Parisuhteen kiemurat

[Lomtu]

..... Timeoutteja on pidetty jo riittämiin, luulisin. Oikeestaan ihan ekan kerran suhteen avaamisesta puhuttiin noin neljä vuotta sitten ja silloin ei ollut vielä sen aika. Sen jälkeen se jäi vähän taka-alalle kunnes noin puoli vuotta sitten otettiin asia taas vakavammin puheeksi. Hitaasti etenee prosessi, mutta suunta alkaa olla selvä.

Tarkoitatko siis, että tämä suhteen avaamisen tarve on ajanut teidät tauolle useasti menneisyydessä?

 

[j1h2d]

Huhhu, olipa hyvää lukemista pari sivua taakseppäin!
Opin jopa itsekin jotain, kun luin linkitettyjä juttuja läheisriippuvuudesta ja muista käyttäytymismalleista ihmisillä. Osasta on kokemusta ja nyt ymmärrän vielä vähän paremmin, että en minä olisi voinut heitä pelastaa vaikka olisin halunnut.

Mandellille pari senttiäni:
Oon nähnyt monia avoimia suhteita elämäni aikana, yksikään ei ole jatkunut ikinä hirveän pitkään. Mutta toivon, että olette poikkeus ja toivotan teille onnea.

Itse aiheeseen liittyen niin olen tällä hetkellä taas sinkku ja sen verran mitä olen oppinut parisuhteista niin sen, että ne kannattaa katkaista heti, kun intuitio niin sanoo eikä siinä vaiheessa kun on henkisesti aivan riekaleina. Itse keskustelen asioista, koitan ratkaista ja katsoa onko niille tehtävissä mitään. Jos ei, niin uusi keskustelu ja peli poikki jos siltä tuntuu. Mihinkään en aio tyytyä, mutta en myöskään etsi mitään täydellistä parisuhdetta mitä ei tosiasiassa ole.

 

[Mendel]

Tarkoitatko siis, että tämä suhteen avaamisen tarve on ajanut teidät tauolle useasti menneisyydessä?

Ollaan silleen niinku soudettu ja huovattu ton avaamisasian kanssa että avataan, eiku ei avata, eiku avataan muttei vielä, eiku avataan, eiku ei nyt ennen päivämäärää x tai no okei...

Ja sitten suhteen suhteen ollaan oltu hetki erillään ja sen jälkeen vielä kerran kuilun partaalla kunnes suhde sitten taas lämpenikin oikein kunnolla. Sellaista vuoristorataa.

Jos toinen osapuoli nyt rupeaisi yhtäkkiä vielä vetämään jarrusta niin saattaa tulla kyllä ongelmia, koska itsellä niin selkeä tunne että tätä mä haluan. Sitten jos nämä mun nykyiset chattailut ei etenekään mihinkään jostain syystä niin sitte kaiketi mun puolelta timeout by default koska ei jaksa liian montaa pettymystä liian kiivaalla tahdilla.

 

[Poppamies]

Ollaan silleen niinku soudettu ja huovattu ton avaamisasian kanssa että avataan, eiku ei avata, eiku avataan muttei vielä, eiku avataan, eiku ei nyt ennen päivämäärää x tai no okei...

Ja sitten suhteen suhteen ollaan oltu hetki erillään ja sen jälkeen vielä kerran kuilun partaalla kunnes suhde sitten taas lämpenikin oikein kunnolla. Sellaista vuoristorataa.

Jos toinen osapuoli nyt rupeaisi yhtäkkiä vielä vetämään jarrusta niin saattaa tulla kyllä ongelmia, koska itsellä niin selkeä tunne että tätä mä haluan. Sitten jos nämä mun nykyiset chattailut ei etenekään mihinkään jostain syystä niin sitte kaiketi mun puolelta timeout by default koska ei jaksa liian montaa pettymystä liian kiivaalla tahdilla.

Olisko se vain niin että sua ei ihan satasella kiinnosta toi nyksä, niin on kiva viritellä jotain...?

 

[JaySon]

Olisko se vain niin että sua ei ihan satasella kiinnosta toi nyksä, niin on kiva viritellä jotain...?

Tää kävi itselläkin mielessä. Polyamorinen suhde nyt vaan ei ole ratkaisu siihen jos on oma suhde esim laimentunut, se vaan tuo suhteeseen lisää muuttujia jotka hyvin hoidetussa suhteessa tulee ottaa huomioon kaikkien osalta parhaalla tavalla. Polyamorinen suhde toimii sellaisten henkilöiden välillä jotka ovat lähtökohtaisesti avoimia, itsevarmoja, hyviä kommunikoimaan sekä heidän suhteensa on ns. vakaalla pohjalla - oli se suhde sitten alussa mono tai poly.

 

[Manual]

Kuulostaa kyllä paljon enemmän joltain FWB suhteelta alun alkaenkin.

 

[Jarmot]

Ja sitten suhteen suhteen ollaan oltu hetki erillään ja sen jälkeen vielä kerran kuilun partaalla kunnes suhde sitten taas lämpenikin oikein kunnolla. Sellaista vuoristorataa.

Eli teillä on suhde ihan perseellään ja ratkaisuksi haetaan ulkopuolisten pano/rakkauskumppanien tuomista mukaan soppaan. Hellurei vaan ja onnea matkaan. Sitä tulette tarvitsemaan.

Eikö ryhdikkäintä olisi päättää nykysuhde, sopia huoltajuusjutut ym. ja sitten kumpikin jatkaa omille teilleen? Jos suhde on ollut kovin "myrskyisää vuoristorataa" niin silloin suhde ei ole hyvä ja paikkailuyritykset lisäkumppaneilla vaan pahentaa tilannetta.

Mutta jokainen tietysti tavallaan ja toivottavasti homma toimii hyvin

 

[Sally_Spectra]

Tää kävi itselläkin mielessä. Polyamorinen suhde nyt vaan ei ole ratkaisu siihen jos on oma suhde esim laimentunut, se vaan tuo suhteeseen lisää muuttujia jotka hyvin hoidetussa suhteessa tulee ottaa huomioon kaikkien osalta parhaalla tavalla. Polyamorinen suhde toimii sellaisten henkilöiden välillä jotka ovat lähtökohtaisesti avoimia, itsevarmoja, hyviä kommunikoimaan sekä heidän suhteensa on ns. vakaalla pohjalla - oli se suhde sitten alussa mono tai poly.

Vaikka kaikki olisi hyvin ja mainitsemasi ominaisuudet kummallakin, niin poly suhde toimii vain erittäin harvoilla heistäkin. Yleensä, kun poly jengiä näkee niin ei ne pääosin "normaalia" jengiä ole.

 

[Mendel]

Eli teillä on suhde ihan perseellään ja ratkaisuksi haetaan ulkopuolisten pano/rakkauskumppanien tuomista mukaan soppaan. Hellurei vaan ja onnea matkaan. Sitä tulette tarvitsemaan.

Eikö ryhdikkäintä olisi päättää nykysuhde, sopia huoltajuusjutut ym. ja sitten kumpikin jatkaa omille teilleen? Jos suhde on ollut kovin "myrskyisää vuoristorataa" niin silloin suhde ei ole hyvä ja paikkailuyritykset lisäkumppaneilla vaan pahentaa tilannetta.

Mutta jokainen tietysti tavallaan ja toivottavasti homma toimii hyvin

No tällä hetkellä ei ole suhde ollenkaan perseellään. Ehkä vuosi sitten oli. Kumpikaan ei halua erota. Oikeestaan päinvastoin menee paremmin kuin vuosikausiin ja se on mahdollistanut sen että on pystytty kunnolla juttelemaan siitä että mitä me oikein halutaan itselle kun aiemmin on pitkään menty ajatellen aina lapsia ensin.
Saa nähdä tekeekö tämä jotenkin sitten sen, että lähitulevaisuudessa kohta jompikumpi tai molemmat sitten kuitenkin haluaa erota jostain syystä vaikka nyt ei yhtään tunnukaan siltä?
En tiedä... ei kuitenkaan tunnu tässä vaiheessa ollenkaan sellaiselta ratkaisulta, jota haluaisin lähteä edistämään.

Vaikka kaikki olisi hyvin ja mainitsemasi ominaisuudet kummallakin, niin poly suhde toimii vain erittäin harvoilla heistäkin. Yleensä, kun poly jengiä näkee niin ei ne pääosin "normaalia" jengiä ole.

Lainatakseni entistä naapuriani: "Normaali ja normaali... Ite oot normaali!"

Olisko se vain niin että sua ei ihan satasella kiinnosta toi nyksä, niin on kiva viritellä jotain...?

Kuulostaa musta about yhtä järkevältä kuin:
Jos joskus hommaat uuden ystävän niin oisko se vaan niin että sua ei ihan satasella kiinnosta sun vanhat ystävät niin on kiva viritellä jotain?
Jos joskus hommaat uuden lemmikin niin oisko se vaan niin että sua ei ihan satasella kiinnosta sun aiemmat lemmikit niin on kiva viritellä jotain?
Jos joskus hommaat toisen lapsen niin oisko se vaan niin että sua ei ihan satasella kiinnosta sun ensimmäinen lapsi niin on kiva viritellä jotain?

Ehkä se ois suoraselkäisempää vaan "päättää" nuo edelliset ensin?

Jos nämä ei ole sinun mielestäsi sama asia niin mieti mistä se johtuu. Johtuuko monokulttuurista, johon sua on aivopesty koko ikäsi vai jostain... perinpohjaisemmasta totuudesta?

Toisaalta kyllähän sitä jatkuvasti mielessään pohtii että miten paljon se nykyinen kiinnostaa kaikkien näiden vuosien jälkeen. No sen voin sanoa että omassa mielessä se oma vaimo on kuitenki kirkkaasti se ensisijainen juttu ja sitä tulee aina ikävä jos on pitempään erossa. En minä siitä pysty luopumaan enkä halua.

Mutta ehkä mä en lähde tätä enempää puolustelemaan ja selittelemään. Helppoahan tää ei missään nimessä tule olemaan. Osoitteesta polyamoria.fi löytyy lisätietoa jos jotain aihe kiinnostaa.
Saatan silti käväistä täällä kertomassa tilannetietoa siinä vaiheessa kun tämä kaikki menee päin vittuja / ihmeellisesti olikin toimiva ratkaisu. Siis riskihän tässä on ihan valtava. Luultavasti joko paras päätös mitä oon ikinä tehnyt tai sitten pahin virhe ikinä. Fifty sixty.

 

[Paolo Pastarino]

Kuulostaa musta about yhtä järkevältä kuin:
Jos joskus hommaat uuden ystävän niin oisko se vaan niin että sua ei ihan satasella kiinnosta sun vanhat ystävät niin on kiva viritellä jotain?

Ystävyyssuhde ja seurustelusuhde eivät ole lähellekään sama asia.

Muuten sanoisin, että jos seurustelusuhde on terve, silloin ei ole tarvetta hakea ulkopuolisia seksikumppaneita.

 

[Mendel]

Ystävyyssuhde ja seurustelusuhde eivät ole lähellekään sama asia.

Taisin vähän ennakoida tuota kommenttia edellisessä viestissäni...

Faktahan se on että nuo suhdemuodot eivät ole samanlaisia. Voidaanko tästä siis suoraan johtaa se että yhdenlaisia suhteita voi olla monta ja toisenlaisia saa olla vain yksi? Onko tämä sellainen perimmäinen totuus ja jos on niin mikä siitä tekee sellaisen?

Muuten sanoisin, että jos seurustelusuhde on terve, silloin ei ole tarvetta hakea ulkopuolisia seksikumppaneita.

Sulta taisi mennä jotain ohi. Otan toki mielipiteesi huomioon sitten jos joskus lähden hakemaan ulkopuolisia seksikumppaneita.

 

[Trotor]

Sulta taisi mennä jotain ohi. Otan toki mielipiteesi huomioon sitten jos joskus lähden hakemaan ulkopuolisia seksikumppaneita.

Olet siis ensisijaisesti etsimässä syviä platonisia kumppaneita? Ja toissijaisesti sitten panet niitä jos niistä tulee riittävän hyviä? En ihan käsittänyt tätä koko kuviota. Onnea kuitenkin matkaan! Tulevien tekkiläisten kouluttamisen kannalta olisi tärkeää, että palaat tänne kertomaan kuinka kävi. Ensin kun löydätte säpinää ja sitten seurantajaksolle, vaikkapa neljä vuotta eteenpäin.

Ennusteeni on, että on jännää ja kivaa. Mutta lopulta muuttuu monogamian johonkin muotoon, jos se ei ole vain loputtoman libidon revittelyä.

 

[Mendel]

En tekisi etukäteen sellaista oletusta, että minkälainen suhteesta jonkun kanssa on tultava. En priorisoi sitä hakua tuolla tavalla. En ole menossa muna pystyssä hakemaan seksiseuraa, mutta en myöskään etukäteen sulje pois vaihtoehtoa, että seksiä voisi olla. Seksiä saa ihan tarpeeksi kotona, ei ole sellaista pakottavaa tarvetta lähteä erikseen hakemaan jotain "ulkoista seksiseuraa". Siihen tarkoitukseen olisi varmasti paljon helpompiakin konsteja kuin polyamoria jos sellainen tarve tässä olisi taustalla.

Haluan kohdata uuden naisihmisen ja sitten katsoa, mihin se luontevasti johtaa. Ei ole myöskään tarkoitus mitenkään estää sitä, että suhde voisi ajan kuluessa muuttaa muotoaan. Käsitys ihmissuhde-anarkiasta on ehkä aika lähellä tätä.
(mutta en ole niin persjalkainen kuitenkaan ettenkö voisi sitten joskus kutsua kumppania tilanteesta riippuen kaveriksi tai tyttöystäväksi jos siitä sentapainen tulee.)

Tulevien tekkiläisten kouluttamisen kannalta olisi tärkeää, että palaat tänne kertomaan kuinka kävi. Ensin kun löydätte säpinää ja sitten seurantajaksolle, vaikkapa neljä vuotta eteenpäin.

Joo, voisin palailla.

 

[Azumiar]

Summarum, jotain kommenttia tähän nyt haluaisi heittää oman polysuhdekokemusten pohjalta, mutta jäin nyt sulattelemaan vielä noita sun tekstejäs ja termien raiskauksia (bi ja demiseksuaali ei liity millään toisiinsa, polyksi ei identifioiduta niinkun ei avoimeen eikä monogamiaankaan se on vain suhdemuoto, joka päätetään kumppanin kanssa yhdessä). Jos jotain tähän nyt laittais niin toi et sulla ollut ongelmia suhteessa, niin ne nyt ei ainakaan helpotu polysuhteessa, vaatii aika helvetin vahvan pohjan. Näiden viestien perusteella sanoisin, että kannattaa keskustella aivan helvetisti ja avoimesti muista suhteistanne, koska näistä lähtökohdista se helposti keikkaa siihen, että seuraava suhde korvaa nykyisen.

E: Mutta en nyt lähtis heti kuoppaamaan ideaa tai heittämään mitään kullikaruselli juttuja. Kuitenkin jos ootte molemmat lähtemässä polysuhteeseen, niin itseasiassa tuntuu, että noita polyynpäin olevia naisia on jopa enemmän kuin miehiä... Se tietty vielä jäi epäselväksi tosta "identifioin ja vaimo oli et mitä vittua" et onko se nainen nyt lähdössä avoimeen vai polysuhteeseen tässä.

 

[Mendel]

Termien raiskauksia (bi ja demiseksuaali ei liity millään toisiinsa

Varmaan selitin aika huonosti. Tarkennetaan.

Wikipedian määritelmästä:

Demiseksuaalisuus on seksuaalinen suuntautuminen, jossa seksuaalinen kiinnostus edellyttää kokonaisvaltaista tunnetasoa toista ihmistä kohtaan. Demiseksuaalisuus on yksi seksuaalivähemmistöistä ja osa aseksuaalisuuden spektriä.[1][2]

Demiseksuaali ei tunne seksuaalista halua ihmisiä kohtaan ilman osapuolten välistä vahvaa henkistä yhteyttä ja luottamusta. Tällainen henkinen yhteys voi olla minkälainen tahansa ystävyydestä rakkauteen. *Demiseksuaalisuus ei ole riippuvainen sukupuolesta.*

Tuosta määritelmästä poiketen minulla seksuaalisuus *on* riippuvainen sukupuolesta.
Jos tuon tulkitsee niin että demiseksuaalisuudella ja hetero/bi statuksella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa niin sitten olet oikeassa.
(en nyt löydä uudestaan toista aiemmin lukemaani paikkaa, missä määritelmässä oli vielä sanottu vielä vähän enemmän siihen suuntaan että demiseksuaalit saattaisivat olla kiinnostuneita kummasta tahansa sukupuolesta, mutta ehkä ihan hyvä etten sitä löydäkään koska se oli ehkä vähän harhaanjohtavaa tai tulkitsin sen oudosti)

polyksi ei identifioiduta

Voi identifioitua. Kirjallisuutta aiheesta esim: "Kahta kauniimmin" ja "Polysecure".
Molemmissa puhutaan jonkun verran siitä kuinka joillain ihmisillä polyamoria on olennainen osa identiteettiä kun taas toisilla se on "vain" valinta.
Itselleni aiheeseen tutustuttaessa tuli sellainen tunne ja ahaa-elämys että joo, lopultakin tässä on jotain järkeä. Sellainen minä olen.

et onko se nainen nyt lähdössä avoimeen vai polysuhteeseen tässä.

Aika moni täällä vaikuttaisi olettavan että nainen olisi tässä se tosi aktiivinen osapuoli ollut. No ei... Aluksi ei ollut tosiaankaan lähdössä yhtään mihinkään. Ilman minun aloitetta ei varmasti olisi vieläkään. Halusi pitää suhteen monogaamisena. Ei kuitenkaan halunnut heittää mua pihalle ja erota mun polyhaaveiden takia. Myöhemmin alkoi kertoa tilanteista menneisyydessä tyyliin, että tuon henkilön kanssa oli silloin ennen kivaa ja helppoa olla ystävänä ja siitä olisi voinut tulla jotain enemmänkin mutta ei silloin ryhtynyt edistämään asiaa koska meidän suhde oli monogaaminen.
Tunnistaa nyt itsessään sellaista, että olisi kiva tutustua johonkin henkilöön jolla on samoja kiinnostuksen kohteita kuin itselläänkin siltä osin kuin ne kyseiset kiinnostuksen kohteet ei ole jaettuja minun kanssani. On sellaisia tarpeita, jotka on aiemmin sulkenut pois kun on ajatellut aina perhettä ensin ja omia tarpeita vasta sitten.
Arpoo asiaa jonkun verran. Ei vielä ole kovin aktiivisesti etsimässä seuraa: ei esim ole asentanut samoja sovelluksia kuin minä. Viestittelee kuitenkin facebookissa ja on aiheeseen liittyvissä suljetuissa facebook ryhmissä. Ei vastustele sitä, että minä olen tutustumassa toisiin, haluaa että olen onnellinen.
Sikäli saattaa ollakin että suhde avautuu aluksi vain toiselta puolelta. Toivon kuitenkin, että hänkin löytäisi jotain (jos nyt päätyy siihen että jotain haluaa löytää) enkä vaan minä.

 

[Azumiar]

Aika moni täällä vaikuttaisi olettavan että nainen olisi tässä se tosi aktiivinen osapuoli ollut. No ei... Aluksi ei ollut tosiaankaan lähdössä yhtään mihinkään. Ilman minun aloitetta ei varmasti olisi vieläkään. Halusi pitää suhteen monogaamisena. Ei kuitenkaan halunnut heittää mua pihalle ja erota mun polyhaaveiden takia. Myöhemmin alkoi kertoa tilanteista menneisyydessä tyyliin, että tuon henkilön kanssa oli silloin ennen kivaa ja helppoa olla ystävänä ja siitä olisi voinut tulla jotain enemmänkin mutta ei silloin ryhtynyt edistämään asiaa koska meidän suhde oli monogaaminen.
Tunnistaa nyt itsessään sellaista, että olisi kiva tutustua johonkin henkilöön jolla on samoja kiinnostuksen kohteita kuin itselläänkin siltä osin kuin ne kyseiset kiinnostuksen kohteet ei ole jaettuja minun kanssani. On sellaisia tarpeita, jotka on aiemmin sulkenut pois kun on ajatellut aina perhettä ensin ja omia tarpeita vasta sitten.
Arpoo asiaa jonkun verran. Ei vielä ole kovin aktiivisesti etsimässä seuraa: ei esim ole asentanut samoja sovelluksia kuin minä. Viestittelee kuitenkin facebookissa ja on aiheeseen liittyvissä suljetuissa facebook ryhmissä. Ei vastustele sitä, että minä olen tutustumassa toisiin, haluaa että olen onnellinen.
Sikäli saattaa ollakin että suhde avautuu aluksi vain toiselta puolelta. Toivon kuitenkin, että hänkin löytäisi jotain (jos nyt päätyy siihen että jotain haluaa löytää) enkä vaan minä.

Tarkotin tuolla kysymykselläni lähinnä sitä, että mihin suhteeseen se nainen on lähdössä? Tässä kuitenkin olet paljon kirjoitellut siitä, että nainen ei lähtökohtaisesti ollut lähdössä polyhommaan, mutta taipui, kun ei halunnut suhdetta lopettaa. Ei se kahteen ihmiseen rakastuminen oikein pakottamalla ala ja aika harvalle se loppujen lopuksi toimii varsinkaan, jos aluksi ollut mono josta siirrytty polyyn.

Tuollaisesta "puoliso haluaa polysuhdetta, voiskai sitä kokeilla, kun ei huvittais erota" -lähtöasemasta mieleen tulee lähinnä se et puoliso sivussa etsii uutta kumppania, jotta ero ois vähän pehmeämpi. Niin ja pehmeämpi varmaan onkin, jos toinenkin löytänyt jo toisen.

 

[Markqq]

Joskus täällä kerroin omista suhdeasioista ja nyt melkein 2 vuotta tullut täyteen tätä juttu kun päätimme erota. Viime kuun puolivälissä siis tehtiin se lopullinen päätös ja sen jälkeen ollut aika hyvä fiilis, mutta nyt kun homma oikeasti realisoituu, niin tunteet, ikävä, kaipaus, mitä muuta nyt nimetäkseen tulee tuhatta ja sataa pintaan. Viikonloppuna siis mun olisi tarkoitus viedä viimeiset kamppeet ja sen jälkeen homma taputeltu for good. Ei nähdä enää missään tekemisissä. Mä oisin varmaan itse halunnut tehdä vähä pehmeämmän tästä, että yhteydenotto pysyisi jollai asteella (en ole tätä ehdottanut, kannattaisiko edes vaivautua?), mutta toisen päätöksen myötä mun mielestä sitä on kunnioitettava.

Kaippa mä jossai vaiheessa vielä avaudun näistä asioista mitkä ajoi tämän homman eroon mun näkökulmasta, mutta nyt on sellainen olo, että virhe tuli tehtyä. Tosin se taitaa olla osa prosessia.

Ei muuta kuin porakone laulamaan ja eiköhän se tästä helpota. Yrittäs nyt tämän kurjuuden keskellä edes jollain tasolla toteuttaa noita harrastuksia kun koin suhteessa, että multa vietiin liikaa omaa aikaa. Sekä nähdä tuttuja..

Tämä piste mukaan lukien seuraavat viikot taitaa olla juuri sitä aikaa kun moni pari palaa yhteen juuri tästä syystä kun ero sattuu niin pirusti.

 

[Tach]

Joskus täällä kerroin omista suhdeasioista ja nyt melkein 2 vuotta tullut täyteen tätä juttu kun päätimme erota. Viime kuun puolivälissä siis tehtiin se lopullinen päätös ja sen jälkeen ollut aika hyvä fiilis, mutta nyt kun homma oikeasti realisoituu, niin tunteet, ikävä, kaipaus, mitä muuta nyt nimetäkseen tulee tuhatta ja sataa pintaan. Viikonloppuna siis mun olisi tarkoitus viedä viimeiset kamppeet ja sen jälkeen homma taputeltu for good. Ei nähdä enää missään tekemisissä. Mä oisin varmaan itse halunnut tehdä vähä pehmeämmän tästä, että yhteydenotto pysyisi jollai asteella (en ole tätä ehdottanut, kannattaisiko edes vaivautua?), mutta toisen päätöksen myötä mun mielestä sitä on kunnioitettava.

Kaippa mä jossai vaiheessa vielä avaudun näistä asioista mitkä ajoi tämän homman eroon mun näkökulmasta, mutta nyt on sellainen olo, että virhe tuli tehtyä. Tosin se taitaa olla osa prosessia.

Ei muuta kuin porakone laulamaan ja eiköhän se tästä helpota. Yrittäs nyt tämän kurjuuden keskellä edes jollain tasolla toteuttaa noita harrastuksia kun koin suhteessa, että multa vietiin liikaa omaa aikaa. Sekä nähdä tuttuja..

Tämä piste mukaan lukien seuraavat viikot taitaa olla juuri sitä aikaa kun moni pari palaa yhteen juuri tästä syystä kun ero sattuu niin pirusti.

Parempi vaan että välit menee kokonaan poikki eikä mitään yhteydenpitoa jatka, ellei siihen ole painavaa syytä (esim. lapsi). Erosta pääsee nopeammin yli kun ihminen jää kokonaan menneisyyteen, eikä kaverisuhteella lähipiiriin roikkumaan.

 

[Tatuks]

Joskus täällä kerroin omista suhdeasioista ja nyt melkein 2 vuotta tullut täyteen tätä juttu kun päätimme erota. Viime kuun puolivälissä siis tehtiin se lopullinen päätös ja sen jälkeen ollut aika hyvä fiilis, mutta nyt kun homma oikeasti realisoituu, niin tunteet, ikävä, kaipaus, mitä muuta nyt nimetäkseen tulee tuhatta ja sataa pintaan. Viikonloppuna siis mun olisi tarkoitus viedä viimeiset kamppeet ja sen jälkeen homma taputeltu for good. Ei nähdä enää missään tekemisissä. Mä oisin varmaan itse halunnut tehdä vähä pehmeämmän tästä, että yhteydenotto pysyisi jollai asteella (en ole tätä ehdottanut, kannattaisiko edes vaivautua?), mutta toisen päätöksen myötä mun mielestä sitä on kunnioitettava.

Kaippa mä jossai vaiheessa vielä avaudun näistä asioista mitkä ajoi tämän homman eroon mun näkökulmasta, mutta nyt on sellainen olo, että virhe tuli tehtyä. Tosin se taitaa olla osa prosessia.

Ei muuta kuin porakone laulamaan ja eiköhän se tästä helpota. Yrittäs nyt tämän kurjuuden keskellä edes jollain tasolla toteuttaa noita harrastuksia kun koin suhteessa, että multa vietiin liikaa omaa aikaa. Sekä nähdä tuttuja..

Tämä piste mukaan lukien seuraavat viikot taitaa olla juuri sitä aikaa kun moni pari palaa yhteen juuri tästä syystä kun ero sattuu niin pirusti.

Ei siinä kovin kauaa mene. Eikä juuri tästä syystä kannata mitään yhteyttä pitää, kuukauden päästä ihmettelet että minkähän takia yleensä edes kävi mielessä että olisin halunnut pitää jotain yhteyttä ja miksi ei erottu aikaisemmin.

 

[Leatherman]

mutta nyt on sellainen olo, että virhe tuli tehtyä. Tosin se taitaa olla osa prosessia.

Tämä on ihan normaali lähes kaikissa eroissa ja on osa prosessia. Ja tän prosessin aikana tunteet ja kaipuu tuppaa ottamaan vallan jolloin unohtuu kokonaan kaikki negatiiviset asiat miksi parisuhde ei toiminut. Ja jos vaikka tunteekin itse syylisyyttä, niin välillä on vaan on aivoille taottava että tämä tarina oli tässä ja kaloja on meressä lisää. Miksi juuri se 1 ihminen, jonka kanssa parisuhde ei kestänyt, olisi ollut juuri oikea ihminen miljardeista vaihtoehdoista. Yksin jäämisen pelko on todella paha.

Mutta niinkuin muut jo sanoneet, ei kontaktia ollenkaan. Tämä on itseäni auttanut, mutta helpottaa vasta joskus 6kk-24kk päästä. Pitää vaan koittaa ajatella asiaa positiivisesti ja pitää itsensä aktiivisena vaikka se vaikeaa onkin. Tässä maailmassa mikään ei ole pysyvää.

 

[BongisKhan]

Komppaan, erittäin vahvasti. Joskus tullut tehtyä se virhe, että jäi löysään hirteen roikkumaan exän kanssa sellaiseen ihme semi-kaverisuhteeseen, jonka ansiosta kesti vaan vitusti pidempään päästä hommasta yli. Yleensä jos suhde on mennyt siihen pisteeseen, että on päätetty erota, siihen on aika painavat syyt. Ne ei siitä muutu miksikään, vaikka eron jälkeen helposti jäävätkin vähän unholaan, kun molemmilla eron konkretia yksinäisyyden ja kaipuun tunteineen iskee naamalle, ja aika alkaa kultaamaan muistoja. Ne syyt on kuitenkin luultavasti edelleen siellä taustalla ja mikrossa uudelleenlämmitetty suhde ei yleensä kauan lämpimänä pysy.

Toki se pitää sanoa, että eihän se nyt ihan täysin poikkeuksellista ole, että on ensin erottu ja sitten pienen etsikkoajan palattu yhteen ja oltu loppuelämä yhdessä. Aika harvinaista se kuitenkin on ja silloin se ero on luultavasti ollut joku hetken pikaistuksissa tehty juttu, kuin mikään systemaattinen ongelma siinä parisuhteessa.

 

[Markqq]

Jep. Kiitos vastauksista. Eiköhän näillä eväillä sitten viikonlopun jälkeen poistan suoraa numeron puhelimesta.
Toinen veti eilen jossain ihme överi-iloisessa tilassa, mutta sivusilmällä saatoinkin huomata, että jossain seuranhakupalstalla veti vissiin menemään. Sinänsä asia ei haittaa mua millään tavalla. No, on sekin tapa siirtää fiiliksiä, mutta aivan varmasti hänellekin tulee jonkinlainen romahdus. Ei vaan jaksa uskoa, että suhteesta pääsee näin helposti eteenpäin.

Se on jännä miten silloin eropäätöstä tehdessä tuntuikin aika hyvältä jonni aikaa, mut nyt sitten kun toista ei enää tule näkemään, niin se on suoraa alamäkeä.

Kävi mielessä hakea muutama saikkupäivä töistä ja käydä puhumassa psykologille.

 

[Lomtu]

Siitä olen samaa mieltä edellisten kanssa, että toisen tai molempien osapuolten vuoksi voi olla oikein tervettä laittaa kontakti kokonaan jäihin eron jälkeen, olettaen ettei ole mitään joka sitä edellyttää. En kuitenkaan voi allekirjoittaa väitettä siitä, että eron realisoitumisen jälkeinen ikävä tai katumus olisi "vain osa prosessia" ja niille tulisi viitata kintaalla. Ensinnäkin täytyy muistaa jokaisen suhteen olevan uniikkeja. Ei ole millään tapaa harvinaista, että ihminen tekee eropäätöksen väärin perustein, vaikkapa henkilökohtaisen kriisin perusteella, ja tajuaa jälkikäteen leikanneensa elämästään aivan väärän oksan. Neuvoisin siis että @Markqq kuuntelee tasan tarkkaan itseänsä tässä asiassa, sillä sinä olet oman itsesi ja parisuhteesi ainoa asiantuntija. En kuitenkaan suosittele toimimaan hetken mielijohteesta.

Ihmissuhteet on sen verran arvokas asia, että niitä ei kannata ravistella hääppöisesti suuntaan tai toiseen.

 

[Markqq]

Kyseessä ei ole mikään hetken mielijohteen ero. Toki olen itseni kanssa ollut kriisissä, ja tällä varmasti ollut vaikutusta. Suhteessa on tapahtunut hyvää ja huonoa. Näissä on kun on aina kaksi puolta eikä mikään ole yksiselitteinen, mutta sanotaanko näin, että molempien syvimpiä ongelmia ei saatu korjattua niin, että yhteiselämästä olisi tullut parempaa. Toki tässä nyt erossa on hyvä antaa aikaa ja punnita näitä asioita. Yhteenpalaminen tarvitsisi molempia, eikä se ole vain yhden päätös. Eikä tässä kohtaa ole mitään järkevä tehdä hätäsiä päätöksiä. Lisää mietteitä ja ajatuksia myöhemmin. Lähtökohtaisesti kuitenkin ero on se päätös.

 

[Markqq]

Tänään keskusteltii asioita ja kyllä se homma on taputeltu. Mutta oli mun mielestä voimauttavaa aikuismaisesti puhua ja samalla sitten tunteita tuli pihalle kunnolla. Mitä nyt yhteydenottoon tulee niin lähinnä jos tulee mieleen jotain sellaista asiaa mistä on pakko päästä puhumaan, eli ei jätetä mitään kääntämättä.

Tästä hommasta tekee selkeästi helpompaa se, että ei vihaa tai kanna kaunaa toisesta, vaan toivoo toiselle hyvää.

Noh, päivä kerrallaan. Myöhemmin kirjottelen suhteen ongelmia ja mietteitä paranemisprosessista. Tuntuu hyvältä päästä kirjoittelemaan fiiliksiä. Ja tiistaina on sitten aika lekurille, jonka kautta pääsen psykologille. Tähän päälle tuttavapiirissa on ihmisiä tukena. En tiedä voiko tästä mies paremmin alkaa selviämään.

Korkki pysyy kiinni, itken sitten vaikka seinää tuijottaen tuntitolkulla. Pyrin jatkaa harrastuksia normaalisti. Töissä tarvii ehkä taukoa.

 

[letku2000]

Pari kk sitten kirjoittelin tänne tulevasta exästä joka ihastui pojan kummisetään. Nyt hommat edennyt että asunto jossa asumme on minulla. Siinä ne edistysaskeleet onkin, ja kaikki minun ansiotani. Tämä ihastuspari on ikäänkuin heittänyt pelin pauselle, eivätkä edistä omia asioitaan jotka nyt yleensä erossa on järjesteltävä. Erikoinen lähestymistapa asioihin kuin mitä normaalisti?

Mulla on nyt siis kämpässä lapset, ja asuinkaveri. Eihän tota hankeenkaan voi heittää, mutta kyllä välit alkaa tulehtumaan. Tai voiko ne tulehtua jos koittaa välttää puhetta, jottei loukkaa.

Nyt on solmussa mies. Tärkeätä olisi säilyttää puheyhteys, mutta liika kiltteyskin on vältettävä, jotta tämä pausepeli ei kestä ties minne asti.

 

[letku2000]

Tänään keskusteltii asioita ja kyllä se homma on taputeltu. Mutta oli mun mielestä voimauttavaa aikuismaisesti puhua ja samalla sitten tunteita tuli pihalle kunnolla. Mitä nyt yhteydenottoon tulee niin lähinnä jos tulee mieleen jotain sellaista asiaa mistä on pakko päästä puhumaan, eli ei jätetä mitään kääntämättä.

Tästä hommasta tekee selkeästi helpompaa se, että ei vihaa tai kanna kaunaa toisesta, vaan toivoo toiselle hyvää.

Noh, päivä kerrallaan. Myöhemmin kirjottelen suhteen ongelmia ja mietteitä paranemisprosessista. Tuntuu hyvältä päästä kirjoittelemaan fiiliksiä. Ja tiistaina on sitten aika lekurille, jonka kautta pääsen psykologille. Tähän päälle tuttavapiirissa on ihmisiä tukena. En tiedä voiko tästä mies paremmin alkaa selviämään.

Korkki pysyy kiinni, itken sitten vaikka seinää tuijottaen tuntitolkulla. Pyrin jatkaa harrastuksia normaalisti. Töissä tarvii ehkä taukoa.

Toi on tärkeätä ettei heitä katkeruuden puolelle mieltä. Nähnyt mitä se tekee pahimmillaan ihmisille. Jos luotettavia ihmisiä, joille pystyy puhumaan aidosti sisällään olevia tuntoja on lähellä, niitä kannattaa käyttää.

Olethan tuossa jo itse löytänyt ”polun”, jota pitkin lähteä rakentamaan toipumista. Paremmin siis menee kuin monella muulla. Voimaa!

 

[Tatuks]

Tästä hommasta tekee selkeästi helpompaa se, että ei vihaa tai kanna kaunaa toisesta, vaan toivoo toiselle hyvää.

Omasta mielestä helpointa on vaan jättää pois kaikki tommoinen ajattelu ja suhtautua asiaan suht neutraalisti ja välinpitämättömästi. Oli hauskaa niin kauan kuin oli mutta nyt se on loppu ja tässä menee hetki että hommat on taas normaalisti. Et sä kuitenkaan enää puolen vuoden päästä käytä juuri yhtään aikaa asian miettimiseen ja se on mennyttä elämää.

 

[JaySon]

Pari kk sitten kirjoittelin tänne tulevasta exästä joka ihastui pojan kummisetään. Nyt hommat edennyt että asunto jossa asumme on minulla. Siinä ne edistysaskeleet onkin, ja kaikki minun ansiotani. Tämä ihastuspari on ikäänkuin heittänyt pelin pauselle, eivätkä edistä omia asioitaan jotka nyt yleensä erossa on järjesteltävä. Erikoinen lähestymistapa asioihin kuin mitä normaalisti?

Mulla on nyt siis kämpässä lapset, ja asuinkaveri. Eihän tota hankeenkaan voi heittää, mutta kyllä välit alkaa tulehtumaan. Tai voiko ne tulehtua jos koittaa välttää puhetta, jottei loukkaa.

Nyt on solmussa mies. Tärkeätä olisi säilyttää puheyhteys, mutta liika kiltteyskin on vältettävä, jotta tämä pausepeli ei kestä ties minne asti.

Sulla on asunto joten anna sille kämppikselle aikaraja että nostaa kytkintä. Miksi ihmeessä katsella moista? Kai hän nyt edes maksaa validia korvausta asumisesta nurkissasi - sen aikaa mitä vielä siellä luuhaa?

 

[Sally_Spectra]

Tänään keskusteltii asioita ja kyllä se homma on taputeltu. Mutta oli mun mielestä voimauttavaa aikuismaisesti puhua ja samalla sitten tunteita tuli pihalle kunnolla. Mitä nyt yhteydenottoon tulee niin lähinnä jos tulee mieleen jotain sellaista asiaa mistä on pakko päästä puhumaan, eli ei jätetä mitään kääntämättä.

Tästä hommasta tekee selkeästi helpompaa se, että ei vihaa tai kanna kaunaa toisesta, vaan toivoo toiselle hyvää.

Noh, päivä kerrallaan. Myöhemmin kirjottelen suhteen ongelmia ja mietteitä paranemisprosessista. Tuntuu hyvältä päästä kirjoittelemaan fiiliksiä. Ja tiistaina on sitten aika lekurille, jonka kautta pääsen psykologille. Tähän päälle tuttavapiirissa on ihmisiä tukena. En tiedä voiko tästä mies paremmin alkaa selviämään.

Korkki pysyy kiinni, itken sitten vaikka seinää tuijottaen tuntitolkulla. Pyrin jatkaa harrastuksia normaalisti. Töissä tarvii ehkä taukoa.

Sinulla oli tuo pornon katselulakko joskus käynnissä. Oliko suhteen aikana ja aiotko taas aloittaa/jatkaa?

 

[Markqq]

Sinulla oli tuo pornon katselulakko joskus käynnissä. Oliko suhteen aikana ja aiotko taas aloittaa/jatkaa?

Hah, hyvä kysymys. En aio jatkaa. Oikeastaan kun sen jättänyt pois niin huomannut että aikaa jää muuhun ja se ei nykyään anna enää mitään. Parempi ilman. Suhteen aikana hyvin harvakseltaan tuli katsottua.

 

[Markqq]

Omasta mielestä helpointa on vaan jättää pois kaikki tommoinen ajattelu ja suhtautua asiaan suht neutraalisti ja välinpitämättömästi. Oli hauskaa niin kauan kuin oli mutta nyt se on loppu ja tässä menee hetki että hommat on taas normaalisti. Et sä kuitenkaan enää puolen vuoden päästä käytä juuri yhtään aikaa asian miettimiseen ja se on mennyttä elämää.

Mun on vaikea suhtautua välinpitämättömästi. Toki se riippuu. Jos toinen on välinpitämätön niin ei siinä surkuttelut auta mut jos molemmat on avoimia ja halu keskustella niin kyllä mä saan enemmän siitä irti, että asioita keskutellaan ja ei ignoorata toista. Mutta joo, olisha se kiva että tää pahin tästä joskus hellittäisi. Pelottaa jo ajatus siitä, että kun olen muuttanut täysin omaan asuntoon ja jättänyt avaimen exälle niin homma pahenee.

 

[Tatuks]

Mun on vaikea suhtautua välinpitämättömästi. Toki se riippuu. Jos toinen on välinpitämätön niin ei siinä surkuttelut auta mut jos molemmat on avoimia ja halu keskustella niin kyllä mä saan enemmän siitä irti, että asioita keskutellaan ja ei ignoorata toista. Mutta joo, olisha se kiva että tää pahin tästä joskus hellittäisi. Pelottaa jo ajatus siitä, että kun olen muuttanut täysin omaan asuntoon ja jättänyt avaimen exälle niin homma pahenee.

Tää keskustelu on käyty tässä ketjussa monta kertaa läpi ja lopputulos on aina sama, eli että yleinen fiilis alun jälkeen on tuplasti parempi kuin mitä oli tuhoon tuomitussa parisuhteessa.

Eli nyt vaan joudut venailee että menee paska fiilis ohi ja sit nautit ku saat olla ja mennä ilman että parisuhde painaa takaraivossa. Jossain vaiheessa voi sitten alkaa ettiä uutta böönaa.

 

[elmo]

Tää keskustelu on käyty tässä ketjussa monta kertaa läpi ja lopputulos on aina sama, eli että yleinen fiilis alun jälkeen on tuplasti parempi kuin mitä oli tuhoon tuomitussa parisuhteessa.

Eli nyt vaan joudut venailee että menee paska fiilis ohi ja sit nautit ku saat olla ja mennä ilman että parisuhde painaa takaraivossa. Jossain vaiheessa voi sitten alkaa ettiä uutta böönaa.

Jossain vaiheessa voi sitten todeta, että viihtyy niin hyvin ilman kumppania, että tulee todella iso kynnys hypätä uuteen suhteeseen. Puhumattakaan siitä, että asuisi vileä jonkun kanssa saman katon alla :O

Riippu tietenkin ihmisestä, toiset ei kestä päivääkään yksin vaan lennosta vaihdetaan...

 

[Markqq]

Jossain vaiheessa voi sitten todeta, että viihtyy niin hyvin ilman kumppania, että tulee todella iso kynnys hypätä uuteen suhteeseen. Puhumattakaan siitä, että asuisi vileä jonkun kanssa saman katon alla :O

Riippu tietenkin ihmisestä, toiset ei kestä päivääkään yksin vaan lennosta vaihdetaan...

Niin se lennosta vaihtaminen. Ei osaa kohdata tunteita ja olla yksin on aika iso ongelma. Oikeastaan nyt molemmat exät ovat olleet jollain tasolla tätä luokkaa. Ei nyt heti uuteen, mutta ei tarpeeksi aikaa edellisestä suhteesta. Itse voin myöntää, että lähin tähän suhteeseen liian nopeasti. No siis ei ne yksistään selitä ongelmia mitä meillä oli, mutta molemmilla jäänyt paljon asioita käsittelemättä. Se ei vain ole hyvä uuden suhteen alussa.

Se on hankalaa kun olen asunut viimeiset 8-9 vuotta käytännössä kumppanin kanssa. Oli siinä se lyhyt pätkä, mutta en koskaan asettunut kunnolla ja käsitellyt asioita niin että olisin ollut sujut yksin.

Nyt kuitenkin olen päättänyt antaa itselleni aikaa. Tulevaisuuden miettimiselle en anna hirveästi painoarvoa, päivä kerrallaan.

 

[dataaja95]

Jossain vaiheessa voi sitten todeta, että viihtyy niin hyvin ilman kumppania, että tulee todella iso kynnys hypätä uuteen suhteeseen. Puhumattakaan siitä, että asuisi vileä jonkun kanssa saman katon alla :O

Riippu tietenkin ihmisestä, toiset ei kestä päivääkään yksin vaan lennosta vaihdetaan...

Tätä ketjua seuraamalla kokemukseni siitä, että suurin osa ihmisistä ei osaa elää yksin, tai asettaa oman onnellisuutensa jonkun ulkopuolisen huomaan vain vahvistuu. Myönnän toisalta että itse en ymmärrä toisten ihmisten tunteita aspergerpiirteisenä kaverina juurikaan ja parisuhde itselleni olisi lähinnä häiriötekiä yksinviihtyvänä introverttinä ja harrastuksiin intohimoisesti suhtautuvana tyyppinä, Suosittelisin monelle kaverille pitkähköä yksinelämistä ja asumista. Voisin veikata että olisi kasvattava kokemus ja ne omat halut ja toiveet selkeytyisivät.

 

[Gespard]

Voi sosiaalinenkin ihminen asua yksin. Tai ainakin intro/extro väliltä oleva. Etenkin jos on sosiaalinen harrastus joka antaa sellaista samanlaista kuin yhdessä asuminen. Aika harvassa sellaiset toki on. Mutta mahdollista kuitenkin olla suht tyytyväinen.

 

[Markqq]

Mä ajattelin jonkinlaista reflektointia / päiväkirjaa pitää tästä muuttopäivästä lähtien. Voisin tännekin sitten heittää selviytymisprosessia vaikka viikon välein. Saa mielen päältä asioita ja näkee muutokset.

Edellisessä erossa en käynyt näin suurta tunnekirjoa läpi kuin tässä nyt.. Mielenkiintoista sinänsä.

 

[letku2000]

Mä ajattelin jonkinlaista reflektointia / päiväkirjaa pitää tästä muuttopäivästä lähtien. Voisin tännekin sitten heittää selviytymisprosessia vaikka viikon välein. Saa mielen päältä asioita ja näkee muutokset.

Edellisessä erossa en käynyt näin suurta tunnekirjoa läpi kuin tässä nyt.. Mielenkiintoista sinänsä.

Tämä kiinnostaisi. Vois itse heittää vastapalloon ajatuksia.

Itse vasta odottelen että puoliso muuttaisi pois, ja pääsisi itse toipumaan. Lapset tietysti tuo lisävaikeutta tunneskaaloihin. Toisaalta tuovat myös yksinkertaisuutta, koska ovat kaiken edellä.

 

[mittari]

Niin se lennosta vaihtaminen. Ei osaa kohdata tunteita ja olla yksin on aika iso ongelma. Oikeastaan nyt molemmat exät ovat olleet jollain tasolla tätä luokkaa. Ei nyt heti uuteen, mutta ei tarpeeksi aikaa edellisestä suhteesta. Itse voin myöntää, että lähin tähän suhteeseen liian nopeasti. No siis ei ne yksistään selitä ongelmia mitä meillä oli, mutta molemmilla jäänyt paljon asioita käsittelemättä. Se ei vain ole hyvä uuden suhteen alussa.

Se on hankalaa kun olen asunut viimeiset 8-9 vuotta käytännössä kumppanin kanssa. Oli siinä se lyhyt pätkä, mutta en koskaan asettunut kunnolla ja käsitellyt asioita niin että olisin ollut sujut yksin.

Nyt kuitenkin olen päättänyt antaa itselleni aikaa. Tulevaisuuden miettimiselle en anna hirveästi painoarvoa, päivä kerrallaan.

Ite hyppäsin samantien uuteen suhteeseen.. sattui vaan että se oikea tuli eteen.. kenenkään kanssa ei oo ikinä tuntunut tältä, ja tunne on molemminpuolinen.
Hulluhan olisin jos en ois tarttunut tähän, tälläistä ei varmasti tule vastaan montaa kertaa elämässä. Kaikki vaan natsaa hänen kanssa

exän kanssa hyvät välit, kitkuteltiin vaan todella pitkään yhdessä. Periaatteessa ei mitään isoja ongelmia paitsi ettei minkäänlaista rakkautta ollut moniin vuosiin..

 

[Throwaway2021]

Palataan aiheeseen josta kirjoittelin 6-7 sivua sitten.

TLDR; vaimo jäi 17 vuoden jälkeen kiinni viestittelystä exälleen - tuli ero

Aikaa kulunut nyt tapahtuneesta melko tarkalleen 5kk. Pääsin asiat käsittelemään melko perinjuurin heti parin kuukauden sisällä tapahtuneesta ja voin lämpimästi suositella terapiaan hakeutumista heti kun vain mahdollista. Aallokko toki alussa oli melko kovaa ja tunteet heittelivät laidasta laitaan, mutta nykyään aaltoja tulee enää harvemmin.

Lapsen huoltajuudesta sovittiin viikko /viikko systeemillä joka on pääosin toiminut ihan hyvin. Välit exän kanssa on välillä olleet kireähköt mutta kuitenkin suht asialliset. Valehtelusta kyseinen henkilö on jäänyt vielä useasti kiinni erilleen muuton ja eropäätöksen jälkeen, enkä oikein ymmärrä miksi enää tässä tilanteessa pitää niin tehdä kun sillä ei enää ole merkitystä.

Oma elämä on alkanut asettua uomiinsa, ja jokseenkin lohduttavaa on ollut todeta, että ruoho tosiaan on siellä aidan toisella puolella melko paljon vihreämpää kuin tässä edellisessä suhteessa. Ainakaan yksin sitä loppuelämää ei tarvitse viettää, vaan vientiä riittää.

Tummia pilviä sinällään taivaanrantaan on ilmestynyt, kun lapsi alkoi puhua että äiti olisi muuttamassa pois paikkakunnalta. Ei kauaksi, mutta kuitenkin niin, että tarkoittaisi käytännössä sitä että lapsi asuisi viikot luonani ja viikonloput äidillään. Mitään puhetta ei tietysti exän suunnasta asiasta ole ollut, ja pikaisen varmistuksen jälkeen asia tosiaankin oli niin että olisi muuttamassa pois. Yksinkertaisesti en pysty akan ajatuksenjuoksua käsittämään muutoin, kuin että on kiire perustaa oma pesä ja päästä menneisyydestä eroon. Mutta aika julmaa lapsen kannalta ja se tässä surettaakin. Oman elämän rakentamisen kannalta myös haastava homma.

Onko jollain kokemusta vastaavasta tilanteesta? Lapsen kannalta tämä ratkaisu kyllä ei vaikuta ihan reilulta.

Edit: meikäläinen on siis lähivanhempi

 

[elmo]

Palataan aiheeseen josta kirjoittelin 6-7 sivua sitten.

TLDR; vaimo jäi 17 vuoden jälkeen kiinni viestittelystä exälleen - tuli ero

Aikaa kulunut nyt tapahtuneesta melko tarkalleen 5kk. Pääsin asiat käsittelemään melko perinjuurin heti parin kuukauden sisällä tapahtuneesta ja voin lämpimästi suositella terapiaan hakeutumista heti kun vain mahdollista. Aallokko toki alussa oli melko kovaa ja tunteet heittelivät laidasta laitaan, mutta nykyään aaltoja tulee enää harvemmin.

Lapsen huoltajuudesta sovittiin viikko /viikko systeemillä joka on pääosin toiminut ihan hyvin. Välit exän kanssa on välillä olleet kireähköt mutta kuitenkin suht asialliset. Valehtelusta kyseinen henkilö on jäänyt vielä useasti kiinni erilleen muuton ja eropäätöksen jälkeen, enkä oikein ymmärrä miksi enää tässä tilanteessa pitää niin tehdä kun sillä ei enää ole merkitystä.

Oma elämä on alkanut asettua uomiinsa, ja jokseenkin lohduttavaa on ollut todeta, että ruoho tosiaan on siellä aidan toisella puolella melko paljon vihreämpää kuin tässä edellisessä suhteessa. Ainakaan yksin sitä loppuelämää ei tarvitse viettää, vaan vientiä riittää.

Tummia pilviä sinällään taivaanrantaan on ilmestynyt, kun lapsi alkoi puhua että äiti olisi muuttamassa pois paikkakunnalta. Ei kauaksi, mutta kuitenkin niin, että tarkoittaisi käytännössä sitä että lapsi asuisi viikot luonani ja viikonloput äidillään. Mitään puhetta ei tietysti exän suunnasta asiasta ole ollut, ja pikaisen varmistuksen jälkeen asia tosiaankin oli niin että olisi muuttamassa pois. Yksinkertaisesti en pysty akan ajatuksenjuoksua käsittämään muutoin, kuin että on kiire perustaa oma pesä ja päästä menneisyydestä eroon. Mutta aika julmaa lapsen kannalta ja se tässä surettaakin. Oman elämän rakentamisen kannalta myös haastava homma.

Onko jollain kokemusta vastaavasta tilanteesta? Lapsen kannalta tämä ratkaisu kyllä ei vaikuta ihan reilulta.

Edit: meikäläinen on siis lähivanhempi

Minkä ikäinen muksu?

Varmaan joka toinen vklp kuitenkin äidillä vai oikeasti joka vklp? Sotkee muksun kaveripiirin yms. jos joka vklp menee muualle.

Kyllähän näitä kuulee, että halutaan resettiä ja siinä sivussa menee lapsetkin kakkoseksi. Yleensä liittyy uusi kumppani kuvioihin...

 

[Throwaway2021]

Lapsi on 9 vuotias. Tosiaan menis varmaan käytännössä niin että joka toinen vkloppu vain etävanhemman luona.

Kontrasti tosiaan melko jyrkkä siihen mitä tässä on toista ihmistä oppinut 17v aikana tuntemaan, että nyt olisi valmis oman lapsensa noin hylkäämään.

Ja tosiaan uusi kumppani tässä todennäköisesti on pitkälti taustalla, tämähän oli käytännössä läpystä vaihto siihen uuteen mieheen, jonka kanssa viestittelystä kiinnikin jäi.

 

[elmo]

Lapsi on 9 vuotias. Tosiaan menis varmaan käytännössä niin että joka toinen vkloppu vain etävanhemman luona.

Kontrasti tosiaan melko jyrkkä siihen mitä tässä on toista ihmistä oppinut 17v aikana tuntemaan, että nyt olisi valmis oman lapsensa noin hylkäämään.

Ja tosiaan uusi kumppani tässä todennäköisesti on pitkälti taustalla, tämähän oli käytännössä läpystä vaihto siihen uuteen mieheen, jonka kanssa viestittelystä kiinnikin jäi.

Ulkopuolisesta näkökulmasta ihan ymmärrettävää houkutella se naaras pois kun siinä olisi sellanen 10v joka toinen viikko vieraita muksuja nurkissa. Se taas, että jos on omia muksuja myös niin hommalla luulisi olevan väliä. No enempi taitaa miehet tehdä noin kuin naiset.

 

[Markqq]

Tämä kiinnostaisi. Vois itse heittää vastapalloon ajatuksia.

Itse vasta odottelen että puoliso muuttaisi pois, ja pääsisi itse toipumaan. Lapset tietysti tuo lisävaikeutta tunneskaaloihin. Toisaalta tuovat myös yksinkertaisuutta, koska ovat kaiken edellä.

Jep. Progressin kertomisesta saattaa olla myös sitten apua muille kanssaeläjille myöhemmin.

Mutta kyllä tämä on toistaiseksi elämäni isoin kriisi. Ja kyllä muuten tuntuu..

 

[Markqq]

Ite hyppäsin samantien uuteen suhteeseen.. sattui vaan että se oikea tuli eteen.. kenenkään kanssa ei oo ikinä tuntunut tältä, ja tunne on molemminpuolinen.
Hulluhan olisin jos en ois tarttunut tähän, tälläistä ei varmasti tule vastaan montaa kertaa elämässä. Kaikki vaan natsaa hänen kanssa

exän kanssa hyvät välit, kitkuteltiin vaan todella pitkään yhdessä. Periaatteessa ei mitään isoja ongelmia paitsi ettei minkäänlaista rakkautta ollut moniin vuosiin..

Hienoa, että olet löytänyt noin nopeasti uuden kumppanin. En itse pidä mitään poissuljettuna, mutta nyt on niin särkynyt sydän, että ei uudelle suhteelle ole minkäänlaista tilaa.

 

[Mendel]

Tarkotin tuolla kysymykselläni lähinnä sitä, että mihin suhteeseen se nainen on lähdössä?

Kuulemma vaimolla haaveissa olis ystävä+ jonka kanssa vois mennä joogaretriitille. Mua ei semmoset joogareissut nappaa pätkääkään.

Itte oisin parin viikon päästä menossa ekoille polytreffeille. Jännää.
Varmaan käydään ihan vaan kahvilla ja jutellaan näin ensi alkuun. Kikkeli vaginaan hommia ei ny oo suunnitteilla, ainakaan vielä. (Itse asiassa sovimme että rajataan ne seksihommat alkuun pois kunnes on aiheesta keskusteltu uudestaan. Jossain vaiheessa sitten jos se seksittömyys muissa suhteissa alkaa olla liian tuskallista niin sitten se asia joudutaan ottaan pöydälle.)
Sen sijaan vois ehkä piankin kattella hänen kanssaan vähän jotain animea, jota taas mun vaimo ei voi sietää alkuunkaan

 

[taski]

Mä ajattelin jonkinlaista reflektointia / päiväkirjaa pitää tästä muuttopäivästä lähtien. Voisin tännekin sitten heittää selviytymisprosessia vaikka viikon välein. Saa mielen päältä asioita ja näkee muutokset.

Edellisessä erossa en käynyt näin suurta tunnekirjoa läpi kuin tässä nyt.. Mielenkiintoista sinänsä.

Onkohan mulla edessä joku psykoosi tai muu sekoamiskohtaus kun en muista eroissa (edes siinä yhdessä merkityksellisemmässä parisuhteessa joka kesti 10v) käyneeni läpi oikein mitään tunneskaalaa. Oli muutakin tekemistä käytännön järjestelyissä ja elämässä ylipäätään niin paljon että murehtimiset jäi kyllä tunteihin / maksimissaan päiviin ja elämä jatkui.

Kai saan joskus jonkun koulusurmakohtauksen jos minulla on käsittelemättömiä asioita. Tosin nyt taas ihan onnellisessa tasapainoisessa parisuhteessa ollut muutaman vuoden että ehkä sitten jotkut ihmiset pääsevät vain helpommalla näiden suhteen elämässä.

Edit: Tietty varmaan osaltaan vaikuttaa että minulla ei ole mitään superromanttisia "MAAILMASSA ON VAIN YKSI MINULLE TARKOITETTU" tmv. naisten hömppäsarjojen päähänpinttymiä vaan suhtaudun elämään, rakkauteen ja parisuhteeseen aika käytännönläheisesti. Toki parisuhteen päättyminen on aina ikävää ja osaan kyllä rakastaa ja välittää, en vain ole koskaan oikein ymmärtänyt että mitä se kuukausien ja tietyissä tapauksissa vuosien haihattelu jonkun perään auttaa.

 

[Markqq]

Onkohan mulla edessä joku psykoosi tai muu sekoamiskohtaus kun en muista eroissa (edes siinä yhdessä merkityksellisemmässä parisuhteessa joka kesti 10v) käyneeni läpi oikein mitään tunneskaalaa. Oli muutakin tekemistä käytännön järjestelyissä ja elämässä ylipäätään niin paljon että murehtimiset jäi kyllä tunteihin / maksimissaan päiviin ja elämä jatkui.

Kai saan joskus jonkun koulusurmakohtauksen jos minulla on käsittelemättömiä asioita. Tosin nyt taas ihan onnellisessa tasapainoisessa parisuhteessa ollut muutaman vuoden että ehkä sitten jotkut ihmiset pääsevät vain helpommalla näiden suhteen elämässä.

Edit: Tietty varmaan osaltaan vaikuttaa että minulla ei ole mitään superromanttisia "MAAILMASSA ON VAIN YKSI MINULLE TARKOITETTU" tmv. naisten hömppäsarjojen päähänpinttymiä vaan suhtaudun elämään, rakkauteen ja parisuhteeseen aika käytännönläheisesti. Toki parisuhteen päättyminen on aina ikävää ja osaan kyllä rakastaa ja välittää, en vain ole koskaan oikein ymmärtänyt että mitä se kuukausien ja tietyissä tapauksissa vuosien haihattelu jonkun perään auttaa.

Kait me ollaa vaan niin erilaisia. Mä oon persoonaltaan aika herkkis ja koen asiat aika kovasti. En tiedä onko introverttiys (testit näyttää mua n. 70% introvertiksi) myös osasyynä se, että kun sitoudun, niin mä sitoudun kunnolla. Tästä syystä sen "oikean/sopivan" löytäminen on aika kriittinen juttu, koska jos hyppii väärään suhteisiin niin siinä sitten sattuu. Ei siinä että nykyinen olisi ollut jotenkin väärä, mutta jos ero tulee, niin ei se oikeakaan ole.

Mä itseasiassa nyt päätin niin, että ainakin kuukauden tässä tsekkaan fiiliksiä mihin suuntaan ne ovat menossa. Joko ne menee siihen, että yksinolo voittaa ja ero oli hyvä asia, tai sitten ikävä kasvaa ja se oli virhe. Tässä kohtaa sitten voi olla, että tekisin radikaalin päätöksen ottaa yhteyttä exään ja ottaa yhteenpaluumahdollisuuden auki, vaikka se tässä alkuun olikin tyrmätty. Mut eihän siinä mitää järkeä olisikaan just erovaiheessa tehdä mitään muuta päätöstä. Tosin en mitenkään epätoivoisesti vaikka se siltä saattaakin kuulostaa.

Kuitenkin yllättävää tässä on nyt se, että mulla on ainakin tällä hetkellä stabiilimpi fiilis nyt puolityhjässä asunnossa, jossa mainauskoneet pauhaa menemään, kuin asunnossa jossa exän kanssa vietin aikaa. Mut toisaalta eronneena jos vietän aikaa toisen asunnossa vaan tietäen, että muuttopäivä lähenee. Ei siinä mikään ihme, että olin niin hajalla. Sitten kun lähes joka päivä näki sitä toista ja ns vietti vielä aikaa eronneena. Tosin en mä tiedä auttoiko edellämainitut käsittelemään sitä pahinta alkua. Asioista puhuminen ja toista lohduttaminen oli noina viimeisinä päivinä minusta hyvä asia.

Vähä jännittyneenä odotan ensi yötä

 

[M.P.T]

Sen sijaan vois ehkä piankin kattella hänen kanssaan vähän jotain animea, jota taas mun vaimo ei voi sietää alkuunkaan

Meillä katsotaan yhdessä. Alkaa Hollywood rainatkin menemään Japani dubeilla. Riisikeittimet ja muut laitteet on japanilaisia 100V laitteita. Kotatsun äärellä istutaan ja molemmat naputtaa puhelimella. 7h aikaero japaniin ja näin se otetaan huomioon kun soitetaan sukulaisille.

Ero on suuri kun mietin suhdetta ruotsalaiseen tai Thaimaalaiseen naiseen. Silloin suhde oli aina vääntämistä. Nyt vaimo on minua reilusti vanhempi ja se myös näkyy suhteessa.

Vaikeuksia tuo edelleen kieli ja ymmärrys. Kännösvirhe mielessä muuttaa helposti kaiken. Tietenkin ne oleskeluluvan uusimiset yms.

se että toista pitää selvyytenä on paha juttu. Edellisissä suhteissa kävi niin. Elämä on oppimista. Virheistä oppii.