkin naisia) kannustetaan, että ei tehdä kompromisseja missään ja tehdään vain asioita itselle ei koskaan muille.

Ei ihme jos tuloksena on paljon pahaa oloa ja toimimattomia parisuhteita...

 

[Cereal killah]

Muuminkin tarinassa naista huomiotiin ja silti käytös oli mitä oli.

No jaa, se nyt oli aika yksipuolinen kuvaus jossa nainen oli "naikkonen" ja tiettyjä red flagejä kuten "nyt se on jopa opetellut puhumaan" tai "kello tikittää 27- vuotiaana".
Jos ei kumppanista edes tykkää tai kunnioita niin ei sitten varmaan kannata siinä parisuhteessa olla?

 

[Ronald McDonald]

No jaa, se nyt oli aika yksipuolinen kuvaus jossa nainen oli "naikkonen" ja tiettyjä red flagejä kuten "nyt se on jopa opetellut puhumaan" tai "kello tikittää 27- vuotiaana".
Jos ei kumppanista edes tykkää tai kunnioita niin ei sitten varmaan kannata siinä parisuhteessa olla?

Jos videopuhelu kerran päivässä vituttaa, on se selvä merkki, että kiinnostusta toista kohtaan ei ole.

 

[IoOras]

No jaa, se nyt oli aika yksipuolinen kuvaus jossa nainen oli "naikkonen" ja tiettyjä red flagejä kuten "nyt se on jopa opetellut puhumaan" tai "kello tikittää 27- vuotiaana".
Jos ei kumppanista edes tykkää tai kunnioita niin ei sitten varmaan kannata siinä parisuhteessa olla?

Foorumi ei nyt oikein taivu kuin yksipuoleiseen kuvaukseen asiasta. En minä saanut viestistä kuvaa etteikö olisi tykännyt, mutta sen kuvan sain että nainen selvästi odotti jotain suurempaa ja hienompaa vaikka sellaisesta ei oltu edes puhuttu. Päällimmäisenä jäi kuva että nämä kaksi ihmistä haki liian eri asioita, nainen halusi lapsia ja perheen ja huomiolta mieheltä 24/7 ja mies halusi vapaamman parisuhteen koska omia harrastuksia ja elämä eri kaupungissa.

 

[Frankie]

Mikä ihmeen red flag tuo huomion haku puolisolta on? Mä en kestäisi viikkoakaan parisuhteessa, jos toinen ei huomioi millään tavalla. Enkä ole edes nainen.

 

[IoOras]

Jos videopuhelu kerran päivässä vituttaa, on se selvä merkki, että kiinnostusta toista kohtaan ei ole.

Missä puhutaan vituttamisesta?

" Tyttöystävä tarvitsee enemmän jatkuvaa huomiota, ja haluaisi nähdä enemmän, ja kun ei tavata, niin pitäisi olla sitten päivittäin videopuhelua ja sellaista. Ollaan niitä harrastettu, mutta tuntuu että hän haluaisi paljon enemmnän huomiota kuin mitä jaksan antaa. Omasta mielestäni olen joustanut tässä asiassa ns. maksimit antamalla enemmän huomiota kuin mikä minusta tuntuu hyvältä. Mutta se ei riitä ja tuntuu kyllä pahalta saada siitä kritiikkiä. "

Kyllähän tuollainen käytös että pitäisi olla 24/7 yhdessä on jotain läheisriippuvuutta. Toki voi tuossa olla mustasukkaisuuttakin jos asutaan eri paikkakunnilla ja ei nähdä päivittäin.

 

[IoOras]

Mikä ihmeen red flag tuo huomion haku puolisolta on? Mä en kestäisi viikkoakaan parisuhteessa, jos toinen ei huomioi millään tavalla. Enkä ole edes nainen.

Kysehän ei ole siitä etteikö viikossa saisi huomiota, vaan huomiota on vaadittu päivittäin jatkuvasti kun ollaan saman katon alla ja kun ollaan omissa kodeissa niin päivittäin vaaditaan videopuheluita.

 

[IoOras]

No mä kyllä kerroin, että näissä vuodatuksissa ja varsinkin niihin tulevissa vastauksissa vedetään helposti mutkat suoraksi. Toinen yleispiirre on se, että homma polarisoituu herkästi. Musta olisi joskus hauskaa lukea myös sen toisen osapuolen kuvaus asioista.

Mutta kiva, jos teilläkin kumpikin osaa hoitaa parisuhdetta. Ton ekan kuvauksesi perusteella olisin voinut onnitella sua siitä, että löysit itsellesi äidin.

Sen verran vielä noista ”kaikista naisista”, mä en ole ikinä törmännyt tuollaiseen prinsessaan, jota olisi pitänyt kohdella prinsessana. Ehkä mä en vaan kiinnostu pinnallisista ihmisistä, enkä pyörinyt juurikaan paikoissa, joissa noihin todennäköisimmin törmää.

Kuten sanoin, luet asioita rivien välistä. En myöskään puhunut "kaikista naisista" ja sanoin että itse luotan intuitioon jonka avulla itsekin nämä prinsessat olen onnistunut kiertämään, mutta kyllähän nämä parisuhde markkinat on siihen kääntynyt että naisella on valta olla prinsessa koska seuraava mies on helposti saatavilla, kun esimerkiksi miesten ei ole niin helppo löytää itselleen seuraa.

 

[namlepo]

Tuo nainenhan oli aivan selkeesti mielisairas. Tollasta tartte kenenkään kestää. Tai jos haluaa nii sitten. Mutta mielenterveys menee noiden mykkäkoulujen ja kostamisen kanssa lopulta. Ja tosiaankaan meinaa jos tuollaisesta eroaa, että ole sitten yksin kun et osaa parisuhteessa olla. Introverttinä voi olla raskasta tuollainen päivittäinen löpertely. Ja pitäisikö silloin teeskennellä?

 

[Frankie]

Kysehän ei ole siitä etteikö viikossa saisi huomiota, vaan huomiota on vaadittu päivittäin kun ollaan saman katon alla ja kun ollaan omissa kodeissa niin päivittäin vaaditaan videopuheluita.

Mä en viitannut tuossa oikeastaan kehenkään suoraan, siksi en lainannut mitään enkä ketään. Mua ihmetyttää ihan oikeasti, että tämä sama juttu toistuu aika useasti näissä kiemuroissa. Ihan kuin se huomion antaminen olisi vastenmielistä. Ja toisekseen, "vaatii jatkuvaa huomiota" ei todellakaan ole sama kuin 24/7, kun mennään reaalimaailmaan keskustelupalstan ulkopuolelle. Se on mitä todennäköisimmin oikeasti pari pientä asiaa, mitä ihmissuhdevammainen ei vain tajua.

Suosittelen edelleen vahvasti pistämään aina pienen filtterin noihin tulkintoihin. Onhan varmasti jollain ollut ongelmia jonkun puolipsykon kanssa, joka siis on oikeasti sairaalloisen mustasukkainen tai muuten vaan jotain sellaista, mikä ei kuulu terveeseen parisuhteeseen. Suurin osa näistä tapauksista on kuitenkin vain niitä, että kaksi ihmistä joko eivät sovi yhteen, tai ovat eri käsityksessä siitä, minkälaista heidän yhteiselämänsä pitäisi olla. Pienistä puroista kasvaa iso virta, jos ei tee omaan käytökseensä tarvittavia korjausliikkeitä. Saahan sitä olla oma itsensä ja tuijottaa vain omaan napaansa, mutta sitten voi vaan syyttää itseään, jos homma menee karille.

 

[Frankie]

Kuten sanoin, luet asioita rivien välistä. En myöskään puhunut "kaikista naisista" ja sanoin että itse luotan intuitioon jonka avulla itsekin nämä prinsessat olen onnistunut kiertämään, mutta kyllähän nämä parisuhde markkinat on siihen kääntynyt että naisella on valta olla prinsessa koska seuraava mies on helposti saatavilla, kun esimerkiksi miesten ei ole niin helppo löytää itselleen seuraa.

Olen vahvasti eri mieltä naisen valta-asemasta parisuhdemarkkinoilla, joten ehkä meidän ei kannata jatkaa tätä sivujuonta. Sen verran toki vielä voin kysäistä, että kun ei puhuta kaikista naisista, vaan 8 kymmenestä, niin puhutaanko 80 % naisista vai oikeasti tasan kymmenestä naisesta, joista kahdeksan sattui olemaan prinsessoja?

 

[IoOras]

Suurin osa näistä tapauksista on kuitenkin vain niitä, että kaksi ihmistä joko eivät sovi yhteen, tai ovat eri käsityksessä siitä, minkälaista heidän yhteiselämänsä pitäisi olla. Pienistä puroista kasvaa iso virta, jos ei tee omaan käytökseensä tarvittavia korjausliikkeitä. Saahan sitä olla oma itsensä ja tuijottaa vain omaan napaansa, mutta sitten voi vaan syyttää itseään, jos homma menee karille.

Tätähän se minäkin sanoin "Päällimmäisenä jäi kuva että nämä kaksi ihmistä haki liian eri asioita, nainen halusi lapsia ja perheen ja huomiolta mieheltä 24/7 ja mies halusi vapaamman parisuhteen koska omia harrastuksia ja elämä eri kaupungissa."

Täällä foorumilla on hankala saada yhteen viestiin kirjoitettua koko ajatuksen kaari.

Tuolla Tinder-ketjussa on hyvää keskustelua naisten ja miesten eroista deittimarkkinoilla ja mitä omaa lähipiiriä seurannut niin kyllähän miehet itselleen parisuhteen löytää, mutta se ottaa aikaa ja yrityksiä paljon enemmän kuin naisilla.

 

[Frankie]

Tuolla Tinder-ketjussa on hyvää keskustelua naisten ja miesten eroista deittimarkkinoilla ja mitä omaa lähipiiriä seurannut niin kyllähän miehet itselleen parisuhteen löytää, mutta se ottaa aikaa ja yrityksiä paljon enemmän kuin naisilla.

Pitää vaan ensin tehdä ero parisuhteen ja irtoseksin välillä. Nyt ollaan parisuhdeketjussa. Tinder ei ollut silloin vielä olemassa, kun meikäläinen oli sinkku, joten en puutu sen vääristämään maailmankuvaan. Mutta lentokentällä törmään usein sellaiseen pieneen huomioon, että nuorehkot ja varsinkin ihan aikuiset suomalaiset miehet ovat keskimäärin aika urpoa porukkaa. Mun kuplassa noita junttieinareita ei pyöri kovinkaan monta, mutta ulkoisen olemuksen ja parisuhdestatuksen kohdalla on kyllä niin merkittävä korrelaatio, että meikäläisen yhden yliopiston tilastomatematiikan kurssin perusteella tuo on täysin selviö. Mitä siis haluan tällä sanoa? Kannattaa ensin opetella a) pukeutumaan b) käyttäytymään, jos haluaa seuraa. Siitä voi seurata vaikka parisuhde.

 

[IoOras]

Pitää vaan ensin tehdä ero parisuhteen ja irtoseksin välillä. Nyt ollaan parisuhdeketjussa. Tinder ei ollut silloin vielä olemassa, kun meikäläinen oli sinkku, joten en puutu sen vääristämään maailmankuvaan. Mutta lentokentällä törmään usein sellaiseen pieneen huomioon, että nuorehkot ja varsinkin ihan aikuiset suomalaiset miehet ovat keskimäärin aika urpoa porukkaa. Mun kuplassa noita junttieinareita ei pyöri kovinkaan monta, mutta ulkoisen olemuksen ja parisuhdestatuksen kohdalla on kyllä niin merkittävä korrelaatio, että meikäläisen yhden yliopiston tilastomatematiikan kurssin perusteella tuo on täysin selviö. Mitä siis haluan tällä sanoa? Kannattaa ensin opetella a) pukeutumaan b) käyttäytymään, jos haluaa seuraa. Siitä voi seurata vaikka parisuhde.

En ole itsekkään mitään sovelluksia käyttänyt, mutta on silti mielenkiintoista lukea ja oppia asioita myös sieltä oman kuplan ulkopuolelta, avaa silmiä ja laajentaa näkökulmaa eri asioihin, eikä koske nyt pelkkää parisuhde tai sen hakemiseen liittyvää.

 

[jefreitteri]

Minulla on ollut parisuhteessa kiemuroita melkein sen alusta asti, eli noin vuoden ajan. Oli tarkoitus kirjoitella ongelmista tähän ketjuun jo aiemmin talven mittaan, mutta en oikein tiennyt edes mistä aloittaa. Se mitä @Jermulison ja @jexa tarinoivat naisten mielenoikuista, tuntui sattumalta koskettavan myös itseä ja omaa tilannettani. Tuo mitä tähän ketjuun vastailtiin varsinkin Jermulisonille, niin on todella arvokasta tukea myös muille vastaavissa tilanteissa eläville, ainakin itselleni. Ajattelin itsekin kirjoittaa lyhyesti omiakin kokemuksia nykyisestä suhteesta, koska se helpottaa ajattelua ja voin saada uusia näkökulmiakin.

Ollaan naikkosen kanssa tultu pääosin aivan hyvin juttuun. Asutaan erillään tunnin ajomatkan päästä melkein etäsuhteessa. Yleeensä ollaan ainakin pari viikonloppua kuukaudessa yhdessä ja usein olen myös viikot naisen luona jos ei ole mitään ihmeellisiä menoja. Ei ole mitään lapsia tai muuta.

Kuitenkin aika vuoristorataa on tuntunut olevan naisen mielialoissa. Välillä se on maailman ihanin tyttöystävä, huomioi, hoivaa ja hoitaa oman osuutensa arjen ja suhteen jutuista enemmän kuin hyvin. Hän on silloin hyvinä hetkinä todella reagoiva, huomiova, ja jopa yliystävällinen. Sanotaan vaikka esimerkiksi, että jos mulla vähänkin pää pyörii puolelta toiselle, niin hän heti reagoi kysymällä mitä etsin, tai voi olla, että aavistaa mitä etsin ja ojentaa tavaran minulle. Tuo nyt tollainen tyhmä esimerkki, mutta sellainen vähän ylikorostuneen avulias jne.

Aika pienestäkin vastoinkäymisestä käytös voi muuttua ihan päinvastaiseksi, jolloin jättää täysin huomiotta ja käyttäytyy melkein kuin minua ei olisi. Yleensä taustalla se, että naikkonen loukkaantuu jostain aika mitättömästä asiasta. Tavallaan siitä alkaa sellainen mykkäkoulu, vaikka saattaa kysymyksiin vastata juu tai jaa. Jonkin ajan kuluttua, yleensä seuraavaksi päiväksi palautuu. Noita on ollut silloin tällöin ja ne ovat vituttaneet minua aivan kunnolla. Asiasta on puhuttu ja temppuilu on vähentynyt ja se on maltillisempaa, mutta ei ole loppunut kokonaan. Nyt se on opetellut puhumaankin mykistelyn sijaan, mutta perusongelma taustalla on pysynyt; todella helppo loukkaantumaan pienistäkin jutuista. Aiheesta on keskusteltu, muutosta on tapahtunut parempaan, mutta ei lopulta paljon. Tavallaan sellainen ilmapiiri on, että joko olen varpaillani tai saan kokea tuota henkistä väkivaltaa. Koska en yleensä ole varpaillani, niin ongelma toistuu silloin tällöin.

Lisäksi suhteessa on ollut vähän sellaista ongelmaa, kun minä itse tykkään saada paljon omaa aikaa ja pärjään mielelläni viikon tai parikin ihan yksin harrastusten ym. parissa. Tyttöstävän kanssa voin toki päivittäin jonkun viestin vaihtaa, mutta siitäkin voi tulla vittuilua, jos en vastaile tarpeeksi nopeasti jne. Nyt kevättäalvella olen ollut enemmän omassa kodissa ja en ole nyt viettänyt viikkoja hänen luonaan. Tyttöystävä tarvitsee enemmän jatkuvaa huomiota, ja haluaisi nähdä enemmän, ja kun ei tavata, niin pitäisi olla sitten päivittäin videopuhelua ja sellaista. Ollaan niitä harrastettu, mutta tuntuu että hän haluaisi paljon enemmnän huomiota kuin mitä jaksan antaa. Omasta mielestäni olen joustanut tässä asiassa ns. maksimit antamalla enemmän huomiota kuin mikä minusta tuntuu hyvältä. Mutta se ei riitä ja tuntuu kyllä pahalta saada siitä kritiikkiä.

Tuon kanssa on pärjäilty. Mutta en näe, että pidemmän päälle edes oikein sovitaan yhteen. Tytön käytös on välillä niin luotaantyöntävää ja ahdistavaa, että en usko hankkivani hänen kanssaan lapsia, vaikka hän jo kovasti suunnittelee aihetta. Olen rehellisesti ja avoimesti hänelle kertonut, että en ole lähiaikoina tekemässä lapsia. Sillä itsellään toki on jo 27 vuotta mittarissa, eli kello tikittää siellä.

Oloni ei kokonaisuudessaan ole rakastettu suhteessa, jossa olen välillä toiselle kuin ilmaa. Silloinkin kun menee hienosti, niin sitä tavallaan osaa jo miettiä, että tämäkään ei ole aina tällaista, ja pianko se jostain taas kiukuttelee ja ilo kääntyy vitutukseksi. En ihan tosissaan edes ole varma, mikä tyttöystävän persoona oikeasti edes on. Se on niin vaihtelevaa. Hänellä on myös lisäksi erittäin voimakas silmä silmästä -asenne ja kostonhalu. Yhtenä esimerkkinä, että katseltiin elokuvaa sylikkäin. Tyttöystävä hiplaaa minun kämmentä, mutta se kutittaa koska olen aika herkkä sellaiselle kosketukselle. Otan käden pois ja vaihdan asentoa niin että ei pääse enää kutittamaan hiplailullaan. Hän tietää, että olen herkkä tuolla tavalla. No kuluu muutama minuutti, niin hieron hänen selkäänsä siinä elokuvan pyöriessä. Hän työntää minut kyynärpäällä pois ja sanoo että älä koske, hän on herkkä. Hän siis loukkaantui ja osoitti mieltään, ja matki minua. Tuo nyt vaan yhtenä esimerkkinä.

Suhde on nyt rakoillut viime kuukaudet siihen malliin, että tyttöystävä vei vaatteensa ja tavaransa minun luota ja otti myös avaimen kotiinsa pois minulta. Ollaan vähän niin kuin lähtökuopissa oltu kohti eroa. Minäkin vein valtaosan tavaroistani pois hänen kotoaan pari kuukautta sitten. Ei kai olla ongelmia sen syvemmin yritetty ratkoa, mutta tytöllä on välillä ollut suunnitelmia yhteisestä asunnosta ja vastaavia suunnitelmia, niin olen suoraan sanonut että meidän suhde voi huonosti ja tuollaisista ei ole nyt ajankohtaista puhua.

Viime viikonloppuna minula tuli mitta täyteen ja erottiin. Kyllä se ero minun aloitteestani tuli, mutta tavallaan yhdessä siinä edettiin. Ehdittiin siinä jonkin aikaa jutella asioita selväksi, mutta sitten olikin jo aika viedä naikkonen junalle. Hän on nyt viikonlopusta saakka soitellut minulle ja laittanut viestejä, mutta olen vastannut vain viesteihin satunnaisesti. Hän halaisi jatkaa suhdetta ja hänellä on ikävä, hän haluaa muuttua jne. Minua ei homma kiinnosta. Ja nyt kun kirjoitin tätä tähän auki, niin taitaa kiinnostaa vielä vähemmän.

Minä en osaa oikein ottaa selvää, että mikä sitä vaivaa. Jotain hämärää hänessä kyllä on. Ja tietysti nyt kun taas yksi suhde päätyy eroon, niin tuntuu että itsessäkin on jotain vialla.

Aika pienestä ihmiset eroaa. Varmaan jotain harmittaa tämäkin kommentti.

Otetaan nyt tämä kohta vielä erikseen.

Oloni ei kokonaisuudessaan ole rakastettu suhteessa, jossa olen välillä toiselle kuin ilmaa.

Ja itse kuitenkin haluat omaa aikaa välillä parikin viikkoa? Miltä lie se tuntuu vastapuolella..

Ilmeisesti olet siis eronnut jo useamman kerran? Mikä on suhteiden kesto noin suunnilleen?

Siis sinänsä ihan sama miten ihmiset päätyy eroon yms. mutta monessa keskustelussa tuntuu ettei ole oikeastaan edes yritetty tai sitten jollain suhteen osapuolella tulee joku mystinen sitoutumiskammo ja keksitään eri näköisiä syitä, että kyllä tässä nyt pitää erota jne.

 

[BongisKhan]

Nää on aina hiukan mutkat suoriksi -analyysejä. Ja sitten asioissa on aina vähintään kaksi puolta. Otetaan nyt esimerkiksi tuo lapsiasia. Ei siinä ole mitään aikarajaa asian esille nostamisen suhteen. Ja vaikka asiasta keskustellaan, ei se aina tarkoita sitä, että ihan oikeasti suunniteltaisiin lapsentekoa. Minusta on ihan luonnollista, että kerrotaan mahdollisimman ajoissa oma kanta lapsien haluamiseen. Se on monelle aika tärkeä asia.

Naulan kantaan. Olisikohan ollut tyyliin toiset treffit kun otin puheeksi lapsiasian nykyisen vaimon kanssa. Itselleni oli selvää, että haluan perheen ja lapsia, mieluiten vielä kohtuullisen pian, eikä olisi tullut kuuloonkaan haaskata aikaani kenenkään "emt, ehkä joskus, kattellaan" - naisen kanssa. Kysyin ihan suoraan, että mitä hän haluaa tulevaisuudeltaan ja omalta kohdaltani totesin, että olen tässä etsimässä (toivottavasti) loppuelämän kumppania ja tulevien lasteni äitiä. Jos vastaus lapsiasiaan olisi ollut mikään muu kuin yksiselitteinen "kyllä", niin olisin toivottanut hyvät päivänjatkot ja loppuelämät. Pointtina ei ollut, että samantien lähdetään siitä sitten tekemään lapsia, vaan lähinnä varmistaa, että ollaan alusta asti samalla sivulla siitä, mitä ollaan molemmat tässä hakemassa, jottei lähdetä turhaan haaskaamaan kummankaan aikaa.

27-vuotiaalla ei todellakaan kello vielä tikitä, kaukana siitä.

Tähän pitää kyllä sen verran todeta, että tuo on kyllä hyvin monella naisella varsin ideaalinen ikä alkaa lapsia tekemään tai ihan vähintään alkaa vakavasti suunnittelemaan niiden tekemistä. Fysiologisesti olisi hyvä aloittaa aikaisemminkin. Hedelmällisyyden realiteetit on aika brutaaleja, varsinkin jos haaveilee useammasta lapsesta ja jo kolmikymppisillä hedelmällisyys lähtee jyrkkään laskuun, puhumattakaan muista riskeistä joita myöhäisemmällä iällä raskauteen liittyy. Monilla naisilla ja varsinkin miehillä on aivan liian ruusuinen kuva naisten hedelmällisyydestä ja heikko ymmärrys siitä, miten ikä siihen lasten tekoon vaikuttaa. Eli jos nainen tietää varmasti haluavansa lapsia, niin kyllä tuossa iässä jo kello aika vahvasti tikittää, tai ainakin pitäisi tikittää. Ihan vähintään olisi hyvä olla jo tai tähdätä sellaiseen parisuhteeseen, jossa lapsia voisi kuvitella tekevänsä. Onkin varmasti monille naisille aika turhauttavaaa, kun tuossa iässä iso osa miehistä on vielä sitoumispelkoisia ja vastuuta karttelevia mieslapsia.

 

[Frankie]

Tähän pitää kyllä sen verran todeta, että tuo on kyllä hyvin monella naisella varsin ideaalinen ikä alkaa lapsia tekemään tai ihan vähintään alkaa vakavasti suunnittelemaan niiden tekemistä. Fysiologisesti olisi hyvä aloittaa aikaisemminkin. Hedelmällisyyden realiteetit on aika brutaaleja, varsinkin jos haaveilee useammasta lapsesta ja jo kolmikymppisillä hedelmällisyys lähtee jyrkkään laskuun, puhumattakaan muista riskeistä joita myöhäisemmällä iällä raskauteen liittyy.

Mulla ei tietenkään ole omakohtaisia kokemuksia, mutta tilastojen mukaan ensisynnyttäjien keski-ikä on yli 30 vuotta Suomessa tällä hetkellä. Ja yli neljännes kaikista synnyttäjistä on yli 35-vuotiaita. Oma systeri sai lapsensa yli nelikymppisenä. Toki en tietenkään kiistä tuota, mitä tässä sanoit. Sen verran kuitenkin selvennän, että moni mieltää kellon tikittämisen ikäänkuin nyt tai ei koskaan. Sitä vaan tähdensin, että aikaa 27-vuotiaalla todennäköisesti on vielä lapsien suhteen runsaasti.

 

[Francis Ford Mondeo]

Muumin kertomuksen perusteella nainen vaikutti hieman raskaalta ja epävakaalta tapaukselta ja ero varmasti oli oikea ratkaisu.

Oliko @Muumi sinulla itselläsi jotain suunnitelmia yhteenmuuttoon liittyen vai olitko tyytyväinen tilanteeseen, jossa näit tätä naista pari kertaa kuukaudessa + nämä satunnaiset arkiviikot tilanteen salliessa?

 

[IoOras]

Otetaan nyt tämä kohta vielä erikseen.

Ja itse kuitenkin haluat omaa aikaa välillä parikin viikkoa? Miltä lie se tuntuu vastapuolella..

Sä irroitat yhden lauseen pitkästä tekstistä niin totta kai se näyttää kummalliselta.

Kysehän oli naisen käyttäytymismallista jossa hän alkoi kiukuttelemaan ja kostamaan jotain mistä toinen ei ollut edes tietoinen.


Ei meilläkään vaimo tykkää hipsuttamisesta tai silittelystä ja jos vahingossa teen sitä ja hän sanoo että lopeta, niin en minä siitä suutu ja ala kostamaan mykkäkoululla ja toisen henkisellä alentamisella.

 

[Muumi]

Seurustelitte vain vuoden ja nainen puhui jo lapsien hankkimisesta. Tuollaista päätöstä ei saa mennä tekemään vuoden seurustelun perusteella.

Aika normaalia keskustella lasten hankinnasta jo suhteen alussa. Tässä tapauksessa naisen toiveena oli laittaa pullat uuniin ensi vuoden aikana. Tässä karvan alle kolmikymppisenä ei paha juttu katsella kumppania sen mukaan, että lapsia hankitaan jos niitä on tarkoitus hankkia.

Voi olla, että suhteen ongelmat naisen osalta, kiukuttelu ja muu, juontaa juurensa siitä, että hän ei ollut varma sinusta. Roikuit mukana, koska kello tikittää ja olet periaatteessa paperilla kiva mies ja varmasti hyvä isä. Et kuitenkaan sytyttänyt muuten riittävästi.

Syksyllä saattoi jopa kenties olla kiikarissa toinen potentiaalinen kumppaniehdokas, mutta se kariutui ja sinut otettiin nopeasti takaisin.

Siitä en osaa sanoa mistä kiukuttelu juontaa juurensa. Voi olla, että olet oikeassa. Toiseen mieheen kiikarissa en ihan heti usko, mutta mistä näitä tietää. Se ero ja halu palata yhteen oli ihan parin päivän sisällä. Kai se oli jotain äkkipikaisuutta, vaikka ihan tosissaan tuntui olevan.

Ja sitten tässä on vielä toinen puoli. Minusta tämä on ollut enemmänkin säännöllistä tapailua kuin vakava parisuhde. Eikä minusta vuoden viikonlopputapailun kohdalla olla lähelläkään sitä pistettä, missä oikeasti suunnitellaan tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä. Ei sillä, että olisin tuon kuvauksen perusteella lyönyt kovinkaan suurella panoksella vetoa siitä, että se olisi kestänyt kovinkaan pitkään saman katon alle muuttamisen jälkeen. --

Tapailtiin kyllä myös arkisin, ja vietin hänen luonaan paljon aikaa arkisin. Sanoisin, että puolet ajasta olin kotona yksin ja puolet ajasta hänen kanssaan joko minun luona tai hänen luona.

Tuo nainenhan oli aivan selkeesti mielisairas. Tollasta tartte kenenkään kestää. Tai jos haluaa nii sitten. Mutta mielenterveys menee noiden mykkäkoulujen ja kostamisen kanssa lopulta. Ja tosiaankaan meinaa jos tuollaisesta eroaa, että ole sitten yksin kun et osaa parisuhteessa olla. Introverttinä voi olla raskasta tuollainen päivittäinen löpertely. Ja pitäisikö silloin teeskennellä?

Minulla on ollut omia epäilyksiäni aiheesta. Todella herkkä persoona ainakin.

Itselleni päivittäinenkin lörpöttely voi olla ihan ok, mutta jos haluan omaa aikaa, niin silloin haluaisin omaa aikaa enkä syyllistystä siitä. Joskus tosiaan jos omien harrastusten keskeltä koitti toista huomioida ja laittaa jotain viestiä, niin siitäkin tuli vittuilua, kun en vastannut takaisin tarpeeksi nopeasti. Eli olisi pitänyt antaa huomiota kunnolla. Ei hän mitään kohtuuttomia toisaalta vaatinut. Tiedostan, että olen antanut vähemmän huomiota kuin ihmiset yleensä antavat, ja nainen on kärsinyt tästä. Mutta itsestä tuntui, ettei mikään riitä tai ole tarpeeksi hyvä.

Suhteen loppupuolella tähän on vaikuttanut paljon se, että ilmassa on ollut paljon negatiivista. Nainen on todella ollut keskusteluhaluinen ja haluaisi ratkoa kaikki ongelmamme puhumalle, mutta itse en jaksaisi koko ajan jauhaa suhteesta ja sen ongelmista. Niistä pitää puhua, mutta jos kanssakäyminen on pelkästään sitä, niin mua ainakin se on alkanut vituttaa.

Ja itse kuitenkin haluat omaa aikaa välillä parikin viikkoa? Miltä lie se tuntuu vastapuolella..

Ainakin tässä suhteen loppupuolella olen arvottanut omaa aikaa enemmän ja enemmän. Kyllä me normaalisti soiteltiin ihan päivittäinkin ja nähtiin melkein puolet ajasta. Nyt kevättalvella en ole ollut niin innokas, osittain siksi että joka kerta on pitänyt puida jotain ongelmia tai puutteita suhteessa, eli sellainen normaali yhdessäolo on ollut vähemmällä siinä.

Muumin kertomuksen perusteella nainen vaikutti hieman raskaalta ja epävakaalta tapaukselta ja ero varmasti oli oikea ratkaisu.

Oliko @Muumi sinulla itselläsi jotain suunnitelmia yhteenmuuttoon liittyen vai olitko tyytyväinen tilanteeseen, jossa näit tätä naista pari kertaa kuukaudessa + nämä satunnaiset arkiviikot tilanteen salliessa?

Me näimme enemmän kuin pari kertaa kuukaudessa. Yleensä joka toinen viikonloppu yhdessä ja lisäksi arkisin olin hänen luonaan pitkiäkin aikoja, joskus viikkojakin kerrallaan. Ne eivät olleet ihan satunnaisia arkiviikkoja, yleensä olin hänen luonaan viikon kerrallaan. Se on vaihdellut, mutta yleensä luokkaa viikko hänen luonaa ja viikko kotona yksin. Ja hän on käynyt kerran kuukaudessa mun luona.

Suunnitelmia yhteenmuutosta oli aiemmin, ja oltiin katseltu kämppiä hänen paikkakunnaltaan siinä mielessä.

 

[IoOras]

Tähän pitää kyllä sen verran todeta, että tuo on kyllä hyvin monella naisella varsin ideaalinen ikä alkaa lapsia tekemään tai ihan vähintään alkaa vakavasti suunnittelemaan niiden tekemistä. Fysiologisesti olisi hyvä aloittaa aikaisemminkin. Hedelmällisyyden realiteetit on aika brutaaleja, varsinkin jos haaveilee useammasta lapsesta ja jo kolmikymppisillä hedelmällisyys lähtee jyrkkään laskuun, puhumattakaan muista riskeistä joita myöhäisemmällä iällä raskauteen liittyy. Monilla naisilla ja varsinkin miehillä on aivan liian ruusuinen kuva naisten hedelmällisyydestä ja heikko ymmärrys siitä, miten ikä siihen lasten tekoon vaikuttaa. Eli jos nainen tietää varmasti haluavansa lapsia, niin kyllä tuossa iässä jo kello aika vahvasti tikittää, tai ainakin pitäisi tikittää. Ihan vähintään olisi hyvä olla jo tai tähdätä sellaiseen parisuhteeseen, jossa lapsia voisi kuvitella tekevänsä. Onkin varmasti monille naisille aika turhauttavaaa, kun tuossa iässä iso osa miehistä on vielä sitoumispelkoisia ja vastuuta karttelevia mieslapsia.

Tästä olen samaa mieltä ja aina pitää muistaa myös se että vaikka yli 40v nainen voi vielä saada lapsen, niin riskit lapsen kehityshäiriöille on valtavat! Toinen asia on myös se että vaikka silloin 30-40v välissä taloudellinen tilanne on varmasti parempi kuin 20-30v isässä, niin jaksaako oikeasti 40v ja yli jatkuvia yö herätyksiä, pitkiä päiviä ja 24/7 kiinni lapsessa ja sen askareissa.

Kolmas asia tuosta mieslapsi kommentista, niin moni mies ei tätä oikeasti ymmärrä että 30v nainen haluaa jo kovasti lapsia, miehellä kun ei ole kiire asian suhteen samalla tavalla kuin naisella, siksi se terve keskustelu aiheesta on rakentavampaa kuin mieslapseksi haukkuminen asiasta jota mies ei välttämättä tajua kun se ei häntä koske.

 

[IoOras]

Me näimme enemmän kuin pari kertaa kuukaudessa. Yleensä joka toinen viikonloppu yhdessä ja lisäksi arkisin olin hänen luonaan pitkiäkin aikoja, joskus viikkojakin kerrallaan. Ne eivät olleet ihan satunnaisia arkiviikkoja, yleensä olin hänen luonaan viikon kerrallaan.

Suunnitelmia yhteenmuutosta oli aiemmin, ja oltiin katseltu kämppiä hänen paikkakunnaltaan siinä mielessä.

Saan näistä viesteistäsi käsityksen että tykkäsit ihmisestä, pidit kaikki kortit alussa auki ja suunitelitte yhteistä tulevaisuutta, mutta ei hätiköiden, koska teillä oli etäisyyttä ja se on lopulta iso askel.

Kun aikaa kului, alkoi naisen käytös rasittaa sinua ja sitä kautta parisuhdetta, mikä johti lopulta eroon, mikä on ihan ymmärrettävää, hän vaikutti hyvin raskaalta ihmiseltä ja kaikki henkinen kostaminen ja mykkäkoulut saa itselläkin niskakarvat heti pystyyn enkä katsoisi sellaista toimintaa hetkeäkään!

 

[Muumi]

Kysehän oli naisen käyttäytymismallista jossa hän alkoi kiukuttelemaan ja kostamaan jotain mistä toinen ei ollut edes tietoinen.


Ei meilläkään vaimo tykkää hipsuttamisesta tai silittelystä ja jos vahingossa teen sitä ja hän sanoo että lopeta, niin en minä siitä suutu ja ala kostamaan mykkäkoululla ja toisen henkisellä alentamisella.

Nää oli jänniä tapauksia, kun sen käytös yhtäkkiä muuttui ja monesti minulla ei ollut mitään hajua mistä se nyt kiukuttelee. Silloin se oli useimmiten joku ihan mitätön juttu.

Tää yksi tapaus jossa hipsuteltiin oli yksi harvoja joissa tajusin heti koko tilanteen. Ja niitä harvoja, joissa voin olla varma, että en nyt varmasti tehnyt mitään väärää häntä kohtaan, ja sillä tavalla näin sen epäreiluuden selkeästi.