- Liittynyt
- 21.01.2019
- Viestejä
- 504
Elämäni vaikein tilanne. 23 vuotta parisuhdetta sisältäen 4 yhteistä lasta.
Lyhyesti taustoitusta minä jättäydyin taustalle antaen äidille ja lapselle aikaa vaikka minun olisi pitänyt olla rinnalla enemmän osallisena. 4 lasta joten olen passivoitunut täysin ja se pelotti.
Koskaan ei osattu puhua omia haluja vaan edettiin omalla painollaan joka molemmista oli ihan hyvä. Mutta kun näin pitkään on jatkunut, siitä lopulta tuli iso mörkö. Ero on edessä.
Pääosin naiseni puolesta, koska hän on täysin solmussa mentaalisesti ja on tavallaan kadottanut identiteettinsä. Käy terapiassa avaamassa solmujaan.
Minä edelleen rakastan valtavasti, mutta kunnes on omat solmut avattu, niin yhteistä tulevaisuutta ei ole kuin lasten kautta.
Mitään draamaa ei ole. Poltettiin vain kynttilä loppuun ja nyt on katsottava tulevaan. Sattuu aivan saatanasti, mutta mitään ei opita jos ei eron kautta haeta ongelmien ratkaisuja omaan elämään.
Miksi tätä avaan tänne niin jos on muita kohtalon tovereita, eli ero ja tarha/eskari ikäistä lasta ollut mukana niin kuinka lähestyä lapsia erosta? Pelottaa kuinka 5v poika asian ymmärtää ja kuinka turhauttavalta on saada hänen olo mukavaksi vaikka ei mitään selitystä asiasta ymmärräkään. Kohta 7v tyttö vähän jo osaa keskittyä kuuntelemaan. Kaikkea ei pidäkään heille syöttää, mutta en osaa vielä ajatella kuinka lähestyä asiaa.
Lyhyesti taustoitusta minä jättäydyin taustalle antaen äidille ja lapselle aikaa vaikka minun olisi pitänyt olla rinnalla enemmän osallisena. 4 lasta joten olen passivoitunut täysin ja se pelotti.
Koskaan ei osattu puhua omia haluja vaan edettiin omalla painollaan joka molemmista oli ihan hyvä. Mutta kun näin pitkään on jatkunut, siitä lopulta tuli iso mörkö. Ero on edessä.
Pääosin naiseni puolesta, koska hän on täysin solmussa mentaalisesti ja on tavallaan kadottanut identiteettinsä. Käy terapiassa avaamassa solmujaan.
Minä edelleen rakastan valtavasti, mutta kunnes on omat solmut avattu, niin yhteistä tulevaisuutta ei ole kuin lasten kautta.
Mitään draamaa ei ole. Poltettiin vain kynttilä loppuun ja nyt on katsottava tulevaan. Sattuu aivan saatanasti, mutta mitään ei opita jos ei eron kautta haeta ongelmien ratkaisuja omaan elämään.
Miksi tätä avaan tänne niin jos on muita kohtalon tovereita, eli ero ja tarha/eskari ikäistä lasta ollut mukana niin kuinka lähestyä lapsia erosta? Pelottaa kuinka 5v poika asian ymmärtää ja kuinka turhauttavalta on saada hänen olo mukavaksi vaikka ei mitään selitystä asiasta ymmärräkään. Kohta 7v tyttö vähän jo osaa keskittyä kuuntelemaan. Kaikkea ei pidäkään heille syöttää, mutta en osaa vielä ajatella kuinka lähestyä asiaa.