Paras rattiohjain ja muut autopelivarusteet

No niin. Nyt eipä kauaa kestänyt Kiinan käppärin sensori.
Toimii muuten mutta sensoritieto pomppii.
Videossa siis tuo throttle.
Tekee sitä aina tuolla "ala-asennossa" eli kun ei vedä jarrusta
Oletko kokeillut säätää jousta? Se tapahtuu keskimäistä ruuvia kiristämällä/löysäämällä.
61nkiR2KoXL.jpg
 
Tokihan se on kalibroitu ja ruuviakin ruuvattu, koska tarttihan siitä mieleinen saada.
Toi hall anturi on sen verran yksinkertainen toiminnaltaan, että anturi vika on aikalailla ainut vaihtoehto.
Olis yksinkertainen vaihtaakin, mutta hankala varmaan löytää.
 
Itse sain korjattua tällä DiVievillä vastaavan ongelman omissa DIY pedaaleissa.
 
Sinällään huvittavaa että neloselle julkistettiin DD1-pohjainen versio ja vitoselle CSL-pohjainen. Joo, kummallekin halvin mahdollinen mutta kyllä se Turismonkin Pro-versio olisi voinut olla DD1 pohjainen ja toi sitten tavis-versio.
 
On tuo mielestäni järkevämpi ratkaisu pleikkarin yhteyteen. Aniharva ostaa pleikkarille ~2000 EUR hintaista peliohjainta.

Ohjauspyörä tosiaan aika kamalan näköinen. Polyphony on siitä ilmeisesti tuon näköisen halunnut. Sen lisäksi kehä on vain 280mm, eli on lelumaisen ulkonäön lisäksi lelumaisen pieni.
 
OP Formula.jpg

Tuli nyt sitten minullaki hypättyä OP:n kelkkaan. :) Ekat noin 30 kierrosta Red Bull ringiä ajettu. Siellä ny sattuu olemaan tällä viikolla F3 kisa.

Tuo istuin on aivan mahtava jonkun aikaa tässä tietysti menee että tuohon formulatyyppiseen ajoasentoon tottuu.

Taisi täällä olla muitakin joilla on OP rigi. @J4nnu nyt ainakin.
 
Hyvin mulla toimii, P1 V2 ratteja vielä 429kpl jäljellä.

EDIT: lainattu tunnin vanhaa viestiä joten voi olla että suurin ryntäys on ohi :D
Juu under the maintenance oli, mutta nyt sain itsekin moisen tilattua. 112 kappaletta vielä jäi noita halpiksia.
 
Sinällään huvittavaa että neloselle julkistettiin DD1-pohjainen versio ja vitoselle CSL-pohjainen. Joo, kummallekin halvin mahdollinen mutta kyllä se Turismonkin Pro-versio olisi voinut olla DD1 pohjainen ja toi sitten tavis-versio.

Eikös se Podium DD1 PS4 toimi edelleen myös PS5lla? Eli miksi julkaista uusi vastaava? Ei tuokaan versio ole loppujen lopuksi ollut kauaa vielä myynnissä.

Edit:
 
Viimeksi muokattu:
Eikös se Podium DD1 PS4 toimi edelleen myös PS5lla? Eli miksi julkaista uusi vastaava?

Eikös tuo toimi pelkällä formula-ratilla? Ovatko nuo Base- vai rattiyhteensopivia? Jos base niin ei ongelmaa mutta rattiyhteensopivuus rajoittaa käyttöä PC-suuntaan.
 
PS yhteensopivuus basessa ja Xbox yhteensopivuus ratissa.

Ei löytynyt itselle mitään hankittavaa BF tarjouksista.
 
Kyllä kaikki Fanan ratit/baset aina pc::lläkin toimii. Se sitten hölmöä että jos haluaa varsinaisen tuen sekä PS4/5:lle että Xboxin puolelle, pitäisi hankkia PS-versio basesta, koska se toimii Xbox-rateilla myös toisella konsolilla, Mutta sama toisinpäin ei onnistu, siksi tietysti on Drivehub ja vastaavat olemassa.
 
Onko g29 ratille kannattavaa ostaa mitään muuta keppiä kuin logitechin oma? Joku keppi pitäis saada
 
G29 harvemmin jää viimeiseksi ratiksi, sama sitten ostaa sellainen mikä kelpaa seuraavankin kanssa. SHH tekee inhimillisen hintaista vaihdekeppiä ja taitaa VNM:ltäkin löytyä sellainen.
 
Samalla voisi tässä kysyä että onko Fanan keppi saatu jo luotettavaksi tässä vuosien varrella vai onko jengillä edelleen ongelmia sen kanssa? Tosin en erityisesti H:ta kaipaa ja
Frexin Shift+ on monia vuosia sequna toiminut aivan hyvin, varsinkin kun sen sai laitettua suoraan baseen välipiuhalla.
 
Shh vaikuttaa kyllä loistavalta vaihtoehdolta. Pitää tutkia saisiko niitä jostain nopeasti

Tilasin shh:n kepin heidän omilta sivuilta(en oikein löytänyt muualta). Ilmoitti että tammikuun puolessa välissä saavat lähetettyä.
Hintahan on erinomainen tuollaisesta kepistä jossa on H-kaavio sekä sekventiaali. Ja vaihdekepin nuppikin on vaihdettavissa todella helposti. Jäykkyys säätökin löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
Turn Racing R305 ja Fanatec PBME omistajat kertokaapa mielipiteenne yhteensopivuudesta ja ergonomiasta yleisesti. Onko riitävästi tilaa, nappien ja vaihteenvalitsimien etäisyydet ja käytettävyys jne. @markov7 @CorporatePenguin
 
Käytössäni on tosiaan se Turnin sivuilla suositeltu 20mm spacer kiekko rimin ja PBME:n välissä.

Mulla ei oo mitkään isot näpit ja hyvin ulottuu vaihteille ja myös niille apm:n ylemmille läpyisköille.

Napit löytyy myös luontevasti peukalon alle, ja pitääkin, koska VR-lasit silmillä menis muuten sohimiseksi.

Nillle rotary kytkimille ei oo liika tilaa tosiaan kyllä alaosassa, vaan ratin kehä tulee lähelle, mutta kyllä ne pyörimään sopii. En niitä juuri käyttänyt, niin en osaa oikein sanoa onko harmia, jos paljon ruuvailee.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli purettua Fanatecin käsijarru V1.5 osiin kun se meni melkein käyttökelvottomaksi analogisuuden osalta, esim. Dirt Rally 2.0 piti laittaa käsijarrun deadzone 70-80% 2vuoden käytön jälkeen(30% 1vuoden jälkeen) jotta ei antanut inputtia aina vaihteita vaihtaessa (heiluu sen verran kun kiinni fanatecin shifterin kyljessä).

Huomasin heti että potentiometriä kiinni pitävä ohut mutteri oli hieman irti ja pelkkä potikka piuhoineen toimi ongelmitta windowsissa. Näköjään kun tuon mutterin kiristi niin käsijarru toimii taas kuin uutena.
kuva
1638214435209.jpeg

Pitäsikö tuohon laittaa toinen mutteri perään jotta ei löysty käytössä, ainakin kierteitä siinä riittää toiselle. Katsella nyt ensin kuitenkin miten pitkään pysyy hyvänä.
 
Kiitos tiedosta. Lähinnä tuo mietityttää, kun napit jää syvemmälle tuon spacerin takia.

Hienon näköinen tuo sinun teipattu PBME! Askartelitko itse vai onko noita myytävänä valmiina?
 
Tuli purettua Fanatecin käsijarru V1.5 osiin kun se meni melkein käyttökelvottomaksi analogisuuden osalta, esim. Dirt Rally 2.0 piti laittaa käsijarrun deadzone 70-80% 2vuoden käytön jälkeen(30% 1vuoden jälkeen) jotta ei antanut inputtia aina vaihteita vaihtaessa (heiluu sen verran kun kiinni fanatecin shifterin kyljessä).

Huomasin heti että potentiometriä kiinni pitävä ohut mutteri oli hieman irti ja pelkkä potikka piuhoineen toimi ongelmitta windowsissa. Näköjään kun tuon mutterin kiristi niin käsijarru toimii taas kuin uutena.
kuva
1638214435209.jpeg

Pitäsikö tuohon laittaa toinen mutteri perään jotta ei löysty käytössä, ainakin kierteitä siinä riittää toiselle. Katsella nyt ensin kuitenkin miten pitkään pysyy hyvänä.
tai kynsilakkaa siihen kierteeseen ni ei karkaile. toki mutterilukite parempi jos on :)
 
Eilen tuli Gigantista Black Friday tarjouksesta ostettu Samsung Odyssey G9, sekä Ronilta RSH-companystä ständi tuolle. Meinas ständiä rakennella tulla hiki kun hankalassa asennossa yritin ruuvata palikkaa paikoilleen eikä millään mennyt. Aikani yrittäessä alkoi jo hermo palamaan kunnes huomasin, että eihän tuossa vastapalikassa ole jenkoja :darra: No valmista tuli loppujen lopuksi.

aa.jpg
sss.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Mulla olis myynnissä 3 kpl 24' 60hz näyttöjä ja niille mozin teline. Ei ketään kiinnosta rakennella vanhan koulukunnan rigiä? Sais halvalla, ei viittisi kantaa kaatopaikalle toimivaa tavaraa... törkeitäkin tarjouksia otetaan vastaan
 
Mites fanan uudet ajurit. Onko kukaan testaillu dd:llä?
Hyvin toimii ja palautti myös Fanan käsijarrun toiminnan kun oli suoraan baseen kytkettynä.

No mun piti säätää käsijarrusta turhaa mekaanista klappia pois (jousi katkaistu ja elastomeeri sen tilalla).
Onnistuin polttamaan hall anturin joka siis oli siihen modattu ja paloi hihat koko rimpulaan, lensi roskiin.

Tilalle tuli:
HE.jpg
joka on tuntumaltaan ihan eri maata ja saa säädettyä mieleisekseen.
Turhan kallis oli vaan omiin nykyisiin tarpeisiin nähden, no eiköhän rallirintamallakin lähivuosina tapahdu jotain :)
Pitää mainita SimGraden huippunopea toiminta.
Tilasin eilen klo 16:30 ja tänään sai noutaa paketin klo 14 :tup:
edit:
Nyt rallia vähän enemmän ajaneena uudella käsijarrulla täytyy todeta että on aivan hemmetin hyvä!
Otin jousen pois (tarkoitettu jäjittelemään jarruvaijerin kiristymistä) ja tilalle kaksi kovaa kumia, voima softasta 18kg ja tuntuma ihan loistava ja ennen kaikkea nyt käsijarrua voi oikeasti hallitusti annostella ja sen kyllä huomaa ajossa.
Voi suositella korkeahkosta hinnasta huolimatta!

Ostin myös pari Dayton Audio TT25-8 PUCK Mini Bass Shakeria ja ajattelin kokeilla miten vertautuvat ButtKicker Gamer 2:siin.
edit:
Oikein hyvin toimii nuo shakerit, eikä hinta ole paha.
Pitää kokeilla vielä hieroa BK:n säätöjä josko saa hyväksi (riittävä palaute ilman että täry alkaa kolista) tai sitten vaihtaa täristimet noihin.
Nuo saa hienosti kiinni 80mm profiiliin kaikilla kolmella ruuvilla.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä hieman polttelisi ratti+poljinsetin päivittäminen uuteen.

Onko suosituksia mikä olisi Logitechin G29:stä ns. next step? Thrustmaster TX?
 
Tässä hieman polttelisi ratti+poljinsetin päivittäminen uuteen.

Onko suosituksia mikä olisi Logitechin G29:stä ns. next step? Thrustmaster TX?
t300 oli parannus g27:ta, ja TX on inasen parempi.
Se on sen 600€ halvin mahdollinen fanatec polkimineen, joka on taas varmasti parempi kuin TX.
Rallia ajaa kyllä nopeatkin kaverit ihan sillä thrustmasterillakin.
 
TX ja T300 on hyvin samankaltaiset, toinen Xbox ja toinen PS yhteensopiva. TS-PC ja TS-XW sitten ne Thrustmasterin paremmat hihnavetoiset, sekä tietty hurjan hintainen T-GT.
 
No niin. Nyt eipä kauaa kestänyt Kiinan käppärin sensori.
Toimii muuten mutta sensoritieto pomppii.
Videossa siis tuo throttle.
Tekee sitä aina tuolla "ala-asennossa" eli kun ei vedä jarrusta

Mulla on hieman erilainen kiinan käsijarru, hall-anturi oli siinä alunperin muttei se toiminut oikein ollenkaan pakasta vedettynäkään. Korvasin anturin potikalla ja on toiminut moitteetta reilun vuoden ajan nyt
 
Ei varsinaisesti kuuluisi ketjuun mutta koska myyjänä on Heusinkveld.

Vähän kyllä houkuttaisi koska pelihuoneeseen olisi tarkoitus tulevan remontin jälkeen tämän kaltaisia LED-valokylttejä juurikin hankkia.

Tähän asti automiehet, ainakin jenkeissä, halunneet kymmenien (miljoona-)keräilyautojensa hallien seinät koristaa automerkki/öljyfirma/rengas etc kylteillä, tulevaisuudessa jengillä seinillä simuosa-valmistajien logoja ja muuta.
 
Kuulostaa aika tutulta, lisäksi alla olevasta linkistä aiheeseen kuuluvia rata ym. tauluja mutta eipä tästä aiheesta tämän enempiä.

Minkälaisella vahvistimella noita mini bass shakereita ajelit? Itsellä on käynyt mielessä testata täristimiä jollain kohtuullisen hintaisella kokonaisuudella..

Ostin myös pari Dayton Audio TT25-8 PUCK Mini Bass Shakeria ja ajattelin kokeilla miten vertautuvat ButtKicker Gamer 2:siin.
edit:
Oikein hyvin toimii nuo shakerit, eikä hinta ole paha.
Pitää kokeilla vielä hieroa BK:n säätöjä josko saa hyväksi (riittävä palaute ilman että täry alkaa kolista) tai sitten vaihtaa täristimet noihin.
Nuo saa hienosti kiinni 80mm profiiliin kaikilla kolmella ruuvilla.
 
Mulla tollaset vahvarit amazoonista ja tollanen dac. Myös kyseisestä putkasta. 2kpl 100w tärytintä penkin alla.
 
Liitteet

  • 16389054510587454834772073082281.jpg
    16389054510587454834772073082281.jpg
    3,8 MB · Luettu: 97
  • 16389054780413854646700925114155.jpg
    16389054780413854646700925114155.jpg
    3,6 MB · Luettu: 91
Ja täryinä tällaiset .
 
Liitteet

  • Screenshot_20211207_213534_com.ebay.mobile.jpg
    Screenshot_20211207_213534_com.ebay.mobile.jpg
    574,2 KB · Luettu: 51
Saako noista shakereista oikeasti jotain lisää vai onko pelkkä "kikka"?
Voisi harkita kanssa vähän virittelyä.
Löytyisi parikin autovahvaria, jota voisi syöttää vanhalla pc virtalähteellä.
Elementithän näyttäisi halvoilta.
 
Minkälaisella vahvistimella noita mini bass shakereita ajelit? Itsellä on käynyt mielessä testata täristimiä jollain kohtuullisen hintaisella kokonaisuudella..
Vahvistimina on ButtKicker Gamer 2 Kiinan ihmeet.
DAC Digitaalisesta Analogiseen vahvistimeen Toslink / Coaxial - 24hshop.fi
Softana SimHub, jota voi käyttää ilmaiseksi, mutta lisenssin saa jo 5eur:lla.

Nuo @markov7 tai vastaavat ajavat saman asian, tarjontaa löytyy kyllä kun etsii.
Tässä ketjussa aiemmin myös aihetta käsitelty jonkun verran.

Mulla efektit niin että yhdessä jousitus ja jarrujen lukkiutuminen, toisessa kuopat/kanttarit jne sekä pyörien luistaminen.
Ainakin itse suosittelen täryjen lisäämistä, herättää rigin henkiin :)
 
kyllä ne auttaa, just pyörien lukkiutumiseen ja luistoon ku säätää. pari kertaa unohtunu laittaa simhub käyntii ni onpa ollu orpo olo :)
ajan @Make73 profiililla edelleen, vaihdoin vaan että edessä (jalkojen alla) on toinen ja takana (penkin alla) toinen päristimin. tuossa löysin ACClle tehdyn profiilin. ja joka simussa käytössä (ams2,acc,dr2, raceroom, ir)
muuten hyvä mutta ei tunne pyörien lukitusta tai luistoa. pitänee vähän ihmetellä.
 
Oletko asetellut täryt jotenkin rigiin perustuen siihen mitä täryn pitäisi kertoa?
Pohdin sitä pitäisikö jarrujen info tulla jaloilta ja kuopat penkin suunnalta.

pitänee kasata ”pukin konttiin” tilausta

Mulla efektit niin että yhdessä jousitus ja jarrujen lukkiutuminen, toisessa kuopat/kanttarit jne sekä pyörien luistaminen.
Ainakin itse suosittelen täryjen lisäämistä, herättää rigin henkiin :)
 
No yritin sitä tuolla etupää eteen ja takapää prseen alle. Mutta ei sitä kyllä käytännössä huomaa luisto on yleensä vähän molemmissa. Ja ajan pelkästään vr:llä.
Mietin jo jos tilaisi nuo linkatut päristimet pari kpl lisää eli joka kulmaan mutta tosiaan taitaa olla hyöty olematon.
Ja liikaa ei noihin toinna ympätä kun se sitten pärisee koko ajan tai ei muista mikä pärinä oli mihinkin.
 
Heräsi kiinnostus tuohon shakeri hommaan, onko kukaan viritellyt niitä playseattiin? Kiinteä rigi ei valitettavasti ole mahdollista joten playseat on ainoa mahdollinen "rigi" tällä hetkellä vaika melkonen rimpula se alkaa olla
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 053
Viestejä
4 544 230
Jäsenet
74 915
Uusin jäsen
Diapolo10

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom