Parisuhteen kiemurat

[Throwaway2021]

Lapsi on 9 vuotias. Tosiaan menis varmaan käytännössä niin että joka toinen vkloppu vain etävanhemman luona.

Kontrasti tosiaan melko jyrkkä siihen mitä tässä on toista ihmistä oppinut 17v aikana tuntemaan, että nyt olisi valmis oman lapsensa noin hylkäämään.

Ja tosiaan uusi kumppani tässä todennäköisesti on pitkälti taustalla, tämähän oli käytännössä läpystä vaihto siihen uuteen mieheen, jonka kanssa viestittelystä kiinnikin jäi.

 

[elmo]

Lapsi on 9 vuotias. Tosiaan menis varmaan käytännössä niin että joka toinen vkloppu vain etävanhemman luona.

Kontrasti tosiaan melko jyrkkä siihen mitä tässä on toista ihmistä oppinut 17v aikana tuntemaan, että nyt olisi valmis oman lapsensa noin hylkäämään.

Ja tosiaan uusi kumppani tässä todennäköisesti on pitkälti taustalla, tämähän oli käytännössä läpystä vaihto siihen uuteen mieheen, jonka kanssa viestittelystä kiinnikin jäi.

Ulkopuolisesta näkökulmasta ihan ymmärrettävää houkutella se naaras pois kun siinä olisi sellanen 10v joka toinen viikko vieraita muksuja nurkissa. Se taas, että jos on omia muksuja myös niin hommalla luulisi olevan väliä. No enempi taitaa miehet tehdä noin kuin naiset.

 

[Markqq]

Tämä kiinnostaisi. Vois itse heittää vastapalloon ajatuksia.

Itse vasta odottelen että puoliso muuttaisi pois, ja pääsisi itse toipumaan. Lapset tietysti tuo lisävaikeutta tunneskaaloihin. Toisaalta tuovat myös yksinkertaisuutta, koska ovat kaiken edellä.

Jep. Progressin kertomisesta saattaa olla myös sitten apua muille kanssaeläjille myöhemmin.

Mutta kyllä tämä on toistaiseksi elämäni isoin kriisi. Ja kyllä muuten tuntuu..

 

[Markqq]

Ite hyppäsin samantien uuteen suhteeseen.. sattui vaan että se oikea tuli eteen.. kenenkään kanssa ei oo ikinä tuntunut tältä, ja tunne on molemminpuolinen.
Hulluhan olisin jos en ois tarttunut tähän, tälläistä ei varmasti tule vastaan montaa kertaa elämässä. Kaikki vaan natsaa hänen kanssa

exän kanssa hyvät välit, kitkuteltiin vaan todella pitkään yhdessä. Periaatteessa ei mitään isoja ongelmia paitsi ettei minkäänlaista rakkautta ollut moniin vuosiin..

Hienoa, että olet löytänyt noin nopeasti uuden kumppanin. En itse pidä mitään poissuljettuna, mutta nyt on niin särkynyt sydän, että ei uudelle suhteelle ole minkäänlaista tilaa.

 

[Mendel]

Tarkotin tuolla kysymykselläni lähinnä sitä, että mihin suhteeseen se nainen on lähdössä?

Kuulemma vaimolla haaveissa olis ystävä+ jonka kanssa vois mennä joogaretriitille. Mua ei semmoset joogareissut nappaa pätkääkään.

Itte oisin parin viikon päästä menossa ekoille polytreffeille. Jännää.
Varmaan käydään ihan vaan kahvilla ja jutellaan näin ensi alkuun. Kikkeli vaginaan hommia ei ny oo suunnitteilla, ainakaan vielä. (Itse asiassa sovimme että rajataan ne seksihommat alkuun pois kunnes on aiheesta keskusteltu uudestaan. Jossain vaiheessa sitten jos se seksittömyys muissa suhteissa alkaa olla liian tuskallista niin sitten se asia joudutaan ottaan pöydälle.)
Sen sijaan vois ehkä piankin kattella hänen kanssaan vähän jotain animea, jota taas mun vaimo ei voi sietää alkuunkaan

 

[taski]

Mä ajattelin jonkinlaista reflektointia / päiväkirjaa pitää tästä muuttopäivästä lähtien. Voisin tännekin sitten heittää selviytymisprosessia vaikka viikon välein. Saa mielen päältä asioita ja näkee muutokset.

Edellisessä erossa en käynyt näin suurta tunnekirjoa läpi kuin tässä nyt.. Mielenkiintoista sinänsä.

Onkohan mulla edessä joku psykoosi tai muu sekoamiskohtaus kun en muista eroissa (edes siinä yhdessä merkityksellisemmässä parisuhteessa joka kesti 10v) käyneeni läpi oikein mitään tunneskaalaa. Oli muutakin tekemistä käytännön järjestelyissä ja elämässä ylipäätään niin paljon että murehtimiset jäi kyllä tunteihin / maksimissaan päiviin ja elämä jatkui.

Kai saan joskus jonkun koulusurmakohtauksen jos minulla on käsittelemättömiä asioita. Tosin nyt taas ihan onnellisessa tasapainoisessa parisuhteessa ollut muutaman vuoden että ehkä sitten jotkut ihmiset pääsevät vain helpommalla näiden suhteen elämässä.

Edit: Tietty varmaan osaltaan vaikuttaa että minulla ei ole mitään superromanttisia "MAAILMASSA ON VAIN YKSI MINULLE TARKOITETTU" tmv. naisten hömppäsarjojen päähänpinttymiä vaan suhtaudun elämään, rakkauteen ja parisuhteeseen aika käytännönläheisesti. Toki parisuhteen päättyminen on aina ikävää ja osaan kyllä rakastaa ja välittää, en vain ole koskaan oikein ymmärtänyt että mitä se kuukausien ja tietyissä tapauksissa vuosien haihattelu jonkun perään auttaa.

 

[Markqq]

Onkohan mulla edessä joku psykoosi tai muu sekoamiskohtaus kun en muista eroissa (edes siinä yhdessä merkityksellisemmässä parisuhteessa joka kesti 10v) käyneeni läpi oikein mitään tunneskaalaa. Oli muutakin tekemistä käytännön järjestelyissä ja elämässä ylipäätään niin paljon että murehtimiset jäi kyllä tunteihin / maksimissaan päiviin ja elämä jatkui.

Kai saan joskus jonkun koulusurmakohtauksen jos minulla on käsittelemättömiä asioita. Tosin nyt taas ihan onnellisessa tasapainoisessa parisuhteessa ollut muutaman vuoden että ehkä sitten jotkut ihmiset pääsevät vain helpommalla näiden suhteen elämässä.

Edit: Tietty varmaan osaltaan vaikuttaa että minulla ei ole mitään superromanttisia "MAAILMASSA ON VAIN YKSI MINULLE TARKOITETTU" tmv. naisten hömppäsarjojen päähänpinttymiä vaan suhtaudun elämään, rakkauteen ja parisuhteeseen aika käytännönläheisesti. Toki parisuhteen päättyminen on aina ikävää ja osaan kyllä rakastaa ja välittää, en vain ole koskaan oikein ymmärtänyt että mitä se kuukausien ja tietyissä tapauksissa vuosien haihattelu jonkun perään auttaa.

Kait me ollaa vaan niin erilaisia. Mä oon persoonaltaan aika herkkis ja koen asiat aika kovasti. En tiedä onko introverttiys (testit näyttää mua n. 70% introvertiksi) myös osasyynä se, että kun sitoudun, niin mä sitoudun kunnolla. Tästä syystä sen "oikean/sopivan" löytäminen on aika kriittinen juttu, koska jos hyppii väärään suhteisiin niin siinä sitten sattuu. Ei siinä että nykyinen olisi ollut jotenkin väärä, mutta jos ero tulee, niin ei se oikeakaan ole.

Mä itseasiassa nyt päätin niin, että ainakin kuukauden tässä tsekkaan fiiliksiä mihin suuntaan ne ovat menossa. Joko ne menee siihen, että yksinolo voittaa ja ero oli hyvä asia, tai sitten ikävä kasvaa ja se oli virhe. Tässä kohtaa sitten voi olla, että tekisin radikaalin päätöksen ottaa yhteyttä exään ja ottaa yhteenpaluumahdollisuuden auki, vaikka se tässä alkuun olikin tyrmätty. Mut eihän siinä mitää järkeä olisikaan just erovaiheessa tehdä mitään muuta päätöstä. Tosin en mitenkään epätoivoisesti vaikka se siltä saattaakin kuulostaa.

Kuitenkin yllättävää tässä on nyt se, että mulla on ainakin tällä hetkellä stabiilimpi fiilis nyt puolityhjässä asunnossa, jossa mainauskoneet pauhaa menemään, kuin asunnossa jossa exän kanssa vietin aikaa. Mut toisaalta eronneena jos vietän aikaa toisen asunnossa vaan tietäen, että muuttopäivä lähenee. Ei siinä mikään ihme, että olin niin hajalla. Sitten kun lähes joka päivä näki sitä toista ja ns vietti vielä aikaa eronneena. Tosin en mä tiedä auttoiko edellämainitut käsittelemään sitä pahinta alkua. Asioista puhuminen ja toista lohduttaminen oli noina viimeisinä päivinä minusta hyvä asia.

Vähä jännittyneenä odotan ensi yötä

 

[M.P.T]

Sen sijaan vois ehkä piankin kattella hänen kanssaan vähän jotain animea, jota taas mun vaimo ei voi sietää alkuunkaan

Meillä katsotaan yhdessä. Alkaa Hollywood rainatkin menemään Japani dubeilla. Riisikeittimet ja muut laitteet on japanilaisia 100V laitteita. Kotatsun äärellä istutaan ja molemmat naputtaa puhelimella. 7h aikaero japaniin ja näin se otetaan huomioon kun soitetaan sukulaisille.

Ero on suuri kun mietin suhdetta ruotsalaiseen tai Thaimaalaiseen naiseen. Silloin suhde oli aina vääntämistä. Nyt vaimo on minua reilusti vanhempi ja se myös näkyy suhteessa.

Vaikeuksia tuo edelleen kieli ja ymmärrys. Kännösvirhe mielessä muuttaa helposti kaiken. Tietenkin ne oleskeluluvan uusimiset yms.

se että toista pitää selvyytenä on paha juttu. Edellisissä suhteissa kävi niin. Elämä on oppimista. Virheistä oppii.

 

[salojan]

Mä ajattelin jonkinlaista reflektointia / päiväkirjaa pitää tästä muuttopäivästä lähtien. Voisin tännekin sitten heittää selviytymisprosessia vaikka viikon välein. Saa mielen päältä asioita ja näkee muutokset.

Edellisessä erossa en käynyt näin suurta tunnekirjoa läpi kuin tässä nyt.. Mielenkiintoista sinänsä.

Päiväkirja on hyvä idea, itekkin tein taannoisessa erossani samoin ja kyllä se selkeesti auttaa ja jouduttaa normaaliin olotilaan pääsyä missä voi taas hymyillen katsella uutta mimmiä. Mä kirjoitin joinain päivinä ihan maanisesti, satojakin rivejä, kaikki mieleentulevat asiat exästä, ja heti, vaikka kesken leffan katsomisen. Mukana esim baarissa pidin vihkoa ja kynää, se anto tietynlaista varmuutta ja turvaa, ja kirjoitin tarvittaessa sielläkin. Pakko ei ole kirjoittaa joka päivä, vaan silloin kun siltä tuntuu. Mulla meni noin kuukausi etten sitten enää löytänyt kirjoitettavaa, ja kokemus päiväkirjasta oli hyvin positiivinen.

 

[Markqq]

Day 2 erosta/omille muutosta. Yö meni ihan hyvin. Aamulla tosin heräsin aika aikaisin ja siinä ajatukset veti aika rallia. Päivän mittaan tullut kyllä itkettyä ja en tiedä tekeekö tämä hallaa vain hyvää, jos laitan meidän yhteisen herkkiskappaleen soimaa ja tunteet tulvii samalla. Kait se parantaa? Vaikka mikään ei oikein kiinnosta niin yritän kuitenkin saada harrastukset pyörimään ja joka päivä nähdä jotain edes yhtä läheistä tuttua.

 

[letku2000]

Day 2 erosta/omille muutosta. Yö meni ihan hyvin. Aamulla tosin heräsin aika aikaisin ja siinä ajatukset veti aika rallia. Päivän mittaan tullut kyllä itkettyä ja en tiedä tekeekö tämä hallaa vain hyvää, jos laitan meidän yhteisen herkkiskappaleen soimaa ja tunteet tulvii samalla. Kait se parantaa? Vaikka mikään ei oikein kiinnosta niin yritän kuitenkin saada harrastukset pyörimään ja joka päivä nähdä jotain edes yhtä läheistä tuttua.

Reilu kaksi viikkoa niitä herkkiä kappaleita tuli kuunneltua. Välillä huutoitkun kera. Nyt niitä pystyy jo kuuntelemaan normaalisti, kohta niitä ei varmaan tarvitse kuunnella ollenkaan. Koitat nyt vaan välttää yhteyksiä eron toiseen osapuoleen, jottei sekoita mitään ajatuksia. Eroissa kun tuppaa aina olemaan se toinen, joka joka joutuu lähtemään eropolulle enemmän tai vähemmän takamatkalta.

 

[Frankie]

Mä en kyllä kuuntelis mitään musaa eron jälkeen vähään aikaan. Mulla assosioituu asiat aika pitkälti musiikin kautta ja vieläkin on vaikea kuunnella tiettyjä levyjä teiniajoilta, kun elämä ei aina ollut ihan ruusuilla tanssimista. Kerran mut on jätetty ja silloin jätin musat kuuntelematta, kunnes olin käsitelly asian itsekseni.

 

[elmo]

Kyllähän musa voi helpottaa. Tosin ei kyllä kuulosta mitenkään järkevältä kuunnella jotain yhteisiä herkkis biisejä ellei halua lietsoa jotain itsesääliä tai vastaavaa.

Itsellä auttoi rokki ja klassinen vaikka en kuuntele juuri kumpaakaan muuten. Enkä kyllä muutenkaan paljon musiikkia. Jäi vaan mieleen, että tuli helpottava tunne noista kahdesta genrestä.

 

[Markqq]

Day 5. Mitä nyt tässä viikon aikana tapahtunut niin olen ottanut vanhoihin tuttaviin yhteyttä jälleennäkemisen ja kuulumisien vaihdon merkeissä. Enkä laita pahitteeksi jos jonkun kanssa viettäisin enemmän aikaa jatkossa. Pyrin myös luomaan uusia tuttavuuksia. Tosin tässä täytyy olla järkevä kun nyt huomaa kuinka paljon omiin juttuihin menee yksinkertaisesti aikaa. Mutta hyvä juttu, että harrastukset alkaneet jälleen kiinnostamaan. Tosin ihan hukassa tulevaisuuden suhteen ja työ ei kiinnosta pätkääkään tällä hetkellä. Tähän varmaa mietin uusia tuulia pikkuhiljaa..

Maanantaina sattui exä tulemaan tuossa naapuripaikkakunnalla kaupan parkissa vastaan. Helvetin hieno ajoitus sanoisinko, siinä pari ylimääräistä sydämenlyöntiä. En olisi lähestynyt ellei hän olisi moikannut. Rupateltiin niitä näitä ja hän otti esille asian, että katsoo nyt vähintään pari kuukautta mihin fiilikset vie. Tiedetään molempien numerot jos haluaa ottaa yhteyttä yhteen paluun merkeissä. Tavallaan olin itse käynyt näitä samoja ajatuksia itsekseen läpi. Eilen hän toi pihaan mun viimeisiä tavaroita. Jotenkin oli tosi voimauttavaa rupatella uudelleen ja nähdä hänen voivan hyvin. Jonkun verran jäi vielä mun kamoja kun ei jaksanut roudaa kaikkea. Kyselin häneltä jotain vanhoja neutraaleja kuvia mulle kun satuin kaikki poistamaan, asiayhteydessä laittoi sitten viestiä että voinhan mä kahvilla joku päivä käydä jos siellä päin liikun. Sikäli jännä kun alun perin hän oli niin vahvasti sillä kannalla, ettei pidettäisi enää mitään yhteyttä (paitsi kriisin tai vahvojen parisuhdeasioiden käsittelyn mielessä). Kai se mieli vaan muuttuu sitten lennossa. Tosin ei me pidetä yhteyttä muuten, tai mä en ainakaan haluaisi tässä vaiheessa. En tiedä onko se ylipääsemisen kannalta hyvä vai huono asia. Mutta ainakin oma tunnemaailma kertoo enemmän sen puoleen, että välit pysyy hyvänä ja ei tyrmää yhteydenpitoa täysin. Hanat kiinni aiheutti alkuun aika suurta ahdistusta.

Täytyy muistaa se, että tässä en nyt pidä itseäni löysässä hirressä ylläolevan mainitun perusteella. Eli ero on ero ja se ei muuksi muutu. Fiilikset vie joko suuntaan tai toiseen, antaa niiden viedä.

Yksi asia mitä tässä vaiheessa mietityttää. Seksihalut lähinnä olemattomat ja vastakkainen sukupuoli ei juuri kiinnosta kuin kaverina. Mutta muuten fiilis on ihan hyvä ja stabiili olo. Uskon, että pinnan alla kytee vielä asioita. Ainoastaan exän kanssa kiinnostaisi muhia. Kai tämä ajallaan muuttaa muotoaan? Toisaalta jää enemmän aikaa muuhun kun ei tarvitse naisten perässä juosta. Muutuinko aseksusaaliksi eron myötä Voisi kääntää tämän toisinpäin; Teen juttuja mistä nautin ja antaa naisten juosta mun perässä (?).

 

[Tatuks]

Day 5. Mitä nyt tässä viikon aikana tapahtunut niin olen ottanut vanhoihin tuttaviin yhteyttä jälleennäkemisen ja kuulumisien vaihdon merkeissä. Enkä laita pahitteeksi jos jonkun kanssa viettäisin enemmän aikaa jatkossa. Pyrin myös luomaan uusia tuttavuuksia. Tosin tässä täytyy olla järkevä kun nyt huomaa kuinka paljon omiin juttuihin menee yksinkertaisesti aikaa. Mutta hyvä juttu, että harrastukset alkaneet jälleen kiinnostamaan. Tosin ihan hukassa tulevaisuuden suhteen ja työ ei kiinnosta pätkääkään tällä hetkellä. Tähän varmaa mietin uusia tuulia pikkuhiljaa..

Maanantaina sattui exä tulemaan tuossa naapuripaikkakunnalla kaupan parkissa vastaan. Helvetin hieno ajoitus sanoisinko, siinä pari ylimääräistä sydämenlyöntiä. En olisi lähestynyt ellei hän olisi moikannut. Rupateltiin niitä näitä ja hän otti esille asian, että katsoo nyt vähintään pari kuukautta mihin fiilikset vie. Tiedetään molempien numerot jos haluaa ottaa yhteyttä yhteen paluun merkeissä. Tavallaan olin itse käynyt näitä samoja ajatuksia itsekseen läpi. Eilen hän toi pihaan mun viimeisiä tavaroita. Jotenkin oli tosi voimauttavaa rupatella uudelleen ja nähdä hänen voivan hyvin. Jonkun verran jäi vielä mun kamoja kun ei jaksanut roudaa kaikkea. Kyselin häneltä jotain vanhoja neutraaleja kuvia mulle kun satuin kaikki poistamaan, asiayhteydessä laittoi sitten viestiä että voinhan mä kahvilla joku päivä käydä jos siellä päin liikun. Sikäli jännä kun alun perin hän oli niin vahvasti sillä kannalla, ettei pidettäisi enää mitään yhteyttä (paitsi kriisin tai vahvojen parisuhdeasioiden käsittelyn mielessä). Kai se mieli vaan muuttuu sitten lennossa. Tosin ei me pidetä yhteyttä muuten, tai mä en ainakaan haluaisi tässä vaiheessa. En tiedä onko se ylipääsemisen kannalta hyvä vai huono asia. Mutta ainakin oma tunnemaailma kertoo enemmän sen puoleen, että välit pysyy hyvänä ja ei tyrmää yhteydenpitoa täysin. Hanat kiinni aiheutti alkuun aika suurta ahdistusta.

Täytyy muistaa se, että tässä en nyt pidä itseäni löysässä hirressä ylläolevan mainitun perusteella. Eli ero on ero ja se ei muuksi muutu. Fiilikset vie joko suuntaan tai toiseen, antaa niiden viedä.

Yksi asia mitä tässä vaiheessa mietityttää. Seksihalut lähinnä olemattomat ja vastakkainen sukupuoli ei juuri kiinnosta kuin kaverina. Mutta muuten fiilis on ihan hyvä ja stabiili olo. Uskon, että pinnan alla kytee vielä asioita. Ainoastaan exän kanssa kiinnostaisi muhia. Kai tämä ajallaan muuttaa muotoaan? Toisaalta jää enemmän aikaa muuhun kun ei tarvitse naisten perässä juosta. Muutuinko aseksusaaliksi eron myötä Voisi kääntää tämän toisinpäin; Teen juttuja mistä nautin ja antaa naisten juosta mun perässä (?).

Ootko oikeesti varma että ongelmat jotka tähän tilanteeseen johtivat, olisivat poistuneet tämän pienen tauon aikana jos palaisitte yhteen? Jos et ole, niin pelkkä ikävä ja kaipuu ei ole hyvä syy jatkaa suhdetta.

Ei ole mitenkään tuulesta temmattu tai tyhjästä keksitty tämä yleinen neuvo että ei kannata palata exän kanssa yhteen.

 

[poskiholisti]

Day 5. Mitä nyt tässä viikon aikana tapahtunut niin olen ottanut vanhoihin tuttaviin yhteyttä jälleennäkemisen ja kuulumisien vaihdon merkeissä. Enkä laita pahitteeksi jos jonkun kanssa viettäisin enemmän aikaa jatkossa. Pyrin myös luomaan uusia tuttavuuksia. Tosin tässä täytyy olla järkevä kun nyt huomaa kuinka paljon omiin juttuihin menee yksinkertaisesti aikaa. Mutta hyvä juttu, että harrastukset alkaneet jälleen kiinnostamaan. Tosin ihan hukassa tulevaisuuden suhteen ja työ ei kiinnosta pätkääkään tällä hetkellä. Tähän varmaa mietin uusia tuulia pikkuhiljaa..

Maanantaina sattui exä tulemaan tuossa naapuripaikkakunnalla kaupan parkissa vastaan. Helvetin hieno ajoitus sanoisinko, siinä pari ylimääräistä sydämenlyöntiä. En olisi lähestynyt ellei hän olisi moikannut. Rupateltiin niitä näitä ja hän otti esille asian, että katsoo nyt vähintään pari kuukautta mihin fiilikset vie. Tiedetään molempien numerot jos haluaa ottaa yhteyttä yhteen paluun merkeissä. Tavallaan olin itse käynyt näitä samoja ajatuksia itsekseen läpi. Eilen hän toi pihaan mun viimeisiä tavaroita. Jotenkin oli tosi voimauttavaa rupatella uudelleen ja nähdä hänen voivan hyvin. Jonkun verran jäi vielä mun kamoja kun ei jaksanut roudaa kaikkea. Kyselin häneltä jotain vanhoja neutraaleja kuvia mulle kun satuin kaikki poistamaan, asiayhteydessä laittoi sitten viestiä että voinhan mä kahvilla joku päivä käydä jos siellä päin liikun. Sikäli jännä kun alun perin hän oli niin vahvasti sillä kannalla, ettei pidettäisi enää mitään yhteyttä (paitsi kriisin tai vahvojen parisuhdeasioiden käsittelyn mielessä). Kai se mieli vaan muuttuu sitten lennossa. Tosin ei me pidetä yhteyttä muuten, tai mä en ainakaan haluaisi tässä vaiheessa. En tiedä onko se ylipääsemisen kannalta hyvä vai huono asia. Mutta ainakin oma tunnemaailma kertoo enemmän sen puoleen, että välit pysyy hyvänä ja ei tyrmää yhteydenpitoa täysin. Hanat kiinni aiheutti alkuun aika suurta ahdistusta.

Täytyy muistaa se, että tässä en nyt pidä itseäni löysässä hirressä ylläolevan mainitun perusteella. Eli ero on ero ja se ei muuksi muutu. Fiilikset vie joko suuntaan tai toiseen, antaa niiden viedä.

Yksi asia mitä tässä vaiheessa mietityttää. Seksihalut lähinnä olemattomat ja vastakkainen sukupuoli ei juuri kiinnosta kuin kaverina. Mutta muuten fiilis on ihan hyvä ja stabiili olo. Uskon, että pinnan alla kytee vielä asioita. Ainoastaan exän kanssa kiinnostaisi muhia. Kai tämä ajallaan muuttaa muotoaan? Toisaalta jää enemmän aikaa muuhun kun ei tarvitse naisten perässä juosta. Muutuinko aseksusaaliksi eron myötä Voisi kääntää tämän toisinpäin; Teen juttuja mistä nautin ja antaa naisten juosta mun perässä (?).

Niin katsooko eksäsi nyt vähintään pari kuukautta fiiliksiä sen suhteen, että haluaisiko jatkaa parisuhdetta kanssasi? Jos kyllä, niin sinuahan suomeksi sanottuna roikotetaan ihan avoimesti reservissä.

Jos ero on nyt toimeenpantu, niin jättäisin ihan suoraan nyt kahvittelut ja muut ei-pakolliset yhteydenpidot väliin ihan oman hyvinvoinnin vuoksi. Varsinkin kun tekstistäsi paistaa vähän läpi, että vanha suola janottaa jo nyt.

 

[mittari]

itellä kyllä ero mennyt hyvin juurikin siinä suhteessa ettei oo minkäänlaisia tunteita eksää kohtaan eikä kaipuuta vanhaan. ei tuntuis miltään vaikka sillä ois uus kumppani, oikeastaan oisin vaan iloinen sen puolesta. joskus viis vuotta sitten oisin varmaan itkenyt ja ruikuttanut takaisin, onneks nyt ei tarvi sellaiseen paskaan lähteä

 

[taski]

Day 5. Mitä nyt tässä viikon aikana tapahtunut niin olen ottanut vanhoihin tuttaviin yhteyttä jälleennäkemisen ja kuulumisien vaihdon merkeissä. Enkä laita pahitteeksi jos jonkun kanssa viettäisin enemmän aikaa jatkossa. Pyrin myös luomaan uusia tuttavuuksia. Tosin tässä täytyy olla järkevä kun nyt huomaa kuinka paljon omiin juttuihin menee yksinkertaisesti aikaa. Mutta hyvä juttu, että harrastukset alkaneet jälleen kiinnostamaan. Tosin ihan hukassa tulevaisuuden suhteen ja työ ei kiinnosta pätkääkään tällä hetkellä. Tähän varmaa mietin uusia tuulia pikkuhiljaa..

Maanantaina sattui exä tulemaan tuossa naapuripaikkakunnalla kaupan parkissa vastaan. Helvetin hieno ajoitus sanoisinko, siinä pari ylimääräistä sydämenlyöntiä. En olisi lähestynyt ellei hän olisi moikannut. Rupateltiin niitä näitä ja hän otti esille asian, että katsoo nyt vähintään pari kuukautta mihin fiilikset vie. Tiedetään molempien numerot jos haluaa ottaa yhteyttä yhteen paluun merkeissä. Tavallaan olin itse käynyt näitä samoja ajatuksia itsekseen läpi. Eilen hän toi pihaan mun viimeisiä tavaroita. Jotenkin oli tosi voimauttavaa rupatella uudelleen ja nähdä hänen voivan hyvin. Jonkun verran jäi vielä mun kamoja kun ei jaksanut roudaa kaikkea. Kyselin häneltä jotain vanhoja neutraaleja kuvia mulle kun satuin kaikki poistamaan, asiayhteydessä laittoi sitten viestiä että voinhan mä kahvilla joku päivä käydä jos siellä päin liikun. Sikäli jännä kun alun perin hän oli niin vahvasti sillä kannalla, ettei pidettäisi enää mitään yhteyttä (paitsi kriisin tai vahvojen parisuhdeasioiden käsittelyn mielessä). Kai se mieli vaan muuttuu sitten lennossa. Tosin ei me pidetä yhteyttä muuten, tai mä en ainakaan haluaisi tässä vaiheessa. En tiedä onko se ylipääsemisen kannalta hyvä vai huono asia. Mutta ainakin oma tunnemaailma kertoo enemmän sen puoleen, että välit pysyy hyvänä ja ei tyrmää yhteydenpitoa täysin. Hanat kiinni aiheutti alkuun aika suurta ahdistusta.

Täytyy muistaa se, että tässä en nyt pidä itseäni löysässä hirressä ylläolevan mainitun perusteella. Eli ero on ero ja se ei muuksi muutu. Fiilikset vie joko suuntaan tai toiseen, antaa niiden viedä.

Yksi asia mitä tässä vaiheessa mietityttää. Seksihalut lähinnä olemattomat ja vastakkainen sukupuoli ei juuri kiinnosta kuin kaverina. Mutta muuten fiilis on ihan hyvä ja stabiili olo. Uskon, että pinnan alla kytee vielä asioita. Ainoastaan exän kanssa kiinnostaisi muhia. Kai tämä ajallaan muuttaa muotoaan? Toisaalta jää enemmän aikaa muuhun kun ei tarvitse naisten perässä juosta. Muutuinko aseksusaaliksi eron myötä Voisi kääntää tämän toisinpäin; Teen juttuja mistä nautin ja antaa naisten juosta mun perässä (?).

Kuulostaa mielen heikkoudelta. Turha lässytys pois ja välit kylmän neutraaliksi. Katse eteenpäin. Muuten jankutat näitä samoja asioita vuosienkin päästä. Maailma on täynnä naisia.

 

[Rullakebab]

Mutta kyllä tämä on toistaiseksi elämäni isoin kriisi. Ja kyllä muuten tuntuu..

Voin samaistua, pari kuukautta sitten vaimo päätti lopettaa 14v suhteen ja lähteä sitten mun silloin varsin hyvän kaverin mukaan (joka on edelleen mun työ"kaveri").
Vittu hyvää joulua vaan kaikille.
En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa, enkä oikeastaan voinut kuvitella että henkisistä ongelmista tulee tällaisia fyysisiä oireita.
Romahdus oli täydellinen ja makasin ensimmäisen viikon opamoxeissa sohvalla.
Nyt alkaa olemaan sen verran järkevässä kunnossa että pystyy liikkumaan ulkona ja muistaa käydä suihkussa.
Seuraavaksi pitäisi yrittää mennä takaisin töihin, se onkin asteen kovempi kynnys.
Pisteet pihlajalinnan työterveyshuollolle joka laittoi suoraan kunnolla lääkitystä ja psykeä.
Ei oikein voi sanoa kuin että usko ihmisyyteen on vähän hukassa mutta kohti uusia pettymyksiä.

 

[Kan Dee Dokata]

"She's not yours, it's just your turn." Tämä pitää valitettavasti aika hyvin paikkansa. Tuon muistaminen ja jo valmiiksi hyväksyminen uusissa suhteissa auttaa itseäni pysymään rauhallisena. Täytyy vain pyrkiä olemaan kiitollinen niistä hyvistä hetkistä, jotka oli.

 

[Jurppii]

Mun mielestä on absurdia, että aspergeriksi tunnustautuvat kirjoittelijat, joiden nimimerkki on dataaja jotain jotain, kommentoi kuinka ihmeellistä on miten muut "ei osaa asua yksin".

Jos ei ymmärrä ja tietää sen niin?

 

[Markqq]

"She's not yours, it's just your turn." Tämä pitää valitettavasti aika hyvin paikkansa. Tuon muistaminen ja jo valmiiksi hyväksyminen uusissa suhteissa auttaa itseäni pysymään rauhallisena. Täytyy vain pyrkiä olemaan kiitollinen niistä hyvistä hetkistä, jotka oli.

Onhan tämä totta, aina ja ikuisesti. Oli se sitten viimeistään kuolema kun toinen lähtee. Tavalla tai toisella joka tapauksessa. No, se tekeekin siitä erityisen hankalaa kun aikuisena parisuhde on kaikista läheisin suhde. En mä kavereiden, perheen tai ystävien kohdalla pääse lähellekään sitä tasoa mitä parisuhde antaa henkisesti ja fyysisesti. Tässä onkin varmasti paikka alkaa rakastamaan itseäni enemmän, jotta voin yksin elää yhä täyteläisempää elämää, jolloin on helpompi hyväksyä se fakta, että kaikki elämässä on väliaikaista.

 

[Markqq]

Voin samaistua, pari kuukautta sitten vaimo päätti lopettaa 14v suhteen ja lähteä sitten mun silloin varsin hyvän kaverin mukaan (joka on edelleen mun työ"kaveri").
Vittu hyvää joulua vaan kaikille.
En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa, enkä oikeastaan voinut kuvitella että henkisistä ongelmista tulee tällaisia fyysisiä oireita.
Romahdus oli täydellinen ja makasin ensimmäisen viikon opamoxeissa sohvalla.
Nyt alkaa olemaan sen verran järkevässä kunnossa että pystyy liikkumaan ulkona ja muistaa käydä suihkussa.
Seuraavaksi pitäisi yrittää mennä takaisin töihin, se onkin asteen kovempi kynnys.
Pisteet pihlajalinnan työterveyshuollolle joka laittoi suoraan kunnolla lääkitystä ja psykeä.
Ei oikein voi sanoa kuin että usko ihmisyyteen on vähän hukassa mutta kohti uusia pettymyksiä.

Aivan helvetisti tsemppiä sinne! Sulla on kyllä paljon pahempi tilanne kuin mulla. En voisi edes kuvitella mitä käyt läpi tällä hetkellä.
Aika parantaa, toivottavasti. Laita yksäriä jos haluat jutustella.

 

[Rullakebab]

Aivan helvetisti tsemppiä sinne! Sulla on kyllä paljon pahempi tilanne kuin mulla. En voisi edes kuvitella mitä käyt läpi tällä hetkellä.
Aika parantaa, toivottavasti. Laita yksäriä jos haluat jutustella.

Sinne myös, aika parantaa varmasti mutta liian hitaasti

 

[Jees]

Ei hemmetti pakko sanoa vaikkei pitäs. Luulin, että olisin kohtuu moderni mies, mutta en näköjään ole. On sitä aikoinaan eroja tullut kohtuu pitkistäkin suhteista, muttei tullu mieleen kuunnella ittekseen hempeitä kappaleita itkeskelyn merkeissä, alkaa kirjotteleen toipumispäiväkirjaa ja hakea tabletteja työterveydestä. Ja sitten taas hetken päästä ollaan palaamassa yhteen. Koittakaa nyt pikkusen säätää nuppia perinteisen äijän suuntaan. Kyllä naisia maailmassa riittää. Pyydän anteeksi kommenttiani samantien.

 

[taski]

Oon kyllä täsmälleen samaa mieltä. Ihan viimeinen juttu on alkaa kieriä siinä itsesäälissä.

Varmaan jokaiselle on omat mekanisminsa mutta itse kyllä "paranin" parhaiten sillä että kävi vähän köyrimässä tinder-mätsejä ja sieltähän se seuraava pitomuijakin sitten aikanaan löytyi. Miten mies edes voi olla niin totaalisen riippuvainen naisesta että koko elämä menee ihan nollille erossa. Jotenkin näistä jutuista saa sen käsityksen että se nykyinen entinen on maailman ainoa nainen ja kenenkään muun kanssa ei voi saavuttaa mitään lähellekään samanlaista. Naiset on kuitenkin kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, olen sen todennut jo moneen kertaan, niin jos yhden on onnistunut saamaan satimeen niin tulevaisuudessa se on vain helpompaa ja helpompaa. Sitten taas kun parisuhteessa ollaan niin sen verran kyyninen sietäisi jokaisen olla että osaisi vähän edes pelata omaankin pussiin ettei niitä omia mielenkiinnon kohteita ja kavereita jätä kokonaan huomiotta parisuhteen aikana. Aika kyistä on siten vuosien päästä alkaa lämmittelemään vanhoja kaverisuhteita.

 

[Kan Dee Dokata]

Oon kyllä täsmälleen samaa mieltä. Ihan viimeinen juttu on alkaa kieriä siinä itsesäälissä.

Varmaan jokaiselle on omat mekanisminsa mutta itse kyllä "paranin" parhaiten sillä että kävi vähän köyrimässä tinder-mätsejä ja sieltähän se seuraava pitomuijakin sitten aikanaan löytyi. Miten mies edes voi olla niin totaalisen riippuvainen naisesta että koko elämä menee ihan nollille erossa. Jotenkin näistä jutuista saa sen käsityksen että se nykyinen entinen on maailman ainoa nainen ja kenenkään muun kanssa ei voi saavuttaa mitään lähellekään samanlaista. Naiset on kuitenkin kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, olen sen todennut jo moneen kertaan, niin jos yhden on onnistunut saamaan satimeen niin tulevaisuudessa se on vain helpompaa ja helpompaa. Sitten taas kun parisuhteessa ollaan niin sen verran kyyninen sietäisi jokaisen olla että osaisi vähän edes pelata omaankin pussiin ettei niitä omia mielenkiinnon kohteita ja kavereita jätä kokonaan huomiotta parisuhteen aikana. Aika kyistä on siten vuosien päästä alkaa lämmittelemään vanhoja kaverisuhteita.

En ole eri mieltä. Näin molempia lähestymiskulmia asiaan omasta kokemuksesta läpikäyneenä toisaalta ymmärrän kyllä, miten näin joillekin käy. Itselle kävi myös ensimmäisen pitkän suhteen jälkeen, jota oli19-vuotiaasta lähtien kolmekymppiseksi asti elänyt.

Kun suhde on hyvin pitkä ja se alkaa "liian" varhain nuoruudesaa, sitä ikään kuin kasvaa sen henkilön kanssa ja siinä tulee tieynlainen henkinen riippuvuus melkein väistämättä.

Miehistyminen alkoi ja elämän nollautuminen tosin loppui siihen suhteeseen ja muutaman lyhyemmän kokemuksen jälkeen.

Vasta riittävän kokemuksen jälkeen naisiin on alkanut suhtautua realistisesti ja niin, ettei henkisiä romahduksia tapahtuisi, vaikka eroja ja pettymyksiä tulisikin.

Omalla kohdalla tosin vaikutti myös voimakkaasti pop-kulttuurin luoma täysin vääristynyt kuva romantiikasta ja naisista. Oma isä ei ainakaan auttanut kuvan vääristämisessä.

Eli toisilla opit tulevat jo nuoruudessa sarjadeittailun ja parempien roolimallien myötä. Jotkut, kuten allekirjoittanut, oppivat nuo kantapään kautta kunnolla seinään törmäten.

Luulisin, että edellä kirjoittaneet ovat näitä jälkimmäisiä.

 

[Dr. Who]

Kait me ollaa vaan niin erilaisia. Mä oon persoonaltaan aika herkkis ja koen asiat aika kovasti. En tiedä onko introverttiys (testit näyttää mua n. 70% introvertiksi) myös osasyynä se, että kun sitoudun, niin mä sitoudun kunnolla. Tästä syystä sen "oikean/sopivan" löytäminen on aika kriittinen juttu, koska jos hyppii väärään suhteisiin niin siinä sitten sattuu. Ei siinä että nykyinen olisi ollut jotenkin väärä, mutta jos ero tulee, niin ei se oikeakaan ole.

Mä itseasiassa nyt päätin niin, että ainakin kuukauden tässä tsekkaan fiiliksiä mihin suuntaan ne ovat menossa. Joko ne menee siihen, että yksinolo voittaa ja ero oli hyvä asia, tai sitten ikävä kasvaa ja se oli virhe. Tässä kohtaa sitten voi olla, että tekisin radikaalin päätöksen ottaa yhteyttä exään ja ottaa yhteenpaluumahdollisuuden auki, vaikka se tässä alkuun olikin tyrmätty. Mut eihän siinä mitää järkeä olisikaan just erovaiheessa tehdä mitään muuta päätöstä. Tosin en mitenkään epätoivoisesti vaikka se siltä saattaakin kuulostaa.

Kuitenkin yllättävää tässä on nyt se, että mulla on ainakin tällä hetkellä stabiilimpi fiilis nyt puolityhjässä asunnossa, jossa mainauskoneet pauhaa menemään, kuin asunnossa jossa exän kanssa vietin aikaa. Mut toisaalta eronneena jos vietän aikaa toisen asunnossa vaan tietäen, että muuttopäivä lähenee. Ei siinä mikään ihme, että olin niin hajalla. Sitten kun lähes joka päivä näki sitä toista ja ns vietti vielä aikaa eronneena. Tosin en mä tiedä auttoiko edellämainitut käsittelemään sitä pahinta alkua. Asioista puhuminen ja toista lohduttaminen oli noina viimeisinä päivinä minusta hyvä asia.

Vähä jännittyneenä odotan ensi yötä

Mä pidän itseäni herkkänä ja erosta 10v suhteen jälkeen itkin monta kertaa, mutta viikossa tunteet tasottui ja kun akka oli muuttanut sen viikon jälkeen pois niin ei muuta kuun tinderistä laastaria ja kohti uutta nousua ja sen jälkeen en ole exän kanssa puhunut tai nähnyt sitä, eikä kyllä ole ikäväkään.

 

[Dr. Who]

Jep. Progressin kertomisesta saattaa olla myös sitten apua muille kanssaeläjille myöhemmin.

Mutta kyllä tämä on toistaiseksi elämäni isoin kriisi. Ja kyllä muuten tuntuu..

Itkin enemmän kun mun koira kuoli kun se että erottiin, kuten sanottu, naisia on vaikka kuinka paljon tuolla.

 

[Sally_Spectra]

Ei hemmetti pakko sanoa vaikkei pitäs. Luulin, että olisin kohtuu moderni mies, mutta en näköjään ole. On sitä aikoinaan eroja tullut kohtuu pitkistäkin suhteista, muttei tullu mieleen kuunnella ittekseen hempeitä kappaleita itkeskelyn merkeissä, alkaa kirjotteleen toipumispäiväkirjaa ja hakea tabletteja työterveydestä. Ja sitten taas hetken päästä ollaan palaamassa yhteen. Koittakaa nyt pikkusen säätää nuppia perinteisen äijän suuntaan. Kyllä naisia maailmassa riittää. Pyydän anteeksi kommenttiani samantien.

Kyllä tuossa huono itsetunto paistaa läpi, jos aletaan itseään syyttelemään. Itkemisessä ei mielestäni ole mitään väärää mutta jotkut toipumispäiväkirjat tai nyyhkylaulut menee överiksi. Itsetutkiskelua ja ajatuksia tulevaan, niin kyllä ne ajatukset selkiää.

 

[Gespard]

Miksei se voisi olla yhtä validi päätelmä tulla siihen tulokseen että vastaavaa tuskin tulee vastaan seuraavan 10 vuoden aikana ainakaan? Itse tiedostin kyllä erotessa että ei yhtä esim. älykästä kumppania saa ehkä enää ikinä vierelle. On pitänyt paikkaansa ja joskus kaipaakin sitä tunneyhteyttä. Saa sitä surutella että loppui jos oli niin mukavaa. Toisaalta myös arvostaa sitä aikaa minkä sai.
Enkä nyt tarkoita tällä etteikö voisi enää nauttia muista suhteista. Ne vain tarjoavat erilaista. Kyllä elämä on sen verran lyhyt että tiettyjä tilaisuuksia tulee vain kerran elämässä.

 

[Salmonsnake]

Tapoja päästä erosta yli on suunnilleen yhtä paljon, kun ihmisiäkin on. Pitää vaan löytää se itselle sopiva. Itselle sopiva ei todellakaan ole aina paras toiselle. Siksi on vähän outoa, että jokin tapa leimataan suoraan överiksi. "Ole äijempi" auttaa suunnilleen yhtä paljon eromurheisiin, kun "Koita nyt ottaa itteäs niskasta kiinni" masennukseen.

Itse lähden surun/vihan/mikävaanisompitunnetähän kohdalla metsään kävelemään ja kuvaamaan. Sillä saan ajatukset järjesteltyä. Mutta en silti pidä huonompana keinona avautua ongelmistaan muille ihmisille. Varsinkin tällee anonyymisti netissä on helpompi puhua asioista, kun naamatusten oikean ihmisen kanssa. Se ei vaan ollenkaan sovi just mulle.

@Sally_Spectra tuossa hyvin sanoikin, että itsetutkiskelua ja ajatuksia tulevaan.

 

[wanderer_]

Naiset on kuitenkin kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, olen sen todennut jo moneen kertaan, niin jos yhden on onnistunut saamaan satimeen niin tulevaisuudessa se on vain helpompaa ja helpompaa.

Sitten taas kun parisuhteessa ollaan niin sen verran kyyninen sietäisi jokaisen olla että osaisi vähän edes pelata omaankin pussiin ettei niitä omia mielenkiinnon kohteita ja kavereita jätä kokonaan huomiotta parisuhteen aikana. Aika kyistä on siten vuosien päästä alkaa lämmittelemään vanhoja kaverisuhteita.

Erikoinen ajattelutapa, mutta ehkä jotkut suhtautuu ihmisiin kuin hyödykkeisiin, joissa yksi on aina suht helposti korvattavissa toisella. Mun mielestä nimenomaan ihmissuhteissa noin ei ole, jokainen on erilainen ja toista samanlaista parisuhdetta ei tule. Monesti ero on kuin pieni kuolema, ja sitä on lupa surra kunnolla, sillä tavalla kuin itselle tuntuu hyvältä.


Jälkimmäisessä olet kyllä hyvinkin oikeassa.

 

[taski]

Erikoinen ajattelutapa, mutta ehkä jotkut suhtautuu ihmisiin kuin hyödykkeisiin, joissa yksi on aina suht helposti korvattavissa toisella. Mun mielestä nimenomaan ihmissuhteissa noin ei ole, jokainen on erilainen ja toista samanlaista parisuhdetta ei tule. Monesti ero on kuin pieni kuolema, ja sitä on lupa surra kunnolla, sillä tavalla kuin itselle tuntuu hyvältä.


Jälkimmäisessä olet kyllä hyvinkin oikeassa.

No varmaan on sitten pitkälti näkemyksestä kiinni. Ajattelen asiaa ihan senkin kannalta että en halua tuhlata elämisen arvoista elämää vuosia sen takia että joku toinen ihminen ei halua olla kanssani. Elämä on aika lyhyt ja jos rypee siitä parikin vuotta, alkaisi vain vituttaa sekin elämättä jäänyt elämä.

 

[Rullakebab]

Pitkän parisuhteen loppumisessa ei ole kyse pelkästään siitä nimenomaisesta naisesta, jos sen tilalle vaihdettaisiin joku muu mutta olosuhteet pysyisivät samoina niin pudotus olisikin paljon loivempi.
Mutta jos on asennoitunut siihen että loppuelämä on hoidossa parisuhdejuttujen osalta niin sen jälkeen kamojen jakaminen ja lasten hoitamisten järjestely yms. On asteen raskaampaa.
Omalla kohdalla sitten vielä se että kaveri jonka tunsin toistakymmentä vuotta päätti että mun muija on tärkeämpi kuin mun ystävyys.

E: musiikkisuosituksena:
Turmion kätilöt - revi minut auki
Ja kaikki saksalainen induhevi

 

[smartti]

Ongelmahan on siinä, että luodaan paljon odotuksia ties minkä suhteen ja sitten petytään, kun ne itse asetetut odotukset eivät täytykään. Voi sitä toivoa, että parisuhde on ikuisesti onnellinen, mutta onhan se aivan helvetin epätodennäköistä. Täyttymättömät odotukset aiheuttavat kipua.

Ehkä sitä itse menettää joitain syviä "rakkaustunteita" kun suhtautuu kaikkiin ihmissuhteisiin vain väliaikaisina, mutta onhan itseensä keskittyminen fiksuinta mitä tehdä. Kukaan ei vie sinulta pois suoritettuja kursseja, urheilusaavutuksia tai taloudellista menestystä; niiden tavoittelua voi itse kontrolloida. Sen sijaan nainen kyllä lähtee kun hänen tunne niin sanelee.

Edesmennyt koomikko Patrice O'Neal heittää melko syvää pohdintaa parisuhteista vaikka pinnalta vaikuttaakin vain ghettoläpältä.

PS: exän kanssa uudelleen yrittäminen on vähän kuin työntäisi paskaa takaisin perseeseen.

 

[Kan Dee Dokata]

Ongelmahan on siinä, että luodaan paljon odotuksia ties minkä suhteen ja sitten petytään, kun ne itse asetetut odotukset eivät täytykään. Voi sitä toivoa, että parisuhde on ikuisesti onnellinen, mutta onhan se aivan helvetin epätodennäköistä. Täyttymättömät odotukset aiheuttavat kipua.

Ehkä sitä itse menettää joitain syviä "rakkaustunteita" kun suhtautuu kaikkiin ihmissuhteisiin vain väliaikaisina, mutta onhan itseensä keskittyminen fiksuinta mitä tehdä. Kukaan ei vie sinulta pois suoritettuja kursseja, urheilusaavutuksia tai taloudellista menestystä; niiden tavoittelua voi itse kontrolloida. Sen sijaan nainen kyllä lähtee kun hänen tunne niin sanelee.

Edesmennyt koomikko Patrice O'Neal heittää melko syvää pohdintaa parisuhteista vaikka pinnalta vaikuttaakin vain ghettoläpältä.

PS: exän kanssa uudelleen yrittäminen on vähän kuin työntäisi paskaa takaisin perseeseen.

Tässä oli kyllä jokainen lause täyttä asiaa.

 

[Kvarkki]

PS: exän kanssa uudelleen yrittäminen on vähän kuin työntäisi paskaa takaisin perseeseen.

Korjaan sen verran, että noinhan tuo on, JOS mikään ei ole muuttunut eron aikana. Jos homma on loppunut välimatkaan tai toisella on menojalka vielä vipattanut ja vakiintuminen ei ole tuntunut oikealta, niin ex voi ihan hyvin toimia.

 

[Jurppii]

Erikoinen ajattelutapa, mutta ehkä jotkut suhtautuu ihmisiin kuin hyödykkeisiin, joissa yksi on aina suht helposti korvattavissa toisella. Mun mielestä nimenomaan ihmissuhteissa noin ei ole, jokainen on erilainen ja toista samanlaista parisuhdetta ei tule. Monesti ero on kuin pieni kuolema, ja sitä on lupa surra kunnolla, sillä tavalla kuin itselle tuntuu hyvältä.


Jälkimmäisessä olet kyllä hyvinkin oikeassa.

Tossa on varmaan se vaikutin, että mies tapaa usein päätyä samanlaisiin naisiin uudestaan ja uudestaan. Harvoin tulee vaihdettua fitness-misusta lukutoukkaan ja siitä autoja virittelevään "poikatyttöön" vaan kyllä se mieskin toistaa ne virheensä, kuten nainenkin.

Pitkän parisuhteen loppumisessa ei ole kyse pelkästään siitä nimenomaisesta naisesta, jos sen tilalle vaihdettaisiin joku muu mutta olosuhteet pysyisivät samoina niin pudotus olisikin paljon loivempi.
Mutta jos on asennoitunut siihen että loppuelämä on hoidossa parisuhdejuttujen osalta...

Ja tossa tuleekin sitten potentiaalinen kompastuskohta. Asenne, että parisuhde on joku pysyvästi saavutettava päämäärä, joka hoidetaan, ei tartte enempää siitä murehtia ja sitten voikin rakentaa talon metsään ja sinne miesluolan (vai mikä se peliautotalli tässä ketjussa olikaan) ja vähän väkisinkin lopettaa kavereihin aktiivisen yhteydenpidon. Siitä onkin sitten aivan helvetillistä ponnistaa uuteen nousuun kun tajuaa, ettei se parisuhteen "hoidossa oleminen" ole välttämättä yhtään vähemmän työlästä kuin uuden etsiminen.

 

[Rullakebab]

Ongelmahan on siinä, että luodaan paljon odotuksia ties minkä suhteen ja sitten petytään, kun ne itse asetetut odotukset eivät täytykään.

Oot oikeassa, mutta oon parisuhteessa mukana täysillä tai en ollenkaan niin se voi johtaa tohon.

 

[Kan Dee Dokata]

Tossa on varmaan se vaikutin, että mies tapaa usein päätyä samanlaisiin naisiin uudestaan ja uudestaan. Harvoin tulee vaihdettua fitness-misusta lukutoukkaan ja siitä autoja virittelevään "poikatyttöön" vaan kyllä se mieskin toistaa ne virheensä, kuten nainenkin.



Ja tossa tuleekin sitten potentiaalinen kompastuskohta. Asenne, että parisuhde on joku pysyvästi saavutettava päämäärä, joka hoidetaan, ei tartte enempää siitä murehtia ja sitten voikin rakentaa talon metsään ja sinne miesluolan (vai mikä se peliautotalli tässä ketjussa olikaan) ja vähän väkisinkin lopettaa kavereihin aktiivisen yhteydenpidon. Siitä onkin sitten aivan helvetillistä ponnistaa uuteen nousuun kun tajuaa, ettei se parisuhteen "hoidossa oleminen" ole välttämättä yhtään vähemmän työlästä kuin uuden etsiminen.

Näin. Poikkeuksetta jengi ei käsitä, että sitä "treffailua" sen henkilön kanssa ei pidä lopettaa koskaan, kutsui sitä suhdetta sitten miksi tahansa.

Kun deittailuasenne lopppuu suhteessa, sen hidas kuolema alkaa. Ja tällä ajan takaa sitä lähes luonnonlakina tulevaa hetkeä, kun vähintään toinen alkaa ottamaan toisen itsestäänselvyytenä.

 

[pelotonpelle]

Tyttöystävä ilmoitti haluavansa erota. En kyennyt tarjoamaan sellaista läheisyyttä, jota hän kaipasi ja monesti toivoi. (Halailua, pussailua, rakkauden osoituksia yms.)
Olin siis hyvinkin tyypillinen suomalainen mies. Hiukan juro ja kankea tunteideni kanssa ja näin jälkikäteen harmittaa, kun ei tullut kuunneltua paremmin toisen tarpeita, vaikka niistä kyllä useasti tässä kolmen vuoden aikana muistutti. Toki taustalla paljon muutakin ja molempien intressit ja mielenkiinnot hyvinkin erilaisia.

Exä on tietysti käynyt tämän prosessin läpi päänsä sisällä varmasti jo pidemmän aikaa. Itselläni meni tuon pommin jälkeen pari päivää aivan sumussa, itkusta ei tullut loppua ja kaikki tuntui niin harmaalta. Samaan aikaan exä sitten toistaa, että tämä on nyt ohi, että se pitää vain hyväksyä ja minun tulee etsiä uutta asuntoa mahdollisimman pian mieluiten.

No nyt noin viikko erosta löysin uuden asunnon ja kirjoitin paperit. Kerroin asiasta exälle, jonka kanssa siis yhä vielä asun, niin tämä vetää aivan hirveät raivarit siitä kuinka tämä tulee niin yllättäen. Ja rupeaa vaatimaan minulta seuraavan kuukauden yhtiövastikkeita yms. taloon liittyviä asioita, koska tämä tulee niin "yllättäen".

Siis mitä helvettiä?
Toinen jättää ja painostaa minun surun keskellä muuttamaan pois ja kun otan muutaman päivän surkuttelun jälkeen itseäni niskasta ja teen niin, niin se onkin nyt joku huutava vääryys? Tilanne käännetty melkeinpä niin, että ihan kuin minä tässä nyt olisin se jättäjä. Ja kuulemma minun asenne on outo, kun "vain ilmoitan, että sain asunnon".
Siis sehän oli se sun toive?

Vai kävikö tässä niin, että eipä miettinyt asioita ihan loppuun asti ja tyyliin oletti, että en saa asiaa kuitenkaan hoidettua ja nyt tuli shokkina sitten, kun sainkin näin nopeasti tämän "tahdon" läpi.

 

[Kan Dee Dokata]

Tyttöystävä ilmoitti haluavansa erota. En kyennyt tarjoamaan sellaista läheisyyttä, jota hän kaipasi ja monesti toivoi. (Halailua, pussailua, rakkauden osoituksia yms.)
Olin siis hyvinkin tyypillinen suomalainen mies. Hiukan juro ja kankea tunteideni kanssa ja näin jälkikäteen harmittaa, kun ei tullut kuunneltua paremmin toisen tarpeita, vaikka niistä kyllä useasti tässä kolmen vuoden aikana muistutti. Toki taustalla paljon muutakin ja molempien intressit ja mielenkiinnot hyvinkin erilaisia.

Exä on tietysti käynyt tämän prosessin läpi päänsä sisällä varmasti jo pidemmän aikaa. Itselläni meni tuon pommin jälkeen pari päivää aivan sumussa, itkusta ei tullut loppua ja kaikki tuntui niin harmaalta. Samaan aikaan exä sitten toistaa, että tämä on nyt ohi, että se pitää vain hyväksyä ja minun tulee etsiä uutta asuntoa mahdollisimman pian mieluiten.

No nyt noin viikko erosta löysin uuden asunnon ja kirjoitin paperit. Kerroin asiasta exälle, jonka kanssa siis yhä vielä asun, niin tämä vetää aivan hirveät raivarit siitä kuinka tämä tulee niin yllättäen. Ja rupeaa vaatimaan minulta seuraavan kuukauden yhtiövastikkeita yms. taloon liittyviä asioita, koska tämä tulee niin "yllättäen".

Siis mitä helvettiä?
Toinen jättää ja painostaa minun surun keskellä muuttamaan pois ja kun otan muutaman päivän surkuttelun jälkeen itseäni niskasta ja teen niin, niin se onkin nyt joku huutava vääryys? Tilanne käännetty melkeinpä niin, että ihan kuin minä tässä nyt olisin se jättäjä. Ja kuulemma minun asenne on outo, kun "vain ilmoitan, että sain asunnon".
Siis sehän oli se sun toive?

Vai kävikö tässä niin, että eipä miettinyt asioita ihan loppuun asti ja tyyliin oletti, että en saa asiaa kuitenkaan hoidettua ja nyt tuli shokkina sitten, kun sainkin näin nopeasti tämän "tahdon" läpi.

Ongelmasi on, että ajattelet asiaa loogisesti. Nainen ei ole looginen olento.

Hän raivostui siksi, ettet jäänyt surkuttelemaan olotilaasi tuon pidemmäksi aikaa, ja vielä suurempi synti oli se, ettet konttaa pitkin kämppää hänen perässään pyytämässä uutta mahdollisuutta.

Se oli siis hänelle se viimeinen isku päin kasvoja, ettet osoita hänelle tarvitsevasi häntä hänen haluamallaan tavalla.

Hän siis ikään kuin tuntee olevansa silmissäsi täysin arvoton. Sillä ei ole hänelle tietenkään mitään merkitystä, että itse sanoi haluavansa erota ja alkoi ajamaan pois.

 

[Mikkos]

Ongelmasi on, että ajattelet asiaa loogisesti. Nainen ei ole looginen olento.

Hän raivostui siksi, ettet jäänyt surkuttelemaan olotilaasi tuon pidemmäksi aikaa, ja vielä suurempi synti oli se, ettet konttaa pitkin kämppää hänen perässään pyytämässä uutta mahdollisuutta.

Se oli siis hänelle se viimeinen isku päin kasvoja, ettet osoita hänelle tarvitsevasi häntä hänen haluamallaan tavalla.

Plus että naisella oli todennäköisesti jo toinen kiikarissa.

 

[Kan Dee Dokata]

Tyttöystävä ilmoitti haluavansa erota. En kyennyt tarjoamaan sellaista läheisyyttä, jota hän kaipasi ja monesti toivoi. (Halailua, pussailua, rakkauden osoituksia yms.)
Olin siis hyvinkin tyypillinen suomalainen mies. Hiukan juro ja kankea tunteideni kanssa ja näin jälkikäteen harmittaa, kun ei tullut kuunneltua paremmin toisen tarpeita, vaikka niistä kyllä useasti tässä kolmen vuoden aikana muistutti. Toki taustalla paljon muutakin ja molempien intressit ja mielenkiinnot hyvinkin erilaisia.

Exä on tietysti käynyt tämän prosessin läpi päänsä sisällä varmasti jo pidemmän aikaa. Itselläni meni tuon pommin jälkeen pari päivää aivan sumussa, itkusta ei tullut loppua ja kaikki tuntui niin harmaalta. Samaan aikaan exä sitten toistaa, että tämä on nyt ohi, että se pitää vain hyväksyä ja minun tulee etsiä uutta asuntoa mahdollisimman pian mieluiten.

No nyt noin viikko erosta löysin uuden asunnon ja kirjoitin paperit. Kerroin asiasta exälle, jonka kanssa siis yhä vielä asun, niin tämä vetää aivan hirveät raivarit siitä kuinka tämä tulee niin yllättäen. Ja rupeaa vaatimaan minulta seuraavan kuukauden yhtiövastikkeita yms. taloon liittyviä asioita, koska tämä tulee niin "yllättäen".

Siis mitä helvettiä?
Toinen jättää ja painostaa minun surun keskellä muuttamaan pois ja kun otan muutaman päivän surkuttelun jälkeen itseäni niskasta ja teen niin, niin se onkin nyt joku huutava vääryys? Tilanne käännetty melkeinpä niin, että ihan kuin minä tässä nyt olisin se jättäjä. Ja kuulemma minun asenne on outo, kun "vain ilmoitan, että sain asunnon".
Siis sehän oli se sun toive?

Vai kävikö tässä niin, että eipä miettinyt asioita ihan loppuun asti ja tyyliin oletti, että en saa asiaa kuitenkaan hoidettua ja nyt tuli shokkina sitten, kun sainkin näin nopeasti tämän "tahdon" läpi.

Se vielä, että jos hän tuon tempauksensa jälkeen tuleekin katumapäälle, kun sinulla olikin hänen odottamaansa suuremmat pallit, niin älä missään nimessä ota takaisin.

Tuollaisella tempulla leikittely on hänen suunnaltaan (jos hän siis "leikittelee") aika pahaa ja manipulatiivista henkistä väkivaltaa, jota ei tule katsoa läpi sormien.

 

[j-o-r-e]

Tyttöystävä ilmoitti haluavansa erota. En kyennyt tarjoamaan sellaista läheisyyttä, jota hän kaipasi ja monesti toivoi. (Halailua, pussailua, rakkauden osoituksia yms.)
Olin siis hyvinkin tyypillinen suomalainen mies. Hiukan juro ja kankea tunteideni kanssa ja näin jälkikäteen harmittaa, kun ei tullut kuunneltua paremmin toisen tarpeita, vaikka niistä kyllä useasti tässä kolmen vuoden aikana muistutti. Toki taustalla paljon muutakin ja molempien intressit ja mielenkiinnot hyvinkin erilaisia.

Exä on tietysti käynyt tämän prosessin läpi päänsä sisällä varmasti jo pidemmän aikaa. Itselläni meni tuon pommin jälkeen pari päivää aivan sumussa, itkusta ei tullut loppua ja kaikki tuntui niin harmaalta. Samaan aikaan exä sitten toistaa, että tämä on nyt ohi, että se pitää vain hyväksyä ja minun tulee etsiä uutta asuntoa mahdollisimman pian mieluiten.

No nyt noin viikko erosta löysin uuden asunnon ja kirjoitin paperit. Kerroin asiasta exälle, jonka kanssa siis yhä vielä asun, niin tämä vetää aivan hirveät raivarit siitä kuinka tämä tulee niin yllättäen. Ja rupeaa vaatimaan minulta seuraavan kuukauden yhtiövastikkeita yms. taloon liittyviä asioita, koska tämä tulee niin "yllättäen".

Siis mitä helvettiä?
Toinen jättää ja painostaa minun surun keskellä muuttamaan pois ja kun otan muutaman päivän surkuttelun jälkeen itseäni niskasta ja teen niin, niin se onkin nyt joku huutava vääryys? Tilanne käännetty melkeinpä niin, että ihan kuin minä tässä nyt olisin se jättäjä. Ja kuulemma minun asenne on outo, kun "vain ilmoitan, että sain asunnon".
Siis sehän oli se sun toive?

Vai kävikö tässä niin, että eipä miettinyt asioita ihan loppuun asti ja tyyliin oletti, että en saa asiaa kuitenkaan hoidettua ja nyt tuli shokkina sitten, kun sainkin näin nopeasti tämän "tahdon" läpi.

Itsellä oli joskus aikoinaan vastaava tilanne. Ero tuli exän aloitteesta. Oliskohan ollu elokuussa tai jossain niillä nurkin. Koska olen laivalla töissä ja täten pitkähköjä pätkiä poissa, niin ehdotin, että jos vuoden loppuun asti auttais kämppiksinä, niin kerettäos rauhassa ettiä kämppä. Tämä ei yllättäen käynyt. Rupesin sit itse etsimään töissä ollessa kämppää ja kuun loppupuolella lomalle tullessani kävin saman tien katsomassa yhtä ja koska se miellytti, niin tein vuokrasopimuksen. Ilmotin exälle, että omalta osaltani irtisanon vanhan kämpän sopimuksen päättymään syyskuun loppuun. Sit alkoikin kiukuttelu, ettei hänellä ole varaa yksin maksaa sitä jne. Olin :tonninseteli:-ilme. Tais sekin kuitenki ajoissa löytää kämpän.

 

[Jurppii]

Tyttöystävä ilmoitti haluavansa erota. En kyennyt tarjoamaan sellaista läheisyyttä, jota hän kaipasi ja monesti toivoi. (Halailua, pussailua, rakkauden osoituksia yms.)
Olin siis hyvinkin tyypillinen suomalainen mies. Hiukan juro ja kankea tunteideni kanssa ja näin jälkikäteen harmittaa, kun ei tullut kuunneltua paremmin toisen tarpeita, vaikka niistä kyllä useasti tässä kolmen vuoden aikana muistutti. Toki taustalla paljon muutakin ja molempien intressit ja mielenkiinnot hyvinkin erilaisia.

Exä on tietysti käynyt tämän prosessin läpi päänsä sisällä varmasti jo pidemmän aikaa. Itselläni meni tuon pommin jälkeen pari päivää aivan sumussa, itkusta ei tullut loppua ja kaikki tuntui niin harmaalta. Samaan aikaan exä sitten toistaa, että tämä on nyt ohi, että se pitää vain hyväksyä ja minun tulee etsiä uutta asuntoa mahdollisimman pian mieluiten.

No nyt noin viikko erosta löysin uuden asunnon ja kirjoitin paperit. Kerroin asiasta exälle, jonka kanssa siis yhä vielä asun, niin tämä vetää aivan hirveät raivarit siitä kuinka tämä tulee niin yllättäen. Ja rupeaa vaatimaan minulta seuraavan kuukauden yhtiövastikkeita yms. taloon liittyviä asioita, koska tämä tulee niin "yllättäen".

Siis mitä helvettiä?
Toinen jättää ja painostaa minun surun keskellä muuttamaan pois ja kun otan muutaman päivän surkuttelun jälkeen itseäni niskasta ja teen niin, niin se onkin nyt joku huutava vääryys? Tilanne käännetty melkeinpä niin, että ihan kuin minä tässä nyt olisin se jättäjä. Ja kuulemma minun asenne on outo, kun "vain ilmoitan, että sain asunnon".
Siis sehän oli se sun toive?

Vai kävikö tässä niin, että eipä miettinyt asioita ihan loppuun asti ja tyyliin oletti, että en saa asiaa kuitenkaan hoidettua ja nyt tuli shokkina sitten, kun sainkin näin nopeasti tämän "tahdon" läpi.

Hirveä määrä ylitulkintaa ja selityksiä naiseuden perusteella taas tarjolla mutta occamin partaveitsellä sivaltaen: Nainen ei arvannut, että se menee niin nopeasti ja patisteli sinua siksi kun luuli, ettet lähde kulumallakaan. Nyt hän on yllättynyt ja vituttaa nuo raha-asiat. Et tehnyt mitään väärin eikä hän halua, että jäät. Se siitä.

edit: Ja vastikehan on siis omaisuuttasi koskeva maksu, ei asumistasi (paitsi vesimaksu). Maksat sen koska omistat asuntoa vaikka muuttaisit siitä jo pois.

 

[Kan Dee Dokata]

Hirveä määrä ylitulkintaa ja selityksiä naiseuden perusteella taas tarjolla mutta occamin partaveitsellä sivaltaen: Nainen ei arvannut, että se menee niin nopeasti ja patisteli sinua siksi kun luuli, ettet lähde kulumallakaan. Nyt hän on yllättynyt ja vituttaa nuo raha-asiat. Et tehnyt mitään väärin eikä hän halua, että jäät. Se siitä.

Jos minun kommenttiini viittaat, niin viimeksikin olin täysin oikeassa, vaikka silloinkin kauhistelit päättelyketjua. Joten ylitulkintaa ei ollut silloinkaan. Ja vielä vähemän hirveää määrää. Esittämäni skenaario ei muuten ole mitenkään harvinainen. Se vain useimmiten tulee esiin aiemmassa vaiheessa.

En väitä, ettetkö sinäkin voi olla. Voi olla, että molemmat ovat yhtä aikaa. Siinä olet oikeassa, että arvailevaa päättelyä tämä on. Mutta edelleenkin olemme yleisellä foorumilla, jonka keskusteluihin tulee suhtautua samalla tavalla kuin baarijutusteluun lievässä nosteessa.

Se fakta ei kuitenkaan lähde kulumallakaan, että naiset ovat merkittävästi enemmän tunne-eläjiä, jotka kääntävät ja vääntävät asioita päässään ties miten. Sen verran niiden sielunmaailmaa on tullut tutkailtua suoraan puhuen ja vierestä seuraten, että nykyään pidän esittämääni skenaariota todennäköisimpänä.

 

[Jurppii]

Jos minun kommenttiini viittaat, niin viimeksikin olin täysin oikeassa, vaikka silloinkin kauhistelit päättelyketjua. Joten ylitulkintaa ei ollut silloinkaan. Ja vielä vähemän hirveää määrää. Esittämäni skenaario ei muuten ole mitenkään harvinainen. Se vain useimmiten tulee esiin aiemmassa vaiheessa.

En väitä, ettetkö sinäkin voi olla. Voi olla, että molemmat ovat yhtä aikaa. Siinä olet oikeassa, että arvailevaa päättelyä tämä on. Mutta edelleenkin olemme yleisellä foorumilla, jonka keskusteluihin tulee suhtautua samalla tavalla kuin baarijutusteluun lievässä nosteessa.

Se fakta ei kuitenkaan lähde kulumallakaan, että naiset ovat merkittävästi enemmän tunne-eläjiä, jotka kääntävät ja vääntävät asioita päässään ties miten. Sen verran niiden sielunmaailmaa on tullut tutkailtua suoraan puhuen ja vierestä seuraten, että nykyään pidän esittämääni skenaariota todennäköisimpänä.

No tuskin sillä sitten ainakaan tuossa esitettyä uutta miestä on katsottuna. Oma kokemus sanoo, että jos niin on, niin ihminen tapaa olla taipuvainen pikemminkin myönnytyksiin ja sovinnollinen saadakseen eron mahdollisimman pian ohi ja päästäkseen olemaan rauhassa sen uuden kanssa. Ja silloin kannattaa takoa jos on vaikkapa omaisuutta jaettavana, lasten suhteen sovittavaa jne.

 

[Kan Dee Dokata]

No tuskin sillä sitten ainakaan tuossa esitettyä uutta miestä on katsottuna. Oma kokemus sanoo, että jos niin on, niin ihminen tapaa olla taipuvainen pikemminkin myönnytyksiin ja sovinnollinen saadakseen eron mahdollisimman pian ohi ja päästäkseen olemaan rauhassa sen uuden kanssa. Ja silloin kannattaa takoa jos on vaikkapa omaisuutta jaettavana, lasten suhteen sovittavaa jne.

En ole eri mieltä. Tuolla tosin viittaat toisen kommentoijan, Mikkosin, tekstiin.