Parisuhteen kiemurat

[Rondy]

Ei saatana pakko avautua johonkin, mutta ei niin kuin uskoisitte. Naiseni on täydellinen. 10v 2kk päädtä yhdessä. En kerro enempää koska olen kännissä .Mutta hommaykss samanlainen nainen mutta älkää samaa nsidts.

 

[Taika-Jim]

mutta älkää samaa nsidts.

joo

 

[?..]

Niin, jos yhdellä ihmisellä koko ihmiskunnasta ei ole mitään mörköjä lapsuudesta niin on väärin väittää että kaikilla olisi. Sinulla ei selvästi mitään mörköjä ole josta olisi mitään harmia parisuhteissa.

Toisaalta ymmärrän tuon projisoinnin, että jos sinulla on ongelmia niin kaikilla muillakin tulee olla. Ehkä kyseessä on jonkinlainen evoluution mukana tuoma alitajuinen reaktio jolla sitä omaa ongelmaa yritetään helpottaa, koska "onhan kaikilla muillakin lapsuuden ajan traumoja". Virheellinen ajatustapa tietenkin.

 

[Jurppii]

No kantsiiko nyt noin taas vetää jyrkkää linjaa? Ei se terapeutin kanssa keskustelu automaattisesti tarkoita, että sulla on mielenterveysongelma ja että sitä nyt korjataan. Monella on tapoja käsitellä asioita ja hoitaa sosiaalisia suhteita, joiden mahdollisia ongelmia ei itse edes tajua tai tiedosta. Sitä vaan vetää "minä olen rationaalinen ja järkevä ja annan suoria ja rehellisiä neuvoja, muut on hysteerisiä ja niillä päässä vikaa" linjaansa eikä tule koskaan yhdessäkään parisuhteessa onnelliseksi mutta kokee kyllä olevansa oikeassa ja "terve".

 

[erihyva]

Toisaalta ymmärrän tuon projisoinnin

Oliko tämä nyt sitä alasammuttua Sigmundia vai jotain muuta?

 

[erihyva]

No kantsiiko nyt noin taas vetää jyrkkää linjaa? Ei se terapeutin kanssa keskustelu automaattisesti tarkoita, että sulla on mielenterveysongelma ja että sitä nyt korjataan. Monella on tapoja käsitellä asioita ja hoitaa sosiaalisia suhteita, joiden mahdollisia ongelmia ei itse edes tajua tai tiedosta. Sitä vaan vetää "minä olen rationaalinen ja järkevä ja annan suoria ja rehellisiä neuvoja, muut on hysteerisiä ja niillä päässä vikaa" linjaansa eikä tule koskaan yhdessäkään parisuhteessa onnelliseksi mutta kokee kyllä olevansa oikeassa ja "terve".

No, toiset ovat täydellisiä, ja ovat kehittyneet maksimiinsa ihan omin voimin itsekseen funtsimalla, me muut voimme kehittyä ihmisinä vaikka keskustelemalla psykoterapeutin kanssa.

 

[?..]

No kantsiiko nyt noin taas vetää jyrkkää linjaa? Ei se terapeutin kanssa keskustelu automaattisesti tarkoita, että sulla on mielenterveysongelma ja että sitä nyt korjataan. Monella on tapoja käsitellä asioita ja hoitaa sosiaalisia suhteita, joiden mahdollisia ongelmia ei itse edes tajua tai tiedosta. Sitä vaan vetää "minä olen rationaalinen ja järkevä ja annan suoria ja rehellisiä neuvoja, muut on hysteerisiä ja niillä päässä vikaa" linjaansa eikä tule koskaan yhdessäkään parisuhteessa onnelliseksi mutta kokee kyllä olevansa oikeassa ja "terve".

En tiedä kenelle vastasit mutta jos minulle niin lue ihmeessä tekstini uudelleen. En ole vähätellyt ihmisten ongelmia ja ymmärrän hyvin, että joillain on näitä ongelmia. Tämä ei kuitenkaan vieläkään tarkoita, että kaikilla olisi näitä ongelmia.

Oliko tämä nyt sitä alasammuttua Sigmundia vai jotain muuta?

Jotain muuta. Tiedän, ehkä oli liian vieras sana tuo.

 

[Jurppii]

En tiedä kenelle vastasit mutta jos minulle niin lue ihmeessä tekstini uudelleen. En ole vähätellyt ihmisten ongelmia ja ymmärrän hyvin, että joillain on näitä ongelmia. Tämä ei kuitenkaan vieläkään tarkoita, että kaikilla olisi näitä ongelmia.

Sä puhut ongelmista, mä puhun tavoista käsitellä asioita ja hoitaa sosiaalisia suhteita, jotka voivat aiheuttaa ongelmia, joita ei itse tiedosta.

 

[?..]

Sä puhut ongelmista, mä puhun tavoista käsitellä asioita ja hoitaa sosiaalisia suhteita, jotka voivat aiheuttaa ongelmia, joita ei itse tiedosta.

Selvä homma. Palaa ihmeessä takaisin keskusteluketjussa niin näet, mistä virheellisestä väitteestä tämä keskustelu alkoi.

 

[Jurppii]

Selvä homma. Palaa ihmeessä takaisin keskusteluketjussa niin näet, mistä virheellisestä väitteestä tämä keskustelu alkoi.

Siitä, että sä väitit, että vain pienelle osalle terapiasta on mitään hyötyä, koska heillä ei ole "mörköjä". Paskapuhetta, ei sen enempää eikä vähempää. Kaikille on hyväksi päästä vähän peilailemaan omia vaikuttimiaan ja toimintatapojaan eikä se vaadi mitään mörköjä taustalle. Ei parisuhdeterapia edes ole mitään mörköjahtia.

 

[?..]

Siitä, että sä väitit, että vain pienelle osalle terapiasta on mitään hyötyä, koska heillä ei ole "mörköjä". Paskapuhetta, ei sen enempää eikä vähempää. Kaikille on hyväksi päästä vähän peilailemaan omia vaikuttimiaan ja toimintatapojaan eikä se vaadi mitään mörköjä taustalle. Ei parisuhdeterapia edes ole mitään mörköjahtia.

Eli et lukenut viestejä. Tässä kuitenkin alla alkuperäisen "kaikilla mörköjä" väitteen esittäjän teksti sinulle. Eli olen kanssasi samaa mieltä, mutta eri mieltä mollen kanssa, kaikilla ei ole mörköjä. Mitä terapiaan tulee niin se ei luonnollisesti ole tarpeellista suurimmalle osalle ihmisiä. Suurin osa ihmisistä, joilla ongelmia, pystyy kyllä analysoimaan omaa toimintaansa ja ajatteluaan ihan rationaalisesti yksinkin, tai kumppanin kanssa. Mutta jos kaipaa terapiaa niin se on erittäin hyvä vaihtoehto jota kannattaa kokeilla.

Jokaiselle tekisi hyvää käydä ammattiterapeutilla. Kaikilla meillä on lapsuudesta asti kantautuviä mörköjä, joita emme itsekään tunnista.

Kävimme vaimon kanssa viitisen vuotta sitten puolen vuoden ajan parisuhdeterapeutilla kerran viikossa. Suurin osa näistä sessioista oli yhteisiä, mutta sekaan mahtui myös muutama one-on-one -tapaaminen terapeutin kanssa. Tuosta prosessista oli meille valtava hyöty, sillä taitavan ammattilaisen johdatuksella kummankin alitajunnasta pulpahti esiin useita kipupisteitä, joiden tiedostamattomat oireet oli välillä aiheuttanu kahnausta.

 

[Baldrick]

Tuo terapiaa kaikille väite on 100%:n varmuudella lähtöisin terapeuteilta. Asioistaan kannattaa puhua puolison ja muiden läheisten kanssa eikä maksaa tunnepuolen huoralle kovia tuntiliksoja tyhjästä. Tuo on jopa alana sellainen ettei ihminen joka välittää asiakkaistaan pysty tekemään sitä pitkään tervejärkisenä. Terapiasta saa apua oikeisiin ongelmiin, mutta väite siitä, että kaikille olisi apua on aivan järjetön.

 

[Molle]

Ja minusta alkaa tuntua, että olet uudesti syntynyt Sigmund.

Nope, ihan tavallinen tallaaja. Terapeutti sai mut käsittelemään ekaa kertaa mm. faijan alkoholismia, lähisukulaisen itsaria, koulukiusaamista, ym.

 

[jipsu]

Mitä terapiaan tulee niin se ei luonnollisesti ole tarpeellista suurimmalle osalle ihmisiä. Suurin osa ihmisistä, joilla ongelmia, pystyy kyllä analysoimaan omaa toimintaansa ja ajatteluaan ihan rationaalisesti yksinkin, tai kumppanin kanssa.

Onko sinulla oikeasti esittää jotain tieteellistä faktaa, että terapia ei ole tarpeellista suurimmalle osalle ihmisistä ja suurin osa ihmisistä pystyy itse analysoimaan omaa toimintaansa ja ajatteluaan rationaalisesti yksin?

 

[erihyva]

Tuo terapiaa kaikille väite on 100%:n varmuudella lähtöisin terapeuteilta. Asioistaan kannattaa puhua puolison ja muiden läheisten kanssa eikä maksaa tunnepuolen huoralle kovia tuntiliksoja tyhjästä. Tuo on jopa alana sellainen ettei ihminen joka välittää asiakkaistaan pysty tekemään sitä pitkään tervejärkisenä. Terapiasta saa apua oikeisiin ongelmiin, mutta väite siitä, että kaikille olisi apua on aivan järjetön.

Syy, miksi psykoterapeutille maksetaan, on se,, että hän tekee työtä. Hän ei siis keskustele asiakkaan kanssa hyvää hyvyyttään tai velvollisuudesta. Hänellä ei myöskään ole piilotettuja agendoja asiakkaan suhteen, joten hän pystyy olemaan paremmin objektiivinen ja neutraali. Asiakas ei myöskään jää kiitollisuudenvelkaan.

Toisin kuin läheisillä, heidän on lähes mahdotonta pysyä objektiivisina. Samoin kuin nämä itsensä yksin optimoijat, itsensä suhteen on subjektiivinen, ei todellakaan objektiivinen.

 

[Ihmemies]

Niin tossa aiemmin tänään oli juttua siitä ylitöitä kotona tekevästä naisesta. Ainakin luulisi tulot olevan kohdillaan, kun tuollaiset jäätävät määrät tekee ylitöitä. Ja ilta- ja yölisät, viikonloppulisät. Jos on vaikka asuntolainaa tms alla niin muutama vuosi tollasta voisi jollain tavalla ajalteltuna kannattaakin?

 

[Molle]

Niin tossa aiemmin tänään oli juttua siitä ylitöitä kotona tekevästä naisesta. Ainakin luulisi tulot olevan kohdillaan, kun tuollaiset jäätävät määrät tekee ylitöitä. Ja ilta- ja yölisät, viikonloppulisät.

Sikäli kun kirjaa ne tehdyiksi tunneiksi. Näitäkin on nähty, jotka tekevät iltaisin ja viikonloppuisin "huvikseen vähän hommia", eivätkä pidä sitä oikeana työn tekemisenä.

 

[Baldrick]

Syy, miksi psykoterapeutille maksetaan, on se,, että hän tekee työtä. Hän ei siis keskustele asiakkaan kanssa hyvää hyvyyttään tai velvollisuudesta. Hänellä ei myöskään ole piilotettuja agendoja asiakkaan suhteen, joten hän pystyy olemaan paremmin objektiivinen ja neutraali. Asiakas ei myöskään jää kiitollisuudenvelkaan.

Toisin kuin läheisillä, heidän on lähes mahdotonta pysyä objektiivisina. Samoin kuin nämä itsensä yksin optimoijat, itsensä suhteen on subjektiivinen, ei todellakaan objektiivinen.

Kuule on aika yksilökohtaista kuinka objektiivisesti maailmaa tarkkailee. Rahan puolesta kuuntelevalla ei ole motiivia auttaa vaan jatkaa kuuntelua loputtomiin.

 

[Jurppii]

Nyt on intternetin bad ass saapunut paikalle kun osaa tarkkailla itseään ja vuorovaikutustaan erilaisten ihmisten kanssa objektiivisen kylmästi, analysoida parisuhdettaan antamatta tunteiden vaikuttaa ja kutsuu palveluammattien työntekijöitä huoriksi. Täydellinen elämä edessä paitsi jos lähipiiriin eksyy "huoria"?

 

[Cereal killah]

Sikäli kun kirjaa ne tehdyiksi tunneiksi. Näitäkin on nähty, jotka tekevät iltaisin ja viikonloppuisin "huvikseen vähän hommia", eivätkä pidä sitä oikeana työn tekemisenä.

Mulle jäi käsitys siitä alkuperäisestä kirjoituksesta, että ei todellakaan mitään ylityölisiä vaan ihan vaan tietty toimenkuva jota tehdään virallisesti sen 37,5h per viikko ja nainen sitten tekee omalla ajalla duunia jotta pystyy ikäänkuin tekemään kaiken mitä toimenkuvan puolesta "pitäisi". Esimerkiksi itsellä on sinänsä vastaava että jos teen illalla/viikonloppuna jotain duunia (hyvin harvoin) niin en minä sitä mihinkään lisätyöksi kirjaa ja se olisi melkoisen prosessin takana muutenkin, ja työaika on periaatteessa 24/7. Mutta todellisuudessa nytkin spämmään tätä viestiä työajalla ja etänä joten joustavuus toimii molempiin suuntiin. Mutta jollain toisella henkilöllä sama kuvio voi tosiaan johtaa siihen että tekee ilmaista duunia illat ja viikonloput.

Mutta näissähän yleensä se peruspalkka on parempi kuin monissa niistä töistä joissa lasketaan ylityöt tarkkaan.

 

[Jurppii]

Mulle jäi käsitys siitä alkuperäisestä kirjoituksesta, että ei todellakaan mitään ylityölisiä vaan ihan vaan tietty toimenkuva jota tehdään virallisesti sen 37,5h per viikko ja nainen sitten tekee omalla ajalla duunia jotta pystyy ikäänkuin tekemään kaiken mitä toimenkuvan puolesta "pitäisi". Esimerkiksi itsellä on sinänsä vastaava että jos teen illalla/viikonloppuna jotain duunia (hyvin harvoin) niin en minä sitä mihinkään lisätyöksi kirjaa ja se olisi melkoisen prosessin takana muutenkin, ja työaika on periaatteessa 24/7. Mutta todellisuudessa nytkin spämmään tätä viestiä työajalla ja etänä joten joustavuus toimii molempiin suuntiin. Mutta jollain toisella henkilöllä sama kuvio voi tosiaan johtaa siihen että tekee ilmaista duunia illat ja viikonloput.

Mutta näissähän yleensä se peruspalkka on parempi kuin monissa niistä töistä joissa lasketaan ylityöt tarkkaan.

No kyllähän tuo oli ilmeisesti just se vakiokuvio, jossa tehdään velvollisuudentunteessa enemmän kuin ehditään ja pomo vaan kattoo että kova tekemään eikä ehkä edes tiedä, että tehot haetaan vapaa-ajan työstä.

 

[Jarmot]

jotain tieteellistä faktaa, että terapia ei ole tarpeellista suurimmalle osalle ihmisistä ja suurin osa ihmisistä pystyy itse analysoimaan omaa toimintaansa ja ajatteluaan rationaalisesti yksin?

Yleiseen elämänkokemukseen perustuen näyttää ainakin minun silmääni siltä, että suurimmalle osalle ihmisistä psykoterapia ei ole tarpeellista kun valtaosa ihmisistä näyttää pärjäävän ihan hyvin tai suorastaan jopa erinomaisesti ilman terapeuttipalveluita.

Pitäisi varmaan tiedostaa ero sanojen tarpeellisuus ja hyödyllisyys välillä. Itse uskon kyllä, että vaikka valtaosalle terapiat eivät ole tarpeellisia niin lähes jokainen ihminen kyllä hyötyisi terapiasta. Saadun hyödyn määrä toki riippuu kustakin ihmisestä yksilönä, mutta harva meistä on niin täydellinen ettei edes jotain parantamisen varaa olisi.

 

[Awelonian]

Tää terapia on vähän kuin tehokas auto. Kuten Jarmot erinomaisesti sanoi, tarpeella ja hyödyllä on aika iso ero. En minäkään tarvitse 450 heppaista takavetoa, mutta hyötyisin siitä varmasti parempana fiiliksenä ajaessa motarilla. Yleisesti ottaen mitä seurannut pareja, jotka terapiassa käy, niin ne voi jakaa tasan kahteen ryhmään: "Tämä ratkaisi kaiken" ja "Vittu mitä paskaa". Itselleni on tullut jopa hieman yllätyksenä se, että miten polarisoituneita reaktioita noista on tullut. Itse en ole käynyt terapiassa yksin tai puolison kanssa, enkä koe että siitä mitään juurikaan hyötyisin. Pistän ne sataset ennemmin muuhun kiinni, jolla voi parantaa oman perheen elintasoa.

 

[Jurppii]

Tää terapia on vähän kuin tehokas auto. Kuten Jarmot erinomaisesti sanoi, tarpeella ja hyödyllä on aika iso ero. En minäkään tarvitse 450 heppaista takavetoa, mutta hyötyisin siitä varmasti parempana fiiliksenä ajaessa motarilla. Yleisesti ottaen mitä seurannut pareja, jotka terapiassa käy, niin ne voi jakaa tasan kahteen ryhmään: "Tämä ratkaisi kaiken" ja "Vittu mitä paskaa". Itselleni on tullut jopa hieman yllätyksenä se, että miten polarisoituneita reaktioita noista on tullut.

Varmasti vaikuttaa paljon sekin, että millä asenteella sinne mennään. Jos kumpikin tahtoo aidosti suhteen jatkuvan ja parasta mahdollista lopputulosta, on tuosta varmasti enemmän hyötyäkin. Sikäli siihen varmaan mennään aivan liian myöhäisessä vaiheessa, "hyötyä" siitä varmaan eniten saisi silloin kun "tarvetta" ei vielä ole. Sitten kun sinne mennään eron partaalla niin tilanne voi olla, että toinen on jo päättänyt lähteä sisimmissään ja taipuu vaan painostuksen alla tai toista sääliessään.

 

[Awelonian]

Tässäpä tämä, että ei ole olennaista eroa oman otannan mukaan missä vaiheessa sinne on menty. Tuttavapariskunnat jotka ovat käyneet pariterapiassa ovat olleet mm. ihan hyvin toimeentulevia ja normaaleja, ei mitään eron partaalla olevia toistensa tavaroita tuhoavia ihmisiä. Samoin on käynyt yksi pariskunta joilla jo eropaperit vetämässä. Jos nyt otan nopean otannan ulkomuistista, että niistä seitsemästä pariskunnasta jotka ovat tuolla käyneet niin kahdella tai kolmella on ollut fiilis teraprian olevan hyödyllinen. Loput on olleet aika negatiivissävytteisiä. Toki tämä vain oma otanta eikä kerro koko terapian tarpeesta, mutta antaa jotain osviittaa. Ihminen kuitenkin on sellainen, että tarvittaessa uskoo mitä vain (poislukien foorumeiden käyttäjät...) kunhan sitä perustelee ja herättää toisessa "tarpeen".

 

[draco76]

Yleiseen elämänkokemukseen perustuen näyttää ainakin minun silmääni siltä, että suurimmalle osalle ihmisistä psykoterapia ei ole tarpeellista kun valtaosa ihmisistä näyttää pärjäävän ihan hyvin tai suorastaan jopa erinomaisesti ilman terapeuttipalveluita.

Pitäisi varmaan tiedostaa ero sanojen tarpeellisuus ja hyödyllisyys välillä. Itse uskon kyllä, että vaikka valtaosalle terapiat eivät ole tarpeellisia niin lähes jokainen ihminen kyllä hyötyisi terapiasta. Saadun hyödyn määrä toki riippuu kustakin ihmisestä yksilönä, mutta harva meistä on niin täydellinen ettei edes jotain parantamisen varaa olisi.

Aivan. Myös hyödyllisyyden aste vaihtelee ja jos kustannukset ovat korkeat niin terapia ei kannata hyötyyn nähden. Varsinkin jos ajatellaan julkisia menoja. Lisäksi yksityisellä puolella asiakkaan kannattaa miettiä saako terapiasta suurimman hyödyn rahoilleen vai jostain muusta panostuksesta ajatellen henkistä hyvinvointia. Voi ajatella esim. että kotitalousapu antaa paremmat hyöfyt parisuhteelle.

Toinen asia on mikä terapiamuoto hyödyttää eniten. Normaali keskusteluterapia ei edes auta kaikkiin ongelmiin.

 

[ReliQ]

Kannattaa ottaa myös huomioon, että terapeuteissa on eri laatuja. Me käytiin eksän kanssa pari vuotta pariterapeutilla, jonka kanssa ei oikein edetty mihinkään suuntaan, mutta homma pysyi jotenkin kasassa. Vaihdettiin sitten ja ero tuli puolessa vuodessa vaihdon jälkeen, kun uusi terapeutti oikeasti haastoi meidät miettimään vaikeita asiota niiden välttämisen sijaan.

Tuosta yleisestä terapian hyödyllisyydestä sen verran, että siihen vaikuttaa niin paljon se millainen oma sosiaalinen piiri on. Pystyykö keskustelemaan kaikesta yhtä avoimesti ystävien ja perheen kanssa kuin terapeutin kanssa sekä onko piirissä ihmisiä, ketkä pystyvät neuvomaan ja haastamaan. Jos tällaista ei ole, niin terapia on ehdottomasti hyödyllistä.

 

[Jurppii]

Lähinnä sitä mietin, että kuinkakohan moni suhde ei koskaan menisi siihen stereotyyppiseen pisteeseen, jossa nainen ilmoittaa mukamas puun takaa, että on hommannut oman kämpän ja lähtee nyt ja mies on että "mv?!? meillähän oli kaikki niin hyvin" totaalisen yllättynyt, jos suhteita altistettaisiin jo aiemmin jonkun neutraalin tahon arvioitaviksi. Jutuista päätellen tämä maa on täynnä miehiä, joilla on täysin virheellinen käsitys oman parisuhteensa tilasta.

 

[antimateria]

Lähinnä sitä mietin, että kuinkakohan moni suhde ei koskaan menisi siihen stereotyyppiseen pisteeseen, jossa nainen ilmoittaa mukamas puun takaa, että on hommannut oman kämpän ja lähtee nyt ja mies on että "mv?!? meillähän oli kaikki niin hyvin" totaalisen yllättynyt, jos suhteita altistettaisiin jo aiemmin jonkun neutraalin tahon arvioitaviksi. Jutuista päätellen tämä maa on täynnä miehiä, joilla on täysin virheellinen käsitys oman parisuhteensa tilasta.

Niin... Nyt on yli puoli vuotta omasta erostani ja edelleen joka hetki mietin syitä sille. Suru ei helpota. Terapiassa olen yrittänyt asiaa pohtia psykologin kanssa, mutta ei se terapeutti siihen vastauksia keksi sen paremmin kuin minäkään. Kaikki piti olla hyvin. Selvästikään ei ollut. En vaan keksi mikä ei ollut. Joo, olisin voinut kosia, mutta kumppani olisi myös voinut selvästi ilmoittaa että sormus on hänelle elinehto. Suurin osa tutuista elää avoliitoissa, myös lapsien kanssa. Eihän oikea rakkaus voi kaatua siihen että sormus puuttuu, tai sitten on polla hyvin kipee.
Mitä parisuhdeterapia olisi meidän liitolle tuonut? Olisiko muija ollut siellä avoin? Olisiko hän terapeutille kertonut suoraan, että työkaverilla on isompi kikkeli? Oliko terapeutti pystynyt hänen päähän takomaan, että älä silti lopullisesti vaihda, tapat nykyisen ukkosi (minut) henkisesti. Tuskin. Hän oli omassa päässään, ja todennäköisesti myös tyttökavereidensa kanssa, päätynyt ratkaisuun että nyt on aika uudelle suhteelle, jota hän olikin varmasti jo pitkän aikaa lämmitellyt minun seläntakanani.

 

[wanderer_]

No kyllähän tuo oli ilmeisesti just se vakiokuvio, jossa tehdään velvollisuudentunteessa enemmän kuin ehditään ja pomo vaan kattoo että kova tekemään eikä ehkä edes tiedä, että tehot haetaan vapaa-ajan työstä.

Minusta kuulostaa siltä, että kyseinen henkilö on liian vaativassa duunissa omiin kykyihinsä nähden. Toki vain mielikuva, joka tuli yhden postauksen perusteella töiden kursimisesta hädissään kokoon vapaa-ajalla, kun työaika ei riitä.

 

[Cereal killah]

Minusta kuulostaa siltä, että kyseinen henkilö on liian vaativassa duunissa omiin kykyihinsä nähden. Toki vain mielikuva, joka tuli yhden postauksen perusteella töiden kursimisesta hädissään kokoon vapaa-ajalla, kun työaika ei riitä.

Toinen vaihtoehto on se että siellä firmassa on prosessit ja IT perseellään ja kollegat tekee ne samat excelit yms. juosten kuosten ja mutkia oikoen kun taas tämä henkilö yrittää tehdä ne niin hyvin kuin niillä työkaluilla on mahdollista. Mutta jos työkalut on paskat niin päivistä loppuu tunnit kun ne voi olla jotain helvetin raskaita exceleitä joihin pelkkä datan ajaminen kestää tolkuttoman kauan. Mutta esim. jonkun kysyntäennusteen voi tehdä joko erittäin työläästi tai sitten puoliksi hihasta vedettynä sinne päin.

 

[Jurppii]

Niin... Nyt on yli puoli vuotta omasta erostani ja edelleen joka hetki mietin syitä sille. Suru ei helpota. Terapiassa olen yrittänyt asiaa pohtia psykologin kanssa, mutta ei se terapeutti siihen vastauksia keksi sen paremmin kuin minäkään. Kaikki piti olla hyvin. Selvästikään ei ollut. En vaan keksi mikä ei ollut. Joo, olisin voinut kosia, mutta kumppani olisi myös voinut selvästi ilmoittaa että sormus on hänelle elinehto. Suurin osa tutuista elää avoliitoissa, myös lapsien kanssa. Eihän oikea rakkaus voi kaatua siihen että sormus puuttuu, tai sitten on polla hyvin kipee.
Mitä parisuhdeterapia olisi meidän liitolle tuonut? Olisiko muija ollut siellä avoin? Olisiko hän terapeutille kertonut suoraan, että työkaverilla on isompi kikkeli? Oliko terapeutti pystynyt hänen päähän takomaan, että älä silti lopullisesti vaihda, tapat nykyisen ukkosi (minut) henkisesti. Tuskin. Hän oli omassa päässään, ja todennäköisesti myös tyttökavereidensa kanssa, päätynyt ratkaisuun että nyt on aika uudelle suhteelle, jota hän olikin varmasti jo pitkän aikaa lämmitellyt minun seläntakanani.

No ootko miettinyt, että se terapia olisi voinut olla hyödyksi jo aikaisemmassa vaiheessa ja mahdollisesti henkilökohtaisesti sinulle? Ei tuokaan ihan "kaikki hyvin" tilanteelta kuulosta, että mies on niin hauraassa kunnossa, että "kuolee henkisesti" ja pitkäaikaisesti jos nainen lähtee ja jupisee jotain duunikavereiden vehkeiden koosta. Tuskin sillä terapeutilla on vastauksia sellaiseen kysymykseen, että miksi sut jätettiin ja minkälaisen vastauksen sä sitten hyväksyisit? Mutta pohjimmiltaan, suhde, mies tai nainen (tai useampi) ei ollut kunnossa eikä mies sitä nähnyt sisältäpäin.

Enkä mä nyt rupea väittämään, että kaikkien pitäis alkaa käymään teoriassa varmuuden vuoksi.

 

[draco76]

Niin... Nyt on yli puoli vuotta omasta erostani ja edelleen joka hetki mietin syitä sille. Suru ei helpota. Terapiassa olen yrittänyt asiaa pohtia psykologin kanssa, mutta ei se terapeutti siihen vastauksia keksi sen paremmin kuin minäkään. Kaikki piti olla hyvin. Selvästikään ei ollut. En vaan keksi mikä ei ollut. Joo, olisin voinut kosia, mutta kumppani olisi myös voinut selvästi ilmoittaa että sormus on hänelle elinehto. Suurin osa tutuista elää avoliitoissa, myös lapsien kanssa. Eihän oikea rakkaus voi kaatua siihen että sormus puuttuu, tai sitten on polla hyvin kipee.
Mitä parisuhdeterapia olisi meidän liitolle tuonut? Olisiko muija ollut siellä avoin? Olisiko hän terapeutille kertonut suoraan, että työkaverilla on isompi kikkeli? Oliko terapeutti pystynyt hänen päähän takomaan, että älä silti lopullisesti vaihda, tapat nykyisen ukkosi (minut) henkisesti. Tuskin. Hän oli omassa päässään, ja todennäköisesti myös tyttökavereidensa kanssa, päätynyt ratkaisuun että nyt on aika uudelle suhteelle, jota hän olikin varmasti jo pitkän aikaa lämmitellyt minun seläntakanani.

Parisuhdeterapian tarkoitus ei ole aina liiton jatkaminen, joskus sen tarkoitus on helpottaa eroa. Siellä olisitte puhuneet yhdessä ja exäsi olisi hyvällä tuurilla kyennyt antamaan sinulle vastauksen ja terapeutti olisi auttanut sinua hyväksymään sen.

Muutoin puoli vuotta on lyhyt aika. Varaa aikaa rauhassa 1-2 vuotta. Sinulla oli ilmeisesti pitkä suhde? Joudut ensin käymään läpi kaikki juhlapyhät (yksi vuosi), sitten mahdollisesti toinen vuosi. Joillakin menee pidempään, yhdelle entiselle tutulle tuli kymmenien vuosien jälkeen kyyneleet välillä silmiin vaikka hän oli se eron aktiivinen osapuoli. Mutta selviät joka tapauksessa ja tunteesi tasaantuvat.

 

[antimateria]

No ootko miettinyt, että se terapia olisi voinut olla hyödyksi jo aikaisemmassa vaiheessa ja mahdollisesti henkilökohtaisesti sinulle? Ei tuokaan ihan "kaikki hyvin" tilanteelta kuulosta, että mies on niin hauraassa kunnossa, että "kuolee henkisesti" ja pitkäaikaisesti jos nainen lähtee ja jupisee jotain duunikavereiden vehkeiden koosta. Tuskin sillä terapeutilla on vastauksia sellaiseen kysymykseen, että miksi sut jätettiin ja minkälaisen vastauksen sä sitten hyväksyisit? Mutta pohjimmiltaan, suhde, mies tai nainen (tai useampi) ei ollut kunnossa eikä mies sitä nähnyt sisältäpäin.

Enkä mä nyt rupea väittämään, että kaikkien pitäis alkaa käymään teoriassa varmuuden vuoksi.

Tuskin terapiasta haittaakaan olisi ollut, mutta kun ei ollut mitään merkkejä ilmassa, ei mitään syytä mennä sellaiseen. Varmasti olin mennyt jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, mutta kuten totesit, niin tyhmä mennä varmuuden vuoksi.

Jokainen tuttu kuka meitä oli lähipiirissä seurannut on samaa mieltä ettei mitään ollut havainnut. Oltiin yhdessä, matkustettiin yhdessä, puhuttiin lapsista, käytiin tsekkaa omakotitalojen asuntonäyttelyitä. Tietty oli normaali riitelyt aina välillä kuten kaikissa liitoissa, mutta ei "mielestäni" mitään vakavaa. Hyvin muija patosi ongelmat liitossa, tai minä olen sokea (hyvin mahdollista).

Syytä en saa ikinä tietää. En tiedä oliko se kikkelin koko tai sormuksen puuttuminen. Saattoi olla ihan naama. En ole mikään komistus. Halusi ehkä vain edustavamman kumppanin rinnalleen. Silloin kun köyhinä opiskelijoina tavattiin puoli-ikuisuutta sitten niin ei ollut ehkä niin kriittinen, mutta nyt kun muija eteni hyviin palkkapusseihin, niin kusi alkoi nousta hattuun. Kun hän itse tienaa noin hyvin, niin voi ottaa kumppanin joka komea mutta persaukinen (minä hyväpalkkainen ingenjööri). Noh, ihan vain arvailen.

Parisuhdeterapian tarkoitus ei ole aina liiton jatkaminen, joskus sen tarkoitus on helpottaa eroa. Siellä olisitte puhuneet yhdessä ja exäsi olisi hyvällä tuurilla kyennyt antamaan sinulle vastauksen ja terapeutti olisi auttanut sinua hyväksymään sen.

Muutoin puoli vuotta on lyhyt aika. Varaa aikaa rauhassa 1-2 vuotta. Sinulla oli ilmeisesti pitkä suhde? Joudut ensin käymään läpi kaikki juhlapyhät (yksi vuosi), sitten mahdollisesti toinen vuosi. Joillakin menee pidempään, yhdelle entiselle tutulle tuli kymmenien vuosien jälkeen kyyneleet välillä silmiin vaikka hän oli se eron aktiivinen osapuoli. Mutta selviät joka tapauksessa ja tunteesi tasaantuvat.

Olen varma että kyyneleet tulee silmiin lopun ikääni.

 

[jm82]

Pientä vastoinkäymistä on ollut parisuhteessa. Nyt asutaan erillään, mutta ollaan kyllä asuttu vuosi yhdessäkin koiran kanssa. Nyt siis saattaisi silti vaikuttaa lupaavalta, kun molemmilla saattaisi löytyä motivaatiota jatkaa suhdetta ennallaan. Toivo siis elää. Mutta täytyy varmaan antaa vapaata, niin toisella saattaisi olla sitten helpompaa olla.

Onhan nuo terapia jutut varmaan ihan hyödyllisiä, mutta toisaalta ei sitä huonoa suhdetta ehkä ole mielekästä jatkaa. Kaikkea ei voi sitten pelastaa? Toisaalta itse en ole nähnyt terapiasta hyötyä, eikä ole tyttöystäväkään. Mutta silti epäilen että voisi siitä hyötyä olla. Jos vaikka on paljon työkiireitä, niin niille omille ajatuksille ei jäisi riittävästi aikaa ilman hyvää terapeuttia.

 

[Cereal killah]

@antimateria No jos teillä olisi jotain molemminpuolista rakkautta eikä vain sinun suunnalta, niin silloin olisitte edelleen hyviä ystäviä (selvästikään ette ole). Joten tuollainen yksipuolinen rakkaus nyt sitten on varmaan ahdistavaa tajuta, mutta ei ehkä sillei kyynelten arvoista. Parempi näin loppupeleissä, ehkä, ainakin jos sen saa käännettyä edukseen.

 

[JSoi]

Tuskin terapiasta haittaakaan olisi ollut, mutta kun ei ollut mitään merkkejä ilmassa, ei mitään syytä mennä sellaiseen. Varmasti olin mennyt jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, mutta kuten totesit, niin tyhmä mennä varmuuden vuoksi.

Jokainen tuttu kuka meitä oli lähipiirissä seurannut on samaa mieltä ettei mitään ollut havainnut. Oltiin yhdessä, matkustettiin yhdessä, puhuttiin lapsista, käytiin tsekkaa omakotitalojen asuntonäyttelyitä. Tietty oli normaali riitelyt aina välillä kuten kaikissa liitoissa, mutta ei "mielestäni" mitään vakavaa. Hyvin muija patosi ongelmat liitossa, tai minä olen sokea (hyvin mahdollista).

Syytä en saa ikinä tietää. En tiedä oliko se kikkelin koko tai sormuksen puuttuminen. Saattoi olla ihan naama. En ole mikään komistus. Halusi ehkä vain edustavamman kumppanin rinnalleen. Silloin kun köyhinä opiskelijoina tavattiin puoli-ikuisuutta sitten niin ei ollut ehkä niin kriittinen, mutta nyt kun muija eteni hyviin palkkapusseihin, niin kusi alkoi nousta hattuun. Kun hän itse tienaa noin hyvin, niin voi ottaa kumppanin joka komea mutta persaukinen (minä hyväpalkkainen ingenjööri). Noh, ihan vain arvailen.




Olen varma että kyyneleet tulee silmiin lopun ikääni.

Kysy naiselta itseltään syytä eroon. Älä ruinaa takaisin, mutta kerro että haluaisit tietää missä mentiin vikaan.

 

[jm82]

Tuskin terapiasta haittaakaan olisi ollut, mutta kun ei ollut mitään merkkejä ilmassa, ei mitään syytä mennä sellaiseen. Varmasti olin mennyt jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, mutta kuten totesit, niin tyhmä mennä varmuuden vuoksi.

Jokainen tuttu kuka meitä oli lähipiirissä seurannut on samaa mieltä ettei mitään ollut havainnut. Oltiin yhdessä, matkustettiin yhdessä, puhuttiin lapsista, käytiin tsekkaa omakotitalojen asuntonäyttelyitä. Tietty oli normaali riitelyt aina välillä kuten kaikissa liitoissa, mutta ei "mielestäni" mitään vakavaa. Hyvin muija patosi ongelmat liitossa, tai minä olen sokea (hyvin mahdollista).

Syytä en saa ikinä tietää. En tiedä oliko se kikkelin koko tai sormuksen puuttuminen. Saattoi olla ihan naama. En ole mikään komistus. Halusi ehkä vain edustavamman kumppanin rinnalleen. Silloin kun köyhinä opiskelijoina tavattiin puoli-ikuisuutta sitten niin ei ollut ehkä niin kriittinen, mutta nyt kun muija eteni hyviin palkkapusseihin, niin kusi alkoi nousta hattuun. Kun hän itse tienaa noin hyvin, niin voi ottaa kumppanin joka komea mutta persaukinen (minä hyväpalkkainen ingenjööri). Noh, ihan vain arvailen.




Olen varma että kyyneleet tulee silmiin lopun ikääni.

Niin... Nyt on yli puoli vuotta omasta erostani ja edelleen joka hetki mietin syitä sille. Suru ei helpota. Terapiassa olen yrittänyt asiaa pohtia psykologin kanssa, mutta ei se terapeutti siihen vastauksia keksi sen paremmin kuin minäkään. Kaikki piti olla hyvin. Selvästikään ei ollut. En vaan keksi mikä ei ollut. Joo, olisin voinut kosia, mutta kumppani olisi myös voinut selvästi ilmoittaa että sormus on hänelle elinehto. Suurin osa tutuista elää avoliitoissa, myös lapsien kanssa. Eihän oikea rakkaus voi kaatua siihen että sormus puuttuu, tai sitten on polla hyvin kipee.
Mitä parisuhdeterapia olisi meidän liitolle tuonut? Olisiko muija ollut siellä avoin? Olisiko hän terapeutille kertonut suoraan, että työkaverilla on isompi kikkeli? Oliko terapeutti pystynyt hänen päähän takomaan, että älä silti lopullisesti vaihda, tapat nykyisen ukkosi (minut) henkisesti. Tuskin. Hän oli omassa päässään, ja todennäköisesti myös tyttökavereidensa kanssa, päätynyt ratkaisuun että nyt on aika uudelle suhteelle, jota hän olikin varmasti jo pitkän aikaa lämmitellyt minun seläntakanani.

Nuo on kinkkisiä juttuja, varsinkin jos oli vasta eka pidempi suhde menossa.

Plussaa
1. "nyt kun muija eteni hyviin palkkapusseihin"
2. Näyttää hyvältä.
3. Tuttu.

Miinusta
1. Kyllästyi vanhaan ja halusi jotain uutta.
2. Ei kertonut mistään "ongelmistaan" sinulle.
3. Sinä "tyhmänä" et tajunnut, että mitään eroa olisi ollut meneillään. Ja tämähän saattaa olla aika yleistä. Sitähän uskoo viimeiseen asti hyvään.

Siinä oma terapeutin istunto
Nythän olet selvästikin aika rikki. 6kk ei vielä riitä. Vaatii ehkä vuosia?

 

[antimateria]

@antimateria No jos teillä olisi jotain molemminpuolista rakkautta eikä vain sinun suunnalta, niin silloin olisitte edelleen hyviä ystäviä (selvästikään ette ole). Joten tuollainen yksipuolinen rakkaus nyt sitten on varmaan ahdistavaa tajuta, mutta ei ehkä sillei kyynelten arvoista. Parempi näin loppupeleissä, ehkä, ainakin jos sen saa käännettyä edukseen.

Kysy naiselta itseltään syytä eroon. Älä ruinaa takaisin, mutta kerro että haluaisit tietää missä mentiin vikaan.

Eron jälkeen pidettiin yhteyttä jonkin aikaa. Lähinnä viestittelyä, puheluihin ei halunnut vastata tai vastasi harvoin hyvin närkästyneenä (ymmärrettävää kun uusi äijä kotona eikä kai silloin halua puhua lainkaan).

Välillä vähän oikeastaan tuntui että olisimme olleet edelleen hyviä ystäviä. Kaikki tyhjänpäiväinen small-talk toimi, mutta jos lähdin kysymään syitä erolle, niin alkoi hirveä haukkuminen ja suora valehtelu. Aivan kuin pettäminen olisi ollut minun syy. Minä en ikinä häntä rakastanut. Minä en välittänyt. Aina mentiin minun ehdoilla minun pään mukaan (tein paljon kompromisseja omien intressien ja lomien suhteen jotta muija olisi ollut tyytyväinen). Oikeasti mentiin hyvin paljon hänen ehdoillaan, suurin osa lomista anoppilassa, joka ei tosiaankaan ollut minun suosikkikohde, mutta hänen mieliksi siellä vietin pitkiä aikoja.

Tarpeeksi kun tenttasin syitä, niin hänen suuttuminen kasvoi siihen pisteeseen että ilmoitti ettei halua enää ikinä kuulla minusta sanaakaan. Tästä nyt muutama kuukausi. Sen jälkeen hän ei ole vastannut mitään.

Nuo on kinkkisiä juttuja, varsinkin jos oli vasta eka pidempi suhde menossa.

Plussaa
1. "nyt kun muija eteni hyviin palkkapusseihin"
2. Näyttää hyvältä.
3. Tuttu.

Miinusta
1. Kyllästyi vanhaan ja halusi jotain uutta.
2. Ei kertonut mistään "ongelmistaan" sinulle.
3. Sinä "tyhmänä" et tajunnut, että mitään eroa olisi ollut meneillään. Ja tämähän saattaa olla aika yleistä. Sitähän uskoo viimeiseen asti hyvään.

Siinä oma terapeutin istunto
Nythän olet selvästikin aika rikki. 6kk ei vielä riitä. Vaatii ehkä vuosia?

Vie vuosia. En minä oikeasti niitä syitä tarvitse, mutta silti haluaisin tietää. Ei ne syyt mitään muuttaisi. Menetetty mitä menetetty. Suru on aina läsnä, oli syy mikä tahansa.
Rakastin sitä naista enemmän kuin mitään.

 

[James]

Eron jälkeen pidettiin yhteyttä jonkin aikaa. Lähinnä viestittelyä, puheluihin ei halunnut vastata tai vastasi harvoin hyvin närkästyneenä (ymmärrettävää kun uusi äijä kotona eikä kai silloin halua puhua lainkaan).

Välillä vähän oikeastaan tuntui että olisimme olleet edelleen hyviä ystäviä. Kaikki tyhjänpäiväinen small-talk toimi, mutta jos lähdin kysymään syitä erolle, niin alkoi hirveä haukkuminen ja suora valehtelu. Aivan kuin pettäminen olisi ollut minun syy. Minä en ikinä häntä rakastanut. Minä en välittänyt. Aina mentiin minun ehdoilla minun pään mukaan (tein paljon kompromisseja omien intressien ja lomien suhteen jotta muija olisi ollut tyytyväinen). Oikeasti mentiin hyvin paljon hänen ehdoillaan, suurin osa lomista anoppilassa, joka ei tosiaankaan ollut minun suosikkikohde, mutta hänen mieliksi siellä vietin pitkiä aikoja.

Tarpeeksi kun tenttasin syitä, niin hänen suuttuminen kasvoi siihen pisteeseen että ilmoitti ettei halua enää ikinä kuulla minusta sanaakaan. Tästä nyt muutama kuukausi. Sen jälkeen hän ei ole vastannut mitään.



Vie vuosia. En minä oikeasti niitä syitä tarvitse, mutta silti haluaisin tietää. Ei ne syyt mitään muuttaisi. Menetetty mitä menetetty. Suru on aina läsnä, oli syy mikä tahansa.
Rakastin sitä naista enemmän kuin mitään.

Perinteinen tilanne jossa on paras ottaa itseään niskasta kiinni ja jättää se entinen oikeasti täysin rauhaan ja samalla itsensä myös. Turha myös pohtia syitä. Keskity itseesi , tähän hetkeen ja tulevaan ja muista että koskaan asiat eivät ole niin huonosti ettei niitä voisi viinalla pahentaa.

 

[Jurppii]

Syyn kysely on turhaa kun se todellinen vastaus on useimmiten "en rakastanut sinua enää" ja se johtaa vaan seuraavaan kysymykseen.

 

[wanderer_]

Ei kai se rakkauden loppuminen välttämättä tarkoita, että toinen olisi tehnyt jotain "väärin". Ehkä toinen osapuoli tai molemmat ovat ajan kuluessa muuttuneet, tai toinen ei koe kuitenkaan valinneensa kumppania, jonka kanssa voisi esimerkiksi perustaa perheen (tai viettää loppuelämänsä). Tai nuorena aloitetuissa parisuhteissa voi vain tulla tarve saada vielä lisää kokemuksia ihmissuhteista.

 

[James]

Ei kai se rakkauden loppuminen välttämättä tarkoita, että toinen olisi tehnyt jotain "väärin". Ehkä toinen osapuoli tai molemmat ovat ajan kuluessa muuttuneet, tai toinen ei koe kuitenkaan valinneensa kumppania, jonka kanssa voisi esimerkiksi perustaa perheen (tai viettää loppuelämänsä). Tai nuorena aloitetuissa parisuhteissa voi vain tulla tarve saada vielä lisää kokemuksia ihmissuhteista.

Tämä on totta. Myöskään se että on aina ollut yhdessä toisen kanssa, ei tarkoita että olisi välttämättä mikään pakko tai millään tavalla järkevää viettää elämänsä loppuun saakka samalla tavalla. Elämä on täynnä mahdollisuuksia.

 

[Myrkky]

Parisuhdeterapiasta puheenollen, yks kaveri meni ex- vaimonsa kanssa tälläiseen. En kyllä keksi miksi, koska muija oli lopulta sanonut että oli enää rahan takia suhteessa, naimisissa. Siinä paljon terapiaa tarvita, vaan isäntä (kai?) itse oli tätä ehdottanut, vielä tuollaisen tunnustuksen jälkeen.

Oma ex taas tarvisi ihan muunlaista terapiaa, että palaisi maanpinnalle. Taas paljastui uusia ulottuvuuksia, vitutus ketjussa olenkin avautunut ettei se saa kamojaan täältä mun luota pois. Noh, törmäsin vihdoinkin tämän isään ja kyselin että mitenkäs nämä loput tavarat - eipä tuo ollut tietoinen koko asiasta, saati kuullut tyttärestään aikoihin. Vaan seuraavan päivänä alkoi tapahtumaan, tuli viestiä että voidaan tulla hakemaan ihan koska vaan. Kappas, no sanoin että vaikka samana päivänä tunnin sisään. Ennen niin rehellinen ja vanhempiensa kanssa yhteyttä pitänyt ei nykyään edes kehtaa olla tekemisissä heidän kanssaan, koska voisi tulla kysymyksiä mihin pakko valehdella, ja totuus olisi sietämätöntä kertoa.

Bonuksena annoin arkaluontoisia papereita, joista pinkan päällimmäisenä, uuden ukon nimi iski varmaan suoraan silmiin. Ja mähän en tästä muka mitään tiedä vieläkään. Näitä papereita olen pantannut lähinnä siltä varalta että joutuisin kiristämään, sillä että mun hallussa on arkaluontoista materiaalia - ja jos ei loput tavarat lähde, niin.... olisin kyllä keksinyt käyttöä. Ja siitä ei olisi hyvä heilunut.

Mutta nyt hitot siitä, hän pitäköön huolen omista asioistaan. Siinä sitä hommaa onkin, kun pitää jotain kulisseja yllä.

Itsellä taasen aivan ihana nainen, jonka kanssa ollaan niin samalla taajuudella kaikessa mahdollisessa. Ei uskoisi että tässä iässä vielä törmäisi täysin sattumalta johonkin tälläiseen, niin vain kävi

 

[Jälkiruoka]

@Harakka
Vähän samankaltaisessa tilanteessa aikanaan ollut. Mitä lie mt-ongelmia, jotka selvästi kaipasivat ammattiapua, mutta se ei yksinkertaisesti käynyt laatuun. Kaikki oli omaa vikaa, ei kelvannut jos kuunteli, antoi neuvojaan, oli hiljaa, teki mitä tahansa. Erityisesti muistutettiin usein, kuinka hän tilanteeseen nähden tekee asiat niin paljon paremmin aina etc. Kun ei ollut halua yrittää mitään tehdä, hänen omat ongelmat kun oli näitä "kyllä tää tästä." Ja vitut. Lähdin kävelemään, paras ratkaisu. Ei mitään takarajoja tai muuta. Asia puheeksi ja jos ei auta, niin kerrot että näin kävi ja kävelet ulos.

 

[Harakka]

@Harakka
Vähän samankaltaisessa tilanteessa aikanaan ollut. Mitä lie mt-ongelmia, jotka selvästi kaipasivat ammattiapua, mutta se ei yksinkertaisesti käynyt laatuun. Kaikki oli omaa vikaa, ei kelvannut jos kuunteli, antoi neuvojaan, oli hiljaa, teki mitä tahansa. Erityisesti muistutettiin usein, kuinka hän tilanteeseen nähden tekee asiat niin paljon paremmin aina etc. Kun ei ollut halua yrittää mitään tehdä, hänen omat ongelmat kun oli näitä "kyllä tää tästä." Ja vitut. Lähdin kävelemään, paras ratkaisu. Ei mitään takarajoja tai muuta. Asia puheeksi ja jos ei auta, niin kerrot että näin kävi ja kävelet ulos.

"Mukava" kuulla etten ole ainoa, mutta helpottavaa myös aina kuulla että joku on selviytynyt vastaavasta tilanteesta ulos ja elämä jatkuu. Omallakin kohdalla juuri tuo, että mikään ei kelpaa mutta jaksaa kyllä paukutella henkseleitä kuinka hoitaisi asiat paremmin, että me muut (minä ja miehen kaverit) ei viitsitä yrittää/ei välitetä tarpeeksi ja halutaan vain "pestä kätemme" pois hänestä kun kehdataan edes ehdottaa jotain kolmatta osapuolta hänen ongelmiinsa. Siksi olenkin alkanut vastapallona aina kysymään että mitä ihmettä hän sitten haluaisi että tekisin tai mitä hän tekisi vastaavassa tilanteessa jossa roolit on toisinpäin, ei oikein osaa antaa mitään järkevää vastausta siihen tai sitten ehdottaa jotain mitä olen jo yrittänyt ja huomautan että ei ole toiminut. No ei niin, kun kuulema teen sen väärin. Pitäisi kai mennä just nappiin herran mielen mukaan miten on tilanteen päässään kuvitellut, että menisi läpi. Yks vitun noidankehä tämä.

Muutenkin hyviä vastauksia, neuvoja ja keskustelua ollut täällä, joten kiitos niistä, ei vain ole hirveästi ollut aikaa ja energiaa vastailla. Olen miettinyt jopa että jos itse hankkiutuisin sinne terapiaan (tarvetta olisi ihan muutenkin) ja näyttäisin miehelle että kyllä siitä voi apua olla ja kaikki lähtee itsestä. Mutta jonot on pitkät ja pahimmassa tapauksessa tuokin saattaisi venyä jonnekin kauas, joka tapauksessa sinne on suunta jossain vaiheessa, oli se sitten ennen eroa tai sen jälkeen. Alustavasti tullut asuntotilannetta katseltua, muuttopalveluita, laskureita... Mutta mitään konkreettista eron puolesta ei ole tullut vielä tehtyä. Sekin ahdistaa kun tietää ettei homma tapahdu sormia napsauttamalla, sitä vaan toivoisi että voisipa joku kaunis aamu vaan herätä omassa asunnossa ja asiat on järjestyksessä.

 

[█ █ █ █ █]

Yksi suurimpia herätysmetodeita toiseen on nimenomaan oma muutos. Mikäli sinulla on suhteen pelastamishaluja ja haluat antaa vielä aikaa, menet itse terapiaan kuten sanoit, alat irrottautumaan ja hankkimaan omia harrastuksia. Teet rajasi selväksi "rakastavasti", että olet yrittänyt, mutta se ei ole hyödyttänyt, eli et suostu enää puhumaan niistä asioista. Puhut kyllä muusta, mutta poistut aina tilanteesta eskaloimatta sitä, mikäli se ajautuu tuohon. Oman mielenterveyden kannalta on todella tärkeää harrastaa paljon omia juttuja suhteen ulkopuolella, jotta ajatukset pysyvät kasassa ja riidat eivät eskaloidu.

Ihmiset ovat kuitenkin niin taipuvaisia rutiineihin ja ainoastaan niitä selvästi rikkomalla havahtuu hereille. Kun oikeasti asetut sivuun ja pidät rajasi, toisella on parempi mahdollisuus ymmärtää, että oma käyttäytyminen ei ole oikein. Valitettavasti suora puhe tai muuttumisen vaatiminen toimii erittäin harvoin, koska se toimii helposti henkilön minäkuvalle hyökkäävänä toimintana.

Tästä on esimerkkinä monia suhteita, joissa riidellään ja kun toinen lopullisesti irroittautuu suhteesta, riidat eivät enää eskaloidu, jolloin toisella saattaa tunnetila muuttua parempaan suuntaan. Sitten se "mä haluan erota" tuntuukin tulevan kuin puskista, kun itsestä tuntuu, että suhde on lähtenyt parempaan suuntaan.

 

[Molle]

Yksi suurimpia herätysmetodeita toiseen on nimenomaan oma muutos.

Toista ei voi muuttaa, ainoastaan itseään. Kysymys onkin, kuinka paljon on valmis muuttumaan toisen takia? Onko se toinen valmis tulemaan vastaan?

 

[█ █ █ █ █]

Toista ei voi muuttaa, ainoastaan itseään. Kysymys onkin, kuinka paljon on valmis muuttumaan toisen takia? Onko se toinen valmis tulemaan vastaan?

Ei voikaan, kuten totesin. Metodina kuitenkin paras tapa on muuttua itse ja rikkoa se rutiininomainen käytös. Jos vaikkapa riidat aina eskaloituu kolmen päivän mykkäkouluun, pistää se toisen väkisinkin miettimään, kun toinen poistuu riidasta samantien ja unohtaa asian heti, ihan näin esimerkkinä. Ei takaa muutosta, mutta voi toimia herätyksenä. Muutoksella en itse tässä hae mitään toisen mielistelyä, vaan enemmänkin itsensä suojelua sekä tilanteista poistumista. Irroittautumista. Jos toinen ei tuosta ymmärrä itse hakea käytökselleen muutosta yksin tai avun kanssa, on jo uuden elämän rakentaminen hyvässä mallissa ja ero sujuu helpommin omalta osalta.

 

[erihyva]

Toista ei voi muuttaa, ainoastaan itseään. Kysymys onkin, kuinka paljon on valmis muuttumaan toisen takia? Onko se toinen valmis tulemaan vastaan?

No itsensä muuttamista voi myös kutsua kehittymiseksi ja aikuistumiseksi, ja se työ ei mene koskaan hukkaan, vaan seuraa mukana seuraaviin parisuhteisiin, joissa sitten paremmat lähtokohdat.