OLED TV- ongelmat

Liittynyt
28.06.2019
Viestejä
1 014
Huomasithan tuon sivun eka videon kohdalla olevan keltaisen tekstin!?!?!
Mutta jos siinä modernwizen testissä jossa diagonaalinen palkki kulkee ei näkynyt mitään, on sinulla hyvä yksilö.
Olettaen, että television asetukset ei ole kovin kirkkaat ja katselutila on hämärä.

Minulla ei tosiaan ole aavistustakaan minkälaiset nuo asetukset on mutta voisin kuvauksesta päätellen arvella, että ne on aika kirkkaat. Tosiaan LG:n vastaaville suositellaan sitä ISF pimeä tilaa, jossa BT-1886 gamma oletuksena ja OLED-valo säädetään vielä käsin 35/100 (itselläni on vain 25). Samoin kirkkaussäätö pitää olla just eikä melkein, jos pistää liian ylös, sekin "hukkaa seeproja" pilatun mustan ohessa (eli musta pitää olla pimeässä huoneessa mustaa nokka kiinni ruudussa, jos jotain eloa näkyy, on säätö liian ylhäällä, eli etsiä se kohta jossa muuttuu mustaksi.
Tosiaan jos omassakin nakkaan jonkin kirkkaan tilan, vaikka ihan sen oletus standard vai mikä nyt oli nimeltään, niin meneehän se paljon paremmaksi seeprojen osalta tai pelkkä muutos BT.1886 gammasta 2.2:een auttaa jo paljon.

No joo, paha sanoa mutta olisihan se itse kiva joskus saada omilla metodeilla sellaisissa olosuhteissa testattua kuin omaa joku tuollainen "yksisarvinen". Kun olen aikoinani paljonkin lukenut tuota Avsfoorumin ketjua, niin siellä toistuu lähes poikkeuksetta se, että ne jotka paneeleitaan syynäävät erityisesti ja monet jopa vaihtelee niitä (parhaimmat yli 10 kpl) niin ei yhtään sileää paneelia ole löytynyt... Tosiaan nuo mainitun ketjun asiantuntijakonkaritkin siellä varovasti ovat viime aikoina myönnelleet, että raitoja erityisesti alle 5% harmaissa on.

Juu juuri samantapaista on omassakin tapahtunut, eli tummat alueet vaalenee ja samalla raidatkin kyllä hieman hälvenevät, kun tasaantuu. Mutta kyllä ne "seeprat" siellä on ihan selvästi omassakin edelleen.
Eiköhän jokaisessa oledissa pientä bandingiä löydy. Kyllähän omassakin sopivan harmaalla ne näkyy mutta normikatselussa ei kyllä häiritse yhtään.

Kun tota tv jumppaa tuli harrastettua enemmänkin ennenkuin päädyin tähän cx ään niin kyllä toi lcd n dirty screen on miljoona kertaa häiritsevämpää ja se tosi yleistä noissa.

Hyvä peli millä testasin aina eri telkkui oli ps5 astro ....siinä kyllä näkyy selvästi dse tai paha banding jos tv ssä niitä on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 840
On näissä isoja eroja bandingin suhteen ainakin neljän OLEDin otannalla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Huomasithan tuon sivun eka videon kohdalla olevan keltaisen tekstin!?!?!
Mutta jos siinä modernwizen testissä jossa diagonaalinen palkki kulkee ei näkynyt mitään, on sinulla hyvä yksilö.
Olettaen, että television asetukset ei ole kovin kirkkaat ja katselutila on hämärä.

Minulla ei tosiaan ole aavistustakaan minkälaiset nuo asetukset on mutta voisin kuvauksesta päätellen arvella, että ne on aika kirkkaat. Tosiaan LG:n vastaaville suositellaan sitä ISF pimeä tilaa, jossa BT-1886 gamma oletuksena ja OLED-valo säädetään vielä käsin 35/100 (itselläni on vain 25). Samoin kirkkaussäätö pitää olla just eikä melkein, jos pistää liian ylös, sekin "hukkaa seeproja" pilatun mustan ohessa (eli musta pitää olla pimeässä huoneessa mustaa nokka kiinni ruudussa, jos jotain eloa näkyy, on säätö liian ylhäällä, eli etsiä se kohta jossa muuttuu mustaksi.
Tosiaan jos omassakin nakkaan jonkin kirkkaan tilan, vaikka ihan sen oletus standard vai mikä nyt oli nimeltään, niin meneehän se paljon paremmaksi seeprojen osalta tai pelkkä muutos BT.1886 gammasta 2.2:een auttaa jo paljon.

No joo, paha sanoa mutta olisihan se itse kiva joskus saada omilla metodeilla sellaisissa olosuhteissa testattua kuin omaa joku tuollainen "yksisarvinen". Kun olen aikoinani paljonkin lukenut tuota Avsfoorumin ketjua, niin siellä toistuu lähes poikkeuksetta se, että ne jotka paneeleitaan syynäävät erityisesti ja monet jopa vaihtelee niitä (parhaimmat yli 10 kpl) niin ei yhtään sileää paneelia ole löytynyt... Tosiaan nuo mainitun ketjun asiantuntijakonkaritkin siellä varovasti ovat viime aikoina myönnelleet, että raitoja erityisesti alle 5% harmaissa on.

Juu juuri samantapaista on omassakin tapahtunut, eli tummat alueet vaalenee ja samalla raidatkin kyllä hieman hälvenevät, kun tasaantuu. Mutta kyllä ne "seeprat" siellä on ihan selvästi omassakin edelleen.
Omassa en normaalissa katselussa näe bandingia, pitäisi varmaan olla tyytyväinen. Harmaa ei silti täydellisen tasainen ole.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 949
Minulla ei tosiaan ole aavistustakaan minkälaiset nuo asetukset on mutta voisin kuvauksesta päätellen arvella, että ne on aika kirkkaat. Tosiaan LG:n vastaaville suositellaan sitä ISF pimeä tilaa, jossa BT-1886 gamma oletuksena ja OLED-valo säädetään vielä käsin 35/100 (itselläni on vain 25). Samoin kirkkaussäätö pitää olla just eikä melkein, jos pistää liian ylös, sekin "hukkaa seeproja" pilatun mustan ohessa (eli musta pitää olla pimeässä huoneessa mustaa nokka kiinni ruudussa, jos jotain eloa näkyy, on säätö liian ylhäällä, eli etsiä se kohta jossa muuttuu mustaksi.
Tosiaan jos omassakin nakkaan jonkin kirkkaan tilan, vaikka ihan sen oletus standard vai mikä nyt oli nimeltään, niin meneehän se paljon paremmaksi seeprojen osalta tai pelkkä muutos BT.1886 gammasta 2.2:een auttaa jo paljon.
Tuijottelin testit uudellen ja edelleen olen sitä mieltä että erinomainen yksilö on kyseessä. AVS:ltä on myös aika monella ollut erinomaisia yksilöitä, mutta onhan niitä myös huonompiakin siellä löytynyt. Alussa jopa näytti sieltä että AVS:n statistiiikan mukaan 55" olisivat olleet parempilaatuisia kuin 65". Tiedä siitä oliko vain otannasta johtuva vääristymä. Jotkut tuntuvat olevan vaan kroonisia valittajia, mikäään ei kelpaa. Asetuksista vielä sen verran , että AVS:n puolelta olen tosiaan ne kopsannut ja erikseen on asetukset kirkkaaseen ja hämärään tilaan. Enhancen asetuksia en ole laittanut joilla buustataan sitä max kirkkautta vielä 100 nittiä ylöspäin. Pääasiassa kirkasta asetusta käytän, koska TV on valoisassa olohuonessa. Ja jos muistan oikein, itse D-Nice taisi olla varsin tyytyväinen siihen ensimmäiseen yksilöönsä jonka kalibroi. Kehui muistaakseni paneelin tasaisuutta.

Mutta yksilöitähän nämä mitä suuremmissa määrin ovat, mekistä ja mallista riippumatta. Voin kuvitella että aika painajainen tämä on myös valmistajille. Aikamoista nuoralla tanssimista.

Tuntuu että OLED-paneelin sutut silottuvat aina myötä, mutta raidat pysyvät.
CX-paaneli kyseessä, ostettu 2020 Elokuussa.
No onhan tuo testikuva edelleen aika karsean näköinen. Ei siitä mihinkään pääse. Toivottavsti oikea kuva on kuitenkin riittävän kelvollinen.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631

5% harmaa täysin pimeässä kuvattuna matalalla oled-valolla + kameran valoitus näyttää pahalta. Silmällä ei läheskään niin paha. Eikä nuo raidat näy oikeassa materiaalissa kuin hyvin harvoin.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Eiköhän jokaisessa oledissa pientä bandingiä löydy. Kyllähän omassakin sopivan harmaalla ne näkyy mutta normikatselussa ei kyllä häiritse yhtään.
Siihen liittyen juuri linkkasin näitä suositeltuja vianetsintävideoita, kun aina toisinaan tuntuu oleva joku joka ei minkäänlaista seepraa omassa kuulemma näe.
Omassa en normaalissa katselussa näe bandingia, pitäisi varmaan olla tyytyväinen. Harmaa ei silti täydellisen tasainen ole.
Ei omassakaan normaalissa katselussa juuri näe pois lukien ne kohtaukset, jotka ovat materiaaliltaan käytännössä 5% tienoon testikuvia vastaavia. Käytännössä siis voi mennä montakin leffaa ettei näe kertaakaan, joskus jossain vilahtaa muutaman sekunnin tai sitten sellaista painajaismaista harmaannetun mustan nykytyyliä joissa sitten vähän enemmän. Vanha materiaali monelta osin paremmin omalle OLEDille soveltuvaa, kun ei tuota harmaata mustaa ole käytetty, vaikkakin täysin musta ei kyllä sovi juuri mihinkään kohtaukseen. Tässä juuri tullut katseltua about puoliväliin Salaiset Kansiot sarjaa Disney plussalta ja materiaali todella laadukasta niillä mutta ne mustat vanhan tyyliin masterilta, eli täysin luonnotonta lähes joka tilanteessa mutta näyttää kyllä kontrastifriikille hienolta.

Tuijottelin testit uudellen ja edelleen olen sitä mieltä että erinomainen yksilö on kyseessä. AVS:ltä on myös aika monella ollut erinomaisia yksilöitä, mutta onhan niitä myös huonompiakin siellä löytynyt. Alussa jopa näytti sieltä että AVS:n statistiiikan mukaan 55" olisivat olleet parempilaatuisia kuin 65". Tiedä siitä oliko vain otannasta johtuva vääristymä. Jotkut tuntuvat olevan vaan kroonisia valittajia, mikäään ei kelpaa. Asetuksista vielä sen verran , että AVS:n puolelta olen tosiaan ne kopsannut ja erikseen on asetukset kirkkaaseen ja hämärään tilaan. Enhancen asetuksia en ole laittanut joilla buustataan sitä max kirkkautta vielä 100 nittiä ylöspäin. Pääasiassa kirkasta asetusta käytän, koska TV on valoisassa olohuonessa. Ja jos muistan oikein, itse D-Nice taisi olla varsin tyytyväinen siihen ensimmäiseen yksilöönsä jonka kalibroi. Kehui muistaakseni paneelin tasaisuutta.
Eli kummalla asetuksella ne testit kävit läpi? Tuo kirkas yli 400 nittiä, niin ei varmasti näy mitään, jos on vielä joku Sonyn telkkari, joissa kunnon mura-korjaukset mukana. Tosiaan kuten tuosta linkistäsi asetuksiin liittyen näkyy olennainen valikko huoltomenussa Panel/PQ > WB/MURA/CUC data transfer!! Eli tuossa se "taikasana" joka vahvistaakin käsitykseni, että Sony tekee vielä jotain omia mura-korjauksia telkkareilleen, joten mitätön ekstra hinnassa kyllä varmasti myös tuo jotain näkyvää etua verrattuna halpiksiin.

Ajas kuitenkin vielä testit pimeässä tilassa niillä 100 nitin asetuksilla. En tosin tiedä mutta luulen, että nuokin on jotain gamma 2.2 vastaavia, joten eivät ole sen vuoksi verrannollisia siihen millä testejä LG:n vastaavissa ajellaan. Ja edelleen pitäisi varmistaa oman paneelin brightness säätö, että se varmasti on oikein.
Meinaan vaan, että kaikesta huolimatta tuossa Avsforumin ketjussa on kyllä paljon näitä seeprapaneelin kuvia Sonyistä ja jotkut niitäkin vaihdelleet useampia, että vähän epäilen niidenkään täyttä sileyttä... Ja just tuo D-Nice ihan hiljattain tuolla mainitsi, että 0.5% - 5% ei ole täydellinen. Oisko ollut viimeisen 2 viikon sisään nimenomaan tuossa testivideo/banding ketjussa tämä.

Pointtini tässä edelleen haastaa sellaista jolla oman kertomansa mukaan näyttää erinomaiselle noissa testeissä, testaamaan tietyllä tavalla ja postaamaan kuvat ottaen ne myös jollain tavalla, joka viat tuo näkyviin (vaikka nyt uudemmalla iPhonen kameralla tai vastaavalla, joka kaivaa valotuksella kaiken esiin selvästi). Meinaan vain, että yleisellä tasolla näihin sellaiset ei yleensä lähde vaan tyytyvät kuvailemaan omansa erinomaisuutta tai jopa sanovat etteivät halua edes katsoa testivideoita. Säästäisi monta OLED-aloittelijaa joka jokaista viirua omassaan kuvittelee viaksi isolta harmilta ja turhalta työltä. Säälittää välillä lukea näitä jotka vaihtelee 10-20 telkkaria tätä yrittäessään. :)

5% harmaa täysin pimeässä kuvattuna matalalla oled-valolla + kameran valoitus näyttää pahalta. Silmällä ei läheskään niin paha. Eikä nuo raidat näy oikeassa materiaalissa kuin hyvin harvoin.
Jep, kuvissa näyttää aina pahemmalle ja varsinkin kamera tekee aivan hirveästi eroa, esim. tuo oma 12 Pro vetää siinä yökuvaustilassa pitkällä valotuksella esiin vaikka ja mitä paljon pahemmin kuin mitä näkyy oikeasti ja osaa ei edes näe silmällä. Tosin ei omakaan noin rujolle näytä koskaan mitä kuvissasi mutta jos ei käytännössä juuri näy enempää kuin mitä tuossa ylempänä tätä viestiä omaani kuvailin, niin mahtaa tulla kamerasta paljolti nuokin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 949
Eli kummalla asetuksella ne testit kävit läpi? Tuo kirkas yli 400 nittiä, niin ei varmasti näy mitään, jos on vielä joku Sonyn telkkari, joissa kunnon mura-korjaukset mukana. Tosiaan kuten tuosta linkistäsi asetuksiin liittyen näkyy olennainen valikko huoltomenussa Panel/PQ > WB/MURA/CUC data transfer!! Eli tuossa se "taikasana" joka vahvistaakin käsitykseni, että Sony tekee vielä jotain omia mura-korjauksia telkkareilleen, joten mitätön ekstra hinnassa kyllä varmasti myös tuo jotain näkyvää etua verrattuna halpiksiin.

Ajas kuitenkin vielä testit pimeässä tilassa niillä 100 nitin asetuksilla. En tosin tiedä mutta luulen, että nuokin on jotain gamma 2.2 vastaavia, joten eivät ole sen vuoksi verrannollisia siihen millä testejä LG:n vastaavissa ajellaan. Ja edelleen pitäisi varmistaa oman paneelin brightness säätö, että se varmasti on oikein.
Meinaan vaan, että kaikesta huolimatta tuossa Avsforumin ketjussa on kyllä paljon näitä seeprapaneelin kuvia Sonyistä ja jotkut niitäkin vaihdelleet useampia, että vähän epäilen niidenkään täyttä sileyttä... Ja just tuo D-Nice ihan hiljattain tuolla mainitsi, että 0.5% - 5% ei ole täydellinen. Oisko ollut viimeisen 2 viikon sisään nimenomaan tuossa testiOLED TV- ongelmatvideo/banding ketjussa tämä.
Tässä nyt kuva 100 nitin asetuksilla ( night settings ) 5% harmaa. Testivideo siis tuo AVS:n suosittelema. . Kuva vastaa melko hyvin todellisuutta. Kuvan "sinipunaisuus" ei silmällä katsottuna noin selvä kuin kuvassa. Mutta kuten näkyy, tasainen paneeli on kyseessä. . Ei pahemmin epätasaisuuksia eikä raitoja. Kuvan yläreunassa on havaittavissa kapea pinkki reuna, ( ei oiken näy silmällä katsottottuna ) mutta muutama AVS:lla on valitellut aiheesta, kun se on ollut selvästi silmillä havaittavissa testikuvilla ja pahimmissa tapauksisa jopa oikella kuvalla. Onhan tämä nyt aivan eri luokkaa kuin nämä aikaisemmin täällä olleet LG:n kuvat. Ei täm täydellinen ole , kuten kuvasta näkyy , mutta antaisin kuitenkin arvosanaki erinomainen.

20210827_204212 (2).jpg

Olen seurannut yhtä sarjavaihtajaa AVS:llä, kaverilla hieman kyllä varmasti epäonneakin paneelilotossa, mutta kyllä moni on hieman ihmetellyt kaverin menoa. Etsii varmaan jotain sellaista jota ei ole olemassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Tässä nyt kuva 100 nitin asetuksilla ( night settings ) 5% harmaa. Testivideo siis tuo AVS:n suosittelema.
Melkein arvasin tämän. Eikös me olla puhuttu ennenkin tästä 10% harmaa ”hyvänmielen testistä”? Eli se mitä tuo video väittää 5%, on oikeasti 10%. Kuten huomaat 5% ja 10% testikuvat näyttää silmälläkin ihan samalle.

Tuo käyttämäsi video EI OLE AVS:n suosittelema, vaan siinähän lukee keltaisella varoitus, että älä käytä tätä. Lainaus alla
Warning Please do not use the following video for your banding test.

Kuva vastaa melko hyvin todellisuutta. Kuvan "sinipunaisuus" ei silmällä katsottuna noin selvä kuin kuvassa. Mutta kuten näkyy, tasainen paneeli on kyseessä. . Ei pahemmin epätasaisuuksia eikä raitoja.
Ei tuo nyt mitenkään erityisen hyvältä näytä 10% harmaaksi, kun raitakuvio näkyy noinkin selvästi alla.

Onhan tämä nyt aivan eri luokkaa kuin nämä aikaisemmin täällä olleet LG:n kuvat. Ei täm täydellinen ole , kuten kuvasta näkyy , mutta antaisin kuitenkin arvosanaki erinomainen.
Ei 5% ja 10% harmaan kuvia eri laitteista kannata edes verrata. Tuo ”väärä” video vain antanut monelle väärän kuvan paneelista ja tuossa avsforumin ketjussa on surullisia esimerkkejä kuinka joku on luullut omaansa ensin priimaksi sillä.

Olen seurannut yhtä sarjavaihtajaa AVS:llä, kaverilla hieman kyllä varmasti epäonneakin paneelilotossa, mutta kyllä moni on hieman ihmetellyt kaverin menoa. Etsii varmaan jotain sellaista jota ei ole olemassa.
En tiedä onko vain huono-onnisia mutta näissä vaihtorumbaan lähteneissä on varmaan useimmiten näitä, jotka nettikeskustelujen perusteella uskovat täydellisen paneelin olemassaoloon ja niiden vertailuun valokuvien perusteella (usein väärillä testikuvilla vielä).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Kuva näyttää hyvältä ja raitoja ei näy käytössä. Turha niitä videoita on tässä tapauksessa tuijotella.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Kuva näyttää hyvältä ja raitoja ei näy käytössä. Turha niitä videoita on tässä tapauksessa tuijotella.
Tuo nyt ei ollut pointtini, vaan lähestyn aihetta testausmetodien kannalta, ja siitä kuinka suuresti ”väärin testattu” vääristää vertailua ja jopa aiheuttaa joillekin turhaa ”yksisarvisjahtia”. :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 840
Ei noita ole mitään tapaa testata ja vertailla kun kuvat vääristää ja anekdootit ovat epäluotettavia.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Ei noita ole mitään tapaa testata ja vertailla kun kuvat vääristää ja anekdootit ovat epäluotettavia.
On siinä nyt ainakin sellainen perusjuttu jota olen yrittänyt painottaa, että pitäisi käyttää edes oikeata 5% harmaata testikuvaa. Eli tuossakin äsken vertailtiin taas keskenään 10% ja 5% harmaasta olevia kuvia, ihan sama kuin vertaisi pakastinta jääkaappiin.

Vielä kerran, se Avsforumin ketjun eka video EI OLE TARKOITETTU 5% HARMAAN TESTAUKSEEN, siinähän on nimenomaan varoitettu, että älä käytä tätä. Ilmeisesti juuri kukaan ei jaksa lukea tekstejä vaan klikkailee videoita järjestyksessä, kun tuosta otettuja kuvia näkee jatkuvasti joka foorumilla. On täälläkin useita esimerkkejä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 949
Melkein arvasin tämän. Eikös me olla puhuttu ennenkin tästä 10% harmaa ”hyvänmielen testistä”? Eli se mitä tuo video väittää 5%, on oikeasti 10%. Kuten huomaat 5% ja 10% testikuvat näyttää silmälläkin ihan samalle.
No perhana. Kelpaako tämä? Nyt kyseessä tämä 5 % video ( kuva on otettu niin hämärässä kuin vain teknisesti päivällä on mahdollista , pieniä heijastuksia tautalla vaaleista kalusteista). Asetuksena se 100 nittiä edelleen. Pientä raitaaa näkyy kuvassa siellä täällä, ja pari isompaa raitaa , mutta livenä testikuvassa raitoja on todella vaikea havaita. Jännästi kamera saa esiin silmälle näkymättömiä asioita.

20210828_074517.jpg

En nyt tiedä mikä järki näitä on kameran kuvaamana tuojotella, kun livenä tilanne ei ole ollenkaan noin "paha". Tietysti näin saa paneelista tietoa mitä silmän kautta ei saa, mutta onko siitä nyt sitten enään mitään käytännön järkeä ? Muuta kuin se että tietää että siellä on "näkymättömiä vikoja".

Ei tuo nyt mitenkään erityisen hyvältä näytä 10% harmaaksi, kun raitakuvio näkyy noinkin selvästi alla.
OK, mielestäni tämä on erittäin hyvä, jos vertaa mitä täällä on nänhyt. Livenä tämä testikuva näyttää hiton hyvältä.

Mutta oli miten oli, edeellen hyvin tyytyväinen Sonyn paneelin tasaisuuteen ja laatuun. Sain mitä tilasin ja ilmeisesti onnikin oli myötä. Toivon vastava onnenkantamoista kaikille !!

edit. Tämä paneelien vertailu valokuvien perusteella on kyllä aina vaikeaa puuhaa. Lopputulokseen vaikutta niin moni asia että oikea vertailu on mahdotonta. Kameralla lienee varsin iso merkitys siihen, että mitä kamera pystyy kuvasta tuomaan esiin. Lisäksi nuo telkkarin asetukset ovat toinen tekijä ( kirkkaustaso ). Valaistusolosuhteet. Omat kuvat on räpsäisty Samsungin S10:llä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.06.2019
Viestejä
1 014
No perhana. Kelpaako tämä? Nyt kyseessä tämä 5 % video ( kuva on otettu niin hämärässä kuin vain teknisesti päivällä on mahdollista , pieniä heijastuksia tautalla vaaleista kalusteista). Asetuksena se 100 nittiä edelleen. Pientä raitaaa näkyy kuvassa siellä täällä, ja pari isompaa raitaa , mutta livenä raitoja on todella vaikea havaita. Jännästi kamera saa esiin silmälle näkymättömiä asioita.

En nyt tiedä mikä järki näitä on kameran kuvaamana tuojotella, kun livenä tilanne ei ole ollenkaan noin "paha". Tietysti näin saa paneelista tietoa mitä silmän kautta ei saa, mutta onko siitä nyt sitten enään mitään käytännön järkeä ? Muuta kuin se että tietää että siellä on "näkymättömiä vikoja".

OK, mielestäni tämä on erittäin hyvä, jos vertaa mitä täällä on nänhyt. Livenä tämä näyttää hiton hyvältä.

Mutta oli miten oli, edeellen hyvin tyytyväinen Sonyn paneelin tasaisuuteen ja laatuun. Sain mitä tilasin ja ilmeisesti onnikin oli myötä. Toivon vastava onnenkantamoista kaikille !!

edit. Tämä paneelien vertailu valokuvien perusteella on kyllä aina vaikeaa puuhaa. Lopputulokseen vaikutta niin moni asia että oikea vertailu on mahdotonta. Kameralla lienee varsin iso merkitys siihen, että mitä kamera pystyy kuvasta tuomaan esiin. Lisäksi nuo telkkarin asetukset ovat toinen tekijä ( kirkkaustaso ). Valaistusolosuhteet. Omat kuvat on räpsäisty Samsungin S10:llä.
Näyttää mustakin ihan hyvältä toi paneeli, mutta sellaisille jotka etsii testikuvista sellaista paneelia oledissa missä ei näy minkäänlaisia raitoja ei ole olemassakaan.

kuten sanoit, jos livenä einäy mitään hälyttävää niin voi olla erittäin tyytyväinen.

mullakin ekassa cx ssä näkyi selvästiraidat häiritsevästilive katselussa mutta tämä toinen yksilö pirun hyvä. Siinäkin näkyy testikuvissa raitoja vähän mutta livenä tosi harvoin häiritsee.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
No perhana. Kelpaako tämä? Nyt kyseessä tämä 5 % video ( kuva on otettu niin hämärässä kuin vain teknisesti päivällä on mahdollista , pieniä heijastuksia tautalla vaaleista kalusteista). Asetuksena se 100 nittiä edelleen.
Testivideo kelpaa mutta kuvausolosuhteet ei.

Pientä raitaaa näkyy kuvassa siellä täällä, ja pari isompaa raitaa , mutta livenä testikuvassa raitoja on todella vaikea havaita. Jännästi kamera saa esiin silmälle näkymättömiä asioita.
Aika tyypilliselle OLEDille tuo näyttää, kun raidat siellä näkyy ihan päivanvalossakin. Mutta nyt, kun olet tähän hommaan jo alkanut, niin nappaa ihmeessä vielä pimeällä kuvat muuten samalla videolla ja asetuksilla. Ihan vain, että saadaan kerrankin "yksisarvisesta" kuvaa. Tiedän, että kuvien vertailu on sinänsä turhaa mutta varmasti tuollainen on omiaan hälventämään OLED-aloittelijoiden epäselvyyksiä oman paneelinsa laadusta ja vähentää varmaan monella turhaa vaihtorumbaa. Itselläkin olisi ollut helpottavaa nähdä näitä "yksisarvisen" testikuvaotoksia, kun ensimmäisen OLEDinin hankin, kun omaan silmään ja odotuksiin tuollaiset raidat tietenkin olivat vika.

En nyt tiedä mikä järki näitä on kameran kuvaamana tuojotella, kun livenä tilanne ei ole ollenkaan noin "paha". Tietysti näin saa paneelista tietoa mitä silmän kautta ei saa, mutta onko siitä nyt sitten enään mitään käytännön järkeä ? Muuta kuin se että tietää että siellä on "näkymättömiä vikoja".

edit. Tämä paneelien vertailu valokuvien perusteella on kyllä aina vaikeaa puuhaa. Lopputulokseen vaikutta niin moni asia että oikea vertailu on mahdotonta. Kameralla lienee varsin iso merkitys siihen, että mitä kamera pystyy kuvasta tuomaan esiin. Lisäksi nuo telkkarin asetukset ovat toinen tekijä ( kirkkaustaso ). Valaistusolosuhteet. Omat kuvat on räpsäisty Samsungin S10:llä.
Edelleenkin tämä ei ole pointtini. Tiedän, että ulosantini ei ole kovin kummoista, kun tuntuu, että kukaan ei hoksaa mitä yritän sanoa, mutta tarkoitukseni olisi, että kun näitä raitakuvia tännekin postaillaan aina välillä ja niitä kauhistellaan, niin tehtäisiin vertailu edes vähän reilusti.

Tosiaan tuo eka kuvasi "sileästä" yksisarvisesta oli otettu 10% testikuvalla ja vertailit sitä toisen postaamaan 5% harmaasta otettuun testikuvaan! Tuossahan ei ole mitään järkeä, kun testikuva ei ole edes samasta harmaan tasosta otettu. Toiseksi ne kuvausolosuhteet, jos toinen kuvaa pimeässä ja toinen päivänvalolla tulee taas aivan valtava ero miltä ne kuvat näyttää. Ja lopuksi vielä erot kamerasta ja kuvaajan taidoista mutta nuokin on nyt jossain määrin vakioitavissa, kun on sama tai suunnilleen vastaavantasoisella kameralla oleva kännykkä ja käytetään joko pitkää yökuvaus tai lyhyttä valotusta molemmissa tapauksissa. Lopuksi vielä ne telkkarin asetukset eli, että molemmissa vertailtavissa olisi samat mahdollisimman matalalla OLED-valolla ja BT.1886 gamma sekä brightness jämpisti säädetty oikein, jos nostaa kirkkautta liikaa, sekin siloittaa paneelia hämäävästi. Kun nämä kaikki asiat ovat samat, on edes jotain järjenhitusta tehdä yhtään minkäänlaista vertailua.

Näyttää mustakin ihan hyvältä toi paneeli, mutta sellaisille jotka etsii testikuvista sellaista paneelia oledissa missä ei näy minkäänlaisia raitoja ei ole olemassakaan.
Ei valoisassa kuvatusta voi kyllä sanoa vielä oikein mitään. Omakin on täysin sileä päivänvalossa 5% harmaalla.

mullakin ekassa cx ssä näkyi selvästiraidat häiritsevästilive katselussa mutta tämä toinen yksilö pirun hyvä.
Tämä on sitten se tärkein asia. Silloin, kun "seepraraidat" ei näy kuin jossain hämärissä 5% harmaata vastaavissa kohtauksissa oikealla materiaalilla harvakseltaan niin voi olla tyytyväinen. Uudemmissa vissiin pitää sitten sietää valoisassa olevaa gridiä, vai olikohan sitä enää 2021 sarjassakaan? No, omassa C9:ssä ei ole moista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 949
Testivideo kelpaa mutta kuvausolosuhteet ei.
Agrhh. Pitihän se arvata. Kuva ei todellakaan ole valoisssa otettu vaan hyvin hämärässä. Mutta nyt kun on leikkiin ryhdytty, niin viedään loppuun.
Odetallaan pimeätä ja sitten jätesäkit ikkunoihin ja sähköt pois kämpästä.

Enään tästä ei ole itselleni mitään iloa, mutta jos nyt sitten joku tästä iloa tai tietoa saa, niin olkaa hyvä. Palaan pimeän laskeudettua linjoille.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Agrhh. Pitihän se arvata.
Kuten myös, mutta tosiaan tämä kuvio tahtoo nettifoorumeilla toistua näissä tilanteissa. :)

Mutta nyt kun on leikkiin ryhdytty, niin viedään loppuun.
OK ja kiitos, kun et luovuttanut heti mutta tosiaan perustelin pointtini aiemmin jo mitä hyötyä tästä olisi. Tosiaan ota vielä kuva mieluiten keskeltä ruutua kuvaten, siis ei sivusta kuten varsinkin tuo jälkimmäinen selkeästi oli. Vaikka ihan katselupaikalta, jos etäisyys on kohtuullinen.

Enään tästä ei ole itselleni mitään iloa, mutta jos nyt sitten joku tästä iloa tai tietoa saa, niin olkaa hyvä.
Kuten myös mutta tästä varmaan jotain apua jollekin eka OLEDin hankkijalle voi olla.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 949
OK ja kiitos, kun et luovuttanut heti mutta tosiaan perustelin pointtini aiemmin jo mitä hyötyä tästä olisi. Tosiaan ota vielä kuva mieluiten keskeltä ruutua kuvaten, siis ei sivusta kuten varsinkin tuo jälkimmäinen selkeästi oli. Vaikka ihan katselupaikalta, jos etäisyys on kohtuullinen.

No niin, yritetään vielä kerran.

5% testivideo, pimeässä kuvattu Samsungin S10:llä ( 1/10 sec. f/1.5 4.32mm, ISO 1000 ), TV:ssä nämä asetukset ( Sony Bravia XR-55A90J Night SDR Settings (@100 nits using AWP x0.3111 y0.3367) ).

Ei tämä nyt paljoa muuttunut edellisestä. Kuvassa näkyy raitaa ja pinkkiä reunaa jonkin verran , jota on hyvin vaikea havaita pal
jain silmin.
Kamera siis korostaa virheitä. Aikaisemmin sanoin, että tämä on erittäin hyvä ja pysyn siinä mielipiteessä edelleen, sillä ilman kameraa tilanne on se.
Kameran kanssakin tilanne varsin hyvä. Onko tämä sitten yksisarvinen ? Valokuvan perusteella selvästikkään ei, mutta entä paljain silmin katsottuna ? Aika lähellä.

Tämä nyt ei tietenkään tarkoita sitä että kuva olisi 100% hyvä joka tilanteessa. OLEDin ja Sonyn ongelmat ovat siellä edelleen, joita olen opetellut tunnistamaan viisaampien opastamana ja se on tavallaan hemmetin tyhmää. Tieto lisää tuskaa.

Uskalsin tehdä tämän testirupeaman , vastoin periaatteitani ja aikaisempi neuvojani, koska olin 100% varma että paneeli on erinomainen, sillä oikealla materiaalilla en ole käytännössä löytänyt juuri mitään valitettavaa. Totta kai jokin ohimenevä "kidutuskohtaus" tuo esiin puutteet, mutta en nyt niitä hirveästi noteraa , sillä ovat hyvin harvinaisia ja lyhytkestoisia. Testivideoiden käyttö vahvistaa nyt silmämääriset havaintoni. Kuvassa näkyviä virheitä on hyvin vaikea, ellei mahdoton havaita normaalissa katselussa ja illuusio yksisarvisesta on aika lähellä.

20210828_211304.jpg

Nyt saa riittää sitten valokuvailu omalta osaltani. Keskitytään jatkossa ohjelmien katseluun. Kas , Bondin Jameshan se parhaillan vettää kiinalaisia turpaan tuolla......otetaampa selvää miten siinä käy.

1630176316875.png
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 047

No onhan tuo nyt tasainen, ei täydellinen yksisarvinen mutta käytännössä varmaan ”seeproitettu harmaa” alkaa olla hallinnassa joissain uusimmissa paneeleissa.

Aladdin varmaan oikeassa siinä että jokaisessa OLEDissa on kaivettavissa esiin epätasaisuutta eikä kokonaan 100% sileää harmaata ole missään, mutta tällanen on luultavasti NIIN hyvä ettei sitä enää katselutilanteissa huomaa.

Vai ymmärsinkö jotain väärin?
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
No niin, yritetään vielä kerran.

5% testivideo,pimeässä kuvattu Samsungin S10:llä ( 1/10 sec. f/1.5 4.32mm, ISO 1000 ), TV:ssä nämä asetukset( Sony Bravia XR-55A90J Night SDR Settings (@100 nits using AWP x0.3111 y0.3367) ).

Ei tämä nyt paljoa muuttunut edellisestä. Kuvassa näkyy raitaa ja pinkkiä reunaa jonkin verran , jota on hyvin vaikea havaita paljain silmin.
Kamera siis korostaa virheitä.
Nuo kameran asetukset vielä kuitenkin aika konservatiiviset, itse tullut napsittua tuolla pitkän valotuksen yökuvaustoiminnolla, taisi olla 3s valotusaika. En ole noihin Sonyn kalibroituihin asetuksiin perehtynyt tarkemmin mutta olettaisin, että gamma on 2.2? Tuo gamma 2.2 vs BT.1886 tai 2.4 tekee selvän eron, oled-valon lisäksi.

Aikaisemmin sanoin, että tämä on erittäin hyvä ja pysyn siinä mielipiteessä edelleen, sillä ilman kameraa tilanne on se.
Kameran kanssakin tilanne varsin hyvä.
On tuo kuitenkin ihan OK (siis siedettävä, ei täydellinen) paneeli ja uskoisin, että valmistajan mahdollisesti tekemillä mura-korjauksilla on vaikutusta. Varmaan itsekin, jos vielä OLEDin seuraavaksikin tulisin hankkimaan menee kyllä Panasonic tai Sony etusijalle.

Onko tämä sitten yksisarvinen ? Valokuvan perusteella selvästikkään ei, mutta entä paljain silmin katsottuna ? Aika lähellä.

Tämä nyt ei tietenkään tarkoita sitä että kuva olisi 100% hyvä joka tilanteessa. OLEDin ja Sonyn ongelmat ovat siellä edelleen, joita olen opetellut tunnistamaan viisaampien opastamana ja se on tavallaan hemmetin tyhmää. Tieto lisää tuskaa.

Uskalsin tehdä tämän testirupeaman , vastoin periaatteitani ja aikaisempi neuvojani, koska olin 100% varma että paneeli on erinomainen, sillä oikealla materiaalilla en ole käytännössä löytänyt juuri mitään valitettavaa. Totta kai jokin ohimenevä "kidutuskohtaus" tuo esiin puutteet, mutta en nyt niitä hirveästi noteraa , sillä ovat hyvin harvinaisia ja lyhytkestoisia. Testivideoiden käyttö vahvistaa nyt silmämääriset havaintoni. Kuvassa näkyviä virheitä on hyvin vaikea, ellei mahdoton havaita normaalissa katselussa ja illuusio yksisarvisesta on aika lähellä.
Eli tuossakin siis jossain tilanteissa saat ”ominaisuuksia” näkymään hetkellisesti? Eihän se sitten ”yksisarvinen” ole, tai ainakin itse miellän, että ”yksisarvisessa” ei viiruja näy niin testikuvissa kuin materiaalissakaan koskaan.
Niinhän se omassanikin on, että joskus vilahtaa, jos materiaalissa on varsinkin tätä nykytyylin harmaannettua mustaa. Kun näitä harjaantuu bongaamaan, niin ne sieltä osaa löytää sitten. Kaikki ei varmaan niin kriittisesti edes katsele koskaan niin eivät edes ehkä huomaa tuollaisia.

On tuo selvästi parempi kuin oma paneelini olettaen, että nuo käyttämäsi asetukset ovat suunnilleen vastaavat mitä C9:ssä on ISF pimeä tila oled-valo 25:ssä ja gamma oletus BT.1886? Pääsen omallani silmämääräisesti suunnilleen tuota postaamaasi kuvaa vastaavan tilanteeseen käyttämällä oled-valo 38 ja gamma 2.2 asetusta joka tasoittaa 5% harmaata huomattavasti.

Hieno ja hatunnoston arvoinen homma, että viitsit tuon vaivan nähdä ja kuvata omasi niin saatiin vähän perpektiiviä tähänkin asiaan. :)

Aladdin varmaan oikeassa siinä että jokaisessa OLEDissa on kaivettavissa esiin epätasaisuutta eikä kokonaan 100% sileää harmaata ole missään, mutta tällanen on luultavasti NIIN hyvä ettei sitä enää katselutilanteissa huomaa.

Vai ymmärsinkö jotain väärin?
Kyllä, tuo on pääpiirteittäin pointtini paitsi, että nuo lyhyet ”torture” kohtaukset sopivalla harmaalla näissä hyvissäkin paneeleissa hetkittäisiä seeproja saavat esille, kun niitä sieltä hakee. Mutta rajanveto näissä täytyykin vetää hyvän ja huonon välillä siihen, että jos niitä viiruja vähän joka materiaalissa (myös kirkkaammassakin) näkyy ja päivittäin niin silloin on varmaan huono yksilö kyseessä ja hyvä yksilö on taas se jossa niitä hyvin harvakseltaan näkyy ja juuri näissä 5% harmaatestiä vastaavissa tilanteissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 949
Eli tuossakin siis jossain tilanteissa saat ”ominaisuuksia” näkymään hetkellisesti? Eihän se sitten ”yksisarvinen” ole, tai ainakin itse miellän, että ”yksisarvisessa” ei viiruja näy niin testikuvissa kuin materiaalissakaan koskaan.
En viittaa näillä virheillä nyt bandingtestiin ollenkaan , vaan muihin ominaisuuksiin. HDTV Testin Vincentin videoita katselleena ja AVS:n yksisarvismetsästäjiltä oppineena Sonyn oled telkkareissa on "ominaisuuksia" . Jotkin asiat muilla on paremmin ja jotkin asiat muilla teknologioilla paremmin.

No eipä oma TV:n katselu mihinkään muutu tämänkään jälkeen. Mieli ei pahoittunut ja opin hieman uuttakin. Mutta korostan , että en missään vaiheessa väittänyt omaani yksisarviseksi eli täysin virheettömäksi yksilöksi.
 
No on se "yksisarvinen", jos todellakaan missään materiaalissa et missään tilanteessa voi "seepraraitoja" kuvasta löytää. Tosiaan eihän ne jatkuvasti näy, jos on vähänkään säädyllinen paneeli, vaan vilahtaa hetkellisesti sopivissa kohdissa. Se on niin, että mikäli testikuvissa mitään pienintäkään vikaa voi havaita, niin kyllä ne oikeassa materiaalissa myös sopivissa olosuhteissa sitten vilahtelee. Esimerkkejä oikean materiaalin tilanteista löytyy vaikka tämän ketjun sivuilta tai tuolta Avsforumin ketjusta. Jos et millään näistä saa niitä esille, niin se on "yksisarvinen". Tosin pidätän tuossa sen pienen varauksen, kun en itse ole nähnyt tuota ja tiedän, että kaikki ei vain välttämättä materiaalista näistä taustoja niin tarkkaan katso missä tuollaiset näkyy. Omia näyttölaitteita tutuilleni esitellessä olen huomannut, että ei ole kertaakaan kukaan varsinaisesti kuvaa katsonut kriittisesti vaan he uppoutuvat välittömästi johonkin elokuvakohtaukseen mitä niille pyöritän ja sitten ihmeissään, kun vähän hyppäilee paikasta toiseen, niin tulee kommenttia, ääh just oli jännä tilanne menossa ja menit kelaamaan. :) Meikäläinen itse on taas sellainen, että harvemmin tulee katsottua elokuvassakaan ihmisten kasvoja kovinkaan tarkkaan vaan katse harhailee ihan muissa osissa kuvaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2019
Viestejä
418
Siinä olis tänään paketista repästyä 83C1 paneelia. Taitaa olla SER-jätettä. Vasemman reunan pystyviiva näkyy pääsääntöisesti materiaalissa ja ei tarvitse olla harmaata tai pimeää kohtausta. Katsotaan mitä huolto sanoo. Lähteekö takaisin kauppaan vai vaihtavatko paneelia. Pitikin sattua useamman oledin jälkeen, jotta juuri tämä isohko kapistus sitten tulee tälläisenä. Ja juu ns väärä 5% testikuva mukana, pointtina vain tuo pystyraidan näkyminen.
IMG_0013.JPG
IMG_0006D.JPG
IMG_9905D.JPG

Edit: Näytti sitten kadonneen kokonaan pixel refreshin ajamisen jälkeen (1h). Nenä kiinni paneelissa en löydä enää jälkeäkään. Enpä olisi uskonut tuollaisen korjaantuvan kuin paneelin vaihtamisella.

IMG_0028.JPG

IMG_0020D.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
201
Muutama viikko nyt 65cx:ää takana ja ensikäynnistyksen jäätävien pystyraidoitusten säikäyttämänä en ole ensimmäistäkään testikuvaa katsonut. :)

Mutta mutta. Olen nyt kolme eri kertaa huomannu, tai ihmetellyt miten jotkin pienet valolähteet vilkkuu kuvassa. Ensimmäinen havainto oli jokin esiintymislava jossa taustalla spotit joista ~puolet sykki/vilkkui oudosti. Pari muuta kertaa olen huomannut yöllisen pilvenpiirtäjäkaupungin ikkunoissa mielenkiintoista valojen räpsyttelyä.

Ilmeisesti kyse on near-black ongelmasta? Jotenkin ymmärsin, että olivat saaneet nuo softalla pois tai merkittävästi piiloon. Olisiko osoittaa jotain videota missä tuo ilmiö pitäisi näkyä? Omat havainnot ollut ihan tavan tv-lähetyksissä..
 
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
121
Itelläki tuommoinen samanlainen viiva C9:ssä kuin Allianz:lla mutta toisella puolella televisiota. Harmittavasti itellä ei enää auta kohinanpoisto vaan viiva on ja pysyy. Tästä ketjusta löytyy kuvia aikaisemmalta sivulta. Vieläkään ei ole kuulunut mitään huoltomiehestä joten alkaa jo vähän huolestuttamaan. Kenelläkään kokemusta kuinka kauan noissa yleensä menee? Lisätään vielä sen verran, että Oulussa asun ja sen verran selvittelin ettei Oulussa taida edes olla valtuutettua LG huoltoa missään.
 
Sen verran lisäystä tähän omaan viestiin, että sain kyseltyä LG:ltä, kuka huollon hoitaa ja ällistykseni sain kuulla, että Jyväskylän TV-tekniikka :redface:. Eli voisi ainakin olettaa, että tuskin tulevat paikanpäälle vaihtamaan paneelia.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958

Tämä on kyllä selkeä miinus LG:lle. Itsekin asun Oulussa, joten kun joskus uusin televisiota, niin taitaa mennä niin paneelitekniikka kuin valmistaja vaihtoon.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
Sen verran lisäystä tähän omaan viestiin, että sain kyseltyä LG:ltä, kuka huollon hoitaa ja ällistykseni sain kuulla, että Jyväskylän TV-tekniikka :redface:. Eli voisi ainakin olettaa, että tuskin tulevat paikanpäälle vaihtamaan paneelia.
Soita tuonne Jyväskylän TV-tekniikkaan. Vanhemmilleni LG hoiti paneelinvaihdon ja tuo sama firma toimi siinä valtuutettuna huoltofirmana. Heidän kautta sai sovittua, että paikallinen TV-huolto pystyi tekemään vianselvityksen ja lähettämään kuvat yms. tiedot Jyväskylään. Sieltä meni taas LG:lle ja hyväksyivät paneelin vaihdon. Uuden paneelin vaihto hoitui myös paikallisen firman kautta.
 
Okei kiitti vinkistä :thumbsup: Jotain tuommoista kuviota pitää yrittää ehdottaa. Sähköpostilla jo laitoinkin sinne kyselyä, että missä mennään huoltopyynnön kanssa.
 
JAP

Liittynyt
08.10.2018
Viestejä
147
Mulla on LG 55GX ja kaikki muu pelaa hyvin, mutta se ei tahdo muistaa HDMI ARC äänilähtöasetusta. Pitää usein vaihtaa se käsin Internal -> HDMI ARC kun vaihtaa kuvalähdettä. Edellisen LG:n LCD telkkarin kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Onko kukaan törmännyt vastaavaan tai osaisi vinkata mikä voisi auttaa? Vahvistimena on Yamaha RX-V681.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Onko jollain kokemusta miten kestävä heijastuksenesto lg:n malleissa on?
Menikö puhki?

Ilmeisesti kuivalla liinalla olisi suositeltavinta koskea ruutuun. Ainakin tuosta LG USA:n sivuilla olevasta ohjeesta sain käsityksen, että nestettä kannattaisi välttää puhdistuksessa. Varsinkin tuo suluissa oleva huomautus oli mielenkiintoinen...
"Cleaning your 4K, OLED, or LED TV screen with a soft, dry cloth is recommended.
If you have already used liquid on the screen, dry it as quickly as possible (it may not be too late).
"
Cleaning Your LG 4K, OLED, or LED TV - webOS | LG USA Support

Omaani olen 1,5 vuoden aikana puhdistanut vain kerran kuivalla mikrokuituliinalla ja silloinkin kovempaa puhdistusta vaativissa kohdissa hönkäilin ruutua kosteaksi niistä kohdista. Ajattelin, että vähiten vaaraa vaurioittaa ruutua, kun koskee mahdollisimman harvoin siihen ja kuvanlaatuun pienellä pölykerroksella ei näytä olevan vaikutusta mitä nyt VB:tä vähän peittää paremmin. :)
 
Ehjä on. Lähinnä miten herkästi naarmuuntuu esim. kynsillä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Kostealla pyyhkimällä ei mitään vaurioita ole tullut. Kuivana tahroja pitäisi hinkata ikuisuuden?
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Ehjä on. Lähinnä miten herkästi naarmuuntuu esim. kynsillä.
Melko varmasti naarmuuntuu kynsillä mutta eihän se kosketusnäyttö olekaan. Oletanko oikein, että et taida itse sitä kynsiä vaan onko kissa tai koira joka tykkää koskea siihen tai jotain vastaavaa? Omakohtaisia kokemuksia Pansun plasmasta jossa lasiruutu sentään ja kyllä kissan kynsistä naarmut tuli, ja tuohan on sentään ihan oikea kosketusnäyttö johon Pansu myy "valokynää". OLEDeissa on käsittääkseni muovipinta uloimpana (joku viisaampi voinee korjata, jos käsitykseni oli väärä) ja nuo AR-pinnat on kyllä yleensä herkkiä.

Kostealla pyyhkimällä ei mitään vaurioita ole tullut. Kuivana tahroja pitäisi hinkata ikuisuuden?
Voi olla mutta en menisi kokeilemaan, kun tuosta kerran varoitettiin erikseen.
 
Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620
Menikö puhki?

Ilmeisesti kuivalla liinalla olisi suositeltavinta koskea ruutuun. Ainakin tuosta LG USA:n sivuilla olevasta ohjeesta sain käsityksen, että nestettä kannattaisi välttää puhdistuksessa. Varsinkin tuo suluissa oleva huomautus oli mielenkiintoinen...
"Cleaning your 4K, OLED, or LED TV screen with a soft, dry cloth is recommended.
If you have already used liquid on the screen, dry it as quickly as possible (it may not be too late).
"
Cleaning Your LG 4K, OLED, or LED TV - webOS | LG USA Support

Omaani olen 1,5 vuoden aikana puhdistanut vain kerran kuivalla mikrokuituliinalla ja silloinkin kovempaa puhdistusta vaativissa kohdissa hönkäilin ruutua kosteaksi niistä kohdista. Ajattelin, että vähiten vaaraa vaurioittaa ruutua, kun koskee mahdollisimman harvoin siihen ja kuvanlaatuun pienellä pölykerroksella ei näytä olevan vaikutusta mitä nyt VB:tä vähän peittää paremmin. :)
Aika vaikea uskoa että tuossa tarkoitettaisiin sellaista hyvin puristettua ja kuivattua nihkeää pyyhettä. Sellaisellakin ne tahrat lähtee yleensä.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Aika vaikea uskoa että tuossa tarkoitettaisiin sellaista hyvin puristettua ja kuivattua nihkeää pyyhettä. Sellaisellakin ne tahrat lähtee yleensä.
Vaikea sanoa mutta nuo AR-pinnat saattaa olla toisinaan hyvinkin herkkiä ja tuossa linkin ohjeessakin nimenomaan suositellaan "...soft, dry cloth is recommended".
Samassa on myös kuvallisessa ohjeessa liinasta vesipisaran kuva viivattu yli, joten en tiedä miten muuten tuota pitäisi sitten tulkita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Melko varmasti naarmuuntuu kynsillä mutta eihän se kosketusnäyttö olekaan. Oletanko oikein, että et taida itse sitä kynsiä vaan onko kissa tai koira joka tykkää koskea siihen tai jotain vastaavaa? Omakohtaisia kokemuksia Pansun plasmasta jossa lasiruutu sentään ja kyllä kissan kynsistä naarmut tuli, ja tuohan on sentään ihan oikea kosketusnäyttö johon Pansu myy "valokynää". OLEDeissa on käsittääkseni muovipinta uloimpana (joku viisaampi voinee korjata, jos käsitykseni oli väärä) ja nuo AR-pinnat on kyllä yleensä herkkiä.

Voi olla mutta en menisi kokeilemaan, kun tuosta kerran varoitettiin erikseen.
Itse en kynsi, mutta muista en ole niin varma. Lasia tuo pinta varmaan on, mutta ar kalvo tietysti uloinpana.

Koiran aivastuksia tuohon tuppaa kertymään. Täytyy kokeilla kuivana hinkkaamista.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Onkohan C9 firmikselle jokin pakkopäivitys tietyn ajan jälkeen? Oma paskeeni meni sitten eilen asentamaan kyselemättä 05.00.03 firmiksen! Huomasin homman, kun käynnistin telkkaria normaalisti ja tulikin WebOS logo jne. ja sen jälkeen onnittelut firmiksen onnistuneesta asennuksesta. Voihan v*ttiulan väki minkä se teki. Olen täysin varma, että en asennusta ole itse hyväksynyt koska ennen tuota kertaa olin itse käynnistänyt sen ja tottuneesti painellut back buttonia tuon ja sen "maksukorttionnittelun" jälkeen kuten aina. No paska oli sitten syvällä housussa jo tuossa vaiheessa ja asensin perään sen uusimman 05.10.25 firmiksen jota se sitten tarjoili. Onhan tuossa yhtä sun toista murhetta nyt... Muuttui muuten tosi karuksi harmaasävyjen liuku esim. AVS HD 709 testilevyllä, samoin tuo mustan taso 17 on aika häilyvä.

Tuosta ei taida taaksepäin päästä kuin jostain löytämällä vanhan emon? Tosin nyt sattui Avsforumilla silmään ohje jolla saattaisi saada ilman emon vaihtoa dowdgreidattua mutta isolla riskillä. Onkos joku täällä jo kokeillut tuota ja sattuuko kellään olemaan linkkiä alkuperäiseen Suomi 04.80.03 firmikseen vai uskaltaisiko kokeilla mennä vielä vanhempiin, jotka itselläni toimivat parhaiten?

No yksi positiivinen juttua 05.10.25:ssä on, menut ei enää lagaa kuten 04.80.03:lla mutta jo pelkästää tuo kolmen pisteen alta tuleva valikko on kustu. Pitää skrollata, että pääsee tekstiTV:tä avaamaan ja jotkut helkutin numeronapit tulleet ylös valikkoon, huoh ja puuh.
 
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
121
Nostellaampa hieman ketjua ylös. Eli black fridaysta 2019 ostettu LG Oled 65C9 oireillut enemmän ja vähemmän tässä ajan saatossa. Ruudulle siis ilmestynyt välillä kuvien mukainen harmaa viiva joka on kuitenkin sitten aina poistunut kun ajanut television kohinanpoiston.

Pitkiä pätkiä minulla on siis televisio toiminut täysin moitteettomasti ja vika yleensä aina korjaantunut tuolla kohinanpoistolla. Mutta nyt kyseinen "viiva" on sen verran sitkeä tapaus ollut ettei mikään ole auttanut töpselin irroituksesta lähtien. Tuli sitten tilattua LG:ltä huolto ja sen myös hyväksyivät. Takuutahan televisiolla on edelleen jäljellä. Onko muilla kokemuksia tuosta LG:n huollosta että millainen prosessi? Kauanko kestää jne?
Hieman päivitystä tähän tapaukseen. Nyt sitten lopulta useamman viikon tuskaisen odottelun jälkeen tänään kävi huoltomies kylässä ja vaihtoi uuden paneelin. Aika nopeasti vaihto lopulta hoitui paikan päällä ja jälleen sitä ollaan tyytyväinen oledin omistaja. Aluksi pelkäsin että televisio olisi pitänyt postittaa Jyväskylään asti huoltoon mutta sieltä valtuuttivat oululaisen huoltofirman hoitamaan mun tapauksen. Uutta paneeliahan tässä tosiaan odoteltiin useampi viikko. Toivottavasti pysyy nyt kunnossa eikä tarvitse ihan heti uuteen huoltoralliin alkaa :thumbsup:
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
B6:seen tuli ohjelmistopäivitys jonkin aikaa sitten. En tiedä onko sen tekosia, mutta pari päivää meni suosikkilistan kanavajärjestys randomiksi ja se piti järjestellä uudestaan (ja joo, olen tehnyt kanavien uudelleen hakemisen sen jälkeen kun ne osa kanavista siirtyi uusille paikoille kaapelissa, aluksi se näytti menneen OK, mutta sitten huomasin muutaman harvemmin katsomani kanavan kadonneen, ne löytyivät kyllä sitten haun jälkeen taas). Ja nyt kanavia kelatessa nuolinäppäimellä eteenpäin tapahtuukin toisinaan usean kanavan hyppäys taaksepäin suosikkilistalla.
 
JTO

Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
393
Oliko täällä LG BX-sarjalaisten omistajia? Mitkä on kokemukset HDMI-CEC:n toiminnasta uusimmalla (03.23.45) firmware-versiolla?

Olen tässä arponut firmiksen päivitystä, mutta CX-sarjalla aiemmin ilmenneiden ongelmien myötä (itselläni päivitys rikkoi HDMI-CEC -ohjauksen totaalisesti) en ole toistaiseksi uskaltanut. Televisiossa on edelleen sisällä alkuperäinen firmisversio eli 03.21.10.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Pixel refresh ilmoitus tuli lg töllöön. Eikö tuon pitänyt kestää tunnin, normaali klik kuului vajaan 10min päästä?
Edit: teki se tuon kun odotteli aikansa :rofl2:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 831
Onkohan C9 firmikselle jokin pakkopäivitys tietyn ajan jälkeen? Oma paskeeni meni sitten eilen asentamaan kyselemättä 05.00.03 firmiksen! Huomasin homman, kun käynnistin telkkaria normaalisti ja tulikin WebOS logo jne. ja sen jälkeen onnittelut firmiksen onnistuneesta asennuksesta. Voihan v*ttiulan väki minkä se teki. Olen täysin varma, että en asennusta ole itse hyväksynyt koska ennen tuota kertaa olin itse käynnistänyt sen ja tottuneesti painellut back buttonia tuon ja sen "maksukorttionnittelun" jälkeen kuten aina. No paska oli sitten syvällä housussa jo tuossa vaiheessa ja asensin perään sen uusimman 05.10.25 firmiksen jota se sitten tarjoili. Onhan tuossa yhtä sun toista murhetta nyt... Muuttui muuten tosi karuksi harmaasävyjen liuku esim. AVS HD 709 testilevyllä, samoin tuo mustan taso 17 on aika häilyvä.

Tuosta ei taida taaksepäin päästä kuin jostain löytämällä vanhan emon? Tosin nyt sattui Avsforumilla silmään ohje jolla saattaisi saada ilman emon vaihtoa dowdgreidattua mutta isolla riskillä. Onkos joku täällä jo kokeillut tuota ja sattuuko kellään olemaan linkkiä alkuperäiseen Suomi 04.80.03 firmikseen vai uskaltaisiko kokeilla mennä vielä vanhempiin, jotka itselläni toimivat parhaiten?

No yksi positiivinen juttua 05.10.25:ssä on, menut ei enää lagaa kuten 04.80.03:lla mutta jo pelkästää tuo kolmen pisteen alta tuleva valikko on kustu. Pitää skrollata, että pääsee tekstiTV:tä avaamaan ja jotkut helkutin numeronapit tulleet ylös valikkoon, huoh ja puuh.
Ei täällä vissiin muut katsele näitä pimeässä kriittisesti, kun ei valituksia kuulu uusimmasta firmiksestä?
Tosiaan omalla kohdalla elokuvien katselu aina pimeässä ja onhan tässä uusimmassa 05.10.25:ssä aivan surkea tuo tummemman kuvan toisto. Näkyy todella usein palikoitumista hämärissä kohtauksissa ja todella levottoman näköistä kuvaa, vaikka sinänsä mustaa toistaakin nyt usein reilulla black crushilla, eli "mahtava kontasti"...
Omaan silmään kuvanlaatu on pilalla. Jopa tuo aiempi 04.80.03 oli paljon parempi vaikka se tuppasi harmaaksi vetämään mustaa erityisesti DV matskulla mutta sentään kuva ei ollut tuolla tavalla levotonta paskaa kuin se nyt on.
Jostain kun löytäisi tuon 04.7....alkuisen 04.80.03:a edeltäneen virallisen version, kun se toimi parhaiten...

Muutenkin bugaa ihan kivasti tuo uusin. Kerran teki tallennetta toistaessa, että hyppäsi hetken päästä tallennevalikkoon itsekseen. Toisen kerran jäi tuo kursori näytölle "jumiin," eli oli siinä soikeassa skrollaustilan ikonissa keskellä ruutua ja pysyi siinä vaikka vaihteli inputtia, ja tuokin korjaantui sammutus>uudelleen käynnistys syklillä.
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
470

Mulla käytössä B9S uusimmalla firmiksellä. Peeceellä netflixiä katsoessa aivan hirveetä palikoitumista tummassa päässä kun taas PS5:lla tai tv:n omalla apilla näyttää siltä miltä pitää. Ja Peeceellä on kaikki asetukset kyllä oikein että en tiedä mistä johtuu peecee appi vissiin vain perseestä:sori:
 
Tuskinpa se PC:stä johtuu olettaen, että palikoituminen alkoi näkymään 05.alkuisella firmiksellä.

Mitään erityistä palikoitumista ei tv:n netflixillä ainakaan näy.
HDMI:llä nuo ongelmat tulee esiin. Muutenkaan näistä TV:n sisäisistä apeista en isompia johtopäätöksiä tekisi, kun ne saattaa mulkata toistoa. Varsinkin, jos ei edes Netflixin matalamman bittivirran striimeissä näy erityisemmin palikoitumista niin vetää kyllä melko reilua black crushia siinä tapauksessa... Kyllä niissä hienosti pakatuisssa 1-2Mbps "Full HD" striimeissä näkyi omaan silmään melkoista palikkaa jo aiemmillakin firmiksillä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Tuskinpa se PC:stä johtuu olettaen, että palikoituminen alkoi näkymään 05.alkuisella firmiksellä.

HDMI:llä nuo ongelmat tulee esiin. Muutenkaan näistä TV:n sisäisistä apeista en isompia johtopäätöksiä tekisi, kun ne saattaa mulkata toistoa. Varsinkin, jos ei edes Netflixin matalamman bittivirran striimeissä näy erityisemmin palikoitumista niin vetää kyllä melko reilua black crushia siinä tapauksessa... Kyllä niissä hienosti pakatuisssa 1-2Mbps "Full HD" striimeissä näkyi omaan silmään melkoista palikkaa jo aiemmillakin firmiksillä.
En ole tainnut katsoa kuin 4k sisältöä uusimmalla firmiksellä...
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
470
Tuskinpa se PC:stä johtuu olettaen, että palikoituminen alkoi näkymään 05.alkuisella firmiksellä.

HDMI:llä nuo ongelmat tulee esiin. Muutenkaan näistä TV:n sisäisistä apeista en isompia johtopäätöksiä tekisi, kun ne saattaa mulkata toistoa. Varsinkin, jos ei edes Netflixin matalamman bittivirran striimeissä näy erityisemmin palikoitumista niin vetää kyllä melko reilua black crushia siinä tapauksessa... Kyllä niissä hienosti pakatuisssa 1-2Mbps "Full HD" striimeissä näkyi omaan silmään melkoista palikkaa jo aiemmillakin firmiksillä.
En kyllä tiedä mistä se voisi sitten johtua jos ei netflixin pc steamistä kun ps5 ja pc kumpikin hdmi:llä kiinni ja palikoitumista vain pcllä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 679
Viestejä
4 188 652
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom