Loin tämän throwaway-tilin, koska haluan pysyä anonyyminä, enkä yhdistää tekstiäni varsinaiseen käyttäjätunnukseeni. Tällä käyttäjätunnuksella en tule osallistumaan muihin keskusteluihin. Tällähetkellä tilanne on sellainen, että tunnen tarvetta kirjoittaa edes johonkin. Yritän kirjoittaa itsestäni ja tapahtumista suuripiirteisesti tunnistamisen vaikeuttamiseksi, mutta jos joku minut tunnistaa niin toivon että kunnioitat päätöstäni.
Sitten itse asiaan. Heti alkuun voisi todeta, että monella on varmasti mielipiteensä pitkänmatkan parisuhteista ja onko sellaisia edes olemassakaan. Itselleni homma on harvinaisen selvä, minulle ei välimatkalla ole juurikaan merkitystä, varsinkin jos suunnitelmat yhteisistä askelmerkeistä on hyvin pitkälle sovittu.
Voisin avata tähän alkuun hieman sitä miksi olen päätynyt pääasiassa ulkomaalaisia deittailemaan. Karu totuus on se, että vaikka monen minun tuntevan mielestä olen mitä herttaisin, mukava, luotettava ja muut yleiset fraasit, ei minulle täällä Suomessa ole menekkiä ollenkaan. Deittiappeissa likeistä ja mätseistä saa lähinnä haaveilla tai ne on hirvittävän työn ja tuskan takana. Olen myös tosi hoikka (Ja sellaisena tulen aina pysymään, sen kummemmin syitä avaamatta), joten ymmärrän ettei lähtökohtaisesti "keskitysleirin lapsi"-olemukseni herätä juurikaan mielenkiintoa. Koen kuitenkin, että näistä huolimatta olen hyvä kumppani. Sattuipa niin tuossa pari vuotta sitten, että eräässä Etelä-Amerikan maassa Tinder Goldilla lokaatiota vaihtaen tuli vastaan erittäin kaunis, selvästi omaa "tasoani" yläpuolella oleva nainen, noin puhtaasti ulkonäkökriteerein arvioiden. Muistan, kun totesin kaverilleni, että hetkinen, miksi näin kaunis laittaa minulle vieläpä super liken? (Taisi olla elämäni ensimmäinen saatu superlike naiselta ja toistaiseksi viimeinen toki.) Yllätyksekseni hän rupesi vieläpä juttelemaan mun kanssa. Jo heti alusta lähtien minut vakuutti se miten maanläheinen ja jalat maassa tämä nainen oli. Kuinka hänkin oli väsynyt pelailuun ja etsi vakaata ja kestävää parisuhdetta. Olin heti alussa täysin avoin ja rehellinen hänelle kaikesta, mitä hän koskaan halusikaan tietää. Mukaanlukien siitä, että edellisessä parisuhteessa saman maan nainen oli lopulta ihastunut minun läheiseen perheenjäseneen ja lähetellyt nudeja yms, eli suomeksi sanottuna pettänyt.
Olimme samalla sivulla hyvin monesta asiasta, muunmuassa siitä peruskivestä, että kommunikaatio on kaiken avain, sillä ilman kommunikaatiota ei ole mitään. Hän ei koskaan ollut minulta vailla mitään, kuten moni ulkomaalainen nykyään on (rahan perässä). Homma niin sanotusti luisti hyvin kaikinpuolin. Olisiko mennyt ehkä puoli vuotta tästä eteenpäin, kun tapahtui eräs meidän suhdettamme muuttaneista tapahtumista. Kumppanini katosi yli viikoksi, mukaanlukien esti minut WhatsAppissa. Jälkikäteen selvisi, että heidän perheessä asunut sukulainen oli ilmeisesti seonnut ja rikkonut paikkoja perheen asunnossa, käynyt kumppanini kimppuun, ilmeisesti raiskaten hänet, sekä ryösti perheen auton, että myös kumppanini puhelimen (Ja estäen kaikki kontaktit WhatsApp :issa) Kyseinen sukulainen löydettiin myöhemmin jostain hevonkuusesta auton bensan loputtua ja oli ilmeisesti ampunut itsensä. Aluksi luonnollisesti olin hieman skeptinen asian suhteen, kuulostaahan tuo äkkiseltään ajateltuna melkoisen hurjalta. Kyllä se loppujen lopuksi ihan totta oli. Minulle selvisi myös, että hän on köyhästä perheestä, eikä perhellä ole pitkään aikaa varaa ostaa tyttärelleen puhelinta, kun perheen ainut autokin meni tyyliin paaliin. Minulla on periaate, että en lähetä rahaa kellekkään. Vain ainoastaan materiaa ja senkin hyvin tarkoin mietittynä. Ostin hänelle puhelimen paikallisesta Amazonista. Se maksoi 200€ aika tarkalleen. En halunnut halvinta luuria ostaa, että voidaan olla yhteyksissä ja noin. (videopuhelut, että kuvastakin saisi jotain selvää yms). Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että todennäköisesti suhteemme olisi näivettynyt tähän, koska emme olisi pystyneet pitämään säännöllisesti yhteyttä. Tein myös hänelle selväksi heti kättelyssä, että tuo mitä hänelle tapahtui, ei muuta mitään minun silmissäni, että olen tukena ja läsnä niinkuin olin siihen asti ollutkin. Tämä oli oikeastaan yksi vedenjakajahetkistä suhteessamme kokonaisuudessaan. Ymmärrettävästi hän käsitteli traumaansa omalla tavallaan ja annoin luonnollisesti aikaa ja tilaa, mutta myös seisoin järkähtämättömästi tukena ja totesin että olen aina saatavilla kun haluaa puhua. Vedenjakaja siksi, että oikeastaan tässä käsittelyvaiheessa alkoi ensimmäisiä merkkejä ilmetä siitä, että kaikki ei meidänkään välillä ollut niin hyvin kun olisi voinut olla. Keskustelimme tästä muutamaan otteeseen ja tulimme samaan lopputulokseen, että parannettavaa löytyy ja yritetään skarpata, varsinkin yhteydenpidon määrän suhteen, mikä oli laskenut ymmärrettävästi, paljon.
Välillä tilanne parani moneksi kuukaudeksi, kunnes välillä taas otettiin takapakkia, kuuluu varmasti jokaiseen parisuhteeseen. Kuitenkin meillä molemmilla oli kirkkaana se ajatus, että periksi ei anneta ja mennään vaikka läpi harmaan kiven. Ajan kanssa tämä yhteydenpidon määrä/säännöllisyys ongelma kuitenkin kasvoi ja joitakin kuukausia sitten otin itse esille sen, että onko tätä järkeä jatkaa jos hän lukee/vastaa viesteihini kerran viikossa tyyliin tai että hänellä on aikaa viettää kanssani ehkä kerran kuukaudessa. Nostin myös sen vaihtoehdon pöydälle että pidämme taukoa parisuhteesta. Hän oli ehdottomasti sitä vastaan ja halusi jatkaa, sekä lupasi yrittää parhaansa.
Nyt päästään sitten siihen mitä tässä muutaman päivän aikana on tapahtunut. Huomasin hänellä statuksessa lyhyen videonpätkän ilmeisesti paikallisen miehen kanssa. Se oli kieltämättä sen näköinen, että minulla nousi kaikki ihokarvat pystyyn ja hälytyskellot kilkattamaan. Hän oli lisännyt videonpätkään kolme erilaista sydäntä. Ensireaktioni (Mitä helvettiä?) laannuttua kysyin häneltä suoraan että mikä homma tämä on? Että olen ollut hänelle itse rehellinen kaikesta ja nyt haluan että hän kertoo minulle, vaikka kyseessä olisi asia mitä en haluaisi kuulla. Vastaus oli luokkaa, että ei ole tapahtunut mitään ja kyseessä on kaveri. Vastasin siihen, että selvä. Luotan sinuun ja jos sanot niin, uskon sinua. Se näytti silmiini hyvin huolestuttavalta. Tähän hän ei koskaan vastannut, ennenkuin pudotti varsinaisen pommin tuossa muutama päivä sitten. Hän ilmoitti ettemme voi olla yhdessä enää. Hän on huomannut että on raskaana.
Minä totesin siihen suurinpiirtein, että mitä helevettiä että menit sitten pettämään? Vastaus oli luokkaa, en pettänyt sinua. Kysyin että miten sitten olet raskaana? Vastaus oli mallia että se vain tapahtui, en halua puhua siitä nyt, tarvitsen aikaa itselleni. Vastasin siihen, että pyysin sinulta muutama päivä sitten rehellisyyttä, se oli kaikki mitä olen koskaan sinulta pyytänyt ja näemmä valehtelit minulle. Minun on vaikea uskoa, että teit tämän minulle kaiken sen jälkeen mitä meillä on ollut lähes kahden vuoden ajan. Tiesit mitä minulle tapahtui edellisessä parisuhteessa ja päätit tehdä saman. Särkee sydämeni, kun et edes halua perustella että miksi? Joku päivä ymmärrät mitä menetit, kuinka kaunis ja uniikki mahdollisuus sinulla oli. Se voi ottaa aikaa, mutta tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti oli sen arvoista seksiä.
Nyt tässä sitten koitan sisäistää että mitä helvettiä? Meni sit pari vuotta ihan hukkaan. Kaikki suunnitelmat yhteisestä tulevaisuudesta Suomessa, roskakoriin. Vaikka miten päin yritän pyöritellä tätä, tulen aina samaan lopputulokseen että itse yritin lähes kaikkeni meidän eteen. Toisen päätöksille en voi mitään. Sinänsä jännä, että hän itse oli sitä mieltä, että ei halua lapsia vielä muutamaan vuoteen ja se ajankohta pitää suunnitella sitten hyvin tarkkaan. Niinhän se onkin, MUTTA. Nyt sillä on sitten se "well prepared" pulla uunissa. Oli varmaan vitun wörtti.
Jotenkin niin helvetin tyhjä olo kaiken tämän jälkeen.
