Luin tuon jutun ja mietin, että tuollainen parisuhde olisi itselleni painajainen. En pystyisi elämään tuollaisen ihmisen kanssa viikkoakaan. Ei pidä sekoittaa normaalin rajoissa olevaa tunteiden skaalaa, jota tietysti erityisen tunteikkaissa tilanteissa voi kutsua vuoristoradaksikin, tuollaiseen diagnosoidun neuroepätyypillisen ja tunnesäätelyongelmista kärsivän henkilön hallitsemattomaan tunne-elämään ja siitä seuraavaan holtittomaan käytökseen.Asiasta toiseen, @Markqq on aiemmin puhunut siitä, kun melko monet naiset kaipaavat tunteiden vuoristorataa, ja hesarissa oli artikkeli pariskunnasta jossa tällä kertaa mies oli ilmeisestikin vastaava. Liittyyköhän myös aiemmin olleeseen metatyökeskusteluun?
Tämä on toki sinänsä totta, mutta osalla kovin tuuliviirimäisistä Tindernaisista saattaa olla kyse myös jostain tuollaisesta.Luin tuon jutun ja mietin, että tuollainen parisuhde olisi itselleni painajainen. En pystyisi elämään tuollaisen ihmisen kanssa viikkoakaan. Ei pidä sekoittaa normaalin rajoissa olevaa tunteiden skaalaa, jota tietysti erityisen tunteikkaissa tilanteissa voi kutsua vuoristoradaksikin, tuollaiseen diagnosoidun neuroepätyypillisen ja tunnesäätelyongelmista kärsivän henkilön hallitsemattomaan tunne-elämään ja siitä seuraavaan holtittomaan käytökseen.
Mä elin vastaavanlaisessa siis ed. suhteessa. Oli niitä hyviä kausia mut sit piti saada taas draamaa niin että eron vaiheessa olin itse ainakin henkisesti niin hajalla, että liekö sitä koskaa henkisesti parane, mutta kyllä vaan tässä seistäänLuin tuon jutun ja mietin, että tuollainen parisuhde olisi itselleni painajainen. En pystyisi elämään tuollaisen ihmisen kanssa viikkoakaan. Ei pidä sekoittaa normaalin rajoissa olevaa tunteiden skaalaa, jota tietysti erityisen tunteikkaissa tilanteissa voi kutsua vuoristoradaksikin, tuollaiseen diagnosoidun neuroepätyypillisen ja tunnesäätelyongelmista kärsivän henkilön hallitsemattomaan tunne-elämään ja siitä seuraavaan holtittomaan käytökseen.
Sinäpä sen sanoit, draamaa. En jaksa mitään turhaa draamailua kun en itsekään mikään draamailija ihmissuhteissani ole. Tässä tuleekin nyt esiin se, että tunteellisuus ja herkkyys ≠ dramaattisuus, impulsiivisuus ja ailahtelevaisuus. Vaikka olen tunteellinen ja herkkä, osaan kuitenkin käsitellä ja säädellä tunteitani, enkä toimi tunteiden vallassa impulsiivisesti. Iän ja elämänkokemuksen myötä tasapainoisuus on vain lisääntynyt. Samaan aikaan sietokyky minuun kohdistuvalle draamailulle on vähentynyt, mutta toisaalta muiden ihmisten draamailun sivusta seuraaminen ei enää juurikaan hetkauta, kunhan sellaiseen ei tarvitse itse sotkeutua.Mä elin vastaavanlaisessa siis ed. suhteessa. Oli niitä hyviä kausia mut sit piti saada taas draamaa niin että eron vaiheessa olin itse ainakin henkisesti niin hajalla, että liekö sitä koskaa henkisesti parane, mutta kyllä vaan tässä seistään
Itsellä on hyperfokus ja etenkin lääkityksen ollessa pielessä meno oli välillä sen mukaista. Jos nyt ei mitään vuoristorataa mutta osaan olla impulsiivisuuteni ansiosta kovinkin ilkeä kun sille päälle satun. Ja sille päällehän sattuu melko usien ilman lääkettä.Luin tuon jutun ja mietin, että tuollainen parisuhde olisi itselleni painajainen. En pystyisi elämään tuollaisen ihmisen kanssa viikkoakaan. Ei pidä sekoittaa normaalin rajoissa olevaa tunteiden skaalaa, jota tietysti erityisen tunteikkaissa tilanteissa voi kutsua vuoristoradaksikin, tuollaiseen diagnosoidun neuroepätyypillisen ja tunnesäätelyongelmista kärsivän henkilön hallitsemattomaan tunne-elämään ja siitä seuraavaan holtittomaan käytökseen.
Elähän viitsi. Tiedät varmasti, mistä diagnoosien kasvu tulee. Jos asiantuntijoiden mielestä vaikkapa naisten ahdh on alidiagnosoitu, niin diagnoosien kasvu on vain hyvä asia.Eiköhän liki jokainen nykypäivänä saisi diagnoosin ties mistä niin halutessaan. Plus tässä on vähän sellaista juttua, et aina vähän väliä jokin on pinnalla. Joskus se on ADHD, joskus se on autismi, toisinaan saattaa ollaa taas joku muu jne. Menee vähän julkkismeiningin mukaan, kun yhtäkkiä kaikki julkimot ovatkin täysiä autisteja kun samat oli pari vuotta sitten ADHD:sta kärsiviä ja sitten ollaankin masentuneita tai mitä vielä. Hieman jenkkipöhinää sillä sektorilla näkyvissä, että kun elämä harvoin on tasaista ja toisinaan jopa yllättävää, niin pitää olla diagnoosi tai tunteiden turrutus se ensimmäinen vaihtoehto. Muotidiagnooseja kun tuntuu saavan rahaa vasten melko nopeasti.
Luulisin silti, että tuo kaikki on helpompaa jos tunteet on vähemmän voimakkaita, eikä niiden hallintaa siten edes tarvi samassa määrin opetella. Jos taas on kovin tunteellinen, niitä tunnetaitoja tarvii enemmän että saa pidettyä kasetin kasassa.Sinäpä sen sanoit, draamaa. En jaksa mitään turhaa draamailua kun en itsekään mikään draamailija ihmissuhteissani ole. Tässä tuleekin nyt esiin se, että tunteellisuus ja herkkyys ≠ dramaattisuus, impulsiivisuus ja ailahtelevaisuus. Vaikka olen tunteellinen ja herkkä, osaan kuitenkin käsitellä ja säädellä tunteitani, enkä toimi tunteiden vallassa impulsiivisesti. Iän ja elämänkokemuksen myötä tasapainoisuus on vain lisääntynyt.
Teksteistäsi ja sanavalinnoistasi ("saada kicksejä" yms.) välittyy kuva, että arvottaisit asioita siten, että rationaalisuus ja vähempi tunteellisuus on hyväksi, ja naisten tulisi arvostaa enemmän kylmän analyyttisiä ja vähemmän tunteellisia miehiä. Ja onhan niitä varmasti sellaisiakin naisia, mutta kyllä mä olen sitä mieltä että niitä tunteitakin todella tarvitaan pysyvän parisuhteen liimaksi.Luulisin silti, että tuo kaikki on helpompaa jos tunteet on vähemmän voimakkaita, eikä niiden hallintaa siten edes tarvi samassa määrin opetella. Jos taas on kovin tunteellinen, niitä tunnetaitoja tarvii enemmän että saa pidettyä kasetin kasassa.
Oliskohan tässä kyse niistä paljon puhutuissa miesten tunteenhallintataitojen puutteissa? Kun perinteisesti miehiä on pidetty vähemmän tunteellisina, heille on opetettu noita menetelmiä vähemmässä määrin ja sitten ne miehet jotka ovat luonnostaan kovin tunteellisia (ja joista naiset siten saavat kovimpia kicksejä?) ovat ongelmissa tän kanssa?
No aika mahdotonta kenellekkään täällä kertoa että "mikä juttu" näkemättä sitä sinun biotasi ollenkaan. Onko biossasi esimerkiksi joku @nimi maininta joka voidaan tulkita käyttäjänimeksi? Onko biossasi ollenkaan at-merkkiä? Oletko maininnut nimeltä jonkun toisen sosiaalisen median alustan kuten Facebook, Instagram tai TikTok?Mikä juttu tää on? Tinderi piilottaa profiilin välissä, koska biossa on kuulemma somekäyttäjänimi? Eikä edes ole!
No mikä nimi sinulla siellä sitten oli?Itselläkin tuli tuo valitus jokunen aika sitten. Ei varmasti ollut mitään @-nimeä mukana. Muutin profiilia uudestaan, ja ei tullut enää valitusta, mutta en tiedä näkyykö profiili siltikään muille.
Ei mitään nimiä, ei mitään @-merkkejä.No mikä nimi sinulla siellä sitten oli?
Tuo minun viesti oli Farcolddistancelle (katso lainaus). Hän muutti tekstiä ja sitten homma oli taas ok. Häneltä varmaan saamme tietoa, mitä sieltä tekstistä kannattaa muuttaa.Ei mitään nimiä, ei mitään @-merkkejä.
Tää tuli väärään vastauksena, mutta kaikki on käyty läpi. Suurinpiirtein Profiili tyhjänä tekstistäkin ja silti herjaa.Jos ei sinulla ollut siellä mitään niin mitä sitten muutit siellä, että homma oli taas ok?
Jaa-a. Mitään oikeaa nimeä ei ollut. Poistin yhden lauseen, jossa oli hieman pidempi sana, joka kai ehkä voisi olla jonkun mielikuvituksettoman ihmisen somenimi. Valitusta ei tuon muutoksen jälkeen tullut, mutta mistäpä minä tiedän näkyykö mun profiili siltikään ihmisille.No mikä nimi sinulla siellä sitten oli?
näihin voi myös vedota aina ja kaikkialla ja vaatia erityiskohtelua koska olen erityinen ja minulla on viralinen diagnoosi.Eiköhän liki jokainen nykypäivänä saisi diagnoosin ties mistä niin halutessaan. Plus tässä on vähän sellaista juttua, et aina vähän väliä jokin on pinnalla. Joskus se on ADHD, joskus se on autismi, toisinaan saattaa ollaa taas joku muu jne. Menee vähän julkkismeiningin mukaan, kun yhtäkkiä kaikki julkimot ovatkin täysiä autisteja kun samat oli pari vuotta sitten ADHD:sta kärsiviä ja sitten ollaankin masentuneita tai mitä vielä. Hieman jenkkipöhinää sillä sektorilla näkyvissä, että kun elämä harvoin on tasaista ja toisinaan jopa yllättävää, niin pitää olla diagnoosi tai tunteiden turrutus se ensimmäinen vaihtoehto. Muotidiagnooseja kun tuntuu saavan rahaa vasten melko nopeasti.
Ei kaikkia terveydenhuollossa kuunnella. Vaivat ja ongelmat pysyvät silti ilman diagnoosiakin.Ei terveitä ihmisiä olekaan, on vain huonosti tutkittuja.. Ja diagnoosi kyllä löytyy jos olo ei ole ihan hyvä.
Eikös tää toimi just päinvastoin, että alussa niitä näyttöjä ja kiinnostuneitakin riittää, mutta etenkin pienemmillä paikkakunnilla käyttäjien määrä on niin vähäinen että ei sitä samaa profiilia kannata iäisyyksiä seisottaa kun kaikki on jo swaipannut sen ohi?Minulla on semmonen käsitys, että tämä sovellus vaatii semmosta long playtä, että kuukausia käytössä ja sitten lotolla ehkä mätchää jonku mielenkiintosen aina sillon tällön. Niin se mulla yleensä menny.
Taitaa olla nykyajan trendi. Vähän sama kuin "ahdistus", eli jos elämä ei olekaan samanlaista kuin Instargramin parhaat palat -> masentaa ja elämä on vaikeaa ja täytyy ahdistua.näihin voi myös vedota aina ja kaikkialla ja vaatia erityiskohtelua koska olen erityinen ja minulla on viralinen diagnoosi.
Voisiko harkita jo täyttä avoimuutta alusta asti ja sanoa tämä ääneen, että tuntuu, ettei toinen ole kiinnostunut keskustelemaan? Voihan se toinen lukea sun kysymykset ihan eri tavalla kuin tarkoitit.Taas yksi nainen laittoi heti matchin jälkeen viestin, mutta kehnon aloituksen jälkeen ei enää kysynyt mitään. Itse en yksinkertaisesti jaksa vain haastatella samalla, kun toinen ei kysele mitään, eikä vaikuta edes aloituksesta huolimatta kiinnostuneelta. Todennäköisesti on, mutta ei vain osaa keskustella viestittelyllä. Vaikka toisen kanssa olisi livenä parempi keskustella, niin ei tuo juttu tulisi pidemmän päälle toimimaan. Itselleni on tärkeää olla tiiviisti yhteyksissä myös silloin, kun ei nähdä. Myös yömyöhään jatkuvat syvälliset viestittelyt ovat kivoja.
Tää olis paras. MUTTA muotoile huolellisesti, ettet vaikuta epätoivoiselta, aggressiiviselta, syyttelevältä tms. Kirjallinen viestintä on taitolaji...Voisiko harkita jo täyttä avoimuutta alusta asti ja sanoa tämä ääneen, että tuntuu, ettei toinen ole kiinnostunut keskustelemaan? Voihan se toinen lukea sun kysymykset ihan eri tavalla kuin tarkoitit.
Kirjallisella ne väärät oletukset tulee. Livenä kun kertoo asiat tietyllä äänensävyllä ja energialla niin lopputulema on aina eri.Tää olis paras. MUTTA muotoile huolellisesti, ettet vaikuta epätoivoiselta, aggressiiviselta, syyttelevältä tms. Kirjallinen viestintä on taitolaji...
Lähinnä tarkoitan semmoisia, jotka vastailevat muutamalla sanalla. Jos vaikka yrittää saada keskustelua rullaamaan ja kysyy "Mistä oot muuten kotoisin?", niin toinen saattaa vastata yhdellä sanalla. Suorastaan tarjoan tilaisuutta vastakysymykselle, mutta haastateltavat eivät tartu niihin. Noita on yllättävän paljon ja itsellä menee niihin järki. Vaikea uskoa, että tilanne muuttuisi tuosta paremmaksikaan etenkin, kun itse tykkään viestitellä pitkästi ja syvällisesti. Eiköhän tuossa ole vain kaksi eri ihmis/viestittelijätyyppiä vastakkainVoisiko harkita jo täyttä avoimuutta alusta asti ja sanoa tämä ääneen, että tuntuu, ettei toinen ole kiinnostunut keskustelemaan? Voihan se toinen lukea sun kysymykset ihan eri tavalla kuin tarkoitit.
Oma kokemukseni on täysin erilainen 99% tapauksista livenä ei kolahda yhtään vaikka olis viesteissä ollut kuinka kivaa ja kuvissa kivan näköinen. Siksi haluan nähdä mahdollisimman pian livenä. Se loputon viestittely vaan kasvattaa niitä odotuksia ja pettymys on sitten sitäkin isompi kun ei vaan livenä nappaa yhtään. Mielummin yllätyn livenä iloisesti.Jos viesteillä synkkaa, niin on aika suuret todennäköisyydet jatkolle ensitreffien jälkeenkin. Olettaen, että toinen ei valehtele kuvilla
Parasta kun ei odota mitää. Mä meen ihan "nollat taulussa" treffeille vaikka kuinka kivaa tai ei-kivaa on viestittelyvaiheessa. Livenä on tullut yllätyksiä sekä pettymyksiä.Oma kokemukseni on täysin erilainen 99% tapauksista livenä ei kolahda yhtään vaikka olis viesteissä ollut kuinka kivaa ja kuvissa kivan näköinen. Siksi haluan nähdä mahdollisimman pian livenä. Se loputon viestittely vaan kasvattaa niitä odotuksia ja pettymys on sitten sitäkin isompi kun ei vaan livenä nappaa yhtään. Mielummin yllätyn livenä iloisesti.
No tämä. Itselle se kiinnostavan henkilön löytäminen on jo niin työn ja tuskan takana, kun kukaan ei oikeen sytytä, että en oo ihan kauheasti jaksanut pohtia miten vaikeeta se jalostaa ihastuksesta ihmissuhde. Koska onhan siinä näitä mutkia matkassa, vaikka sitä toivois, että se kiinnostavan ehdokkaan löytäminen ja molemminpuolinen ihastus riittäis. Pitäs olla samansuuntaiset tulevaisuudensuunnitelmat ja yhteensopivat luonteet ja elämäntavat ja pitäs olla yhtä sitoutunut ja olla yhtä mieltä isoista linjoista ja niin poispäin. Kyllä voi tosiaan moni asia mennä pieleen vielä vaikka olis molemmilla mitä parhaimmat aikomukset.Tuurilla kai se näissä menee, voihan se vielä seurusteluvaiheessakin juttu mennä jotenkin mönkään.
Tää menee just tällä kaavalla itellä.Nyt kevään tullessa on tinder alkanut tarjota pelkkää tyhjää arpaa. Matcheja tulee mutta kukaan ei vastaa mitään, tai viestit loppuu parin jälkeen, toisin kuin aikaisemmin. Ehkäpä kevään tullen on tarjontaakin enemmän, ja nyt vaan jää jalkoihin. Noh, ehkä pitää vielä tutkia omaa lähestymistapaa enemmän.
Sama käyny itsellä et kynnys noussut. Omat tekemiset ja kaverisuhteet alkanut kiinnostamaan enemmän ja efortin laittaminen tuntemattoman ihmisen tutustumiseen ei tällä hetkellä innosta. Tää on nyt tällanen vaihe ja varmasti kevään mittaan taas jaksaa yrittää enemmän.Pitkän tinderöinnin ja tyhjien arpojen jälkeen se kynnys tutustua uusiin sekä lähteä reffeille nousee nousemistaan. Omat jutut ottaa vaan enemmän tilaa elämässä.
Tokkopa siinä kohtaa ko päätän, että mä tuun soittaa kitaraa loppuelämän enkä enää koskaa mee treffeille - se nainen ilmestyy oven taakse -tyylillä
Jos unohdat nuo mainitsemasi asiat ja kuvitellaan, että olen Heppu hei ja sovitaan nyt, että lähdetään vain kahville tulevana viikonloppuna.Kyllä pistää ihmettelemään miten kukaan onnistuu pariutumaan.
Miten ennen ei ollut näin vaikeaa, nykyään on kyllä kaikki pilalla.. ja seuraukset näkyy (syntyvyys). Ennen osa naisista oli tyytymättömiä ja useammat miehet tyytyväisiä. Nyt enemmistö miehistä tyytymättömiä, pieni osa tyytyväisiä ja naiset edelleen tyytymättömiä (eri syistä).No tämä. Itselle se kiinnostavan henkilön löytäminen on jo niin työn ja tuskan takana, kun kukaan ei oikeen sytytä, että en oo ihan kauheasti jaksanut pohtia miten vaikeeta se jalostaa ihastuksesta ihmissuhde. Koska onhan siinä näitä mutkia matkassa, vaikka sitä toivois, että se kiinnostavan ehdokkaan löytäminen ja molemminpuolinen ihastus riittäis. Pitäs olla samansuuntaiset tulevaisuudensuunnitelmat ja yhteensopivat luonteet ja elämäntavat ja pitäs olla yhtä sitoutunut ja olla yhtä mieltä isoista linjoista ja niin poispäin. Kyllä voi tosiaan moni asia mennä pieleen vielä vaikka olis molemmilla mitä parhaimmat aikomukset.
Kyllä pistää ihmettelemään miten kukaan onnistuu pariutumaan.
Kyllä mä kahville lähden hyvinkin matalalla kynnyksellä jos vaan joku pyytää ja itsekin pyydän. Ei vaan oo toistaiseksi näistä kuin yksi ollut sellainen, kenen kanssa voisi kuvitella jotain jatkoja.Jos unohdat nuo mainitsemasi asiat ja kuvitellaan, että olen Heppu hei ja sovitaan nyt, että lähdetään vain kahville tulevana viikonloppuna.
Eihän se onnistu, koska:
-naiset eivät lähde kahville Heppu hein kanssa, eivät varmaan juo edes kahvia nykyään
-oletan, että asut etelässä, liian pitkä välimatka
-"pieni" vaatimuslista mahtanee löytyä sinultakin
-varmaan paljon muitakin syitä miksi kahville ei voida viikonloppuna eikä koskaan lähteä
Kyllähän nuo asiat itsekin ymmärtää, mutta olisihan se helppoa jos noita asioita ei olisi ja kahville päästäisiin. Jos siellä sitten ihastuttaisiin, niin sitten sovittaisiin jatkosta.
Niin. Ja tosiaan ghostausprosentti hipoo taas lukemia, ettei tää ole yhtään wörttiiJa sitähän ei voi tietää montako itselleni sopivaa ihanaa tyyppii olen passannut koska bio on tyhjä tai kuvat huonot.