Palkkakeskustelu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja H0rna
  • Aloitettu Aloitettu
Itse olen valtiolla työsuhteessa eikä meillä ole ainakaan mitään julkista palkkataulukkoa käytössä, mutta eiköhän jotkut raamit ole niissäkin, kuten yksityiselläkin. Itse esitin aikoinaan palkkapyynnön ihan tehtävän mukaan miettimättä suuremmin julkinen vs. yksityinen ja läpi meni sellaisenaan. Virkamiesten taulukkopalkat sen sijaan on aika lailla naulattu ja niissä säädellään sitten henkilökohtaisilla osuuksilla vähän lisää, mutta niissäkin toki tietyt kriteerit.

Edit: Ja vielä sen verran, että mitä olen sitten katsonut niitä saman viraston virkamiesten palkkoja työnhakuilmoituksissa, niin ne on kyllä todella paljon pienemmät kuin mitä itse olettaisin joistain niistä tehtävistä pitävän maksaa.
 
Pitäisi jonkunlaista palkkatoivetta esittää julkisen puolen ohjelmointihommiin. Mitähän luokkaa nuo voisi olla, jos oletetaan että on täydet ikälisät?

Lomat tuossa kyllä houkuttelee, 38pv eikä lauantaita lasketa. Eli sellainen 2,5 viikkoa enemmän lomia vuodessa...
Varmasti riippuu paljon minkä sortin osaaja ja onko paljoa vastaavia tarjolla. Jos ymmärsin oikein niin kokemusta löytyy, ja hieman vanhemmat tekijät eivät välttämättä heti työpaikkaa ole vaihtamassakaan -- > voi rekrytoija katsoa eduksi. Jos olet tyytyväinen esim 3000€ niin pyydä 3500. Lomat on kyllä tosi kovat- luulen että Kelalla?
 
No, kolmella ei kukaan näistä hommista lähde. Palkka on tällä hetkellä reilu 5000€. Jos vaihtaisin toiseen yksityiseen firmaan niin palkka alkaisi luultavasti kutosella.

Ei ole Kelasta kyse.
 
Ainakin TES:ssä sanotaan, että taulukkopalkka on minimi, ylärajaa ei ole.

Voin sanoa, että jos tuossa ei ole neuvotteluvaraa, niin tekisi tiukkaa saada edes junioreita, heilläkin kun palkat lähtevät jostain kolmesta tonnista yleensä. Yksityisellä puolella tuohon saa laittaa pari tonnia lisää.

Siis ainahan niissä on neuvottelu varaa, mutta yleensä sieltä alatasolta ei lähdetä edes neuvottelemaan koska se nyt on vaan niin alhainen ja kun ollaan jo ylätasolla niin varaa ei välttämättä ole paljoa. Toki riippu tessistä eiköhän näitä julkisellakin ole aika paljon erillaisia.
Meillä tais olla 3 ryhmää ja jokaisen ryhmän sisällä 5 tasoa. Henkilökohtaista lisää voi saada sitten reilustikkin, mutta aika fakiiri saa olla että tollsta rekryssä saa itselleen. Väitän ettei rivijanttereille tollasia tule. Joku johtaja jos välttämättä halutaan niin sille vois lohjeta, muuten se on ovi auki ja kyllä sieltä sitten seuraavalla kierroksella joku tarttuu mukaan. Meillä positio määrää ryhmän ja tasot sen sisällä osaamisen ja naaman mukaan. Hlö lisät tulee sitten osaamis/naamakertoimella joskus ja jouluna kun niitä on jaettavaksi.

Mistä edes revit tuon 2500€, ilmoituksesta? Jos sulle nyt maksetaan 5k€ niin herää kysymys miksi edes hakea?
 
Revin sen palkan ihan TES:stä (Avain). Asiantuntijatehtävät, vähimmäispalkka 2648€/kk. Toki jos lukee tarkemmin, niin luultavasti sovellettaisiin HAA:ta eikä HAB:ia, jolloin minimipalkka olisi 3170€/kk.
 
Eikös joku laittanut fiksusti tässä ketjussa että joku hyvä haarukka ja täydennys että pyyntö tarkentuu haastattelussa kun työn kokonaiskuva ja mahdollisuudet selvinnee tarkemmin. Se mikä on sitten hyvä haarukka onkin vaikeampaa. ;)

Itse aion tuota käyttää jos haen jonnekkin jossa palkkatoive. Tuosta saisi hyvän keskustelunaiheen muutenkin, kehittymishalukkuus ja tavoitteellinen työote tulee esiin ja pystyt paremmin perustelemaan oman arvosi ja potentiaalisuutesi jos sitä oikeasti on.
Jos paikka on sellainen jossa ei ole osaamisella tai näytöllä mahdollista saada parempaa palkkaa, ei sinne kannata ehkä mennäkkään.

Soitin yhteen paikkaan ja kysyin suoraan palkkaa (muun ohella) kun ei näkynyt ilmoituksessa. Siitä lähdin keskustelemaan että mitkäs mahdollisuudet tässä on sitten päästä ylöspäin, ja noi kehittymishalukkuuden, tehokkuuden ja oman osaamisen näytön mainitsin. Toisessa päässä innostui ja alkoi kertomaan eri vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia ja aikatauluja niihin pääsemiseen.
 
Revin sen palkan ihan TES:stä (Avain). Asiantuntijatehtävät, vähimmäispalkka 2648€/kk. Toki jos lukee tarkemmin, niin luultavasti sovellettaisiin HAA:ta eikä HAB:ia, jolloin minimipalkka olisi 3170€/kk.

Suosittelen soittamaan siihen numeroon mikä ilmoituksessa niin saa ainakin oikean tessin ja jos sieltä joku kehtais sanoa myös sen, että millä tuhat luvulla ollaan palkan suhteen. Yleensä ei ole fiksua tuhlata kummankaan aikaa...
 
Siitä lähdin keskustelemaan että mitkäs mahdollisuudet tässä on sitten päästä ylöspäin, ja noi kehittymishalukkuuden, tehokkuuden ja oman osaamisen näytön mainitsin. Toisessa päässä innostui ja alkoi kertomaan eri vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia ja aikatauluja niihin pääsemiseen.

Nämä ovat valitettavan usein vaan korulauseita. Varsinkin jos puhelimessa on toisessa päässä kolmen ännän HR-edustaja.
 
Suosittelen soittamaan siihen numeroon mikä ilmoituksessa niin saa ainakin oikean tessin ja jos sieltä joku kehtais sanoa myös sen, että millä tuhat luvulla ollaan palkan suhteen. Yleensä ei ole fiksua tuhlata kummankaan aikaa...
No siis haastattelussa tuo palkkatoive nostettiin esiin. Tessi on tiedossa, ja mainitsin sen jo tuossa yllä.
 
Nämä ovat valitettavan usein vaan korulauseita. Varsinkin jos puhelimessa on toisessa päässä kolmen ännän HR-edustaja.
Joo ainahan on kusetuksen riski. Itse olen nyt työssä jossa työnkuva on 10% siitä jolla tätä työtä markkinoitiin ja työhaastattelussa kerrottiin.
Palkka nousi kuitenkin 15%, 2,5h työtä vähemmän viikossa ja kaupan päälle ilmainen lämmin parkkipaikka niin en kauheasti valita kun muu työ kuitenkin helppoa. Mutta vähän on petetty olo, mutta saanpahan CV:hen hehkutusta.
 
No siis haastattelussa tuo palkkatoive nostettiin esiin. Tessi on tiedossa, ja mainitsin sen jo tuossa yllä.

Ok, jos sulla on tessi tiedossa ja siellä pyöritään jossian 3000€ palkoissa niin mikset ottanut haastattelussa puheeksi missä about ollaan palkan suhteen jos omassa takaraivossa 6000€?

Imho jäätävää ajan tuhalaamista kaikilta jos firma maksaa 4k€ ja tekijä haluaa 6k€ sitten käytetään aikaa ja tupiakkia ties kuinka paljon ja homma selviää vasta lopussa kun sen olisi voinut selvittää ihan alussa.
 
Ok, jos sulla on tessi tiedossa ja siellä pyöritään jossian 3000€ palkoissa niin mikset ottanut haastattelussa puheeksi missä about pyöritään jos haet 6000€ palkkaa?
Koska en tiennyt TES:iä vielä haastattelun aikana, vaan kuulin sen vasta siellä.
 
Pitäisi jonkunlaista palkkatoivetta esittää julkisen puolen ohjelmointihommiin. Mitähän luokkaa nuo voisi olla, jos oletetaan että on täydet ikälisät?

Lomat tuossa kyllä houkuttelee, 38pv eikä lauantaita lasketa. Eli sellainen 2,5 viikkoa enemmän lomia vuodessa...
Jos palataan alkuperäiseen kysymykseen, niin itse laittaisin varmaankin tämänlaista:

"Palkkani nykyisissä vastaavissa tehtävissäni on noin XXXX euroa, mikä on mielestäni sopiva korvaus kokemukseni ja ammattitaitoni huomioiden. Julkisen sektorin edut huomioiden palkkatoiveeni on (XXXX * 0.95)."

Yli 10% palkanalennusta en lähtisi omatoimisesti ehdottamaan, mutta nuo lisääntyneet vapaat on kyllä hyvä syy hieman leikata palkkaa. Jos työnantaja lähtee tarjoamaan TESin mukaista palkkaa, niin en lähtisi tuohon - tällöin työtehtävät ja kollegat tuskin olisivat sellaisia joiden kanssa haluaisin tehdä töitä. Tähän poikkeuksena erityiset syyt, kuten erittäin kiinnostava työtehtävä tai pakottava tarve saada kyseinen työ.
 
Efektiivisesti nuo julkisen ylimääräiset lomat on aika lähellä kaikkien lomarahojen vaihtoa vapaaksi, mikä aika usein ainakin konsulttipuljuissa onnistuu. Siitä voi myös laskea minkä arvoiset ne olisivat rahaksi muutettuna.
 
Siellä julkisellakin voi myös lisäksi vaihtaa yleensä ne lomarahat lomiksi, joten 38 arkipäivää + 16 arkipäivää on aika paljon lomaa.
 
Oikein kun alkaa noita lomia optimoimaan, niin sehän kannattaa ottaa loparit ja viettää 365 - 366 päivää vuodessa lomaa valtion piikkiin ;)
No mutta asiaan. Julkisella yleisesti huonompi palkka kuin yksityisellä, eli kestää vaihdella yksityisellä lomarahoja vapaiksi ja saa silti saman käteen kuin julkisella..
 
Nimenomaan yleisesti. Omalla kohdallani julkisella 700 €/kk enemmän palkkaa kuin mitä yksityisellä oisin saanut. Toki yksityisellä olisin saanut palkan lisäksi verottomat korvaukset ja ateriaedut ym. joilla se olisi varmaan mennyt samoihin.
 
Tällainen juttu osui silmään ja kiinnitin huomiota varsin matalan oloiseen veroprosenttiin. Brutto 5300€/kk ja netto 3700€/kk. Pakolliset vähennykset tyel ja tvm 8,65%, jättää veron osuudeksi vain noin 21,5%. En huomoinut työttömyyskassan maksua lainkaan. Miten voi noin pienellä veroprosentilla tienata liki 64k/vuosi?
 
Maksaa varmaan kunnon mätkyjä.

25% näyttäis verolaskuri ilman vähennyksiä.

Itsekkin pääsisin samoihin palkkoihin, jos tekisin joka viikonloppu hommia niin kuin tuossa jutussa naikkonen tekee.
 
Viimeksi muokattu:

Tällainen juttu osui silmään ja kiinnitin huomiota varsin matalan oloiseen veroprosenttiin. Brutto 5300€/kk ja netto 3700€/kk. Pakolliset vähennykset tyel ja tvm 8,65%, jättää veron osuudeksi vain noin 21,5%. En huomoinut työttömyyskassan maksua lainkaan. Miten voi noin pienellä veroprosentilla tienata liki 64k/vuosi?
Maksimit km-vähennyksiä? Keikkaahan tuo heitti paljon.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
HUS maksaa hälyrahaa ainakin kätilöille 150€ kun suostut menemään töihin omien vuorojen ulkopuolella, jos siellä on puutteita. Tuo tekee omaan tuntipalkkaan jo ihan mukavan lisän niin motivoi varmasti monia ottamaan ylimääräisiä vuoroja vastaan. Jos kerran viikossakin teet ylimääräisen vuoron niin pelkästään noilla hälylisillä liksa kasvaa kuussa jo nätisti.
 
Kerran viikossa ylimääräinen työvuoro 100% työajan päälle kuulostaa kohtalaisen raskaalta viikosta ja kuukaudesta toiseen
 
Joo, mutta 1,5h normipäivän päälle viitenä päivänä viikossa ei olisi kovinkaan paha. Tai ainakin itsellä ajoittain aika "normipäivä".
 
Hyvinhän noi hoitajat tienaa. Ei pääse insinöörit lähellekään ja töitäkin tuntuu hoitsuille riittävän, kun ylitöitäkin saa painaa. Melkein alkaa alanvaihto kiinnostelemaan.
 
Harvempi insinööri painaa yöt ja viikonloput läpeensä sekä tekee hälytystöitä monta kertaa viikossa. Hieman paha verrata ellei tuokin kertoisi sen peruspalkan ilman lisiä ja muita haittakorvauksia.
 
Säännöllisistä päivätöistä 55.792,39 näkyy olevan viime vuoden vikassa tilinauhassa peruspalkka + lomakorvaukset. Muista, ei varsinaisen työnantajan maksamista palkkioista sitten muutama tonni vielä päälle. Ansiotuloraja tälle vuodelle 59.708,00 ja vero-% 25.
 
Harvempi insinööri painaa yöt ja viikonloput läpeensä sekä tekee hälytystöitä monta kertaa viikossa. Hieman paha verrata ellei tuokin kertoisi sen peruspalkan ilman lisiä ja muita haittakorvauksia.
Voi kun olisikin mahdollisuus painaa iltoja ja viikonloppuja kunnon korvauksilla, niin kyllä varmasti moni insinööri niitä tekisi ja ottaisi helppoa rahaa tilille.
 
Ei työantajat mielellään insinöörejä pidä ylitöissä kovilla lisillä, koska peruspalkat ovat sen verran kovat.
 
Voi kun olisikin mahdollisuus painaa iltoja ja viikonloppuja kunnon korvauksilla, niin kyllä varmasti moni insinööri niitä tekisi ja ottaisi helppoa rahaa tilille.
Hommaa itsellesi toinen työ kuten tuo artikkelin sairaanhoitajakin oli tehnyt. Varsinkin kun teet vielä alitöitä, niin jää vuorokaudesta vaikka kuinka paljon tunteja jäljelle ansion nostamiseksi.
 
Hyvinhän noi hoitajat tienaa. Ei pääse insinöörit lähellekään ja töitäkin tuntuu hoitsuille riittävän, kun ylitöitäkin saa painaa. Melkein alkaa alanvaihto kiinnostelemaan.
Pääsee lähelle ja ohikin.

Ja voi insinööreilläkin olla mahdollista tehdä ylitöitä tai päivystystä. Esim. sähköverkkoalalla on päivystämistä tai jossain tuotantolaitoksessa.
 
Kerran viikossa ylimääräinen työvuoro 100% työajan päälle kuulostaa kohtalaisen raskaalta viikosta ja kuukaudesta toiseen

Ne ketkä ei tee 100% saa hälyt myös. Käytännössä voisit tehdä 50% ja ottaa hälyinä loput, että teetkin lopulta 100%. Siellä on puutteita käytännössä joka vuorosta.
 
Hyvinhän noi hoitajat tienaa. Ei pääse insinöörit lähellekään ja töitäkin tuntuu hoitsuille riittävän, kun ylitöitäkin saa painaa. Melkein alkaa alanvaihto kiinnostelemaan.

Minulla on sairaanhoitajana palkka tasan se mikä peruspalkassa lukee. Ylitöitä ei työantajalla ole tarve teettää, hälytysvuoroja ei ole tarjolla, lisäksi teen pelkkää arki aamua, eli vuorokorvauksiakaan en saa.
Sairaanhoitajien palkkahaitari on siis varsin laaja tuon kokonaispalkan osalta.
 
Harvempi insinööri painaa yöt ja viikonloput läpeensä sekä tekee hälytystöitä monta kertaa viikossa. Hieman paha verrata ellei tuokin kertoisi sen peruspalkan ilman lisiä ja muita haittakorvauksia.
Ei tee koska ei ole mahdollista. Varmasti voisin joskus tehdä viikonlopun ylitöitä ja kuitata mukavat rahat siitä mutta kun ei ole.
 
Olis YT neuvottelut menossa. Samaan aikaan meinaavat palkkajärjestelmän uudistusta. Tällä hetkellä palkka muodostuu kk palkasta ja lisäksi bonusta saa joka projektin viivan alle jääneestä summasta 1%. Muualla suomessa tuo prosentti on 1,5%. Sitä tiputettiin pk seudulla, koska täällä projekteja on enemmän (myös työtä joutuu tekemään enemmän).

Nyt meinaavat käsittääkseni alentaa kk palkkaa ja "korvata" sitä mahdollisilla bonuksilla, jotka perustuisi projekti kohtaisiin kpl määriin. Yritys tuottaa voittoa, joten vaikka yt neuvottelut on menossa eikö tuon palkan ronkkiminen pitäisi olla ns. viimeisiä keinoja pelastaa yritys ja olla vaihtoehto vain irtisanomiselle.

Kuulin että samoihin aikoihin kun tuota bonusta laskettiin, olivat työntekijät hyväksyneet jo 10% alennuksen kk palkkoihin....nyt meinaavat polkea niitä alas lisää. Sen verran tiedän, että jokaiselta vaaditaan kirjallinen suostumus tuohon palkan ronkkimiseen eikä esim luottamusmies tai muu taho voi kollektiivisesti päättää noista yt neuvotteluiden yhteydessä. Mitäs sitten jos ei nimeä paperiin meinaa laittaa, eikä perusteita irtisanomiselle ole... kuinkahan vaikea polku on edessä.

Toisaalta itse työskentelen pk seudulla jossa projekteja on paljon. Pitänee katsoa se ehdotus ja laskeskella vaikutukset omaan tiliin. Toisaalta epäilen, että ainakaan enempää rahaa ei varmasti ole tulossa vai meinaavatko painaa maakuntien kuluja alas.

Samaa työtä kun minä tekee pk seudulla vain 2 henkilöä minun lisäksi. Maakunnissa heitä on 25.
 
Muutoneuvottelut pystyyn -> kenkää taloudellisten ja tuotannollisten syiden lomassa. Homma paketoitu.
 
Mmmm, firman täytyy näyttää kirjallisesti ja todistettavasti, että YT-neuvotteluille (nykyään muutosneuvotteluille) on perusteet.
Joka tapauksessa työsopimukset pitäisi kirjoittaa uusiksi, jossa tuo uusi palkkamalli on sovittu. Itse tiedän henkilökohtaisesti tapauksen, jossa vähän vastaavassa tilanteessa myyjä ei allekirjoittanut uutta työsopimusta. Tässä firma taipui, koska ei ollut perusteita muuttaa palkkausta perustuen "tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin"; firma takoi voittoa koko ajan.
Itse en allekirjoittaisi, vaan tappelisin vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Kandee se uus ehdotus tsekata silti. Itsellä lähipiirissä vähän vastaava tapaus takavuosina ja loppuviimein se pienempi kiinteä+provikka johti huomattavasti aiempaa parempaan palkkaan…
 
  • Tykkää
Reactions: 3me
Olis YT neuvottelut menossa. Samaan aikaan meinaavat palkkajärjestelmän uudistusta. Tällä hetkellä palkka muodostuu kk palkasta ja lisäksi bonusta saa joka projektin viivan alle jääneestä summasta 1%. Muualla suomessa tuo prosentti on 1,5%. Sitä tiputettiin pk seudulla, koska täällä projekteja on enemmän (myös työtä joutuu tekemään enemmän).

Meillä on sekä katteellisia asiakastöitä että "nollakatteisia" tutkimusprojekteja ja talon omia yleiskustannushankkeita.Asiakashommissa on tietysti tiukimmat vaatimukset ja aikataulut ja ihan eri tavalla pelko persiissä tuta-irtisanomisten suhteen kuin "olen vain töissä täällä-osastoilla". Kun asiakastyötä tekevät ehdottavat, että projektin katteesta osa menisi tiimille niin, että voisivat ostaa vaikka uusia laitteita niin jastaus on ehdoton ei. Puhumattakaan siitä, että työntekijät saisivat paremmasta katteesta jotain bonusta. Franchising-toimintaa ja osaoptimointia ei kuulemma haluta tukea, vaan kaiken katteen on mentävä viimeisen viivan alle. Moni onkin sanonut, että moti tehdä parempaa katetta on aika vähissä ja mieluummin otetaan viikko lunkisti projektin piikkiin.

Palkkausjärjestelmä on hyvä juttu, jos seon avoin ja läpinäkyvä ja siinä on selkeästi laadittu ja kuvattu tavoitteet ja mittarit, joiden ylittämisellä henkilökohtainen palkanosa nousee. Mutta ei, henki-osuus tuntuu olevan ihan pärstäkohtainen ja hihasta vedetty luku. Kahdella eri henkilöllä tehtävän vaativuusluokka voi olla sama, mutta toisella palkka on 3000 ja toisella 5000 €/kk. Jos palkka-avoimuus tulisi lakisääteiseksi niin aikamoinen myrsky aiheutuisi kun kävisi ilmi palkka suhteessa tehtäväån ja aikaansaannoksiin.
 
Sehän on tulossa avoimensi lakisääteisesti
Niin eikös ensi vuonna tule se malli että tietyn tehtävän/graden palkka pitää olla avoin. Yksilökohtaisia palkkoja (joka työntekijän) ei vissiin tarvitse avata.

Voi tulla jänniä tilanteita, jos joku huomaa tehneensä "liian halvalla" jo pitkään.
 
Eikai siinä tarvi ilmoittaa kuin tehtävän palkkahaitari tietyllä roolilla? Tietty voi harmittaa jos huomaa olevansa palkkahaitarin alapäässä varsinkin jos ala- ja ylärajan väli on suuri.
 
Niin eikös ensi vuonna tule se malli että tietyn tehtävän/graden palkka pitää olla avoin. Yksilökohtaisia palkkoja (joka työntekijän) ei vissiin tarvitse avata.

Voi tulla jänniä tilanteita, jos joku huomaa tehneensä "liian halvalla" jo pitkään.
Kyllä meillä se vaativuuspistettä vastaava palkkaikkuna on ollut Intrassa kaikkien nähtävillä jo varmaan 10 vuotta. Mutta mitäs iloa siitä on? Voit olla samalla vaativuuspisteellä varmaan 10 eri tehtävänimikkeellä. Tai samalla nimikkeellä ainakin neljällä eri vaativuuspisteellä. Ja ohjeistuksessa kerrotaan kutakin pistettä vastaava palkkaminimi ja -maksimi ja sanotaan lisäksi, että palkkamaksimin voi ylittää korkeintaan 20%:lla. Eli numeerisella esimerkillä min 3000....max 5000 (ehdoton max 6000).
 
Viimeksi muokattu:
Aikahan tuo totetuksen näyttää. Kyllä tuosta nykyistä parempaa osvittaa saa varmasti.

Tietojen antamiseen liittyvät velvollisuudet
Jos työntekijä pyytää, työnantajan tulee antaa hänelle tietoa hänen omasta henkilökohtaisesta palkkatasostaan sekä samaa tai samanarvoista työtä tekevien kollegoiden keskimääräisestä palkkatasosta. Tiedot tulee eritellä sukupuolen mukaan. Yksittäisten työntekijöiden palkkatietoja ei tule antaa.
Mielenkiintoista tuosta varmasti tulee ja mahdollisesti saattaa aiheuttaa osalle yrityksistä vaikeuksia. Nuo tiedot varmasti myös vuotaa internetiin ja kilpailu työntekijöistä tietyillä aloilla tulee entisestään vaikeampaa. Työntekijöille tämä on tietysti hyvä kun työnantajat ei pääse kusettamaan tietämättömiä työnhakijoita tai korotuksen pyytäjiä ahterista revityillä summilla alan palkkatasosta. Mitenkähän tämä vaikuttaa sitten provisiopalkkauksen osalta, ilmoitetaanko pohjapalkat vain vai miten nuo tiedot pitäisi antaa.
 
Olis YT neuvottelut menossa. Samaan aikaan meinaavat palkkajärjestelmän uudistusta. Tällä hetkellä palkka muodostuu kk palkasta ja lisäksi bonusta saa joka projektin viivan alle jääneestä summasta 1%. Muualla suomessa tuo prosentti on 1,5%. Sitä tiputettiin pk seudulla, koska täällä projekteja on enemmän (myös työtä joutuu tekemään enemmän).

Nyt meinaavat käsittääkseni alentaa kk palkkaa ja "korvata" sitä mahdollisilla bonuksilla, jotka perustuisi projekti kohtaisiin kpl määriin. Yritys tuottaa voittoa, joten vaikka yt neuvottelut on menossa eikö tuon palkan ronkkiminen pitäisi olla ns. viimeisiä keinoja pelastaa yritys ja olla vaihtoehto vain irtisanomiselle.

Kuulin että samoihin aikoihin kun tuota bonusta laskettiin, olivat työntekijät hyväksyneet jo 10% alennuksen kk palkkoihin....nyt meinaavat polkea niitä alas lisää. Sen verran tiedän, että jokaiselta vaaditaan kirjallinen suostumus tuohon palkan ronkkimiseen eikä esim luottamusmies tai muu taho voi kollektiivisesti päättää noista yt neuvotteluiden yhteydessä. Mitäs sitten jos ei nimeä paperiin meinaa laittaa, eikä perusteita irtisanomiselle ole... kuinkahan vaikea polku on edessä.

Toisaalta itse työskentelen pk seudulla jossa projekteja on paljon. Pitänee katsoa se ehdotus ja laskeskella vaikutukset omaan tiliin. Toisaalta epäilen, että ainakaan enempää rahaa ei varmasti ole tulossa vai meinaavatko painaa maakuntien kuluja alas.

Samaa työtä kun minä tekee pk seudulla vain 2 henkilöä minun lisäksi. Maakunnissa heitä on 25.
Mainitsit aiemmin olevasi rakennusalalla töissä. Projektikohtaisista bonuksista sellainen varoitus, että ne on helppo työnantajan jumpata haluamansa suuruisiksi "naamakertoimen" mukaan. Huonojen aikojen ollessa edessä voi olla työnantajalla kovakin into viedä vähäisetkin bonukset pois, koska työntekijät eivät uskalla vaihtaa firmaa.
 
Voi kun olisikin mahdollisuus painaa iltoja ja viikonloppuja kunnon korvauksilla, niin kyllä varmasti moni insinööri niitä tekisi ja ottaisi helppoa rahaa tilille.

Ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa oli tähän mahdollisuus, ja olihan se ihan hauska silloin tällöin painaa pitkä pitkä viikonloppu ja netota siitä reilu tonni ylimääräistä. Ei toki ollut mitenkään kovin yleistä, että mahdollisuus tuohon oli. Siellä sai muutenkin valita haluaako ylityöt tuntisaldoille vai rahana tilille joka kerta kun kirjasi itsensä päivän päätteeksi ulos.
 
Olisihan tuo aika hauska jos kaikkineen korvauksineen voisi näissä näyttepäätehommissakin painaa vaikka kerran kuussa viikonlopun ”töitä” ja lisätä sillä tonnin nettopalkkaan.
 
Sanon nyt varmaan itsestään selvyyksiä, mutta onhan se selvää miksi it- tai insinöörihommissa ei juuri missään voi tehdä viikonloppuna hommia, ja sote-puolella niitä joutuu (tai pääsee) tekemään.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 737
Viestejä
4 890 186
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom