Parisuhteen kiemurat

[Taika-Jim]

@James kyllä se jakaminen ja osallistuminen käy avioliitossa. Mutta sitten kun itse tarvitsee tukea, arvostusta tai kannustusta ja sitä ei tule, niin sit on parempi miettiä asiaoita uudestaan. Omat operaatiot jäi, ja nysväsi samoja kuvioita päivästä toiseen. Noh, niinkuin sanotaan, huomenna on taas uusi päivä vaikka vituttelee ja masentaa.

Ei ole ikävä sitä pukupäällä edustusta ja mukapersaukisten öyhöttäjien ja nopeet aurinkolasit kusipäiden taksimatkojen makselua.

 

[Dualram]

Toka yritys exän kanssa, wish me luck.

Exät on ja pysyy exinä PISTE.

 

[SoyBean]

Itse aiemmin kusin hommat ja sain uuden mahdollisuuden

Eli todellisuudessa laitoit kalexpäissäsi exälle viestin ja ei estänyt heti niin nyt kuvitellaan taas parin promillen humalassa yhteistä tulevaisuutta

 

[JormaM]

Kuulostaa kyllä melko sairaalta. Millä alalla lienee? Viina ja ylityöt ei kovin korkeasti koulutettuun viittaa, tai no ehkä julkisella sektorilla.

Ehkä voisit suositella jotain harrastusta, jossa pään saa tyhjennettyä työasioista? Omalla kohdalla ainakin kamppailulajit ja golf on tällaisia. Oikeastaan mikä tahansa joka vaatii täydellistä keskittymistä vois toimia.

Hmm? Itsellä kyllä vastakkaiset kokemukset. Korkeasti koulutetut uraputkituttuni kyllä juovat usein, kuntaas duunarit eivät. Melkein suoraan että mitä paremmat tulot, sen paremmin arkena maistuu. Ei tosin viina vaan viini.

Toi harrastusjuttu nyt ei tietenkään voi toimia. Jos tekee ylitöitä, ei sen jälkeen ehdi mihinkään fiksatun ajan harrastukseen. Itsekin olen työnarkomaani ja tiedostan tämän. Tosin, työt eivät koskaan astu kodin sisälle, enkä todellakaan ala toista niillä jutuilla vaivaamaan saati kiukuttelemaan.

 

[Taika-Jim]

Deittasin eilen naista pitkästä aikaa. Espresso oli pahaa, mutta nainen mukava. Jatkoa tulee, mutta mitä tehdä kun ei haluaisi mitään vakavaa, vaan semmoista pelehtimistä. Kummatkin toki aikuisia, mutta miten kertoa toiselle, että voisko tämä olla vain nakkia piiloon -tyyppistä tapailua?

Ei oikein viiti sanoa, että tuu saunaan ja sitten paukutellaan kuin teineinä. Eäh. En osaa tätä peliä enää.

 

[Jurppii]

Deittasin eilen naista pitkästä aikaa. Espresso oli pahaa, mutta nainen mukava. Jatkoa tulee, mutta mitä tehdä kun ei haluaisi mitään vakavaa, vaan semmoista pelehtimistä. Kummatkin toki aikuisia, mutta miten kertoa toiselle, että voisko tämä olla vain nakkia piiloon -tyyppistä tapailua?

Ei oikein viiti sanoa, että tuu saunaan ja sitten paukutellaan kuin teineinä. Eäh. En osaa tätä peliä enää.

Oliks tää tapaaminen jonkun palvelun kautta, jossa välitit, että ei-tosimielellä? Niin kauan kun et feikkaa että haet jotain, mitä et hae, jotta toinen roikkuisi vieressä ja antaisi niin kaikki on mielestäni ok. Mistä sitä tietää vaikka sairastuisit itse feelingseihin?

 

[Taika-Jim]

@Jurppii ihan tosielämän nainen, tunnetaan jo monen vuoden takaa silleen hyvänpäivän tuttuina. Nyt vaan nappasi ja pyysin treffeille. Pitää varmaan kahvitella enemmän, että tietää mitä toisella mielessä.

 

[wanderer_]

@Jurppii ihan tosielämän nainen, tunnetaan jo monen vuoden takaa silleen hyvänpäivän tuttuina. Nyt vaan nappasi ja pyysin treffeille. Pitää varmaan kahvitella enemmän, että tietää mitä toisella mielessä.

Joo, moni voi loukkaantua, jos selviää ettei kiinnosta toista kuin seksimielessä.

 

[Taika-Jim]

Joo, moni voi loukkaantua, jos selviää ettei kiinnosta toista kuin seksimielessä.

No hitto, omaan silmään sopiva ja muutenkin muodollisesti pätevä. Luulisin että tuo sekstailu muutenvaan on ihan ok siellä parikymppisenä (joo oli se) mutta nyt on tapaus 50.

 

[Jurppii]

No mun mielestä niin kauan kun asioista ei puhuta niin kaikki on fair game ja harvoinhan sitä ihan heti puhutaan asioita vakavasti läpi. Paitsi tietty jos on vanha tuttu ja huonosti mennyt sekoilu saattaa johtaa kiusallisiin tilanteisiin niin "mikä tää meidän juttu hei oikein on?" voi olla hyvä heti alkuun.

 

[DerBesserwisser]

Onkohan missään laskettu paljonko suomalaisen vaimon ylläpito maksaa? Jotta se pysyy tyytyväisenä sitähän pitää kuljettaa tasaisen tappavasti Thaimaassa, Jenkkilässä, Pariisissa Eiffel-tornin juurella ja ties missä. Ostaa se 50 000€ Volvo ja maksaa ylläpito. 300 000€ rivari ja siihen 30 vuoden laina pankista. Tietysti antaa rampata lauantaisin tyttöjen kanssa ties missä. Koska suomalainen nainen on vahva, vapaa ja itsenäinen. Vähänkuin kissa. Voit opettaa sitäkin niin paljon kuin haluat, mutta silti se menee oman mielensä mukaan. Jonka menoja ei saa rajoittaa mitenkään, koska muuten Islam.

 

[Jurppii]

Mistä tää incelin katku leijuu?

 

[Myrkky]

@Jurppii ihan tosielämän nainen, tunnetaan jo monen vuoden takaa silleen hyvänpäivän tuttuina. Nyt vaan nappasi ja pyysin treffeille. Pitää varmaan kahvitella enemmän, että tietää mitä toisella mielessä.

Mullakin ollut tässä ihan äskettäin vähän samantapainen juttu, ja tuttu. Jotenkin sitä ajauduttiin yhteen sattuman kautta. Tietyt asiat sujui hyvin, jotkut taas tökki. Onneksi tilanne ei päässyt liian pitkälle ja vihelsin pelin poikki siinä kohtaa kun löysin sellaisen naisen jonka kanssa paljon enemmän yhteistä.
Tämän edellisen kanssa ollaan enää vain ystäviä, kuten silloin ennenkin, eikä muuta. Sitä kyllä korpeaa tilanne, mutta juna meni jo.

 

[Taika-Jim]

@Myrkky juu tajuan tuon kuvion. Haluaisinkin pitää sen kahvi/afterworkpunkku tyyppisenä (ja jotain peitonheiluttelua) En tarvia mitään vakituista hoitoa tai suhdetta. Se tässä vähän nyt mietityttää.

 

[Myrkky]

@Myrkky juu tajuan tuon kuvion. Haluaisinkin pitää sen kahvi/afterworkpunkku tyyppisenä (ja jotain peitonheiluttelua) En tarvia mitään vakituista hoitoa tai suhdetta. Se tässä vähän nyt mietityttää.

Kannattaa varmaan mennä niillä mitä nyt on, huljunmuljun mukaanlukien... Kuitenkin pitäen tiettyä etäisyyttä koko ajan. Ajan kanssa katsoo mihin suuntaan asia menee - jos ei ongelmia, niin sitten jatkot samaan malliin. Jos toista osapuolta alkaa joku asia mietityttää, niin sitten vähän keskustelua aiheesta, onko nykyinen toimiva systeemi ok kummallekin.

Jaa niin, ex-vaimon viimeisetkin kamat lähti täältä. Jäljellä enää pikaiset pakolliset näkemiset silloin tällöin, joten eipä stressaa enää.

 

[draco76]

Onkohan missään laskettu paljonko suomalaisen vaimon ylläpito maksaa? Jotta se pysyy tyytyväisenä sitähän pitää kuljettaa tasaisen tappavasti Thaimaassa, Jenkkilässä, Pariisissa Eiffel-tornin juurella ja ties missä. Ostaa se 50 000€ Volvo ja maksaa ylläpito. 300 000€ rivari ja siihen 30 vuoden laina pankista. Tietysti antaa rampata lauantaisin tyttöjen kanssa ties missä. Koska suomalainen nainen on vahva, vapaa ja itsenäinen. Vähänkuin kissa. Voit opettaa sitäkin niin paljon kuin haluat, mutta silti se menee oman mielensä mukaan. Jonka menoja ei saa rajoittaa mitenkään, koska muuten Islam.

Itsellä ei ole kokemusta moisista vaikka jo toista kertaa naimisissa. Koiraa et kyllä löydä helpolla pohjoismaisista naisista jos sellaista etsit. Mutta yleisesti ottaen eivät eroa noissa suhteissa juurikaan miehistä (tosin kokemusta miehen kanssa parisuhteesta olosta ei ole). Kuulemani mukaan tosin miehet ramppaavat kavereiden kanssa enemmän ulkona.

 

[Dr. Who]

Onkohan missään laskettu paljonko suomalaisen vaimon ylläpito maksaa? Jotta se pysyy tyytyväisenä sitähän pitää kuljettaa tasaisen tappavasti Thaimaassa, Jenkkilässä, Pariisissa Eiffel-tornin juurella ja ties missä. Ostaa se 50 000€ Volvo ja maksaa ylläpito. 300 000€ rivari ja siihen 30 vuoden laina pankista. Tietysti antaa rampata lauantaisin tyttöjen kanssa ties missä. Koska suomalainen nainen on vahva, vapaa ja itsenäinen. Vähänkuin kissa. Voit opettaa sitäkin niin paljon kuin haluat, mutta silti se menee oman mielensä mukaan. Jonka menoja ei saa rajoittaa mitenkään, koska muuten Islam.

Havaitsenko katkeruutta koska itse en ole tälläiseen naiseen törmännyt? Mitäpä sitä turhaa katkeroitua jos on niin tyhmä että alkaa tuollaisen naisen kanssa seurustelemaan saatikka mennä naimisiin jolle materiaali ja kulissit on tärkeintä, kävelle vain peilin eteen ja miettii syitä tilanteeseen mihin itsensä on laittanut.

 

[Focus0]

Onkohan missään laskettu paljonko suomalaisen vaimon ylläpito maksaa? Jotta se pysyy tyytyväisenä sitähän pitää kuljettaa tasaisen tappavasti Thaimaassa, Jenkkilässä, Pariisissa Eiffel-tornin juurella ja ties missä. Ostaa se 50 000€ Volvo ja maksaa ylläpito. 300 000€ rivari ja siihen 30 vuoden laina pankista. Tietysti antaa rampata lauantaisin tyttöjen kanssa ties missä. Koska suomalainen nainen on vahva, vapaa ja itsenäinen. Vähänkuin kissa. Voit opettaa sitäkin niin paljon kuin haluat, mutta silti se menee oman mielensä mukaan. Jonka menoja ei saa rajoittaa mitenkään, koska muuten Islam.

Ei sitä summaa taida pystyä määrittelemään tietyissä tapauksissa.
Minulla on erilainen tarina tosielämästä tähän. Vaimo ei ole pyytänyt, vaatinut tai edes halua Volvoa, omakotitaloa, talolainaa eikä "vaadi" itseasiassa muuta kuin olemaan oma itseni.
Matkustamista tehdään rahatilanteen mukaan. Kuluthan me jaetaan sen mukaan mitä on laskuja ja juoksevia kuluja -> yhteinen lompakko(Tämä on tullut minulle jo omien vanhempien kautta tutuksi ja näin se on toiminut).
Vaimo halusi koiran eikä siinä minulla ollut vastaansanomista(koiraihminen ja 2 omaa koiraa ollut aiemmin edellisessä suhteessa).
Molemmilla on omaa aikaa, omat tekemiset ja omat ystävät.
Ei kyl voi enempää vaatia enkä mitään kaipaakaan.

 

[Jurppii]

Mä tässä mietin, että paljonko mies on meinannut laittaa asumiseensa jos se on joku kriisi, että vaimon mielestä 2+ laittaa sen 300000€...

 

[yannara]

Samalla sitä tulee ajatelleksi että tekikö sitä vääriä päätöksiä kun meni naimisiin koska hän ei ole synnynnäinen suomalainen.

Miten se nyt tähän liittyy?

 

[Lumimies]

No, vähän väärä sanavalinta, oikeampi ehkä olisi ollut "suomen kansalainen" tms

 

[?..]

No, vähän väärä sanavalinta, oikeampi ehkä olisi ollut "suomen kansalainen" tms

Pakolainen?

 

[Lumimies]

Ei

 

[Harakka]

No avaudutaas sitä sitten tänne vähän omasta tilanteesta, pahoittelen mahdollista sekavuutta.

Nythän homman nimi on se että vuosia jo hiertänyt, on turhia riitoja, kinastelua, itkettämistä, ja omat tunteet viilenneet hiljalleen. Mies on todella ailahtelevainen, ties mitä hoitamatonta mt-ongelmaa taustalla joihin ei suostu hakemaan apua, ja tämä tässä taitaa olla yksi niitä suurimpia ongelmakohtia joihin ei tunnu tulevan muutosta vaan alamäki senkun jyrkentyy, että pitäisi alkaa harkita pois lähtemistä ennen kuin on liian myöhäistä.

"Riitatilanteissa" on aina sama kaava; mies suuttuu jostain (yleensä esim. jokin hajoaa tai töissä ikävä päivä), alkaa paiskoa/rikkoa kamoja, huutaa ja kiroilla. Olen monesti sanonut etten tunne oloani turvalliseksi kun hän käyttäytyy näin, mutta kuulema silloin "vien häneltä ainoan tavan purkaa pahaa oloaan", eli minä olen se pahis kun en anna miehen riehua. Tässä vaiheessa olenkin alkanut oppimaan että joko poistun asunnosta tai vetäydyn eri huoneeseen mahdollisimman huomaamattomaksi. Jos en lähde pois niin mies alkaa pitää minua jonain terapeuttinaan, alkaa aggressiiviseen sävyyn purkamaan mikä elämässään on tällä hetkellä pielessä (kuulema kaikki), mutta kaikki lohdutus, ehdotukset ongelmiin tai edes ihan vaan turpa kiinni oleminen (mutta kuuntelen kuitenkin) on kaikki väärin ja minä teen vain olonsa kuulema pahemmaksi, myös jos alan itkemään niin sekin pahentaa tilannetta, koska nyt hänestä tuntuu pahalta kun sai minut itkemään. Olen myös sanonut hänelle että valitettavasti en kykene sitten auttamaan häntä enempää jos tyrmää joka ikisen asian mitä voin hänelle tarjota, että tässä vaiheessa se avun hankkiminen ammattiauttajalta voisi olla oikea paikka. Ei kelpaa sekään. Itselle taas jää vain sellainen olo jossa minä olen se suhteen nyrkkeilysäkki johon mies voi purkaa paskan olonsa, vaikkei fyysisesti olekaan minuun käynyt käsiksi. Vielä, eihän noista tiedä milloin päässä napsahtaa.

Toinen asia mikä on yhteyksissä ylläolevaan, on se että miehellä tuntuu olevan aina jatkuva epäonnen putki päällä. Aivan käsittämätöntä ollut seurata sivusta tätä sattumusten sarjaa, miten voi olla noin surkea tuuri tai jatkuvasti jotain ikävää menossa, esimerkiksi lyhyen ajan sisään hajoaa useampi kallis asia kuten puhelin, näppis, prossu, näyttö, pelituoli, hetken kuluttua tulee tonnin yllätyslasku, lompakko varastetaan, auto varastetaan, pyörä hajoaa. Kaikki jonkun 1-2 kuukauden sisään. Josta sitten seuraa se että lopulta pienetkin asiat tuntuu isoilta, kun "koko maailma on vastaan" ja joku kynän tippuminen kädestä voi olla se mikä katkaisee kamelin selän ja eskaloituu tuohon aiemmin kerrottuun tilanteeseen. Eli mies selkeästi patoaa tunteitaan räjähdyspisteeseen saakka, mutta kun mitta on jatkuvasti täynnä niin ei paljoa vaadita että alkaa taas riehuminen. Itse tulen väkivaltaisesta perhetaustoista (mies tietää tämän), joten koen ahdistavaksi olla ns. varpaillaan omassa kodissa odottaen koska alkaa taas tapahtua.

Aina kun ero tulee puheeksi mies alkaa uhkailla itsensä tappamisella, koska minä olen ainoa valopilkku elämässään (???), ja taustat huomioon ottaen ei välttämättä jää uhkailuksi. Tämä on se syy että olen jäänyt junnaamaan epäterveeseen suhteeseen. Tiedän että jokainen on vastuussa itsestään, eikä minun pitäisi ottaa syitä niskoilleni jos mies ottaa itseltään nirrin (se varmaan tapahtuu joka tapauksessa tällä menolla), mutta koen silti käsittämätöntä pelkoa eroamista kohtaan ja alkaa melkein tuntua että vaihtoehdot on luokkaa joko minun tai hänen kuolema, vaikka tiedän ettei näin ole ja vaihtoehtoja on. Pelkästään jo se kuulostaa tajuttoman ahdistavalta että pitäisi alkaa etsimään omia kämppiä ja mahdollisesti joutua asumaan samassa osoitteessa eron jälkeen jonkin aikaa. Vai olisiko liian julmaa etsiä kämppä valmiiksi ja ilmoittaa lähtevänsä?

Suhdetta on kestänyt 8 vuotta, eikä se aina ole ollut tällaista, mutta ehkä viimeiset 2-3 vuotta, välillä parempia ja sitten taas huonompia kausia. Olisihan tuota jo ensimmäisistä ennusmerkeistä pitänyt osata lähteä.

 

[ReliQ]

Tulee ensimmäiseksi mieleen, että miehesi pitää mennä juttelemaan terapeutille tms. Jos et suoraan erota halua, niin asumusero olisi ainakin alkuun ihan paikallaan, jos se saisi miehesi heräämään. Toisaalta miehesi ei luultavasti tule muuttumaan pitkään aikaan, koska kokemuksestakin tiedän, että omaa hölmöyttä on todella vaikea nähdä objektiivisesti ja juurtuneiden käyttäytymismallien korjaaminen on vielä vaikeampaa.

 

[JaySon]

@Harakka , aivan turhaan säälistä katselet aikuista miestä jolla on selkeästi isoja ongelmia joita hän itse ei halua näköjään hoitaa. Jos oletat että tilanne helpottaa itsestään ajan kanssa niin olet hyvin suurella todennäköisyydellä väärässä. Jos vastaavasti uskot että tilanne ei itsestään muutu niin mitä teet suhteessa henkilön kanssa joka käyttää sua lähinnä pahan olonsa purkamisen välineenä?

Jos olet tehnyt hänelle selväksi mitä mieltä olet tuosta lapsellisesta raivoamisesta ja että se pelottaa sinua, anna hänelle takarajaksi vaikka kuukauden päivät johon mennessä hänen tulee olla käynyt juttelemassa ongelmistaan ammattiauttajan kanssa. Jos vaihtoehto joko ei tule kuuloonkaan tai asia vaan ei etene lupauksista huolimatta, voit aivan suoraan katsoa jo etukäteen toista kämppää.

Aika kauan olet tuollaista skitsoilua jaksanut sietää. Syyttä.

 

[Toiota]

Kyllähän tuosta pitää pois päästä. Jos toinen ei osoita mitään merkkejä kehittymisestä eikä apu kelpaa, niin vaihtoehdot on vähissä. Ja kuinka pitkäaikainen se apu olisikaan, jos perusluonne on noin seko niin tuskin siitä ikinä ihmeparantumista tapahtuu.

Kuten totesit, niin olisi pitänyt häipyä jo ajat sitten. Mutta parempi lähteä nyt myöhään kuin vasta sitten kun on oikeasti liian myöhäistä.

 

[Harakka]

Tulee ensimmäiseksi mieleen, että miehesi pitää mennä juttelemaan terapeutille tms. Jos et suoraan erota halua, niin asumusero olisi ainakin alkuun ihan paikallaan, jos se saisi miehesi heräämään. Toisaalta miehesi ei luultavasti tule muuttumaan pitkään aikaan, koska kokemuksestakin tiedän, että omaa hölmöyttä on todella vaikea nähdä objektiivisesti ja juurtuneiden käyttäytymismallien korjaaminen on vielä vaikeampaa.

Jep, olen ehdottanut sekä pariterapiaa tai että kävisi itsekseen jutustelemassa pääkoppa-asioista, mutta ei koe hyötyvänsä niistä mitenkään, ei halua jollekin randomille puhua asioitansa. Joskus asuntoja katsellessa ohimennen koitin heittää että miten ois vaan omat yksiöt ja yökyläilyä niinkun vanhoina hyvinä aikoina, kuulema haluan vaan päästä pettämään ja eri osoitteisiin muuttaminen on aina esiaste eroamiselle tai pettämiselle. Siitä lähtikin sitten joku epäilyksien kausi.

@Harakka , aivan turhaan säälistä katselet aikuista miestä jolla on selkeästi isoja ongelmia joita hän itse ei halua näköjään hoitaa. Jos oletat että tilanne helpottaa itsestään ajan kanssa niin olet hyvin suurella todennäköisyydellä väärässä. Jos vastaavasti uskot että tilanne ei itsestään muutu niin mitä teet suhteessa henkilön kanssa joka käyttää sua lähinnä pahan olonsa purkamisen välineenä?

Jos olet tehnyt hänelle selväksi mitä mieltä olet tuosta lapsellisesta raivoamisesta ja että se pelottaa sinua, anna hänelle takarajaksi vaikka kuukauden päivät johon mennessä hänen tulee olla käynyt juttelemassa ongelmistaan ammattiauttajan kanssa. Jos vaihtoehto joko ei tule kuuloonkaan tai asia vaan ei etene lupauksista huolimatta, voit aivan suoraan katsoa jo etukäteen toista kämppää.

Aika kauan olet tuollaista skitsoilua jaksanut sietää. Syyttä.

Olen miettinyt tuollaista takarajan asettamista, mutta samalla mietin että ottaakohan mies sen liian uhkailuna/kiristämisenä, tai aiheuttaako lisää raivoamista kun ahdistelen häntä näin. En tiedä. Toisaalta kun nyt olen tässä kirjoittanut ja setvinyt omia ajatuksia niin ehkä pieni ahdistelu on ihan paikallaan, jos ei muuten asiat lähde käyntiin. Olen myös miettinyt että suhteessa ei nykyisessä muodossaan ole yhtään mitään järkeä, tuntuu olevan myrkyllistä niin puolin ja toisin että parempi olisi vaan laittaa stoppia kuin jäädä katselemaan mihin suuntaan tässä lähdetään. Kyllähän tuota on alkanut heräämään jo pikku hiljaa ettei tällainen meno ole normaalia, sitä jossain vaiheessa turtui kaikkeen ja kadotti omat rajansa, ajan saatossa alkoi uskomaan että olen vain herkkä ja tällaista kuuluu sietää. Vaan ei kuulu, todellakaan.

Kiitos vastauksista kuitenkin. Ehkä tämä vielä tästä.

 

[ReliQ]

Jep, olen ehdottanut sekä pariterapiaa tai että kävisi itsekseen jutustelemassa pääkoppa-asioista, mutta ei koe hyötyvänsä niistä mitenkään, ei halua jollekin randomille puhua asioitansa. Joskus asuntoja katsellessa ohimennen koitin heittää että miten ois vaan omat yksiöt ja yökyläilyä niinkun vanhoina hyvinä aikoina, kuulema haluan vaan päästä pettämään ja eri osoitteisiin muuttaminen on aina esiaste eroamiselle tai pettämiselle. Siitä lähtikin sitten joku epäilyksien kausi.

Joo, kuulostaa siltä, ukkosi on ikävä kyllä niin solmussa, että ei se siitä tokene ainakaan yhdessä olemalla. Eikä ketään voi pakottaa ymmärtämään, että tarvitsee apua tai muutosta.

 

[JaySon]

Kiitos vastauksista kuitenkin. Ehkä tämä vielä tästä.

Kyllä se siitä - mutta vain jos ukko ymmärtää ongelmansa ja hakeutuu terapiaan. Totuushan on että syvässä oleva käytösmalli ei vielä parilla käynnillä mihinkään korjaannu.

Toinen toki on että teet itse ratkaisun ja nostat kytkintä. Kämpän voit katsoa jo valmiiksi, ei se lähtö enää siinä vaiheessa tule ukolle puun takaa, ei vaan tarvi jumittaa saman katon alla kuuntelemassa riehumista ja ihmettelemässä joutuuko itse nyrkkeilysäkiksi vai ei.

Ja kuulostanee tylyltä mutta miehen itsemurhauhkailut voit sivuuttaa tyystin. Tuo on valtapeliä mitä kenenkään ei pitäisi parisuhteessa joutua sietämään. Jos hän eron jälkeen uhkaa tehdä jotain itselleen niin suoraan soitto häkeen. Jos se saa ukolla valoja päälle että tyhmillä asioilla ei kannata kiristää toisia. Ja mahdollisesti se edesauttaa jatkossa hoitoonohjautumista.

 

[Nigel]

Omalla avovaimolla on kanssa isoja ongelmia työnarkomaaniuden kanssa. Tällä hetkellä töitä se tekee kotona joka ilta työpäivän jälkeen keskiyöhön saakka. Perjantai-ilta ja lauantai johonkin 18:00 asti on viikon ainoa hengähdystauko ja sen jälkeen seuraavan viikon stressi painaa päälle ja yleinen mieliala laskee huomattavasti. Sunnuntai meneekin sitten taas niitä taulukoita käpistellessä. Sillä on vielä tällä hetkellä sellainen työ excel-taulukoiden ja pdf-katalogien parissa, että inhimillisiä huolimattomuusvirheitä on helppo tehdä.

Liian usein minäkin joudun osallistumaan joidenkin numeroiden tarkastamiseen, koska yksin siihen menisi liikaa aikaa. Aluksi ihan mielellään siinä auttoi, jos sillä tavalla sai toisen tilannetta helpotettua, mutta nykyään menee heti hermot jos se kysyy apua työasioissa. Olen huomannut, että sillä, että autan tai en, ei ole oikeasti mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Ihan yhtä paljon niitä töitä tuntuu olevan joka tapauksessa. Miksi minunkin pitäisi stressata ja tuhlata kallisarvoista vapaa-aikaa jonkun paskafirman taulukoiden analysointiin?

Tukeminen ja kuuntelu on toki tärkeää, mutta siksi itsellä meni pieleen. Liikaa kuuntelua ja osallistumista(taloudellisti ja tekemällä duunia) vaimon firmaan, sen huolet omaan niskaan ja sitten yrittää sen tumman pilven alla säätää omia hommia. Ei onnistunut.

Plus kotityöt, pojan harrasteet, vaimon pojan eikinosta-asenne, remontit ja muu mikä painoi omia hartioita lysyyn enemmän ja enemmän. Esitti että jaksaa, mutta ei oikeasti jaksanut. Kaikki piti tehdä itse. Sehän se vitutteli, kun olevinaan jakoi hommia viikonlopuksi, niin sitten maanantaina huomasi, että kaikki on tekemättä tai paskottu muutenvaan, kun iskä hoitaa kumminkin vitutuspäissään viimeistään keskiviikkona.

Tähän postaukseen on varsin helppo samaistua sillä erotuksella, että ei ole lapsia.

Tuo jatkuva työnteko johtaa siihen, että lähes kaikki kotityöt, kaupassakäynnit yms. lankeaa minulle. Minä olen myös se, joka stressaa vähemmän siivouksesta ja yleisestä järjestyksestä, mutta jollain logiikalla se tuntuu olevan pelkästään minun vastuulla, koska "mulla on enemmän aikaa" tai "tän powerpointin on oltava huomenna heti aamusta valmis".

Jotenkin sitä on jaksanut tähän asti tätä rataa toivoen, että tämä olisi vain joku vaihe elämässä, joka menee ajan kanssa ohi, mutta tilanne tuntuu vain pahenevan päiväpäivältä. Jotenkin sitä on vaan mukautunut tähän tilanteeseen, koska ei jaksa riidellä näistä asioista jatkuvasti.

Parisuhdetta on takana reilut kuusi vuotta. Jos vaan jotenkin pääsisi parin vuoden takaiseen tilanteeseen niin osaisi varmaan paremmin olla ajautumatta nykyiseen umpikujaan. Kuinkahan kauan tässä vielä jaksaa sinnitellä? Pari kertaa vuodessa kun on lomaa ja kun avovaimo oikeasti viimeinkin osaa rentoutua niin elämä loistaa, mutta onko järkeä kärsiä loppu vuosi muutaman hyvän viikon takia? Miten tästä tilanteesta pääsee pois eroamatta vai onko ero ainut vaihtoehto?

 

[Jurppii]

Miten tästä tilanteesta pääsee pois eroamatta vai onko ero ainut vaihtoehto?

Nostamalla kissa pöydälle ja toteamalla vakavasti, että hommaan on tultava muutos tai sinä katselet jatkoa muualta. Avovaimon työnantajakin varmaan tietää, että työt tehdään noin 37,5 viikkotunnin aikana eikä heidän intresseissään ole polttaa henkilöstöään loppuun tai pakottaa heitä uhraamaan muu elämänsä.

Jos powerpointin on oltava valmis maanantaiaamuna, tehdään se viimeistään perjantaina iltapäivällä. Jos silloin ei voi tehdä "koska muita töitä", on työnantajan ja työntekijän välillä ongelma, joka pitää myös käsitellä.

 

[wanderer_]

Suhdetta on kestänyt 8 vuotta, eikä se aina ole ollut tällaista, mutta ehkä viimeiset 2-3 vuotta, välillä parempia ja sitten taas huonompia kausia. Olisihan tuota jo ensimmäisistä ennusmerkeistä pitänyt osata lähteä.

Pari kolme vuotta on jo pitkä aika katsella tuollaista. En ihmettele, että koet tunteidesi viilenneen. Tuon kirjoittamasi perusteella kuulostaa siltä, että sulle olisi parempi ilman tuollaista suhdetta.

 

[SundeR]

Työnarkomaniaa on kyllä vaikea käsittää. Kaverini (myös nainen) teki hommia aivan tajuttomia määriä, illat ja viikonloput myös. Kerkesi nukkuakin vain vähän

Noh, sai sitten tuosta vain potkut kun meni firmalla taloudellisesti huonosti.

Ajattelin että tuo jotenkin opetti ettei se hulluna töiden tekeminen tarkoita edes että olet korvaamaton tai jotain. Noh, nyt uudessa paikassa ja töitä tekee tasan yhtä hulluna

 

[Elspeth]

Nostamalla kissa pöydälle ja toteamalla vakavasti, että hommaan on tultava muutos tai sinä katselet jatkoa muualta. Avovaimon työnantajakin varmaan tietää, että työt tehdään noin 37,5 viikkotunnin aikana eikä heidän intresseissään ole polttaa henkilöstöään loppuun tai pakottaa heitä uhraamaan muu elämänsä.

Jos powerpointin on oltava valmis maanantaiaamuna, tehdään se viimeistään perjantaina iltapäivällä. Jos silloin ei voi tehdä "koska muita töitä", on työnantajan ja työntekijän välillä ongelma, joka pitää myös käsitellä.

^ Tässä on se kaiken ydin.

Etenkin naisilla on usein tapana olla pitämättä puoliaan työasioissa ollenkaan. Jos jo valmiiseen raskaaseen työtaakkaan ehdotetaan uutta projektia, moni 'suorittaja-tyttö' ottaa aina kopin. Heille ei tule mieleen, että lopputilanteessa ketään se ei kiinnosta, paitsi häntä itseään - työnantaja tottuu siihen, että tyypin 150% suoritustaso = 100% suoritustaso, ja sitten tulee kaikille yllätyksenä, että miten se kiva nainen nyt yhtäkkiä joutui hoitoon. Sehän oli meidän työmyyrä ja niin kiva sekä tehokas?

Nigel: Kuvauksesta päätellen on jo melko vakava työtaakka naisellasi päällä, ja stressi samoin.

Ennustan, että enemmin tai myöhemmin edessä ovat kyyneleet ensin työterveyshoitajan luona, sitten lekurilla, sitten kallonkutistajalla, ja lopulta burn-outin takia pitkällä sairaslomalla, jonka aikana skitsoillaan lisää, koska ei ole tottunut olemaan toimeton. Kuka joutuu sen kestämään? Sinä.

Jos ei neidin työtahti muutu about heti, lähde. Itse asiassa, suosittelen, että lähdet jo heti. Pahat merkit ilmassa, eikä varmaan sua sen suuremmin kuuntele, ennen kuin romahtaa kunnolla - mikä varmaan jotenkin sunkin viaksi myös käännetään.

 

[James]

Ihmiset pitäisi saada ymmärtämään että työt loppuvat kun ovi suljetaan takana päivän päätteeksi. Liian monella kaikki vapaa-aika käytetään työasioihin tavalla tai toisella. Ne pitäisi oikeasti saada enimmäkseen kokonaan pois mielestä vapaalla. Jos ihminen elää täysin yksikseen, sen voi jotenkin hyväksyä. Parisuhteessa ja/tai jos on vielä lapsia, se töihin vapaalla käytetty aika on pois myös muiden lähimmäisten ajasta, vaikka sitä ei työnarkkis itse ymmärrä vaan perustelee toimintaansa monenlaisilla syillä.

 

[Jurppii]

Ymmärrän noita työrupeamia tiettyyn pisteeseen saakka ja se avainsana on siinä se "rupeama". Kaikilla ylemmillä toimihenkilöillä ja muillakin varmaan joskun on projektin loppusuora, matkan tai konferenssin valmistelu, firmalla läpimurron paikka, siirto parempiin hommiin edessä tai muuta sellaista mutta ei sen jatkuvasti pidä jatkua. Tai jos jatkuu niin siitä pitää palkita kunnolla. Excelin tarkistamisesta päätellen tässä tapauksessa ei palkita.

 

[Nigel]

Nostamalla kissa pöydälle ja toteamalla vakavasti, että hommaan on tultava muutos tai sinä katselet jatkoa muualta. Avovaimon työnantajakin varmaan tietää, että työt tehdään noin 37,5 viikkotunnin aikana eikä heidän intresseissään ole polttaa henkilöstöään loppuun tai pakottaa heitä uhraamaan muu elämänsä.

Jos powerpointin on oltava valmis maanantaiaamuna, tehdään se viimeistään perjantaina iltapäivällä. Jos silloin ei voi tehdä "koska muita töitä", on työnantajan ja työntekijän välillä ongelma, joka pitää myös käsitellä.

Juu... Ongelma on, että avokki taitaa kärsiä jonkinlaisesta alemmuuskompleksista. Se kuvittelee olevansa jotenkin erityisen hidas työntekijä ja siksi jatkaa hommia kotona. Työnantajalla ei ole kovin tarkkaa käsitystä siitä, että niitä raportteja väänetään säännöllisesti yötämyöten.

Etenkin naisilla on usein tapana olla pitämättä puoliaan työasioissa ollenkaan. Jos jo valmiiseen raskaaseen työtaakkaan ehdotetaan uutta projektia, moni 'suorittaja-tyttö' ottaa aina kopin. Heille ei tule mieleen, että lopputilanteessa ketään se ei kiinnosta, paitsi häntä itseään - työnantaja tottuu siihen, että tyypin 150% suoritustaso = 100% suoritustaso, ja sitten tulee kaikille yllätyksenä, että miten se kiva nainen nyt yhtäkkiä joutui hoitoon. Sehän oli meidän työmyyrä ja niin kiva sekä tehokas?

~

Jos ei neidin työtahti muutu about heti, lähde. Itse asiassa, suosittelen, että lähdet jo heti. Pahat merkit ilmassa, eikä varmaan sua sen suuremmin kuuntele, ennen kuin romahtaa kunnolla - mikä varmaan jotenkin sunkin viaksi myös käännetään.

Aika usein kuulen, että "tämän viikon jälkeen hommat helpottuu, kun se-ja-se tärkeä palaveri on ohi." Sitten kun se palaveri on ohi, niin jokaikinen kerta pomo onkin yllättäen antanut uuden homman järjettömällä deadlinellä ja taas mennään. En nyt ainakaan vielä lähde. Ei riitä rohkeus pistämään koko elämää uusiksi. Parisuhteen menettämisen lisäksi vaihtuisi asuinmaa ja sitä kautta työpaikka, josta pidän kovasti.

Ymmärrän noita työrupeamia tiettyyn pisteeseen saakka ja se avainsana on siinä se "rupeama". Kaikilla ylemmillä toimihenkilöillä ja muillakin varmaan joskun on projektin loppusuora, matkan tai konferenssin valmistelu, firmalla läpimurron paikka, siirto parempiin hommiin edessä tai muuta sellaista mutta ei sen jatkuvasti pidä jatkua. Tai jos jatkuu niin siitä pitää palkita kunnolla. Excelin tarkistamisesta päätellen tässä tapauksessa ei palkita.

Tässä tapauksessa puhutaan kahdesta peräkkäisestä puolen vuoden työharjoittelusta. Hommia piti kuulemma painaa, että saisi oikean työsopimuksen. Nyt kun on se oikea työsoppari taskussa, niin hommat jatkuu samalla intensiteetillä, mutta perustelut vaihtuu. Ja ei tuosta tosiaan mitään palkintoja ole saanut. Joskus pomo muistaa kiittää.

 

[James]

En nyt ainakaan vielä lähde. Ei riitä rohkeus pistämään koko elämää uusiksi. Parisuhteen menettämisen lisäksi vaihtuisi asuinmaa ja sitä kautta työpaikka, josta pidän kovasti.

Onpas ihme hässäkkä. Vaikea varmaan kenenkään neuvoa mitenkään tuota kuviota paremmin ymmärtämättä...

 

[Jurppii]

Onpas ihme hässäkkä. Vaikea varmaan kenenkään neuvoa mitenkään tuota kuviota paremmin ymmärtämättä...

No monesti se paras lopullinen ratkaisu ei ole se ulkopuolisen helposti heittämä "lähe menee"

Ei tää nyt kuulosta silleen katastrofilta kuin nimimerkin Harakka tapaus ylempänä. Puhumalla hoidettavissa mahdollisesti kun ei tuossa sellaista suorastaan tullut ilmi, että kaikki sellaiset keinot olisi jo käytetty.

 

[?..]

Itsetunto-ongelmahan tuo selvästikkin on. Yleensä nämä kotona niska limassa töitä tekevät ovat niitä työpaikan "huoria" joille muut työntää työt kun itsetunto-ongelmainen ei osaa sanoa ei. Kilttityttö syndrooma ja itsetunto-ongelma johtaa lopulta sairaslomaan kun mielenterveys pettää.

 

[Taika-Jim]

Olen miettinyt tuollaista takarajan asettamista, mutta samalla mietin että ottaakohan mies sen liian uhkailuna/kiristämisenä, tai aiheuttaako lisää raivoamista kun ahdistelen häntä näin. En tiedä. Toisaalta kun nyt olen tässä kirjoittanut ja setvinyt omia ajatuksia niin ehkä pieni ahdistelu on ihan paikallaan, jos ei muuten asiat lähde käyntiin.

Ei takarajoja, ei kiristämistä tai muuta. Kumppanilla on nyt huolia siellä päänsisällä, joten et ahdistele tyyppiä mitenkään, vaikka siltä tuntuu. Joskus miehillä(sori yleistys), kestää se vuosi saada kasetti taas kasaan. (Omakohtainen kokemus)

Parisuhdetta on takana reilut kuusi vuotta. Jos vaan jotenkin pääsisi parin vuoden takaiseen tilanteeseen niin osaisi varmaan paremmin olla ajautumatta nykyiseen umpikujaan. Kuinkahan kauan tässä vielä jaksaa sinnitellä? Pari kertaa vuodessa kun on lomaa ja kun avovaimo oikeasti viimeinkin osaa rentoutua niin elämä loistaa, mutta onko järkeä kärsiä loppu vuosi muutaman hyvän viikon takia? Miten tästä tilanteesta pääsee pois eroamatta vai onko ero ainut vaihtoehto?

Ei siihen pääse, mennyt on mennyttä. Ite tein hölmösti, ja koetettiin jollain lomamatkalla korjailla tilannetta. En väitä, etteikö jollain toimisi. Mutta se viikko samassa huoneessa vailla pakopaikkaa ja yhteiset illalliset tms. Oikeastaan teki mulle oman ratkaisun helpoksi ja selväksi. Jos kummatkin vähääkään epäilee -> yritä korjata, jos pelkästään itse yrittää -> lähe menemään, tai vuodesta toiseen samaa sinnittelyä -> soronoo. Tekee päälle hyvää, ehkä jopa kummallekkin.

Voihan sitä rakkauttakin olla vielä, mutta joskus pitää lähteä, vaikka pahalta tuntuu.

 

[Molle]

Jep, olen ehdottanut sekä pariterapiaa tai että kävisi itsekseen jutustelemassa pääkoppa-asioista

Jokaiselle tekisi hyvää käydä ammattiterapeutilla. Kaikilla meillä on lapsuudesta asti kantautuviä mörköjä, joita emme itsekään tunnista.

Kävimme vaimon kanssa viitisen vuotta sitten puolen vuoden ajan parisuhdeterapeutilla kerran viikossa. Suurin osa näistä sessioista oli yhteisiä, mutta sekaan mahtui myös muutama one-on-one -tapaaminen terapeutin kanssa. Tuosta prosessista oli meille valtava hyöty, sillä taitavan ammattilaisen johdatuksella kummankin alitajunnasta pulpahti esiin useita kipupisteitä, joiden tiedostamattomat oireet oli välillä aiheuttanu kahnausta.

 

[?..]

Jokaiselle tekisi hyvää käydä ammattiterapeutilla. Kaikilla meillä on lapsuudesta asti kantautuviä mörköjä, joita emme itsekään tunnista.

Kävimme vaimon kanssa viitisen vuotta sitten puolen vuoden ajan parisuhdeterapeutilla kerran viikossa. Suurin osa näistä sessioista oli yhteisiä, mutta sekaan mahtui myös muutama one-on-one -tapaaminen terapeutin kanssa. Tuosta prosessista oli meille valtava hyöty, sillä taitavan ammattilaisen johdatuksella kummankin alitajunnasta pulpahti esiin useita kipupisteitä, joiden tiedostamattomat oireet oli välillä aiheuttanu kahnausta.

Itseasiassa ei ole kaikilla tuollaisia mörköjä ja vaikka olisikin niin vain pieni osa ihmisistä saa apua tuollaisesta "terapiasta". Hyvä tietenkin, että sinä sait apua.

 

[wanderer_]

Itseasiassa ei ole kaikilla tuollaisia mörköjä ja vaikka olisikin niin vain pieni osa ihmisistä saa apua tuollaisesta "terapiasta". Hyvä tietenkin, että sinä sait apua.

Perustele?


Kaikilla on kipukohtia. Kaikki eivät niitä itsessään tunnista.

 

[?..]

Perustele?


Kaikilla on kipukohtia. Kaikki eivät niitä itsessään tunnista.

Alkuperäinen väittämä oli, että kaikilla on lapsuudesta asti olevia mörköjä ja niiden takia kaikkien tulisi mennä terapiaan. Nuo eivät tietenkään pidä paikkaansa vaan kyseessä on pieni joukko ihmisiä joilla tuollaisia ongelmia. Jos tästä haluat keskustella niin alkuperäisen väitteen esittäjän tulisi esittää jotain näyttöä tuosta, että kaikilla on jotain ongelmia joidenka takia pitäisi mennä terapiaan.

 

[Molle]

Alkuperäinen väittämä oli, että kaikilla on lapsuudesta asti olevia mörköjä

Itse asiassa tarkoitin, että jokaisella meistä on kertyneitä traumoja, alkaen varhaislapsuudesta. Nuo näkyy esim. siinä miten reagoimme konfliktitilanteissa. Lapsuuden toimintamallit (tilanteen kieltäminen, aggressio, valehtelu, mykäksi meneminen) tulevat noissa tilanteissa hyvin helposti pintaan.

 

[?..]

Itse asiassa tarkoitin, että jokaisella meistä on kertyneitä traumoja, alkaen varhaislapuudesta. Nuo näkyy esim. siinä miten reagoimme konfliktitilanteissa. Lapsuuden toimintamallit (tilanteen kieltäminen, aggressio, valehtelu) tulevat noissa tilanteissa hyvin helposti pintaan.

Sigmund freudin höpinät on ammuttu alas jo kauan sitten. Pelkkää huuhaata.

Onko sinulla oikeasti esittää jotain tieteellistä faktaa, että kaikilla on lapsuusajasta johtuvia traumoja?

 

[Molle]

Onko sinulla oikeasti esittää jotain tieteellistä faktaa, että kaikilla on lapsuusajasta johtuvia traumoja?

Musta alkaa tuntua, että sulla on kun noin kärkkäästi otit tästä kiinni.

 

[?..]

Musta alkaa tuntua, että sulla on kun noin kärkkäästi otit tästä kiinni.

Ja minusta alkaa tuntua, että olet uudesti syntynyt Sigmund.

Täten oletan, että sinulla ei sittenkään ole mitään oikeaa näyttöä asiasta?