Itse en taas keksi juuri epävakaampaa pohjaa parisuhteelle, kuin milloin mistäkin syystä holtittomasti heittelehtivä biokemia. Ihan johdonmukaisesti ainakin itsellä ne kaikista eniten "sykähdyttäneet" (aka. "nussitaan kellon ympäri") tapaukset on taas sitten siellä varsinaisella suhdepuolella olleet aivan katastrofaalisen huonoja valintoja.
Varsinkin kun ihan täysi tieteellinen fakta, että se jostain tuolta liskoaivon peränurkasta kumpuava "pissavehkeet yhteen NYT ja toukkaa tulille" - hormonimyrsky ei vaan yksinkertaisesti kestä kuin joitakin kuukausia tai korkeintaan pari vuotta. Jos hommaa lähtee siis puhtaasti sen varaan rakentamaan, niin aika ankeaa voipi olla, siinä vaiheessa kun laskut alkaa hormonimyrskyissä. Ellei sitten ole käynyt tuuri ja siinä matkalla löytyy jotain muuta, joka kantaa.
Sen takia aloin itse suosimaan tietynlaista "kylmää loogisuutta" parinvalinnassa. Kun ensin varmistaa, kuten tuossa jo joitakin viestejä sitten sivuttiin, että niissä
oikeasti tärkeissä asioissa ei tarvitse jatkuvasti tehdä kompromisseja ja muutenkin yrittää valita mahdollisimman "objektiivisesti hyvän" ihmisen kumppaniksi, säästyy suhteessa aivan mielettömältä määrältä täysin turhaa kitkaa. Se miten tämä käytännössä tapahtuu onkin vähän haastavampaa, koska se liskoaivo alkaa tosiaan aika nopeasti huutamaan niitä pissavehkeitä yhteen, mutta itse tosiaan koin että ainakin pitkällinen viestittely auttaa asiassa. Toisaalta taidan muutenkin olla jonkin sortin sapio- tai demiseksuaali, vai mitä näitä nyt onkaan, joten koen tietynlaisen henkisen yhteyden valtavan paljon tärkeämmäksi kuin puhtaan fyysisen viehättävyyden (vaikka totta helvetissä sen kumppanin pitää myös sillä tasolla viehättää), joten aika YMMV - hommiahan nämä.
Eipä siinä, ei kaikki kumppania kaipaa ja monet voi ihan aidosti olla paljon onnellisempia yksin. Toisaalta, kuten loistavassa elokuvassa
Her (2013) todetaan, siinä on vaan jotain äärimmäisen tyydyttävää jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa.