Nettitreffit + Tinder

Ei tuo baarissa iskeminen ainakaan aikavälillä 2010-2023 ollut muuttunut miksikään eli ihan samanlaista se oli, kuin silloin olin 20 vuotias, kuin nyt. En sitten tiedä millaista se oli ennen 2010 tai 2023 jälkeen. Laivoilla ihan sama juttu eli kaverilla onnistuu (tai siis onnistui) sielläkin tuo seuran saaminen, pl. muutama kesäsesongin risteily, missä olimme ainoat ikäluokkamme reissaajat. Ja ottaen huomioon, että hän on joutunut antamaan tasoitusta muille, istumalla meikäläisen seurassa. Eli jos baarissa viihtyy, niin luulisi onnistuvan keneltä tahansa.

Enkä nyt äkkiseltään muista olisiko minun kanssa liikkuessa iskenyt yhtäkään pulskempaa naista - ei nyt ainakaan tule mieleen yhtään tapausta.
No on aika naivi näkemys, etenkin jossei ole mitään laajaa omakohtaista kokemusta aihepiiristä, vaan lähinnä katsellut yhden kaverin tekemisiä.

"Keneltä tahansa". :facepalm:
 
Ei tuo baarissa iskeminen ainakaan aikavälillä 2010-2023 ollut muuttunut miksikään eli ihan samanlaista se oli, kuin silloin olin 20 vuotias, kuin nyt. En sitten tiedä millaista se oli ennen 2010 tai 2023 jälkeen. Laivoilla ihan sama juttu eli kaverilla onnistuu (tai siis onnistui) sielläkin tuo seuran saaminen, pl. muutama kesäsesongin risteily, missä olimme ainoat ikäluokkamme reissaajat. Ja ottaen huomioon, että hän on joutunut antamaan tasoitusta muille, istumalla meikäläisen seurassa. Eli jos baarissa viihtyy, niin luulisi onnistuvan keneltä tahansa.

Tuskinpa tuo siihen vaikuttaa. En usko että kaveriseuran supliikkitaidoilla on ainakaan kovin paljoa väliä, lähinnä kunhan osaa olla sikailematta. :hmm:

Samoin baari-iskeminen ei ihan kaikilta onnistu, vaatii se omia taitoja ja ennenkaikkea aloitteellisuutta.
 
Baari-iskeminen vaatii ihan jo lähtökohtaisesti sitä, ettei tilaisuus ole vuosisadan pahin sausage fest ja että paikalla edes on siedettävännäköistä talenttia (sinkkuja erityisesti). Tämä ei suinkaan ole mikään itsestäänselvyys, etenkään yliopistokaupunkeja pienemmissä pitäjissä.

Mä voin sanoa, että olen aivan liikaa hakannut päätä seinään vääränlaisissa puitteissa ja tilaisuuksissa, ja se on ehkä tuhonnut itsetuntoa peruuttamattomasti. Nyt vaikka olisi hyvä iltakin ja menisin juttelemaan naisille ihan hyvässä hengessä, niin ei vain jaksa uskoa, että mitään hyvää voi tapahtua. Ei usko riitä.

Onlinessa saa vähän paremmin asioita tapahtumaan, vaikka sekin on hirveä sausage fest. Mutta se on vähän eri asia sausage festailla kaikessa rauhassa kotona tai missä onkaan ja tarttua irtopaloihin kun niitä ilmenee, kuin että yrittää oikean maailman sausage festeissa saada asioita tapahtumaan.
 
Joo, on ollut. Lopputulos sen kanssa kutakuinkin sama kuin ilman. 🤔
Hyöty on marginaalinen, koska "kaikilla" muillakin on ihan samat palvelut, joten se on sitten kaikkien osalta melkein +-0. Ja Match Group nauraa matkalla pankkiin.

Nykyään muuten Passporttiakin on paskennettu sikäli, että muille näkyy että käytät sitä? Aiemmin se pysyi salaisuutena.
 
Joo, on ollut. Lopputulos sen kanssa kutakuinkin sama kuin ilman. 🤔
Laitoin Redditin hakuun "Tinder Gold" ja tosiaan jännä, että kun avaa sovelluksen, niin toisella pyyhkäysellä näkyy henkilö, joka on tykännyt susta. Mulla näyttää olevan 3 osumaa tällä hetkellä ja tein profiilin sunnuntai-illalla. Sain nostettua ekana olevaa naista sen verran, että toisena olevan naisen kuva ja ikä vastaa tykkäyksenä olevaa 🤔
 
Viimeksi muokattu:
Baari-iskeminen vaatii ihan jo lähtökohtaisesti sitä, ettei tilaisuus ole vuosisadan pahin sausage fest ja että paikalla edes on siedettävännäköistä talenttia (sinkkuja erityisesti). Tämä ei suinkaan ole mikään itsestäänselvyys, etenkään yliopistokaupunkeja pienemmissä pitäjissä.

Mä voin sanoa, että olen aivan liikaa hakannut päätä seinään vääränlaisissa puitteissa ja tilaisuuksissa, ja se on ehkä tuhonnut itsetuntoa peruuttamattomasti. Nyt vaikka olisi hyvä iltakin ja menisin juttelemaan naisille ihan hyvässä hengessä, niin ei vain jaksa uskoa, että mitään hyvää voi tapahtua. Ei usko riitä.

Onlinessa saa vähän paremmin asioita tapahtumaan, vaikka sekin on hirveä sausage fest. Mutta se on vähän eri asia sausage festailla kaikessa rauhassa kotona tai missä onkaan ja tarttua irtopaloihin kun niitä ilmenee, kuin että yrittää oikean maailman sausage festeissa saada asioita tapahtumaan.
Itse ainakin käyn baareissa ja tapahtumissa ihan koska tykkään käydä niissä, enkä kelaile jotain makkaranpaistojuttuja tai sukupuolijakaumia. Hirveetä olisi väkisin lähteä johonkin paskabaariin vaan koska siellä saattais olla enemmän naisia kuin miehiä.
 
Asia selvä, mutta otsikon aihepiirin kontekstiin liittyen näitä baarijuttuja mietitään nyt naisten vonkauksen alan näkökulmasta.

Toki jokainen saa ihan vapaasti tehdä elämässään muutakin kuin ajatella naisia.
 
Onks kellään tietoo Happypancaken tilanteesta? Eilisestä asti herjannut huonoa nettiyhteyttä. Ei koneella eikä puhelimella pääse kirjautumaan.
 
Oletteko ottaneet Tinderin plussan, platinumin tai goldin?
Platinumilla mennään. Paras value sijoitettuihin euroihin nähden, vaikka tietysti mahdoton todistaa olisiko mätsejä tullut ilman.

Jos ei maksa noista, niin sitten boosteja oikeaan aikaan käyttäen.
 
Paras value sijoitettuihin euroihin nähden on olla maksamatta ollenkaan.
Esimerkkinä itselläni tällä hetkellä 11 keskustelua niin Tinder näyttää,, että niistä vain 3 mätsiä on tullut ilman Platinumin avustusta. Kyllä siinä maksamatta helposti antaa aika ison tasoituksen, ellei nyt satu olemaan markkina-arvon huipulla.
 
Se ratkaisee mitä jää lopulta viivan alle eli reaalimaailman puolelle, eli eipä mätsit itsessään vielä kovin arvokkaita ole.

Jos menestys on joka tapauksessa nihkeää, niin paras value on olla laittamatta peliin euroakaan. Ja pelata ilman rahaa ihan vaan piruillessaan.

Mulla on tällä hetkellä maksullinen tilaus, mutta melkein jätin ottamatta kun vanha umpeutui. Ihan sama, ei paljon mitään väliä millään.
 
Asia selvä, mutta otsikon aihepiirin kontekstiin liittyen näitä baarijuttuja mietitään nyt naisten vonkauksen alan näkökulmasta.

Toki jokainen saa ihan vapaasti tehdä elämässään muutakin kuin ajatella naisia.
Mitäs sitten kun se naikkonen löytyy jostain maatalouslomittajien sonninlypsy-kilpailusta ja yhteiset jutut: Ei ole eikä kiinnosta. Pillua toki voi saada, mutta hankala sitä pidempää suhdetta on rakentaa, jos harrastukset yms. menee ihan ristiin.
 
Uskomatonta tosiaan.
Ikinä ei ole yksikään nainen antanut väärää numeroa, tai jättänyt vastaamatta yhteydenottoon... siis ikinä!
Itellä 100% on jättäny vastaamatta yhteydenottoon. Toki siitä varmaan pääteltävissä aika hyvin että ei kiinnosta, en minäkään kaikkiin ihme puheluihin tms. turhakkeisiin vastaa jos ei kiinnosta vastata.
 
Baari-iskeminen vaatii ihan jo lähtökohtaisesti sitä, ettei tilaisuus ole vuosisadan pahin sausage fest ja että paikalla edes on siedettävännäköistä talenttia (sinkkuja erityisesti). Tämä ei suinkaan ole mikään itsestäänselvyys, etenkään yliopistokaupunkeja pienemmissä pitäjissä.

Mä voin sanoa, että olen aivan liikaa hakannut päätä seinään vääränlaisissa puitteissa ja tilaisuuksissa, ja se on ehkä tuhonnut itsetuntoa peruuttamattomasti. Nyt vaikka olisi hyvä iltakin ja menisin juttelemaan naisille ihan hyvässä hengessä, niin ei vain jaksa uskoa, että mitään hyvää voi tapahtua. Ei usko riitä.

Onlinessa saa vähän paremmin asioita tapahtumaan, vaikka sekin on hirveä sausage fest. Mutta se on vähän eri asia sausage festailla kaikessa rauhassa kotona tai missä onkaan ja tarttua irtopaloihin kun niitä ilmenee, kuin että yrittää oikean maailman sausage festeissa saada asioita tapahtumaan.
Voisiko sitten aatella tekevänsä jotain muuta? Kaikkea ei voi saada. En minäkään koskaan odota mitään naista löytäväni saati pystyväni elämään sellaisen kanssa, joten olisi ihan turhaa mennä mihinkään kylille notkumaan ja baareihin kärvistelemään viikonlopusta toiseen jos siitä ei tykkää. Teen mieluummin itselleni mieluisampia asioita.

Haittapuolena on kaikenlainen turha voivottelu ja jopa syyllistämisenkin kuuntelemaan joutuminen mutta minkäs sille sitte voi, valittee sitte strategian tilanteen ja ihmisten mukaan miten siitä pääsee pois.
 
Se ratkaisee mitä jää lopulta viivan alle eli reaalimaailman puolelle, eli eipä mätsit itsessään vielä kovin arvokkaita ole.

Jos menestys on joka tapauksessa nihkeää, niin paras value on olla laittamatta peliin euroakaan. Ja pelata ilman rahaa ihan vaan piruillessaan.

Mulla on tällä hetkellä maksullinen tilaus, mutta melkein jätin ottamatta kun vanha umpeutui. Ihan sama, ei paljon mitään väliä millään.
Itse näen tämän niin, että koko naisteniskennän kavalkadi on käytävä läpi ja pikkuhiljaa niitä mätsejä rupeaa siirtymään reaalimaailman puolelle. Vähänkuin opettelisit ajamaan autoa, niin pakko sitä on osata käyttää vaihteita, jarrua, kaasua, kytkintä ja rattiakin kääntää samalla, että homma luonnistuu. Ilman mätsejä ei pääsisi harjoittelemaan ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Oon tässä nyt 2 päivää käyttäny sovelluksia ja äsken vedin hyvännäköisen naisen vasemmalle ja tuli ilmoitus, että se olisi ollut osuma. Etsin itse rentoja treffejä, en mitään vakavaa ja naisella luki elämänkumppani.

Oletan, että naiset laittavat vain sellaiset vaihtoehdot, joita he haluavat. Vedän aina elämänkumppania etsivät vasemmalle, koska en halua tuhlata heidän aikaansa. Vai voiko olla mahdollista, että elämänkumppania etsivä nainen voisi suostua muunlaiseen treffailuun?

Edit. Tämä oli Bumblessa, jossa voi valita useamman mitä etsii. Ja hänellä oli vain yksi.
 
Kaikki lähtee ekoista treffeistä. Kuinka pitkälle pääsee alkukarsinnoista, se onkin sitten toinen juttu.
Jos pelkkää (kerta)panoa haet, niin sitten ehkä kannattaa tosiaan skipata elämänkumppania etsivät.
 
Esimerkkinä itselläni tällä hetkellä 11 keskustelua niin Tinder näyttää,, että niistä vain 3 mätsiä on tullut ilman Platinumin avustusta. Kyllä siinä maksamatta helposti antaa aika ison tasoituksen, ellei nyt satu olemaan markkina-arvon huipulla.
Niin... jos tolle tielle lähtee, niin voihan sitä lyödä rahaa suoraan naiselle hanskaan ja alkaa hommiin, jonka jälkeen voi voivotella, että emmä kuitenkaan ois saanu ilman.

Mä en oikein nää, että mikä itseisarvo on mahdollisimman monta keskustelua saada (rahan avulla) hankittua.
Riittää et onnistuu seulomaan sen yhden.

Tai no, tuohonhan tuo koko sovellus ja maksullisuus perustuu, että miehiltä nyhdetään rahaa oletetun "tasoituksen vuoksi" ja turhia lisätoiveita herättämällä.
 
Eihän siellä nettideiteissä tarvitse olla ollenkaan juuh. Huonosta profiilista et rahallakaan saa hyvää, eli et maksa keskusteluista. Pointtina on se, että hieman kehnommat tapaukset (kuten allekirjoittanut) eivät välttämättä näy kenellekään naiselle. Eli profiilisi ei päädy swaipattavaksi kenenkään "korttipakkaan". Maksamalla jäsenyydestä saat mahdollisuuden päätyä näkyville ilmaiskäyttäjien ohi ja jopa laittaa itse viestiä ilman, että vastapuoli on profiilistasi tykännyt.

Ainakin boosteilla efektin näkee ihan selvästi, joten kyllä jäsenyydelläkin jokin vaikutus on. Hieman korkealentoisemmin voi myös todeta, ettei internetissä kaikkien palvelujen kuulu olla ilmaisia.
 
Ei se siihen vinoutuneeseen sukupuolijakaumaan vaikuta vaikka kaikilla äijillä olisi platinumit. 50 naisesta 46 naista tykkää 4 miehestä. Ja ne 46 jakojäännösmiestä kilpailee niistä 4 naisesta.

Baareissakin tanssilattiat on täynnä mamuäijiä. Baaritiskillä saattaa olla muutama blondi. Siinä siten jauhat paskaa jonkun alkoholistin kanssa ennenkuin riittää.

Maahanmuutossa pitäisi suosia nuoria naisia 4:1 - suhteella.
 
Minkä takia nuo toivomasi mamunaiset olisivat yhtään sen enempää kiinnostuneita sinusta kuin ne blondit suomalaisetkaan?
 
Jos saarella on 50 miestä ja yksi nainen. Tuodaanko saarelle 50 naista lisää vai hankkiiko loput 49 miestä Tinder platinumit parantaakseen statustaan?
Mietippä hetki, miksi siellä baarissa on vähän naisia. Toiseksi, Suomessa on aikalailla puolet väestöstä naisia. Naisia ei pidä pakottaa tai rahdata ulkomailta johonkin baariin pillua jakamaan kaikille naista saamattomille.
 
Puolet sinkuista, etenkään aktiivisesti seuraa hakevista sinkuista, ei ole naisia.

Sinkuissa miesten liika määrä korostuu. Koko väestön tasolla ei niinkään, etenkin kun huomioidaan vanhukset. Mutta se on älyllisesti epärehellistä sillä tavalla katsoa ylimalkaisesti koko kenttää.

Rautalangasta väännettynä, jos saarella on 107 miestä ja 100 naista, ja ne naiset pariutuu täysimääräisesti, niin jäljelle jää 7 miestä ja 0 näistä. Sinkkujen sukupuolijakauma on "varsin" epätasainen.

Oikeasti tilanne on vielä huonompi, koska osa noista sadasta naisesta on lesboja, aseksuaaleja tms. ja pois markkinoilta. Osa miehistäkin on homoja, mutta oletetusti vähän pienempi osa.
 
Mietippä hetki, miksi siellä baarissa on vähän naisia. Toiseksi, Suomessa on aikalailla puolet väestöstä naisia. Naisia ei pidä pakottaa tai rahdata ulkomailta johonkin baariin pillua jakamaan kaikille naista saamattomille.

Et vastannut kysymykseen. Mitä saarella pitäisi tehdä? Tuodaanko lisää naisia vai tekevätkö ne 49 jakojäännösmiestä enemmän etunojapunnerruksia parantaakseen statustaan sen saaren ainoan naisen silmissä?

Tässä nähdään kuinka tilastot valehtelee. Jotain 80v+ mummeleita on vanhainkodit täynnä. Joo kyllä naisia on yhtä paljon matematiikan mukaan. Mikäli haluaa deittailla 80v Irmaa.
Kaapataan naisia ulkomailta pillua jakamaan baareihin. Häh?
 
Vaihtoehto C, verinen sota (siitä naisesta), joka harventaa mieskantaa. Tosin vaarana on, että lapsi (eli se nainen) menee pesuveden mukana.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
263 784
Viestejä
4 568 326
Jäsenet
75 295
Uusin jäsen
d00b3r95

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom