Oculus Quest

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Questin peleihin ei tuota saa, mikä on iso harmi.
Jollain crossbuy-pelillä sais venkoiltua tuon alennuksen Kyöstillekkin. Eli siis ostaa pelin Riftin puolelta, mutta samalla saa lisenssin Questillekkin (näkyy ilmaisena sitten questin kaupassa)
 
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
655
Anteeksi tietämättömyyteni, mutta voiko siis odottaa, että tuo AX50 olisi myös tuossa AC-tilassa VD:lle oikein pätevä?
Itse päädyin palauttamaan AX50:n ja otin tilalle Asus ac66u b1 mallin, joka oli BF tarjouksena karvan kalliimpi. Tuosta AX50:stä oli tosiaan negat. juttua foorumeilla, eritoten ax wifin osalta.

Pääsyynä palautukseen että vaikka sainkin AX50:llä parempaa viivelukua VD:llä niin silti lukemat kävivät välillä yli 10ms, joka ei taas enää paljoa poikkea Huawein 4G mokkulan ac wifistä, joka löytyy kotoa jo. Voi olla että tuo Asus ei sen kummempiin lukuihin pääse, mutta tavoittteena olisi päästä alle 10ms sisälle nettiviiveessä jatkuvasti.

Jos tuo Asuskaan ei kummempaa tarjoa niin täytynee palauttaa sekin ja odotella josko jostain muusta mallista tulisi vielä hyviä tarjouksia. Voi tietysti olla että tavoittelen kuuta taivaalta eikä ole realististakaan halvemmilla jatkuva alle 10ms lukema. Wifi on kuiteskin mulla dedikoitu Questille ja 2m päässä Questista joten ajattelin yrittää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Anteeksi tietämättömyyteni, mutta voiko siis odottaa, että tuo AX50 olisi myös tuossa AC-tilassa VD:lle oikein pätevä?
Näin ainakin lueskelin tuolta foorumeilta missä tämän AX50 stutterointia puitiin, eli pudottamalla AX -> AC tilaan se stutterointi lakkasi. Tosin nuo AX50 taitaa olla jo loppu tuolta gigantista jo.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 359
Itsellä on vanha reititin joka tukee vain 5Ghz AC tilaa, ja ostin tuon AX10 joka tukee 5Ghz AX. Mitään eroa en huomaa viiveessä yms, eli voi hyvin mielin ostaa reitittimen kuin reitittimen, koska kaikki myynnissä olevat tietääkseni tukevan 5Ghz ja vähintään AC standardia.

Kannattaa vaan pitää mielessä että puhelimen yhdistää sitten siihen 2.4Ghz wifiin ja pitää 5Ghz wifi dedicoituna vain Questille.

Edit: ja jos asuu tiheästi asutulla paikalla (paljon wifiverkkoja), niin silloin voi olla fiksu ostaa juurikin mielummin AX50 kuin AX10, koska AX50 tukee "piilotettuja taajuuksia" mitä AX10 ei tue. Tuo tarkoittaa sitä että AX50 pystyy määrittämään sellaisille taajuuksille mitä hyvin todennäköisesti kellään naapurilla ei ole käytössä = sulavampi kokemus. Ja noita "piilotettuja taajuuksia" tukee oikeastaan kaikki high end reitittimet, eli ei puhuta pelkästään TP-linkeistä.
 
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
655
Koska kokemus vaihtelee ja ihan kaikkea ei jaksa kokeilla ristiin rastiin + että olen verkkoasioissa aloittelija, niin kannattaa suhtautua seuraavaan varauksella:

Kokeilin Asus ac66u b1:stä, testipenkissä raskaimmat eli Asgards Wrath ja Fallout. Koneena Ryzen 7 3700X ja 2070 super, laitoin asuksen access point modeen omalla Quest:lle dedikoidulla 5ghz ssid:llä.

Asgards Wrath ei kyllä oikein pyöri sulavasti millään setupilla, lopulta päädyin käyttämään pelin asetuksissa mediumia, mutta VD:n jätin High asentoon. VD:n päädyin pitämään 80hz tilassa mutta VD:n ilmoittama fps jää kyllä usein 80fps alle.

Falloutissa pystyin asuksella ensimmäisen kerran käyttämään VD:n High settingiä ja hz tiputin suosiolla 72hz, koska VD:n mukaan fps:ien pitäminen 70 teki sekin välillä tiukkaa.

Falloutissa huomasin että Asus väläytteli punaista viivaa steam VR:n overlayn grafissa selvästi harvemmmin kuin mitä sinänsä hyvin toiminut huawein 4G router joka kotona on muussa käytössä, siinäkin on wifi ac.

TP-Linkin Archer ax50:n (ac moodissa testasin myös) verrattuna viive oli about sama, mutta ehkä asuksella oli vähemmän noita punaisia viivoja steam VR overlayssa. Kokonaisuutena Asus-kokemus oli molemmissa peleissä ehkä vähän sulavampi, vaikkei ero suoraan fps:ssä tai VD:n viiveissä näykkään.

Se vähän tuntuu oudolta, että vaikka steam VR overlay ilmoittaa selvästi alle 10ms lukemia framelle, saattaa VD:n fps laskuri näyttää kummiskin alle 70 fps.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 359
Nyt kun tuossa Virtual Desktopissa on erittäin hyvä performance seuranta työkalu, niin millaisia latensseja ihmisillä on? Screenshotin on helppo ottaa Oculus menusta "take screenshot", sitten painaa Notificaatiota kuvaketta -> valitsee kuvan -> share -> sharee omalle news feediin ja valitsee "only me". Tällä tavalla pystyy kuvia ja videoita helposti nappaamaan itselle ilman että kukaan muu näkee niitä.

Oma setuppi: Quest2 yhdistetty TP-link AX10 (HW revision 1.0 ja AP moodissa) reitittimeen josta verkkokaapeli jatkaa TP-link C6 läpi tietokoneeseen, Ryzen 2700X ja nVidian 2060. Alla kuva latensseista, seuranta tuntuu yhtä hyvältä mitä CV1 ja Vivellä, eli en itse ainakaan huomaa minkäänlaista viivettä.

1606254830306.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.06.2020
Viestejä
113
Mistä tuollainen performance työkalu siis löytyy? Ei ole osunut mulla missään silmään tuollaista...
 
Onko tuo verkkoviive 5ma sulla miten vakio? Itsellä se vaihtelee, mutta on useimmiten 8-9ms raskaammilla peleillä, keveillä en ole vielä testannut.

Kysyin kehittäjä Godinilta, ja hän sanoi että 10ms tai alle on hyvä lukema.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Giganttiin oli tullu yöllä lisää noita tplinkin AX50 myyntiin nii laitoin itellekki tulemaan, ni pääsee testailemaan. Tuollainen vakaa 5ms verkkoviive olisi kyllä aika bueno. Jostain pitäisi vielä 3080gtx tai vastaava amd bongaa
 
Toivon mukaan sulla on parempi tuuri tuon kanssa kuin minulla. Palautin tässä hetki sitten samaisen laitteen, kun se ei vaan toiminut VirtualDesktopin kanssa niinkuin olisi olettanut sen toimivan! Stutteroi ilkeästi, eikä auttanut oikein mikään säätö mitä kokeilimme. Joko se oli viallinen tai sitten yleisesti huonosti toimiva AX.
Enää en samanlaista suostunut ottamaan ja vaihdoin kalliimpaan Asukseen.
 
Ei toiminut edes se AC tilaan pakotus, mitä muut väittää netissä hätäratkaisuksi? Enivei vastahan sitä firmispäivitystä lupailtiin, mutta se ei ole saapunut.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 359
Jos tuo AX50 toimisi edes AC moodissa niin olisi silti hintaisekseen pirun kova, eli kannattaa ehdottomasti testata ja pitää tuo laite jos edes AC pelittää. Ja ehkä jos joskus jonku fixin tulevaisuudessa saisi. Itse en siis huomannut mitään eroa AC vs AX Quest2 pelikäytössä, sama bandwith kuitenkin on ja muita laitteita ei muutenkaan saa yhdistää samaan 5Ghz verkkoon, joten luultaasti AX ei edes tuo paperillakaan muutosta.

Onko tuo verkkoviive 5ma sulla miten vakio? Itsellä se vaihtelee, mutta on useimmiten 8-9ms raskaammilla peleillä, keveillä en ole vielä testannut.

Kysyin kehittäjä Godinilta, ja hän sanoi että 10ms tai alle on hyvä lukema.
se huitelee 5-10 välillä mutta kyllä se pääsääntöisesti on tuossa 5-6 ms välillä, toki pelailin vain kevyitä pelejä, testaan tänään Alyxia ja otan vaikka uutta screenshottia niin katotaan miten nuo arvot eroavat vs Beatsaber. Tuota saisi varmaan pienemmäksi jos heittäisin tuon TP-linkin C6 tuosta välistä pois lisäämästä viivettä, mutta toisaalta sen ei pitäisi tuoda kuin 1ms lisää. AX10 minulla on siis AP moodissa ja tuo C6 halppisvehje on se "pää reititin" (dhcp, WAN ulos yms).
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
204
Löytyykö keltään kokemuksia Linkin ja langattoman VD:n kuormista GPU:lle – onko toinen menetelmä mahdollisesti toista raskaampi?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Löytyykö keltään kokemuksia Linkin ja langattoman VD:n kuormista GPU:lle – onko toinen menetelmä mahdollisesti toista raskaampi?
VD:ssä voi ainakin säätää pakkaukseen nvenc tai h264, joista tuo nvenc varmasti vähän kuormittaa. Molemmissa langallisessa ja langattomassa voi kuitenkin säätää parametreja sopiviksi, mutta perusajatuksessa tuskin on gpu:n kannalta isoa eroa muuten.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
204
VD:ssä voi ainakin säätää pakkaukseen nvenc tai h264, joista tuo nvenc varmasti vähän kuormittaa. Molemmissa langallisessa ja langattomassa voi kuitenkin säätää parametreja sopiviksi, mutta perusajatuksessa tuskin on gpu:n kannalta isoa eroa muuten.
Kiitos! Tässä mietitään, että mennäänkö tilatun Q2:n kanssa kaapelilla vai esim. juuri tuolla AX50:llä. Jäljellä on enää kysymys siitä, että onko noiden vaihtoehtojen latensseissa merkittävää eroa. Eli onkos nyt niin, että jos VD:llä saa pysymään tuon 5-10 ms (useimmiten 5-6 ms?), ei se enää juurikaan häviä kaapelille, ja tätä varten kannattaisi hankkia reititin? Latausasiat toki sikseen – sitä varten voin ripustaa vaikka matkalaturin päähineen takaosaan. :p
 
Toki Link on Oculuksen oma viritelmä joten siellä voidaan tehdä jotain magiaa mihin VD ei vain taivu ja sitä kautta tarjoaa parempaa laatua (esim isompi bitrate). Mutta VD langattomuus ja hyväksyttävä kuvanlaatu + siedettävä viive (30ms kokonaisviive olisi jo aika hurjan hyvä) kallistaa kuppia käyttökokemuksen kannalta kohti VD. Piuhaan meinaa aina sotkeutua ja muutenkin se häiritsee, vaikka sitä kuinka asettelisi.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
723
Jos tuo AX50 toimisi edes AC moodissa niin olisi silti hintaisekseen pirun kova, eli kannattaa ehdottomasti testata ja pitää tuo laite jos edes AC pelittää.
Hieman ristiriitaista infoa on nyt tarjolla näistä TP-Link AX10 ja TP-Link AX50 purkeista. Ilmeisesti AX moodi on näissä rikki, mutta se on valmistajan tiedossa ja siihen on toivottavasti tulossa korjaus. AC moodi toimii osalla, mutta ilmeisesti osalla on ollut ongelmia tämänkin kanssa. Ota näistä nyt selvää. Porvariratkaisu olisi tietenkin hakea Asus RT-AX86U purkki hintaan 269 euroa. Tuntuu vaan suhteessa hieman kalliilta ratkaisulta, kun Quest 2 maksoi vain 349 euroa :)

Tänään oli oma Quest 2 lähtenyt liikkeelle Gigantista. Hommasin nyt hätäratkaisuna parilla kympillä käytetyn TP-Link AX10 purkin. Ainakaan menetys ei ole kovin iso, jos se osoittautuu aivan kelvottomaksi. Gigantissa näytti taas olevan tuota AX50 purkkia myynnissä 59 eurolla. Lähes 2 kuukauden palautusoikeudella aika hyvä diili, jos näissä se AC moodi kuitenkin toimii.

Ilmeisesti tuo AX moodi ei edes tuo juuri mitään lisäarvoa, jos tukiasemaa käytetään vain Questin ja PC:n välissä. Täytyy nyt vain toivoa, että AC moodi toimii ilman ongelmia ja sitten kun joskus saavat näihin firmispäivityksen, niin AX moodi käyttöön.

Itselläni on tuollainen Huawei B593s-22 4G -mobiililaajakaistareititin, johon PC on kiinni langattomasti. PC:stä kaapeli kiinni TP-Link AX10 tukiasemaan ja sitten Quest 2 on ainoa langaton laite, jonka on kiinni tuossa TP-Link AX10 tukiasemassa. Toivottavasti tällä päästään eteenpäin ilman suurempia ongelmia.
 
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
655
Hieman ristiriitaista infoa on nyt tarjolla näistä TP-Link AX10 ja TP-Link AX50 purkeista. Ilmeisesti AX moodi on näissä rikki, mutta se on valmistajan tiedossa ja siihen on toivottavasti tulossa korjaus. AC moodi toimii osalla, mutta ilmeisesti osalla on ollut ongelmia tämänkin kanssa. Ota näistä nyt selvää. Porvariratkaisu olisi tietenkin hakea Asus RT-AX86U purkki hintaan 269 euroa. Tuntuu vaan suhteessa hieman kalliilta ratkaisulta, kun Quest 2 maksoi vain 349 euroa :)
Netin mukaan hirveästi ei TPLinkin AX50 laitteeseen ole firmware päivityksiä tullut, eli jos wifi ax on tärkeä ominaisuus niin en laskisi sen varaan.

Suosittelen Asus ac66u b1 purkin kokeilua, se on vain 6€ kalliimpi Gigantissa mitä tuo Gigantin TP-Link AX50 tarjous. Ainakin minulle väheni nuo Steam VR overlay graafin punaiset viivat sillä selvästi vrt. Huawein b525e 4G modeemi wifi ac. Kokonaan nuo punaiset viivat eivät silti kadonneet. Viive on ehkä keskimäärin vähän isompi kun mitä Leatherman tuossa yllä kirjoitteli AX10:n osalta, mutta olenkin kokeillut vain raskailla peleillä, joten voi olla että mullakin näyttää pienempää.

Raportoin tähän ketjuun kun kokeilen muutamaa kevyempääkin peliä.

Muistinvaraisesti TP-Link AX50:n kanssa tuli enemmän pätkimisiä silti. Tuli vain kokeiltua sen verran monilla asetuksilla ettei aina muista mitkä oli lukemat just sillä asetuksella mitä nyt käytän Asuksen kanssa. :D

Semmoinen ero kans että kun laite on Access Point modessa niin sain Asuksen LANiin suoraan PC:n kiinni, en tiedä onko sillä viiveen kannalta millainen merkitys kun liikennettä ohjaa edelleenkisen se Huawein 4G modeemi eli olisiko parempi kytkeä PC kuitenkin Huawein LANiin kuten Asuskin? TP-Linki AX50:ssä ei tainnu nuo LAN portit toimia access point moodissa, jos oikeen muistan. Jos sulla on monta laitetta kiinni niin tällä voi olla kans merkitystä.
 
Liittynyt
28.12.2017
Viestejä
192
Quest 2 hankintaa tässä pähkäillyt, niin pari askarruttavaa kysymystä mielessä, että jos jollakin olisi jopa kokemusta vastaavasta tilanteesta:

1. Lenovo Explorer ollut pari vuotta käytössä ja lähinnä parempi resoluutio kiinnostaisi ajosimuihin. Onkohan Quest 2:n resoluutio niin paljon parempi, että kauemmas näkisi merkittävästi paremmin? Muuten olen ollut Lenovoon aivan tyytyväinen, mutta maisema on kyllä aika suttua vähänkin kauempana.

2. Kaikki pelini ovat Steamissä, joten kuinka hyvin pelit pyörivät Questilla verrattuna WMR-laite? Ainakin tuo Virtual Desktop kuulostaisi vaativan kaikenlaista kikkailua toimiakseen, mutta miten sitten tuon link-kaapelin kautta?

Kokoonpanossani on tällä hetkellä R5 1600 @4GHz ja 2060 ja kyllä tuo nykyinen näytönohjain yskii jo tuon Lenovon kanssa, mutta sitten taas näytönohjainmarkkinoilla näyttää olevan sen verran sekopäinen meininki, että tuon 2060 kanssa nyt varmaan joutuu toistaiseksi pärjäämään. Alkuperäinen suunnitelma oli hommata ensin 3080 tai 6800XT ja sitten katsella uusia laseja, mutta nyt sitten ollut mielessä tuo Quest, koska sitä on sentään saatavilla.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Mikä piuha kannattaa ostaa Linkkikaapeliksi? Joku Motonetin letku riittää ja toimii hyvin? USB-C:tä ei löydy emosta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
251
Vähän himotti tuo AX50 kanssa, mutta täällä mainittujen ongelmien lisäksi se ei vissiin tue meshiä niin täytyy kyllä jättää väliin. Nykyisen purkin kun jouduin siirtään tietokoneen viereen että sain VD:n toimiin kohtuullisesti niin nyt ei sitten enää toisessa päässä kämppää toimi wifi kunnolla. Gigantissa olis kyllä kahden ZenWifi XT8:n settikin ihan hyvässä tarjouksessa. Se vaikuttaisi arvostelujen mukaan hyvältä, täytyy miettiä raaskisko hommata semmosen.
 
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
655
Quest 2 hankintaa tässä pähkäillyt, niin pari askarruttavaa kysymystä mielessä, että jos jollakin olisi jopa kokemusta vastaavasta tilanteesta:

1. Lenovo Explorer ollut pari vuotta käytössä ja lähinnä parempi resoluutio kiinnostaisi ajosimuihin. Onkohan Quest 2:n resoluutio niin paljon parempi, että kauemmas näkisi merkittävästi paremmin? Muuten olen ollut Lenovoon aivan tyytyväinen, mutta maisema on kyllä aika suttua vähänkin kauempana.

2. Kaikki pelini ovat Steamissä, joten kuinka hyvin pelit pyörivät Questilla verrattuna WMR-laite? Ainakin tuo Virtual Desktop kuulostaisi vaativan kaikenlaista kikkailua toimiakseen, mutta miten sitten tuon link-kaapelin kautta?

Kokoonpanossani on tällä hetkellä R5 1600 @4GHz ja 2060 ja kyllä tuo nykyinen näytönohjain yskii jo tuon Lenovon kanssa, mutta sitten taas näytönohjainmarkkinoilla näyttää olevan sen verran sekopäinen meininki, että tuon 2060 kanssa nyt varmaan joutuu toistaiseksi pärjäämään. Alkuperäinen suunnitelma oli hommata ensin 3080 tai 6800XT ja sitten katsella uusia laseja, mutta nyt sitten ollut mielessä tuo Quest, koska sitä on sentään saatavilla.
Linkillä en ole törmännyt yhteensopivuusongelmiin, steamVR ja Oculus storen pelit pyörivät hyvin. Myös Epic storen pelit pyörivät, ne pitää vaan käynnistää pelin valikosta haluttuun VR moodiin.

Virtual Desktop toimii "tunnetuilla peleillä" pääsääntöisesti hyvin. Kuva on mielestäni jopa terävämpi kun Linkillä, mutta Linkinkin kuvan resoluutiota voi nostaa laitteen valikosta. Huonona puolena ihan kaikki pelit eivät toimi, etenkin vanhemmissa peleissä on ongelmaa mm. tunnistaa Oculus ohjain, Virtual Desktop näkee sen Viven ohjaimena. Joissakin peleissä Virtual Desktop vaatii grafiikoiden alaspäin asettelua vrt. Link. Joillakin peleillä voi tulla viivettä myös, esim. Asgards Wrathia en saa pyörimään taisteluissa riittävän sulavasti Virtual Desktopin kanssa. Pääosin pelit, etenkin kevyemmät, toimivat Virtual Desktopilla mainiosti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Semmoinen ero kans että kun laite on Access Point modessa niin sain Asuksen LANiin suoraan PC:n kiinni, en tiedä onko sillä viiveen kannalta millainen merkitys kun liikennettä ohjaa edelleenkisen se Huawein 4G modeemi eli olisiko parempi kytkeä PC kuitenkin Huawein LANiin kuten Asuskin? TP-Linki AX50:ssä ei tainnu nuo LAN portit toimia access point moodissa, jos oikeen muistan. Jos sulla on monta laitetta kiinni niin tällä voi olla kans merkitystä.
Optimaalinen konfiguraatio VD toiminnan kannalta olisi:
PC -> VD wifi -> 4G modeemi -> internet

tuossa ei sotke sen 4G modeemin kuorma (jos siinä on muutakin laitteita) sen VD purkin toimintaa. Eli siis tuo VD purkki on siinä PC ja 4G tukarin välissä, eikä rinnalla. Ja tosiaan VD wifi purkki saisi kyllä reitittää oman liikenteensä tai hittiä otetaan latensseihin.
 
Jep, kokeilin ja huomasin että tosiaan 1-2ms lähti poies kun PC on tuossa Asuksen purkissa kiinni. Kiitoksia, hyvä tietää!

Tässä omat lukemani, käytössä siis tuo yo. Asuksen ac66u b1, VD, Quest2, VD asetus High ja 90hz. Pelinä Oculus storen Pistol Whip. Käytännössä nettiviiveen lukema pyöri 7-9ms, mutta kuva napsahti just 9:n kohdalla. :D

Laitteena Ryzen 7 3700X ja 2070 super.

1606299023120.png
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
35
Mistä tuollainen performance työkalu siis löytyy? Ei ole osunut mulla missään silmään tuollaista...
Jos VD:ssä viimisin päivitys niin löytyy muistaakseni "Streaming":n alta ihan oikeasta alakulmasta johon pitää laittaa ruksi. Tän jälkeen kun käynnistät jonkun pelin VDn läpi niin toi työkalu tulee näkyville.
Itellä näytti Arizona Sunshinessä seuraavaa:
Framerate 90
Latency ~40
Bitrate ~60

Game 5-10ms
Encoding 5-10ms
Networking 5-10ms
Decoding 5-10ms

Reiskana joku Elisan diipadaapa Zyxeli (VMG3927-B50A), i7 8700k ja RTX 2080. Reititin pitäs jossain vaiheessa päivitellä, mut en mä kyllä näilläkään spekseillä mitään viivettä huomaa. Toimii muchos bueno!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Tuossa ku noita paria postattuu kuvaa kattoo niin aika iso ero encodingissa 2070 Superin eduksi vs 2060. Eli 8ms vs 3ms vaikka reso on ilmeisesti reilusti isompi Superilla. Decoding suunnilleen sama niinkuin olettaa sopii. Harmi ettei tuossa pikku raportissa näy pakkauscodec.
 
Minulla oli käytössä Auto = HEVC. Voisi tietysti kokeilla toisellakin. Jep ja pelikin on eri. Eli pitäisi varmaan kokeilla samalla pelillä vielä ja molemmissa tuo VD High niin saisi paremman vertailukohdan. Minulla ei ole beat saberia oculus storesta niin en voinut sillä kokeilla. Lisäksi nuo lukemat vaihtelee hieman pelin aikana, joten helpoin vertailukohta olisi ottaa kuva samasta alkuvalikosta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 359
Tuossa ku noita paria postattuu kuvaa kattoo niin aika iso ero encodingissa 2070 Superin eduksi vs 2060. Eli 8ms vs 3ms vaikka reso on ilmeisesti reilusti isompi Superilla. Decoding suunnilleen sama niinkuin olettaa sopii. Harmi ettei tuossa pikku raportissa näy pakkauscodec.
Hyvä huomio. Testaan tänään eri codeccia ja katson onko eroa. Ja testaan eri peleillä ja katson vaikuttaako peli millään tavalla tuohon, vai onko jokaisella pelillä sama.
Muistaakseni itselläni oli käytössä se nVidian codecci, eli parempi laatuinen mutta isommalla latenssilla. Ehkä jos muutan tuon siihen nopeempaan niin tippuisi tuo samalle tasolle kuin muilla. Mutta testaillaan!
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
123
Edellisellä sivulla oli jo mainintaa tästä, mutta huomautan tässä uudelleen, että Oculuksen ilmainen Asgard's Wrath -tarjous uuden headseatin ostajille pätee myös julkaisuaikana laitteen ostaneille. Pitää vain ottaa yhteyttä Oculus Support Ticketin kautta ja antaa heille kuitti ostoksesta, laitteen sarjanumero ja Oculus-käyttäjänimi niin he lisäävät pelin tilille. Promon virallisen aikarajan sisällä ostaneet saavat pelin lisättyä suoraan Link-kaapelin yhdistämällä ja lataamalla Oculus-kaupan työpöytäversiosta.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 198
Mikä piuha kannattaa ostaa Linkkikaapeliksi? Joku Motonetin letku riittää ja toimii hyvin? USB-C:tä ei löydy emosta.
Kannattaa ottaa 90° kulmalla varustettu niin saa johdon vedettyä kätevästi taakse. Itse tilasin tuon, olisikin nyt postissa noudettavissa.

Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
655
Kannattaa ottaa 90° kulmalla varustettu niin saa johdon vedettyä kätevästi taakse. Itse tilasin tuon, olisikin nyt postissa noudettavissa.

3m on hirveän lyhyt, soveltuu lähinnä istualtaan pelaamiseen. Itse laitoin kehutun ankerin, sitä saa nyt halvalla 5m, mutta itse päädyin 3m anker + 3m aktiivijatkopiuhaan, 6m tuntuu juuri passelilta pituudelta omaan tilaan.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 198
3m on hirveän lyhyt, soveltuu lähinnä istualtaan pelaamiseen. Itse laitoin kehutun ankerin, sitä saa nyt halvalla 5m, mutta itse päädyin 3m anker + 3m aktiivijatkopiuhaan, 6m tuntuu juuri passelilta pituudelta omaan tilaan.
Ei kai linkillä pelatakkaan muuten kuin paikallaan pelatessa? Liikettä vaativat pelit VD:llä.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 359
Ei kai linkillä pelatakkaan muuten kuin paikallaan pelatessa? Liikettä vaativat pelit VD:llä.
Juuri näin. 5Ghz wifireitittimiä saa 35€ hintaan niin miksi maksaa kaapeleista kun voi suoraan mennä "viiveettömään" langattomuuteen? Ainut case olisi jos pelaisi simulaatio pelejä, silloin Linkki voi olla parempi koska bitraten voi nostaa taivaisiin.
 
Liittynyt
07.09.2017
Viestejä
585
Kiitoksia neuvoista. Tarkoitus olisi pelata lähes yksinomaan IL-2 Great Battlesia. Eli istualtaan HOTASin äärellä.
 
Liittynyt
25.08.2017
Viestejä
344
Tämäkin toimii aivan moitteetta

Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
655
Juuri näin. 5Ghz wifireitittimiä saa 35€ hintaan niin miksi maksaa kaapeleista kun voi suoraan mennä "viiveettömään" langattomuuteen? Ainut case olisi jos pelaisi simulaatio pelejä, silloin Linkki voi olla parempi koska bitraten voi nostaa taivaisiin.
Ei se nyt näin yksinkertaista ole. Link toimii paremmin monilla raskaammilla peleillä. Kokeileppa pyörittää Fallouttia, Asgards Wrathia tai No Mans Skyta VD:n yli. Noista ainoastaan Fallout pyörii joten kuten pelattavasti minulla, siinäkin käytännössä Link pääsee vasta sellaisille framerateille että peli ei tunnu pääkopassa.

Lisäksi VD:n epäyhteensopivuus (ohjaimet tai muut) pakottaa minut käyttämään muutamassa vanhemmassa pelissä Linkkiä vaikka ne sinänsä kyllä VD:lläkin pyörisivät.

Tunnetuimmista myös Arizona Sunshinea pelasin mieluummin Linkillä, koska VD:n lagi vaikutti ampumatarkkuuteen. Siitä on tosin jo aikaa, eli voi olla että nykyisellä VD:llä se pyörii jo sulavammin.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 359
Tuo codekin muuttaminen ei oikein vaikuttanut encode aikaan. Mutta sen sijaan eri peleissä on eri ajat, esimerkiksi Alyxia pelaillessa Encoding on todella matala, kun taas Beat Saberissa se oli reilu tuplat tuosta.
Minullekkin muuten tuli tuonne Oculus storeen tuo -30% seuraavasta ostoksesta vaikka en ole mitään ostanut reiluun 3 viikkoon. Eli voipi olla että tulee kaikille. En katsonut että käykö tuo Quest storeen, mutta jos ei käy niin kannattaa varmaan joku crossplay peli sitten ostaa.

1606336257095.png
 
Miten nettiviive käyttäytyy jos heität laaduksi High?
Itse olen ehkä oppinut nirsoksi mutta HIgh näyttää niin hyvältä etten mielelläni enää Mediumia käytä.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 359
Miten nettiviive käyttäytyy jos heität laaduksi High?
Itse olen ehkä oppinut nirsoksi mutta HIgh näyttää niin hyvältä etten mielelläni enää Mediumia käytä.
nVidian 2060 ei jaksa tuota highillä pyörittää vaikka laskisi graffat alas. Näyttiksen käyttöaste huutaa 100% ja peli pätkii, joten sen takia pelkästään Mediumilla pelailen Alyxia jolloin näyttis pyörii siinä 70-90% eikä lagia ilmene.
Voin kyllä kohta käydä testaamassa highillä ja tsekkaa ton performance ikkunan.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 359
Alla kuvat spoilereissa. Nyt viimeisimmän VD päivityksen jälkeen Alyx toimii huomattavasti paremmin High asetuksella, mutta ulkotiloissa FPS tippuu tuosta 90 joten pelailen silti mielummin Mediumilla tällä nVidian 2060 jotta FPS olisi se 90 tilanteessa kuin tilanteessa. Viivettä en kyllä huomaa, mikä on erittäin hyvä asia.

Network latencyt High asetuksella:
90 Mbps = vakaat 6-8ms
139 Mbps = pomppii 9 ja 13 välillä

Isoin ero Medium vs High on että Game latency kaksinkertaistuu, eli nousee tuosta 7ms -> 16ms. Ja kokonais latenssi nousee 30ms -> 40ms.

1.jpg
2.jpg
 
Kiitos, tämä oli hyvä tietää.

Itse päädyin käyttämään 100MB:n yhteyttä koska saan silläkin 7-9ms väliin nettilatenssin. Kuten yo. kuvastani näkyy, saan pidettyä pelilatenssin 30ms alueella. Näyttäisi siis ettei noissa nettiviiveissä mitään isoa eroa ole, kunhan ollaan wifi ac:ssä.

Kun Steam peleillä käyttää sitä steam overlay graafia, huomaan että vaikka VD näyttää vakaita lukemia, ja framepiirtoaika selvästi alle 11,1ms, silti välillä näkyy niitä punaisia viivoja. Voivat toki tulla koneen muistakin softista jotka hidastavat, mutta huawein 4G modeemin wifi ac:llä niitä oli minulla enemmän.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 198
Asgards wrath peli ja -30% alennuskoodi anottu onnistuneesti Oculukselta.
 
Liittynyt
06.10.2019
Viestejä
655
Asgards wrath peli ja -30% alennuskoodi anottu onnistuneesti Oculukselta.
Mitenkäs tuo anominen tapahtuu? Ainoa aidosti kiinnostava on Riftin Lone Echo joten voi olla että odottelen -50% tarjousta siitä, mutta Quest puolelta voisi ehkä jotain harkita jos halvalla saa. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Mitenkäs tuo anominen tapahtuu? Ainoa aidosti kiinnostava on Riftin Lone Echo joten voi olla että odottelen -50% tarjousta siitä, mutta Quest puolelta voisi ehkä jotain harkita jos halvalla saa. :D
Red Matter tai The Room: A dark matter on ihan hyviä seikkailu/puzzle/room escape pelejä natiivina Kyöstille, käyttäisin alennuksen jompaan kumpaan. Tai Population One (tosi addiktoiva)
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Miten Population One pyörii Quest 2:lla? Kesällä ostin Onwardin Quest 1:lle ja se toimi juuri ja juuri pelattavasti (ruma mutta silti surkea frame rate), mutta lopulta meni hermot ja palautin sen kun käytössä on kumminkin teho PC.
 
Tuo Room voisi tulla kyseeseen. Tässä on vaan pilaannuttu HumbleBundle ja muista hurjista steamVR tarjouksista, joten kaikki Oculus storessa tuntuu kalliilta. :D

Red Matter löytyy jo ja Population One on varmasti hyvä, mutta aika riittää vain yhteen verkkopeliin ja valinta oli Star Wars Squadrons. Huikea peli etenkin HOTAS ohjaimilla, ja sitä tulee pelattua helposti tunti pari päivässä.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 198
Mitenkäs tuo anominen tapahtuu? Ainoa aidosti kiinnostava on Riftin Lone Echo joten voi olla että odottelen -50% tarjousta siitä, mutta Quest puolelta voisi ehkä jotain harkita jos halvalla saa. :D
Tuonne laitat anomuksen, itse kohdistin anomuksen Linkiin. Pyytävät sitten laitteen sarjanumeron, Oculus käyttäjänimen ja oikean nimen (joka näkyy Oculuksessa). Itse tein englanninkielisen tiketin, ne kuulemma hoidetaan nopeammin, vaihda kieli ylhäältä jos haluat.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Miten Population One pyörii Quest 2:lla? Kesällä ostin Onwardin Quest 1:lle ja se toimi juuri ja juuri pelattavasti (ruma mutta silti surkea frame rate), mutta lopulta meni hermot ja palautin sen kun käytössä on kumminkin teho PC.
Pyörii ihan hyvin minusta. Nykyisin kyllä SideQuestilla nostan reson 2048:aan 72Hz tilassa, ei ongelmia ainakaan gpu&cpu level 4 kanssa. Perus reso on ehkä vähä tuhnu.

Enivei molemmat lisenssit tuohon saa samalla ostolla , pc ja Kyösti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 598
Viestejä
4 196 014
Jäsenet
70 753
Uusin jäsen
1lallu

Hinta.fi

Ylös Bottom