Arvostan kyllä teitä myyjiä. Ei itestäni olisi myyjäksi vaikka saisin 100t€/vuosi. Tyydyn mieluummin siihen, että saan n. 3400e/kk, kuin että joutuisin myymään.Teollisuudessa kunnossapitosopimuksien myyntiä, pienen tiimin esimiesvastuulla.
Ei kaikissa myyntihommissa joudu varsinaisesti myymään. Itse käyn asiakkailla lähinnä juttelemassa että kuinka sujuu ja samalla selvitetään olisiko tuotteelle käyttöä. Jos on niin ei tarvitse kysyä että ostatko, vaan asiakas itse kysyy tarjousta tuotteesta. Monesti ei tule edes mainittua koko tuotetta, vaan kuunneltua vain asiakkaan selostusta tilanteestaan. Ei tämä tunnu työltä.Arvostan kyllä teitä myyjiä. Ei itestäni olisi myyjäksi vaikka saisin 100t€/vuosi. Tyydyn mieluummin siihen, että saan n. 3400e/kk, kuin että joutuisin myymään.
Tämähän on se perinteinen tarina missä tahansa valkokaulustyössä. Pitkiä työsuhteita suosimalla jää yleensä palkkakehityksessä jälkeen niistä, jotka vaihtavat vaikkapa kolmen vuoden välein työpaikkaa. Yleiskorotusten lisäksi asiantuntijoille saatetaan silloin tällöin maksaa muutaman satasen korotuksia - jossain tapauksissa myös silloin, kun vastuut ovat SELKEÄSTI kasvaneet tittelin pysyessä samana. Lisäksi Suomen varsin progressiivinen verokarhu kyllä pitää huolen, että siitä parin sadan korotuksesta käteen jää satanen.Sähkö ja mekaniikkasuunnittelua tuotekehityksessä pääkaupunkiseudulla, 7v ollut nykyisessä firmassa. 3650e/kk palkalla vähän tuntui siltä että olisin pienessä palkkakuopassa
Keskustelin parin työntarjoajan kanssa kun viestejä tulee linkkariin viikoittain. Tarjosivat 35% ja 45% enemmän vastaavankaltaisesta työstä.
Kerroin tästä nykyiselle niin katsotaan paljonko tulevat vastaan, viihdyn kuitenkin nykyisessä paikassa hyvin niin raha ei ole se tärkein asia mutta selkeästi jonkin verran korotuspainetta on.
Paljoako kollegat tienaavat keskimäärin? B2B markkina voi olla rankkakin ja palkka menee hyvin usein tulosten mukaan. En syytä sinua siis huonosta tuloksentekokyvystä, vaan kartutan taustoja hieman enemmän ennen kuin uskaltaa enempää sanoa.Teen B2B-myyntiä, tuotteena SaaS-palvelua. Pohjanpalkka 2 000 e /kk ja 5 % provisio. Yksittäisten kauppojen arvo heittelee 10 k - 100 k välillä, minulla ollu nyt tuossa 10 k tasolla. Periaatteessa voisi olla mahdollista tehdä useita kauppoja kuukaudessa, mutta jäänyt vajaaseen yhteen kauppaan per kuukausi nyt. Yleensä menee asiakkaan Tapaamisesta 1-4 kk että tehdään kaupat.
Mukava etätyö ja todella vapaat työajat ja muutenkin vapaa työ. Ansiot kuitenkin jää jonnekin 2500 e/kk tasolle nyt. Olisikohan hyvä pyytää lisää pohjapalkkaa? En ole kehdannut pyytää, koska koeaika ja tällä suostuin työhön. Tällä hetkellä vähän hitaasti tulee kauppoja, toki voi olla että jossain kohtaa rysähtää kerralla monta keskeneräistä kaupaksi.
Olen harkinnut, että pyytäisin 2800 e + 5 % provisio. Olen kuitenkin ajatellut että pitäisi näyttää kynnet ensin.
Etenkin pienten lasten kanssa harkitsisin tarkkaan noita reissuhommia että onko liksan väärti vai eikö… Siinä reissaamisessa palaa sitten paljon sitä arvokasta vapaa-aikaa eikä siitä hotellissa notkumisesta varmaan sulle liksaa makseta vaan vain työtunneista. Ja vaikka liksaa saiskin niin se puhelu kotiin illalla hotellihuoneesta ei lämmitä sua tai lapsia ihan samalla tavalla kuin läsnäolo.Kävin tänään juttelemassa tuolla firmassa joka tarjosi työpaikkaa. Hyvin halukkaita olisivat palkkaamaan meikäläisen. Itseä lähinnä mietityttää nyt tuo asiakkaissa juokseminen. Alueeksi puhuttiin lähinnä Pirkanmaata ja satunnaisesti pidemmällä pohjois- ja länsisuomessa. Itsellä pieniä muksuja ja niiden hoito tässä lähinnä mietityttää.
Peruspalkaksi lupasivat n. 4800€/kk + mahdolliset bonukset ja tietysti kilometrikorvaukset siihen päälle. Eli tuntuva korotus olisi nykyiseen 3800€/kk liksaan. Ilman pieniä muksuja ja ihan hyvää nykyistä työpaikkaa ei olisi edes mikään kysymys, lähtisin kyllä heti. Lupasivat kyllä että nuo asiat saadaan kyllä järjestyyn, tiedä sitten. Tiistaina pitäis keskustella että otanko paikan. Mitä itse tekisit?
Samanlaisessa firmassa töissä, en tosin myyjänä vaan konsulttina. Katselin, että myyjät saanut +100k viime vuonna. Eli kuulostaa joko siltä, että sinulla on 1) liian vähän kauppaa, 2) liian pieni provisio tai 3) yrityksesi on pienehkö. Se SaaS B2B tuote voi olla käytännössä mitä vaan, niin vaikea toki sanoa, pitääkö nämäkään pointtini paikkaansa. Miten teillä asiakashankinta menee? Mietin että voisiko tässä olla tilanne, jossa vanhat myyjät "saa" ne 100k asiakkaat ja sulla on ne 10k asiakkaat?Teen B2B-myyntiä, tuotteena SaaS-palvelua. Pohjanpalkka 2 000 e /kk ja 5 % provisio. Yksittäisten kauppojen arvo heittelee 10 k - 100 k välillä, minulla ollu nyt tuossa 10 k tasolla. Periaatteessa voisi olla mahdollista tehdä useita kauppoja kuukaudessa, mutta jäänyt vajaaseen yhteen kauppaan per kuukausi nyt. Yleensä menee asiakkaan Tapaamisesta 1-4 kk että tehdään kaupat.
Mukava etätyö ja todella vapaat työajat ja muutenkin vapaa työ. Ansiot kuitenkin jää jonnekin 2500 e/kk tasolle nyt. Olisikohan hyvä pyytää lisää pohjapalkkaa? En ole kehdannut pyytää, koska koeaika ja tällä suostuin työhön. Tällä hetkellä vähän hitaasti tulee kauppoja, toki voi olla että jossain kohtaa rysähtää kerralla monta keskeneräistä kaupaksi.
Olen harkinnut, että pyytäisin 2800 e + 5 % provisio. Olen kuitenkin ajatellut että pitäisi näyttää kynnet ensin.
Missä asut? Jos asut Tampereella ja hoidossa on "pääasiassa" Pirkanmaalaisia asiakkuuksia, niin tilanne ei ehkä ole paha.Kävin tänään juttelemassa tuolla firmassa joka tarjosi työpaikkaa. Hyvin halukkaita olisivat palkkaamaan meikäläisen. Itseä lähinnä mietityttää nyt tuo asiakkaissa juokseminen. Alueeksi puhuttiin lähinnä Pirkanmaata ja satunnaisesti pidemmällä pohjois- ja länsisuomessa. Itsellä pieniä muksuja ja niiden hoito tässä lähinnä mietityttää.
Peruspalkaksi lupasivat n. 4800€/kk + mahdolliset bonukset ja tietysti kilometrikorvaukset siihen päälle. Eli tuntuva korotus olisi nykyiseen 3800€/kk liksaan. Ilman pieniä muksuja ja ihan hyvää nykyistä työpaikkaa ei olisi edes mikään kysymys, lähtisin kyllä heti. Lupasivat kyllä että nuo asiat saadaan kyllä järjestyyn, tiedä sitten. Tiistaina pitäis keskustella että otanko paikan. Mitä itse tekisit?
Kyllä siis Tampereen vieressä asun. Veikkaisin näitä Seinäjoki/Kuopio yms. reissuja olevan sen 1-2 kertaa parin kuukauden sykleissä. Konttorilla käydä morjenstaan tyyliin kerran kk. Mutta noita reissupäivien lukumäärää kun ei voi ennalta tietää jos jotain suurempia asiakkuuksia/projekteja jostain tuolta kauempaa tulee.Missä asut? Jos asut Tampereella ja hoidossa on "pääasiassa" Pirkanmaalaisia asiakkuuksia, niin tilanne ei ehkä ole paha.
Jos satunnaisesti tarkoittaa 2x vuodessa pohjoiseen ja 4x vuodessa seinäjoki / vaasa / pori / rauma akselilla käyntiä, niin ehkä tilanne on vähän eri kuin se, että oletuksena on joka toinen viikko rampata pohjoisessa.
On kyllä sinällään turhaa vastatata kysymykseen "mitä tekisit", kun se ei ole mitenkään verrannollinen Sinun lähtötilanteeseen, eikä siitä Sinulle kättä pidempää avuksi saada. Jos kuitenkin jotain tähän omalta kannaltani vastaisin, niin minä vaihtaisin käsiä taputtaen uuteen paikkaan. Vastaus perustuu puhtaasti siihen ajatuspohjaan, jossa omasta mielestäni aina kannattaa vaihtaa jos siihen mahdollisuus vain on ja työpuitteet uudessa paikassa yleisesti kohdillaan. Tekee vanhassa paikassa saattohoidon vielä nätisti, niin usein ovat halukkaita ottamaan paluumuuttajan takaisin, jos uuden paikan kuviot menevät perseelleen. Tätä ei muuten ikinä kannata ajatella mahdottomana vaihtoehtona, että "joudun nyt lakki kourassa kysymään löytyisikö vielä vanhasta paikasta töitä", vaan järjelliset työnantajat arvostavat paluumuuttajia. Ovat nk. valmiiksi sisäänajettuja ja tehokas työ voi heti käynnistyä.Juttelin tuossa esimiehelle ja lupasi hoitaa jonkinlaisen korotuksen. Kuten kirjoitinkin, niin pidän nykyisestä työpaikasta ja en niin paljon tuosta reissaamisesta kaikkine negatiivisine puolineen.
Vaikka vähän inhottavalta tuntuikin pyytää pientä korotusta, piti kuitenkin tämä tilaisuus käyttää hyväksi, jos sieltä vaikka muutaman saturaisen sais lisää.
No juu, tottahan se on. Jokainen myy omaa vapaa-aikaansa, eikä kukaan (yleensä) töitä tee pelkästä rakkaudesta lajiin.Eiköhän se yritys siellä taustalla tuota ihan mukavasti rahaa ja omistajat ajelevat uusilla tesloilla. Se on ihan ok saada edes sinneppäin markkinahintaa työstään. Ei työntekijä ole velkaa työnantajalleen mitään.
Kun poika syntyi olin tehtävässä jossa matkapäiviä tuli kuukaudessa n. 10, niin suomessa autossa istumista kuin maailmalle lentämistä. Ei se ollut kyllä vaimolle ihan hirveän hohdokasta aikaa ja aika nopeasti siihen väsyi itsekkin. Eli jos arvostat aikaa kotona perheen kanssa, niin jättäisin välistä.Kävin tänään juttelemassa tuolla firmassa joka tarjosi työpaikkaa. Hyvin halukkaita olisivat palkkaamaan meikäläisen. Itseä lähinnä mietityttää nyt tuo asiakkaissa juokseminen. Alueeksi puhuttiin lähinnä Pirkanmaata ja satunnaisesti pidemmällä pohjois- ja länsisuomessa. Itsellä pieniä muksuja ja niiden hoito tässä lähinnä mietityttää.
Peruspalkaksi lupasivat n. 4800€/kk + mahdolliset bonukset ja tietysti kilometrikorvaukset siihen päälle. Eli tuntuva korotus olisi nykyiseen 3800€/kk liksaan. Ilman pieniä muksuja ja ihan hyvää nykyistä työpaikkaa ei olisi edes mikään kysymys, lähtisin kyllä heti. Lupasivat kyllä että nuo asiat saadaan kyllä järjestyyn, tiedä sitten. Tiistaina pitäis keskustella että otanko paikan. Mitä itse tekisit?
Halukkaita oli ja työpaikka vaihtuu joululoman jälkeen 500 e/kk palkankorotuksen kera. Työtehtävät jatkuvat ohjelmistokehityksenä R&D:ssä ja sähköalalla, mutta kohde vaihtuu lähemmäksi rautaa, mikä vastaa paremmin omia kiinnostuksen kohteita.Sanoissa hommissa edelleen, mutta mietin tässä että pitäisikö vaihtaa välillä. Rahaa saa kivasti, mutta urakehitys on jäänyt tyhjiksi puheiksi. Palkkaa en tietenkään haluaisi vähempää, mutta vähän mietityttää, löytyykö halukkaita maksajia yli 5000 euron kuukausiansioille, vai pitääkö henkisen kehityksen vuoksi ottaa palkanalennus vastaan. Siinä mielessä tietysti hyvä tilanne, että työmarkkinoita voi sohia vapaasti tikulla kun työpaikka joka tapauksessa löytyy.
Koeaika vielä, eli et oo vielä kovinkaan kauan tehnyt hommaa? Saas palvelu, eli joku kuukausimaksullinen palvelu?Teen B2B-myyntiä, tuotteena SaaS-palvelua. Pohjanpalkka 2 000 e /kk ja 5 % provisio. Yksittäisten kauppojen arvo heittelee 10 k - 100 k välillä, minulla ollu nyt tuossa 10 k tasolla. Periaatteessa voisi olla mahdollista tehdä useita kauppoja kuukaudessa, mutta jäänyt vajaaseen yhteen kauppaan per kuukausi nyt. Yleensä menee asiakkaan Tapaamisesta 1-4 kk että tehdään kaupat.
Mukava etätyö ja todella vapaat työajat ja muutenkin vapaa työ. Ansiot kuitenkin jää jonnekin 2500 e/kk tasolle nyt. Olisikohan hyvä pyytää lisää pohjapalkkaa? En ole kehdannut pyytää, koska koeaika ja tällä suostuin työhön. Tällä hetkellä vähän hitaasti tulee kauppoja, toki voi olla että jossain kohtaa rysähtää kerralla monta keskeneräistä kaupaksi.
Olen harkinnut, että pyytäisin 2800 e + 5 % provisio. Olen kuitenkin ajatellut että pitäisi näyttää kynnet ensin.
Juuri näin. Jos susta on myyjäksi ja tuote kunnossa, niin jokusen vuoden se ottaa ja pikkuhiljaa toi provikka on moninkertainen verrattuna pohjapalkkaan. Olen vastaavaa sivusta seurannut ja aluksi koko provikka tuntui huonolta (käytännössä pakotettiin siirtymään hyvästä kiinteästä palkasta tohon malliin). Nyt 10+ vuotta myöhemmin provikka on 2-5x kiinteän palkan verran. Keskimäärin varmaan joku 3x. Alussa hyvä jos oli puolet kiinteästä.Koeaika vielä, eli et oo vielä kovinkaan kauan tehnyt hommaa? Saas palvelu, eli joku kuukausimaksullinen palvelu?
Eli käytännössä kasaat sitä asiakaskuntaa vielä monta vuotta ja sitten kun niitä kuukausimaksun maksajia on useita, sulle tulee provikkaa tekemättä mitään (tai ahneuksissaan etsit vain koko ajan lisää asiakkaita, koska provisio)
Mutta siis, ihan rauhassa kasaat sitä asiakaskuntaa. Ei voi olettaakaan heti saavansa sadan tonnin ansioita. Jos se ois niin helppoa, niin kaikkihan sitä tekis…
Miten toi toimii sit jos/kun työpaikka vaihtuu?Juuri näin. Jos susta on myyjäksi ja tuote kunnossa, niin jokusen vuoden se ottaa ja pikkuhiljaa toi provikka on moninkertainen verrattuna pohjapalkkaan. Olen vastaavaa sivusta seurannut ja aluksi koko provikka tuntui huonolta (käytännössä pakotettiin siirtymään hyvästä kiinteästä palkasta tohon malliin). Nyt 10+ vuotta myöhemmin provikka on 2-5x kiinteän palkan verran. Keskimäärin varmaan joku 3x. Alussa hyvä jos oli puolet kiinteästä.
No riippuu toki alasta ja työpaikasta. Asiakkaastaan on firman, eivätkä myyjän ja harvemmin nyt siirtyvät myyjän mukana toisen firman käyttöön. Eli kerätty asiakaspohja jää vanhaan firmaan. On toki aloja, joissa asiakkaat on helpompi houkutella vaihtamaan toimittajaa ja on aloja, joissa se on käytännössä mahdotonta. Toki kokenut myyjä saanee neuvoteltua asiallisen palkan uudessakin firmassa ja kokenut myyjä harvemmin joutuu tyhjällä salkulla aloittamaan / nollasta aloittamaan Ja tietty riippuu, lähtikö vapaaehtoisesti vai ei.Miten toi toimii sit jos/kun työpaikka vaihtuu?
Jaa... Onkohan se sitten vain toimialakohtaista vai mistä on kiinni, mutta itse olen havainnut, että kun palkkatoive nousee yli 4000 euron, yrityksillä tulee isoja vaikeuksia vastata toiveeseen tai päästä edes kovin lähelle. Toki syytä on varmasti ollut myös itsessäni, eli oma osaamiseni/kokemukseni ei vaan ole ollut pyytämäni palkan arvoinen. Toisaalta olen viimeisimmillä kerroilla aina ollut itse se osapuoli, joka on vetäytynyt prosessista juuri heikosta tarjouksesta johtuen. Vastareaktiona on sitten rekrytoivan yrityksen taholta tullut kaikenlaisia taivutteluyrityksiä. Että kuin meillä on tää puhelinetu ja nää lounassetelitkin.Opittua: Jos lähtee R&D:hen, niin opetelkaa koodaamaan - duunia loputtomasti, ja palkkaa helppo nostaa vaihtamalla duunia.
Nää palkkapolitiikat on oman kokemuksen mukaan hyvinkin vahvasti toimiala- ja firmakohtaista. Itse huomannut saman, että keskieuroopassa maisterin papereilla palkka pomppaa automaattisesti 4-5 tonniin, kun taas Suomessa saa kyllä tapella, että edes DI:n papereilla saa sitä nelosella alkavaa. Toki on niitä aloja, kuten vaikka kiinteistötalous tai konetekniikka, joissa jos oot tehny kesäharkkarit Spondalle tai Wärtsilälle, ni kokemusta ja vastuuta on valmistuessa jo sen verran, että saa "helposti" sen perus suosituksen 4,5k:n hujakoille. Sitten taas jonain kemianteknikkona jos eksyt tiettyihin taloihin, ni palkka lähtee 3-3,5 tonnista (koska research scientisteja ei arvosteta Suomessa lainkaan), ja nousee vuosien mittaan turhankin hitaasti, jollei päädy projektipäälliköks (eli vetämään tuotekehitysprojektia) tai esimiestehtävään (johtamaan tiimiä).Jaa... Onkohan se sitten vain toimialakohtaista vai mistä on kiinni, mutta itse olen havainnut, että kun palkkatoive nousee yli 4000 euron, yrityksillä tulee isoja vaikeuksia vastata toiveeseen tai päästä edes kovin lähelle. Toki syytä on varmasti ollut myös itsessäni, eli oma osaamiseni/kokemukseni ei vaan ole ollut pyytämäni palkan arvoinen. Toisaalta olen viimeisimmillä kerroilla aina ollut itse se osapuoli, joka on vetäytynyt prosessista juuri heikosta tarjouksesta johtuen. Vastareaktiona on sitten rekrytoivan yrityksen taholta tullut kaikenlaisia taivutteluyrityksiä. Että kuin meillä on tää puhelinetu ja nää lounassetelitkin.
Valtaosa Wärtsilän toiminnoista sijaitsee piskuisessa Vaasassa. Asumiskustannusten kohtuullisuus sekä runsas kotiseuturakkaiden suomenruotsalaisten tarjonta pitää palkat maltillisina.Toki on niitä aloja, kuten vaikka kiinteistötalous tai konetekniikka, joissa jos oot tehny kesäharkkarit Spondalle tai Wärtsilälle, ni kokemusta ja vastuuta on valmistuessa jo sen verran, että saa "helposti" sen perus suosituksen 4,5k:n hujakoille.
Verottajalta ainakin löytyy ohjeita tähänTekeekö kukaan Suomesta käsin töitä ulkomaiselle yritykselle, jolla ei ole toimipaikkaa EU:ssa? Miten verot, sosiaalimaksut, eläkkeet yms. työnantajavelvoitteet on hoidettu?
Ihan "normaali" työntekijä vaikka tulot on parhaimman 2 % joukossa.Vuoden viimeinen palkka saapui, ja palkkatuloa näyttäisi olevan:
110,362.94€
Tämä siis normaalityöntekijänä tietoturva-alalla.
Kyllä, saat itse päättää muun muassa paljon maksat itsellesi eläkemaksuja. Oy:n kanssa isona hyötynä on se, että jos tuloja on vähänkin yli suomalaisen mediaanipalkan pystyt optimoimaan verotusta jättämällä osan palkasta yritykseen.Jos tarjoukseen tarttuisi, kannattaisiko suoraan tehdä toiminimi/oy näiden hoitamiseksi?
Meinaat varmaan noin niinkun sosiaaliturvan kannalta? Mitä luultavammin kyllä, ellei pääasiallinen tulosi ole edelleen jostain toisesta palkkaduunista. Kuulostaisi siltä että ei.Ja jos perustaa yrityksen palkanmaksua varten, muuttuuko samalla yrittäjäksi?
Se, että siirtyy yrittäjäksi ei tarkoita etteikö voisi olla oikeutettu ansiosidonnaiseen, pitää siirtyä/liittyä yrittäjäkassaan ja sitä kautta hoitaa asiat kuntoon. Toki jäsenmaksu on sitten suurempi kuin saman tuloisen työntekijän, ovat samalla tavalla verovähennys kelpoisia kuin muidenkin kassojen jäsenmaksu.Taitaa olla työttömyyskassoissa tietty bufferi, että vuoden tms viimeisestä palkkaduunista sinut katsotaan edelleen palkansaajaksi ja olet oikeutettu työttömyysturvaan (mutta tarkasta tämä äläkä usko pelkästään meikäläistä!) Tällaiset kannattaa selvittää niin voi ehkä vielä madaltaa kynnystä tehdä tuo loikka.
Ilmeisesti @mooglez tarkoitti ettei ole johtaja tai erityisosaaja.Ihan "normaali" työntekijä vaikka tulot on parhaimman 2 % joukossa.
Tämä on muutenkin hauska ketju. En väitä, etteikö porukka saattaisi tienata täällä keskimäärin hyvin, ainakaan kirjoittajien keskuudessa, mutta kyllähän täällä selvä vähemmistö puhuu. Nimittäin Suomessa todella harva tienaa yli 100ke tuloja palkkatöissä. Hyvin paljon tyypillisempi tapaus on menestyvä yrittäjä.Ihan "normaali" työntekijä vaikka tulot on parhaimman 2 % joukossa.
Tämä on kyllä ihan yleinen ilmiö. Headhunterit saa rahaa portfolionsa suuruudesta ja montako tyyppiä esittelevät asiakkailleen. Vähemmän jännästi usein sitä täyttää hyvin tai täydellisesti oman alan junnumman roolin vaatimukset ja sen takia nuoKummasti hiljenee Linkkarin rekrytoijat kun kokenut koodari pyytää 6 tonnia kuussa. Mutta aina voi pyytää, voihan sitä joskus käydä tuuri.
Linkkarissa "Show recruiters you're open to work" ja viestiin sisällyttää että palkkapyyntö alkaa 6:lla, jos kuulostaa korkealta niin hyvät jatkot. Säästyy aikaa kaikilta.Kummasti hiljenee Linkkarin rekrytoijat kun kokenut koodari pyytää 6 tonnia kuussa. Mutta aina voi pyytää, voihan sitä joskus käydä tuuri.
Yleensä noi 100k softakaverit ovat sellaisia käsienheiluttelijoita joiden työn arvo on abstraktimpi kuin suora tuntilaskutus konsultilla.
Juu, käsitin, että osoitettiin kyseisellä alalla olevan mahdollista päästä koviin tuloihin muuallakin kuin korkean profiilin positioissa.Ilmeisesti @mooglez tarkoitti ettei ole johtaja tai erityisosaaja.
Tietoturva erottuu monesta muusta alasta selvästi valtavan kysynnän ja pienen tarjonnan vuoksi. Täältä piilaaksosta katsoen tietoturvaosaamisesta maksetaan firmasta riippuen noin +20-30% softakehityshommiin verrattuna. Parhaiten maksavissa firmoissa (FAANG, tai mitä lyhennettä niistä haluaakaan käyttää) vastavalmistuneet käärivät $200k+ vuodessa ja kokeneet "normaalit" työntekijät ovat noin $1M kieppeillä.
Onko toi ihan "normaali" palkka? Itse Asiantuntija/Konsultti roolissa ja alle puoleen pääsee tuosta 2v kokemukselEipä tuollainen aiemmin mainittu 110k tietoturva-alalla ihan mahdottomuus ole normaalille työntekijälle riippuen vähän kontekstista jos on kuitenkin isommassa roolissa. Tuo viittaus siis menisi ei-manageri position suuntaan. 7000 kuukaudessa ja siihen päivystyslisät ja muutama tonni bonareita. Tokikin on jo vähän yksisarvisen makua ettei ihan kuka tahansa tuollaisia saa. Sit on tietty erilaiset konsultit ja advisor roolit, missä varmasti mahdollisuuksia kovempiin tuloihin.